Jumalan valtakunnasta

5.2.2012 admin

Kassianus Roomalainen

»Lapseni, kaikilla hyveillä ja pyrkimyksillä on jokin tarkoitus, ja ne jotka järjestävät elämänsä sen mukaisesti, saavuttavat toivomansa. Maanviljelijä muokkaa innokkaasti maata milloin polttavassa paahteessa, milloin hyytävässä kylmyydessä puhdistaakseen sen ohdakkeista ja päästäkseen nauttimaan sen hedelmiä. Kauppias taas ryhtyy auliisti kaupankäyntiin välittämättä sen enempää merellä kuin maallakaan uhkaavista vaaroista saadakseen voittoa ja päästäkseen käyttämään sitä hyväkseen. Ja sodassa palveleva ei välitä sen enempää taisteluissa uhkaavista vaaroista kuin vieraalla maalla oleskelun vaivoistakaan, koska hän toivoo ylennystä urhoollisuutensa ansiosta ja uuden arvon tuomia etuja. Samalla tavoin on tällä meidänkin elämäntavallamme oma tavoitteensa ja päämääränsä, jonka tähden kestämme auliisti kaiken vaivan ja uurastuksen.

Sen tähden ei paastoamisesta johtuva syömättömyys meitä lannista, sen tähden valvomisen vaiva suo meille tyydytystä, ja luemme ja tutkiskelemme pyhiä kirjoituksia sekä mielellämme heitämme pois kaikki maalliset asiat ja oleskelemme täällä erämaassa. Te jotka hylkäsitte isänmaanne, heimolaisenne ja koko maailman, hyväksyitte muukalaisen osan ja tulitte tänne meidän oppimattomien ja yksinkertaisten ihmisten luo, sanokaa nyt minulle, mikä on teidän tavoitteenne ja minkä tähden olette tämän tehneet?»

Vastasimme hänelle: »Taivasten valtakunnan tähden.» Tähän sanoi abba Mooses: »Hyvin te sanoitte päämäärästä, mutta mikä on se tavoite, johon pyrkien voimme eksymättä saavuttaa taivasten valtakunnan, sitä te ette sanoneet.»

Tunnustettuamme, ettemme sitä tiedä, vastasi vanhus: »Meidän elämäntapamme päämäärä on, kuten sanottu, Jumalan valtakunta, sen tavoite taas on sydämen puhtauden saavuttaminen, – ilman sitä on mahdotonta päästä päämäärään. Tämä tavoite olkoon aina mielessämme. Jos joskus sattuukin, että sydämemme poikkeaa vähäksi aikaa suoralta tieltä, käännyttäkäämme se heti takaisin ja suunnatkaamme jälleen oikeaan kuin rakennusmiehet mittakepillään (Skiitan pyhistä isistä, Filokalia I, s. 142)

Markus Askeetti

Hyvä on pitäytyä käskyistä tärkeimpään ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan (Mt.6:33) eikä huolehtia mistään erityisesti tai rukoilla mitään erityistä. Mutta jos vielä hätäilemme yksittäisistä tarpeistamme, on kutakin myös erikseen rukoiltava. Sillä jos joku tekee jotain tai huolehtii jostakin ilman rukousta, ei hänen asiansa pääty onnellisesti. Tätä tarkoittaa Herrakin sanoessaan: » Ilman minua ette voi mitään tehdä.» (Joh. 15: 5) (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 200, kohta 166)

»Kun olette tehneet kaiken mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.» Näillä sanoilla Herra tahtoo osoittaa, että käskyjen täyttäminen on velvollisuus, kun taas lapseus on lahjoitettu ihmisille Hänen verensä kautta. Näin siis taivasten valtakunta ei ole tekojen palkka, vaan Jumalan armon lahja, jonka Hän on valmistanut uskollisille palvelijoilleen. (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 181, kohta 2)

Tällä emme tarkoita, että kaikki palkittaisiin jo tässä elämässä eikä tulevan elämän osalle jäisi palkitsemista. Olemme vain halunneet korostaa, että sydämessä tulee ensin olla Pyhän Hengen armo, jotta voisimme päästä taivasten valtakuntaan. Herra tahtoi tehdä tämän meille selväksi sanoessaan: »Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.» (Lk.17: 21) Samaa tarkoittaa apostoli sanoessaan: »Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan» (Hebr.11: 1) ja toisaalla: »Juoskaa, että sen saavuttaisitte» (1 Kor. 9: 24) ja vielä: »Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. Vai ettekö tunne itsessänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.» (2 Kor. 13: 5) (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 198, kohta 149)

Maksimos Tunnustaja

Jotkut haluavat tietää, millainen on niiden tila jotka on havaittu otollisiksi pääsemään Jumalan valtakunnan täydellisyyteen. Tapahtuuko sielläkin edistymistä ja muutoksia vai pysyykö siellä kaikki muuttumattomassa tilassa? Millaisia ovat siellä ruumiit ja sielut ja mitä niistä on ajateltava?

