Origenes SIELUSTA

10.8.2024 Raimo Sissonen

Origenes

SIELUSTA

DE PRINCIPIIS- Kirja II

Lähde:

THE ANTE-NICENE FATHERS. TRANSLATIONS OF The Writings of the Fathers down to A.D. 325. THE REV. ALEXANDER ROBERTS, D.D. AND JAMES DONALDSON, LL.D., EDITORS. AMERICAN REPRINT OF THE EDINBURGH EDITION. REVISED AND CHRONOLOGICALLY ARRANGED, WITH BRIEF PREFACES AND OCCASIONAL NOTES,

BY A. CLEVELAND COXE, D.D.

VOLUME IV.

TERTULLIAN, PART FOURTH; MINUCIUS FELIX; COMMODIAN; ORIGEN, PARTS FIRST AND SECOND. AUTHORIZED EDITION.

NEW YORK:

CHARLES SCRIBNER’S SONS.

1 9 1 3

THE CHRISTIAN LITERATURE PUBLISHING COMPANY

***

Teos:

Origen DE PRINCIPIIS

Käännös RS ja tekoäly Claude 3.5.Sonnet

LUKU VIII SIELUSTA (ANIMA)

Järjestyksemme vaatii nyt meitä edellisten aiheiden käsittelyn jälkeen aloittamaan yleisen tutkimuksen sielusta; ja aloittaen vähemmän tärkeistä kohdista, nousemaan tärkeämpiin. Nyt, että kaikissa elävissä olennoissa on sieluja, jopa niissä, jotka elävät vesissä, ei kukaan kai epäile. Sillä tämä on yleinen kaikkien ihmisten mielipide; ja vahvistus Pyhän Raamatun auktoriteetista lisätään, kun sanotaan, että ”Jumala loi suuret valaat ja kaikki elävät olennot, jotka liikkuvat, jotka vedet tuottivat lajiensa mukaan.” Se vahvistetaan myös järjen yleisestä ymmärryksestä niiden toimesta, jotka määrittelevät sielun tietyin sanoin. Sillä sielu määritellään seuraavasti: substanssi fantastike ja hormetike, joka voidaan kääntää latinaksi, vaikkakin ei yhtä osuvasti, sensibilis et mobilis (aistiva ja liikkuva). Tämä voidaan varmasti sanoa asianmukaisesti kaikista elävistä olennoista, jopa niistä, jotka asuvat vesissä; ja siivekkäistä olennoistakin tämän saman animan määritelmän voidaan osoittaa pitävän paikkansa.

Raamattu on myös lisännyt auktoriteettinsa toiseen näkemykseen sanoessaan: ”Älkää syökö verta, sillä kaiken lihan elämä on sen veri; älkääkä syökö elämää lihan kanssa;” jossa se viittaa mitä selvimmin, että jokaisen eläimen veri on sen elämä. Ja jos joku nyt kysyisi, kuinka voidaan sanoa mehiläisten, ampiaisten ja muurahaisten suhteen, ja niiden muiden asioiden suhteen, jotka ovat vesissä, ostereiden ja simpukoiden, ja kaikkien muiden, joilla ei ole verta, ja jotka selvästi osoitetaan eläviksi olennoiksi, että ”kaiken lihan elämä on veri”, meidän on vastattava, että sellaisissa elävissä olennoissa se voima, joka muissa eläimissä ilmenee punaisen veren voimana, ilmenee niissä nesteenä, joka on niiden sisällä, vaikka se olisikin eri värinen; sillä väri on merkityksetön asia, kunhan substanssi on elämällä varustettu.

Että juhdat tai pienemmät karjaeläimet ovat sieluilla varustettuja, siitä ei yleisen yksimielisyyden mukaan ole epäilystäkään. Pyhän Raamatun mielipide on kuitenkin ilmeinen, kun Jumala sanoo: ”Tuottakoon maa elävän olennon lajiensa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja maan pedot lajiensa mukaan.” Ja nyt ihmisen suhteen, vaikka kukaan ei epäile tai tarvitse kysyä, Pyhä Raamattu julistaa silti, että ”Jumala puhalsi hänen kasvoihinsa elämän henkäyksen, ja ihmisestä tuli elävä sielu.” Jäljelle jää, että tutkimme enkelien järjestystä koskien, onko heilläkin sieluja, vai ovatko he sieluja; ja myös muita jumalallisia ja taivaallisia voimia koskien, sekä vastakkaisen laadun omaavia.

