Ihmisoikeudet

Valistuksen aikana kehittynyt yksilökeskeinen käsitys ihmisestä sisältää ajatuksen, että ihminen on rationaalinen olento, jonka tarkoituksena on parhaan kykynsä mukaan tavoitella yksilöllistä hyvää maan päällä.

Ortodoksinen näkemys ihmisestä on olennaisesti yhteisökeskeinen: ihminen täyttää tarkoitustaan osana yhteisöä, ei yksilönä. Yksilön oikeuksista voidaan puhua ensisijaisesti oikeutena pyrkiä tietoisesti välttämään syntiä ja kehittymään yhä enemmän Jumalan, hengellisen alkukuvansa, kaltaiseksi. Valistuksen ajan näkemyksessä painotetaan ihmisen biologisia ja sosiaalisia tarpeita, jälkimmäisessä taas ihmisen psyykkistä ja henkistä puolta.

Ortodoksisuuden keskittyminen hengelliseen elämään ja yhteisöllisen, yhdenmukaisuutta tavoittelevan toiminnan, jumalanpalveluksen, korostaminen eivät tue valistuksen ajan käsitystä ihmisoikeuksista.

Ortodoksisuudessa keskeisellä sijalla ovat hyväntekeväisyys, diakonia, huolenpito muista, yksilöiden taloudellisten, sosiaalisten ja muiden “maallisten” oikeuksien tunnustaminen ja huomioon ottaminen.

Ortodoksinen valtionäkemys perustuu käsitykseen, että ihminen on olennaisesti ja ensisijaisesti hengellinen olento. Hänen maallisella olemassaolollaan ei ole yhtä suurta merkitystä kuin hänen ikuisella elämällään. Sen vuoksi mikä tahansa maallinen hallinto on ortodoksiselta kannalta teoriassa hyväksyttävä, mikäli se sallii kirkon säilyttää toimivaltansa hengellisissä asioissa. Kirkko voi sopeutua niin autoritaariseen kuin demokraattiseenkin yhteiskuntaan.Katolinen kirkko ei historiallisista syistä ole sitoutunut valtioon samalla tavalla kuin ortodoksiset kirkot. Katolisen kirkon piirissä on esitetty myös käsityksiä, jotka ovat verrattavissa valistuksen näkemyksiin ihmisoikeuksista

YLEISMAAILMALLINEN IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS
Ortodoksisen näkemyksen mukaan jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, elämään yhteydessä Luojaansa. Jokaiselle on myös annettu mahdollisuus tämän kuvan kirkastamiseen niin, että hän voi heijastaa jumalallista valoa. Tämä on mahdollista niin rikkaalle kuin köyhälle, niin aasialaiselle kuin eurooppalaisellekin, niin miehelle kuin naiselle. Ihmisen arvo on siis suunnattoman korkea, ja siksi jokaista ihmistä tulisi kohdella kunnioituksella.

Yhdistyneet Kansakunnat hyväksyi vuonna 1948 yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen. Siinä on 30 artiklaa, joiden mukaan kaikille kuuluu mm. tasa-arvo lain edessä, yleiset kansalaisvapaudet kaikkialla (ts. sanan-, omantunnon- ja uskonnonvapaus), perusturvallisuus (ts. oikeus työhön, riittävä ravinto ja terveydenhuolto) sekä oikeus saada opetusta ja mahdollisuus päästä osalliseksi tieteistä ja taiteista.
Ihmisoikeuksien julistus tunnustaa yleismaailmallisten eettisten periaatteiden olemassaolon ja kuuluttaa koko maailmaa koskevaa vastuun ajatusta.

MUITA YK:N IHMISOIKEUKSIEN PIIRIIN KUULUVIA JULISTUKSIA
YK on hyväksynyt myös muita ihmisoikeuksien piiriin kuuluvia julistuksia:
Lapsen oikeuksien julistus, jonka mukaan lasta on suojeltava laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöksiltä, eikä häntä ei saa saattaa kaupankäynnin kohteeksi.
Julkilausuma rodusta ja rotuennakkoluuloista.Sen mukaan rasismi ja rotuajattelu tukahduttavat sen kohteena olevien ihmisten kehityksen, turmelee ne, jotka sitä soveltavat, kylvää kansallista eripuraisuutta, ruokkii kansainvälisiä ristiriitoja ja uhkaa maailmanrauhaa.
Julistus naiseen kohdistuvan syrjinnän poistamiseksi kehottaa, että on ryhdyttävä kaikkiin asianmukaisiin toimiin yleisen mielipiteen kasvattamiseksi niin, että ennakkoluulot hälvenevät ja ne käytännöt, jotka perustuvat käsitykseen naisen alempiarvoisuudesta, häviävät.
Vammaisten oikeuksien julistus, jonka mukaan vammaisen on oikeus saada erityistarpeensa tyydytetyksi kaikilla taloudellisen ja sosiaalisen suunnittelun tasoilla.

