Hepr 11:9-10;17-23; 32-40: He odottivat parempaa

He odottivat parempaa

Hepr 11:9-10;17-23; 32-40

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostoli kuljettaa eteemme uskon historian pitkän ja vaikuttavan todistajajoukon. Aabraham asuu teltoissa ja odottaa kaupunkia, jonka rakentaja on Jumala. Hän on valmis uhraamaan Iisakin, luottaen siihen, että Jumala kykenee herättämään kuolleistakin. Iisak, Jaakob ja Joosef elävät lupauksen varassa tulevaa kohti, ja Mooseksen vanhemmat pelkäämättä kätkevät lapsen. Lopulta apostoli luettelee tuomareita, kuninkaita, profeettoja ja marttyyreja, jotka uskon kautta voittivat, kärsivät, kestivät ja kuolivat, saavuttamatta silti vielä lupausten lopullista täyttymystä.

Jeesus tahtoi opettaa, että usko ei ole vain Jumalan avun vastaanottamista nykyhetken tarpeisiin, vaan koko elämän asettamista Jumalan lupauksen varaan — niin että ihminen suostuu kuuliaisuuteen, kärsimykseen ja jopa menetykseen luottaen siihen, että Jumalan lopullinen täyttymys on ylösnousemuksessa ja tulevassa valtakunnassa.

Tämä epistola on kuin suuri pyhien kulkue, joka kulkee meidän ohitsemme. Siinä ei näytetä vain ihmisiä, jotka uskoivat Jumalaan, vaan ihmisiä, jotka panivat koko elämänsä hänen lupauksensa varaan. Aabraham asui teltoissa, koska hän odotti kaupunkia, jonka rakentaja on Jumala. Hän oli valmis uhraamaan Iisakin, koska uskoi Jumalan uskollisuuteen silloinkin, kun lupaus näytti mahdottomalta. Jeesus tahtoi opettaa tämän saman, kun hän kutsui seuraajiaan luopumaan kaikesta hänen tähtensä: todellinen usko ei pidä kiinni näkyvästä viimeisenä turvanaan, vaan Jumalasta.

Aabrahamin Iisakin uhraaminen on yksi Raamatun syvimmistä kohdista.

Pyhä Johannes Krysostomos sanoo, että Aabrahamin suuruus ei ollut vain siinä, että hän totteli, vaan siinä, että hän totteli rakastaen Jumalaa enemmän kuin lahjaa, jonka oli saanut. Isät ovat nähneet tässä myös kuvan Isän ja Pojan salaisuudesta: Aabraham tarjoaa poikansa, mutta lopulta Jumala itse antaa oman Poikansa maailman pelastukseksi. Jeesus tahtoi opettaa, että kaikki Vanhan liiton usko suuntautui kohti hänen ristiään ja ylösnousemustaan. Se, minkä Aabraham näki varjona, täyttyi Kristuksessa todellisuutena.

Apostoli kulkee sitten Iisakin, Jaakobin, Joosefin ja Mooseksen vanhempien kautta niihin, jotka uskon kautta voittivat valtakuntia, sulkivat leijonien kidat, sammuttivat tulen voiman — ja myös niihin, jotka joutuivat pilkattaviksi, ruoskituiksi, vangituiksi ja tapetuiksi. Tässä on uskon suuri paradoksi: usko ei johda aina näkyvään voittoon, mutta se ei silti koskaan epäonnistu.

Pyhä Gregorios Nyssalainen opettaa, että uskon voitto ei ole ensisijaisesti ulkonaisten esteiden poistumista, vaan sielun pysymistä Jumalassa kaikissa vaiheissa. Jeesus tahtoi opettaa, ettei autuus ole menestystä, vaan uskollisuutta.

Tämä on ratkaisevaa pelastuksen kannalta. Ihminen etsii usein Jumalaa saadakseen turvaa, apua ja ratkaisua. Nämäkin ovat lahjoja, mutta Heprealaiskirje opettaa jotakin syvempää: pelastus ei ole sitä, että elämästä tulee helppoa, vaan sitä, että ihminen yhdistyy Jumalaan niin syvästi, ettei hän luovu tästä yhteydestä edes kärsimyksessä.

Pyhä Maksimos Tunnustaja näkee uskon liikkeenä, jossa sielu ylittää näkyvän maailman rajat ja kiinnittyy näkymättömään todellisuuteen. Siksi marttyyrin usko on usein kirkkaampi kuin voittajan usko, sillä se osoittaa, että Jumala on rakastettavampi kuin itse elämä.

Apostoli päättää sanomalla, etteivät nämä kaikki saavuttaneet lupausta ilman meitä. Tämä merkitsee, että koko pelastushistoria tähtää Kristukseen ja hänen ruumiiseensa, kirkkoon. Kaikki vanhurskaat odottivat sitä täyttymystä, jonka Kristus on tuonut.

Jeesus tahtoi kasvattaa meissä sellaista uskoa, joka ei mittaa Jumalaa näkyvien tulosten mukaan, vaan pysyy hänessä myös odotuksessa, pimeydessä ja kärsimyksessä.

Sillä pelastus on juuri tätä: että ihminen oppii elämään lupauksen varassa, kestämään uskossa ja liittymään siihen pyhien suureen joukkoon, joka saavuttaa täyttymyksensä Kristuksen ristissä, ylösnousemuksessa ja tulevassa valtakunnassa. Aamen.