Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta jumalattomista viininviljelijöistä (Matt. 21:33-46; Mark. 12:1-12; Luuk.20:9-19)

Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta jumalattomista viininviljelijöistä

(Matt. 21:33-46; Mark. 12:1-12; Luuk.20:9-19)

 

I Johdanto

Vertaus jumalattomista viininviljelijöistä (Matt. 21:33-46; Mark. 12:1-12; Luuk.20:9-19) on yksi Jeesuksen voimakkaimmista ja suorasanaisimmista vertauksista. Se esiintyy kaikissa synoptisissa evankeliumeissa ja kertoo maanomistajasta, joka istuttaa viinitarhan, vuokraa sen viljelijöille ja lähtee matkoille. Kun sadonkorjuun aika koittaa, hän lähettää palvelijoitaan hakemaan osansa sadosta, mutta viljelijät pahoinpitelevät ja tappavat palvelijat. Lopulta maanomistaja lähettää oman poikansa, mutta viljelijät tappavat hänetkin toivoen saavansa viinitarhan itselleen. Vertaus päättyy maanomistajan tuomioon jumalattomia viljelijöitä kohtaan ja viinitarhan antamiseen toisille.

Tämä vertaus on erityisen merkittävä, koska se sisältää selviä viittauksia Vanhan testamentin profetioihin, erityisesti Jesajan kirjan viinitarhavertaukseen (Jes. 5:1-7). Se myös ennakoi selvästi Jeesuksen omaa kärsimystä ja kuolemaa sekä sisältää voimakkaan tuomion sanoman Israelin uskonnollisille johtajille. Evankeliumien mukaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että vertaus koski heitä, ja he olisivat halunneet vangita Jeesuksen, mutta pelkäsivät kansaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten varhaiset kirkkoisät tulkitsivat ja opettivat tätä vertausta, ja miten heidän ymmärryksensä on muovannut kristillistä ajattelua. Kirkkoisien tulkinnat valottavat vertauksen moniulotteista luonnetta ja sen syvällistä merkitystä kristilliselle uskolle ja elämälle.

II Historiallinen tulkinta: Israelin historia ja Jumalan liitto

Israelin historia Jumalan kansan historiana

Monet kirkkoisät tulkitsivat vertauksen kuvaavan Israelin historiaa ja Jumalan liittoa kansansa kanssa. Irenaeus Lyonilainen (n. 130-202) kirjoitti:

”Viinitarha kuvaa Israelin kansaa, jonka Jumala valitsi ja jonka kanssa hän teki liiton. Kuten maanomistaja istutti viinitarhan ja varusteli sen huolellisesti, niin Jumala valitsi Israelin kansan, toi sen Luvattuun maahan ja antoi sille lain ja profeetat. Ja kuten maanomistaja odotti viinitarhan tuottavan hyvää hedelmää, niin Jumala odotti Israelin kansan tuottavan vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden hedelmiä.” (Adversus Haereses, 4.36.2, PG 7, 1093)

Origenes Aleksandrialainen (n. 185-254) korosti Jumalan huolenpitoa Israelista:

”Maanomistaja, joka istutti viinitarhan, rakensi aidan sen ympärille, kaivoi viinikuurnan ja rakensi vartiotornin, kuvaa Jumalan huolenpitoa Israelista. Aita kuvaa lakia, joka erotti Israelin pakanakansoista; viinikuurna kuvaa temppeliä, jossa uhrit toimitettiin; ja vartiotorni kuvaa profeettoja, jotka valvoivat kansaa ja varoittivat sitä vaaroista. Kaikki tämä osoittaa Jumalan rakkautta ja huolenpitoa kansaansa kohtaan.” (Commentarii in Matthaeum, 17.6, PG 13, 1511)

Israelin uskottomuus ja profeettojen hylkääminen

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös kuvan Israelin uskottomuudesta ja profeettojen hylkäämisestä. Johannes Krysostomos (n. 347-407) kirjoitti:

”Viljelijät, jotka pahoinpitelevät ja tappavat maanomistajan palvelijat, kuvaavat Israelin uskonnollisia johtajia, jotka hylkäsivät ja vainosivat profeettoja. Kuten viljelijät kieltäytyivät antamasta maanomistajalle hänen osaansa sadosta, niin Israelin johtajat kieltäytyivät tuottamasta vanhurskauden hedelmiä, joita Jumala odotti. Ja kuten viljelijät pahoinpitelivät ja tappoivat palvelijat, niin Israelin johtajat vainosivat ja tappoivat profeettoja, jotka Jumala lähetti kutsumaan kansaa parannukseen.” (Homiliae in Matthaeum, 68.1, PG 58, 636)

Kyrillos Aleksandrialainen (376-444) korosti Israelin jatkuvaa uskottomuutta:

”Maanomistaja lähetti useita palvelijoita, mikä kuvaa Jumalan kärsivällisyyttä ja armoa. Hän ei hylännyt kansaansa ensimmäisen uskottomuuden jälkeen, vaan lähetti yhä uusia profeettoja kutsumaan sitä parannukseen. Mutta Israelin johtajat osoittivat jatkuvaa uskottomuutta ja paatumusta, hylkäten ja vainoten jokaista profeettaa, jonka Jumala lähetti. Tämä osoittaa heidän sydämensä kovuuden ja kapinan Jumalaa vastaan.” (Commentarii in Lucam, PG 72, 868)

Kristuksen hylkääminen ja tuomio

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös selkeän ennustuksen Kristuksen hylkäämisestä ja siitä seuraavasta tuomiosta. Hilarius Poitierslainen (n. 310-367) kirjoitti:

”Poika, jonka maanomistaja lähettää viimeisenä, kuvaa Jeesusta Kristusta, Jumalan ainoaa Poikaa. Kuten viljelijät tappoivat pojan toivoen saavansa viinitarhan itselleen, niin Israelin uskonnolliset johtajat tappoivat Jeesuksen toivoen säilyttävänsä asemansa ja valtansa. Mutta kuten maanomistaja tuli ja tuhosi viljelijät ja antoi viinitarhan toisille, niin Jumala rankaisi Israelin johtajia ja antoi valtakunnan toisille, nimittäin pakanoille.” (Commentarius in Matthaeum, 22.5, PL 9, 1034)

