Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta hapatuksesta (Matt.13:33; Luuk.13:20-21)

Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta hapatuksesta

(Matt. 13:33; Luuk.13:20-21)

I  Johdanto

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa Jeesus esittää lyhyen mutta merkittävän vertauksen hapatuksesta: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate, jonka nainen sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes koko taikina happani” (Matt. 13:33; Luuk.13:20-21). Tämä vertaus on yksi pienimmistä Jeesuksen vertauksista, mutta se sisältää syvällisiä opetuksia Jumalan valtakunnan luonteesta ja toimintatavasta maailmassa.

Vertaus hapatuksesta on usein yhdistetty sitä edeltävään vertaukseen sinapinsiemenestä, sillä molemmat kuvaavat Jumalan valtakunnan kasvua ja leviämistä. Siinä missä sinapinsiemenvertaus korostaa valtakunnan ulkoista kasvua pienestä alusta suureksi puuksi, hapatusvertaus keskittyy valtakunnan sisäiseen, näkymättömään mutta voimakkaaseen vaikutukseen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten varhaiset kirkkoisät tulkitsivat ja opettivat tätä vertausta, ja miten heidän ymmärryksensä on muovannut kristillistä ajattelua. Kirkkoisien tulkinnat valottavat vertauksen moniulotteista luonnetta ja sen syvällistä merkitystä kristilliselle uskolle ja elämälle.

II Ekklesiologinen tulkinta: kirkko maailmassa

Kirkko vaikuttavana voimana maailmassa

Monet kirkkoisät tulkitsivat vertauksen hapatuksesta kuvaavan kirkon vaikutusta maailmassa. Origenes Aleksandrialainen (n. 185-254) kirjoitti:

”Hapate kuvaa kirkkoa, joka on sekoitettu ihmiskuntaan kuin hapate taikinaan. Vaikka kirkko on pieni verrattuna maailman väestöön, sillä on voima muuttaa koko ihmiskunta Jumalan valtakunnan kansalaisiksi. Kuten hapate vaikuttaa huomaamattomasti mutta voimakkaasti koko taikinaan, niin kirkko vaikuttaa maailmaan Pyhän Hengen voimalla, muuttaen ihmisten sydämet ja mielet Kristuksen kaltaisiksi.” (Commentarii in Matthaeum, 10.12, PG 13, 882)

Johannes Krysostomos (n. 347-407) korosti kirkon transformatiivista vaikutusta:

”Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin kirkko muuttaa maailman luonteen. Hapate ei tuhoa jauhoja, vaan muuttaa ne paremmiksi; samoin kirkko ei tuhoa maailmaa, vaan pyhittää sen. Ja kuten hapate vaikuttaa taikinaan sisältäpäin, niin kirkko vaikuttaa maailmaan sisältäpäin, ei ulkoisella voimalla tai pakolla, vaan rakkauden, totuuden ja hyvyyden voimalla.” (Homiliae in Matthaeum, 46.2, PG 58, 477)

Kirkon kasvu ja leviäminen

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös kuvan kirkon kasvusta ja leviämisestä. Hilarius Poitierslainen (n. 310-367) kirjoitti:

”Hapate kuvaa evankeliumin sanomaa, joka alkoi pienestä – kahdestatoista apostolista – mutta levisi nopeasti koko maailmaan. Kuten hapate leviää koko taikinaan, niin evankeliumi leviää kaikkiin kansoihin ja kulttuureihin. Ja kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin evankeliumi muuttaa kansojen ja kulttuurien luonteen, tuoden ne Kristuksen valtakunnan piiriin.” (Commentarius in Matthaeum, 13.6, PL 9, 993)

Kyrillos Aleksandrialainen (376-444) korosti kirkon universaalisuutta:

”Kolme vakallista jauhoja, joihin hapate sekoitetaan, kuvaavat koko ihmiskuntaa – kaikkia kansoja, heimoja ja kieliä. Kirkko ei ole tarkoitettu vain yhdelle kansalle tai kulttuurille, vaan kaikille ihmisille. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin kirkko on kutsuttu vaikuttamaan koko ihmiskuntaan, kutsuen kaikki Jumalan valtakuntaan.” (Commentarii in Lucam, PG 72, 752)

III Kristologinen tulkinta: Kristus maailmassa

Kristus jumalallisena hapatteena

Jotkut kirkkoisät tulkitsivat hapatteen kuvaavan Kristusta itseään. Ambrosius Milanolainen (n. 340-397) kirjoitti:

”Hapate kuvaa Kristusta, joka tuli maailmaan ja sekoittui ihmiskuntaan kuin hapate taikinaan. Vaikka hän oli Jumala, hän tuli ihmiseksi ja eli keskellämme. Ja kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin Kristus muuttaa ihmiskunnan luonteen, jumallistamalla sen ja tehden siitä osallisen jumalallisesta luonnosta.” (Expositio Evangelii secundum Lucam, 7.187, PL 15, 1750)

Kyrillos Jerusalemilainen (n. 313-386) korosti Kristuksen inkarnaation merkitystä:

”Hapate, joka sekoitetaan taikinaan, kuvaa Jumalan Sanan inkarnaatiota. Kuten hapate sekoittuu täydellisesti taikinaan ja muuttaa sen, niin Jumalan Sana tuli täydellisesti ihmiseksi, ottaen ihmisluonnon ja muuttaen sen. Tämä on pelastuksen salaisuus: Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla jumalalliseksi.” (Catecheses, 12.15, PG 33, 741)

Kristuksen opetukset transformatiivisena voimana

Kirkkoisät näkivät hapatteessa myös kuvan Kristuksen opetusten transformatiivisesta voimasta. Gregorios Suuri (n. 540-604) kirjoitti:

”Hapate kuvaa Kristuksen opetuksia, jotka aluksi näyttävät pieniltä ja yksinkertaisilta, mutta jotka sisältävät valtavan voiman muuttaa ihmissydän ja koko maailma. Kuten hapate vaikuttaa huomaamattomasti mutta voimakkaasti, niin Kristuksen opetukset vaikuttavat sieluun, muuttaen sen ajattelun, tunteet ja tahdon Jumalan tahdon mukaisiksi.” (Homiliae in Evangelia, 11.3, PL 76, 1116)

