Kristitty perhe

Apostoli Paavali tarkastelee perhettä sekä miehen ja vaimon suhdetta yhteytenä, joka on verrattavissa Kristuksen ja Kirkon suhteeseen. Monet Kirkon isät toistavat näitä opetuksia samassa hengessä. Perhettä verrataan pienoisseurakuntaan, jossa on sekä ajallisia että iankaikkisia suhteita ja yhteyksiä. Kristillinen perhe on yhteiskunnan perusosa. Näin ymmärrettynä perheinstituutiota tulee kaikin tavoin vaalia ja mahdollisuuksien mukaan vielä vahvistaakin niin Kirkon opetuksella kuin yhteiskunnan perhenäkemystä suojaavalla lainsäädännöllä. Perheeseen tavallisesti kuuluvat vanhemmat ja lapset. Lapset eivät voi elää ilman vanhempien huolenpitoa. Siksi vanhempien velvollisuus on ruokkia, hoitaa ja kasvattaa omat lapsensa, jotta heistä tulisi hyviä kristittyjä ja hyödyllisiä yhteiskunnan jäseniä. Kirkon siunaamaan avioliittoon rakentuva miehen ja naisen liitto on sakramentti, jota mikään muu yhteiselämän muoto ei voi korvata eikä vastata.

PERHEEN TEHTÄVÄT

Kirkko näkee perheen tehtävät seuraavasti:

1. Jatkaa Jumalan luomistyötä ja synnyttää uutta ihmiselämää.

2. Sen ruumiillisen ja siveellisen tuen antaminen, jota kahden ihmisen yhteiselämä edellyttää. Avioliitto- sana alun perin tarkoittaakin yhteisen ikeen yhteyttä, yhteistä eteenpäin kulkemista yhteisten kuormien kuljettajina ja yhteistä velvollisuuksien täyttämistä.

3. Avioyhteyden toteuttaminen niin, ettei kumpikaan puoliso enää ole oman ruumiinsa herra.

4. Todellisen yhteyden ja kokonaisuuden rakentaminen kahden ihmisen yhä kiinteämmällä toinen toiseensa liittymisellä uhrautuvan rakkauden ja yksimielisyyden sitein.

5. Uuden kristillisen sukupolven kasvattaminen ja vaaliminen.

LASTEN KRISTILLINEN KASVATUS

Lasten kristillinen kasvatus tulisi aloittaa mahdollisimman varhain. Kirkolliset tavat ja pyhien esineitten katseleminen jo vaikuttavat voimakkaasti lapsen mieleen. Siksi rukoukset, ristinmerkki ja pyhien kuvien kunnioitus pitäisi opettaa lapselle heti, kun hän vain oppii puhumaan tai tekemään liikkeitä. Samoin lasten kasvatuksen kannalta on erityisen tärkeää myös koko perheen yhteiset ilta- ja aamurukoukset, samoin tapa siunata ruoka rukouksella ja ristinmerkillä. Kasteen ja voitelun sakramenttien jälkeen lasta tulee käyttää mahdollisimman usein Herran Ehtoollisella. Taistelu syntiä vastaan on aloitettava mahdollisimman varhain, ja siksi kun lapsi noin 7-vuotiaana alkaa käsittää hyvän ja pahan välisen eron, on vanhempien ohjattava hänet synnintunnustukselle. Lapsena saaduilla hyvillä ja kristillisillä vaikutteilla on erittäin suuri merkitys ihmisen myöhäisempään elämäänsä. Varhain lapsessa alkaa herätä myös pahoja taipumuksia. Kasvattajain velvollisuus on taitavasti kitkeä ne pois. Lapset itse ovat kykenemättömiä taistelemaan pahuutta vastaan. Huomion arvoisia ovat myös säännöllisyys ja kohtuullisuus ruoan, puhtaudenpidon ja levon suhteen. Lasta on opetettava kuuliaisuuteen, mutta niin, ettei häntä orjuuteta. Sen tulee tapahtua rakkaudella ja aina oikeudenmukaisesti. Lapsen mieli on luonnostaan taipuvainen avuliaisuuteen, sääliväisyyteen ja armeliaisuuteen, siksi heitä tulee myös alusta alkaen neuvoa hyviin tekoihin.