Augustinus (354-430) korosti Kristuksen hylkäämisen seurauksia:

”Kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät, kuvaa Kristusta, jonka Israelin johtajat hylkäsivät. Mutta tästä hylätystä kivestä tuli kulmakivi, joka yhdistää kaksi seinää, juutalaiset ja pakanat, yhdeksi kirkoksi. Tämä on Herran teko, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. Mutta niille, jotka hylkäsivät kulmakiven, se tuli kompastuskiveksi ja kaatumisen kallioksi. Tämä kuvaa tuomiota, joka kohtasi Israelia Kristuksen hylkäämisen tähden: Jerusalem tuhottiin, temppeli hävitettiin ja kansa hajotettiin kaikkien kansojen sekaan.” (Sermones, 87.2, PL 38, 531)

III Kristologinen tulkinta: Kristus Jumalan Poikana ja kulmakivenä

Kristus Jumalan ainoana Poikana

Kirkkoisät korostivat vertauksen kristologista ulottuvuutta, erityisesti Kristuksen identiteettiä Jumalan ainoana Poikana. Tertullianus (n. 155-220) kirjoitti:

”Poika, jonka maanomistaja lähettää viimeisenä, ei ole vain yksi profeetoista, vaan Jumalan oma Poika, joka on erilainen kuin palvelijat. Tämä osoittaa Kristuksen jumalallisen luonnon ja ainutlaatuisen suhteen Isään. Hän ei ole vain Jumalan palvelija, kuten profeetat, vaan Jumalan oma Poika, joka jakaa Isän jumalallisen luonnon.” (Adversus Marcionem, 4.31, PL 2, 442)

Athanasios Aleksandrialainen (n. 296-373) korosti Pojan ja Isän välistä suhdetta:

”Maanomistaja sanoo: ’He kunnioittavat poikaani’, mikä osoittaa, että Poika on arvollinen samaan kunniaan kuin Isä. Tämä vahvistaa Pojan ja Isän olemuksellisen ykseyden: Poika on samaa olemusta (homoousios) Isän kanssa, ei luotu olento, vaan ikuinen Jumalan Poika. Ja kuten maanomistaja rakastaa poikaansa, niin Isä rakastaa Poikaansa ja on antanut kaiken

Kristus hylättynä kulmakivenä

Kirkkoisät korostivat myös Kristuksen roolia hylättynä kulmakivenä, josta tuli kirkon perustus. Kyprianus Karthagolainen (n. 200-258) kirjoitti:

”Kristus on kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta josta tuli kulmakivi. Tämä kulmakivi yhdistää kaksi seinää, juutalaiset ja pakanat, yhdeksi rakennukseksi, joka on kirkko. Ja tämä kirkko on rakennettu Kristuksen päälle, joka on sen perustus ja kulmakivi. Kuten kulmakivi kannattaa koko rakennusta, niin Kristus kannattaa koko kirkkoa, ja ilman häntä kirkko ei voisi pysyä pystyssä.” (Epistolae, 69.2, PL 3, 1042)

Ambrosius Milanolainen (n. 340-397) korosti kulmakiven merkitystä:

”Kristus on kulmakivi, joka yhdistää kaksi kansaa, juutalaiset ja pakanat, yhdeksi Jumalan kansaksi. Hän on myös kulmakivi siinä mielessä, että hän yhdistää maan ja taivaan, ihmisen ja Jumalan. Ja hän on kulmakivi myös siksi, että hän on sekä kirkon perustus että sen huippu: kaikki alkaa hänestä ja kaikki päättyy häneen. Tämä kulmakivi on ihmeellinen, sillä se on sekä perustus että huippu, sekä alku että loppu.” (Expositio Evangelii secundum Lucam, 9.19, PL 15, 1789)

Kristuksen kärsimys ja voitto

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös ennustuksen Kristuksen kärsimyksestä ja voitosta. Gregorios Suuri (n. 540-604) kirjoitti:

”Pojan tappaminen viinitarhan ulkopuolella kuvaa Kristuksen ristiinnaulitsemista Jerusalemin muurien ulkopuolella. Kuten viljelijät heittivät pojan ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet, niin Israelin johtajat veivät Jeesuksen kaupungin ulkopuolelle ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta kuten maanomistaja kosti poikansa kuoleman, niin Jumala kosti Poikansa kuoleman tuhoamalla Jerusalemin ja hajoittamalla kansan.” (Homiliae in Evangelia, 39.8, PL 76, 1300)

Johannes Krysostomos korosti Kristuksen voittoa kuolemasta:

”Vaikka viljelijät tappoivat pojan, he eivät saaneet viinitarhaa itselleen, vaan se annettiin toisille. Samoin, vaikka Israelin johtajat tappoivat Kristuksen, he eivät saaneet Jumalan valtakuntaa itselleen, vaan se annettiin toisille, nimittäin kirkolle, joka koostuu sekä juutalaisista että pakanoista. Ja vaikka he tappoivat Kristuksen, he eivät voineet pitää häntä kuoleman vallassa, vaan hän nousi kuolleista ja tuli kulmakiveksi, joka yhdistää koko rakennuksen. Näin Kristuksen näennäinen tappio muuttui voitoksi, ja hänen kuolemansa johti ylösnousemukseen ja kirkon syntymiseen.” (Homiliae in Matthaeum, 68.3, PG 58, 639)

IV  Ekklesiologinen tulkinta: kirkko uutena Jumalan kansana

Kirkko uutena viinitarhana

Kirkkoisät tulkitsivat vertauksen kuvaavan myös kirkon roolia uutena Jumalan kansana ja uutena viinitarhana. Origenes kirjoitti:

”Viinitarha, joka otetaan pois jumalattomilta viljelijöiltä ja annetaan toisille, kuvaa Jumalan valtakuntaa, joka otetaan pois Israelin johtajilta ja annetaan kirkolle. Tämä ei tarkoita, että Jumala hylkäsi koko Israelin kansan, vaan että hän hylkäsi ne johtajat, jotka hylkäsivät hänen Poikansa. Uudet viljelijät, joille viinitarha annetaan, ovat apostolit ja heidän seuraajansa, jotka johtavat kirkkoa ja tuottavat vanhurskauden hedelmiä.” (Commentarii in Matthaeum, 17.7, PG 13, 1513)

