Apt 20:16-18a; 28-36: Paimen vartioi laumaa rakkaudessa

Paimen vartioi laumaa rakkaudessa

Apt 20:16-18a; 28-36

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä päivän apostolien tekojen kappaleessa kuulemme apostoli Paavalin jäähyväissanat Efeson seurakunnan vanhimmille. Hän on matkalla kohti Jerusalemia, tietäen, että edessä odottavat kahleet ja kärsimys. Siksi hänen sanansa ovat kuin hengellinen testamentti. Hän ei puhu omasta kunniastaan, vaan Kirkosta, jonka Jumala on ”omalla verellään” hankkinut. Tässä avautuu paimenuuden, Kirkon ja pelastuksen syvä salaisuus.

Jeesus halusi opettaa, että Kirkko ei ole ihmisten rakentama yhdistys eikä hengellinen harrastuspiiri, vaan Hänen oma ruumiinsa, Hänen verellään ostettu lauma. Kun Paavali sanoo vanhimmille: ”Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta”, hän toistaa Kristuksen oman paimenopetuksen. Hyvä paimen antaa henkensä lampaiden edestä.

Ensimmäinen käsky paimenille on kuitenkin: ”Pitäkää huoli itsestänne.” Tämä on vakava sana. Kukaan ei voi vartioida toisten sieluja, jos oma sydän on valvomaton. Papin, piispan, vanhemman ja jokaisen kristityn palvelijan on ensin seistävä katumuksessa Jumalan edessä. Hengellinen johtajuus ilman oman sydämen puhdistamista muuttuu helposti vallaksi, kovuudeksi tai tyhjäksi puheeksi.

Paavali varoittaa myös ”julmista susista”, jotka eivät säästä laumaa, sekä niistä, jotka nousevat sisältäpäin ja vääristävät totuutta vetääkseen opetuslapset mukaansa. Kristus itse varoitti vääristä profeetoista ja palkkapaimenista. Harha ei ole vain opillinen virhe paperilla; se on tie, joka voi repiä ihmisen pois Kristuksen elämästä. Siksi rakkaus vaatii valvomista, ja totuus on laupeuden palvelija.

Paavali ei jätä seurakuntaa ihmisten varaan, vaan sanoo: ”Minä jätän teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun.” Kirkon todellinen turva ei ole ihmisten kyvykkyys, vaan Jumalan armo, joka rakentaa ja antaa perinnön pyhitettyjen joukossa.

Pyhä Johannes Krysostomos näki tässä kohdassa paimenen suuren vastuun. Hän muistutti, että sielujen hoitaminen on vaikeampaa kuin ruumiiden parantaminen, sillä sielun haavat ovat usein näkymättömiä. Paimenen tulee olla valpas, lempeä, rohkea ja valmis kärsimään lauman tähden.

Pyhä Ignatios Antiokialainen korosti Kirkon ykseyttä piispan, papiston ja kansan ympärillä. Tämä ykseys ei ole hallinnollista mukavuutta, vaan suoja hajaannusta ja eksytystä vastaan. Kun ihminen irrottautuu Kirkon eukaristisesta yhteydestä, hän jää helposti oman mielensä ja omien opettajiensa vangiksi.

Pyhä Basileios Suuri opetti, että oikea paimenuus on palvelua, ei omistamista. Paavali sanoo, ettei hän ole himoinnut kenenkään hopeaa, kultaa tai vaatteita. Hän teki työtä omin käsin ja auttoi heikkoja. Näin hän eli todeksi Herran sanat: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” Isät näkivät tässä kristillisen elämän peruslain: rakkaus ei käytä toista hyväkseen, vaan antaa itsensä.

Tämä opetus on meille pelastukseksi, koska se kutsuu meitä hengelliseen valvomiseen. Sudet eivät tule aina ulkopuolelta. Joskus ne tulevat omista ajatuksistamme: ylpeydestä, katkeruudesta, välinpitämättömyydestä, halusta kuulla vain sitä, mikä miellyttää.

Siksi meidän on pysyttävä Jumalan armon sanassa, rukouksessa, katumuksessa ja Ehtoollisen yhteydessä. Kirkko ei ole täydellisten kokoontuminen, vaan Kristuksen verellä parannettava lauma. Meidät on ostettu kalliilla hinnalla; älkäämme siis eläkö kuin kuuluisimme itsellemme.

Liturgiassa Hyvä Paimen kokoaa meidät  yhteen. Hän ruokkii meitä omalla Ruumiillaan ja Verellään, ei ottaakseen meiltä elämää, vaan antaakseen meille omansa. Valvokaamme siis, tukekaamme heikkoja, rakastakaamme totuutta ja oppikaamme antamaan, sillä autuaampi on antaa kuin ottaa. Aamen.