Artikkeleja

Ihminen Jumalan luomana

Ihminen on Jumalan erityinen luomus. Hän on ainoa, joka luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. ( 1.Moos. 1:26). Jumala loi hänet  erityisestä tahdostaan maan tomusta luomistapahtuman lopussa, “kuudentena päivänä”.  Hänet luotiin hengittämään “elämän henkeä” (1 Moos.2: 7), Jumalan tuntemiseen ja vallitsemaan kaikkea Jumalan luomaa.

Ihminen luotiin sukupuoleltaan kaksinaiseksi – “mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät (1 Moos.1:27; 2:21), “olemaan hedelmällisiä ja lisääntymään” (1 Moos.1:28). Ortodoksisen opin mukaan seksuaalisuus kuuluu luomakuntaan, jota Jumala sanoo “hyväksi” (1 Moos.1:31), eikä se   itsessään ole millään tavoin synnillistä tai kieroutunutta. Se kuuluu inhimillisyyden perimmäiseen luonteeseen suoranaisesti Jumalan tahdosta.

Jumalan kuvana, luodun hallitsijana, Luomattomattoma Luojan kanssaluojana, ihmisen tehtävänä on “heijastaa” Jumalaa luomakunnassa, ulottaa Hänen läsnäolonsa, tahtonsa ja voimansa kautta maailmankaikkeuden, muuttaa kaikki olemassaoleva Jumalan paratiisiksi. Tässä mielessä ihminen luotiin suorastaan korkeampaa elämänkohtaloa  varten kuin enkelit, taivaan ruumiittomat voimat. Ortodoksisuus vahvistaa tämän vakaumuksen ei vain koskien raamatun painotusta, jonka mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi hallitsemaan luomakuntaa, mitä ei   sanota enkelistä, vaan myös suoranaisesti sen perusteella, mitä on kirjoitettu Jeesuksesta Kristuksesta, joka on todella täydellinen ihminen ja Viimeinen Aadam ( 1 Kor.15:45):”Sen tähden  Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: “Jeesus Kristus on Herra”. (Fil. 2: 9-11)

Uskosta Jeesukseen seuraa, että ihminen on luotu ylempään elämään kuin mikään muu luotu, jopa ylemmäksi enkeleitäkin, jotka julistavat Jumalan kunniaa ja palvelevat ihmisen pelastukseksi. Juuri tämän vakaumuksen Kirkko vahvistaa ylistäessään Mariaa, Kristuksen Äitiä “kerubeja kunnioitettavammaksi ja serafeja verrattomasti jalommaksi”. Sillä se mitä kunnioitetaan jo ihmis -Mariassa  todellistuneena on juuri samaa, mitä jokainen ihminen ,”joka kuulee Jumalan sanan ja noudattaa  sitä ” (Lk.11:28), odottaa ja toivoo.

Näin ymmärrämme, kuinka suuressa arvossa kristinusko pitää ihmistä. Ymmärrämme ihmisen “kaikkein tärkeimmäksi” Jumalan luoduista, jota varten Jumala loi “kaikki näkyväiset ja näkymättömät”.

Ortodoksisen opin voi ymmärtää ja antaa täyden merkityksen sille,mitä tarkoittaa olla ihminen vain Jeesuksen Kristuksen täyden ilmoituksen valossa.  Ollen ihmiseksi tullut Jumalan Poika ja Sana, Jeesus ilmoittaa koko ihmisyyden todellisen tarkoituksen. Täydellisenä ihmisenä ja viimeisenä Aadamina, “taivaasta tulleena ihmisenä” Jeesus antaa meille oikean selvityksen ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksesta. Sillä kuten apostoli Paavali kirjoitti, Aadam löytää merkityksensä “esikuvana siitä, joka oli tuleva”, nimittäin Jeesuksesta Kristuksesta (Room. 5:14).