Kyrillos Jerusalemilainen (n. 313-386) korosti kirkon universaalisuutta:

”Uusi viinitarha, joka on kirkko, ei rajoitu yhteen kansaan tai alueeseen, vaan se leviää kaikkiin kansoihin ja kaikkialle maailmaan. Kuten Jesaja profetoi: ’Sinä päivänä on Herralla oleva ihana viinitarha, ja hän hoitaa ja varjelee sitä’ (Jes. 27:2-3). Tämä viinitarha tuottaa hedelmiä, joita Jumala odottaa: uskoa, toivoa, rakkautta ja kaikkia hyveitä, jotka miellyttävät Jumalaa.” (Catecheses, 15.15, PG 33, 889)

Kirkon vastuu ja tehtävä

Kirkkoisät korostivat myös kirkon vastuuta ja tehtävää Jumalan uutena kansana. Augustinus kirjoitti:

”Uudet viljelijät, joille viinitarha annetaan, ovat vastuussa siitä, että he tuottavat hedelmiä ajallaan. Tämä tarkoittaa, että kirkon johtajat ja kaikki kristityt ovat vastuussa siitä, että he elävät evankeliumin mukaan ja tuottavat vanhurskauden hedelmiä. Jos he epäonnistuvat tässä tehtävässä, hekin voivat joutua tuomion alaisiksi, kuten ensimmäiset viljelijät.” (De civitate Dei, 20.5, PL 41, 665)

Johannes Krysostomos korosti kirkon lähetystehtävää:

”Kirkon tehtävä on jatkaa Kristuksen työtä maailmassa ja kutsua kaikkia ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Kuten viinitarhan tarkoitus on tuottaa hedelmiä, niin kirkon tarkoitus on tuottaa opetuslapsia kaikista kansoista. Ja kuten viinitarhan hedelmät kuuluvat maanomistajalle, niin kirkon hedelmät kuuluvat Jumalalle, joka on kirkon perustaja ja omistaja.” (Homiliae in Matthaeum, 68.4, PG 58, 641)

Kirkon ja Israelin suhde

Kirkkoisät pohtivat myös kirkon ja Israelin suhdetta. Vaikka monet heistä näkivät kirkon korvaavan Israelin Jumalan kansana (korvausteologia), jotkut korostivat jatkuvuutta Israelin ja kirkon välillä. Irenaeus kirjoitti:

”Kirkko ei ole kokonaan uusi todellisuus, vaan se on Israelin jatkumo ja täyttymys. Kuten viinitarha on sama, mutta viljelijät vaihtuvat, niin Jumalan kansa on sama, mutta sen johtajat vaihtuvat. Jumala ei hylännyt alkuperäistä suunnitelmaansa tai liittoaan, vaan hän täytti sen Kristuksessa ja kirkossa. Ja kuten osa Israelista uskoi Kristukseen ja tuli osaksi kirkkoa, niin lopulta koko Israel pelastuu, kun se tunnustaa Kristuksen Messiaakseen.” (Adversus Haereses, 4.36.4, PG 7, 1094)

Paavali Orosius (n. 375-418), espanjalainen historioitsija ja teologi, korosti Jumalan uskollisuutta:

”Jumala on uskollinen liitolleen, vaikka Israel oli uskoton. Hän ei hylännyt kansaansa kokonaan, vaan säilytti jäännöksen, joka uskoi Kristukseen. Tämä jäännös, yhdessä uskovien pakanoiden kanssa, muodostaa kirkon, joka on uusi Jumalan kansa. Mutta tämä ei tarkoita, että Jumala on hylännyt loput Israelista lopullisesti, vaan hän odottaa heidän kääntymystään Kristuksen puoleen.” (Historiarum adversum paganos libri septem, 7.3, PL 31, 1066)

V Moraalinen tulkinta: hedelmien tuottaminen ja vastuu

Hedelmien tuottaminen kristityn elämässä

Kirkkoisät sovelsivat vertausta myös yksittäisen kristityn elämään, korostaen hedelmien tuottamisen tärkeyttä. Gregorios Nyssalainen (n. 335-395) kirjoitti:

”Jokainen kristitty on kuin viinitarha, jonka Jumala on istuttanut ja varustanut. Jumala odottaa meidän tuottavan hedelmiä: uskoa, toivoa, rakkautta ja kaikkia hyveitä. Ja kuten viinitarha tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa tuottaakseen hedelmiä, niin meidän sielumme tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja hengellistä harjoitusta tuottaakseen hyveitä.” (De vita Moysis, 2.191, PG 44, 385)

Basileios Suuri (n. 330-379) korosti hengellisten hedelmien laatua:

”Jumala ei odota meiltä vain mitä tahansa hedelmiä, vaan hyviä hedelmiä. Kuten viiniköynnöksen tarkoitus on tuottaa makeita rypäleitä, niin kristityn tarkoitus on tuottaa rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, lempeyden ja itsehillinnän hedelmiä. Nämä ovat Hengen hedelmiä, joita Jumala odottaa meiltä.” (Homiliae in Hexaemeron, 5.6, PG 29, 107)

Vastuu ja tilintekovastuu

Kirkkoisät korostivat myös vastuuta ja tilintekovastuuta Jumalan edessä. Johannes Krysostomos kirjoitti:

”Jumala on antanut meille lahjoja ja resursseja, ja hän odottaa meidän käyttävän niitä hänen kunniakseen ja lähimmäistemme hyväksi. Kuten maanomistaja odottaa saavansa osan sadosta, niin Jumala odottaa meidän käyttävän lahjojamme ja resurssejamme hänen valtakuntansa hyväksi. Ja kuten maanomistaja lähettää palvelijoitaan hakemaan osaansa sadosta, niin Jumala muistuttaa meitä jatkuvasti vastuustamme hänen edessään.” (Homiliae in Matthaeum, 68.3, PG 58, 640)

Augustinus korosti lopullista tilintekovastuuta:

”Tulee päivä, jolloin jokainen meistä joutuu tekemään tiliä Jumalan edessä siitä, miten olemme käyttäneet lahjojamme ja mahdollisuuksiamme. Kuten maanomistaja tulee ja tuomitsee jumalattomat viljelijät, niin Kristus tulee ja tuomitsee jokaisen ihmisen hänen tekojensa mukaan. Tämä tuomio ei perustu vain siihen, mitä olemme tehneet, vaan myös siihen, mitä olemme jättäneet tekemättä. Sillä Jumala odottaa meidän tuottavan hedelmiä, ja hedelmättömyys on jo itsessään tuomion aihe.” (Sermones, 87.8, PL 38, 535)

Armotalouden hoitaminen

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös opetuksen armotalouden hoitamisesta. Basileios Suuri kirjoitti:

”Me emme ole viinitarhan omistajia, vaan sen hoitajia. Viinitarha kuuluu Jumalalle, ja meidän tehtävämme on hoitaa sitä hänen ohjeidensa mukaan ja tuottaa hedelmiä hänen kunniakseen. Tämä koskee kaikkea, mitä meillä on: aikaamme, lahjojamme, omaisuuttamme ja mahdollisuuksiamme. Kaikki nämä ovat Jumalan lahjoja, jotka on annettu meille hoitaaksemme niitä viisaasti ja vastuullisesti.” (Homiliae in Psalmos, 14.5, PG 29, 256)

Johannes Krysostomos korosti armotalouden hoitamisen merkitystä:

”Armotalouden hoitaminen on vakava asia, joka vaatii viisautta, uskollisuutta ja ahkeruutta. Kuten viljelijöiden tehtävä oli hoitaa viinitarhaa ja tuottaa hedelmiä maanomistajalle, niin meidän tehtävämme on hoitaa Jumalan meille antamia lahjoja ja resursseja ja käyttää niitä hänen kunniakseen. Ja kuten viljelijät joutuivat tekemään tiliä maanomistajalle, niin me joudumme tekemään tiliä Jumalalle siitä, miten olemme hoitaneet hänen meille uskomaansa armotaloutta.” (Homiliae in epistulam ad Romanos, 18.6, PG 60, 578)

VI Apologeettinen tulkinta: kristinuskon puolustus

Kristinuskon juutalaiset juuret

Kirkkoisät käyttivät vertausta myös apologeettisiin tarkoituksiin puolustaessaan kristinuskoa sekä juutalaisia, että pakanoita vastaan. Justinos Marttyyri (n. 100-165) korosti kristinuskon juutalaisia juuria:

”Tämä vertaus osoittaa, että kristinusko ei ole uusi uskonto, vaan se on Israelin uskon täyttymys ja jatkumo. Kuten viinitarha on sama, mutta viljelijät vaihtuvat, niin Jumalan suunnitelma on sama, mutta sen toteuttajat vaihtuvat. Kristinusko ei hylkää Vanhaa testamenttia tai Israelin profeettoja, vaan näkee niissä ennustuksen ja valmistuksen Kristuksen tulolle.” (Dialogus cum Tryphone, 63, PG 6, 620)

Irenaeus korosti Vanhan ja Uuden testamentin yhteyttä:

”Sama Jumala, joka lähetti profeetat, lähetti myös Poikansa. Ja sama Jumala, joka istutti viinitarhan, lähetti palvelijoitaan ja lopulta Poikansa. Tämä osoittaa Vanhan ja Uuden testamentin ykseyden ja jatkuvuuden. Kristinusko ei ole uusi uskonto, vaan se on Israelin uskon täyttymys ja huipentuma.” (Adversus Haereses, 4.36.1, PG 7, 1092)

Kristinuskon universaalisuus

Kirkkoisät korostivat myös kristinuskon universaalisuutta vastauksena sekä juutalaiseen eksklusiivisuuteen että pakanalliseen nationalismiin. Origenes kirjoitti:

”Viinitarha, joka annetaan toisille viljelijöille, kuvaa Jumalan valtakunnan universaalisuutta. Se ei rajoitu yhteen kansaan tai kulttuuriin, vaan se on avoin kaikille, jotka uskovat Kristukseen ja tuottavat vanhurskauden hedelmiä. Tämä on vastakohta sekä juutalaiselle eksklusiivisuudelle että pakanalliselle nationalismille, jotka molemmat rajoittavat Jumalan toiminnan tiettyyn kansaan tai kulttuuriin.” (Contra Celsum, 4.32, PG 11, 1076)

Eusebios Kesarealainen (n. 260-340) korosti kristinuskon universaalia luonnetta:

”Kirkko, joka on uusi viinitarha, koostuu ihmisistä kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja kulttuureista. Tämä täyttää profeetat ennustukset siitä, että kaikki kansat tulevat palvelemaan Israelin Jumalaa ja että Jumalan valtakunta leviää kaikkialle maailmaan. Kristinusko ei ole siis vain yhden kansan uskonto, vaan se on universaali uskonto, joka kutsuu kaikkia ihmisiä Jumalan valtakuntaan.” (Demonstratio evangelica, 1.6, PG 22, 56)

Kristinuskon historiallinen perusta

Kirkkoisät korostivat myös kristinuskon historiallista perustaa vastauksena gnostilaisiin ja muihin, jotka pyrkivät irrottamaan kristinuskon sen historiallisesta kontekstista. Tertullianus kirjoitti:

”Tämä vertaus osoittaa, että kristinusko perustuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin, ei myytteihin tai filosofisiin spekulaatioihin. Jeesus, Jumalan Poika, tuli todellisesti maailmaan, ja Israelin johtajat todella hylkäsivät ja tappoivat hänet. Ja Jumala todella rankaisi heitä tämän teon tähden tuhoamalla Jerusalemin ja hajoittamalla kansan. Nämä ovat historiallisia tosiasioita, jotka vahvistavat kristinuskon totuuden.” (De praescriptione haereticorum, 36, PL 2, 49)

Irenaeus korosti kristinuskon historiallista jatkuvuutta:

”Kristinusko ei ole syntynyt tyhjiössä, vaan se on osa Jumalan jatkuvaa toimintaa historiassa. Sama Jumala, joka toimi Israelin historiassa, toimii nyt kirkossa. Ja sama pelastussuunnitelma, joka alkoi luomisessa ja jatkui Israelin historiassa, täyttyy nyt Kristuksessa ja kirkossa. Tämä historiallinen jatkuvuus vahvistaa kristinuskon totuuden ja osoittaa sen olevan osa Jumalan suurta suunnitelmaa ihmiskunnan pelastukseksi.” (Adversus Haereses, 4.36.6, PG 7, 1095)

VII Typologinen tulkinta: Vanhan testamentin täyttymys

Yhteys Jesajan viinitarhavertaukseen

Kirkkoisät kiinnittivät erityistä huomiota vertauksen yhteyteen Jesajan viinitarhavertauksen (Jes. 5:1-7) kanssa, nähden Jeesuksen vertauksen Vanhan testamentin profetioiden täyttymyksenä. Hieronymus (n. 347-420) kirjoitti:

”Jeesuksen vertaus jumalattomista viininviljelijöistä on tietoinen viittaus Jesajan viinitarhavertaukseen. Molemmat alkavat samalla tavalla: maanomistaja istuttaa viinitarhan, rakentaa aidan sen ympärille, kaivaa viinikuurnan ja rakentaa vartiotornin. Mutta siinä missä Jesajan vertauksessa viinitarha itse tuottaa villirypäleitä, Jeesuksen vertauksessa ongelma on viljelijöissä, jotka kieltäytyvät antamasta maanomistajalle hänen osaansa sadosta. Tämä osoittaa, että Jeesus tulkitsi uudelleen Jesajan vertausta ja sovelsi sitä erityisesti Israelin johtajiin, ei koko kansaan.” (Commentarii in Isaiam, 5.1-7, PL 24, 79)

Kyrillos Aleksandrialainen korosti typologista täyttymystä:

”Jesajan viinitarhavertaus ennusti Israelin epäonnistumisen tuottaa vanhurskauden hedelmiä, ja Jeesuksen vertaus jumalattomista viininviljelijöistä näyttää tämän epäonnistumisen huipentuman: Jumalan Pojan hylkäämisen ja tappamisen. Mutta Jeesuksen vertaus menee pidemmälle kuin Jesajan vertaus, sillä se ei vain ennusta tuomiota, vaan myös pelastusta: hylätystä kivestä tulee kulmakivi, ja viinitarha annetaan toisille, jotka tuottavat hedelmiä. Tämä osoittaa, että Jumalan pelastussuunnitelma ei pääty Israelin epäonnistumiseen, vaan jatkuu kirkon kautta.” (Commentarii in Isaiam, PG 70, 136)

Yhteys Psalmiin 118

Kirkkoisät näkivät myös vahvan yhteyden vertauksen ja Psalmin 118:22-23 välillä, jossa puhutaan rakentajien hylkäämästä kivestä, josta tulee kulmakivi. Augustinus kirjoitti:

”Ei ole sattumaa, että Jeesus siteeraa Psalmia 118 heti vertauksen jälkeen. Tämä psalmi oli messiaaninen profetia, joka ennusti Messiaan hylkäämisen ja lopullisen voiton. Kuten rakentajat hylkäsivät kiven, josta tuli kulmakivi, niin Israelin johtajat hylkäsivät Jeesuksen, josta tuli kirkon kulmakivi. Tämä osoittaa, että Jeesuksen hylkääminen ja kuolema eivät olleet Jumalan suunnitelman epäonnistuminen, vaan sen täyttymys, joka oli ennustettu jo Vanhassa testamentissa.” (Enarrationes in Psalmos, 118.22, PL 37, 1502)

Kyrillos Jerusalemilainen korosti kulmakiven merkitystä:

”Psalmi 118 ennusti, että rakentajien hylkäämästä kivestä tulisi kulmakivi, ja tämä profetia täyttyi Kristuksessa. Israelin johtajat, jotka olivat rakentajia, hylkäsivät Jeesuksen, mutta Jumala teki hänestä kirkon kulmakiven. Tämä kulmakivi yhdistää kaksi seinää, juutalaiset ja pakanat, yhdeksi rakennukseksi, joka on kirkko. Näin Vanhan testamentin profetia sai täyttymyksensä tavalla, jota kukaan ei olisi voinut ennakoida.” (Catecheses, 13.35, PG 33, 816)

Yhteys muihin Vanhan testamentin profetioihin

Kirkkoisät näkivät vertauksessa yhteyksiä myös muihin Vanhan testamentin profetioihin. Origenes kirjoitti:

”Vertaus jumalattomista viininviljelijöistä on yhteenveto koko Vanhan testamentin profeetallisesta sanomasta. Se kuvaa Jumalan kärsivällisyyttä ja armoa, kun hän lähettää yhä uusia profeettoja kutsumaan kansaansa parannukseen. Se kuvaa myös kansan jatkuvaa kapinaa ja profeettojen hylkäämistä, josta profeetat itse toistuvasti valittivat. Ja lopulta se kuvaa Messiaan tulon, hänen hylkäämisensä ja siitä seuraavan tuomion, josta monet profeetat ennustivat. Näin vertaus tiivistää koko Israelin historian ja osoittaa sen huipentuman Kristuksessa.” (Commentarii in Matthaeum, 17.8, PG 13, 1515)

Eusebios Kesarealainen korosti profeettojen kohtalon ennustusta:

”Profeetat ennustivat toistuvasti, että heidät hylätään ja vainotaan, ja Jeesuksen vertaus vahvistaa tämän kuvion. Kuten Jeremia sanoi: ’Minä lähetin teidän luoksenne kaikki palvelijani, profeetat, varhaisesta alkaen, mutta te ette kuunnelleet heitä’ (Jer. 7:25-26). Ja kuten Sakarja ennusti paimenen lyömisestä ja lampaiden hajaantumisesta (Sak. 13:7), niin Jeesuksen vertaus ennusti Pojan tappamisen ja siitä seuraavan tuomion. Näin vertaus osoittaa, että Jeesuksen hylkääminen ja kuolema eivät olleet yllätys Jumalalle, vaan osa hänen suunnitelmaansa, joka oli ennustettu jo Vanhassa testamentissa.” (Demonstratio evangelica, 10.4, PG 22, 748)

