Mitä tiedämme taivasten valtakunnasta?

K: Mitä tiedämme taivasten valtakunnasta?

V:  Harvat pyhät ovat saaneet näyn taivaasta vielä tässä elämässä eläessään. Jesaja näki taivaan (Jes. 6:1-8), samoin Hesekiel (Hes. 1:1-28), ja apostoli Johannes näki uuden taivaan – Jumalan ikuisen valtakunnan, joka näkyi kaupunkina (Ilm. 21:1-22:5). Kun luemme näitä kohtia, huomaamme runsaasti mystisiä, apokalyptisia kuvia. Mutta näiden tekstien väliset vahvat yhtäläisyydet viittaavat siihen, että raportointi näyistä on ollut inspiroitunutta ja johdonmukaista. Elävät olennot, valkeus, kerubiolennot, valtaistuin ja kirkkaus, kaikki yhdessä paljastavat taivaallisen, majesteettisen ja loistokkaan valtakunnan. Tunnustaen profeetta Jesajan ja apostoli Paavalin tavoin, että “mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva ole kuullut, eikä ihmisen sydämeen ole tullut, sen  Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9).  Kuitenkin huomaamme, kun tarkastelemme Raamattua kokonaisuutena, että tiettyjä asioita voidaan sanoa iankaikkisesta valtakunnasta.
1. Jumalan valtakunnassa pyhät elävät hänen ikuisen suunnitelmansa aktiivisessa täyttymyksessä. Valtakunnassa ihmisyydestä tulee kaikki se, mitä sen on tarkoitus olla. Raamatussa ei ole lainkaan mitään siitä, että iankaikkinen elämä tarkoittaisi ihmisiä, jotka passiivisesti leijuisivat valtavissa valkoisissa pilvissä ja soittaisivat harppuja ikuisesti.
Alun perin meidät luotiin asumaan paratiisissa, mutta esivanhempamme valitsivat tehdä syntiä Jumalaa vastaan ja joutuivat karkotetuksi puutarhasta. Jumalan valtakunta suljettiin ihmiskunnalta (1.Moos. 3:24). Mutta Jumala rakkaudessaan kutsui luomakuntansa takaisin luoksensa puhumalla meille lain ja profeettojen kautta ja lopulta ihmiseksi tulleen Poikansa kautta. Uuden elämän kautta Jeesuksessa Kristuksessa meidät tuodaan Jumalan armosta takaisin uuteen luomakuntaan, Hänen ikuiseen valtakuntaansa. Kuninkaina ja pappeina me hallitsemme hänen kanssaan ikuisesti (Ilm. 1:6).
2. Kirkossa saamme kokea esimakua valtakunnasta. Aivan ensimmäiset liturgian sanat, jotka pappi lausuu, ovat: “Siunattu on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen”.   Kirkko jumalanpalveluksessaan astuu tai nousee taivaan valtakuntaan. Sillä juuri kirkossa meidät on “yhdessä hänen kanssaan asetettu taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,” (Ef. 2:6) ja meidät kohotetaan “sinne, missä Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella” (Kol. 3:1). Palvonnassa liitymme taivaallisten joukkojen – pyhien ja enkeleiden – joukkoon ylistämään Jumalaamme. Kristuksen ruumiina osallistumme tuohon “suureen todistajien pilveen” (Hebr 12:1), joka ympäröi meitä, kun tulemme “Jumalan valtaistuimen eteen” (Hebr 12:2). Me tulemme liturgisesti “sen elävän Jumalan kaupunkiin, taivaalliseen Jerusalemiin, lukemattomaan enkelijoukkoon, esikoisten yleiseen seurakuntaan ja kirkkoon, jotka ovat kirjoilla taivaassa, Jumalan, “kaikkien tuomarin” luo (Hebr 12:22, 23). Tämän taivaallisen näyn mukaisesti ortodoksinen kirkko joka sunnuntai muistelee paitsi seurakuntalaisia, myös “kaikkia niitä, jotka uskossa ovat päässeet ennen meitä lepoonsa”.
3. Tieto valtakunnasta motivoi meitä elämään täydellisessä antaumuksessa Kristukselle. Tässä elämässä me saamme  esimakua valtakunnasta, joka innostaa meitä etsimään sen täyteyttä. Paavalin sanoin, “nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin;” (1. Kor. 13:12). Palvonta ei ole yksin tapahtuvaa toimintaa. Pikemminkin se on Kristuksen morsian, yksi kirkko – ne, jotka maan päällä yhdistyvät yhdessä taivaassa olevien kanssa – kiittämään Jumalaamme ja Kuningastamme, joka on tehnyt meistä Hänen suurenmoisen piirinsä kansalaisia .
Apostoli Johannes kirjoittaa: “Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas.(1. Joh. 3:2, 3).