Origenes MAAILMAN ALUSTA JA SEN SYISTÄ

Origenes

MAAILMAN ALUSTA JA SEN SYISTÄ

DE PRINCIPIIS – Kirja II

Lähde:

THE ANTE-NICENE FATHERS. TRANSLATIONS OF The Writings of the Fathers down to A.D. 325. THE REV. ALEXANDER ROBERTS, D.D. AND JAMES DONALDSON, LL.D., EDITORS. AMERICAN REPRINT OF THE EDINBURGH EDITION. REVISED AND CHRONOLOGICALLY ARRANGED, WITH BRIEF PREFACES AND OCCASIONAL NOTES,

BY A. CLEVELAND COXE, D.D.

VOLUME IV.

TERTULLIAN, PART FOURTH; MINUCIUS FELIX; COMMODIAN; ORIGEN, PARTS FIRST AND SECOND. AUTHORIZED EDITION.

NEW YORK:

CHARLES SCRIBNER’S SONS.

1 9 1 3

2.

Copyright, 1885,

by

THE CHRISTIAN LITERATURE PUBLISHING COMPANY

***

Teos:

Origen DE PRINCIPIIS

Käännös RS ja tekoäly Claude 3.5.Sonnet

LUKU III   MAAILMAN ALUSTA JA SEN SYISTÄ

Seuraava tutkimuksen aihe on, oliko olemassa jokin muu maailma ennen nykyistä; ja jos oli, oliko se samanlainen kuin nykyinen, vai jollain tavalla erilainen tai alempiarvoisempi; vai eikö maailmaa ollut lainkaan, vaan jotain sellaista, minkä ymmärrämme olevan kaiken lopun jälkeen, kun valtakunta luovutetaan Jumalalle, Isälle; mikä kuitenkin on saattanut olla toisen maailman loppu – nimittäin sen, jonka jälkeen tämä maailma sai alkunsa; ja ovatko älyllisten luontojen erilaiset lankeemukset saaneet Jumalan tuottamaan tämän moninaisen ja vaihtelevan maailmantilan. Tätäkin kohtaa on mielestäni tutkittava samalla tavalla, eli onko tämän maailman jälkeen olemassa jonkinlainen säilyttämisen ja parantamisen järjestelmä, ankara tosin ja tuskallinen niille, jotka eivät halunneet totella Jumalan sanaa, mutta prosessi, jonka kautta opetuksen ja järkevän koulutuksen avulla ne, jotka ovat omistautuneet näille pyrkimyksille tässä elämässä ja jotka, mielensä puhdistettuaan, ovat edenneet kykeneväksi saavuttamaan jumalallisen viisauden, voivat saavuttaa täydemmän ymmärryksen totuudesta; ja tämän jälkeen seuraa välittömästi kaiken loppu, ja jälleen tulee olemaan, niiden korjaamiseksi ja parantamiseksi, jotka sitä tarvitsevat, toinen maailma, joko nykyisen kaltainen tai sitä parempi tai huomattavasti huonompi; ja kuinka kauan tuo maailma, mikä tahansa se onkaan, joka tulee tämän jälkeen, tulee kestämään; ja tuleeko olemaan aika, jolloin missään ei ole maailmaa, vai onko ollut aika, jolloin maailmaa ei ollut lainkaan; tai onko ollut tai tuleeko olemaan useita; vai tapahtuuko koskaan, että tulee olemaan yksi toisen kaltainen, samanlainen kaikilta osin ja erottamaton siitä.

