Hepr 10:35- 11:7: Usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy

Usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy

Hepr 10:35- 11:7

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolinen opetus kehottaa kristittyjä olemaan heittämättä pois uskallustaan, sillä siitä seuraa suuri palkka. Tarvitaan kestävyyttä, jotta Jumalan tahdon tehtyämme saisimme sen, mikä on luvattu. Sitten kirje siirtyy uskon suureen määritelmään: “Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.”

Abel, Henok ja Nooa asetetaan esikuviksi ihmisistä, jotka elivät tämän näkymättömään ojentautuvan uskon varassa.

Jeesus tahtoi opettaa, ettei pelastava usko ole hetkellinen tunne tai näkyvien tulosten varaan rakentuva varmuus, vaan uskollinen, kestävä ja koko elämän suuntaava luottamus Jumalaan — luottamus, joka tekee ihmisestä kuuliaisen silloinkin, kun täyttymys ei vielä näy.

Tämä epistola on erityisen lohdullinen ja samalla vaativa. Se puhuu uskosta, mutta ei sellaisesta uskosta, jota maailma helposti nimittää uskoksi. Se ei puhu hetkellisestä innostuksesta, mielialasta tai uskonnollisesta elämyksestä. Se puhuu uskosta, joka kestää, odottaa, pysyy ja tottelee. Siksi apostoli sanoo ensin: “Älkää siis heittäkö pois uskallustanne.” Jeesus tahtoi opettaa samaa, kun hän puhui siitä, että joka kestää loppuun asti, se pelastuu. Todellinen usko ei ole vain hyvä alku, vaan uskollinen pysyminen Jumalan yhteydessä silloinkin, kun tie käy pimeäksi.

Heprealaiskirjeen määritelmä uskosta on syvällinen: “Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Tämä merkitsee, että usko ei ole mielikuvitusta eikä sokeaa toivetta, vaan hengellinen näkö.

Pyhä Johannes Krysostomos selittää, että usko tekee tulevan ja näkymättömän sielulle todelliseksi jo nyt. Se, mitä silmä ei vielä näe, alkaa uskon kautta määrätä ihmisen elämää. Jeesus tahtoi opettaa tätä sanoessaan, että Jumalan valtakunta on keskellämme, vaikka se ei tule nähtävällä tavalla. Usko on siis osallistumista todellisuuteen, joka on syvempi kuin näkyvä maailma.

Apostoli antaa meille kolme esikuvaa: Abelin, Henokin ja Nooan. Abel uhraa uskossa, Henok vaeltaa Jumalan kanssa, Nooa rakentaa arkin ennen kuin tuomio vielä näkyy. Isät ovat nähneet näissä kolmessa koko hengellisen elämän kuvan.

Pyhä Efraim Syyrialainen huomauttaa, että Abelissa usko näkyy oikeana sydämen suuntana, Henokissa uskollisena vaelluksena ja Nooassa kärsivällisenä kuuliaisuutena. Jeesus tahtoi opettaa, ettei usko ole vain sisäinen mielipide, vaan elämäntapa: se ilmenee uhrissa, vaelluksessa ja teoissa.

Erityisen tärkeä on sana: “Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen.” Tämä ei tarkoita, että pelastus olisi ihmisen psykologisen vakuuttuneisuuden palkka. Se tarkoittaa, ettei ihminen voi yhtyä Jumalaan, ellei hän luota häneen.

Pyhä Maksimos Tunnustaja ymmärtää uskon sielun liikkeenä kohti Jumalaa: ihminen alkaa irtautua näkyvän maailman itsevaltiudesta ja suuntautuu kohti Luojaa. Pelastuksen alku on juuri tässä kääntymisessä. Synti hajottaa ihmisen kiinnittämällä hänet katoavaan; usko kokoaa hänet takaisin Jumalan puoleen.

Pelastuksen kannalta tämän päivän sana on hyvin tärkeä myös siksi, että se opettaa kärsivällisyyttä. Monet tahtoisivat nähdä heti hengellisen työn hedelmät: rauhan, varmuuden, vastaukset, muutoksen. Mutta usko kulkee usein pitkän odotuksen kautta. Nooa rakensi arkkia ennen sateita. Henok vaelsi Jumalan kanssa päivästä päivään. Abel uhrasi ilman näkyvää palkintoa. Samoin kristitty elää tässä maailmassa kohti sitä, mikä ei vielä täysin näy.

Jeesus ei tahtonut kasvattaa ihmeiden etsijöitä, vaan uskollisia sydämiä. Hän tahtoi opettaa, että pelastus alkaa luottamuksesta, syvenee kuuliaisuudessa ja täyttyy kestäväisyydessä.

Sillä pelastus on juuri tätä: että ihminen oppii uskon kautta elämään jo nyt sen varassa, mikä ei vielä näy, ja kulkee Jumalan lupauksen varassa niin kauan, kunnes toivo muuttuu näkemiseksi Kristuksen valtakunnassa. Aamen.