Mitä ”kaitselmuksella” tarkoitetaan?
K:Mitä ”kaitselmuksella” tarkoitetaan?
V: ”Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään”(1.Moos.2:2). ”Päätti työnsä” ei tarkoita jumalallisen toiminnan lakkaamista, vaan se, ilmaisee ajatuksen, että Jumala lakkasi luomasta uusia olentoja. Jumala loi maailman kaikkein täydellisimmän rakkautensa vaikutuksesta, pitääkseen siitä huolta, ei jättääkseen sen oman onnensa nojaan. Huolenpitoa kaipaa koko luomakunta, eloton ja epäorgaaninen maailma, jotta siinä vaikuttavat voimat ja lait säilyisivät voimassaan ja olisivat tasapainossa. Ihminen luontonsa puolesta on rajoitettu, epätäydellinen. Hän menetti lankeemuksessa henkisten voimiensa suhteellisen täydellisyyden, jonka oli saanut Jumalalta. Ihminen ei voi omin voimin, ilman Jumalan apua, tukea tai johdatusta, saavuttaa päämääräänsä.
Jumalan lakkaamatonta huolehtimista maailmasta ja erityisesti ihmisestä sanotaan Jumalan Kaitselmukseksi. Se on kaikkivaltiuden, viisauden ja hyvyyden lakkaamatonta toimintaa, jonka kautta Jumala pitää voimassa luotujen olemuksen, ja säilyttää niiden voimat, sekä johdattaa niitä hyviin tarkoituksiin. Kaitselmuksen kautta hän myös edistää kaikkea hyvää. Mutta sen pahuuden, jonka hyvyydestä poikkeamisen kautta syntyy, hän estää tai korjaa ja johtaa hyviin seurauksiin.
Jumalallinen Kaitselmus ilmenee maailman säilyttämisessä ja maailman ohjaamisessa. Jumala säilyttää koko maailman kaikkine voimineen ja lakineen, samoin maailman rakenteen ja järjestyksen, kaikkien luotujen olentojen olemuksen ja elämän. Erityisesti ihmisen olemuksen ja elämän.
Jumala johtaa maailmaa ja sen luotujen, erityisesti ihmisen, elämää edeltä määrättyjen tarkoitusten saavuttamiseen. Tämä ilmenee siten, että Jumala auttaa ihmistä hyvään, ja estää, parantaa tai johtaa syviin seuraamuksiin sen pahuuden, joka johtuu ihmisen vapaan tahdon vääristymisestä.
Kaitselmus ihmisen elämässä ilmenee yhtämittaisena sarjana Jumalan rakkauden tekoja. Nuo teot ovat rangaistuksia tai armahduksia, suojelemista tapaturmilta ja onnettomuuksilta sekä lohdutusta ja vahvistamista. Jumala järjestää ja ohjaa elämän vaiheita.