Jumalan muistamisesta
Filoteos Siinailainen
Sisimmässämme käydään näkymätöntä taistelua, joka on näkyväistä paljon ankarampi. Hurskautta tavoittelevan tulee tietoisesti kiiruhtaa kohti päämääräänsä. Ja hänen päämääränsä on oppia pitämään Jumala lakkaamatta mielessään: Jumalan muistamisesta tulee hänen sydämensä aarre – kuin helmi tai kallisarvoinen jalokivi. Meidän on luovuttava kaikesta – jopa omasta ruumiistamme – ja halveksittava koko tätä ajallista elämää, että saisimme Jumalan sydämeemme. Sillä jos sisäisesti näemme Jumalan riittää se tuhoamaan pahat viholliset, sanoo jumalallinen Krysostomos.
Jos käyt näkymätöntä taistelua, koeta kaikin voimin valita itsellesi pyhistä kirjoituksista hengellisen työskentelyn tapoja: levitä niistä mielellesi parantavat kääreet. Joku on sanonut, että meidän on aamuvarhaisesta alkaen sitkeästi ja urhoollisesti seistävä vartiossa sydämemme ovella. Aseenamme on se, että pidämme Jumalan vakaasti mielessämme ja toistamme lakkaamatta Jeesuksen rukousta sielussamme. Vartioimalla tällä tavoin mieltämme hukutamme »kaikki jumalattomat maasta» (Ps.101: 8). Uskollinen, kestävä ja ylevä Jumalan muistaminen on miekka, joka »katkaisee Herran tähden pään heidän johtajiltaan» (Hab. 3: 14 LXX) – eli nitistää vihollisen aikaansaamat ajatukset alkuunsa. Tiedämme näet, että Jumalan osoittama työjärjestys vallitsee myös siinä kilvoittelussa, joka vaatii henkistä hikoilua.
Tällä tavoin meidän täytyy pakottaa itsemme kilvoittelemaan ruoka-aikaan asti. Kun olemme syöneet kiitämme Herraa, joka pelkästä ihmisrakkaudestaan ravitsee meidät kaksinkertaisella – hengellisellä ja ruumiillisella – ravinnolla. Ruoan jälkeen meidän tulee taas uurastaa: pitää kuoleman ajatus mielessämme ja mietiskellä sitä. Uuden päivän alkaessa meidän pitää jälleen käydä vakaasti aamuiseen aherrukseemme. Vaikka menettelemme näin joka päivä, pystymme vain vaivoin – Herran avulla – välttämään henkisen vihollisen verkot.
Kauan tällä tavoin kilvoiteltuamme saavutamme kolme päähyvettä – uskon, toivon ja rakkauden. Usko valmistaa meitä todelliseen Jumalan pelkoon. Toivo joka nousee orjamaisen pelon yläpuolelle, yhdistää ihmisen Jumalan rakkauteen, sillä »toivo ei saata häpeään» (Room. 5: 5). Toivosta näet syntyy tuo kaksinkertainen rakkaus, josta ”riippuu kaikki laki ja profeetat” (Mt.22:40). Mutta rakkaus ”ei koskaan häviä” (1 Kor. 13: 8), ei tässä ajassa – jossa se saa meidät täyttämään Jumalan käskyt – eikä liioin tulevassa. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III /9-10. 1-2)
Suloinen Jumalan muistaminen – ts. Jeesus itse sydämessämme – yhdessä sydämen terveen vihan ja pelastavaisen katkeruuden kanssa hävittää kaikki petolliset ajatukset, juonittelut ja selittelyt, haaveilut ja epämääräiset synkät kuvittelut. Lyhyesti sanottuna Jumalan muistaminen riisuu pahan hengen kaikista aseistaan ja murskaa sen julkeat hyökkäysmuodostelmat, kun se koettaa hukuttaa sielumme kitaansa. Jeesus polttaa helposti poroksi kaiken pahan, kun vain huudamme Häntä avuksemme. Pelastuksemme on näet ainoastaan Jeesus Kristus – ei kukaan muu. sen on Vapahtaja itsekin sanonut: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh.15: 5) (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III/ 22. 22)
Elias Presbyteeri
Et voi irrottaa ja kohottaa mieltäsi ihmisruumiin, mammonan ja tarpeettomien ruokien himoitsemisesta, ellet johda sitä vanhurskaiden puhtaaseen valtakuntaan. Siellä kuoleman ja Jumalan muistamisen vuolaat virrat huuhtelevat maallisesta sydämestä pois kaikki himot. (Elias Presbyteeri: Hengellisestä tiedosta, Filokalia III/ 50- 51. 11)
