Hepr 11:8[9-10],11-16: He ikävöivät parempaa isänmaata

He ikävöivät parempaa isänmaata

Hepr 11:8[9-10],11-16

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolinen opetus nostaa esiin Aabrahamin ja Saaran uskon. Aabraham lähtee kutsuttuna tietämättä, minne on menevä, asuu muukalaisena lupauksen maassa teltoissa ja odottaa kaupunkia, jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Saara saa voiman suvun jatkumiseen mahdottomuudestaan huolimatta, koska hän piti lupaajan uskollisena. Lopulta kirje sanoo kaikista näistä uskon esikuvista, etteivät he pitäneet tätä maailmaa varsinaisena kotinaan, vaan tunnustivat olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä ja ikävöivät parempaa, taivaallista isänmaata.

Jeesus tahtoi opettaa, että pelastava usko ei kiinnity näkyvään turvallisuuteen, maalliseen pysyvyyteen tai välittömään täyttymykseen, vaan Jumalan lupaukseen; ihminen pelastuu kulkemalla uskon tietä kuin Aabraham, jättämällä vanhan turvansa ja suuntautumalla kohti sitä kaupunkia, jonka Jumala itse valmistaa.

Tämä epistola vie meidät patriarkkojen uskon kouluun. Aabraham lähtee, vaikka ei tiedä, minne tie vie. Saara saa voiman toivoa, vaikka kaikki inhimilliset mahdollisuudet näyttävät sammuneen. Ja molempien elämästä sanotaan, että he elivät kuin vieraat ja muukalaiset, odottaen jotakin suurempaa kuin näkyvä maa ja käsin kosketeltava perintö. Jeesus tahtoi opettaa saman koko julistuksellaan: pelastus ei ole tämän maailman pysyvyyden vahvistamista, vaan matka kohti Jumalan valtakuntaa.

Aabrahamin lähdössä näkyy uskon ensimmäinen liike. Hän jättää tutun, turvallisen ja hallittavan.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että juuri tässä uskon voima ilmenee: Aabraham ei ensin nähnyt perille, vaan ensin totteli. Hän ei rakentanut kuuliaisuuttaan tiedon varaan, vaan luottamuksen varaan. Jeesus tahtoi opettaa tämän myös kutsuessaan opetuslapsia. He eivät saaneet täydellistä karttaa tulevasta, vaan kutsun seurata. Usko alkaa siitä, että ihminen antaa Jumalalle enemmän painoa kuin omille laskelmilleen.

Mutta Heprealaiskirje vie meitä vielä syvemmälle. Se sanoo, että Aabraham asui lupauksen maassa teltoissa ja odotti kaupunkia, jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Isät ovat nähneet tässä kuvan kirkosta, tulevasta valtakunnasta ja jopa uudistetusta ihmisestä.

Pyhä Augustinus puhuu Jumalan kaupungista, joka ei rakennu maallisen kunnian vaan Jumalan tahdon varaan. Ortodoksisessa hengessä voimme sanoa, että Aabrahamin katse oli jo suunnattu kohti sitä yhteyttä, jossa Jumala itse on ihmisen asumus. Jeesus tahtoi opettaa, ettei maanpäällinen elämä ole lopullinen kotimme. “Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta.”

Saara puolestaan osoittaa, että usko ei ole vain rohkeaa lähtemistä, vaan myös mahdottoman toivomista Jumalan lupauksen tähden.

Pyhä Efraim Syyrialainen näkee Saarassa kuvan sielusta, joka luonnollisen heikkoutensa keskellä tulee hedelmälliseksi Jumalan armon kautta. Jeesus tahtoi opettaa, että pelastus ei perustu ihmisen luonnolliseen voimaan, vaan Jumalan uskollisuuteen. Siellä, missä ihminen näkee loppunsa, Jumala voi aloittaa.

Sitten tulee tämän jakson kaikkein puhuttelevin sana: he tunnustivat olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Tämä ei tarkoita maailman halveksimista, vaan sen oikeaa mittaa.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että sydän eksyy, jos se tekee katoavaisesta pysyvän kotinsa. Pelastuksen tie alkaa, kun ihminen käyttää maailmaa, mutta ei antaudu sen vangiksi. Kristitty rakastaa lähimmäisiään, tekee työtä, rakentaa, kärsii ja iloitsee tässä maailmassa — mutta hän ei odota täyttymystään tästä maailmasta.

Pelastuksen kannalta tämä on ratkaisevaa. Synti sitoo ihmisen siihen, mikä katoaa, ja saa hänet rakentamaan identiteettinsä turvaan, omaisuuteen, asemaan tai näkyvään menestykseen. Usko vapauttaa tästä vankeudesta. Se opettaa elämään matkalla. Se tekee sydämestä avoimen tulevalle kaupungille.

Jeesus tahtoi kasvattaa meissä Aabrahamin uskoa: sellaista sydäntä, joka lähtee, vaikka ei näe kaikkea; joka odottaa, vaikka lupaus viipyy; joka elää tässä maailmassa, mutta kaipaa taivaallista isänmaata.

Sillä pelastus on juuri tätä: että ihminen irrotetaan katoavan maailman valheellisesta pysyvyydestä ja johdatetaan uskon kautta kohti Jumalan valmistamaa kaupunkia, jossa hän ei enää ole muukalainen, vaan iankaikkisesti kotona. Aamen.