1 Joh 4:2-19: Täydellinen rakkaus karkottaa pelon

Täydellinen rakkaus karkottaa pelon

1 Joh 4:2-19

 ✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

 

Tässä opetuksessaan Johannes vie meidät kristillisen uskon kaikkein sisimpään ytimeen: Jumalan rakkauteen, joka tulee näkyväksi Kristuksessa ja joka tekee ihmisestä osallisen Jumalan omasta elämästä. Tämä ei ole vain kaunis hengellinen ajatus, vaan koko pelastuksen perusta.

Jeesus tahtoo opettaa, että Jumalaa ei tunneta ensisijaisesti käsitteiden, teorioiden tai ulkoisten tekojen kautta, vaan tulemalla osalliseksi hänen rakkaudestaan; ja että pelastus on sitä, että pelon hallitsema ihminen oppii elämään Jumalan rakkaudessa, joka karkottaa pelon.

Apostoli Johannes lausuu tässä sanat, jotka ovat yhtä aikaa yksinkertaisia ja pohjattoman syviä: “Jumala on rakkaus.” Näitä sanoja on helppo kuulla liian nopeasti, ikään kuin ne olisivat vain lohdullinen ajatus. Mutta Johannes ei tarjoa meille pehmeää tunnetta eikä epämääräistä myötämielisyyttä. Hän ilmoittaa jotakin Jumalan omasta olemuksesta. Jumala ei vain rakasta silloin tällöin, eikä rakkaus ole hänelle yksi ominaisuus muiden joukossa. Hän itse on rakkaus. Siksi kaikki, mitä Kristus tekee ihmisen pelastamiseksi, lähtee tästä: Isä rakastaa maailmaa, Poika antaa itsensä maailman edestä, ja Pyhä Henki vuodattaa tämän rakkauden ihmisten sydämiin.

Johannes sanoo myös: “Ei kukaan ole koskaan nähnyt Jumalaa. Jos rakastamme toinen toistamme, Jumala pysyy meissä.” Tässä Jeesus tahtoi opettaa jotakin ratkaisevaa. Jumala ei jää kaukaiseksi ajatukseksi, vaan hänen näkymätön läsnäolonsa tulee todelliseksi rakkaudessa. Kristus itse sanoi, että siitä kaikki tuntevat hänen opetuslapsensa, että heillä on keskinäinen rakkaus. Tämä ei tarkoita, että inhimillinen tunteen lämpö yksin riittäisi pelastukseen, vaan että todellinen rakkaus on merkki siitä, että Jumalan elämä jo vaikuttaa ihmisessä. Se, joka vihaa, sulkeutuu Jumalan valolta; se, joka rakastaa, alkaa jo osallistua Jumalan omaan olemiseen.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan hyvin syvästi.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että rakkaus on jumalallisten hyveiden korkein muoto, koska se yhdistää ihmisen Jumalaan ja lähimmäiseen ilman jakautumista. Synti hajottaa ihmisen sisäisesti ja erottaa hänet toisista, mutta rakkaus kokoaa takaisin yhdeksi.

Pyhä Basileios Suuri korostaa, ettei Jumalan rakkaus ole vain tunne, vaan osallisuutta hänen elämäänsä: ihminen tulee Jumalan kaltaiseksi rakastamalla.

Ja pyhä Johannes Krysostomos muistuttaa, ettei rakkaus ole puhetta, vaan itsensä antamista, kärsivällisyyttä ja toisen kantamista. Isille tämä kohta ei siis ole vain moraalinen kehotus olla ystävällinen, vaan ilmoitus siitä, miten jumalallinen elämä tulee ihmiseen.

Apostoli lisää vielä sanat, jotka koskettavat meitä kaikkia:“Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Tässä ei tarkoiteta tervettä jumalanpelkoa, joka on nöyrää kunnioitusta Luojaa kohtaan, vaan orjan pelkoa, tuomion pelkoa, hylkäämisen pelkoa. Jeesus tahtoi opettaa, ettei ihminen pelastu elämällä jatkuvassa kauhussa Jumalan edessä, vaan tulemalla Isän rakastetuksi lapseksi. Pelko kuuluu langenneeseen tilaan: Aadam pelkäsi ja piiloutui. Kristuksessa ihminen kutsutaan pois piilosta, pois syyllisyyden vallasta, kohti yhteyttä. Pelastus on juuri tätä siirtymää: pelosta rakkauteen, vieraudesta osallisuuteen, kuolemasta elämään.

Johannes sanoo lopuksi: “Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” Tässä on koko evankeliumi. Me emme aloita pelastusta emmekä ansaitse sitä. Kaikki alkaa Jumalan aloitteesta. Kristuksessa meille on ilmoitettu rakkaus, joka ei väisty synnin, heikkouden eikä kuoleman edessä. Ja kun tämä rakkaus alkaa muuttaa sydäntämme, silloin pelastus ei ole enää vain oppi, vaan elävä todellisuus meissä. Sillä siellä, missä Jumalan rakkaus asuu, siellä alkaa jo iankaikkinen elämä. Aamen.