Niinpä on kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento”. Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen, vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen (Kristus) on taivaasta… Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi” (1 Kor. 15:45 – 49)

Ortodoksisen teologian mukaan Jumalan kuvan itsessään kantaminen merkitsee olemista Kristuksen kaltainen, joka on Jumalan luomaton kuva, sekä jumaluuden kaikkien hengellisten ominaisuuksien omaamista. Pyhien isien sanojen mukaan se on tulemista jumalallisesta armosta kaikeksi siksi, mitä Jumala itse on luonnoltaan. Jos Jumala on vapaa, hengellinen, persoonallinen Olento, niin ihmisolentojenkin, miesten sekä naisten, on oltava samoin. Jos Jumala on voimallinen ja luova, joka hallitsee koko luomakuntaa, niin ihmisluotujenkin Hänen kuvikseen ja kaltaisikseen luotuina on hallittava maailmassa. Jos Jumala hallitsee ja ohjaa, ei hirmuvallalla ja sortamalla, vaan rakastavalla hyväntahtoisuudella, samoin on Hänen luotujensa tehtävä. Jos Jumala itse on rakkaus, armo ja sääli ja pitää huolta kaikista asioista, niin on Hänen luotujensakin, Hänen kaltaisikseen luotuina, oltava samanlaisia. Ja lopuksi , jos Jumala elää ikuisesti iankaikkisessa elämässä koskaan kuolematta vaan ollen ainaisesti täydellisen riemukkaassa ja sopusointuisessa kauneuden ja onnellisuuden yhteydessä kaikkien luotujen kanssa, niin myös ihmisolennot  luotiin iankaikkista elämää varten, riemulliseen ja   sopusointuiseen  yhteyteen Jumalan ja koko luomakunnan kanssa

Ortodoksisen opin mukaan ihmisolento ja -elämä eivät koskaan tule täydelliseksi ja pääty kehityksessään ja kasvussaan, koska se on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen. Jumalan oleminen ja elämä on ehtymätön ja määrätön. Aivan kuten jumalallisella Arkkityypillä ei ole jumalallisuudelleen rajoja, niin ei ihmiskuvallakaan ole rajoja ihmisyydelleen, johon hän voi kasvaa Luojansa armosta. Jumala loi siksi ihmisluonnon kasvamaan ja kehittymään jumalallisesta luonnosta osallistumisen kautta iankaikkisesti. Ihminen on luotu tulemaan yhä enemmän Jumalankaltaiseksi ikuisesti, vieläpä Jumalan valtakunnassa tämän aikakauden lopussa, kun Kristus tulee takaisin kunniassaan herättämään kuolleet ja antamaan elämän Häntä rakastaneille.

Niinpä pyhät isät opettivat, että minkä tahansa kypsyys- tai kehitystason ihminen saavuttaakaan, tai minkä tahansa voiman, viisauden, armon, tiedon ja rakkauden, hänellä on jatkuvasti edessään loppumaton mahdollisuus osallistua aina vain suuremmasta Kolminaisuuden elämän täyteydestä. Se tosiasia, että ihmisluonto kehittyy ikuisesti täydellisyyttä kohti Jumalan luonnon yhteydessä, antaa ihmiselle elämän tarkoituksen, ja pysyy ikuisesti hänen ilonsa lähteenä iankaikkisesti.

On myös mainittava, että ortodoksisen uskon opin mukaan ihmisten luominen mieheksi ja naiseksi tapahtui suoranaisesta Jumalan tahdosta ja se on olennaista oikealle ihmiselämälle ja -toiminnalle Jumalan heijastajana. Ihmisen sukupuolisuus on välttämätön osa Jumalan kuvaksi luodun ihmisenä olemisessa ja elämässä. Tämä ei tarkoita, että Jumalassa olisi jonkinlaista sukupuolisuutta, vaan sitä, että ihmiselämään kuuluu seksuaalisuus – miehinen ja naisellinen – mikäli elämä on sellaista kuin Jumala tarkoitti sen  olevan.

