Apt 18:22-28: Totuus otetaan vastaan nöyrällä kuuliaisuudella

Totuus otetaan vastaan nöyrällä kuuliaisuudella

Apt 18:22-28

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolien tekojen kappaleessa kohtaamme kaksi tärkeää asiaa Kirkon elämästä: apostolisen työn jatkuvuuden ja opetuksen nöyrän täydentymisen. Paavali kulkee seurakunnasta toiseen vahvistaen opetuslapsia. Samalla Efesokseen saapuu Apollos, oppinut ja palavahenkinen mies, joka tuntee kirjoitukset ja puhuu rohkeasti Jeesuksesta, mutta tuntee vain Johanneksen kasteen. Priscilla ja Akvila ottavat hänet luokseen ja selittävät hänelle tarkemmin Jumalan tien. Näin Kirkko näyttää meille, ettei into yksin riitä, mutta ilman intoa totuus jää helposti kylmäksi.

Jeesus opettaa, että opetuslapseus on kasvamista totuudessa. Hän ei kutsunut ihmisiä vain hetkelliseen innostukseen, vaan elämään Hänen sanassaan. ”Jos te pysytte minun sanassani, te olette todella minun opetuslapsiani.” Apollos oli jo saanut paljon: hän tunsi kirjoitukset, puhui palavasti ja opetti tarkasti sen, minkä tiesi Jeesuksesta. Mutta hänen tietonsa oli vielä vajaa.

Tässä näkyy hengellisen elämän tärkeä laki. Ihminen voi olla vilpitön ja samalla keskeneräinen. Keskeneräisyys ei ole häpeä, jos siihen liittyy nöyryys. Apollos ei puolusta omaa puutteellista tietämystään ylpeydellä, vaan antaa Kirkon täydentää sen. Priscilla ja Akvila eivät myöskään nöyryytä häntä julkisesti, vaan ottavat hänet luokseen. Totuus välitetään rakkaudessa.

Johanneksen kaste oli parannuksen kaste, valmistusta Kristuksen tulemiselle. Mutta Kristuksessa tulee täyteys: kaste kuolemaan ja ylösnousemukseen, Pyhän Hengen lahja, elämä Kirkon ruumiissa. Apolloksen oli opittava, ettei Jeesus ole vain profeetallinen täyttymys, vaan ristiinnaulittu ja ylösnoussut Herra, jonka kautta ihminen syntyy uudesti vedestä ja Hengestä.

Pyhä Johannes Krysostomos ihailee Apolloksen rohkeutta ja kirjoitusten tuntemusta, mutta korostaa samalla Priscillan ja Akvilan viisautta. He eivät tukahduta hänen intoaan, vaan puhdistavat ja suuntaavat sen oikein. Kirkko ei murskaa lahjoja, vaan parantaa ne ja asettaa ne yhteiseen palvelukseen.

Isät ovat aina opettaneet, että oikea teologia ei ole yksityistä keksintöä, vaan elämää Kirkon traditiossa. Pyhä Irenaeus puhui uskon säännöstä, jonka apostolit ovat antaneet Kirkolle. Sen sisällä kirjoitukset avautuvat oikein. Ilman Kirkon mieltä ihminen voi käyttää Raamattua taitavasti ja silti jäädä puolitiehen.

Apolloksen tapaus osoittaa myös, että Pyhä Henki toimii järjestyksessä, ei sekasorrossa. Lahjakas opettaja tarvitsee yhteyden, kuuliaisuuden ja sakramentaalisen täyteyden. Kun Apollos saa opetusta, hänen palvelunsa ei vähene vaan vahvistuu. Hänestä tulee suuri apu uskoville ja voimakas todistaja siitä, että Jeesus on Kristus.

Tämä epistolan opetus vapauttaa meidät kahdesta vaarasta: kylmästä oikeassa olemisesta ja sokeasta innosta. Me tarvitsemme Apolloksen palavaa sydäntä, mutta myös Priscillan ja Akvilan nöyrää kirkollista viisautta.

Jokainen meistä tuntee vain osittain. Siksi pelastus alkaa siitä, että suostumme opetettaviksi. Katumus ei ole vain syntien tunnustamista, vaan myös mielen muuttumista, oman ymmärryksen avaamista Kristukselle ja Hänen Kirkolleen.

Liturgiassa me emme seiso yksityisinä asiantuntijoina, vaan opetuslapsina. Kuulemme apostolien, evankeliumin ja Kirkon rukouksen, jotta Jumalan tie tulisi meille tarkemmin tunnetuksi. Antakaamme siis Herran täydentää keskeneräinen uskomme, puhdistaa intomme ja tehdä meistä todistajia, jotka eivät julista itseään, vaan Kristusta, Jumalan Poikaa ja maailman Pelastajaa. Aamen.