Pyhä Gregorios “Teologi” Nasiansilainen
Jälkimaailmaa tuntee hänet yksinkertaisesti nimellä” Teologi”. Robert Paybe sanoo:”Hän oli pienikokoinen, kuivettunut mies, kaljupäinen, jolla oli pitkä punainen parta ja puneiset kulmakarvat kuten Atanasioksella, ryppyinen, lähes aina kivulias, valvomisen ja paastojen riuduttama”. Eikä hän luultavasti olisi tullut laajemmalti maailmalla tunnetuksi ilman vuosikestävää ennalta-arvaamatonta tehtävää Konstantinopolin piispana.
Gregorios oli piispan lapsi, joka vietti elämäänsä kamppaillen kahden asian välillä: toiveen saada tehdä tutkimustyötä yksinäisyydessä ja kirkon pakottavien vaatimuksien alaisena, joka tarvitsi häntä yhä aktiivisempaan rooliin. Hän rakasti Jumalaa, ja toisinaan sananvoimaa, ja toisinaan ihmisiä – ja toisinaan hän ei voinut selvityä uilman ihmisiä. Hän oli Paynen sanoin” äkkipikainen, äkeä, onneton useimpien ihmisten seurassa, oudon etäinen maailmalle.
Gregorios vietti nuoruutensa opiskellen. Hänen varakkaat vanhempansa kustansivat hänen matkansa Kappadokian Kesareasta Palestiinan Aleksandriaan ja Ateenaan. Ja joka paikassa hän opiskeli klassisen filosofian ja puhetaidon opettajien johdolla.
Ateenassa Gregorios kohtasi miehen, josta oli tuleva hänen läheisin ystävänsä, Basileios Kesarealaisen. Nämä kaksi olivat hyvää pataa Paynen mukaan, itsevarma Gregorios oli” ainoa ihminen, jonka tiedetään uskaltaneen nauraa Basileiokselle”.
Tärkeämpää on se, että Basileios sai aikaan Gregorioksessa kaipauksen munkkielämään. Pian sen jälkeen kun nämä kaksi tapasivat, nuori puhetaidon oppilas jätti opiskelunsa liittyäkseen Basileioksen luostariin Iris-joella Pontuksessa. Luostarin siunattu rauha oli taivaallista mietteliäälle nuorelle miehelle, mutta se ei kestänyt pitkään. Vuonna 362 hänen sairaalloinen isänsä pyysi Gregoriosta tulemaan luokseen Nasiansiin ja ottamaan vastaan vihkimyksen. Näin hän tekikin auttaen isäänsä piispuuden velvollisuuksissa seuraavat kymmenen vuotta.
Tästä eteenpäin Gregorios kerta toisensa jälkeen etsi pakokeinoa kirkon hallinnon sotkuista. Mutta aina vetäytymisensä viimeisiin vuosiin asti perheen maatilalta Nasiansissa hän joutui uudelleen niihin mukaan Jumalan kutsumuksen viisaudesta hänen elämänsä osalle.
Vuonna 378 tai 379 tuo kutsumus vei Gregorioksen Konstantinopilin piispanistuimelle, joka oli kauan ollut ilman haltijaa. Hänen vuotensa tuolla kaupungin piispan tuolilla olivat kaikkein vaikeimmat Gregorioksen elämässä. Hän kärsi nopeasti peräkkäin tapahtuneista sisarensa, veljensä, äitinsä ja hengellisen veljensä Basileioksen kuolemista. Koko ajan paimentaen ortodoksisten uskovien pienen jäämistön keskellä Gregorios joutui kohtaamaan sen, mikä kohdistui Konstantinopolin teologiseen asemaan, kirkon ilmiselvästi ollessa antautumassa areiolaisuuden yliotteessa. Tämän jakson aikana hän kirjoitti ystävälleen.
” Kysyit, miten asiani ovat. Kurjasti … Ruumiini on surkeassa tilassa: korkea ikä vaikuttaa. Huolet ja tehtävät aiheuttavat harmia, samoin väärät ystävät ja kirkon tila ilman paimenia. Hyvä on hajotettu, pelkkää pahuutta. Olemme öisellä merellä ilman valoa, Kristus nukkuu. Mitä vielä minun pitää kestää?”