Jotta selviäisi selvemmin, voiko ruumiillinen aine olla olemassa ajanjaksojen aikana, ja voiko se, kuten sitä ei ollut olemassa ennen kuin se tehtiin, jälleen hajota olemattomuuteen, katsokaamme ensin, onko kenenkään mahdollista elää ilman ruumista. Sillä jos yksi henkilö voi elää ilman ruumista, kaikki asiat voivat myös tulla toimeen ilman niitä; koska aiempi tutkielmamme on osoittanut, että kaikki asiat pyrkivät kohti yhtä päämäärää. Jos kaikki asiat voivat olla olemassa ilman ruumiita, ei epäilemättä ole ruumiillista substanssia, koska sille ei ole käyttöä. Mutta kuinka ymmärrämme apostolin sanat niissä kohdissa, joissa hän kuolleiden ylösnousemusta käsitellessään sanoo: ”Tämän katoavaisen pitää pukeutua katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutua kuolemattomuuteen. Kun tämä katoavainen on pukeutunut katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen on pukeutunut kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: Kuolema on nielty ja voitto saatu! Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voima on laki.” Jokin tällainen merkitys näyttää siis olevan apostolin ehdottama. Sillä voiko ilmaisu, jota hän käyttää, ”tämä katoavainen” ja ”tämä kuolevainen”, ikään kuin eleen kera, jolla kosketetaan tai osoitetaan, viitata mihinkään muuhun kuin ruumiilliseen aineeseen? Tämä ruumiin aine, joka nyt on katoavainen, pukeutuu katoamattomuuteen, kun täydellinen sielu, joka on varustettu katoamattomuuden merkeillä, on alkanut asua siinä.

Älä hämmästy, jos puhumme täydellisestä sielusta ruumiin vaatteena (jota Jumalan Sanan ja Hänen viisautensa vuoksi kutsutaan nyt katoamattomuudeksi), kun Jeesus Kristus itse, joka on sielun Herra ja Luoja, sanotaan olevan pyhien vaatetus apostolin sanojen mukaan: ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus.” Kuten Kristus siis on sielun vaatetus, niin ymmärrettävästä syystä sielun sanotaan olevan ruumiin vaatetus, koska se on sen koriste, peittäen ja kätkien sen kuolevaisen luonnon. Ilmaisu ”Tämän katoavaisen on pukeuduttava katoamattomuuteen” on siis kuin apostoli olisi sanonut: ”Tämän ruumiin katoavaisen luonnon on saatava katoamattomuuden vaatetus – sielu, jolla itsessään on katoamattomuus”, koska se on puettu Kristukseen, joka on Jumalan Viisaus ja Sana. Mutta kun tämä ruumis, jonka tulevaisuudessa omistamme kirkkaammassa tilassa, on tullut osalliseksi elämästä, se tulee silloin kuolemattomuuden lisäksi myös katoamattomaksi. Sillä mikä tahansa kuolevainen on välttämättä myös katoavainen; mutta kaikkea katoavaista ei voida sanoa kuolevaiseksi. Sanomme kivestä tai puunpalasta, että se on katoavainen, mutta emme sano, että siitä seuraisi sen olevan myös kuolevainen. Mutta koska ruumis on osallinen elämästä, ja koska elämä voidaan erottaa ja erotetaan siitä, nimitämme sitä kuolevaiseksi, ja toisessa merkityksessä puhumme siitä myös katoavaisena.

Pyhä apostoli siis, huomattavalla oivalluksella, viitaten ruumiillisen aineen yleiseen ensimmäiseen syyhyn, josta (aineesta) sielu jatkuvasti käyttää, olivatpa sen ominaisuudet mitkä tahansa (nyt tosin lihallisia, mutta vähitellen hienostuneempia ja puhtaampia, joita kutsutaan hengellisiksi), sanoo: ”Tämän katoavaisen on pukeuduttava katoamattomuuteen.” Ja toiseksi, katsoen ruumiin erityiseen syyhyn, hän sanoo: ”Tämän kuolevaisen on pukeuduttava kuolemattomuuteen.” Mitä muuta katoamattomuus ja kuolemattomuus ovat kuin Jumalan viisaus, sana ja vanhurskaus, jotka muovaavat, pukevat ja koristavat sielun? Ja tästä johtuu, että sanotaan: ”Katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen.” Vaikka nyt edistymme suuresti, koska tiedämme vain osittain, profetoimme osittain ja näemme kuin kuvastimesta hämärästi niitä asioita, jotka näytämme ymmärtävän, tämä katoavainen ei vielä pukeudu katoamattomuuteen, eikä tämä kuolevainen vielä pukeudu kuolemattomuuteen; ja koska tämä koulutuksemme ruumiissa epäilemättä pitkittyy pidemmäksi ajaksi, aina siihen asti, kun nuo ruumiimme, joihin olemme kääriytyneet, voivat Jumalan sanan, Hänen viisautensa ja täydellisen vanhurskautensa tähden ansaita katoamattomuuden ja kuolemattomuuden, siksi sanotaan: ”Tämän katoavaisen on pukeuduttava katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen kuolemattomuuteen.”

