Miksi ortodoksisessa kirkossa ei käytetä soittimia, vaan jumalanpalvelukset lauletaan?

On luonnollista laulaa jumalanpalveluksessa, sillä laulu on tunteiden täyttämän sielun ääni, ja sellaisia hartaiden tunteiden läpitunkemia meidän tuleekin jumalanpalveluksessa olla. Siitä syystä ikivanhoista ajoista käytetäänkin jumalanpalveluksessa laulamista, ja sitä käyttävät kaikki kansat. Vanhan liiton aikana Jumalan valistamat henkilöt sepittivät lauluja, jotka tulivat yleisesti kansan käytäntöön. Tunnettuja ovat esim. Mooseksen ja Mirjamin(2.Moos.15:1–21), Samuelin äidin Hannan (1. Sam.2:1–10), profeettain Habakukin (Hab. 3:1.) ja Joonan (Joon. 2: 3-10) virret sekä kolmen nuorukaisen ylistysvirsi tulisessa pätsissä ja Daavidin psalmit. Juutalaiset lauloivat näitä virsiä temppelissä ja synagogissa, kotona ja matkalla. Daavidin ajoilta oli määrätty 4,000 leeviläistä soittajiksi ja veisaajiksi (1. Aik. 23: 5; 9: 33; Nehem. 7: 1). Uudessa liitossa Jeesus Kristus omalla esimerkillään pyhitti laulamisen, kun Hän salaisen Ehtoollisen jälkeen veisasi opetuslastensa kansa kiitosvirren (Mt. 26: 30). Apostolit sekä itse lauloivat että muitakin kehottivat opettamaan ja neuvomaan toisiansa psalmein ja kiitosvirsin ja hengellisin lauluin (Kol.3:16). Muinaiskristityillä enin osa jumalanpalveluksesta olikin laulamista. Meidän pyhistä lauluistamme muutamat ovat pyhästä Raamatusta otettuja, esim.: Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot (Jes.6:3), Halleluja (Ps. 104 -106), Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto (Luuk.2:14), Minun sieluni ylistää Herraa… (Luuk.1:46–55) ym. Toiset taas ovat pyhäin kirkkoisäin tekemiä. Vanhimmat niistä ovat Suuri ylistysveisu (aamupalveluksessa), pyhän Ambrosiuksen Sinua, Jumala, me kiitämme… (Te Deum), iltavirsi: Oi Jeesus Kristus, Sinä pyhän kunnian… (ehtoopalveluksessa).