Näitä pohdiskeltaessa voidaan vertauskohteeksi ottaa ruumiillinen elämä, jossa ruoalla on kahtalainen tehtävä: se palvelee sekä ruokittavien kasvamista että heidän hengissä pysymistään. Niin kauan kuin emme ole täysikasvuisia, nautimme ravintoa kasvaaksemme; mutta kun ruumis lopettaa kasvunsa, ei sitä enää ruokita siksi että se kasvaisi, vaan sen elämän säilyttämiseksi.

Samoin sielunkin elämässä ravinnolla on kahtalainen merkitys. Kun sielu ei ole vielä saavuttanut täydellisyyttä vaan vasta etenee sitä kohti, se saa ravintoa hyveistä ja hengellisistä tutkiskeluista, kunnes käytyään läpi kaiken olevaisen – päätyy »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään». (Ef. 4: 13) Sen saavutettuaan sielu ei enää edisty tai kehity edellä mainittujen välillisten keinojen avulla, vaan saa välittömästi ravintoa yli ja ohi kaiken ymmärryksen. Koska sielu on kohonnut kaiken kasvamisen yläpuolelle, se nauttii tätä turmeltumatonta ravintoa ainoastaan Jumalan kaltaisen täydellisyytensä säilyttämiseksi ja saa siitä ikuisen hyvän olon. Tämän katoamattoman ravinnon suoma suunnaton kirkkaus avautuu sielulle, ja Jumalan armon osallisuus tekee siitä itsestään jumalan. Silloin sielu hylkää kaikki mielen ja aistien toiminnot sekä samalla myös ruumiin luonnolliset toiminnat, sillä ruumiskin on jumaloitunut yhdessä sielun kanssa edellytystensä mukaan. Silloin sekä sielu että ruumis ovat kauttaaltaan Jumalan säteilyä, sillä niiden luonnolliset piirteet ovat väistyneet Hänen ylenpalttisen kirkkautensa tieltä. (II: 88)

Jotkut tiedonhaluiset koettavat tutkailla, millä tavoin ikuiset asuinsijat ja muut meille luvatut tulevaiset hyvyydet eroavat toisistaan: ovatko ne eri paikoissa vai onko kullakin hengellisen asuinsijan oma täydellisyysasteensa ja -määränsä? Toiset pitävät todennäköisempänä edellistä, toiset taas jälkimmäistä vaihtoehtoa. Joka ymmärtää, mitä tarkoittavat Herran sanat »Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä» (Lk.17:21) ja »minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa», (Joh. 14: 2) asettuu jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. (II: 89)

Jumalan Isän valtakunta on mahdollisuutena olemassa kaikissa uskovissa. Toimivana se ilmenee kuitenkin vain niissä, jotka ovat karkottaneet sisimmästään jäljettömiin sielun ja ruumiin luonnolliset mielihalut. He elävät ainoastaan hengen elämää ja voivat sanoa: »Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.» (II:92) (Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, ss. 162 -163, kohdat 69 -71)

Jos kerran Jumala ihmiseksi tultuaan kärsi lihassa, kuka kärsivä ei riemuitsisi – onhan hänellä Jumala kärsimystoverinaan? Hänen kanssaan kärsiminen tuottaa taivasten valtakunnan. Todet ovat apostolin sanat: »Jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, myös yhdessä hänen kanssaan kirkastumme.» (Room. 8: 17) (III:24) (Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II ,s. 169, kohta 89)

Thalassios Afrikkalainen

Jumalan valtakunta on hyvyyttä ja viisautta. Joka on saanut ne omakseen, vaeltaa jo nyt taivaissa. (Rakkaudesrta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 220, kohta 76)

Luvattu maa on taivasten valtakunta, jonne himottomuus ja hengellinen tieto meitä johtavat. (Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 225, kohta 34)

Elia Presbyteeri

Sen joka kilvoittelee päästäkseen sisään Jumalan valtakuntaan, tulee tehdä kosolti hyvää. Hänen täytyy osoittaa laupeutta antamalla puutteestaankin huolimatta ja nähdä vaivaa rauhan rakentamiseksi muistaen, mitä Herra on säätänyt kärsivällisyydestä. (kts. esim. Mt. 10: 22 ja Lk. 8: 15) (Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III, s. 70, kohta 118)

Taivasten valtakunnan avain on rukous: joka rukoilee oikein, saa nähdä rukouksen ystäville varatut hyvyydet. Pelkästään nykyisiä taas tarkastelee se, joka ei ole hankkinut rukouksessa uskallusta Jumalan edessä. ( Antologia, Filokalia III, s. 46, kohta 102)