Kuitenkin ne, jotka ajattelevat, että järjelliset olennot voivat milloin tahansa johtaa olemassaoloa ruumiin ulkopuolella, voivat tässä esittää seuraavia kysymyksiä. Jos on totta, että tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen kuolemattomuuteen, ja että kuolema niellään lopussa; tämä osoittaa, että mikään muu kuin aineellinen luonto ei tuhoudu, johon kuolema voisi vaikuttaa, kun taas ruumiissa olevien henkinen terävyys näyttää tylsistyvän ruumiillisen aineen luonteen vuoksi. Jos he kuitenkin ovat ruumiin ulkopuolella, he välttävät kokonaan tällaisen häiriön aiheuttaman ärsytyksen. Mutta koska he eivät pysty välittömästi pakenemaan kaikkea ruumiillista vaatetusta, heitä on pidettävä vain hienostuneempien ja puhtaampien ruumiiden asukkaina, joilla on ominaisuus, ettei kuolema enää voita niitä eikä sen pistin haavoita niitä; niin että lopulta aineellisen luonnon vähitellen kadotessa kuolema sekä niellään että lopulta hävitetään, ja kaikki sen pistin tylsyy täysin jumalallisen armon kautta, jonka sielu on tullut kykeneväksi vastaanottamaan ja on siten ansainnut saada katoamattomuuden ja kuolemattomuuden. Ja silloin kaikki sanovat ansaitusti: ”Kuolema, missä on voittosi? Kuolema, missä on pistimesi? Kuoleman pistin on synti.” Jos nämä johtopäätökset näyttävät pitävän paikkansa, siitä seuraa, että meidän on uskottava tilamme olevan joskus tulevaisuudessa ruumiiton; ja jos tämä myönnetään ja kaikkien sanotaan olevan Kristukselle alamaisia, tämä (ruumiittomuus) on välttämättä annettava kaikille, joihin Kristukselle alistuminen ulottuu; koska kaikki, jotka ovat Kristukselle alamaisia, tulevat lopulta olemaan alamaisia Jumalalle Isälle, jolle Kristuksen sanotaan luovuttavan valtakunnan; ja näin näyttää siltä, että silloin myös ruumiiden tarve lakkaa. Ja jos se lakkaa, ruumiillinen aine palaa tyhjäksi, kuten se aiemminkin ei ollut olemassa.

Katsokaamme nyt, mitä voidaan sanoa vastaukseksi niille, jotka esittävät näitä väitteitä. Sillä näyttää olevan välttämätön seuraus, että jos ruumiillinen luonto hävitetään, se on jälleen palautettava ja luotava; koska näyttää mahdolliselta, että järjelliset luonnot, joilta vapaata tahtoa ei koskaan oteta pois, voivat jälleen joutua jonkinlaisten liikkeiden alaisiksi Herran itsensä erityisen teon kautta, etteivät he ehkä, jos he olisivat aina muuttumattomassa tilassa, olisi tietämättömiä siitä, että he ovat Jumalan armosta eivätkä omasta ansiostaan asetettu tuohon lopulliseen onnen tilaan; ja näihin liikkeisiin liittyy epäilemättä jälleen ruumiiden moninaisuus ja monimuotoisuus, joilla maailma on aina koristettu; eikä se koskaan koostu (mistään) muusta kuin moninaisuudesta ja monimuotoisuudesta – vaikutus, jota ei voida tuottaa ilman ruumiillista ainetta.

