Hepr 2:2-10: Suuri pelastus ja Kristuksen alentuminen

Suuri pelastus ja Kristuksen alentuminen

Hepr 2:2-10

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistola vie meidät pelastuksen suuruuden äärelle. Heprealaiskirje kysyy: “Kuinka me voisimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta?” Tämä ei ole kylmä uhkaus, vaan isällinen herätys. Jumala on puhunut, toiminut ja tullut itse lähellemme Pojassaan. Pelastus ei ole pieni lisä elämään, vaan koko ihmisyyden uudistaminen Kristuksessa.

Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle Hänessä. Hänen sanansa, ihmeensä, ristinsä ja ylösnousemuksensa eivät ole irrallisia tapahtumia, vaan Jumalan todistus siitä, että ihminen on kutsuttu katoavaisuudesta kirkkauteen. Heprealaiskirje sanoo, että tämä pelastus julistettiin ensin Herran kautta, sitten apostolit vahvistivat sen, ja Jumala todisti sitä merkeillä, ihmeillä ja Pyhän Hengen lahjoilla.

Kirjoittaja muistuttaa myös psalmin sanoista: “Mikä on ihminen, että häntä muistat?” Ihminen on pieni, hauras ja kuolevainen, mutta Jumalan silmissä hän on kutsuttu kunniaan. Jumala ei luonut ihmistä häpeään, vaan hallitsemaan luomakuntaa Jumalan kuvana. Silti me emme vielä näe kaikkea ihmisen alle alistettuna. Näemme maailman haavoittuneena, ihmisen pelon, synnin ja kuoleman alla.

Mutta sitten kuuluu evankeliumin valo: “Me näemme Jeesuksen.” Tämä on koko kohdan käänne. Vaikka emme vielä näe ihmisyyden täyttä kirkastumista itsessämme tai maailmassa, näemme sen Kristuksessa. Hän tuli hetkeksi enkeleitä alemmaksi, otti meidän ihmisyytemme, kärsi kuoleman ja tuli kruunatuksi kirkkaudella ja kunnialla. Hän ei pelastanut meitä kaukaa, vaan astumalla kuolemaamme.

Pyhä Athanasios Suuri opettaa, että Jumalan Sana tuli ihmiseksi, jotta ihmisen turmeltunut luonto uudistettaisiin. Kristus ottaa kuolevaisen ruumiimme, jotta kuolema menettäisi valtansa. Hänen kärsimyksensä ei ole tappio, vaan lääke, joka parantaa ihmisyyden juuria myöten.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Heprealaiskirje lohduttaa kärsiviä kristittyjä näyttämällä Kristuksen tien. Jos Herra itse kulki kärsimyksen kautta kirkkauteen, kristitty ei saa pitää kärsimystä merkkinä Jumalan poissaolosta. Jumala voi tehdä juuri kärsimyksestä pelastuksen tien.

Pyhä Gregorios Teologi näkee Kristuksen ihmiseksi tulemisessa perustavan periaatteen: se, mitä Kristus ei olisi ottanut, ei olisi parantunut. Koska Hän otti koko ihmisyytemme, Hän voi parantaa koko ihmisen — ruumiin, sielun, tahdon, mielen ja kuolevaisuuden.

Isät ymmärtävät “pelastuksen päämiehen tekemisen täydelliseksi kärsimysten kautta” niin, ettei Kristus olisi ollut moraalisesti vajaa, vaan että Hänen pelastava tehtävänsä saatettiin täyttymykseen ristin kautta.

Pelastuksen kannalta tämä epistola kutsuu meitä heräämään välinpitämättömyydestä. Suuri vaara ei aina ole avoin kapina Jumalaa vastaan, vaan se, ettemme välitä. Että pidämme pelastusta itsestäänselvyytenä, lykkäämme parannusta ja elämme kuin Kristuksen veri ei koskisi arkeamme.

Mutta Kristuksessa näemme, mihin meidät on kutsuttu. Hän on ihmisyyden todellinen kuva: nöyrä, kuuliainen, kirkastettu ja täynnä rakkautta. Hän maistoi kuoleman kaikkien puolesta, jotta kuolema ei olisi enää viimeinen sana.

Älkäämme laiminlyökö näin suurta pelastusta. Katsokaamme Jeesukseen, varsinkin silloin kun emme vielä näe kaikkea selvänä. Hänessä ihmisyytemme on jo kruunattu, ja Hänen kanssaan kärsimyksemmekin voi muuttua tieksi kirkkauteen. Aamen.