2 Kor 1:21-2:4: Ei niin, että me määräilisimme teidän uskoanne

Ei niin, että me määräilisimme teidän uskoanne

2 Kor 1:21-2:4

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Apostoli Paavali puhuu tässä hyvin henkilökohtaisesti suhteestaan Korintin seurakuntaan. Hän muistuttaa, että Jumala itse vahvistaa sekä apostolit että uskovat Kristuksessa, on voidellut heidät, painanut heihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi sydämiin. Samalla Paavali selittää, miksi hän ei tullut Korinttiin niin kuin oli suunnitellut: ei ailahtelevuuttaan, vaan säästääkseen heitä ja toimiakseen heidän ilonsa, ei herruutensa tähden. Jakson ydin on tämä: todellinen hengellinen auktoriteetti ei perustu hallintaan, vaan rakkauteen, eikä kristillinen elämä pysy pystyssä ihmisen voimalla vaan Jumalan uskollisuudella ja Pyhän Hengen sinetillä.

Apostoli Paavali paljastaa meille paimenen sydämen. Hän puhuu seurakunnalleen sekä lujasti että hellästi, totuudellisesti mutta rakkaudella. Hän sanoo ensin, että Jumala itse vahvistaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristuksessa, että hän on voidellut meidät, sinetöinyt meidät ja antanut Hengen vakuudeksi sydämiimme. Tässä on koko kristillisen elämän perustus: emme seiso uskossa oman lujuutemme varassa, vaan Jumalan työn varassa. Kristillinen elämä ei ole ihmisen hanke kohti Jumalaa, vaan Jumalan teko ihmisessä.

Jeesus tahtoo opettaa, että hänen kirkkonsa elää samasta Hengestä, samasta voitelusta ja samasta uskollisuudesta, joka tulee Isältä Pojan kautta. Paavalin sanat heijastavat Herran omaa opetusta: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Siksi seurakunta ei ole joukko itsenäisiä ihmisiä, jotka ylläpitävät hengellisyyttään omin voimin, vaan ruumis, jota Jumala itse pitää koossa. Ja juuri tästä seuraa myös toinen suuri opetus: kirkollinen auktoriteetti ei ole omistamista vaan palvelua. Paavali sanoo: “Ei niin, että me herraisimme teidän uskoanne, vaan me olemme teidän työtovereitanne iloksenne.” Tässä kuuluu Kristuksen oma ääni, hänen, joka pesi opetuslastensa jalat ja sanoi, ettei suurin ole se, jota palvellaan, vaan se, joka palvelee.

Pyhät isät ovat pysähtyneet syvästi tämän kohdan ääreen.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Paavali ei vedä seurakuntaa puoleensa vaan Jumalan puoleen. Kun hän sanoo, että Jumala vahvistaa “meidät yhdessä teidän kanssanne”, hän murskaa kaiken hengellisen ylpeyden. Apostoli ei asetu ulkopuolelle, vaan tunnustaa olevansa saman armon varassa kuin muutkin.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen huomauttaa, että voitelu, sinetti ja Hengen vakuus viittaavat siihen todellisuuteen, johon kasteessa ja mirhavoitelussa astumme: meidät erotetaan Kristukselle ja meihin painetaan uuden elämän merkki. Isät näkevät tässä myös suuren lohdutuksen: Jumala ei ainoastaan kutsu, vaan myös vahvistaa kutsumansa.

Paavali puhuu myös surusta. Hän ei tullut Korinttiin, jotta ei joutuisi tulemaan rasitteeksi, ja hän kirjoitti kyynelin, ei tuottaakseen murhetta, vaan osoittaakseen rakkautta. Tämä on hengellisen isyyden syvä tuntomerkki. Todellinen paimen ei välttele vaikeita asioita, mutta ei myöskään kurita kylmästi. Hän kärsii lastensa tähden. Isät opettavat, että tällainen murhe on pelastavaa murhetta, samaa, josta Paavali myöhemmin puhuu Jumalan mielen mukaisena murheena. Se satuttaa, mutta se parantaa.

Pelastuksen kannalta tämä jakso opettaa meille, että Jumala ei johdata meitä väkivalloin eikä ulkonaisella pakolla, vaan totuudessa ja rakkaudessa. Hän sinetöi meidät Hengellään, jotta eläisimme Kristuksessa, ja hän kasvattaa meitä kirkossa paimenten kautta, joiden tehtävä ei ole hallita sieluja, vaan auttaa niitä iloon. Todellinen hengellinen elämä ei siis ole pelon alla elämistä, vaan uskollista pysymistä siinä armossa, jonka Jumala on meihin jo laskenut.

Muistakaamme, että olemme Jumalan voitelemia, sinetöimiä ja Hengen kantamia. Älkäämme paetko sitä murhetta, joka johtaa parannukseen, emmekä torjuko sitä rakkautta, joka joskus nuhtelee. Sillä juuri siinä Jumala vahvistaa meidät Kristuksessa ja vie meitä kohti pelastusta. Aamen.