Simeon Harras
Pidä mielesi aina Jumalaan suunnattuna: niin unessa kuin valveilla, syödessäsi ja puhuessasi. Olkoon Jumala mielessäsi myös silloin, kun teet omaa käsityötäsi tai muita askareita.* Profeettakin sanoo: »Minä pidän Herran aina edessäni.» (Ps. 16: 8) Sinun tulee ajatella, että olet kaikista ihmisistä syntisin. Kun tämä ajatus syöpyy mieleesi, se alkaa valonsäteen lailla valaista mieltäsi. Mitä innokkaammin tavoittelet tätä valoa – tarkkaavaisesti ja keskittynein mielin, kilvoituksen vaivoin ja kyyneleitä vuodattaen – sitä kirkkaammaksi se tulee. Kun tämä valo näyttäytyy, se käy yhä rakkaammaksi – ja mitä enemmän sitä rakastetaan, sitä puhtaammaksi se tekee ihmisen. Kun tuo valo puhdistaa kilvoittelijan, se tekee hänet Jumalan kaltaiseksi: valaisee hänet ja opettaa erottamaan hyvän pahasta. Veljeni, sinun tulee Jumalan avulla nähdä paljon vaivaa, ennen kuin tämä valo asettuu täydellisenä asumaan sieluusi ja valaisee sen kuin kuu pimeän yön. Sinun on myös varottava ajatusten hyökkäyksiä – etenkin turhamaisuutta ja omahyväisyyttä – etkä saa tuomita ketään, vaikka näkisit jonkun tekevän jotakin sopimatonta. Pahat henget nimittäin esittävät sielulle tällaisia ajatuksia, kun näkevät että sielu on – saavuttamansa rauhan ja sisimpäänsä asettuneen armon avulla – vapautunut himoista ja kiusauksista. Apu näidenkin ajatusten karkottamiseen tulee Jumalalta.
Murehdi aina syntiesi tähden, äläkä anna kyyneltesi ehtyä. Varo myös, ettei sinulle vain pääse tapahtumaan mitään pahaa suuren ilosi ja liikutuksesi vuoksi. Jos erehdyt ajattelemaan, että ilo ja liikutus ovat oman uurastuksesi tulosta, eivätkä Jumalan armoa, ne otetaan sinulta pois. Saat pitkään rukouksen avulla etsiskellä niitä – tuloksetta. Silloin tajuat, millaisen lahjan olet menettänyt. Mutta Herra, älä koskaan anna meidän jäädä ilman armoasi! Vaikka niinkin kävisi, heitä heikkoutesi Jumalan huomaan, veljeni. Nouse, kohota kätesi ja rukoile: »Herra armahda minua syntistä, heikkoa ja kurjaa. Lähetä minulle armosi, äläkä salli että minua kiusataan yli voimienipa Herra, katso miten monet syntini ovat saaneet minut masennuksen valtaan, ja näe millaisia ajatuksia ne ovat mieleeni tuoneet. Herra, vaikka tahtoisinkin ajatella, että olen menettänyt antamasi lohdutuksen pahojen henkien ja omahyväisyyteni tähden, en pysty siihen. Minä tiedän, että pahoja henkiä vastaan taistelevat ne jotka palavin sydämin toteuttavat sinun tahtosi. Minä taas täytän joka päivä pahojen henkien tahdon – kuinka ne siis voisivat minua kiusata? Minua kiusaavat ainoastaan omat syntini. Herra, minun Herrani, jos Sinä vain tahdot armahtaa minua ja jos se on minulle hyödyksi, suo jälleen armosi palvelijallesi. Suo armosi, niin että sen nähdessäni iloitsisin ja vuodattaisin liikutuksen kyyneleitä. Valaiskoon minuakin Sinun armosi iankaikkisesti säteilevä valo. Varjelkoon se minua saastaisilta ajatuksilta ja kaikesta pahasta. Varjelkoon se myös hairahduksilta, joihin joka päivä tietoisesti ja tietämättäni, sanoin ja teoin olen lankeamassa. Pahojen henkien ja ihmisten joka päivä minulle tuottamat murheet sekä oman tahtoni kieltäminen lujittakoot luottamustani Sinuun, kun minä ajattelen niitä iankaikkisia hyvyyksiä, jotka Sinä olet valmistanut niille, jotka Sinua rakastavat (vrt. 1 Kor. 2:9; Sanal. 8:21). Sillä Sinä, Herra, olet luvannut, että ”jokainen anova saa ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan” (Mt.7:8). Veljeni, ano lisäksi väsymättä muutakin, mitä Herra johdattaa mieleesi, äläkä anna masennuksen herpaannuttaa itseäsi. Hyvä Jumala ei sinua jätä.
