Kysymykset_Traditio

Mitä askeesi on ja mikä sen tarkoitus on?

 

K: Mitä askeesi on ja mikä sen tarkoitus on?

V: Kreikkalainen askeesia vastaava sana, joka tarkoittaa “harjoitusta”, ortodoksisessa yhteydessä tarkoittaa uskovan “kilvoittelua” erityisesti rukouksen, paaston ja almujen antamisen kautta.
Rukous: Ottaen vakavasti Paavalin kehotuksen “rukoilla lakkaamatta” (1. Tess. 5:17) ja Kristuksen varoitusten kanssa pysyä hereillä ja valvoa rukouksessa (esim. Lk 21:36), varhaiskirkko, kuten Hippolytoksen Apostolinen Traditio todistaa, kannusti valvomiseen ja rukoukseen jo varhaisimmista ajoista lähtien. Luostarilaitoksen nousun myötä rukous sai suurimman huomion, sillä se käsitti munkin koko ponnistelun tunkeutua omaan sydämeensä ja päästä ylösnousseen Kristuksen tietoiseen havaitsemiseen. Näin ollen varhaisessa munkkilaisuudessa Kristuksen nimen, Jeesus, säännöllinen avuksikutsuminen yhdistettiin armonpyytämiseen. “Jeesuksen rukous”, sellaisena kuin se ilmenee 14. vuosisadan kiistassa, joka koski hesykasmia, on varmasti muinaisen perinteen ilmentymä, joka perustuu jumalallisen nimen ylentämiseen (2. Moos. 3:14, Fil. 2:9-11). yhdistettynä uskoon Kristuksen Hengen läsnäoloon (vrt. esim. 1 Kor 6:19, Room 8). Hesykia tarkoittaa “hiljaisuutta” tai “vetäytymistä”, ja hesykasi tarkoitti yksinkertaisesti ja varhaisimmasta luostarikilvoittelijoista lähtien sellaista, joka harjoittaa rukousta hiljaisuudessa. Athos-vuoren hesykastit, joita Gregorius Palamas puolusti ja joiden väitteitä mystiikasta, johon kuului suora Kristuksen kohtaaminen luomattomassa kirkkaudessaan, hän pyrki perustelemaan loistavalla tavalla Jumalan olemuksen ja energioiden välistä eroa – olivat jatkoa  perinteelle, jonka juuret ovat varhaiskristillisyydessä ja heprealaisissa kirjoituksissa. Jälkimmäisten, kuten Uuden testamentin tekstienkin osalta, sydän on ihmisen keskus. Juuri siellä toteutuu jumalallisen läsnäolon havaitseminen. Tehdäkseen tietä tälle kohtaamiselle Kristuksen kanssa, joka on jo annettu kasteessa, kristityn on kuitenkin pakko olemuksessaan kohdata esteitä, jotka estävät kohtaamisen. Siksi harjoitetaan paastoamista.
Paastoaminen: Tämä termi käsittää munkin ja yleensä uskovan taistelun “himoja” eli niitä voimia ja tapoja vastaan, jotka ovat ihmisruumiin ja mielen voimia ja tapoja, jotka johtuvat ensinnäkin langenneen olemassaolon olosuhteista ja toiseksi niiden omasta tahdonalaisesta hyväksymisestä, lyhyesti sanottuna synnistä. Ruumiillisten harjoitusten, kuten paastoamisen, unen rajoittamisen ja seksuaalisen pidättäytymisen avulla  kristitty askeetti pyrkii saavuttamaan ja vaikuttamaan hienovaraisempiin ja syvemmälle juurtuneisiin mielen ja sydämen sairauksiin. Jumalallisen armon avulla sekä mieli että ruumis saatetaan rukouksen mukaisiksi, jolloin älyllinen, emotionaalinen ja fyysinen elämä muuttuu yhden ainoan asian muistamiseksi, Kristuksen muistamiseksi. Tämän kokonaisvaltaisen Jumalan rakkaudelle omistautumisen mukaisesti, askeetti johdatetaan jäljittelemään – tai paremmin sanottuna osallistumaan – rakkauteen, jonka Jumala on osoittanut ihmiskuntaa kohtaan Kristuksessa.
Almujen antaminen: Tämän ortodoksisen kirkon kolmannen osatekijän ilmenemiseen askeettisuudessa kuuluu yleensä lähimmäisenrakkaus ja, tarkemmin erityisesti käytännöt, jotka koskevat askeettisen fyysistä ja hengellistä olemusta. Edellisestä, “omistamattomuudesta ” (aktemosyne), periaate, että ihminen ei saa olla “omistaja”, on ehkä tärkein ja silmiinpistävin. Jokapäiväisessä munkkilaisuudessa vaaditaan siis, että omaisuus on jaettava yhteisön kesken tarpeiden mukaan ja annettava se laajemman yhteisön, omien veljien ja sisarien käyttöön “maailmassa”, pyydettäessä ja tarpeen vaatiessa. Hienovaraisemmin sanottuna kaikkea vallan käyttöä  ja auktoriteettia lähimmäistä kohtaan on vältettävä huolellisesti. Esimerkiksi klassinen ortodoksinen luostarilaitos on tästä syystä aina ollut varovainen papiksi vihkimisen suhteen. Lopuksi omistamattomuuden tila, yhdessä nöyryyden ja lempeyden hyveiden kanssa, joita sen on tarkoitus synnyttää, uskotaan johtavan täydelliseen avoimuuteen muita kohtaan. Tämä merkitsee valmiutta vastata vapaudella, joka saavutetaan vapautumalla himollisesta kiintymyksestä “omaisuuteensa”, joka käsittää sekä fyysisen omaisuuden että myös vähemmän konkreettiset hyödykkeet,kuten maine, asema, arvokkuus jne.