Isien opetuksia

Ignatios Antiokialaisen kirkkonäkemyksestä: Kirkko ja Eukaristia

Ihminen pelastuu yhteydessä jumalalliseen elämään Kristuksen inhimillisen luonnon kautta rakastamalla lähimmäistään, “mutta missä eriseuraisuus ja viha ovat vallalla, siellä ei Jumala asu.” (Fil. 8: 1)” Hän, joka ei rakasta veljeään, pysyy kuolemassa … Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.  Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut.” (1 Joh. 3: 23-24) “Ja hajaannuksia välttäkää niin kuin pahan alkua.” (Smyrn. 7: 2) “Älkää eksykö, veljeni: Jos joku seuraa hajaannuksen aiheuttajaa, hän ei ole perivä Jumalan valtakuntaa.” (Fil. 3: 3)

Osallistuminen Jumalan rakkaudesta yhteydessä toinen toistensa kanssa, joka todellakin on jumalallisen elämän yhteys, voi heikentyä ja jopa tuhoutua ihmisen tarkkaamattomuuden takia Saatanan poluille. “Paetkaa siis tämän maailman ajan hallitsijan pahoja juonia ja väijytyksiä, jottette hänen suunnitelmiensa toteutuessa joutuisi ahdinkoon ja näin rakkautenne heikkenisi.” (Fil. 6: 2) “Älkää siis voidelko itseänne tämän maailman hallitsijan opin pahahajuisella voiteella, ettei hän johdattaisi teitä vankeuteen, pois elämästä, joka on teidän edessänne.” (Ef. 17: 1) “Liikkeellä on näet monia susia ja tekeytyen uskottaviksi ne vangitsevat petollista mielihyvää herättäen saaliikseen Jumalan tien juoksijoita. Mutta jos te pysytte yhdessä, eivät ne tule saamaan sijaa.” (Fil. 2: 2) Yhteyden vuoksi toinen toisiinsa Kristuksen rakkaudessa saatana ei voi vallita, koska rakkaus on Kristuksen veri ja iankakkinen elämä, joilla paha tuhotaan. “Pyrkikää mahdollismman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan Eukaristiaa ja ylistääksenne Häntä. Kun näet usein tulette koolle, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava turmio raukeaa uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta (Ef. 13: 1) “Älköön kukaan eksykö. Jos joku ei ole alttarin piirissä, hän jää osattomaksi Jumalan leivästä … Se joka ei tule koolle, osoittaa jo sillä ylpeyttä ja on tuominnut itsensä.” (Ef. 5: 2 – 3) “Se joka on alttarin piirissä, on puhdas, mutta se joka on alttarin ulkopuolella, ei ole puhdas.” (Trall. 7: 2)

Niin muodoin näkyvä kirkko (Ignatioksen mukaan sekä näkyvä että näkymätön kirkko muodostavat yhden jatkuvan todellisuuden) muodostuu niistä kastetuista uskovista, jotka käyvät ankaraa sotaa saatanaa vastaan ja hänen voimansa seuraamuksia vastaan, jotka saavat alkunsa kuolemasta, rakkauden yhteydellä toisiinsa Kristuksen elämää antavassa rakkaudessa, ja ilmentävät tätä yhteyttä ja rakkautta yhteisessä Eukaristiassa, johon heidän todellinen elämänsä ja pelastuksensa juurtuu. Toisin sanoen Kirkolla on kaksi puolta, toinen positiivinen – rakkaus, ykseys ja kuolemattomuuden uskonyhteys toistensa kanssa ja pyhien kanssa Kristuksessa, ja negatiivinen – sota saatanaa ja hänen voimiaan vastaan, jonka ne, jotka elävät Kristuksessa kuoleman tuolla puolen odottaen yleistä (tai toista) ylösnousemusta – lopullista ja täydellistä Jumalan voittoa saatanasta, ovat jo voittaneet Kristuksen lihassa.

Kristologia on Kirkon positiivinen puoli, mutta sen ehdollistaa raamatullinen oppi pahoista hengistä, jotka ovat avain negatiiviseen tekijään, joka määrää sekä kristologiaa että ekkelesiologiaa, joista kumpikin on vaikeasti ymmärrettävissä ilman riittävää Saatanan toiminnan ja menetelmien ymmärtämistä. “Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että Hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.” (1. Joh. 3: 8)