Emme todellakaan löydä mistään Pyhästä Raamatusta auktoriteettia väittää, että joko enkeleillä tai millään muilla jumalallisilla hengillä, jotka ovat Jumalan palvelijoita, olisi sieluja tai että heitä kutsuttaisiin sieluiksi, ja silti hyvin monet ihmiset tuntevat heidän olevan elämällä varustettuja. Mutta Jumalan suhteen löydämme kirjoitettuna seuraavasti: ”Ja minä asetan Sieluni sitä sielua vastaan, joka on syönyt verta, ja minä hävitän hänet kansansa keskuudesta;” ja myös toisessa kohdassa, ”Teidän uudenkuunne ja sapattinne ja suuret päivänne, en hyväksy niitä; teidän paastonne ja juhlapäivänne ja juhlanne, Minun sieluni vihaa niitä.” Ja kahdennessatoista psalmissa, koskien Kristusta – sillä on varmaa, kuten evankeliumi todistaa, että tämä psalmi puhuu Hänestä – esiintyvät seuraavat sanat: ”Herra, älä ole kaukana auttamasta minua; katso puolustustani: Jumala, pelasta minun sieluni miekalta ja minun rakkaani koiran kädestä;” vaikka on myös monia muita todistuksia Kristuksen sielusta, kun Hän asui lihassa.

Mutta inkarnaation luonne tekee tarpeettomaksi minkään tutkimuksen Kristuksen sielusta. Sillä kuten Hänellä todella oli liha, niin Hänellä oli myös todella sielu. On todellakin vaikeaa sekä tuntea että ilmaista, miten se, mitä Raamatussa kutsutaan Jumalan sieluksi, on ymmärrettävä; sillä tunnustamme tuon luonnon olevan yksinkertainen ja ilman mitään sekoitusta tai lisäystä. Miten tahansa se onkin ymmärrettävä, sitä näytetään toistaiseksi kutsuttavan Jumalan sieluksi; kun taas Kristuksen suhteen ei ole epäilystä. Ja siksi minusta ei näytä olevan mitään järjettömyyttä joko ymmärtää tai väittää jotain sellaista pyhistä enkeleistä ja muista taivaallisista voimista, koska tuo sielun määritelmä näyttää soveltuvan myös heihin. Sillä kuka voi järkevästi kieltää, että he ovat ”aistivia ja liikkuvia”? Mutta jos tuo määritelmä vaikuttaa oikealta, jonka mukaan sielun sanotaan olevan järjellisesti ”aistiva ja liikkuva” substanssi, sama määritelmä näyttäisi soveltuvan myös enkeleihin. Sillä mitä muuta heissä on kuin järjellistä tunnetta ja liikettä? Nyt niillä olennoilla, jotka kuuluvat saman määritelmän alle, on epäilemättä sama substanssi.

Paavali todellakin viittaa siihen, että on olemassa jonkinlainen eläimellinen ihminen, joka, hän sanoo, ei voi vastaanottaa Jumalan Hengen asioita, vaan julistaa Pyhän Hengen opin näyttävän hänestä hullulta, eikä hän voi ymmärtää sitä, mikä on hengellisesti erotettavissa. Toisessa kohdassa hän sanoo, että kylvetään eläimellinen ruumis ja nousee hengellinen ruumis, osoittaen että vanhurskaiden ylösnousemuksessa ei ole mitään eläimellistä luontoa. Ja siksi tutkimme, onko olemassa mitään substanssia, joka sieluna olemisen suhteen on epätäydellinen. Mutta onko se epätäydellinen, koska se lankeaa pois täydellisyydestä, vai koska Jumala loi sen sellaiseksi, muodostaa tutkimuksen aiheen, kun kutakin yksittäistä aihetta aletaan käsitellä järjestyksessä.

