Kuinka jumalanpalvelukset kehittyivät ensimmäisinä vuosisatoina?

K:Kuinka jumalanpalvelukset kehittyivät ensimmäisinä vuosisatoina?

V: Kirkon oppi pysyi ensimmäisinä vuosisatoina vaikeuksista huolimatta puhtaana. Mutta todellinen kristinusko on paljon enemmän kuin pelkästään oikeiden uskomusten noudattamista. Kirkon elämä ilmenee keskeisesti sen jumalanpalveluksissa, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen palvonnassa. Jeesus itse sanoi naiselle kaivolla: ”Aika tulee, ja se on jo nyt, jolloin oikeat palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo ” (Joh.4:23).

Viimeisellä ehtoollisella Jeesus pani alulle Eukaristian, ehtoollisjumalanpalveluksen, kun hän otti leivän ja viinin, siunasi ja sanoi opetuslapsilleen: ” ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” (Lk. 22:19, 21). Uudesta testamentista saamme tietää, että kirkko osallistui ehtoolliselle ainakin jokaisena Herran päivänä (Ap. t. 20:7, 11). Tällaisista ensimmäisen ja toisen vuosisadan, Didakhen, Antiokian pyhän Ignatiuksen ja Justinus Marttyyrin kirjeiden kaltaisista lähteistä tiedämme, että Eukaristia on kristillisen jumalanpalveluksen keskipiste apostolisesta ajasta lähtien.

Ja aivan kuten laki, psalmit ja profeetat luettiin temppelin jumalanpalveluksessa ja synagogassa Israelissa, niin myös kirkko antoi välittömästi etusijan julkiselle Raamatun lukemiselle ja saarnaamiselle jumalanpalveluksessaan Eukaristisen aterian ohella.

Jo ennen ensimmäisen vuosisadan puoliväliä kristillinen jumalanpalvelus tunnettiin termillä liturgia, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”yhteistä työtä” tai ”kansan työtä”. Varhainen kirkon jumalanpalveluksen liturgia koostui kahdesta olennaisesta osasta, (1) sanan liturgia, eli opetettavien liturgia, johon kuuluivat veisut ja hymnit, Raamatun lukeminen ja saarnaaminen, ja (2) uskovien liturgia, joka koostui esirukouksista, rauhan suudelmasta ja Eukaristiasta. Käytännöllisesti katsoen alusta lähtien kristillisellä jumalanpalveluksella on ollut määriteltävissä oleva muoto, joka jatkuu tähän päivään asti.

Nykykristityt, jotka puolustavat vapautta liturgiasta jumalanpalveluksessa, ovat yleensä järkyttyneitä että spontaanius ei koskaan ollut käytäntö muinaisessa kirkossa! Perusmallia tai–muotoa kristillisessä jumalanpalveluksessa noudatettiin alusta alkaen. Ja kun kirkko kasvoi ja kypsyi, myös liturgia kehittyi. Veisut, raamatunlukemiset ja rukoukset kietoutuivat yhteen perusrakenteeksi, selkeäksi, tarkoituksenmukaiseksi jatkumoksi läpi vuoden, joka liittyi sanan, laulujen ja ylistyksen kautta Herran Jeesuksen syntymään, toimintaan, kuolemaan, Kristuksen ylösnousemukseen ja taivaaseenastumiseen ja pyhittää kristillisen elämän ja kokemuksen keskeisiä näkökohtia.

Kristillistä elämää elettiin todellisuudessa kirkon jumalanpalveluksessa, kaukana siitä, että se olisi ollut rutiinia. Historiallisen kirkon jumalanpalvelus osallistui elämän rikkauden avautuvaan draamaan evankeliumin rikkauden ja mysteerin kautta!

Lisäksi pelastuksemme ja Kristuksen kanssa vaeltamisen erityisiä merkkipaaluja juhlittiin ja pyhitettiin. Kaste ja öljyllä voitelu eli mirhavoitelu olivat mukana alusta alkaen.

Avioliitto, sairaanvoitelu, synnintunnustus ja vihkiminen evankeliumin palvelukseen ovat muita kirkon varhaisia riittejä. Kussakin näistä tilaisuuksista kristityt ymmärsivät, että Jumalan armo ja voima annettiin kunkin kristityn yksilöllisen tarpeen mukaan. Kirkko näki nämä tapahtumat pyhinä hetkinä elämässään ja kutsui niitä mysteereiksi tai sakramenteiksi.