Tästä ahjosta syntyi sarja loistavia puheita areiolaisuutta vastaan – Gregorioksen” teologiset puheet”. Niistä ensimmäisessä Gregorios hyökkäsi Areioksen raamatun väärinkäyttämistä vastaan. Pikemminkin erityisiin virheisiin kuin itse keskukseen hän johti vastustajansa käyttämällä jumalatonta” järjen ääntä”, joka ihastutti” kamppailussa sanoista, joista ei ollut mitään hyötyä”
He selittivät kirjoituksia Gregorioksen mukaan epäkunnioittavalla, keveällä tavalla, tehden niistä” miellyttävän juoruiluasian, niin kuin muistakin asioista, lajinsa mukaan, tai teatterista tai konsertista tai päivällisestä, tai vieläkin alemmasta työstä”.
Nämä eivät olleet vain poleemisen taistelun kuumuudessa lausuttuja sanoja. Konstantinoksen jälkeisen kauden alkuaikana, jolloin kristityistä oli tullut pikemminkin muodinmukaisia kuin vainottuja areiolaiset (muiden muassa) huvittelivat todellakin, melkein teologian harrastelijoina
Mutta areiolaisilla oli syvempikin älyllinen ongelma, sanoi Gregorios. Heidän järkiperäisyytensä ei jättänyt tilaa ortodoksisen uskon sydämessä tilaa paradoksisille mysteereille. Unohtaen oman inhimillisen järkensä rajat ja Jumalan persoonan majesteettisuuden ja ihmeen, he muuttivat Jumalan kalpeaksi kuvaksi ja Kristuksen pelkäksi ihmiseksi.
Tämän järjellisen haaksirikon ytimessä ymmärtää kirjoituksia oli ristiriita Areioksen uskon vakuutuksen ja heidän elämänsä laadun välillä. Heillä oli” kädet sidottuja ja kielensä köyhtynyt” aliarvioimalla ja laiminlyömällä harjoittaa” joko vieraanvaraisuutta tai veljellistä rakkautta, tai aviollista kiintymystä tai neitseellisyyttä; … anteliaisuutta köyhiä kohtaan, tai psalmien laulamista tai kokoöisiä valvomisia tai kyyneleitä”. He olivat laiminlyöneet alistaa vihansa ja ylpeytensä, pitää silmänsä kurissa, ja asettaa rajat” pohjattomille korvilleen” ja” ylenmääräiselle puheelle”, joka lopulta pyhän elämän hillitsemättä ilmaisisi vain” järjettömiä ajatuksia”.
Myöhemmissä puheissaan ja kirjeissään Gregorios suuntautuu areiolaiseen teologiaan. Areiolaiset poimivat raamatun kohtia, jotka viittasivat Jeesuksen moraalisiin heikkouksiin ja kärsimyksiin todisteena siitä, ettei hän ollut jumalallinen. Gregorios keskittyi samoihin kohtiin, mutta hän rinnasti niitä häpeilemättömin paradoksein moniin Herran jumaluuden raamatullisiin todisteisiin. Arvovaltaisena kokonaisuutena luettuna, hän sanoi, apostoliset kirjoitukset UT: ssa antavat kuvan Jeesuksesta, joka samalla kertaa täydellisesti ihminen ja täydellisesti jumalallinen.
“Hänet kastettiin ihmisenä – mutta hän antoi anteeksi synnit Jumalana. … Häntä kiusattiin ihmisenä, mutta Hän voitti Jumalana. … Hän tunsi nälkää – mutta Hän ruokki tuhansia. … Hän väsyi, mutta hän viimeinen niistä, jotka ovat väsyneitä ja raskautettuja. … Hän kysyi, missä Lasarus makasi, sillä hän oli ihminen, mutta Hän herättää Lasaruksen, sillä hän oli Jumala. … Hänet lyödään mustelmille ja haavoille, mutta Hän parantaa kaikki sairaudet ja kaikki heikkoudet. Hänet kohotetaan ja naulataan ristille, mutta elämän puun kautta Hän parantaa meidät (Kolmas teologinen puhe: Pojasta)