Näistä Kirkon kahdesta puolesta johtuen on aivan selvää, että kaste ei ole maaginen takuu siitä, etteikö joutuisi jälleen paholaisen orjaksi ja siten poissuljetuksi Kristuksen ruumiista (1. Kor. 5: 1, 13; 2. Tess. 3: 6-14); 2. Tim. 3: 5; Room. 11: 21). Epäitsekäs rakkaus, jota ilman ei ole pelastusta (1. Kor. 13: 1 ss.), ei ole vain jotain sellaista, jota saadaan pelkällä älyllisellä päätöksellä tai tunteikkaalla asenteella yleiseen hyvän aatteeseen, tai psykologisesta vakuuttuneisuudesta, että on joutunut vastustamattoman armon kohteeksi ja niin ennaltamäärätyksi. Päin vastoin, epäitsekäs ja hyötyä tavoittelematon rakkaus muotoutuu uskovissa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen voimasta ankarien itsekieltäymyksen harjoitusten kautta hengellisin harjoituksin ja ehdottomana sotana Saatana vastaan. Tästä näkökulmasta kuolemaan nähden Kristuksen ruumis on pääsiäisen kirkko, joka jatkuvasti on ylittämässä Punaista merta vastustaen faaraota ja hänen joukkojaan (paholaisen) osallistumalla Herran kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jokaisessa Eukaristiassa valittu kansa, Uusi Siion, kokoontuu riemuiten Punaisen meren rannoille faaraon joukkoja vastapäätä ja ylistää Jumalaa jo suodusta pelastuksesta ja samanaikaisesti odottaen lopullista voittoa. Vaikealla ja vaarallisella tiellä Luvattuun maahan, sunnuntaista toiseen ja päivästä päivään on mahdollista joutua Saatana käsiin ja joutua erotetuksi Kristuksen ruumiista. Jokaisessa kokoontumisessa Eukaristian, Kristuksen ruumiin, Kirkon, avulla, tämä kuoleman puoli on muutosprosessissa, lihaksitullut Sana on muotoutumassa uskovissa Pyhässä Hengessä (1. Joh. 3: 23 – 24), ja siten Kirkko, vaikka onkin jo Kristuksen ruumis, on jatkuvasti tulossa siksi, mitä jo on.

Kirkko tai yhteisö

Koska Ignatioksen mielestä Eukaristia on yhteisöllisen rakkauden kehitys- ja ilmentymäkeskus aina kuolemattomuuteen asti, ja samaan aikaan ase, joka varmistaa jatkuvan pahaolaisen voittamisen, on melko selvää, että yhteinen liturgia on hyvin keskeinen asia toiminnassa, josta osallistuminen on varma merkki jatkuvasta Jumala-yhteydestä ja yhteydestä lähimmäisiin aina pelastukseen asti. Tämä epäitsekkään rakkauden yhteys Kristuksessa toistensa ja pyhien kanssa on loppu itsessään – ei konsti toiseen loppuun. Mikä tahansa muu hyötynäkökohtiin perustuva ja onneatavoitteleva syy kuin ehdoton epäitsekäs rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin Kristuksessa tarkoittaa yksinkertaisesti Saatanan voimien orjuutta. ” … ette rakasta mitään muuta kuin yksin Jumalaa.” (Ef.9 ; Mag.1)

Epäitsekkään rakkauden eukaristinen elämä on näin ollen ymmärettävä itsessään päämääränä ja ainoana edellytyksenä jatkuvalle Kirkon jäsenyydelle, josta seuraa, että toisen yhteisön suhde toiseen ei voi olla ylempi- tai alempiarvoisuutta. Eikä toista yhteisöä voi pitää toisen osana, koska Kristuksen täyteys on löytyy Eukaristiasta, joka itsessään on korkein ja ainoa mahdollinen elämän keskus ja elämän yhteyden ja rakkauden täydellisyys. ” … katolinen Kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on.” (Smyrn. 8:2) Sitä paitsi paholaista ei voiteta abstarktilla idealla yhteydestä ja rakkaudesta. Hänet voidaan voittaa vain paikallisesti todellisten Kristuksessa yhdessä elävien ihmisten uskon ja rakkauden yhteydellä. Käsitteellinen yhteisöjen hallitseminen, jossa jokainen ruumis on yleisemmän ruumiin jäsen ,saattaa Eukaristian toisarvoiseen asemaan ja mahdollistaa harhaoppisen ajatuksen, että jäsenyys Kristuksen ruumiissa on korkeampi ja syvällisempi kuin paikallinen toisiin ihmisiin kohdistuva rakkauden yhteisöllinen elämä ja niin ollen koko Jumalan lihaksitulon tarkoitus ja Saatanan tuhoaminen jossain määrätyssä paikassa ja tiettynä aikana historiassa tuhoutuu.. Jokaisesta yksilöstä tulee Kristuksen ruumiin jäsen hengellisesti ja ruumiillisesti erityisenä aikana tietyssä paikassa niiden läsnäollessa, joihin hän on liittynyt. Ne jotka ovat yhdestäleivästä osalliset, ovat yksi ruumis (1.Kor.10:17). Tämä yhdestä leivästä osallistuminen ei voi tapahtua yleisesti, vaan ainoastaan paikallisesti. Kuitenkin on monia liturgiasia keskuksia, joista jokainen murtaa yhtä leipää, mutta yhdessä sisältäen monia leipiä. Kuitenkaan ei ole monta Kristuksen ruumista, vaan yksi. Siksi jokainen yhteisö eukaristisen elämän täyteyden omaavana on yhteydessä muihin yhteisöihin ei yleisellä osallisuudella johonkin suurempaan kuin paikalliseen elämään Eukaristiassa, vaan Kristuksessa olemiseen perustuvan identiteetin perusteella. ” … missä Jeesus Kristus on, siellä on katolinen Kirkko.” (Smyrn. 8)