Pyhä Johannes Krysostomos:  Vanhempien vastuu lapsistaan

Pyhä Johannes Krysostomos käsitteli usein saarnoissaan lasten kasvatukseen liittyviä kysymyksiä. Oheisena otteita hänen mhämmästyttävän ajankohtaisista neuvoistaan ja huomioistaan.

Jokainen isä huolehtii kaikin tavoin lastensa hyvästä koulutuksesta, että he oppisivat tietoja ja taitoja, mutta kukaan ei välitä heidän sielunsa kasvattamisesta.

Kun lapsi on sairas, vanhemmat ovat tarpeen vaateissa valmiit matkustamaan maailman ääriin hänen kanssaan, että hän vapautuisi  sairaudesta. Mutta kun lapsen sielu voi huonosti, kukaan ei kiinnitä  siihen huomiota. Kaikki annamme periksi, kaikki olemme välinpitämättömiä ja laiskoja.Näet poikasi herjaavan Luojaansa etkä pane pahaksesi, et uhkaa häntä netkä moiti, eikö niin? Ja kuitenkin tiedät, että itse Jumala kieltää tämän teon, ei niin, että Hän itse kärsisi siitä vahinkoa (Jumala on vahingoittumaton), vaan herjaajan pelastuksen tähden. Ja kuinka  paljon ennemmin se, joka on kiittämätön ja tunnoton Jumalaa kohtaan, onkaan valmis häpäisemään isäänsä ja omaa sieluaan.

Älkäämme siis laiminlyökö lapsia. Tiedämmehän, että kun heidän suhteensa Jumalaan on kunnossa, he menestyvät ja saavat kunniaa myös  tässä elämässä. Kaikki arvostavat ja kunnioittavat ihmistä, jonka elämää koristaa hyve ja ystävällisyys, vaikka hän olisi kaikkia  muita köyhempi. Pahaa ja ilkeää taas karttavat kaikki, vaikka hänellä olisi paljonkin omaisuutta. Ne jotka laiminlyövät lapsiaan, vaikka muuten olisivatkin ystävällisiä ja maltillisia, saavat tästä  synnistä äärimmäisen rangaistuksen.

Tutkikaamme synnin suuruutta ja käytyämme läpi sen eri asteet  osoittautuu, että lasten laiminlyöminen on kaikista suurin synti,  todellinen synnin huippu. – – – (Tässä p. Johannes luettelee  erilaisia syntejä.) – – –

Kuudes pahuuden aste on, kun laiminlyömme,  emme vain sukulaisiamme, vaan lapsiamme, jotka turmeltuvat sielullisesti. Seitsemäs aste on, kun emme yritä löytää edes muita soveliaita henkilöitä, jotka pystyisivät huolehtimaan heistä.  Kahdeksas pahuuden aste on, kun lapset itse tahtovat hakeutua sopivien henkilöiden autettaviksi ja me estämme heitä ja käännytämme  pois. Yhdeksäs aste on, kun emme ainoastaan estä heitä vaan  taistelemme heitä vastaankin.

 Ne jotka eivät kasvata lapsiaan hurskauteen, ovat ennemmin lastensa  tappajia kuin heidän äitejään. Tätä en kuitenkaan sanoa ainoastaan  naisille vaan myös miehille. Monesti näet isät tekevät kaikkensa,  että heidän pojallaan olisi hyvä hevonen, hieno asunto ja arvokas  peltoala, mutta heitä ei kiinnosta ollenkaan, kuinka pojan sielu  kehittyisi hyväksi ja hänestä tulisi harrasmielinen.

Juuri tämä, siis lasten laiminlyönti, kääntää koko maailman  ylösalaisin. Huolehdimme lasten aineellisesta menestyksestä, mutta  halveksimme heidän sieluaan. – – – Meidän ei tule siis kiinnittää huomiotamme siihen, kuinka tehdä heistä aineellisesti hyvin  toimeentulevia, vaan siihen, kuinka heistä tulisi hurskaudessa,  hengellisessä kilvoittelussa ja hyveiden hankkimisessa kaikkia muita rikkaampia, niin etteivät he olisi vaativia aineellisissa asioissa  eivätkä nuoruuden halut tempaisi heitä mukaansa. Tulee tarkkaan  seurata heidän menemisiään ja tulemisiaan, missä he käyvät ja  millaista seuraa heillä on. On tiedettävä, jos laiminlyömme tämän, Jumala ei anna meille sitä anteeksi

Lasten kieroon kasvamisen syynä ei ole mikään muu kuin vanhempien  raivoisa into hankkia aineellista hyvyyttä. Koska he kiinnittävät  huomionsa ainoastaan aineellisiin eivätkä tahdo askaroida minkään  muun parissa, he laiminlyövät pakostakin lastensa sielut. Tällaiset  vanhemmat ovat pahempia kuin lapsentappajat. Lapsentappaja erottaa   sielun ruumiista kun taas välinpitämättömät vanhemmat heittävät   molemmat, niin sielun kuin ruumiinkin, helvetin tuleen. Ruumiillinen  kuolema tulee joka tapauksessa kerran lasten osaksi, koska luontomme   puolesta olemme kuolevaisia, mutta helvetin he olisivat voineet välttää, jollei vanhempien välinpitämättömyys olisi ohjannut heitä  sinne

 Ei ole niin kauheaa teroittaa miekka ja työntää se lapsen  kurkkuun kuin tuhota ja turmella hänen sielunsa. Tämä on käsitykseni  mukaan rikos, jolla ei ole vertaa.

 Ojentakaamme auttava kätemme lapsillemme, ettemme joutuisi itse maksamaan heidän tekojensa seurauksia.Vanhemmat ovat syynä nuorten hillittömyyteen. He pistävät kyllä tallirenkinsä harjoittamaan huolellisesti hevosiaan eivätkä salli varsan jäädä pitkäksi aikaa ilman kasvatusta, vaan panevat hyvissä  ajoin suitsen sen suuhun. Mutta nuorten he sallivat pitkän aikaa  kierrellä ympäriinsä suitsitta vailla siveellistä ryhtiä ja häpäistä itseään siveettömällä elämällä, uhkapeleillä ja laittomilla  huvitteluilla.

 Syy miksi pahuutta on niin vaikea kitkeä pois, on siinä, ettei  kukaan huolehdi lapsista. Kukaan ei keskustele heidän kanssaan sielun ja ruumiin puhtaudesta, siveellisistä periaatteista, rahan ja kunnian halveksunnasta, ei mistään Pyhiin Kirjoituksiin liittyvistä käskyistä. Älä sano minulle, että ”on mahdotonta vaikuttaa nuoriin”. Pahan syynä on meidän välinpitämättömyytemme ja se, ettemme ohjaa lapsia hurskaaseen elämään pienestä pitäen, sillä jos he olisivat kotona  jatkuvasti kuulleet teidän keskustelevan hengellisestä elämästä ja neuvovan heitä hyvään, niin se mitä he täällä (siis kirkossa, huom.) kuulevat olisi tullut teidän neuvojenne täydennykseksi ja nämä hyvät siemenet olisivat nopeasti kantaneet runsasta satoa. Mutta emme tee mitään tällaista, ja välttämättömiä asioita pidämme sivuseikkana, ja jo tällaisten neuvojen antaminenkin herättää heti hymyä. Siksi maailma onkin mennyt ylösalaisin ja niitä, joita vanhemmat eivät kasvata, kasvattavat ja rankaisevat sitten  valtakunnan lait.