Haluan olla nöyrä ihminen. Tuleeko ”nöyryys” Jumalan pelosta?

K. Haluan olla nöyrä ihminen. Tuleeko ”nöyryys” Jumalan pelosta?

V. Nöyryys on yksi kristillisen elämän keskeisimmistä hyveistä. Nöyryys ei ole vain ulkoista vaatimattomuutta, vaan se on syvällinen hengellinen asenne, jossa ihminen tunnistaa oman paikkansa Jumalan edessä ja suhtautuu toisiin rakkaudella ja kunnioituksella. Kysymykseen siitä, tuleeko nöyryys Jumalan pelosta, vastaus on kyllä, mutta vain oikeanlaisen Jumalan pelon kautta. Kirkkoisät opettavat, että nöyryys syntyy rakkaudellisesta Jumalan pelosta, itsensä tuntemisesta ja Jumalan armon vaikutuksesta.

Jumalan pelko (kreikaksi phobos Theou) on nöyryyden perusta. Se  ei tarkoita pelkästään kauhua tai pelkoa rangaistuksesta, vaan syvää kunnioitusta ja tietoisuutta Jumalan pyhyydestä, suuruudesta ja rakkaudesta. Tämä kunnioitus saa ihmisen tunnustamaan oman pienuutensa ja riippuvuutensa Jumalasta.
Pyhä Antonius Suuri sanoi: ”Nöyryys syntyy Jumalan pelosta.” Hän tarkoitti, että kun ihminen ymmärtää Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytensä, hän ei voi olla muuta kuin nöyrä.
Psalmi 111:10 sanoo: ”Herran pelko on viisauden alku,” ja kirkkoisät yhdistävät tämän myös nöyryyteen. Viisaus ja nöyryys kulkevat käsi kädessä, koska ne kumpuavat oikeasta suhteesta Jumalaan.

Isät erottavat kaksi Jumalan pelon muotoa:
Orjanomainen pelko (phobos doulikos)  on pelkoa rangaistuksesta tai Jumalan vihasta. Se voi olla alku nöyryyden tiellä, mutta se ei ole täydellinen.
Poikamainen pelko (phobos hyios) on rakkaudellinen kunnioitus ja pelko siitä, ettei halua loukata Jumalaa, joka on rakastava Isä. Tämä pelko johtaa todelliseen nöyryyteen, koska se perustuu rakkauteen eikä pelkästään rangaistuksen pelkoon.
PPyhä Johannes Krysostomos opetti, että todellinen nöyryys syntyy rakkaudellisesta Jumalan pelosta, joka saa ihmisen kääntymään pois synnistä ja elämään Jumalan tahdon mukaan.

Itsensä tunteminen nöyryyden lähteenä. Nöyryys syntyy myös siitä, että ihminen oppii tuntemaan itsensä ja tunnustaa oman heikkoutensa ja syntisyytensä. Pyhä Augustinus sanoi: ”Totuus on nöyryys.” Tämä tarkoittaa, että nöyryys on todellisuuden tunnustamista: Jumala on kaikki, ja me olemme riippuvaisia Hänestä.
Pyhä Efraim Syyrialainen opettaa: ”Se, joka tuntee syntinsä, on suurempi kuin se, joka herättää kuolleita rukouksellaan.” Tämä tarkoittaa, että todellinen nöyryys alkaa, kun ihminen tunnustaa oman syntisyytensä ja tarvitsevansa Jumalan armoa.

Nöyryys on ylpeyden vastakohta. Pyhä Johannes Krysostomos opetti, että ylpeys syntyy, kun ihminen unohtaa Jumalan ja kuvittelee olevansa itsenäinen ja riittävä. Nöyryys puolestaan syntyy, kun ihminen muistaa, että kaikki hyvä tulee Jumalalta.
Pyhä Gregorios Suuri kirjoitti: ”Nöyryys on totuuden vartija.” Tämä tarkoittaa, että nöyryys suojelee meitä ylpeyden harhasta ja pitää meidät oikeassa suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin.

Vaikka nöyryys vaatii ihmisen omaa ponnistelua, kirkkoisät opettavat, että todellinen nöyryys on Jumalan armon lahja. Pyhä Maksimos Tunnustaja sanoi: ”Nöyryys on Jumalan lahja niille, jotka etsivät Häntä vilpittömästi.”
Ihminen voi pyrkiä nöyryyteen rukoilemalla, harjoittamalla hyveitä ja pitämällä Jumalan pyhyyden mielessään, mutta lopulta Jumala on se, joka antaa todellisen nöyryyden.

Pyhä Iisak Syyrialainen on myös sanonut:  ”Henkilöä, joka mainitsee lankeemuskuoppansa ja syntinsä nöyrtyäkseen, vaikka se onkin erittäin hyvä asia, ei kutsuta aidosti nöyräksi ihmiseksi. Nöyrä ihminen on se, joka lähestyy nöyryyttä ja yrittää saavuttaa sen. Todella nöyrän ihmisen ei tarvitse vakuutella itseään tai pakottaa ajatuksiaan saamaan nöyryyden tunnetta tai keksiä siihen syitä. Mutta on luonnollista, että hän laskee itsensä normaalisti olemattomaksi.”