Kaikki maat eivät kuitenkaan ole vahvistaneet näitä julistuksia. On jopa tapahtunut niin, että ihmisoikeuksien polkemiseen ovat syyllistyneet myös ne maat, jotka ovat hyväksyneet em. julistukset.Maailmanlaajuinen järjestö, joka toimii ihmisoikeuksien puolesta, on Amnesty International, joka toimii ihmisoikeuksien puolesta poliittisista näkökannoista riippumatta. Sillä on suuri vaikutus yleiseen mielipiteeseen.

RASISMI
YK:n rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan »kaikkea rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”

Rasismi on aate tai toimintaa, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan nimittää myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.

Rasismia ei esiinny vain enemmistöjen taholta erilaisia vähemmistöjä kohtaan, vaan sitä esiintyy myös erilaisten vähemmistöjen kesken, niiden sisällä ja myös vähemmistöjen taholta enemmistöä kohtaan.Toinen rasismin muoto liittyy rotupuhtauteen, jonka kannattajat pyrkivät estämään kielloin rotujen tai kulttuurien sekoittumisen. Rotusyrjintä on määritelty tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimiseksi tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjinnäksi esimerkiksi työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa.

Rasismin pohjana on tietämättömyys ja välinpitämättömyys toisista, erilaisista ihmisistä, sekä haluttomuus myöntää ja hyväksyä erilaisia toimintatapoja ja toisenlaista ajattelua. Rasismi ja rotuerottelu ovat vastoin kristillistä evankeliumia, joka julistaa kansojen välistä yhteyttä ja ykseyttä, jossa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista (1.Kor. 12:13).

PAKOLAISUUS
Vuoden 1951 sopimus pakolaisten oikeudellisesta asemasta määrittelee pakolaisuuden: ”Pakolainen on henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainon kohteeksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai mielipiteensä vuoksi tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja joka tällaisen uhan vuoksi ei voi tai ei halua palata kyseiseen maahan.”
Pakolainen on siis henkilö, joka on paennut vieraaseen maahan peläten vainoa syntyperän, uskonnon, mielipiteiden tms. vuoksi. Kuitenkaan kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Jotta ihminen määriteltäisiin pakolaiseksi, hänelle täytyy myöntää pakolaisen asema eli pakolaisstatus. Pakolaisuutta koskee ja sitä määrittelee Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja sen pöytäkirja vuodelta 1967. Esimerkiksi huoltajan puuttuminen, orpous tai sotaorpous ovat pakolaiseksi oikeuttavia syitä, mutta YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sota, nälänhätä tai ympäristökatastrofi eivät ole. Yleissopimuksen mukaan pakolaista ei voida palauttaa maahan, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan.

Turvapaikanhakija taas on henkilö, joka pyytää suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta. Jos hän on suojelun tarpeessa ja hänelle myönnetään turvapaikka, hän saa myös pakolaisaseman. Suomessa turvapaikanhakijoiden vastaanottoa säätelee Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta eli vastaanottolaki. Turvapaikkahakemuksia käsittelee Maahanmuuttovirasto. Hakemuksen käsittelyaikana hakija oleskelee vastaanottokeskuksessa siinä maassa, jossa hakee turvapaikkaa. Turvapaikkahakemuksista hylätään suuri osa, mutta usein myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun, humanitaarisen suojelun ja yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella.
Turvapaikan saanut henkilö voi palata omaan maahansa, kun maan olosuhteet ovat tulleet taas turvallisiksi. Ihminen tarvitsee kuitenkin monenlaista tukea, jos turvapaikkahakemus loppujen lopuksi hylätään ja hänet palautetaan maahan, josta tuli Suomeen, tai sinne, mistä hän on alun perin paennut. Kirkko turvapaikkana -toiminta antaa ohjeita siitä, kuinka seurakunta saattelee matkaan ja tukee hylkäävän päätöksen saanutta turvapaikan hakijaa.

Jeesus sanoi: “Minä olin muukalainen ja te otitte minut luoksenne.” (Mt.25:35) Jokaisessa juuriltaan irti tempautuneessa pakolaisessa kohtaamme itsensä Kristuksen. Tämä meidän tulisi muistaa. Kirkko auttaa kaikkia kärsiviä, eikä erottele heitä heidän etnisen tai uskonnollisen taustansa mukaan. Jokainen pakolainen ja turvapaikan hakija on lähimmäisemme, samaa lihaa ja verta kuin me. Suomessa ortodoksisen kirkon apua koordinoi kirkon kansainvälisestä diakoniasta ja lähetystyöstä vastaava järjestö Filantropia. Filantropia on seurakunnille tuttu yhteistyökumppani ja sillä on organisoitunutta osaamista ja kokemusta kansainvälisen avun antamisesta ja hyvät valmiudet ja verkostot sen perille saattamiseksi.