*Vanhoina aikoina oli kullakin munkilla luostarissa oma käsityönsä, esim. suutarin tai räätälin tehtävä, korien punominen, puunleikkaustyöt Käsityöksi luettiin myös kirjojen kopioiminen Tämän lisäksi oli yhteisiä talkootehtäviä esimerkiksi suursiivoukset tai viljankorjuu Käsityön lisäksi saattoi munkeilla olla rnyös muu kuuliaisuustehtävä joka ei vienyt hänen aikaansa kokonaan. kuten vieraista huolehtiminen kirkon hoito tai jokin siivoustehtävä Tämä järjestys on nykyisinkin voimassa joissakin luostareissa.(suom.) (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita, Filokalia III/83. 21)
Simeon Uusteologi
Joka haluaa vihata maailmaa, hänen tulee rakastaa Jumalaa koko sielustaan ja pitää Häntä jatkuvasti mielessään. Jumalan rakastaminen ja Jumalan ainainen muistaminen auttaa näet enemmän kuin mikään muu luopumaan kaikesta iloiten ja pitämään kaikkea maallista roskana. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… Filokalia III /96. 9)
Gregorios Siinailainen
Käskyjen täyttäminen edellyttää, että ennen kaikkea pidetään jatkuvasti mielessä kaikki käsittävä peruskäsky. ”Muista aina Herraasi ja Jumalaasi” (Mt.3:3). Juuri tämän käskyn laiminlyöntiä seurasi muinoin muidenkin käskyjen rikkominen. Vastaavasti sen noudattaminen johtaa nytkin käskyjen pitämiseen. Jo aikojen alusta unohdus haihdutti Jumalan ihmisen mielestä ja hämäsi käskyt. Näin se riisui ihmisen alastomaksi kaikesta hyvästä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III / 268. 17)
Pahojen ja tuhoisien ajatusten vaurioittama muisti voidaan parantaa ennalleen siten, että se palautetaan alkuperäiseen yksinkertaisuuteensa. Tottelemattomuus on tehnyt hyvään suuntautuneesta ja yksinkertaisesta muististamme pahuuden aseen. Samalla se on turmellut kaikki sielunvoimamme ja himmentänyt sielun luontaisen pyrkimyksen kohti hyveitä. Muistin parantaa ennen kaikkea hellittämätön Jumalan muistaminen mikä toteutuu ja vakiintuu rukouksen avulla. Rukouksessa muisti sekoittuu henkeen ja siirtyy vähitellen luonnollisesta yliluonnolliseen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III /279. 61)
… Hengellisen työskentelyn muotoja on monia, mutta ne käsittävät vain jonkin osa-alueen. Portaiden kirjoittajan mukaan sydämen rukous on kaiken kattavaa ja ylittävää hengellistä työskentelyä, sillä se on hyveiden lähde, jonka avulla hankitaan kaikki hyvä. »Ei ole mitään kauheampaa kuin ajatus kuolemasta, eikä mitään suurenmoisempaa kuin Jumalan muistaminen”, sanoo pyhä Maksimos ja osoittaa näin tämän hengellisen työskentelyn ylivertaisuuden. Jotkut eivät kuitenkaan tahdo edes kuulla, että armo vaikuttaa meidänkin aikanamme, sillä tunteettomuus ja tietämättömyys on pimentänyt heidän mielensä ja tehnyt heistä vähäuskoisia. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Vasteväite edelliseen, Filokalia III /333. 6)
Jumalan muistaminen, so. sisäinen rukous, on hengellisen työskentelyn korkein muoto. Se on myös hyveistä tärkein, onhan se rakkautta Jumalaan. Jos Jumala vain niin sallii, pahat henget tuhoavat helposti sen, joka häpeämättömästi ja röyhkeästi tahtoo lähestyä Jumalaa ja puhua Hänen kanssaan puhtaasti sekä kiirehtii saamaan Hänet nopeasti sydämeensä. Hän nimittäin tavoittelee uskaliaasti ja julkeasti sellaista, mikä ei vastaa hänen omaa tilaansa: hän pyrkii omavaltaisesti ennen aikojaan hengelliseen työskentelyyn, joka ylittää hänen mittansa.
