1 Kor 10:23-28: Kaikki ei rakenna

Kaikki ei rakenna

1 Kor 10:23-28

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolisessa opetuksessa Paavali käsittelee kristillisen vapauden, omantunnon ja lähimmäisen rakentamisen välistä herkkää tasapainoa. Hän lausuu sanat, jotka ovat yhä ajankohtaiset: “Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna.” Paavali ei kiellä kristityn vapautta, mutta hän asettaa sen oikeaan järjestykseen. Jeesus tahtoo opettaa, ettei kristillinen elämä perustu siihen, mitä ihminen juuri ja juuri saa tehdä, vaan siihen, mikä johtaa rakkauteen, rakentaa toista ja varjelee sydämen elävässä yhteydessä Jumalaan.

Paavali puhuu tässä asiasta, joka koskettaa jokaista kristittyä: mitä tarkoittaa olla vapaa Kristuksessa? Usein ihminen kysyy uskonnollisessa elämässä ensimmäiseksi: mitä minä saan tehdä, mikä on sallittua, missä raja kulkee? Mutta Paavali vie meidät heti syvemmälle. Hän ei kysy vain, onko jokin sallittua, vaan onko se hyödyllistä, rakentavaa ja pelastukselle hyväksi. Tässä kuuluu myös Jeesuksen oman opetuksen henki. Kristus ei tullut antamaan meille luetteloa minimivaatimuksista, vaan opettamaan sydäntä, joka osaa valita rakkauden.

Jeesus tahtoo opettaa, että todellinen vapaus ei ole sitä, että ihminen tekee mitä haluaa, vaan sitä, ettei hän ole oman halunsa orja. Syntiin langennut ihminen pitää usein vapautena valinnan rajattomuutta, mutta Kristus paljastaa, että sellainen “vapaus” muuttuu helposti himojen, ylpeyden ja itsekeskeisyyden palvelukseksi. Siksi Paavali sanoo: “Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen.” Tässä on Kristuksen laki. Hän ei etsinyt omaansa, vaan antoi itsensä maailman elämän puolesta. Jos siis meidän vapautemme loukkaa toisen omaatuntoa, hajottaa seurakunnan rauhaa tai vahvistaa toisen heikkoutta, se ei enää palvele totuutta.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohden erityisen selvästi rakkauden ensisijaisuuden.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Paavali kasvattaa kristittyjä kypsään hengellisyyteen: lapsi kysyy, mikä on kiellettyä, mutta hengellisesti kypsä kysyy, mikä rakentaa. Isän mukaan kristillinen elämä ei ole juridisen rajan etsimistä, vaan oman tahdon hillitsemistä rakkauden tähden.

Pyhä Basileios Suuri puolestaan korostaa, että vaikka jokin asia olisi itsessään neutraali, siitä voi tulla hengellisesti vaarallinen, jos se vetää pois lähimmäisen huomioon ottamisesta tai tekee sydämestä välinpitämättömän.

Paavalin sanat epäjumalille uhratusta lihasta voivat tuntua meistä kaukaisilta, mutta niiden hengellinen sisältö on hyvin lähellä. Jokaisessa ajassa kristitty joutuu kysymään: käytänkö vapauttani niin, että se vie minua lähemmäs Jumalaa ja auttaa toista, vai niin, että se kovettaa sydäntäni? Pelastuksen kannalta tämä on ratkaisevaa. Emme pelastu vain oikeista mielipiteistä, vaan siitä, että Kristuksen mieli alkaa muovata meitä. Ja Kristuksen mieli on uhrautuva rakkaus.

Apostolin sana vapauttaa meidät yhdestä suuresta harhasta: kristillinen elämä ei ole jatkuvaa rajojen koettelua, kuinka lähellä syntiä voi kulkea lankeamatta. Se on kulkemista kohti valoa, kohti sitä, mikä parantaa, mikä rakentaa ja mikä tekee sydämen avoimeksi Jumalalle. Tämän vuoksi kirkko opettaa meitä paastoamaan, rukoilemaan ja hillitsemään itseämme — ei siksi, että elämästä tehtäisiin kapeaa, vaan jotta sydän oppisi oikean vapauden.

Kun siis kysymme, mitä saamme tehdä, meidän on opittava kysymään vielä parempi kysymys: mikä vie minut ja lähimmäiseni kohti Kristusta? Siinä kysymyksessä alkaa todellinen hengellinen viisaus. Ja siinä viisaudessa kuljetaan myös pelastuksen tietä. Aamen.