Miehen  ja naisen, uroksen  ja naaraan, Jumala loi elämään yhdessä, olemisen, elämän ja rakkauden liitossa. Inhimillisessä toiminnassa miehen on oltava johtaja, joka kuvaa Kristusta uutena ja täydellisenä Aadamina. Naisen suhteen mieheen on oltava kuin Marian ja Kirkon, Uuden Eevan, suhde Kristukseen, Uuteen Aadamiin,  miehen elämän innoittaja ja hänen olemisensa täydentäjä, ei miehen välikappale tai työväline. Nainen on persoona omine oikeuksineen, osallinen jumalallisesta luonnosta, välttämätön miehen täydentäjä. Miestä ei voi olla ilman naista- ei Aadamia ilman Eevaa -, aivan kuin ei voilla olla naistakaan ilman miestä. Nämä kaksi ovat olemassa yhdessä täydellisessä yhteydessä ja sopusoinnussa ihmisluonnon ja elämän toteuttamiseksi.

Miehen ja naisen erot ovat todellisia ja muuttumattomia. Ne eivät rajoitu vain biologisiin ja fyysisiin eroihin. Pikemminkin ne ovat “olemassaolotapojen” eroja yhdessä ja samassa ihmisyydessä, voisimme sanoa, aivan kuten Poika ja Pyhä Henki ovat olemassaolotapojen eroja yhdessä ja samassa jumaluudessa.  Mies ja nainen on tarkoitettu yhtä lailla ruumiilliseen kuin hengelliseen liittoon. Niiden on yhdessä ilmennettävä, yhdessä ja samassa Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen luodussa ihmisyydessä, ihmisluontoon kuuluvat kaikki hyveet ja voimat. Ei ole hyveitä ja voimia, jotka kuuluvat miehelle, mutta ei naiselle, tai sellaisia, jotka kuuluvat naiselle, mutta ei miehelle. Kaikki ovat kutsutut hengelliseen täyteyteen totuudessa ja rakkaudessa ja kaikissa Jumalan luoduilleen antamissa jumalallisissa hyveissä.

Miehen ja naisen välinen kilpailu ja vihamielisyys, jota nykymaailmassa esiintyy eivät kuulu Jumalan luomaan edellämainittuun keskinäiseen  “olemassaolontapojen”-malliin. Ne ovat pikemminkin synnin seurausta. Ei saisi olla miehen hirmuvaltaa naiseen nähden, ei alistamista eikä rasittamista. Aivan samoin kuin ei saisi olla myöskään naisten pyrkimystä olla kuten mies ja saada miehen asema luomisjärjestyksessä. Ennemminkin pitäisi olemisen yhteyden olla sopusointua ja yhteyttä luonnollisen luomisjärjestyksen ja erityispiirteiden mukaisesti. Kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden jumaluuden sisäisen olemisen eri tapojen erityispiirteiden kaltaista olemisen  ykseyttä. Sillä pyhän Kolminaisuuden jumaluudessa itsessään on luonnon ja  olemisen täydellinen ykseys, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen erityispiirteineen siinä mielessä kuin jokainen jumalallinen Persoona elää ja ilmentää Jumalan  varsinaista luontoa. Pyhässä Kolminaisuudessa on järjestys,  jopa jonkinlainen arvojärjestys, kunhan emme vain ymmärrä käsitettä siten, että Isän ja Pojan ja Pyhän hengen luonnossa olisi jotain erilaisuutta, vaan pelkästään tapaa jolla jumalalliset Persoonat ovat yhteydessä toisiinsa ja ihmiseen ja maailmaan. Sillä itsessään pyhässä Kolminaisuudessa Isä yksin on “jumalallisuuden lähde”. Poika on Isän ilmentymä ja Hänen “alaisensa”. Ja Pyhä Henki, samaa olemusta ja täysin Isän ja Pojan kaltainen, on “kolmas” Persoona, joka täyttää Isän ja Pojan tahdon. Kolme persoonaa ovat täydellisesti yhtäläisiä. Tämä on Kirkon dogmi.  Jumalan Kolminaisuuden elämä on esikuva ja tapa miehen ja naisen olemiselle ja toimimiselle luomisjärjestyksen mukaisesti.