Sillä jos eläimellinen ihminen ei vastaanota Jumalan Hengen asioita, ja koska hän on eläimellinen, ei kykene hyväksymään paremman, ts. jumalallisen luonnon ymmärrystä, ehkä tästä syystä Paavali, halutessaan opettaa meille selvemmin, mikä se on, minkä avulla kykenemme ymmärtämään niitä asioita, jotka ovat Hengestä, ts. hengellisiä asioita, yhdistää ja liittää Pyhään Henkeen pikemminkin ymmärryksen kuin sielun. Sillä tätä, luulen, hän osoittaa sanoessaan: ”Minä rukoilen hengessä, minä rukoilen myös ymmärryksellä; minä laulan hengessä, minä laulan myös ymmärryksellä.” Eikä hän sano, että ”minä rukoilen sielulla”, vaan hengellä ja ymmärryksellä. Eikä hän sano: ”Minä laulan sielulla”, vaan hengellä ja ymmärryksellä.

Mutta ehkä tämä kysymys esitetään: Jos ymmärrys on se, joka rukoilee ja laulaa hengessä, ja jos se on sama, joka vastaanottaa sekä täydellisyyden että pelastuksen, kuinka on mahdollista, että Pietari sanoo: ”Saaden uskonne päämäärän, teidän sielujenne pelastuksen”? Jos sielu ei rukoile eikä laula hengessä, kuinka se voi toivoa pelastusta? Tai kun se saavuttaa autuuden, eikö sitä enää kutsuta sieluksi? Katsokaamme, jos ehkä vastaus voidaan antaa tällä tavalla, että koska Vapahtaja tuli pelastamaan sen, mikä oli kadonnut, sitä, minkä aiemmin sanottiin olleen kadotettu, ei enää kutsuta kadotetuksi, kun se on pelastettu; joten myös ehkä tätä, joka on pelastettu, kutsutaan sieluksi, ja kun se on asetettu pelastuksen tilaan, se saa nimen Sanalta, joka kuvaa sen täydellisempää tilaa.

Mutta joillekin näyttää, että tähän voidaan lisätä myös se, että kuten se, mikä oli kadotettu, epäilemättä oli olemassa ennen kuin se kadotettiin, jolloin se oli jotain muuta kuin tuhoutunut, niin myös tulee olemaan, kun se ei enää ole tuhoutuneessa tilassa. Samoin myös sielu, jonka sanotaan tuhoutuneen, näyttää olleen jotain joskus, kun se ei vielä ollut tuhoutunut, ja siitä syystä sitä kutsuttaisiin sieluksi, ja kun se jälleen vapautetaan tuhosta, siitä voi tulla toisen kerran se, mitä se oli ennen tuhoutumistaan, ja sitä voidaan kutsua sieluksi.

Mutta itse sielu-sanan merkityksestä, jonka kreikan sana välittää, on muutamille uteliaille tutkijoille ilmennyt, että sillä voi olla merkittävä merkitys. Sillä pyhässä kielessä Jumalaa kutsutaan tuleksi, kuten kun Raamattu sanoo: ”Meidän Jumalamme on kuluttava tuli.” Enkelien substanssista se puhuu myös seuraavasti: ”Hän tekee enkelinsä hengiksi ja palvelijansa liekehtiväksi tuleksi;” ja toisessa paikassa: ”Herran enkeli ilmestyi tulenliekissä pensaassa.” Olemme lisäksi saaneet käskyn olla ”hengessä palavia;” tällä ilmauksella epäilemättä osoitetaan Jumalan Sanan olevan kuuma ja tulinen. Profeetta Jeremia kuulee myös Häneltä, joka antoi hänelle vastauksensa: ”Katso, olen pannut sanani sinun suuhusi tuleksi.”

Koska Jumala siis on tuli, ja enkelit tulen liekki, ja kaikki pyhät ovat hengessä palavia, niin toisaalta niiden, jotka ovat langenneet pois Jumalan rakkaudesta, sanotaan epäilemättä jäähtyneen kiintymyksessään Häneen ja tulleen kylmiksi. Sillä Herra sanoo myös, että ”koska laittomuus on lisääntynyt, monien rakkaus kylmenee.” Jopa kaikki asiat, mitä ikinä ne ovatkin, joita Pyhässä Raamatussa verrataan vihamieliseen voimaan, paholaisen sanotaan jatkuvasti löytävän kylmiksi; ja mikä olisi kylmempää kuin hän? Meressäkin lohikäärmeen sanotaan hallitsevan. Sillä profeetta viittaa siihen, että käärme ja lohikäärme, joka varmasti viittaa yhteen pahoista hengistä, on myös meressä.