Niketas Stithatoslainen

Talleta rikkaaksi tekevän nöyryyden hyvä lahja, joka on sinulle uskottu (Vrt. 1 Tim. 6: 20): nöyryys kätkee itseensä rakkauden salaiset aarteet (vrt. Kol.2:3), ja siinä säilyvät hartaan liikutuksen helmet. Itse Kuningas, Kristus Jumala, viihtyy nöyryydessä kuin kultakoristeisella valtaistuimella ja jakaa Pyhän Henkensä lahjoja sen kasvateille. Nöyrille Hän suo myös suuret kunnianosoituksensa: he pääsevät syvällisesti tuntemaan Hänet ja saavat Hänen sanoin ilmaisemattoman viisautensa, Hän opettaa heitä selkeästi ymmärtämään jumalallisia asioita ja antaa heidän nähdä ennalta tulevia tapahtumia; Hän suo heille himottomuuden palkkana eläväksi tekevän kuoleutumisen ja yhdistää heidät Itseensä niin että he saavat hallita yhdessä Hänen kanssaan Isän Jumalan valtakunnassa. Hän rukoilee Isää meidän puolestamme anoen: »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani.» (Joh. 17: 24) (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, ss. 185 -186, kohdat 42)

Jos tunnet, että himojen toiminta on tyrehtynyt ja jos silmäsi täyttyvät nöyryydestä nousevista hartaan liikutuksen kyynelistä, voit olla varma siitä, että Jumalan valtakunta on laskeutunut sinuun, ja olet saanut Pyhän Hengen sisimpääsi. Jos tunnet, että Pyhä Henki vaikuttaa ja puhuu sisimmässäsi ja kannustaa julistamaan Jumalan pelastusta ja totuutta suuressa seurakunnassa, älä sulje huuliasi (Ps. 40: 10) kateellisten juutalaisten pelosta. Jesajan tavoin istuudu ja kirjoita lauluun, mitä Henki sinulle sanoo, niin se säilyy tuleviin aikoihin iankaikkisesti. (Jes. 30: 8) Profeetta sanoo: »Jotka synnyttävät kateuden, ovat niskoitteleva kansa, he ovat vilpillisiä lapsia. Heillä ei ole uskoa eivätkä he tahdo kuulla. että evankeliumi vaikuttaa vielä ja synnyttää Jumalan ystäviä ja profeettoja. Nämä vilpilliset lapset myös sanovat Kirkon opettajille ja profeetoille: ’Älkää julistako meille Jumalan viisautta. Niille taas jotka näkevät luomakunnan luonnollisen tutkiskelun sisäisiä näkyjä he sanovat: ’Älkää julistako meille, vaan puhukaa maailman mielimää silmänlumetta ja viekää pois silmistämme Israelille tullut sana. (Vrt. Jes. 30: 9 -11)» Älä välitä heidän kateudestaan ja pahoista puheistaan, sillä sinä saat ylhäältä sanoja, jotka kauttasi hyödyttävät monia. Niitä saavat kuulla ne, jotka vielä äsken olivat kuuroja. Niiden valkeuden saavat nähdä ne, joiden silmät olivat elämän pimeyden ja synnin usvan sokaisemat. Hengellisesti köyhät iloitsevat sanoistasi ja epätoivoiset täyttyvät riemulla. (vrt. Jes. 29: 8 -19) Sanoistasi saavat ymmärrystä hengellisesti harhautuneet. Ne taas jotka napisevat sinua vastaan, oppivat tottelemaan Hengen sanoja, ja sopertelevaiset kielet oppivat julistamaan rauhaa. (Vrt. Jes.29: 24 ja 32: 4 LXX) (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 239, kohta 58)

Milloin taivasten valtakunta annetaan kaikille tosi kilvoittelijoille? Annetaanko se jo täällä maan päällä vai vasta ruumiista lähdön jälkeen? Jos se annetaan jo täällä, voitto on varma, ilo sanoin kuvaamaton ja tie auki paratiisiin, joka sijaitsee suoraan jumalallisen auringonnousun suunnassa. (1 Moos. 2: 8) Mutta jos taivasten valtakunta annetaan vasta kuoleman ja täältä eroamisen jälkeen, on kyseenalaista, tapahtuuko lähtö ilman pelkoa. Oppikaamme siis tietämään. mikä on taivasten valtakunta, mikä Jumalan valtakunta ja mikä paratiisi. Meidän tulee tietää, kuinka ne eroavat toisistaan. millainen aika on varattu kullekin niistä, pääsemmekö niihin jokaiseen sekä miten, milloin ja kuinka pitkän ajan kuluttua. Joka tässä elämässä ja vielä lihaan pukeutuneena pääsee sisään niistä ensimmäiseen, ei jää muidenkaan ulkopuolelle. ( Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 259 -260, kohta 97)

Pahat henget saavat meidät tuomitsemaan toisia – joskus jopa niitäkin, jotka ovat saavuttaneet täydellisyyden hyveissä -, kun leväperäisesti päästämme ne kuiskuttamaan korvaamme veljiin kohdistuvia epäluuloja emmekä lainkaan valvo silmiemme liikkeitä. Iloista, hymyilevää ja seurallista lähimmäistämme syytämme nautintoihin ja himoihin taipuvaiseksi, alakuloisen ja synkän taas arvelemme puuskuvan vihaa ja uhkuvan ylpeyttä. Tällaisia inhimillisiä ominaisuuksia ei pidä tarkata, koska niihin perustuvat tuomiot ovat useimmassa tapauksessa vääriä. Voidaan näet todella havaita, että ihmiset eroavat toisistaan luonnollisilta ominaisuuksiltaan, tottumuksiltaan ja ruumiinrakenteeltaan. Mutta oikeisiin päätelmiin niiden perusteella pystyvät vain ne, joiden sielun silmät harras liikutus on puhdistanut ja joissa suu jumalallisen elämän ääretön valkeus – heidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet. ( Mt. 13:11) ( Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, ss. 154 -155, kohta 63)