Augustinus (354-430) korosti Kristuksen opetusten vaikutusta ihmisyhteisöihin:

”Kristuksen opetukset ovat kuin hapate, joka muuttaa ihmisyhteisöjen luonteen. Kun ihmiset alkavat elää rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan periaatteiden mukaan, koko yhteisö muuttuu. Tämä muutos ei tapahdu hetkessä, vaan vähitellen, kuten hapate vaikuttaa taikinaan vähitellen. Mutta lopulta koko yhteisö on muuttunut, ja Jumalan valtakunta on tullut näkyväksi keskellämme.” (De civitate Dei, 20.9, PL 41, 674)

IV Pneumatologinen tulkinta: Pyhä Henki maailmassa

Pyhä Henki transformatiivisena voimana

Monet kirkkoisät tulkitsivat hapatteen kuvaavan Pyhää Henkeä ja hänen työtään. Basileios Suuri (n. 330-379) kirjoitti:

”Hapate kuvaa Pyhää Henkeä, joka on annettu kirkolle ja joka vaikuttaa maailmassa. Kuten hapate vaikuttaa taikinaan näkymättömästi mutta voimakkaasti, niin Pyhä Henki vaikuttaa ihmissydämiin näkymättömästi mutta voimakkaasti, muuttaen ne ja tehden ne osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Tämä on Pyhän Hengen työtä: muuttaa meidät Kristuksen kaltaisiksi sisältäpäin.” (De Spiritu Sancto, 9.23, PG 32, 109)

Kyrillos Aleksandrialainen korosti Pyhän Hengen vaikutusta koko ihmiseen:

”Pyhä Henki on kuin hapate, joka vaikuttaa koko ihmiseen – mieleen, sydämeen ja ruumiiseen. Hän valistaa mielen, puhdistaa sydämen ja pyhittää ruumiin. Ja kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin Pyhä Henki muuttaa ihmisen luonteen, tehden hänestä uuden luomuksen Kristuksessa.” (Commentarii in Joannem, 5.2, PG 73, 753)

Pyhän Hengen lahjat ja hedelmät

Kirkkoisät näkivät hapatteessa myös kuvan Pyhän Hengen lahjoista ja hedelmistä. Gregorios Nyssalainen (n. 335-395) kirjoitti:

”Hapate kuvaa Pyhän Hengen lahjoja, jotka on annettu kirkolle. Nämä lahjat – viisaus, tieto, usko, parantamisen lahjat, voimateot, profetoiminen, henkien erottaminen, kielillä puhuminen ja kielten selittäminen – vaikuttavat kirkossa kuin hapate taikinassa, rakentaen ja vahvistaen sitä. Ja vaikka nämä lahjat annetaan yksittäisille uskoville, ne on tarkoitettu koko kirkon hyödyksi, kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan.” (De vita Moysis, 2.180, PG 44, 376)

Ambrosius Milanolainen korosti Pyhän Hengen hedelmiä:

”Hapate kuvaa Pyhän Hengen hedelmiä – rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää. Nämä hedelmät kasvavat uskovassa Pyhän Hengen vaikutuksesta, muuttaen hänen luonteensa Kristuksen kaltaiseksi. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin nämä hedelmät vaikuttavat koko elämään, muuttaen kaikki ajatukset, sanat ja teot Jumalan tahdon mukaisiksi.” (De Spiritu Sancto, 1.8.92, PL 16, 733)

V Soteriologinen tulkinta: pelastus ja transformaatio

Pelastus transformatiivisena prosessina

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös kuvan pelastuksesta transformatiivisena prosessina. Irenaeus Lyonilainen (n. 130-202) kirjoitti:

”Hapate kuvaa pelastusta, joka ei ole vain juridinen julistus, vaan todellinen transformaatio. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin pelastus muuttaa ihmisen luonteen. Tämä muutos ei tapahdu hetkessä, vaan vähitellen, koko elämän ajan. Ja se vaikuttaa koko ihmiseen – ruumiiseen, sieluun ja henkeen – kunnes koko ihminen on muuttunut Kristuksen kaltaiseksi.” (Adversus Haereses, 4.38.1, PG 7, 1105)

Augustinus korosti pelastuksen kokonaisvaltaisuutta:

”Pelastus on kuin hapate, joka vaikuttaa koko ihmiseen. Se ei koske vain sielua, vaan myös ruumista; ei vain yksilöä, vaan myös yhteisöä; ei vain hengellistä elämää, vaan koko elämää. Kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin pelastus vaikuttaa koko olemukseemme ja koko elämäämme, kunnes kaikki on alistettu Kristukselle ja Jumala on kaikki kaikessa.” (Enchiridion ad Laurentium, 56, PL 40, 258)

Jumallistuminen (theosis)

Erityisesti itäiset kirkkoisät näkivät vertauksessa kuvan jumallistumisesta (theosis), joka on itäisen kristillisyyden keskeinen pelastuskäsitys. Gregorios Nyssalainen kirjoitti:

”Hapate kuvaa jumallistumista, jossa ihminen tulee osalliseksi jumalallisesta luonnosta. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin jumalallinen armo muuttaa ihmisen luonteen, tehden hänestä osallisen Jumalan elämästä. Tämä ei tarkoita, että ihmisestä tulee Jumala olemukseltaan, vaan että hän tulee osalliseksi Jumalan energioista ja ominaisuuksista, kuten rakkaudesta, viisaudesta ja pyhyydestä.” (In Canticum Canticorum, 5, PG 44, 873)

Maksimos Tunnustaja (n. 580-662) korosti jumallistumisen kokonaisvaltaisuutta:

”Jumallistuminen on kuin hapate, joka vaikuttaa koko ihmiseen. Se alkaa mielestä, joka valaistuu jumalallisella valolla, ja etenee sydämeen, joka puhdistuu jumalallisella rakkaudella, ja lopulta ruumiiseen, joka pyhittyy jumalallisella elämällä. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin jumallistuminen vaikuttaa koko ihmiseen, kunnes koko ihminen – ruumis, sielu ja henki – on täynnä Jumalan läsnäoloa ja heijastaa hänen kunniaansa.” (Capita theologica et oeconomica, 2.88, PG 90, 1168)

VI Moraalinen tulkinta: hyve ja pahe

Hyve transformatiivisena voimana

Jotkut kirkkoisät tulkitsivat hapatteen kuvaavan hyvettä ja sen vaikutusta. Johannes Krysostomos kirjoitti:

”Hapate kuvaa hyvettä, joka vaikuttaa ihmisen elämään kuin hapate taikinaan. Yksi hyve johtaa toiseen, kunnes koko elämä on muuttunut. Esimerkiksi nöyryys johtaa kuuliaisuuteen, kuuliaisuus kärsivällisyyteen, kärsivällisyys rakkauteen, ja niin edelleen, kunnes koko elämä on täynnä hyvettä. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin hyve vaikuttaa koko elämään, muuttaen kaikki ajatukset, sanat ja teot Jumalan tahdon mukaisiksi.” (Homiliae in Matthaeum, 46.3, PG 58, 478)

Ambrosius Milanolainen korosti hyveen aktiivista luonnetta:

”Hyve ei ole passiivinen tila, vaan aktiivinen voima, joka muuttaa ihmisen elämän. Kuten hapate vaikuttaa aktiivisesti taikinaan, niin hyve vaikuttaa aktiivisesti elämään. Se ei ole vain pahan välttämistä, vaan aktiivista hyvän tekemistä. Ja kuten hapate leviää koko taikinaan, niin hyve leviää koko elämään, kunnes koko elämä on muuttunut Kristuksen kaltaiseksi.” (De officiis ministrorum, 1.9.29, PL 16, 33)

Paha hapattavana voimana

Toisaalta jotkut kirkkoisät muistuttivat, että Raamatussa hapate kuvaa usein myös pahaa ja sen vaikutusta. Origenes kirjoitti:

”On huomattava, että Raamatussa hapate kuvaa usein pahaa ja sen vaikutusta. Jeesus varoitti opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten hapatteesta, tarkoittaen heidän väärää opetustaan ja tekopyhyyttään. Ja Paavali kehotti korinttilaisia puhdistamaan vanhan hapatteen, tarkoittaen syntiä ja pahuutta. Mutta tässä vertauksessa hapate kuvaa Jumalan valtakuntaa, mikä osoittaa, että sama symboli voi kuvata sekä hyvää että pahaa, riippuen kontekstista.” (Commentarii in Matthaeum, 10.13, PG 13, 883)

Hieronymus (n. 347-420) pohti tätä kaksinaista symboliikkaa:

”On mielenkiintoista, että Jeesus käyttää hapatesymboliikkaa sekä positiivisessa että negatiivisessa merkityksessä. Tässä vertauksessa hapate kuvaa Jumalan valtakuntaa ja sen transformatiivista voimaa. Mutta muualla hän varoittaa fariseusten hapatteesta, tarkoittaen heidän väärää opetustaan ja tekopyhyyttään. Tämä osoittaa, että meidän tulee olla tarkkoja siitä, minkä annamme vaikuttaa elämäämme. Hyvä hapate – Jumalan valtakunta – muuttaa meidät Kristuksen kaltaisiksi, mutta paha hapate – väärä opetus ja synti – turmelee meidät.” (Commentarii in Matthaeum, 2.13.33, PL 26, 92)

VII Askeettinen tulkinta: hengellinen kasvu ja kilvoittelu

Hengellinen kasvu vähittäisenä prosessina

Erämaaisiä ja luostarilaitoksen perustajia kiinnosti erityisesti vertauksen askeettinen ulottuvuus. Johannes Cassianus (n. 360-435) kirjoitti:

”Hapate kuvaa hengellistä kasvua, joka tapahtuu vähitellen, päivä päivältä. Kuten hapate vaikuttaa taikinaan vähitellen, niin Jumalan armo vaikuttaa sieluun vähitellen, muuttaen sen ajatukset, tunteet ja tahdon Jumalan tahdon mukaisiksi. Tämä prosessi vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja jatkuvaa kilvoittelua. Mutta lopulta koko sielu on muuttunut, ja ihminen on tullut Kristuksen kaltaiseksi.” (Collationes, 14.11, PL 49, 966)

Evagrios Pontoslainen (345-399) korosti hengellisen kasvun kokonaisvaltaisuutta:

”Hengellinen kasvu on kuin hapate, joka vaikuttaa koko ihmiseen. Se alkaa mielestä, joka puhdistuu harhakuvista ja intohimoista, ja etenee sydämeen, joka täyttyy rakkaudella Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, ja lopulta ruumiiseen, joka alistuu hengen hallintaan. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin hengellinen kasvu vaikuttaa koko elämään, kunnes koko elämä on pyhitetty Jumalalle.” (Praktikos, 1, PG 40, 1221)

Hengellinen kilvoittelu ja valppaus

Kirkkoisät korostivat myös hengellisen kilvoittelun ja valppauden merkitystä. Basileios Suuri kirjoitti:

”Hengellinen kilvoittelu on kuin nainen, joka sekoittaa hapatteen taikinaan. Se vaatii aktiivista osallistumista ja jatkuvaa valvomista. Emme voi odottaa passiivisesti, että Jumala muuttaa meidät, vaan meidän tulee aktiivisesti osallistua tähän prosessiin, kilvoittelemalla syntiä vastaan ja pyrkimällä hyveeseen. Ja kuten nainen sekoittaa hapatteen huolellisesti koko taikinaan, niin meidän tulee huolellisesti soveltaa Jumalan sanaa koko elämäämme.” (Regulae fusius tractatae, 5, PG 31, 921)

