Mikä on Kirkon uskon perusta ja alkuperä

 

Ortodoksiseen ihmiskuvaan kuuluu kiinteästi jumaloitumisen ajatus, mikä tarkoittaa kehitystä, jonka myötä ihminen tulee yhä suuremmassa määrin osalliseksi jumalallisesta armosta. Yhdistymällä yhä suuremmassa määrin Pyhän Kolminaisuuden elämään ihminen voi rakastaa Jumalaa koko sydämestänsä ja lähimmäistään kuten itseään. Tämän yhdistymisen saa aikaan ihmiseksi tullut Jumalan Sana eli Kristus. Kristukseen liittyminen täydellistyy Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jumala lahjoittaa armonsa ihmiselle, eikä ihminen voi ansaita jumaloitumistaan, mutta hänen on tehtävä oma osuutensa, ponnisteltava ja kilvoiteltava sen hyväksi.

Kristillinen elämä saa voimansa Kristus-uskosta ja osallisuudesta Kirkon elämään: kasteesta, Eukaristiasta, yleensä sakramentaalisesta elämästä, rukouksesta ja kristillisestä rakkaudesta. Kristinusko on aina ollut luonteeltaan ja opetukseltaan eettistä. Eettisyydellä tarkoitetaan oikeiden ja hyvien arvojen mukaista asennetta tai tapaa elää ja toimia. Nykyään tarvitaan järjestelmällistä ortodoksisen etiikan tutkimusta. Tärkeätä on ennen kaikkea kyetä yhdistämään kristillinen etiikka ja yleinen tietämys sekä erityisesti nykyiset maailmaa ja elämää koskevat teoriat.

Kirkon opetusta Jumalasta ja ihmisestä, maailman synnystä, Kristuksen teoista ja merkityksestä, pelastuksesta, elämän tarkoituksesta, kuoleman jälkeisestä elämästä ja viimeisistä tapahtumista jne. nimitetään uskonopiksi eli dogmatiikaksi.

Kirkon opetusta siitä, kuinka meidän tulee toimia suhteessa Jumalaan, lähimmäiseemme ja itseämme koskien, yleensäkin, mikä on oikea tapa elää, nimitetään etiikaksi. Etiikka pyrkii selostamaan järjestelmällisesti ihmisen siveellisen elämän perusteita. Kun puhutaan kristillisestä siveellisyydestä, sillä tarkoitetaan sitä, että ihmisen elämän perusohjeiksi on otettu Kristuksen opetukset, jotka Hän ilmoittaa evankeliumissaan. Ortodoksinen etiikka ilmoittaa meille ortodoksisen kirkon käsityksen kristillisestä, siveellisestä elämästä. Jumala on luonut ihmisen pyrkimään siveellistä täydellisyyttä kohti. Tähän päämääräänsä ihminen pyrkii silloin, kun hän elää oikein eli kun hän tietoisesti ja vapaasti kulkee Jumalan viitoittamaa tietä ja noudattaa Jumalan käskyjä.

Etiikasta käytetään myös nimitystä “siveysoppi” ja siveellisyydestä nimitystä “moraali”. Eettisyyden perustana on tunne, joka pyrkii kasvattamaan ihmistä täydellisyyteen, jumalankaltaisuuteen. Toisaalta myös eettisyys vaikuttaa uskontoon. On sanottu: “Millainen on ihminen, sellainen on myös hänen Jumalansa”. Mitä korkeammalle siveelliselle tasolle ihminen pääsee, sitä paremmin hän oppii myös tuntemaan Jumalaa. Jos taas ihminen hylkää uskon, niin hänen eettiseltä elämältään katoaa perusta.

Uskonopilla ja etiikalla on paljon yhteyttä keskenään. Ne sisältävät opetuksen Jumalan valtakunnasta. Uskonoppi selostaa Jumalaa ja Hänen suhdettaan ihmisiin

Ihmisen ja Jumalan yhteys toteutuu täydellisimmin sakramenttien ja jumalanpalvelusten kautta. Niiden kautta Kirkko pyrkii elämään todeksi uskonsa Jumalaan, opettamaan ja osoittamaan, mikä yhteys seurakunnalla ja sen jäsenillä on Jumalaan ja toisiinsa.  Jumalanpalveluksia, niiden historiaa, merkitystä ja toimittamistapoja käsittelevää opetusta nimitetään liturgiikaksi.

Nämä kaikki ovat kristillisen elämän perusasioita, ja  niiden toteuttaminen elämässä jää jokaisen omaksi tehtäväksi.

Ortodoksisen kirkon usko ja opetus perustuvat Jumalan ilmoitukseen ja apostoliseen oppiin, jonka he saivat Kristukselta. He antoivat saamansa uskon ja opetuksen edelleen Kirkolle, ja ne välittyivät puhutun sanan ja kirjoitusten välityksellä. Apostolisen opetuksen ytimen muodostavat Raamattu ja pyhä traditio. Ortodoksinen kirkko on aina pitäytynyt näin perittyyn uskoon ehdottomasti ja mitään muuttamatta. Siksi se voi sanoa olevansa uskossaan sama kuin alkukirkko. Siksi myös sanotaan, että ortodoksinen kirkko on apostolinen kirkko.