Jotkut sanovat, ettei hyveelliseen elämään voi juurtua, jollei lähde kauas asutuilta seuduilta ja vetäydy erämaahan. Ihmettelen vain, kuinka nämä sanojat kuvittelevat voivansa rajoittaa rajoittamattoman johonkin paikkaan. Jos kerran hyveellinen elämäntapa tarkoittaa, että sielun voimat palautetaan entiseen jalouteensa ja päähyveet liittyvät yhteen ja alkavat toimia luonnonmukaisesti, sitä ei suinkaan voida istuttaa meihin ulkoapäin: hyveellinen elämä ilmiöineen on ollut sisällämme luomisesta lähtien jumalallisena ja henkisenä aistina. Sen kautta ja sen avulla – kun toimimme luontomme mukaan – käy tiemme taivasten valtakuntaan, joka Herran sanojen mukaan on »sisällisesti meissä» (Lk.17:21) Niinpä erämaa ei ole mitenkään välttämätön, koska pääsemme taivaaseen ilman sitäkin, jos vain kadumme ja täytämme huolellisesti Jumalan käskyt. Katumukseen ja käskyjen täyttämiseen taas ovat Daavidin mukaan soveliaita »Hänen valtakuntansa kaikki paikat», sanoohan hän: »Kiitä Herraa, minun sieluni, hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa.» (Ps. 103: 22) Jos joku ei kuninkaan sotajoukoissa – kun kenraalit ja muut upseerit häntä johtavat ja asetoverit ovat valmiita tukemaan ja auttamaan – pysty tekemään nuorekasta ja urhoollista vastarintaa vihollisille eikä lyömään maahan yhtäkään heistä, kuinka hän voisi taistella yksin määrättömien vihollisjoukkojen keskellä ja ryhtyä itse sotapäälliköksi – eihän hänellä ole mitään kokemusta sodasta. Jos kerran tämä on mahdotonta maallisessa sodankäynnissä, vielä mahdottomampaa se on hengellisessä. Sillä kuka voisi erämaahan pakenemalla oppia tuntemaan pahojen henkien rynnäköt ja himojen hyökkäykset – olivatpa ne sitten näkymättömiä tai näkyviä. Tai kuinka voisi ryhtyä vastahyökkäykseen, ellei ensin ole veljesyhteisössä – ja tässä näkymättömässä henkisessä taistelussa kokeneen päällikön johdolla – harjaantunut oman tahdon kieltämisessä? Jos kerran tämä on mahdotonta, vielä mahdottomampaa on että tällainen ihminen taistelisi toisten puolesta ja opettaisi toisia voittamaan näkymättömiä vihollisia. (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 157 – 158, kohta 72)

Rakkautemme Jumalaan alkaa siitä, että kaikki näkyväinen ja inhimillinen muuttuu meille yhdentekeväksi. Rakkaudentien puolimatkassa olemme, kun sydämemme ja mielemme puhdistuvat – silloin sisäiset silmämme avautuvat ja pääsemme tuntemaa taivasten valtakunnan, joka on kätkeytyneenä sisimpäämme. (Vrt. Lk. 17: 21) Täydellisen rakkauden taas olemme saavuttaneet, kun rakastamme rajattomasti Jumalan yliluonnollisia lahjoja, ja meidät valtaa luonnollinen halu yhdistyä Häneen ja saavuttaa lepo Hänessä. (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 170, kohta 1)

Kun mieli on puhdistunut kaikesta loasta, siitä tulee sielun tähtikirkas taivas, täynnä säteileviä ja valoisia ajatuksia. Sen keskellä hohtaa vanhurskauden Aurinko, joka lähettää maailmaan kirkkaita Jumalan tuntemisen säteitä. Tällaisen mielen järki on puhdistanut viisauden pohjattomassa syvyydessä, ja tästä viisaudesta se tuo mielen tarkasteltavaksi asioiden muodot* yksinkertaisina ja pelkistyneinä. Se myös kirkastaa mielelle kätkössä olleita salaisuuksia, niin että se tietäisi, mikä on Jumalan tuntemisen syvyys ja korkeus ja leveys (Vrt. Ef. 3: 18). Kun mieli on kuin luonnostaan omaksunut nämä asiat se valaisee sanoillaan hengen syvyyksiä kaikille, joilla on sisimmässään Jumalan henki, ja paljastaa pahojen henkien viekkaat juonet sekä julistaa Jumalan valtakunnan salaisuuksia. (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 197, kohta 67)

