Ikuisen rangaistuksen oppi: Pakanallinen alkuperä ja vaikutus
Tämä kirjoitelma tarkastelee Thomas B. Thayerin teoksen ”The Origin and History of the Doctrine of Endless Punishment” (1871) pohjalta ikuisen rangaistuksen opin alkuperää ja historiaa. Teoksessaan Thayer pyrkii osoittamaan, että ikuisen rangaistuksen oppi ei ole jumalallista alkuperää, vaan se on peräisin pakanallisista uskomuksista. Essee tarkastelee Thayerin argumentteja ja niiden tueksi esitettyjä todisteita, sekä ikuisen rangaistuksen opin vaikutusta uskovien moraaliin ja onnellisuuteen.
Tämä on lyhyt yhteenveto Thayerin teoksesta ja sen argumenteista. Teoksessa on paljon yksityiskohtaisempaa tietoa ja todisteita, joita ei ole tässä esitetty.
Ikuisen rangaistuksen opin alkuperä ja tulkinta on monimutkainen ja kiistanalainen aihe. On olemassa useita eri näkökulmia ja tulkintoja, joita ei ole tässä esitetty.
Tässä ei oteta kantaa ikuisen rangaistuksen opin totuusarvoon, vaan keskittyy sen alkuperään ja historiaan.
Ikuisen rangaistuksen puuttuminen Vanhasta testamentista
Todellisuudessa Vanhassa testamentissa ei ole kohtia, joissa yksiselitteisesti puhuttaisiin ikuisesta rangaistuksesta samassa merkityksessä kuin se ymmärretään myöhemmin kristillisessä teologiassa. Usein väitetään, että tietyt jakeet viittaavat ikuiseen rangaistukseen, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että ne eivät tue tätä tulkintaa.
Esimerkkejä jakeista, joita joskus tulkitaan virheellisesti viittaavan ikuiseen rangaistukseen:
Daniel 12:2:”Ja monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset iankaikkiseen häpeään ja kauhuun.” Tämä jae viittaa ylösnousemukseen ja tuomioon, mutta ei määrittele rangaistuksen kestoa. ”Iankaikkinen” voi tässä viitata myös pitkään, mutta ei välttämättä loputtomaan aikaan.
Jesaja 34 :10: ”Yö ja päivä se ei sammu, iankaikkisesti nousee sen savu. Sukupolvesta sukupolveen se on autio, ei kukaan kulje sitä läpi.” Tämä jae kuvaa Edomin tuhoa, mutta ei viittaa ihmisten ikuiseen rangaistukseen. ”Iankaikkinen” voi tässä viitata pitkään aikaan, jonka Edom on autio.
Jesaja 66:24: ”Ja he lähtevät ulos ja katselevat niiden ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.” Tämä jae kuvaa jumalattomien kohtaloa, mutta ei välttämättä viittaa ikuiseen rangaistukseen. ”Matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu” voi viitata täydelliseen tuhoon, ei ikuiseen kärsimykseen.
On tärkeää muistaa, että Vanhan testamentin hepreankielinen sana ”olam”, jota usein käännetään ”iankaikkinen” tai ”ikuinen”, ei välttämättä tarkoita loputonta aikaa. Se voi viitata myös pitkään, mutta rajalliseen aikaan.
Lisäksi Vanhan testamentin keskeinen teema on Jumalan armo ja rakkaus, jotka ulottuvat kaikkiin ihmisiin. Tämä teema ei sovi yhteen ikuisen rangaistuksen opin kanssa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Vanhassa testamentissa ei ole yksiselitteisiä todisteita ikuisesta rangaistuksesta. Jakeet, joita joskus tulkitaan tällä tavalla, voidaan tulkita myös muilla tavoin, jotka sopivat paremmin yhteen Vanhan testamentin kokonaisviestin kanssa.
Thayerin mukaan ikuisen rangaistuksen opin puuttuminen Vanhasta testamentista on merkittävä todiste sen pakanallisesta alkuperästä. Jos oppi olisi totta ja Jumalan alkuperäinen tarkoitus, se olisi loogisesti paljastettu ihmiskunnalle jo maailmanhistorian alussa. Thayer tarkastelee useita Raamatun kertomuksia, kuten Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus, Kainin murha, vedenpaisumus ja Sodoman ja Gomorran tuho, ja osoittaa, että niissä ei mainita ikuisesta rangaistuksesta. Myös Mooseksen laki keskittyy maallisiin palkintoihin ja rangaistuksiin, eikä mainitse ikuisesta rangaistuksesta. Thayerin mukaan tämä on ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että ikuinen rangaistus olisi välttämätön moraalin ylläpitämiseksi. [Thayer, 1871,s.128](https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n7/mode/2up)
Thayerin argumentteja tukevat useat ortodoksiset raamatuntutkijat ja teologit, kuten Milman, Warburton, Paley ja Whateley. He myöntävät, että ikuinen rangaistus ei ole osa Mooseksen lakia eikä sitä löydy Vanhasta testamentista. ([Thayer,1871,s.2832](https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n35/mode/2up)).