LASTEN VELVOLLISUUDET VANHEMPIAAN KOHTAAN

“Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä”(2 Moos. 20:12.) Tämä Jumalan käsky esittää lasten velvollisuudet vanhempiaan kohtaan. Kunnioitus ilmenee siinä, että lapset käyttäytyvät vanhempiaan kohtaan ystävällisesti, eivät puhu heille pahaa, eivätkä lakkaa kunnioittamasta heitä silloinkaan, kun huomaavat heissä vikoja tai kun he tulevat vanhoiksi (Siir.3:13—15). Lasten tulee olla vanhemmilleen kuuliaisia, auttaa heitä ja huolehtia heidän elämästään silloin, kun he itse eivät siihen kykene. Lapset eivät koskaan kykene osoittamaan vanhemmilleen niin suurta rakkautta, kuin nämä osoittavat omia lapsiaan kohtaan. Lasten velvollisuus on myös saattaa vanhemmat kunniallisesti maan poveen ja muistaa heitä omissa esirukouksissaan, kun nämä siirtyvät pois tästä elämästä

VANHEMMUUS, LAPSETTOMUUS JA ADOPTIO

Vanhemmuus on suuri ilo ja kokemus. Lapsen kasvaminen ja hänen persoonansa kehityksen seuraaminen ovat asioita, jotka tuottavat vanhemmille iloa. Lapsen kanssa olemiselle on varattava riittävästi aikaa. Vanhempien etuoikeus on siirtää omat arvonsa lapsensa elämän tueksi, ja heistä riippuu paljon, millaiset arvot lapsi omaksuu. Keskeisiä kasvattamisessa ovat rakkaus ja rajat. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiansa: isän miehen malliksi ja äidin naisen malliksi.

Isälle riittää, että hän välittää lapsesta, juttelee lapsen kanssa, vie häntä harrastuksiin, kuuntelee häntä ja tarvittaessa asettaa rajat, joita ei tahdo lapsen ylittävän. Äiti taas hellii lasta, kuuntelee ja lohduttaa, sekä antaa lapselle tilaa olla oma itsensä. Hänellä kuitenkin on tahtoa ja kykyä ohjata lasta joutumasta tielle, joka vie väärään suuntaan.

Lapsettomuus ei ole häpeä tai rangaistus. Joku pariskunta ei voi saada lapsia ilman mitään näennäistä syytä. Kirkon käsityksen mukaan lapseton avioliitto on aivan yhtä arvokas kuin se, josta syntyy lapsia. Ei ole itsestään selvää, että perheeseen syntyy lapsi. Lapset ovat Jumalan lahja.

Adoptio on biologisen synnyttämisen kanssa tasa-arvoinen tapa saada lapsi omaksi. Lapsettomille adoptio on mahdollisuus toimia lasten hyväksi esimerkiksi huoltamalla kummilapsia tai toimimalla sosiaalisessa työssä. Avioliitto ei ole tarkoitettu pelkästään jälkeläisten tuottamiseksi. Lapsetonkin liitto täyttää tehtävänsä aviopuolisoitten pyrkiessä kasvamaan ihmisinä rakkaudessa ja Jumalan kuvaksi.

Adoptiossa lapsen synnyttänyt äiti sitoutuu luopumaan lapsestaan ja luovuttamaan hänet omaksi ottovanhemmille, jotka on yhteiskunnan toimesta todettu vastuullisiksi ja hyviksi henkilöiksi.

Joskus tilanne saattaa olla sellainen, ettei lapsi ei voi asua vanhempiensa luona. Sosiaalilautakunta on saattanut ottaa lapsen huostaansa. Silloin lapsi tarvitsee sijaisperheen. Tällainen perhe sitoutuu tarjoamaan lapselle hänen tarvitsemansa turvalliset ihmissuhteet. Tässäkin tapauksessa heidän holhouksensa säilyy lapsen biologisilla vanhemmilla.

Vanhemmat rakastavat sekä biologisia että adoptoituja lapsia yhdenveroisina ja ainutlaatuisina.