Ja toisaalla profeetta sanoo: ”Minä vedän esiin pyhän miekkani lohikäärmettä, lentävää käärmettä vastaan, lohikäärmettä, kiemurtelevaa käärmettä vastaan, ja surmaan sen.” Ja taas hän sanoo: ”Vaikka he piiloutuvat silmiltäni ja laskeutuvat meren syvyyksiin, siellä minä käsken käärmettä, ja se puree heitä.” Myös Jobin kirjassa hänen sanotaan olevan kaikkien vesien kuningas. Profeetta uhkaa, että pohjatuuli sytyttää pahuuden kaikille, jotka asuvat maan päällä. Nyt pohjatuuli kuvataan Pyhässä Raamatussa kylmäksi, Viisauden kirjan lausunnon mukaan: ”Tuo kylmä pohjatuuli;” sama asia on epäilemättä ymmärrettävä myös paholaisesta.

Jos siis niitä asioita, jotka ovat pyhiä, kutsutaan tuleksi, valoksi ja palaviksi, kun taas niitä, jotka ovat vastakkaista luonnetta, sanotaan kylmiksi; ja jos monien rakkauden sanotaan kylmenevän; meidän on tutkittava, johtuuko ehkä nimi sielu, joka kreikaksi on psyche, siitä, että se on jäähtynyt paremmasta ja jumalallisemmasta tilasta, ja onko se siten johdettu, koska se näyttää jäähtyneen tuosta luonnollisesta ja jumalallisesta lämmöstä, ja siksi se on asetettu nykyiseen asemaansa ja kutsuttu nykyisellä nimellään.

Lopuksi, katso, voitko helposti löytää Pyhästä Raamatusta paikkaa, jossa sielua mainitaan varsinaisesti ylistävin termein: se esiintyy usein päinvastoin moitteen ilmausten yhteydessä, kuten kohdassa ”Paha sielu tuhoaa sen omistajan;” ja ”Sielu, joka tekee syntiä, se on kuoleva.” Sillä sen jälkeen, kun on sanottu: ”Kaikki sielut ovat Minun; niin kuin isän sielu, niin myös pojan sielu on Minun,” näytti seuraavan, että Hän sanoisi: ”Sielu, joka tekee vanhurskautta, se on pelastuva,” ja ”Sielu, joka tekee syntiä, se on kuoleva.” Mutta nyt näemme, että Hän on yhdistänyt sieluun sen, mikä on moitittavaa, ja on vaiennut siitä, mikä oli kiitoksen arvoista.

Meidän on siksi nähtävä, jos kenties, kuten olemme sanoneet itse nimen ilmaisevan, sitä kutsuttiin psycheksi eli animaksi, koska se on jäähtynyt oikeudenmukaisten asioiden innosta ja osallisuudesta jumalalliseen tuleen, eikä kuitenkaan ole menettänyt kykyään palauttaa itsensä siihen innon tilaan, jossa se oli alussa. Siksi myös profeetta näyttää viittaavan johonkin tällaiseen tilaan sanoilla: ”Palaa, sieluni, lepooosi.” Kaikesta tästä näyttää käyvän ilmi, että ymmärrys, langetessaan pois asemastaan ja arvokkuudestaan, tehtiin tai nimettiin sieluksi; ja että jos se korjataan ja oikaistaan, se palaa ymmärryksen tilaan.

Jos asia on näin, minusta vaikuttaa siltä, että tämä ymmärryksen rappeutuminen ja lankeaminen ei ole sama kaikilla, vaan että tämä muuntuminen sieluksi tapahtuu suuremmassa tai pienemmässä määrin eri tapauksissa, ja että tietyt ymmärrykset säilyttävät jotain entisestä elinvoimastaan, kun taas toiset eivät säilytä mitään tai vain hyvin vähän. Tästä johtuen jotkut havaitaan elämänsä alusta lähtien älyllisesti aktiivisemmiksi, toiset taas hitaammiksi ajattelutavoiltaan, ja jotkut syntyvät täysin tylsinä ja täysin kyvyttöminä oppimaan.