Ikuisen rangaistuksen pakanallinen alkuperä
Thayer osoittaa, että ikuisen rangaistuksen oppi oli yleinen pakanallisissa uskonnoissa jo ennen kristinuskon syntyä. Hän kuvaa yksityiskohtaisesti pakanallista helvettiä, sen sijaintia, asukkaita ja rangaistuksia, ja osoittaa yhtäläisyyksiä kristilliseen helvettikäsitykseen. Thayerin mukaan pakanalliset lainsäätäjät ja runoilijat keksivät ikuisen rangaistuksen opin keinona hallita ja pelotella kansaa.
[Thayer,187,s.4558](https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n53/mode/2up)).
Thayerin mukaan juutalaiset omaksuivat ikuisen rangaistuksen opin pakanallisilta naapureiltaan Babylonian vankeuden ja Aleksanteri Suuren valloitusten jälkeen. Hän viittaa useisiin apokryfisiin kirjoituksiin, kuten Viisauden kirjaan ja Josephuksen teoksiin, jotka osoittavat juutalaisten uskoneen sielunvaellukseen ja ikuiseen rangaistukseen. ([Thayer, 1871, s. 61-70] (https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n69/mode/2up)).
Ikuisen rangaistuksen tulkinta Uudessa testamentissa
Thayerin mukaan ikuisen rangaistuksen oppia ei löydy Uudesta testamentista selkeästi ilmaistuna. Hän tarkastelee useita sanoja ja ilmaisuja, joita on tulkittu viittaavan ikuiseen rangaistukseen, kuten ”helvetti”, ”sammumaton tuli” ja ”ikuinen”. Thayer osoittaa, että näitä sanoja käytetään Raamatussa usein kuvaannollisesti ja että niiden merkitys riippuu asiayhteydestä. [Thayer, 1871, s. 73 98] (https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n81/mode/2up).
Thayerin mukaan ikuisen rangaistuksen oppi levisi kristilliseen kirkkoon vähitellen juutalaisten ja pakanallisten uskomusten vaikutuksesta. Hän osoittaa, että varhaiset kirkkoisät, kuten Justinus Marttyyri ja Irenaeus, uskoivat jumalattomien lopulliseen tuhoutumiseen, eivät ikuiseen rangaistukseen. Tertullianus oli ensimmäinen kirkkoisä, joka puolusti ikuisen rangaistuksen oppia. ([Thayer, 1871, s. 101-112]
(https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n109/mode/2up)).
Ikuisen rangaistuksen opin vaikutus
Thayerin mukaan ikuisen rangaistuksen oppi on luonut julmaa ja kostonhimoista henkeä. Hän viittaa useisiin historiallisiin esimerkkeihin, kuten ristiretkiin albigensseja vastaan, Pyhän Bartolomeuksen yön verilöylyyn ja inkvisitioon, jotka osoittavat ikuisen rangaistuksen opin synnyttäneen väkivaltaa ja julmuutta. ([Thayer, 1871, s. 115-124]
(https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n123/mode/2up)).
Thayer vertaa saddukeusten ja fariseusten moraalia ja osoittaa, että ikuiseen rangaistukseen uskoneet fariseukset olivat Jeesuksen mukaan tekopyhiä ja jumalattomia, kun taas ikuisen rangaistuksen opin hylänneet saddukeukset tunnettiin oikeudenmukaisuudestaan. ([Thayer, 1871, s. 127-134]
(https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n135/mode/2up)
Thayerin mukaan ikuisen rangaistuksen oppi on myös tuhonnut uskovien onnellisuutta. Hän viittaa useiden teologien, kuten Saurinin, Stuartin ja Barnesin, tunnustuksiin, jotka osoittavat ikuisen rangaistuksen opin synnyttäneen ahdistusta ja epätoivoa. ([Thayer, 1871, s. 137-148]
(https://archive.org/details/originhistoryofd00thay/page/n145/mode/2up)).
Johtopäätös
Thayerin teos tarjoaa vakuuttavia todisteita ikuisen rangaistuksen opin pakanallisesta alkuperästä ja sen negatiivisista vaikutuksista. Thayerin mukaan ikuisen rangaistuksen oppi ei ole osa Raamatun sanomaa, vaan se on ihmisen keksimä dogma, joka on vääristänyt Jumalan kuvaa ja synnyttänyt pelkoa ja epätoivoa. Thayerin mukaan todellinen kristillinen usko perustuu Jumalan rakkauteen ja armoon, jotka ulottuvat kaikkiin ihmisiin.
Viitteet:
* Thayer, T. B. (1871). The Origin and History of the Doctrine of Endless Punishment. Boston: Universalist Publishing House.
Kirjallisuutta:
* Beecher, H. W. (1870). Sermon on Future Punishment.
* Milman, H. H. (1840). The History of the Jews.
* Warburton, W. (1738). The Divine Legation of Moses Demonstrated.
* Wayland, F. (1853). A Memoir of the Life and Labors of the ReV Adoniram Judson, D.D.