Joka alkaa kilvoittelutiensä tuomion pelosta ja edistyy niin että saavuttaa katumuskyynelten avulla sydämen puhtauden, täyttyy ensin viisaudella – onhan pelko sen alku (Sananl. 1: 7 LXX), niin kuin on sanottu. Sitten kilvoittelija saa ymmärryksen ja samalla myös neuvon hengen, joka antaa hänelle kyvyn harkita, mikä on hänelle hyödyllistä. Kun kilvoittelija on käskyjä toteuttaen edennyt tähän saakka, hän kohoaa olevaisten tuntemiseen: oppii tietämään tarkasti sekä jumalalliset että inhimilliset asiat. Näin hänestä tulee kokonaan hurskauden asumus ja hän saavuttaa täydellisyyden: kohoaa rakkauteen, joka on hyveiden huippu. Hengen suoma puhdas pelko (Ps.19: 10) ottaa hänet heti haltuunsa varjellakseen taivasten valtakunnan aarretta, joka on hänen sisimmässään. Tämä puhdas pelko on erittäin pelastavainen: se saa rakkauden huipuille kohonneen vapisemaan ja hätääntymään, ettei hän vain lankeaisi pois Jumalan rakkauden korkeuksista ja niin joutuisi jälleen heitetyksi kauhistuttavaan helvetin pelkoon. (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 206, kohta 89)

Joka tuntee että uskon hehku ja rakkaus Jumalaan enenevät hänen sielussaan, kantaa sisimmässään Kristusta. Kristus ylentää hänen sielunsa maasta ja näkyväisistä ja valmistaa sille asuinpaikan taivaisiin. Joka huomaa sydämensä täyttyvän ilosta ja alkaa hartaan liikutuksen vallassa kaivata Jumalan sanomattomia hyvyyksiä, voi siitä tietää, että Pyhä Henki vaikuttaa hänessä. Kun hän sitten tuntee, että mieli on täynnä ihmeellistä valoa ja taivaallisen viisauden synnyttämiä ajatuksia, se on merkkinä, että Lohduttaja on laskeutunut hänen sieluunsa. Lohduttaja-Henki paljastaa taivasten valtakunnan aarteet, jotka ovat hänen sisimpänsä kätköissä. Tällöin hänen on varjeltava itseään huolellisesti – onhan hän Jumalan palatsi ja Hengen asuinsijat (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 223, kohta 23)

Hengellinen valaistus odottaa niitä, jotka ovat edistyneet pyhissä kilvoituksissa ja saavuttaneet himottomuuden ensimmäisen asteen. Tämän valaistusvaiheen aikana kilvoittelija oppii ymmärtämään olevaisia, tutkiskelee luomakunnan olemusta* ja pääsee osalliseksi Pyhästä Hengestä. Ennen kuin tämä toteutuu on jumalallisen tulen puhdistettava kilvoittelijan mieli, hänen sydämensä silmien on avauduttava ja sanan sekä tiedon ylevien mielteiden on päästävä syntymään hänen sisimpäänsä. Valaistusvaiheen lopussa kilvoittelija saa sisimpäänsä viisauden sanan, joka selittää olevaisten luonnon. Hän oppii tuntemaan jumalalliset ja inhimilliset asiat, ja taivasten valtakunnan salaisuudet avautuvat hänelle. Joka on mielensä sisäisessä työskentelyssä päässyt näin pitkällesi ajaa tisbeläisen Elian tavoin (2 Kun.2:11) hyveiden tulisilla nelipyörävaunuilla. Jo eläessään hän kohoaa henkiseen avaruuteen ja vaeltaa taivaan tanhuvilla, sillä hän on kohonnut ruumiin alhaisuuden yläpuolelle. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III s. 231, kohta 43)

Innokkaiden kilvoittelijoiden hengellistä kasvua voidaan verrata meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiilliseen varttumiseen. Imeväisikäisten tarvitsemaa maitoa (Vrt. Hebr. 5:12) he saavat ruumiillisten harjoituksien hyveistä. Ruumiillisten harjoitusten hyöty (1 Tim. 4: 8) ehtyy sitä mukaa kuin kilvoittelijat kasvavat hyveissä ja jättävät vähitellen taakseen lapsuuden. Nuorukaisiksi vartuttuaan he alkavat nauttia olevaisten tutkiskelun tukevaa ravintoa kuin ainakin ne, joiden sielun aistit ovat harjaantuneet (Hebr. 5: 14). Heistä voidaan sanoa, että he Kristuksen tavoin edistyvät »iässä ja armossa» (Lk.2: 52), istuvat vanhimpien keskellä (Lk.2:46) ja paljastavat »syvyydet pimeyden peitosta» (Job.12: 22). Kun he sitten ovat päässeet täyteen miehuuteen, »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään» (Ef.4:13), he saarnaavat kaikille katumusta. He opettavat kansoille taivasten valtakunnan salaisuuksia (vrt. Mt.4:17) ja kulkevat kohti kärsimystä. Kiusausten ja koettelemusten kärsimykset odottavat näet Kristuksen ristinkuoleman tavoin lopussa jokaista, joka Kristuksen kaikki ikäkaudet elettyään on tullut hyveissä täydelliseksi. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III. s. 235, kohta 50)

Koska olemme saaneet aistit, sanan taidon ja ajattelukyvyn, olemme puolestamme velvolliset kantamaan tavallaan kymmenykset Jumalalle. Aistejamme meidän tulee käyttää oikein ja tutkia aistittavia asioita, niin että niiden kauneus kohottaa meidät niiden Luojan puoleen. Näin luotettava tieto aistittavasta johtaa meidät Luojan luo.