Johannes Klimakos (n. 579-649), Siinain luostarin apotti ja hengellinen ohjaaja, korosti jatkuvan kilvoittelun merkitystä:

”Hengellinen kilvoittelu on jatkuva prosessi, joka kestää koko elämän ajan. Kuten hapate vaikuttaa taikinaan vähitellen, niin Jumalan armo vaikuttaa sieluun vähitellen, muuttaen sen Kristuksen kaltaiseksi. Mutta tämä prosessi vaatii jatkuvaa valvomista ja kilvoittelua, sillä synti ja intohimot pyrkivät jatkuvasti tuhoamaan sen, mitä Jumala rakentaa. Siksi meidän tulee olla valppaita ja kilvoitella lakkaamatta, kunnes koko elämämme on muuttunut Kristuksen kaltaiseksi.” (Scala Paradisi, 26, PG 88, 1013)

VIII Gnostilainen tulkinta: tieto ja valaistuminen

Tieto transformatiivisena voimana

Jotkut kirkkoisät, erityisesti aleksandrialaisessa perinteessä, tulkitsivat hapatteen kuvaavan hengellistä tietoa tai gnosista. Klemens Aleksandrialainen (n. 150-215) kirjoitti:

”Hapate kuvaa hengellistä tietoa, joka muuttaa sielun. Tämä tieto ei ole vain älyllistä ymmärrystä, vaan syvää hengellistä kokemusta ja yhteyttä Jumalaan. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin hengellinen tieto muuttaa sielun luonteen, tehden siitä osallisen jumalallisesta viisaudesta ja rakkaudesta. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin hengellinen tieto vaikuttaa koko elämään, muuttaen kaikki ajatukset, sanat ja teot Jumalan tahdon mukaisiksi.” (Stromata, 5.10, PG 9, 96)

Origenes kehitti tätä gnostilaista tulkintaa:

”Hengellinen tieto on kuin hapate, joka vaikuttaa sieluun sisältäpäin. Se ei ole ulkoista tietoa, joka lisätään sieluun, vaan sisäistä valoa, joka herättää sielun todellisen luonteen. Kuten hapate ei ole vieras elementti taikinassa, vaan muuttaa taikinan sisältäpäin, niin hengellinen tieto ei ole vieras elementti sielussa, vaan herättää sielun todellisen, jumalallisen luonteen. Tämä on gnosiksen salaisuus: se ei ole uuden tiedon hankkimista, vaan sielun todellisen, jumalallisen luonteen heräämistä.” (Commentarii in Joannem, 1.27, PG 14, 72)

Valaistuminen ja mystinen kokemus

Kirkkoisät korostivat myös valaistumisen ja mystisen kokemuksen merkitystä. Pseudo-Dionysius Areopagita (n. 500-luku) kirjoitti:

”Hapate kuvaa mystistä valaistumista, jossa sielu kohoaa aistillisen ja älyllisen tiedon yläpuolelle ja yhdistyy Jumalaan rakkauden kautta. Tämä valaistuminen ei ole vain älyllistä ymmärrystä, vaan syvää hengellistä kokemusta ja yhteyttä Jumalaan. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin mystinen valaistuminen muuttaa sielun luonteen, tehden siitä osallisen jumalallisesta valosta ja rakkaudesta.” (De mystica theologia, 1.1, PG 3, 997)

Maksimos Tunnustaja korosti mystisen kokemuksen transformatiivista voimaa

”Mystinen kokemus on kuin hapate, joka muuttaa sielun. Se ei ole vain hetkellinen kokemus, vaan pysyvä transformaatio, joka vaikuttaa koko elämään. Kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin mystinen kokemus vaikuttaa koko elämään, muuttaen kaikki ajatukset, sanat ja teot Jumalan tahdon mukaisiksi. Tämä on theosiksen salaisuus: sielu tulee niin täydellisesti osalliseksi jumalallisesta elämästä, että se heijastaa Jumalan kunniaa kaikessa, mitä se tekee.” (Ambigua ad Joannem, 10, PG 91, 1165)

IX  Eskatologinen tulkinta: tuleva valtakunta

Jumalan valtakunnan kasvu ja täyttymys

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös eskatologisen ulottuvuuden, joka viittaa Jumalan valtakunnan kasvuun ja lopulliseen täyttymykseen. Irenaeus Lyonilainen kirjoitti:

”Hapate kuvaa Jumalan valtakuntaa, joka kasvaa ja leviää maailmassa, kunnes se täyttää koko maailman. Tämä kasvu on sekä määrällistä että laadullista: valtakunta sekä leviää yhä useampiin ihmisiin että vaikuttaa yhä syvemmin jokaisessa ihmisessä. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin Jumalan valtakunta vaikuttaa lopulta koko luomakuntaan, kunnes ’Jumala on kaikki kaikessa’ (1. Kor. 15:28).” (Adversus Haereses, 5.36.1, PG 7, 1222)

Kyrillos Jerusalemilainen korosti valtakunnan lopullista täyttymystä:

”Jumalan valtakunta on nyt kuin hapate taikinassa, vaikuttaen huomaamattomasti mutta voimakkaasti. Mutta tulee päivä, jolloin tämä valtakunta ilmestyy täydessä kirkkaudessaan, ja ’kaikki polvet notkistuvat Jeesuksen nimeen’ (Fil. 2:10). Silloin hapate on tehnyt työnsä, ja koko taikina on muuttunut. Tämä on meidän toivomme ja odotuksemme: Jumalan valtakunnan lopullinen voitto ja täyttymys.” (Catecheses, 15.26, PG 33, 904)

Ylösnousemus ja uusi luomakunta

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös viittauksen ylösnousemukseen ja uuteen luomakuntaan. Gregorios Nyssalainen kirjoitti:

”Hapate kuvaa ylösnousemuksen voimaa, joka muuttaa kuolevaisen ruumiin kuolemattomaksi ja katoavaisen katoamattomaksi. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin ylösnousemus muuttaa ruumiin luonteen, tehden siitä hengellisen ruumiin, joka on vapaa kuolemasta ja katoavaisuudesta. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin ylösnousemus vaikuttaa koko luomakuntaan, vapauttaen sen katoavaisuuden orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen (Room. 8:21).” (De hominis opificio, 22, PG 44, 204)

Augustinus korosti uuden luomakunnan kokonaisvaltaisuutta:

”Uusi luomakunta on kuin happannut taikina, jossa koko luomakunta on muuttunut Jumalan valtakunnan mukaiseksi. Tässä uudessa luomakunnassa ei ole enää syntiä, kärsimystä, kuolemaa tai katoavaisuutta, vaan kaikki on täynnä Jumalan kirkkautta ja rakkautta. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin Jumalan uudistava voima vaikuttaa koko luomakuntaan, kunnes kaikki on tehty uudeksi. Tämä on meidän toivomme ja odotuksemme: koko luomakunnan uudistuminen ja täydellistyminen Kristuksessa.” (De civitate Dei, 22.30, PL 41, 802)

X Typologinen tulkinta: Vanhan testamentin täyttymys

Yhteys juutalaiseen pääsiäiseen

Kirkkoisät näkivät vertauksessa typologisia yhteyksiä Vanhan testamentin tapahtumiin, erityisesti juutalaiseen pääsiäiseen. Origenes kirjoitti:

”On merkittävää, että juutalaisessa pääsiäisessä käytettiin happamatonta leipää, joka symboloi puhtautta ja synnittömyyttä. Mutta Jeesus käyttää hapatesymboliikkaa positiivisessa merkityksessä kuvatessaan Jumalan valtakuntaa. Tämä osoittaa, että Kristuksessa Vanhan testamentin symbolit saavat uuden merkityksen. Hapate, joka aiemmin symboloi syntiä ja pahuutta, symboloi nyt Jumalan valtakunnan transformatiivista voimaa. Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka Kristus ei tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen.” (Commentarii in Matthaeum, 10.14, PG 13, 884)

Kyrillos Aleksandrialainen korosti typologista täyttymystä:

”Juutalaisessa pääsiäisessä israelilaiset poistivat hapatteen taloistaan, mikä symboloi synnin poistamista. Mutta Kristuksessa tämä symboli saa uuden merkityksen: hapate symboloi nyt Jumalan valtakunnan transformatiivista voimaa, joka poistaa synnin ja tuo tilalle pyhyyden ja vanhurskauden. Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka Kristuksessa Vanhan testamentin symbolit eivät vain täyty, vaan myös ylittyvät ja saavat uuden, syvemmän merkityksen.” (Glaphyra in Pentateuchum, PG 69, 548)

Yhteys profeettojen ennustuksiin

Kirkkoisät näkivät vertauksessa myös yhteyksiä profeettojen ennustuksiin Jumalan valtakunnasta. Hieronymus kirjoitti:

”Profeetta Jesaja ennusti, että ’maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren’ (Jes.11:9). Tämä profetia täyttyy Jumalan valtakunnassa, joka on kuin hapate, joka leviää koko taikinaan. Kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin Herran tuntemus leviää koko maailmaan, kunnes kaikki kansat tuntevat Herran. Tämä on profeettojen ennustusten täyttymys: Jumalan valtakunta, joka alkaa pienestä mutta kasvaa, kunnes se täyttää koko maailman.” (Commentarii in Isaiam, 4.11.9, PL 24, 151)

Kyrillos Jerusalemilainen korosti profeettojen ennustusten täyttymystä:

”Profeetta Daniel näki näyn kivestä, joka irtautui vuoresta käden koskematta, murskasi kuvapatsaan ja kasvoi suureksi vuoreksi, joka täytti koko maan (Dan. 2:34-35). Tämä näky kuvaa Jumalan valtakuntaa, joka on kuin hapate, joka alkaa pienestä mutta kasvaa, kunnes se täyttää koko maailman. Kuten kivi murskasi kuvapatsaan ja täytti koko maan, niin Jumalan valtakunta murtaa maailman valtakunnat ja täyttää koko maailman. Tämä on profeettojen ennustusten täyttymys: Jumalan valtakunta, joka voittaa kaikki maailman valtakunnat ja kestää ikuisesti.” (Catecheses, 15.15, PG 33, 889)

XI Sakramentaalinen tulkinta: kaste ja ehtoollinen

Kaste transformatiivisena voimana

Kirkkoisät yhdistivät vertauksen hapatuksesta myös kirkon sakramentteihin, erityisesti kasteeseen ja ehtoolliseen. Kyrillos Jerusalemilainen kirjoitti:

”Kaste on kuin hapate, joka sekoitetaan ihmisen elämään ja muuttaa sen. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin kaste muuttaa ihmisen luonteen, tehden hänestä uuden luomuksen Kristuksessa. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin kaste vaikuttaa koko ihmiseen – ruumiiseen, sieluun ja henkeen – puhdistaen ja pyhittäen hänet kokonaan.” (Catecheses mystagogicae, 2.4, PG 33, 1080)

Ambrosius Milanolainen korosti kasteen transformatiivista voimaa:

”Kaste ei ole vain ulkoinen rituaali, vaan sisäinen transformaatio. Kuten hapate muuttaa taikinan sisältäpäin, niin kaste muuttaa ihmisen sisältäpäin, uudistaen hänen mielensä ja sydämensä. Ja tämä muutos ei rajoitu vain kasteen hetkeen, vaan jatkuu koko elämän ajan, kuten hapate jatkaa vaikutustaan taikinassa, kunnes koko taikina on happannut.” (De sacramentis, 3.1.4, PL 16, 452)

Ehtoollinen transformatiivisena voimana

Kirkkoisät näkivät myös ehtoollisessa hapatteen kaltaisen transformatiivisen voiman. Johannes Krysostomos kirjoitti:

”Ehtoollinen on kuin hapate, joka sekoitetaan meihin ja muuttaa meidät. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin Kristuksen ruumis ja veri muuttavat meidän luonteemme, tehden meistä osallisia jumalallisesta luonnosta. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin ehtoollinen vaikuttaa koko ihmiseen – ruumiiseen, sieluun ja henkeen – pyhittäen hänet kokonaan.” (Homiliae in Matthaeum, 82.5, PG 58, 743)

Kyrillos Aleksandrialainen korosti ehtoollisen yhdistävää voimaa:

”Ehtoollinen on kuin hapate, joka yhdistää meidät Kristukseen ja toisiimme. Kuten hapate yhdistää taikinan yhdeksi kokonaisuudeksi, niin Kristuksen ruumis ja veri yhdistävät meidät yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa. Ja tämä ykseys ei ole vain symbolinen, vaan todellinen: me tulemme todella osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä, ja siten toisistamme. Tämä on kirkon salaisuus: monet jäsenet, yksi ruumis Kristuksessa.” (Commentarii in Joannem, 11.11, PG 74, 560)

XII Antropologinen tulkinta: ihmisen arvo ja identiteetti

Ihmisen arvo Jumalan silmissä

Kirkkoisät korostivat vertauksen opetusta ihmisen arvosta Jumalan silmissä. Gregorios Nyssalainen kirjoitti:

”Nainen, joka sekoittaa hapatteen taikinaan, kuvaa Jumalan huolenpitoa ihmiskunnasta. Kuten nainen huolehtii taikinasta ja haluaa sen happanevan hyvin, niin Jumala huolehtii ihmiskunnasta ja haluaa sen tulevan osalliseksi hänen valtakunnastaan. Tämä osoittaa, kuinka arvokas ihmiskunta on Jumalan silmissä: hän ei hylkää sitä, vaan työskentelee aktiivisesti sen pelastumiseksi ja transformaatioksi.” (De hominis opificio, 16, PG 44, 177)

Johannes Krysostomos korosti ihmisen arvoa Jumalan kuvana:

”Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja tämä kuva on kuin hapate, joka on sekoitettu ihmisen olemukseen. Vaikka synti on himmentänyt tätä kuvaa, se ei ole kokonaan tuhoutunut, vaan odottaa aktivoitumista Jumalan armon kautta. Kuten hapate aktivoituu ja muuttaa taikinan, niin Jumalan kuva ihmisessä aktivoituu ja muuttaa ihmisen, kun Jumalan armo koskettaa häntä. Tämä osoittaa ihmisen äärettömän arvon: hän kantaa itsessään Jumalan kuvaa, joka on kuin hapate, odottaen aktivoitumista.” (Homiliae in Genesim, 9.3, PG 53, 78)

Ihmisen identiteetti Jumalan lapsena

Kirkkoisät korostivat myös ihmisen identiteettiä Jumalan lapsena. Augustinus kirjoitti:

”Jumalan lapseuden lahja on kuin hapate, joka sekoitetaan ihmisen elämään ja muuttaa sen. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin Jumalan lapseuden lahja muuttaa ihmisen luonteen, tehden hänestä osallisen jumalallisesta luonnosta. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin Jumalan lapseuden lahja vaikuttaa koko ihmiseen – hänen ajatuksiinsa, tunteisiinsa, tahtoonsa ja tekoihinsa – kunnes koko ihminen on muuttunut Jumalan lapsen kaltaiseksi.” (De Trinitate, 5.16.17, PL 42, 921)

Kyrillos Aleksandrialainen korosti Jumalan lapseuden transformatiivista voimaa:

”Jumalan lapseuden lahja ei ole vain juridinen julistus, vaan todellinen transformaatio. Kuten hapate muuttaa taikinan luonteen, niin Jumalan lapseuden lahja muuttaa ihmisen luonteen, tehden hänestä todella Jumalan lapsen. Tämä on kristinuskon suurin salaisuus: ihmisestä tulee Jumalan lapsi, ei vain nimellisesti, vaan todellisesti, osallisena jumalallisesta luonnosta. Ja tämä transformaatio vaikuttaa koko ihmiseen, kunnes hän on täydellisesti Jumalan lapsen kaltainen.” (Thesaurus de sancta et consubstantiali Trinitate, PG 75, 576)

XIII Ekumeeninen tulkinta: ykseys moninaisuudessa

Kirkon ykseys moninaisuudessa

Jotkut kirkkoisät tulkitsivat vertauksen kuvaavan kirkon ykseyttä moninaisuudessa. Augustinus kirjoitti:

”Hapate, joka sekoitetaan kolmeen vakalliseen jauhoja, kuvaa kirkon ykseyttä moninaisuudessa. Kuten hapate yhdistää taikinan yhdeksi kokonaisuudeksi, niin Pyhä Henki yhdistää kirkon yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa, huolimatta sen jäsenten moninaisuudesta. Ja kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin Pyhä Henki vaikuttaa koko kirkkoon, yhdistäen kaikki sen jäsenet yhdeksi ruumiiksi.” (Sermones, 71.19, PL 38, 463)

Kyprianus Karthagolainen (n. 200-258) korosti kirkon ykseyttä:

”Kirkko on yksi, vaikka se leviää kasvavassa hedelmällisyydessään yhä laajemmalle; samoin auringonsäteitä on monta, mutta valo on yksi, ja puun oksia on monta, mutta runko on yksi, joka on juurtunut lujasti maahan. Ja kun lähteestä virtaa monta puroa, niin vaikka lukumäärä näyttää hajaantuvan runsauden vuoksi, ykseys säilyy silti lähteessä. Irroita auringonsäde auringosta: valon ykseys ei katkea. Taita oksa puusta: katkaistu oksa ei voi enää kasvaa. Katkaise puro lähteestä: katkaistu puro kuivuu. Samoin kirkko, Herran valolla valaistu, levittää säteensä kautta koko maailman; ja silti valo, joka leviää kaikkialle, on yksi, eikä ruumiin ykseys hajoa.” (De ecclesiae catholicae unitate, 5, PL 4, 516)