VIII Eskatologinen tulkinta: tuleva tuomio ja valtakunta

Tuomio ja rangaistus

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös eskatologisen ulottuvuuden, joka viittaa tulevaan tuomioon ja rangaistukseen. Irenaeus kirjoitti:

”Maanomistajan tulo ja jumalattomien viljelijöiden tuhoaminen kuvaa Kristuksen toista tulemista ja lopullista tuomiota. Kuten maanomistaja rankaisi viljelijöitä heidän pahuutensa tähden, niin Kristus rankaisee niitä, jotka hylkäävät hänet ja vainoavat hänen seuraajiaan. Tämä tuomio ei koske vain menneitä sukupolvia, vaan kaikkia, jotka hylkäävät Kristuksen ja kieltäytyvät tuottamasta vanhurskauden hedelmiä.” (Adversus Haereses, 4.36.8, PG 7, 1097)

Kyrillos Aleksandrialainen korosti tuomion oikeudenmukaisuutta:

”Jumalan tuomio on aina oikeudenmukainen ja suhteessa rikkomuksen vakavuuteen. Jumalattomat viljelijät eivät vain kieltäytyneet antamasta maanomistajalle hänen osaansa sadosta, vaan he myös pahoinpitelivät ja tappoivat hänen palvelijansa ja lopulta hänen poikansa. Tämä osoittaa heidän pahuutensa syvyyden ja selittää tuomion ankaruuden. Samoin ne, jotka hylkäävät Kristuksen ja vainoavat hänen seuraajiaan, osoittavat äärimmäistä kapinaa Jumalaa vastaan ja ansaitsevat ankaran tuomion.” (Commentarii in Lucam, PG 72, 872)

Valtakunnan antaminen toisille

Kirkkoisät korostivat myös viinitarhan antamista toisille viljelijöille, nähden tässä viittauksen Jumalan valtakunnan siirtymiseen uudelle Jumalan kansalle. Augustinus kirjoitti:

”Viinitarhan antaminen toisille viljelijöille kuvaa Jumalan valtakunnan siirtymistä Israelin johtajilta kirkolle. Tämä ei tarkoita, että Jumala hylkäsi koko Israelin kansan, vaan että hän hylkäsi ne johtajat, jotka hylkäsivät hänen Poikansa. Uudet viljelijät ovat apostolit ja heidän seuraajansa, jotka johtavat kirkkoa ja tuottavat vanhurskauden hedelmiä. Tämä siirtymä ei ole vain historiallinen tapahtuma, vaan se on myös eskatologinen todellisuus, joka täyttyy lopullisesti Kristuksen toisessa tulemisessa.” (De civitate Dei, 20.5, PL 41, 665)

Gregorios Suuri korosti uusien viljelijöiden vastuuta:

”Uudet viljelijät, joille viinitarha annetaan, ovat vastuussa siitä, että he tuottavat hedelmiä ajallaan. Tämä tarkoittaa, että kirkko ja sen johtajat ovat vastuussa siitä, että he elävät evankeliumin mukaan ja tuottavat vanhurskauden hedelmiä. Jos he epäonnistuvat tässä tehtävässä, hekin voivat joutua tuomion alaisiksi, kuten ensimmäiset viljelijät. Jumalan valtakunta ei ole kenenkään yksityisomaisuutta, vaan se on annettu niille, jotka tuottavat sen hedelmiä.” (Homiliae in Evangelia, 39.10, PL 76, 1302)

Lopullinen voitto ja täyttymys

Kirkkoisät korostivat myös vertauksen sanomaa lopullisesta voitosta ja täyttymyksestä. Ambrosius Milanolainen kirjoitti:

”Vaikka vertaus päättyy tuomioon, sen perimmäinen sanoma on toivon sanoma. Kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi, ja tämä on Herran teko. Tämä osoittaa, että Jumalan suunnitelma ei epäonnistu ihmisten pahuuden tähden, vaan se toteutuu jopa heidän vastustuksestaan huolimatta. Kristuksen näennäinen tappio muuttuu voitoksi, ja hänen kuolemansa johtaa ylösnousemukseen ja kirkon syntymiseen. Lopulta Jumalan valtakunta voittaa kaikki vastustajansa ja täyttää koko maan.” (Expositio Evangelii secundum Lucam, 9.23, PL 15, 1792)

Johannes Krysostomos korosti Jumalan valtakunnan lopullista voittoa:

”Jumalan valtakunta on voittoisa, huolimatta kaikesta vastustuksesta ja vainosta. Kuten kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi, niin Kristus, jonka maailma hylkäsi, on tullut kirkon perustukseksi ja koko maailmankaikkeuden Herraksi. Ja kuten viinitarha annettiin toisille viljelijöille, jotka tuottavat hedelmiä ajallaan, niin Jumalan valtakunta on annettu kirkolle, joka tuottaa vanhurskauden hedelmiä. Tämä valtakunta kasvaa ja leviää, kunnes se täyttää koko maan, ja lopulta ’jokainen polvi notkistuu Jeesuksen nimeen’ (Fil. 2:10).” (Homiliae in Matthaeum, 68.4, PG 58, 642)

IX Patristinen tulkinta: kirkkoisien erityisiä näkökulmia

Allegorinen tulkinta

Monet kirkkoisät, erityisesti aleksandrialaisessa perinteessä, tulkitsivat vertausta allegorisesti, nähden jokaisessa yksityiskohdassa syvemmän hengellisen merkityksen. Origenes kirjoitti:

”Viinitarha kuvaa ihmissielua, jonka Jumala on istuttanut ja varustanut. Aita kuvaa Jumalan lakia ja käskyjä, jotka suojelevat sielua synniltä ja kiusauksilta. Viinikuurna kuvaa sydäntä, jossa Jumalan sana puristetaan ja muutetaan rakkauden viiniksi. Vartiotorni kuvaa mieltä, joka valvoo ajatuksia ja tunteita. Viljelijät kuvaavat ihmisen tahtoa ja valintoja. Ja hedelmät kuvaavat hyveitä ja hyviä tekoja, joita Jumala odottaa meiltä.” (Commentarii in Matthaeum, 17.6, PG 13, 1512)