En nyt ymmärrä, millä todisteilla he voivat ylläpitää kantaansa, jotka väittävät, että joskus syntyy maailmoja, jotka eivät ole erilaisia toisiinsa nähden, vaan kaikin puolin samanlaisia. Sillä jos sanotaan olevan maailma, joka on kaikin puolin samanlainen (kuin nykyinen), niin käy niin, että Aadam ja Eeva tekevät samat asiat kuin he tekivät aiemmin: tulee toisen kerran sama vedenpaisumus, ja sama Mooses johtaa jälleen lähes kuusisataatuhatta käsittävän kansan pois Egyptistä; Juudas pettää toisen kerran Herran; Paavali pitää toisen kerran niiden vaatteita, jotka kivittivät Stefanoksen; ja kaiken, mitä tässä elämässä on tehty, sanotaan toistuvan – asiantila, jota en usko voitavan perustella millään järkeilyllä, jos sieluja ohjaa vapaa tahto ja ne ylläpitävät joko edistymistään tai taantumistaan tahtonsa voiman mukaisesti. Sillä sieluja ei ajeta kierrossa, joka palaa monien aikakausien jälkeen samaan kehään, niin että ne tekisivät tai haluaisivat sitä tai tätä; vaan mihin tahansa heidän oman tahtonsa vapaus tähtää, sinne he suuntaavat tekojensa kulun. Sillä se, mitä nämä henkilöt sanovat, on jokseenkin sama kuin jos joku väittäisi, että jos medimnos (antiikin kreikkalainen tilavuusmitta) viljaa kaadettaisiin maahan, jyvien putoaminen olisi toisella kerralla täsmälleen sama kuin ensimmäisellä, niin että jokainen yksittäinen jyvä päätyisi toisen kerran lähelle sitä jyvää, minne se oli heitetty aiemmin, ja niin medimnos hajaantuisi samassa järjestyksessä ja samoin merkein kuin aiemmin; mikä varmasti on mahdoton tulos medimnoksen lukemattomille jyville, vaikka niitä kaadettaisiin lakkaamatta monien aikakausien ajan. Siksi minusta tuntuu mahdottomalta, että maailma voitaisiin palauttaa toisen kerran samassa järjestyksessä ja samalla määrällä syntymisiä, kuolemia ja tekoja; mutta että voi olla olemassa erilaisia maailmoja, joissa on merkittäviä muutoksia, niin että toisen maailman tila voi olla joistain kiistattomista syistä parempi (kuin tämä), ja toisista huonompi, ja toisista taas välimuotoinen. Mutta mikä tämän lukumäärä tai mitta voisi olla, tunnustan olevani tietämätön, vaikka jos joku voi sen kertoa, oppisin sen mielelläni.

Mutta tätä maailmaa, jota itseään kutsutaan aikakaudeksi, sanotaan monien aikakausien päätökseksi. Nyt pyhä apostoli opettaa, että siinä aikakaudessa, joka edelsi tätä, Kristus ei kärsinyt, eikä edes sitä edeltäneessä aikakaudessa; enkä tiedä, pystynkö luettelemaan niiden edeltävien aikakausien määrää, joissa Hän ei kärsinyt. Osoitan kuitenkin, mistä Paavalin lausunnoista olen päätynyt tähän ymmärrykseen. Hän sanoo: ”Mutta nyt kerran aikakausien päättyessä Hän ilmestyi poistamaan synnin uhraamalla itsensä.” Sillä hän sanoo, että Hänet tehtiin kerran uhriksi, ja aikakausien päättyessä Hän ilmestyi poistamaan synnin. Nyt olemme selvästi oppineet Paavalilta itseltään, että tämän aikakauden jälkeen, jonka sanotaan muodostuneen muiden aikakausien päättymiseksi, tulee olemaan jälleen muita aikakausia, sillä hän sanoo: ”osoittaakseen tulevina aikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan.” Hän ei ole sanonut ”tulevassa aikakaudessa” eikä ”kahdessa tulevassa aikakaudessa”, mistä päättelen, että hänen kielenkäyttönsä viittaa moniin aikakausiin. Jos nyt on jotain suurempaa kuin aikakaudet, niin että luotujen olentojen joukossa voidaan ymmärtää tiettyjä aikakausia, mutta muiden olentojen joukossa, jotka ylittävät ja ohittavat näkyvät luodut, (vielä suurempia aikakausia) (mikä ehkä on tilanne kaiken ennalleen asettamisessa, kun koko maailmankaikkeus tulee täydelliseen päätökseen), ehkä sitä ajanjaksoa, jolloin kaiken päättyminen tapahtuu, on ymmärrettävä jonakin suurempana kuin aikakausi. Mutta tässä Pyhän Kirjoituksen auktoriteetti liikuttaa minua, joka sanoo: ”Iankaikkisesti ja vielä.” Nyt tämä sana ”vielä” epäilemättä tarkoittaa jotain suurempaa kuin aikakausi; ja katso, eikö Vapahtajan ilmaus ”Minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani; ja niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat” saattaisi välittää jotain enemmän kuin aikakauden ja aikakaudet, ehkä jopa enemmän kuin aikakausien aikakaudet – sen ajanjakson, jolloin kaikki eivät enää ole aikakaudessa, vaan kun Jumala on kaikki kaikessa.