Kristittyjen ykseys eroavaisuuksista huolimatta

Kirkkoisät korostivat myös kristittyjen ykseyttä eroavaisuuksista huolimatta. Johannes Krysostomos kirjoitti:

”Kuten hapate yhdistää erilaiset jauhojen osat yhdeksi taikinaksi, niin Kristus yhdistää erilaiset ihmiset yhdeksi kirkoksi. Tässä kirkossa ei ole eroa juutalaisen ja kreikkalaisen, orjan ja vapaan, miehen ja naisen välillä, vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Ja tämä ykseys ei tarkoita samanlaisuutta, vaan harmoniaa erilaisuudessa: kuten taikinassa on edelleen erilaisia jauhojen osia, mutta ne ovat yhdistyneet yhdeksi kokonaisuudeksi, niin kirkossa on edelleen erilaisia ihmisiä, mutta he ovat yhdistyneet yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa.” (Homiliae in epistulam ad Ephesios, 11.3, PG 62, 83)

Gregorios Suuri korosti ykseyttä rakkaudessa:

”Rakkaus on kuin hapate, joka yhdistää erilaiset ihmiset yhdeksi kirkoksi. Kuten hapate leviää koko taikinaan ja yhdistää sen, niin rakkaus leviää koko kirkkoon ja yhdistää sen. Ja tämä rakkaus ei poista erilaisuutta, vaan tekee siitä rikkaamman ja täydellisemmän: kuten taikinassa on edelleen erilaisia jauhojen osia, mutta ne ovat yhdistyneet yhdeksi kokonaisuudeksi, niin kirkossa on edelleen erilaisia lahjoja ja kutsumuksia, mutta ne ovat yhdistyneet yhdeksi ruumiiksi rakkaudessa.” (Homiliae in Evangelia, 38.8, PL 76, 1289)

XIV Apologeettinen tulkinta: kristinuskon puolustus

Kristinuskon kasvu vainosta huolimatta

Kirkkoisät käyttivät vertausta myös apologeettisiin tarkoituksiin puolustaessaan kristinuskoa. Tertullianus (n. 155-220) kirjoitti:

”Kristinusko on kuin hapate, joka leviää huolimatta vainosta ja vastustuksesta. Kuten hapate vaikuttaa taikinaan huomaamattomasti mutta voimakkaasti, niin kristinusko vaikuttaa maailmaan huomaamattomasti mutta voimakkaasti, muuttaen ihmisten sydämet ja mielet. Ja vaikka Rooman valtakunta yrittää tukahduttaa kristinuskon, se ei voi estää sen leviämistä, sillä se on kuin hapate, joka leviää väistämättä koko taikinaan.” (Apologeticum, 50, PL 1, 603)

Justinos Marttyyri (n. 100-165) korosti kristinuskon voittoisaa luonnetta:

”Kristinusko on voittoisa, ei aseiden tai vallan kautta, vaan totuuden ja rakkauden kautta. Kuten hapate voittaa taikinan vastustuksen ja muuttaa sen, niin kristinusko voittaa maailman vastustuksen ja muuttaa sen. Ja tämä voitto ei ole väkivaltainen, vaan rauhanomainen: kuten hapate ei tuhoa taikinaa, vaan muuttaa sen paremmaksi, niin kristinusko ei tuhoa maailmaa, vaan muuttaa sen paremmaksi.” (Apologia prima, 16, PG 6, 353)

Kristinuskon moraalinen ylivertaisuus

Kirkkoisät korostivat myös kristinuskon moraalista ylivertaisuutta. Athenagoras (n. 133-190) kirjoitti:

”Kristinusko on kuin hapate, joka puhdistaa ja jalostaa ihmisen moraalisen luonteen. Kuten hapate puhdistaa taikinan ja tekee siitä parempaa, niin kristinusko puhdistaa ihmisen sydämen ja tekee hänestä paremman. Ja tämä moraalinen transformaatio ei ole pinnallista, vaan syvällistä: kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin kristinusko vaikuttaa koko ihmiseen, muuttaen hänen ajatuksensa, tunteensa, tahtonsa ja tekonsa.” (Legatio pro Christianis, 11, PG 6, 912)

Lactantius (n. 250-325) korosti kristinuskon moraalista voimaa:

”Kristinusko on kuin hapate, joka muuttaa ihmisen moraalisen luonteen. Se ei tee tätä pakolla tai uhkailulla, vaan sisäisellä transformaatiolla: kuten hapate muuttaa taikinan sisältäpäin, niin kristinusko muuttaa ihmisen sisältäpäin, istuttaen häneen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet. Ja tämä moraalinen transformaatio ei rajoitu vain yksilöihin, vaan leviää koko yhteiskuntaan: kuten hapate leviää koko taikinaan, niin kristilliset arvot leviävät koko yhteiskuntaan, muuttaen sen oikeudenmukaisemmaksi ja rakastavammaksi.” (Divinae Institutiones, 5.8, PL 6, 572)

XV Johtopäätökset

Kirkkoisien tulkinnat vertauksesta hapatuksesta osoittavat, kuinka monipuolisesti ja syvällisesti he ymmärsivät tämän Jeesuksen opetuksen. Heidän selityksensä ulottuvat ekklesiologisista tulkinnoista kristologisiin, pneumatologisiin, soteriologisiin, moraalisiin, askeettisiin, gnostilaisiin, eskatologisiin, typologisiin, sakramentaalisiin, antropologisiin, ekumeenisiin ja apologeettisiin näkökulmiin. Yhdessä nämä tulkinnat muodostavat rikkaan teologisen perinnön, joka on muovannut kristillistä ajattelua ja hartauselämää läpi vuosisatojen.

Kirkkoisien opetuksissa vertaus näyttäytyy monitasoisena kuvauksena, joka käsittelee useita keskeisiä kristillisiä teemoja: kirkon vaikutusta maailmassa, Kristuksen transformatiivista voimaa, Pyhän Hengen työtä, pelastuksen luonnetta, hyveen ja paheen dynamiikkaa, hengellistä kasvua ja kilvoittelua, hengellistä tietoa ja valaistumista, Jumalan valtakunnan kasvua ja täyttymystä, Vanhan testamentin profetioiden täyttymystä, sakramenttien vaikutusta, ihmisen arvoa ja identiteettiä, kirkon ykseyttä moninaisuudessa ja kristinuskon apologiaa.