Koska olemme saaneet puhelahjan, on meidän puhuttava oikein sekä jumalallisista että inhimillisistä asioista. Ajattelukykyämme meidän taas on käytettävä Jumalan, iankaikkisen elämän, taivasten valtakunnan ja sen kätköissä piilevien Hengen salaisuuksien oikeaan ymmärtämiseen. Kun näin teemme sekä aistiemme että puhe- ja ajattelukykymme pysyvät terveinä ja nuhteettoman Jumalan edessä. Tämä on todella oikea Jumalalle kuuluva osa ja Hänelle pyhitetty anti. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 247- 248, kohta 72)

Kukaan Kristukseen kastettu ja Häneen uskova ei jää osattomaksi Pyhän Hengen armosta, ellei hän ole kokonaan antautunut vihollishengen valtaan, niin että hän on teoillaan saastuttanut uskonsa, tai ellei hän ole veltto ja välinpitämätön. Pyhän Hengen täyteyden saa varmasti se, joka ei päästä pyhässä kasteessa saamaansa Hengen esikoislahjaa sammumaan, tai – jos se on sammunut – sytyttää sen uudelleen tekemällä vanhurskauden tekoja. Sillä Hengen täyteys suo hyvän kilvoituksen hyvin kilvoitelleelle Jumalan viisauden sanat Kirkon opetukseksi tai antaa hänelle Jumalan salaisuuksia koskevan tiedon sanat: näin hän saa tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet Tai sitten kilvoittelija saa Hengen kautta sisäistyneen uskon, niin että hän Aabrahamin tavoin uskoo Jumalan lupauksiin. Hän saattaa myös saada lahjan parantaa sairaita, tehdä voimallisia tekoja – karkottaa pahoja henkiä ja tehdä tunnustekoja – tai profetoimisen lahjan, niin että hän näkee ennalta ja ennustaa tulevaisia. Pyhän Hengen armo saattaa suoda kilvoittelijalle myös lahjan arvioida henkiä – erottaa kuka puhuu Jumalan Hengessä, kuka ei – tai lahjan tulkita kieliä (Vrt.1 Kor.12: 8-11). Joku saattaa saada lahjan avustaa vaivaan joutuneita tai johtaa Jumalan seurakuntia ja kansaa (Vrt.1 Kor.12: 28), tai sitten kyvyn rakastaa kaikkia siihen liittyvine armolahjoineen, joita ovat pitkämielisyys, lempeys ja muut senkaltaiset. (1 Kor.13: 4) Jos kuitenkin on joku, jolla ei ole mitään näistä lahjoista, en tiedä, kuinka voisin kutsua häntä uskovaksi, kuinka voisin liittää hänet niiden joukkoon, jotka ovat pyhässä kasteessa pukeutuneet Kristukseen. (Gal.3:27) (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 254 – 255, kohta 86)

Hän, joka on luonut meidät aineesta ja hengestä ja on merkillisellä tavalla liittänyt yhteen nämä kaksi luonnoltaan vastakkaista ainesta, on antanut meille myös hyvinvoinnin viisautensa ja tietonsa sanalla. Hengellinen tieto auttaa meitä näkemään kätkössä olevat taivasten valtakunnan aarteet, jotka Jumala on meille lahjoittanut. Niinpä meidän täytyy viisauden sanalla opettaa myös lähimmäisillemme, »kuinka Herra on hyvä» (Ps. 34: 9), ja kertoa iankaikkisen elämän hyvyyksistä, jotka Jumala on valmistanut Häntä rakastavien nautinnoksi. (1 Kor.2:9) (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 257, kohta 90)

Milloin taivasten valtakunta annetaan kaikille tosi kilvoittelijoille? Annetaanko se jo täällä maan päällä vai vasta ruumiista lähdön jälkeen? Jos se annetaan jo täällä, on voitto varma, ilo sanoin kuvaamaton ja tie auki paratiisiin, joka sijaitsee suoraan jumalallisen auringonnousun suunnassa. ( 1 Moos. 2: 8) Mutta jos taivasten valtakunta annetaan vasta kuoleman ja täältä eroamisen jälkeen. on kyseenalaista, tapahtuuko lähtö ilman pelkoa. Oppikaamme siis tietämään, mikä on taivasten valtakunta, mikä Jumalan valtakunta ja mikä paratiisi. Meidän tulee tietää, kuinka ne eroavat toisistaan, millainen aika on varattu kullekin niistä, pääsemmekö niihin jokaiseen sekä miten, milloin ja kuinka pitkän ajan kuluttua. Joka tässä elämässä ja vielä lihaan pukeutuneena pääsee sisään niistä ensimmäiseen, ei jää muidenkaan ulkopuolelle (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 259 -260, kohta 97)

Tottumuksiksi muuttuneet himot ovat iankaikkisten rangaistusten airuieta. Tekoina ilmenevät hyveet puolestaan antavat esimakua taivasten valtakunnasta. Käskyjen noudattaminen on hyveellistä toimintaa, itse hyveet taas on ymmärrettävä hyviksi tottumuksiksi. Vastaavasti paheetkin ovat pahoja tottumuksia.

