Onko ihmisellä vapaa tahto?
K:Onko ihmisellä vapaa tahto?
V:Tahdon vapaudesta on monia erilaisia teorioita. Determinismin mukaan ihmisen tahto on aina edeltäpäin määrätty. Vapauden tajunta on vain kuvittelua. Indeterminismin mukaan ihminen voi joka hetki yhtä kevyesti seurata toista tai toista vaikutinta, lähteä suuntaan tai toiseen. Fatalismi on uskonnollista determinismiä. Sen mukaan on vain yksi voima, kohtalo, joka tekee muitten aktiivisen toiminnan mahdottomaksi. Fatalistisia piirteitä on voimakkaasti islamissa ja reformeerattujen kristittyjen uskonsuunnissa.
Ortodoksisen näkemyksen mukaan ihmisellä on itsemääräämisoikeus. Pyhän Atanasioksen mukaan ”oli aika, jolloin pahaa ei ollut”. Itse asiassa kysymys hyvästä ja pahasta on riippuvainen ihmisen vapaasta tahdosta. Herää kysymys, mistä paha tulee? Perinteinen vastaus on, että pahan lähde on Saatana ja langennut enkeli seuralaisineen. Kysymyksessä on vapauden väärinkäyttö.
Ihmisen vapaudella on rajansa, koska ihminen monessa suhteessa on rajoitettu olento. Ihmisen ratkaisuihin suuresti vaikuttavat hänen järkensä päätelmät, tottumuksensa, ympäristön vaikutus, kasvatus jne. Etiikka kiinnittää päähuomionsa siihen, valitseeko ihminen ratkaisuissaan hyvää vai pahaa, suuntautuuko hän hyvään tai pahaan. Tässä mielessä myönnetään ihmisellä olevan valinnan vapaus. Tahdon vapaudella tarkoitetaan sitä, että ihmisellä rajoittuneisuudestaan huolimatta on mahdollisuus aina itse päättää, valitseeko hän hyvän vai pahan
Eettinen vapaus ymmärretään ortodoksisuudessa peruskykynä, joka on suotu ihmiselle jumalallisesta armosta. Vapauden käytön tulisi johtaa eettiseen kehittymiseen ja ihmisen täydellistymiseen ja ”Jumalan kaltaisuuden” saavuttamiseen. Väärä vapauden käyttö johtaa ihmisyyden lankeemukseen pois Jumala- yhteydestä. Nykyinen ihmisen tila, kykymme itsemääräämiseen, nähdään ortodoksisessa näkemyksessä ihmisestä heikentyneenä ja jollakin tapaa häiriintyneenä. Tarvitaan armoa, jotta ihmisen ja Jumalan suhde aktivoituisi ja jotta ihminen saavuttaisi pelastuksen. Päämäärä tulla todelliseksi ihmiseksi edellyttää suuntautumista Jumalan puoleen, jonka kuvaksi olemme luodut.