Ambrosius Milanolainen kehitti allegorista tulkintaa:

”Maanomistajan matka kuvaa Jumalan näennäistä poissaoloa, kun hän antaa ihmisille vapauden toimia. Sadonkorjuun aika kuvaa elämän loppua ja tilintekovastuuta Jumalan edessä. Palvelijat kuvaavat omatuntoa ja Jumalan Hengen kehotuksia, joita ihmiset usein vastustavat ja tukahduttavat. Ja poika kuvaa Kristusta, joka tulee sieluumme ja kutsuu meitä antautumaan Jumalalle, mutta jonka monet hylkäävät ja työntävät pois.” (Expositio Evangelii secundum Lucam, 9.20, PL 15, 1790)

Kristologinen korostus

Erityisesti nikealaiset isät, jotka puolustivat Kristuksen jumaluutta areiolaisia vastaan, korostivat vertauksen kristologista ulottuvuutta. Athanasios Aleksandrialainen kirjoitti:

”Vertaus osoittaa selvästi, että Poika on erilainen kuin palvelijat. Palvelijat ovat profeettoja, jotka ovat Jumalan luotuja olentoja, mutta Poika on Jumalan oma Poika, joka jakaa Isän jumalallisen luonnon. Tämä erottelu on ratkaisevan tärkeä, sillä se osoittaa, että Kristus ei ole luotu olento, kuten areiolaiset väittävät, vaan hän on ikuinen Jumalan Poika, joka on samaa olemusta (homoousios) Isän kanssa.” (Orationes contra Arianos, 3.7, PG 26, 332)

Hilarius Poitierslainen korosti Pojan ja Isän suhdetta:

”Maanomistaja sanoo: ’He kunnioittavat poikaani’, mikä osoittaa, että Poika on arvollinen samaan kunniaan kuin Isä. Tämä vahvistaa Pojan ja Isän olemuksellisen ykseyden: Poika ei ole alempi tai myöhemmin luotu olento, vaan hän on ikuinen Jumalan Poika, joka jakaa Isän jumalallisen luonnon ja kunnian. Ja kuten maanomistaja rakastaa poikaansa, niin Isä rakastaa Poikaansa ikuisella rakkaudella.” (De Trinitate, 6.33, PL 10, 189)

Ekklesiologinen korostus

Kyprianus Karthagolainen ja muut, jotka korostivat kirkon ykseyttä ja auktoriteettia, näkivät vertauksessa vahvan ekklesiologisen ulottuvuuden. Kyprianus kirjoitti:

”Viinitarha, joka annetaan toisille viljelijöille, kuvaa kirkkoa, joka on yksi ja jakamaton. Kuten on vain yksi viinitarha, niin on vain yksi kirkko, jonka ulkopuolella ei ole pelastusta. Ja kuten viinitarhan hoito on uskottu viljelijöille, niin kirkon hoito on uskottu piispoille, jotka ovat apostolien seuraajia. Piispat ovat vastuussa siitä, että he hoitavat kirkkoa uskollisesti ja tuottavat hedelmiä Jumalalle.” (De ecclesiae catholicae unitate, 4, PL 4, 513)

Augustinus korosti kirkon katolisuutta:

”Uusi viinitarha, joka on kirkko, ei rajoitu yhteen kansaan tai alueeseen, vaan se leviää kaikkiin kansoihin ja kaikkialle maailmaan. Tämä on katolinen kirkko, joka on universaali sekä maantieteellisesti että ajallisesti: se ulottuu kaikkialle maailmaan ja jatkuu apostolisessa seuraannossa aina maailman loppuun asti. Ja tämä kirkko tuottaa hedelmiä Jumalalle kaikissa kansoissa ja kulttuureissa.” (Epistolae, 93.7, PL 33, 326)

Askeettinen korostus

Erämaaisiä ja luostarilaitoksen perustajia kiinnosti erityisesti vertauksen askeettinen ulottuvuus. Johannes Cassianus (n. 360-435) kirjoitti:

”Viinitarha kuvaa sielua, jonka Jumala on istuttanut ja varustanut. Meidän tehtävämme on hoitaa tätä viinitarhaa huolellisesti, kitkeä pois synnin ja intohimojen rikkaruohot ja kasvattaa hyveiden hedelmiä. Tämä vaatii jatkuvaa valvomista ja kilvoittelua, sillä vihollinen pyrkii jatkuvasti tuhoamaan viinitarhan ja estämään hedelmien kasvun. Mutta jos olemme uskollisia tässä tehtävässä, voimme tuottaa hedelmiä, jotka miellyttävät Jumalaa.” (Collationes, 13.13, PL 49, 932)

Evagrios Pontoslainen (345-399) korosti hengellisen kilvoittelun merkitystä:

”Hengellinen kilvoittelu on kuin viinitarhan hoitamista. Se vaatii jatkuvaa valvomista ja työtä, sillä intohimot ja kiusaukset pyrkivät jatkuvasti tuhoamaan sielun hedelmät. Meidän tulee kitkeä pois vihan, kateuden, ahneuden ja himon rikkaruohot ja kasvattaa rakkauden, ilon, rauhan ja kärsivällisyyden hedelmiä. Ja kuten viljelijät ovat vastuussa maanomistajalle, niin me olemme vastuussa Jumalalle siitä, miten hoidamme sieluamme.” (Praktikos, 89, PG 40, 1244)

X Soveltaminen nykyajan kristilliseen elämään

Henkilökohtainen soveltaminen

Vertaus jumalattomista viininviljelijöistä tarjoaa rikkaita näkökulmia henkilökohtaiseen hengelliseen elämään. Ensinnäkin se muistuttaa meitä siitä, että kaikki, mitä meillä on – elämämme, lahjamme, resurssimme – on Jumalan antamaa, ja me olemme vastuussa siitä, miten käytämme niitä. Kuten viljelijät olivat vastuussa viinitarhasta, niin me olemme vastuussa elämästämme ja kaikesta, mitä Jumala on meille antanut.