Usein kuitenkin Herra säälii meitä, kun näkee meidän kapuavan uhkarohkeasti kohti korkeuksia. Hän ei salli meitä kiusattavan, että jokainen havaitsisi itse oman ylpeytensä ja kääntyisi oma-aloitteisesti takaisin, ennen kuin hänestä tulee demonien pilkan ja ihmisten naurun tai valituksen kohde. Tämä Jumalan varjelus tulee etenkin niiden osaksi, jotka tavoittelevat suurenmoista sisäistä työskentelyä kärsivällisesti ja nöyrästi ja, ennen kaikkea, kysyvät kuuliaisesti neuvoa kokeneilta: näin heidän ei tarvitse viljan asemesta korjata vahingossa ohdakkeita tai maistaa suloisuuden sijaan katkeruutta eikä päätyä tuhoon sen sijaan että pelastuisivat. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Eksytyksestä ja monista muista… Filokalia III /351)
Teoleptos Filadelfialainen
Ruumiisi alkaa toimia hyveiden välikappaleena, jos luovut yhteydestä maailmaan. Hyvät ajatukset painautuvat sieluusi ja Jumalan sana viihtyy siinä, jos pyyhit pois aiempien tekojesi muiston jatkuvilla palavan hartailla ja ymmärryksessä toimivilla rukouksilla. Uskon ja Jumalan muistamisen aikaansaama valaistuminen ja sydämen murtuminen hankaavat näet pahat muistot pois raspin tavoin. Ota esimerkkiä mehiläisten viisaudesta: nähdessään ampiaisparven lentelevän ne pysyvät pesässään ja välttävät siten vahingon, jonka ampiaisten hyökkäys niille aiheuttaisi. Sinun ampiaisparvesi ovat keskustelut maailmallishenkisten ihmisten kanssa. Vältä tarkoin niitä pysytellen tiiviisti keljassasi ja pyrkien tunkeutumaan sielusi sisimpään linnoitukseen, joka on Kristuksen asumus. Siellä voit nähdä rauhan, ilon ja levollisuuden, nämä Kristus-auringon säteet ja tuliaislahjat, joilla Hän ikään kuin palkitsee sielun, joka uskon ja kaiken hyvän kaunistamana ottaa Hänet vastaan.
Istuessasi kotona keljassasi muista Jumalaa, irrota mielesi kaikesta ja heitä se sanattomana Jumalan eteen, vuodata Hänen eteensä koko sydämesi ja rakkauden voimalla tarraudu Häneen. Jumalan muistaminen on Jumalan katselemista, sillä Hän kiinnittää itseensä mielen katseen ja halun ja valaisee sen omalla valollaan. Kun sitten kaikki luotuja koskevat, kuvia muodostavat ajatukset ovat mielestä kaikonneet, se palaa Jumalan luo ja näkee ilman kuvia: mielen näkökyky kirkastuu tietämättömyydessä joka ylittää kaiken tiedon, onhan Jumalan kunnia lähestymätön. Ja vaikka mieli ei voikaan tunnistaa näkemäänsä, koska Jumala on käsittämätön, se tuntee kuitenkin todeksi sen, että Hän on tosi Oleva ja ainoa, joka on kaiken olevaisen yläpuolella. Jumalasta runsain määrin virtaavalla hyvyydellä mieli ruokkii rakkauttaan ja saa siten täyden tyydytyksen pyrkimyksilleen ja pääsee loppumattomaan autuaalliseen lepoon. Nämä ovat oikein harjoitetun Jumalan muistamisen tunnusmerkit.