Vertauksen keskeinen opetus on Jumalan valtakunnan transformatiivinen voima, joka vaikuttaa huomaamattomasti mutta voimakkaasti, muuttaen sekä yksilöt että yhteisöt Jumalan tahdon mukaisiksi. Tämä transformaatio on kokonaisvaltainen, vaikuttaen koko ihmiseen ja koko maailmaan, ja se on väistämätön, edeten kunnes koko ”taikina” on hapannut.

Nämä tulkinnat eivät ole toisensa poissulkevia vaan täydentävät toisiaan, tarjoten kokonaisvaltaisen näkemyksen vertauksen merkityksestä. Kirkkoisien perintö osoittaa, että vertaus hapatuksesta, kuten muutkin Jeesuksen vertaukset, sisältää ehtymättömiä viisauden lähteitä, jotka puhuttelevat kristittyjä kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa.

Lopuksi, tämä vertaus kutsuu meitä sekä vastaanottamaan Jumalan valtakunnan transformatiivisen voiman omassa elämässämme, että olemaan tämän voiman välittäjiä maailmassa. Se muistuttaa meitä siitä, että kristillinen elämä ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan se on kutsumusta olla ”maan suola” ja ”maailman valo”, vaikuttaen maailmaan kuin hapate taikinaan, kunnes koko maailma on muuttunut Jumalan valtakunnan mukaiseksi.

XVI Vertauksen soveltaminen nykyajan kristilliseen elämään

Henkilökohtainen soveltaminen

Vertaus hapatuksesta tarjoaa rikkaita näkökulmia henkilökohtaiseen hengelliseen elämään. Ensinnäkin se muistuttaa meitä siitä, että hengellinen kasvu on usein hidasta ja huomaamatonta, mutta silti voimakasta ja transformatiivista. Kuten hapate vaikuttaa taikinaan vähitellen, niin Jumalan Sana ja Pyhä Henki vaikuttavat elämäämme vähitellen, muuttaen meitä Kristuksen kaltaisiksi.

Toiseksi vertaus opettaa meitä kärsivällisyyteen hengellisessä kasvussamme. Kuten taikinan happaneminen vie aikaa, niin hengellinen kasvu vie aikaa. Emme voi odottaa välitöntä transformaatiota, vaan meidän tulee olla kärsivällisiä ja luottaa siihen, että Jumala tekee työtään meissä, vaikka emme aina näkisi välittömiä tuloksia.

Kolmanneksi vertaus kutsuu meitä avaamaan koko elämämme Jumalan valtakunnan vaikutukselle. Kuten hapate vaikuttaa koko taikinaan, niin Jumalan valtakunnan tulisi vaikuttaa koko elämäämme – ajatuksiimme, tunteisiimme, tahtoomme, sanoihimme ja tekoihimme. Mikään elämän alue ei saisi jäädä Jumalan valtakunnan vaikutuksen ulkopuolelle.

Yhteisöllinen soveltaminen

Vertaus tarjoaa myös tärkeitä opetuksia kristilliselle yhteisölle. Se muistuttaa kirkkoa sen tehtävästä olla ”hapate” maailmassa, vaikuttaen yhteiskuntaan sisältäpäin, ei ulkoisella voimalla tai pakolla, vaan rakkauden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden voimalla.

Vertaus haastaa myös kristillistä yhteisöä olemaan kärsivällinen ja luottavainen tehtävässään. Kuten taikinan happaneminen vie aikaa, niin yhteiskunnan transformaatio vie aikaa. Kirkko ei voi odottaa välitöntä muutosta, vaan sen tulee olla kärsivällinen ja jatkaa työtään, luottaen siihen, että Jumala tekee työtään maailmassa, vaikka tulokset eivät aina olisi välittömästi nähtävissä.

Lisäksi vertaus opettaa kirkkoa arvostamaan pieniä alkuja ja huomaamattomia vaikutuksia. Kuten hapate on pieni mutta voimakas, niin pienetkin teot rakkaudessa ja oikeudenmukaisuudessa voivat olla voimakkaita ja transformatiivisia. Kirkko ei saisi halveksia pieniä alkuja tai huomaamattomia vaikutuksia, vaan sen tulisi arvostaa niitä ja nähdä niissä Jumalan valtakunnan siemenet.

Yhteiskunnallinen soveltaminen

Vertaus tarjoaa myös tärkeitä näkökulmia kristittyjen toimintaan yhteiskunnassa. Se kutsuu kristittyjä olemaan ”hapate” yhteiskunnassa, vaikuttaen siihen sisältäpäin, ei ulkoisella voimalla tai pakolla, vaan rakkauden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden voimalla.

Vertaus haastaa myös kristittyjen käsityksen yhteiskunnallisesta muutoksesta. Se opettaa, että todellinen muutos ei tapahdu ylhäältä alas, vaan alhaalta ylös; ei ulkoa sisään, vaan sisältä ulos; ei pakolla, vaan transformaatiolla. Kuten hapate vaikuttaa taikinaan sisältäpäin, niin kristittyjen tulisi vaikuttaa yhteiskuntaan sisältäpäin, muuttaen sen arvoja, asenteita ja rakenteita Jumalan valtakunnan mukaisiksi.

Lopuksi, vertaus kutsuu kristittyjä olemaan toivon ihmisiä yhteiskunnassa. Huolimatta maailman pahuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, kristityt voivat olla varmoja siitä, että Jumalan valtakunta kasvaa ja leviää, kunnes se täyttää koko maailman. Tämä toivo ei ole passiivista odottamista, vaan aktiivista osallistumista Jumalan työhön maailmassa, luottaen siihen, että lopulta ”maa on oleva täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren”.