Keskusteltuamme näistä maailman luonnetta koskevista kohdista parhaan kykymme mukaan, ei tunnu sopimattomalta tutkia, mikä on termin ”maailma” merkitys, jolla Pyhässä Kirjoituksessa osoitetaan usein olevan eri merkityksiä. Sillä sitä, mitä me kutsumme latinaksi mundus, kutsutaan kreikaksi kosmos, ja kosmos tarkoittaa paitsi maailmaa, myös koristetta. Lopuksi Jesajassa, missä nuhteleva kieli on suunnattu Siionin tyttärille, ja missä hän sanoo: ”Kultaisen pääkoristeen sijaan sinulla on kaljuus tekojesi tähden”, hän käyttää samaa termiä tarkoittamaan sekä koristetta että maailmaa, nimittäin kosmos. Sillä maailman suunnitelman sanotaan sisältyvän ylipapin vaatetukseen, kuten löydämme Salomon viisaudesta, missä hän sanoo: ”Sillä pitkässä vaatteessa oli koko maailma.” Meidän maatamme asukkaineen kutsutaan myös maailmaksi, kuten kun Kirjoitus sanoo: ”Koko maailma on pahan vallassa.” Klemens, apostolien opetuslapsi, mainitsee todella ne, joita kreikkalaiset kutsuivat nimellä Antikthones, ja muut maan osat, joihin kukaan meidän kansastamme ei voi päästä, eikä kukaan niistä, jotka ovat siellä, voi ylittää meitä, joita hän myös kutsui maailmoiksi, sanoen: ”Valtameri on ihmisille ylittämätön; ja ne ovat sanoja, jotka ovat sen toisella puolella, joita hallitsevat nämä samat hallitsevan Jumalan järjestelyt.” Sitä maailmankaikkeutta, jota taivas ja maa rajoittavat, kutsutaan myös maailmaksi, kuten Paavali julistaa: ”Sillä tämän maailman muoto on katoamassa.” Meidän Herramme ja Vapahtajamme osoittaa myös tietyn toisen maailman tämän näkyvän lisäksi, jota olisi todella vaikea kuvailla ja tehdä tunnetuksi. Hän sanoo: ”Minä en ole tästä maailmasta.” Sillä ikään kuin Hän olisi jostakin toisesta maailmasta, Hän sanoo: ”Minä en ole tästä maailmasta.” Nyt, tästä maailmasta olemme sanoneet etukäteen, että selitys oli vaikea; ja tästä syystä, ettei kenellekään annettaisi tilaisuutta olettaa, että me väitämme tiettyjen kuvien olemassaoloa, joita kreikkalaiset kutsuvat ”ideoiksi”: sillä on varmasti vierasta meidän (kirjoittajillemme) puhua aineettomasta maailmasta, joka on olemassa vain mielikuvituksessa tai ajatuksien ohikiitävässä maailmassa; ja miten he voivat väittää joko, että Vapahtaja tulee sieltä tai että pyhät menevät sinne, en näe. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään siitä, että Vapahtaja viittaa johonkin loistavampaan ja erinomaisempaan kuin tämä nykyinen maailma, johon Hän kannustaa ja rohkaisee uskovia pyrkimään. Mutta onko se maailma, johon Hän haluaa viitata, kaukana erillään ja jaettu tästä joko sijainnin, luonteen tai kunnian perusteella; vai onko se ylivoimainen kunniassa ja laadussa, mutta rajoitettu tämän maailman rajojen sisälle (mikä tuntuu minusta todennäköisemmältä), on kuitenkin epävarmaa ja mielestäni sopimaton aihe ihmisen ajattelulle. Mutta siitä, mitä Klemens näyttää osoittavan sanoessaan: ”Valtameri on ihmisille ylittämätön, ja ne maailmat, jotka ovat sen takana”, puhuessaan monikossa maailmoista, jotka ovat sen takana, joiden hän vihjaa olevan Korkeimman Jumalan saman kaitselmuksen hallinnoimia ja ohjaamia, hän näyttää heittävän meille joitakin ituja siitä näkemyksestä, jonka mukaan koko olemassa olevien asioiden maailmankaikkeus, taivaallinen ja ylitaivaallinen, maallinen ja helvetillinen, kutsutaan yleisesti yhdeksi täydelliseksi maailmaksi, jonka sisällä tai jonka kautta muiden maailmojen, jos niitä on, on oletettava sisältyvän. Tästä syystä hän halusi auringon tai kuun palloa ja muita planeetoiksi kutsuttuja taivaankappaleita kutsuttavan kukin maailmoiksi. Vieläpä sitä erinomaista palloa itseään, jota he kutsuvat kiintotähdiksi (aplane), he haluavat kuitenkin kutsuttavan asianmukaisesti maailmaksi. Lopuksi he kutsuvat Barukin profeetan kirjan todistamaan tätä väitettä, koska siinä seitsemän maailmaa tai taivasta osoitetaan selvemmin. Kuitenkin sen sfäärin yläpuolelle, jota he kutsuvat kiintotähdiksi (aplane), he haluavat toisen sfäärin olevan olemassa, jonka he sanovat, aivan kuten meidän taivaamme sisältää kaikki sen alla olevat asiat, käsittävän valtavalla koollaan ja kuvaamattomalla laajuudellaan kaikkien sfäärien tilat yhdessä sen mahtavammassa ympärysmitassa; niin että kaikki asiat ovat sen sisällä, kuten tämä meidän maamme on taivaan alla. Ja tämänkin uskotaan kutsuttavan Pyhissä kirjoituksissa hyväksi maaksi ja elävien maaksi, jolla on oma taivaansa, joka on korkeampi ja johon pyhien nimien sanotaan olevan kirjoitettu tai Vapahtajan kirjoittaneen; tällä taivaalla tuo maa on rajattu ja suljettu, jonka Vapahtaja evankeliumissa lupaa nöyrille ja armollisille. Sillä he haluaisivat tämän meidän maamme, jota aiemmin kutsuttiin ”Kuivaksi”, saaneen nimensä tuon maan nimestä, kuten tämä taivas myös nimettiin taivaankanneksi tuon taivaan nimikkeen mukaan. Mutta olemme käsitelleet tällaisia mielipiteitä laajemmin siinä kohdassa, jossa meidän piti tutkia sen julistuksen merkitystä, että alussa ”Jumala loi taivaat ja maan.” Sillä toinen taivas ja toinen maa osoitetaan olevan olemassa sen ”taivaankannen” lisäksi, jonka sanotaan tehdyn toisen päivän jälkeen, tai sen ”kuivan maan” lisäksi, jota myöhemmin kutsuttiin ”maaksi.” Varmasti se, mitä jotkut sanovat tästä maailmasta, että se on katoavainen, koska se on tehty, ja silti se ei ole turmeltunut, koska Jumalan tahto, joka teki sen ja pitää sen koossa, ettei turmeltuminen hallitsisi sitä, on vahvempi ja voimakkaampi kuin turmeltuminen, voidaan oikeammin olettaa siitä maailmasta, jota olemme kutsuneet yllä ”kiintotähtien” sfääriksi, koska Jumalan tahdosta se ei ole lainkaan altis turmeltumiselle, sillä se ei ole ihaillut mitään turmeltumisen syitä, koska se on pyhien ja täysin puhdistettujen maailma, eikä jumalattomien, kuten tämä meidän maailmamme. Meidän on lisäksi nähtävä, ettei ehkä juuri tähän viitaten apostoli sanoo: ”Sillä me emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Sillä me tiedämme, että jos tämän majan maallinen asumuksemme hajotetaan, meillä on Jumalalta asumus, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.” Ja kun hän sanoo muualla: ”Kun minä katselen sinun taivaitasi, sinun sormiesi tekoa”, ja kun Jumala sanoi kaikkien näkyvien asioiden suhteen profeettansa suulla: ”Minun käteni on tehnyt kaiken tämän”, Hän julistaa, että se iankaikkinen asumus taivaissa, jonka Hän lupaa pyhilleen, ei ollut käsin tehty, osoittaen epäilemättä luomisen eron näkyvissä ja näkymättömissä asioissa. Sillä samaa asiaa ei pidä ymmärtää ilmauksilla ”ne asiat, joita ei nähdä” ja ”ne asiat, jotka ovat näkymättömiä”. Sillä ne asiat, jotka ovat näkymättömiä, eivät ole vain näkymättömiä, vaan niillä ei ole edes näkyvyyden ominaisuutta, ollen sitä mitä kreikkalaiset kutsuvat asomata, eli aineettomiksi; kun taas ne, joista Paavali sanoo: ”Niitä ei nähdä”, omaavat todellakin näkyvyyden ominaisuuden, mutta, kuten hän selittää, niitä eivät vielä näe ne, joille ne on luvattu.