Hesykhios

»Kun olette tehneet kaiken mitä teidän on käsketty tehdä sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.» Näillä sanoilla Herra tahtoo osoittaa, että käskyjen täyttäminen on velvollisuus, kun taas lapseus on lahjoitettu ihmisille Hänen verensä kautta. Näin siis taivasten valtakunta ei ole tekojen palkka, vaan Jumalan armon lahja, jonka Hän on valmistanut uskollisille palvelijoilleen. (Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I s. 247, kohta 79)

Filoteos Siinailainen

»Yli kaiken varottavan varjele sydämesi» (Sananl. 4: 23) jatkuvasti ajatuksilta, jotka saattavat himmentää sielun peilin. Tämän peilin tulisi näet aina heijastaa siihen piirtynyttä Jeesuksen Kristuksen. Jumalan-Isän Viisauden ja Voiman (Vrt.1 Kor. 1: 24), valoisaa kuvaa. Etsikäämme myös lakkaamatta taivasten valtakuntaa sydämestämme (Mt.6:33) samoin kuin sinapinsiementä (Lk.13: 19), helmeä (Mt.13:45) ja hapatusta (Mt.13: 33). Kunhan vain puhdistamme mielemme silmät, löydämme kaiken muunkin sisimpämme kätköistä. Tätä tarkoittavat Herramme Jeesuksen Kristuksen sanat: »Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.» (Lk. 17: 21) Näin Hän osoittaa, että Jumaluus asuu sydämessämme. (Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, ss. 22 – 23, kohta 23)

Gregorios Siinailainen

Taivasten valtakuntaa voidaan verrata Jumalan rakennuttamaan ilmestysmajaan. Samoin kuin Mooseksen ajan ilmestysmajassa (Vrt. 2 Moos. 25 – 26), on taivaassakin kaksi osaa. Ensimmäiseen menevät kaikki, jotka ovat armon pappeja. Toiseen, henkiseen osaan, astuvat vain ne, jotka jo tässä elämässä ovat nousseet Jumalan tuntemisen pilveen (Vrt. 2 Moos. 16-18) ja ylimmäisten pappien tavoin ovat siellä toimittaneet täydellistä kolminaista palvelusta ymmärryksellään, sanallaan ja hengellään. Heidän johtajanaan ja ylimpänä esipaimenenaan Kolminaisuuden edessä on itse Jeesus. He astuvat majaan, jonka Hän on pystyttänyt ja Hänen kirkkautensa valaisee heitä yhä runsaampana.

Vapahtaja puhuu »monista asuinsijoista» (Joh. 14: 2) ja tarkoittaa tuonpuoleisen elämän erilaisia tiloja ja asteita. Taivasten valtakunta on tosin yksi, mutta sen sisällä on paljon eroja. Pääseehän sinne sisälle erilaisia ihmisiä, joista toiset ovat taivaallisempia, toiset maallisempia ja joiden hyveen ja tiedon määrä samoin kuin jumalallistumisen astekin vaihtelee. »Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa», (1 Kor. 15: 41), niin kuin apostoli sanoo. Kaikki ne kuitenkin loistavat samalla jumalallisella taivaalla. ( Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, ss. 275 – 276, kohta 43 -44)

Sävyisäin maa (Ps.37:11;Mt.5:5) on taivasten valtakunta eli Jumalan Pojan, jumalihmisen luontainen olotila, johon mekin olemme päässeet, kun olemme armon kautta syntyneet Jumalan lapsiksi, tai pääsemme sen jälkeen kun ylösnousemus on uudistanut meidät. Tai sitten »pyhä maa» (2 Moos. 3: 5) on ihmisen luonto, joka on jumalallistunut tai vaikkapa vain puhdistunut, niin että se voi ottaa vastaan tällaiset suuret palkinnot. On myös sellainen tulkinta, että »perintömaa» (4 Moos. 34:13 LXX) on järkkymätön jumalallinen tyyneys, joka suo »rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi» (Vrt. Fil. 4: 7)

Siinä maassa asuu oikeamielisten suku (Vrt. Ps.112:2), eikä mikään luotu hämmennä tai järkytä heitä. (Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, ss. 276 -277, kohta 47)

Tässä yhteydessä on paikallaan mainita hengelliseen työhön liittyvät ponnistelut ja vaivat sekä selostaa tarkkaan, kuinka kutakin työtä tulee harjoittaa. Muuten joku saattaa vaeltaa näkemättä vaivaa kilvoituksessa pelkästään sen mukaan mitä on sattunut kuulemaan ja jää siten ilman hedelmää. Hän voisi aivan aiheellisesti syyttää meitä tai toisia siitä, ettei kilvoitus edistykään niin kuin olemme sanoneet.