Toiseksi vertaus haastaa meitä tuottamaan hedelmiä, jotka miellyttävät Jumalaa. Nämä hedelmät ovat uskoa, toivoa, rakkautta ja kaikkia hyveitä, jotka kasvavat elämässämme Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jumala odottaa meidän tuottavan näitä hedelmiä, ja hän lähettää jatkuvasti ”palvelijoitaan” – Sanansa, Henkensä, kirkkonsa – muistuttamaan meitä tästä vastuusta.

Kolmanneksi vertaus varoittaa meitä hylkäämästä Jumalan kutsua ja vastustamasta hänen tahtoaan. Kuten viljelijät hylkäsivät maanomistajan palvelijat ja lopulta hänen poikansa, niin mekin voimme hylätä Jumalan kutsun ja vastustaa hänen tahtoaan. Tämä johtaa lopulta tuomioon, sillä Jumala ei jätä tottelemattomuutta rankaisematta.

Yhteisöllinen soveltaminen

Vertaus tarjoaa myös tärkeitä opetuksia kristilliselle yhteisölle. Se muistuttaa kirkkoa sen vastuusta olla uskollinen Jumalan antamalle tehtävälle ja tuottaa hedelmiä, jotka miellyttävät häntä. Kirkko ei ole viinitarhan omistaja, vaan sen hoitaja, ja se on vastuussa Jumalalle siitä, miten se hoitaa tätä tehtävää.

Vertaus varoittaa myös kirkkoa vallanhimosta ja itsekkyydestä. Kuten viljelijät halusivat pitää viinitarhan itsellään ja siksi tappoivat pojan, niin kirkkokin voi langeta kiusaukseen pitää Jumalan valtakunta omanaan ja unohtaa, että se on olemassa Jumalan kunniaksi ja kaikkien ihmisten pelastukseksi.

Lisäksi vertaus muistuttaa kirkkoa sen jatkuvasta uudistumisen tarpeesta. Kuten viinitarha annettiin toisille viljelijöille, kun ensimmäiset osoittautuivat uskottomiksi, niin kirkkokin tarvitsee jatkuvaa uudistumista ja puhdistumista, jotta se voisi täyttää tehtävänsä Jumalan viinitarhan hoitajana.

Yhteiskunnallinen soveltaminen

Vertaus tarjoaa myös tärkeitä näkökulmia kristittyjen toimintaan yhteiskunnassa. Se muistuttaa meitä siitä, että kaikki valta ja auktoriteetti on lopulta Jumalalta, ja ne, joilla on valtaa, ovat vastuussa siitä, miten he käyttävät sitä. Kuten viljelijät olivat vastuussa maanomistajalle, niin johtajat ja vallankäyttäjät ovat vastuussa Jumalalle siitä, miten he käyttävät valtaansa.

Vertaus haastaa myös yhteiskunnan vallitsevia rakenteita ja järjestelmiä. Kuten viljelijät ajattelivat voivansa pitää viinitarhan itsellään tappamalla pojan, niin monet yhteiskunnalliset järjestelmät perustuvat ajatukseen, että voimme hallita maailmaa ilman Jumalaa. Vertaus muistuttaa meitä siitä, että lopulta kaikki on Jumalan, ja hän tulee vaatimaan tilin siitä, miten olemme hoitaneet hänen luomakuntaansa.

Lopuksi, vertaus kutsuu meitä oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen kaikissa toimissamme. Kuten viljelijät joutuivat tekemään tiliä maanomistajalle, niin mekin joudumme tekemään tiliä Jumalalle siitä, miten olemme eläneet ja toimineet tässä maailmassa. Tämä vastuu koskee sekä henkilökohtaista elämäämme että yhteiskunnallista toimintaamme.

XI Johtopäätökset

Kirkkoisien tulkinnat vertauksesta jumalattomista viininviljelijöistä osoittavat, kuinka monipuolisesti ja syvällisesti he ymmärsivät tämän Jeesuksen opetuksen. Heidän selityksensä ulottuvat historiallisista tulkinnoista kristologisiin, ekklesiologisiin, moraalisiin, apologeettisiin, typologisiin, eskatologisiin ja patristisiin näkökulmiin. Yhdessä nämä tulkinnat muodostavat rikkaan teologisen perinnön, joka on muovannut kristillistä ajattelua ja hartauselämää läpi vuosisatojen.

Kirkkoisien opetuksissa vertaus näyttäytyy monitasoisena kuvauksena, joka käsittelee useita keskeisiä kristillisiä teemoja: Jumalan liittoa kansansa kanssa, Kristuksen jumaluutta ja tehtävää, kirkon roolia uutena Jumalan kansana, kristityn vastuuta tuottaa hedelmiä, kristinuskon suhdetta juutalaisuuteen ja pakanuuteen, Vanhan testamentin profetioiden täyttymystä Kristuksessa, tulevaa tuomiota ja valtakunnan lopullista voittoa.

Vertauksen keskeinen opetus on, että Jumala on antanut meille kallisarvoisen lahjan – hänen valtakuntansa – ja hän odottaa meidän tuottavan hedelmiä, jotka miellyttävät häntä. Jos hylkäämme tämän vastuun ja vastustamme Jumalan tahtoa, joudumme kohtaamaan tuomion. Mutta jos olemme uskollisia ja tuotamme hedelmiä, saamme osallistua Jumalan valtakunnan lopulliseen voittoon ja täyttymykseen.

Nämä tulkinnat eivät ole toisensa poissulkevia vaan täydentävät toisiaan, tarjoten kokonaisvaltaisen näkemyksen vertauksen merkityksestä. Kirkkoisien perintö osoittaa, että vertaus jumalattomista viininviljelijöistä, kuten muutkin Jeesuksen vertaukset, sisältää ehtymättömiä viisauden lähteitä, jotka puhuttelevat kristittyjä kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa.

Lopuksi, tämä vertaus kutsuu meitä sekä henkilökohtaiseen että yhteisölliseen itsetutkisteluun: Olemmeko me uskollisia viinitarhan hoitajia, jotka tuottavat hedelmiä Jumalalle? Vai olemmeko me jumalattomia viljelijöitä, jotka hylkäävät Jumalan kutsun ja vastustavat hänen tahtoaan? Tämä kysymys on yhtä ajankohtainen tänään kuin se oli Jeesuksen aikana, ja se kutsuu meitä jatkuvaan parannukseen ja uudistumiseen.