Hahmoteltuamme siis nämä kolme näkemystä kaiken lopusta ja korkeimmasta autuudesta siinä määrin kuin pystyimme ymmärtämään, päättäköön jokainen lukijamme itse, huolellisesti ja tarkasti, voidaanko joku niistä hyväksyä ja omaksua. On sanottu, että meidän on oletettava joko että aineeton olemassaolo on mahdollista sen jälkeen, kun kaikki on alistettu Kristukselle ja Kristuksen kautta Jumalalle Isälle, jolloin Jumala on kaikki kaikessa; tai että kun kaikki on alistettu Kristukselle ja Kristuksen kautta Jumalalle (joiden kanssa ne muodostivat myös yhden hengen, henkien ollessa järjellisiä olentoja), silloin myös ruumiillinen aines, yhdistyneenä puhtaimpiin ja erinomaisimpiin henkiin ja muuttuneena eetteriseen tilaan suhteessa sen omaksuvien laatuun tai ansioihin (apostolin sanojen mukaan ”Mekin muutumme”), loistaa kirkkaudessa; tai ainakin että kun näkyvien asioiden muoto katoaa ja kaikki turmelus on ravistettu ja puhdistettu pois, ja kun koko tämän maailman täyttämä tila, jossa planeettojen kehien sanotaan olevan, on jätetty taakse ja alle, silloin saavutetaan hurskaiden ja hyvien kiinteä asuinsija, joka sijaitsee sen kehän yläpuolella, jota kutsutaan kiinteäksi (aplanes), kuin hyvässä maassa, elävien maassa, jonka nöyrät ja lempeät perivät;

