Miten erilaisia laulamistapoja ortodoksisessa jumalanpalveluksissa on?

Muinaiskristityt lauloivat jumalanpalveluksessa kolmella eri tavalla: 1) Kaikki lauloivat yhtaikaa. 2) Toisinaan seurakunta jakaantui kahteen osaan, ja kumpikin osa lauloi vuoroonsa. Tämän laulutavan alkuunpanija on pyhä Ignatios, Antiokian piispa (k. v. 107), ja sitä sanotaan antifoniseksi lauluksi eli vuorolauluksi. 3) Toisinaan lauloi yksi laulaja ja kansa vuorotellen, niin että kansa kertasi aina joko kaiken sen, mitä laulaja oli laulanut, tai ainoastaan viimeiset sanat hänen virrestään tai lauloi jonkun psalmin jakeen tai muita ylistyslauselmia lisälauselmiksi hänen virteensä. Nämä laulutavat ovat, meidänkin kirkossamme säilyneet. Ainoastaan seurakunnan yhteinen laulu on jäänyt pois, sillä Laodikean kirkolliskokouksen jälkeen vuodesta 364 laulavat kirkossa yksinomaan määrätyt laulajat.

Laulusävelmät eli melodiat muinaiskristityillä olivat yksinkertaisia. Mutta 4. vuosisadalta alkoivat ne tulla enemmän vaihteleviksi ja taidokkaammiksi, sillä siihen aikaan areiolaiset ja muut harhaoppiset rupesivat taidokkaalla laululla houkuttelemaan oikeauskoisia omiin jumalanpalveluskokouksiinsa. 8. vuosisadalla pyhä Johannes Damaskolainen keksi kirkkolaululle kahdeksan eri laulusävelmäjaksoa, jotka ovat meilläkin käytännössä.