Mitkä ovat näkyvimmät kirkolliset tavat ortodoksisuudessa? 

 

Enimmän käytettyjä kirkollisia toimituksia ovat seuraavat: ristinmerkki, piispan ja papin siunaus, kumarrukset, polvistuminen ja maahan kumartuminen, kynttiläin ja lamppujen sytyttäminen, pyhän savun suitsuttaminen pyhäin kuvain ja kansan puoleen.

Ristinmerkkiä tehdessä on 1) pantava yhteen oikean käden kolme ensimmäistä sormea pyhän yksiolennollisen ja jakaantumattoman Kolminaisuuden merkiksi, ja kaksi viimeistä sormea on painettava kämmentä vasten Jeesuksen Kristuksen kahden luonnon merkiksi. 2) Näin yhdistetyillä sormilla tehdään ristinmerkki siten, että niillä kosketetaan ensin otsaa, sitten rintaa, sitten oikeaa ja vasenta olkapäätä. Ristinmerkin tekemisellä me kuvaamme kahta ajatusta:

1) Olkoon risti, tuo pyhityksen ase, meidän ymmärryksemme, sydämemme ja voimiemme pyhittäjänä. 2) Katsokoon Jumala meidän puoleemme, jotka Häneltä armoa anomme, ei välittömästi, vaan sen ristin kautta, jonka päällä Hänen ainokainen Poikansa meidän edestämme on kärsinyt ja kuollut ja jonka me nyt ikään kuin asetamme Jumalan ja itsemme välille, sekä armahtakoon Hän meitä ei meidän ansioittemme tähden, joita meillä ei ole, vaan Poikansa kärsimyksien, laupeuden ja rakkauden tähden.

Piispa ja pappi siunaavat seurakuntaa tai seurakunnan yksityisiä jäseniä yhtä hyvin jumalanpalveluksen aikana kuin sen ulkopuolellakin. Siunaaminen tapahtuu ristinmerkillä. Piispa siunaa joskus yhdellä (oikealla) kädellä, joskus molemmin käsin, pappi ainoastaan yhdellä (oikealla) kädellä. Siunatessaan he asettavat sormensa siten, että ne muodostavat Jeesuksen Kristuksen nimikirjaimet: IC XC. Etusormensa he nimittäin ojentavat suoraksi, niin että se kuvaa I-kirjainta, keskisormensa käyristävät C-kirjaimen muotoiseksi, peukalon ja nimettömän panevat ristiin X-kirjaimen muotoiseksi ja pienen sormen käyristävät C-kirjaimeksi. Siten muodostuu neljä kirjainta IC XC, jotka ovat lyhennys kreikkalaisista sanoista IHCOVC XPICTOC (vanhoin kirjaimin).

Kumarrukset Jokapäiväisessä elämässä me kumarramme niitä, keneltä jotakin anomme taikka joita kiitämme tahi tervehdimme. Herran huoneeseen me tulemme anomaan Jumalalta jotakin sekä kiittämään ja ylistämään Häntä. Luonnollista on, että me täälläkin osoitamme nämä tunteemme kumarruksillamme.

Polvistuminen osoittaa meidän syyllisyyttämme Jumalan edessä, maahan kumartuminen, että me olemme tomu ja tuhka, emmekä ole kelvolliset katsomaan taivaan korkeuteen.

Tuohusten  ja lampukoiden polttaminen oli alkuaan tarpeellista temppelien eli jumalanpalveluspaikkojen pimeyden tähden, sillä kristillisyyden alkuaikoina, varsinkin vainojen aikana, jumalanpalvelusta toimitettiin usein luolissa ja maanalaisissa katakombeissa ja muissa piilopaikoissa. Mutta sittemmin, vainojenkin lakattua, tuli kynttiläin ja lamppujen sytyttäminen niin välttämättömäksi tavaksi, ettei ilman sytytettyä kynttilää tahi lamppua aloitettu jumalanpalvelustakaan. Sytytetyllä kynttilällä on seuraava merkitys: Tuli merkitsee meidän palavaa rakkauttamme Jumalaa tahi sitä pyhää kohtaan, jonka kuvan edessä me kynttilän sytytämme, ja samalla se on meidän rukouksemme lämpimyyden ja taivaaseen pyrkimisen meikki. Valo merkitsee sitä hengellistä valistusta, mikä meille rukouksen kautta annetaan. Palavan aineen puhtaus (vahan tahi puuöljyn) on rukoustunteittemme ja halujemme puhtauden merkki. Sytytetty kynttilä on sitä paitsi hyvin kelpaava lahja meidän puolestamme Jumalalle, joka on vaikeuksien Isä (Jaak. 1: 17), ja pyhille, joita itse Herra on nimittänyt maailman valkeudeksi (Matt. 5:14).

 Suitsuttaminen pyhän pöydän, Vapahtajan kuvan ja pyhien ihmisten kuvien edessä osoittaa meidän harrasta toivomustamme, että meidän rukouksemme kohoaisivat taivaaseen niin kuin suitsutussavu (Ps. 141: 2) ja yhdistyisivät pyhien esirukouksiin Jumalan istuimen edessä (Ilm. 5: 8; 8: 2-3). Suitsuttaminen kansan edessä muistuttaa rukoilijoille, että heidän rukouksensa, voidakseen kohota taivaaseen, tulee olla puhtaat ja otolliset kuin hyväntuoksuinen suitsutussavu. Suitsutussavu kuvaa myös Jumalan kunniaa ja Pyhän Hengen armoa ja herättää siis uskovaisissa hartaita kiitoksen ja ylistyksen tunteita Jumalaa kohtaan, rukousta Pyhän Hengen armolahjain saamisesta ja luottamusta siihen armoon.