Kysymykset_Usko

Miten omatuntoa voisi kuvailla ja määritellä?

K: Miten omatuntoa voisi kuvailla ja määritellä?

V: Omatuntoa kuvataan eri tavoilla. Sokrateella se oli daimon, näkymätön, mystinen voima, joka ohjasi ihmistä. Kristinuskossa suojelusenkeli on ymmärretty joskus samalla tavalla. Läntisessä skolastisessa teologiassa omatunto on ymmärretty tietoisuutena velvollisuudesta suorittaa moraalisia tekoja. Toisia näkökantoja voisi kutsua intuitiivisiksi. Freudilla ”yliminän” toiminta on omatunto. Kristillisessä etiikassa otetaan huomioon raamatullinen ja isien näkemys omastatunnosta. Molemmat puhuvat ”pahasta” ja ”hyvästä” omastatunnosta. Teologisesti ajatellen omatunto on osa ”kuvaa ja kaltaisuutta”.

Omatunto ilmaisee ihmissielussa, mikä on oikein tai väärin. Varsinaisesti omatunto ei ole Jumalan ääni ihmisessä, koska se ilmenee eri ihmisillä erilaisena, ja koska se joskus saattaa tuomioissaan erehtyä. Omatunto ei myöskään ole sivistyksen tulos, koska se usein puhuu jyrkästi yhteiskunnan virtauksia vastaan. Omatunto on meidän sisäinen henkemme ääni, joka on jumalallista alkuperää.

Voidaan erottaa lakiasäätävä ja tuomitseva omatunto. Ensimmäisessä tapauksessa se sanoo, mitä on tehtävä tai mitä ei pidä tehdä ja jälkimmäisessä se arvostelee, millaista oli se, mikä tuli tehdyksi. Lakiasäätävä omatunto toimii siis teon edellä ja saattaa se olla joko levollinen ja rauhallinen, tai levoton ja tuskaisa. Myös Raamattu puhuu omastatunnosta, joskin siitä käytetään usein nimitystä “sydän” tai “valo”. Omatunto, kuten kaikki muutkin ihmisen kyvyt, kehittyy ja täydellistyy. Sitä mukaa kun ihminen puhdistuu synnistä, täydellistyy ja tulee lähemmäksi Jumalaa, myös hänen omatuntonsa herkistyy ja kehittyy.