Pyhä Johannes ( El-Dargy) on sanonut: ”Nöyrä ihminen ei ole se, joka loukkaa tai moittii itseään, sillä kukapa ei kestä itseään? Mutta aidosti nöyrä ihminen on se, joka kestää toisten moitteet ja loukkaukset vähentämättä rakkauttaan heitä kohtaan.”

Edesmennyt piispa Youannes kertoo meille: ”Nöyryys ei ole pelkkää ihmisen ulkoista olemusta, kuten pukeutumista karkeisiin vaatteisiin, puhumista pehmeällä äänellä tai kävelemistä pää kumarassa. Se ei myöskään ilmene pelkästään sanoilla, joita henkilö toistaa muille ja joissa hän sanoo olevansa syntinen, paha ja kelvoton. Sitä ei myöskään ilmaista sanoilla, joita ihminen toistaa Jumalalle ja joissa hän julistaa vähäpätöisyytensä, nöyryytyksensä ja hengellisen köyhyytensä. Nöyryys on elämää, jota ihminen elää itsensä ja Jumalan välillä ja jossa hän tuntee, ettei hän ole mitään, jopa vähemmän kuin mitään, ja kaikki hyvä tai vanhurskaus, mikä hänellä on, on Jumalalta ja ilman Jumalaa hän on vain tomua, pimeyttä ja pahuutta.”

Isät korostavat, että nöyryyttä tulee harjoitella aktiivisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi:
Rukousta: Rukous pitää ihmisen yhteydessä Jumalaan ja muistuttaa hänen riippuvuudestaan Jumalasta.
Palvelua: Nöyryys kasvaa, kun ihminen palvelee toisia rakkaudella ja unohtaa oman itsensä.
Katumusta: Säännöllinen katumus ja synnintunnustus auttavat ihmistä tunnustamaan syntisyytensä ja saamaan Jumalan armon.
Pyhä Isaak Syyrialainen opettaa, että nöyryys on kaikkien hyveiden äiti. Hän sanoi: ”Nöyryys on taivaan portti, ja kaikki, jotka menevät sisään, menevät sen kautta.”
Hän myös opetti, että nöyryys syntyy, kun ihminen muistaa Jumalan suuruuden ja oman pienuutensa. Tämä ei ole itsensä vähättelyä, vaan realistista näkemystä siitä, että kaikki hyvä tulee Jumalalta.

Pyhä Antonius Suuri sanoi: ”Minä näin kaikki paholaisen ansat levitettyinä maan päälle, ja minä huokaisin ja sanoin: ’Kuka voi päästä niistä?’ Ja minä kuulin äänen, joka sanoi: ’Nöyryys.'” Tämä tarkoittaa, että nöyryys on voimakkain ase paholaista vastaan, koska se estää ylpeyden, joka on kaikkien syntien juuri.

Johannes Krysostomos opetti, että nöyryys tekee ihmisestä Kristuksen kaltaisen. Hän sanoi: ”Ei ole mitään suurempaa kuin nöyryys, sillä se nostaa ihmisen korkeuksiin.” Hän myös muistutti, että Kristus itse on nöyryyden täydellinen esimerkki: ”Oppikaa minusta, sillä minä olen nöyrä ja sydämeltäni hiljainen” (Matt. 11:29).

Kristus on nöyryyden täydellinen esikuva. Hän, joka oli Jumala, nöyryytti itsensä tulemalla ihmiseksi ja kärsimällä ristin kuoleman meidän pelastuksemme tähden (Fil. 2:5–8). Kirkkoisät opettavat, että Kristuksen seuraaminen tarkoittaa nöyryyden oppimista. Pyhä Gregorios Nyssalainen kirjoittaa: ”Kristus ei tullut maailmaan näyttämään voimaansa, vaan nöyryytensä kautta Hän voitti maailman.”
Pyhä Basileios Suuri opettaa, että nöyryys on todellisen kristityn tunnusmerkki, koska se heijastaa Kristuksen elämää.

Yhteenveto

1.  Nöyryys syntyy rakkaudellisesta Jumalan pelosta, joka on syvää kunnioitusta ja tietoisuutta Jumalan pyhyydestä, suuruudesta ja armosta.

2. Nöyryys vaatii, että ihminen tunnustaa oman heikkoutensa ja riippuvuutensa Jumalasta.

3. Vaikka nöyryyttä voi harjoitella, se on lopulta Jumalan armon vaikutusta ihmisen sydämessä.

4. Kristuksen elämä ja kuolema osoittavat, mitä todellinen nöyryys tarkoittaa: itsensä uhraamista toisten hyväksi ja täydellistä luottamusta Jumalaan.

Isät opettavat, että nöyryys on kaiken hengellisen elämän perusta. Se avaa sydämen Jumalan armoa varten ja suojaa ihmistä ylpeyden vaaralta. Rukoilemalla nöyryyttä ja seuraamalla Kristuksen esimerkkiä voimme oppia elämään nöyrästi Jumalan ja toisten ihmisten edessä.