Oikeasta Jumalan muistamisesta versoo rakkaus ja usko. Profeetta sanoo: »Minä muistin Jumalaa ja riemastuin.» (Ps. 77: 4 LXX) Puhtaan rukouksen vanavedessä taas tulevat Jumalan tunteminen ja harras liikutus. On kirjoitettu: »Sinä päivänä, jona minä huudan, minä tiedän, että sinä olet minun Jumalani.» (Ps. 56: 10) Ja vielä: »Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki.» (Ps. 51: 19) Kun mieli ja ymmärrys seisovat Jumalan edessä tarmokkaasti Häneen keskittyneinä ja palavasti rukoillen, valtaa myös sielun harras liikutus. Koko sisäinen ihminen palvelee Herraa, kun mieli keskittäen tarkkaavaisuutensa Jumalaan, järki huutaen Häntä avukseen ja henki hartaan liikuttuneena ja rakkautta hehkuen lankeavat yhdessä Jumalan eteen. Onhan säädetty: »Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi.» (5 Moos. 6: 5)
Vielä tahdon varoittaa sinua harhaluulon vaarasta. Kuvittelet kenties rukoilevasi, vaikka todellisuudessa vaellatkin kaukana rukouksesta, ja niin uurastat hyödyttömästi ja »juokset turhaan». (Gal. 2: 2) Niinpä huultemme veisatessa mielemme saattaa harhailla hajaantuneena himoissa ja maallisissa asioissa saattaen siten koko veisumme häpeään. Sama koskee myös ymmärrystä: usein myös silloin kun ymmärrys seuraa rukoussanoja, mieli ei pysykään mukana eikä keskitä katsettaan Jumalaan, jonka kanssa se rukouksessa keskustelee, vaan joidenkin mielleyhtymien houkuttamana poikkeaa huomaamattaan muualle. Ymmärrys lausuu kaavamaisesti sanoja, mutta mieli menettää Jumalan läsnäolon tunnon. Sielu turtuu haluttomaksi mielen harhaillessa erilaisissa kuvitelmissa tai kierrellessä asioissa, joihin se tuntee viehtymystä tai jotka puoliväkisinkin ovat temmanneet sen mukaansa. Kun siis rukouksesta puuttuu tunne eikä rukoilija enää seiso Hänen edessään joka voi lohduttaa, kuinka sielu voisi maistaa rukouksen suloisuutta? Kuinka voisikaan tuntea iloa sydän, joka on vain rukoilevinaan, mutta ei huolehdi todellisesta rukouksesta? On kirjoitettu: »Iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa.» (Ps.105: 3) Mutta todella Herraa etsivä lankeaa kaikesta ymmärryksestään alttiutta hehkuen Jumalan eteen ja torjuu kaikki maailmalliset ajatukset saavuttaakseen keskeytymättömästä puhtaasta rukouksesta kumpuavan Jumalan tuntemisen ja rakkauden.