Sydämen kipu ja ruumiillinen vaivannäkö ovat hengellisen työskentelyn aitouden tae. Ne paljastavat Pyhän Hengen toiminnan, joka on jo kasteessa annettu sinulle ja kaikille uskoville, mutta joka on sitten hautautunut himojen alle, kun olemme laiminlyöneet käskyjä. Nyt se kuitenkin – Jumalan sanomattoman laupeuden ansiosta – odottaa meidän katumustamme, ettemme jäisi hedelmättömiksi joutuisi lopulta kuulemaan »Ottakaa leiviskä häneltä pois» (Mt. 25: 28) ja »Siltä jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan» (Lk.8:18). Katumus pelastaa meidät myös joutumasta helvetin ikuisiin kärsimyksiin.

Mikään ruumiillinen tai hengellinen työ ei koskaan kanna hedelmää ilman kipua ja vaivaa, sillä Herran sanojen mukaan »taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen» (Mt. 11: 12). Hyökkäyksellä Hän tarkoittaa ruumiillista vaivannäköä ja itsensä pakottamista kaikissa asioissa… (Lukemisesta, Filokalia III, s. 339, kohta 14)

Kukaan ei voi omin päin oppia hyveiden tiedettä, vaikka jotkut ovatkin pitäneet kokemusta opettajanaan. Se että toimii omin päin eikä turvaudu edistyneempien neuvoihin, on ylimielisyyttä, tai paremminkin juuri tämä omapäisyys synnyttää ylimielisyyden. »Poika ei voi itsestään mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä näkee Isän tekevän, sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee» Joh. 5: 19), eikä Henkikään puhu mitään itsestään. (Joh.16:13) Kuinka siis kukaan olisi hyveiden tiellä kohonnut niin korkealle, ettei tarvitse ketään ohjaamaan itseään kilvoituselämän salaisuuksiin? Joka tällaista luulee, on joutunut harhaan ja kuvittelee omistavansa hyveitä vaikka häntä itse asiassa vaivaa mieletön ylimielisyys. Siksi tulee totella niitä, jotka tuntevat kokemuksesta käytännön kilvoituksen vaivat. Heidän ohjeittensa mukaan on sitten harjoitettava tätä kilvoitusta ja koettava sen vaivat: Näännyttävä paasto, kaikesta nautinnosta pidättyvä itsehillintä, kestävyys valvomisessa, vaivalloiset maahankumarrukset, kivulias paikallaan seisominen, sitkeä rukous, vilpitön nöyryys. keskeytymätön huokaileminen ja murehtiminen, järkevä »suolalla höystetty» (vrt. Kol.4:6) vaitiolo sekä kärsivällisyys kaikessa. Ei pidä elää yhtenään levossa ja mukavuudessa, eikä totutella rukoilemaan aina istuallaan – ellei sitten ole vanha tai sairas. Raamattu vakuuttaa: »Sinä saat nauttia hyveittesi vaivannäön hedelmistä» (vrt.Ps.128:2 LXX) ja »hyökkääjät tempaavat taivasten valtakunnan itselleen» (Mt. 11:12) Se joka »hyökkää” eli vaivojaan säästelemättä pyrkii joka päivä harjoittamaan edellä lueteltuja kilvoituksia, saa Jumalan avulla kerran korjata hedelmää. (Lukemisesta, Filokalia III, s. 341, kohta 15)

Neuvoja siitä kuinka tulee istua keljassa ja rukoilla kestävästi

Istu rukoillessasi jakkaralla. Rukoile enimmäkseen tässä asennossa, koska se on vaivalloisempaa. Joskus tosin voit vähän aikaa levähtää vuoteellasi. Ole kärsivällinen ja noudata apostolin ohjetta: »Olkaa kestäväiset rukouksessa.» (Kol. 4: 2) Älä hevin kyllästy ja nouse rukoilemasta, vaikka ruumistasi särkeekin, mielesi väsyy huutamaan ja jatkuva keskittyminen käy voimillesi. Profeetta sanoo: »Minut valtaavat tuskat, niin kuin synnyttäjän tuskat.» (Jes. 21: 3) Istu kumarassa ja kokoa mielesi sydämeesi, mikäli sydämesi on avautunut, ja kutsu avuksesi Herraa Jeesusta. Vaikka hartioitasi särkisi ja päätäsi kivistäisi, pysy lujana ja jatka rakkauden innoittamana kilvoitustasi ja etsi Herraa sydämessäsi. »Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.» (Mt. 11: 12) Näillä sanoilla Herra innostaa meitä tähän kilvoitteluun, mutta osoittaa samalla, että siihen sisältyy paljon vaivaa. Kärsivällisyys ja kestävyys kaikessa saa meidät antautumaan sekä ruumiin että sielun vaivoihin. (Neuvoja siitä kuinka mieli tulee pitää koossa, Filokalia III, s. 342)