Tälle maalle kuuluu se taivas (joka suuremmalla laajuudellaan ympäröi ja sisältää itse tuon maan), jota kutsutaan todella ja ensisijaisesti taivaaksi, jossa taivas ja maa, kaiken loppu ja täydellisyys, voidaan turvallisesti ja luottavaisesti sijoittaa – missä nämä, kärsittyään rangaistuksensa ja puhdistuttuaan rikkomuksistaan, voivat täytettyään ja suoritettuaan jokaisen velvollisuutensa ansaita asuinpaikan tuossa maassa; kun taas ne, jotka ovat olleet kuuliaisia Jumalan sanalle ja ovat sen jälkeen kuuliaisuudellaan osoittaneet olevansa viisauden arvoisia, sanotaan ansaitsevan tuon taivaan tai taivaiden valtakunnan;

Ja näin ennustus täyttyy arvokkaammalla tavalla: ”Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan”; ja ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”; ja Psalmien julistus: ”Hän korottaa sinut, ja sinä perit maan.” Sillä sitä kutsutaan laskeutumiseksi tälle maalle, mutta korotukseksi sille, joka on ylhäällä. Tällä tavoin siis näyttää avautuvan eräänlainen tie pyhien lähtiessä tuolta maalta noihin taivaisiin; niin että he eivät niinkään näytä pysyvän tuossa maassa, vaan asuttavan sitä aikomuksenaan siirtyä taivasten valtakunnan perintöön saavutettuaan myös tuon täydellisyyden asteen.