Lukijan on kuitenkin huolellisesti harkittava ja ratkaistava itse väitteemme, että ymmärrys muuntuu sieluksi, tai mikä muu näyttääkin olevan tällainen merkitys, sillä näitä näkemyksiä ei pidä pitää dogmaattisina väitteinä, vaan yksinkertaisesti mielipiteinä, joita käsitellään tutkimuksen ja keskustelun tyylillä.

Lukijan tulee ottaa huomioon myös se, että Vapahtajan sielun suhteen havaitaan, että niistä asioista, jotka on kirjoitettu evankeliumissa, jotkut liitetään siihen sielun nimellä ja toiset hengen nimellä. Sillä kun halutaan osoittaa jotain kärsimystä tai häiriötä, joka vaikuttaa Häneen, se osoitetaan sielun nimellä; kuten kun sanotaan: ”Nyt minun sieluni on järkyttynyt;” ja ”Minun sieluni on murheellinen kuolemaan asti;” ja ”Kukaan ei ota minun sieluani minulta, vaan minä annan sen itsestäni.” Isänsä käsiin Hän ei anna sieluaan, vaan henkensä; ja kun Hän sanoo, että liha on heikko, Hän ei sano, että sielu on halukas, vaan henki: mistä ilmenee, että sielu on jotain heikon lihan ja halukkaan hengen välissä.

Mutta ehkä joku kohtaa meidät yhdellä niistä vastaväitteistä, joista olemme itse varoittaneet teitä lausunnoissamme, ja sanoo: ”Miten sitten sanotaan olevan myös Jumalan sielu?” Tähän vastaamme seuraavasti: Kuten kaiken ruumiillisen suhteen, josta puhutaan Jumalasta, kuten sormet, kädet, käsivarret, silmät, jalat tai suu, sanomme, että näitä ei pidä ymmärtää ihmisen jäseninä, vaan että tietyt Hänen voimansa osoitetaan näillä ruumiinosien nimillä; samoin meidän on oletettava, että jotain muuta osoitetaan tällä nimikkeellä – Jumalan sielu.

Ja jos meidän sallitaan uskaltaa sanoa jotain enemmän tällaisesta aiheesta, Jumalan sielua voidaan ehkä ymmärtää tarkoittavan Jumalan ainosyntyistä Poikaa. Sillä kuten sielu, kun se on istutettu ruumiiseen, liikuttaa kaikkea siinä ja käyttää voimaansa kaikkeen, mihin se vaikuttaa; niin myös Jumalan ainosyntyinen Poika, joka on Hänen Sanansa ja Viisautensa, ulottuu ja laajenee jokaiseen Jumalan voimaan, ollen siihen istutettu; ja ehkä osoittaakseen tätä mysteeriä Jumalaa joko kutsutaan tai kuvataan Raamatussa ruumiiksi.

Meidän on todellakin otettava huomioon, eikö ehkä tästä syystä Jumalan sielua voida ymmärtää tarkoittavan Hänen ainosyntyistä Poikaansa, koska Hän itse tuli tähän ahdistuksen maailmaan ja laskeutui tähän kyynelten laaksoon ja tähän nöyryytyksemme paikkaan; kuten Hän sanoo psalmissa: ”Sillä sinä olet nöyryyttänyt meitä ahdistuksen paikassa.”

Lopuksi olen tietoinen siitä, että tietyt kriitikot, selittäessään Vapahtajan evankeliumissa käyttämiä sanoja ”Minun sieluni on murheellinen kuolemaan asti”, ovat tulkinneet ne tarkoittavan apostoleja, joita Hän kutsui sielukseen, koska he olivat parempia kuin muu Hänen ruumiinsa. Sillä kuten uskovien joukkoa kutsutaan Hänen ruumiikseen, he sanovat, että apostoleja, koska he ovat parempia kuin muu ruumis, pitäisi ymmärtää tarkoitettavan Hänen sielunaan.

Olemme tuoneet esiin parhaamme mukaan nämä kohdat koskien järjellistä sielua, pikemminkin keskustelun aiheina lukijoillemme kuin dogmaattisina ja hyvin määriteltyinä väittäminä. Ja eläinten ja muiden mykkien luontokappaleiden sielujen suhteen riittäköön se, mitä olemme yllä esittäneet yleisesti.