Selventääkseni kuinka Jumalan muistaminen johtaa mielen Jumalan näkemiseen ja mikä osa on ymmärryksellä puhtaassa rukouksessa, käytän vertauskohtana ruumiillista silmää ja kieltä. Mitä silmäterä on silmälle ja puhe kielelle, sitä on Jumalan muistaminen mielelle ja rukous ymmärrykselle. Silmä saa tiedon näkemästään näkökokemuksen välityksellä eikä päästä mitään ääntä, kun se ottaa näköaistin välityksellä vastaan näkökohteen. Samalla tavoin mielikin Jumalaa muistaessaan lähestyy rakkaudessa Jumalaa, johon palava alttius ja tajuamisen hiljaisuus sen yhdistävät. Niin se valaistuu jumalallisesta säteilystä ja saa tulevan kirkkauden pantin. Ja kuten kieli sanoja lausuessaan ilmaisee kuulijalle mielen kätkössä olleen tahdon, siten ymmärryskin toistaessaan usein ja hartaasti lyhyitä rukouksia paljastaa sielun pyynnöt kaikkitietävälle Jumalalle. Kestävä rukouksessa viipyminen ja sydämen pysyvä murtumus avaavat armollisen Jumalan ihmisiä rakastavan sydämen ja rukoilija saa runsain määrin osakseen pelastuksen siunausta. Profeetta Daavid vakuuttaa: ”Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää” (Ps. 51: 19) (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely… , Filokalia IV /15 – 17.11 – 12,14 – 16)
Varjele aistisi, niin pääset vapaaksi aistinautinnoista – pakene nautinnollisia kuvitelmia, niin vapaudut nautinnonhimoisista ajatuksista. Kun mieli on tyhjentynyt kuvitelmista eikä salli enempää hekumallisten kuvien kuin nautinnonhimoisten ajatustenkaan painaumia ja jälkiä itsessään, se on yksinkertaisuuden puhtaassa tilassa. Silloin se nousee kaikkien sekä aistein havaittavien että henkisten asioiden yläpuolelle ja kohottaa ajatuksensa Jumalan puoleen. Jatkuva Jumalan muistaminen saa mielen huutamaan syvältä sydämen pohjasta ainoastaan Herran nimeä aivan kuin lapsi huutaa isäänsä. On kirjoitettu: »Minä huudan nimen ’Herra’ sinun edessäsi.» (Vrt. 2 Moos. 33: 19) Ja niin kuin Aadamista, jonka Jumala oli kädellään muovannut maan tomusta, tuli Luojan puhalluksesta elävä sielu (1 Moos. 2: 7), niin hyveiden uudestaan muovaama mielikin kokee jumalallisen muutoksen: Jumalan tunteminen ja rakastaminen elävöittävät ja jumalallistavat mielen, kun se jatkuvasti puhtain ajatuksin ja lämpimin tuntein kutsuu avukseen Herraa.
Joka kilvoittelee käskyjen täyttämisessä ja pysyy rukouksen paratiisissa sekä seisoo Jumalan edessä pitäen Häntä jatkuvasti mielessään, sen Jumala vapauttaa lihan nautinnollisista toiminnoista, kaikesta aistillisesta kiihotuksesta ja kaikista turmiollisista mielikuvista, kuolettaa himoille ja synnille sekä johdattaa jumalallisen elämän osallisuuteen. Nukkuva näyttää kuolleelta vaikka onkin elossa, onhan hänen ruumiintoimintansa lamassa kuin kuolleella, mutta hänen sielunsa elää ja ruumiskin elää sielun ja ruumiin yhteistyön vaikutuksesta. Samoin sekin joka pysyy Hengen yhteydessä kuoleutuu lihalle ja maailmalle, mutta elää Hengessä. (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Yhdeksän kohtaa salaisesta… , Filokalia IV/25- 26. 2, 5)
Erakkomunkki Nikeforos
… Ainoa keino ajatusmaailman vakauttamiseksi on jatkuva Jumalan muistaminen. Kun ristin voima painaa Jumalan muiston sydämeen, eivät ajatuksetkaan enää järky. Tämä on tuloksena siitä henkisestä taistelusta, jota jokainen kristitty on ryhtynyt* käymään kristillisen uskon kilparadalla. Ilman tätä tulosta on kilvoittelukin ollut turhaa. Juuri tämän taistelun edistämiseksi ovat ne moninaiset ja vaivalloiset kilvoitukset, joihin Jumalan tähden vaivaa näkevä antautuu hellyttääkseen hyvän Jumalan palauttamaan hänelle hänen entisen arvonsa ja saadakseen Kristuksen sinetiksi ajatuksiinsa. Sanoohan apostolikin: »Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä.» ( Gal. 4: 19)
Oletteko nyt ymmärtäneet, veljet, että on hengellinen menetelmä joka johtaa noudattajansa nopeasti himottomuuteen ja Jumalan näkemiseen? Oletteko vakuuttuneet siitä, että kaikki käytännön kilvoitus on Jumalan silmissä kuin lehdet hedelmättömässä puussa ja että jokainen sielu, joka ei harjoita mielen varjelemista, tekee turhaa työtä? Kilvoitelkaamme siis, ettemme lähtisi tästä elämästä hedelmättöminä ja niin joutuisi katumaan, silloin kun katumus ei meitä enää hyödytä. (Erakkomunkki Nikeforos: Simeon Uusteologin opetuksia, Filokalia IV / 40)