IHMISTEN HYVÄKSIKÄYTTÖ
Silloin kun ihmisyksilön avuttomuutta, suojattomuutta ja riippuvuutta käytetään alistamiseen tai pakotetaan vahingolliseen ja laittomaankin toimintaan hänen ihmisarvonsa vastaisesti, on kysymyksessä hyväksikäyttäminen. Hyväksikäyttämistä ilmenee hyvin monenlaisessa muodossa.

LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖ
Lapsen hyväksikäytöllä tarkoitetaan lapsen kohtelemista hänen ihmisarvonsa vastaisesti ja hyväksikäyttäen hänen kehittymättömyytensä ja suojattomuutensa sekä riippuvaisuutensa tuomaa mahdollisuutta alistaa hänet aikuisen tarpeiden ja lapselle vahingollisen toiminnan kohteeksi. Lapsen hyväksikäyttöä on mm. lapsen kaltoinkohtelu joka usein on osa perheväkivaltaa. Tällaista on vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta.
Erityisen tuomittavaa ja väärin on seksuaalinen hyväksikäyttö. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa seksuaalisia tekoja, jotka kohdistuvat suojaikärajaa nuorempaan lapseen tai nuoreen. Seksuaalista hyväksikäyttöä kutsutaan myös ahdisteluksi. Lyhytaikainen väkivaltaista seksuaalista hyväksikäyttöä kutsutaan raiskaukseksi.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhuttaessa lapsena pidetään Suomen rikoslain mukaan yleensä alle 16-vuotiasta henkilöä. Suojaikäraja on korkeampi, kun on kysymys lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä perhesuhteessa. Myös 16 vuotta täyttäneeseen, mutta alle 18-vuotiaaseen kohdistuva teko on rangaistava, jos siihen syyllistyy lapsen vanhempi tai häneen rinnastettava henkilö, joka asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.

LAPSIKAUPPA
Lapsikaupalla tarkoitetaan kauppaa lapsilla riistoa varten. Niihin kuuluvat muun muassa lapsikaappaus, värväys lapsisotilaaksi, salakuljetus, kätkentä, ja lapsityö hikipajoissa.
Hikipaja on työympäristö, jota länsimaissa pidetään työoloiltaan tai työehdoiltaan huonona. Joissakin tapauksissa työ on vaarallista tai työntekijät eivät voi vaikuttaa työoloihinsa. Joissakin hikipajoissa työskennellään ilman suojausta vaarallisilla laitteilla ja materiaaleilla äärimmäisissä lämpötiloissa työnantajan väärinkäytösten kohteena. Monet hikipajatyöläiset tekevät pitkiä päiviä pienellä palkalla ilman ylityökorvausta tai alle minimipalkan. Hikipajoissa lapsityö on yleistä.

Lapsikauppaan liittyy usein lasten pakottaminen prostituutioon, muu hyväksikäyttö, pakkotyö, orjuus, ja elinkauppaa. Lapsikauppaan liittyy usein myös laiton adoptio, myyminen pakkoavioliittoon, värväys lapsisotilaaksi, kerjäläiseksi, urheilijaksi kuten kamelinajajaksi tai jalkapalloilijaksi, tai uskonnollisiin menoihin.

IHMISKAUPPA
Suomen 2006 ratifioiman Yhdistyneiden Kansakuntien lisäpöytäkirjan mukaan ihmiskaupalla tarkoitetaan hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa henkilöiden värväystä, kuljettamista, siirtämistä, kätkemistä tai vastaanottamista voimankäytöllä uhkaamisen tai voimankäytön tai muun pakottamisen, sieppauksen, petoksen, harhaanjohtamisen, vallan väärinkäytön tai haavoittuvan aseman hyödyntämisen avulla, taikka toista henkilöä vallassaan pitävän henkilön suostumuksen saamiseksi annetun tai vastaanotetun maksun tai edun avulla.

Hyväksikäytöksi katsotaan vähintään toisen hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa tai muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö tai pakollinen palvelu, orjuus tai muu orjuuden kaltainen käytäntö, orjuuden kaltaiset olot tai elinten poistaminen.Ihmiskauppa on järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja ase- ja huumekaupan, internetrikollisuuden, piraattituotteiden ja lääkeväärennösten jälkeen. Se on myös räikeimpiä ihmisoikeusrikkomuksia.Ihmiskauppa liittyy myös laittoman työvoiman saantiin, jota ilman markettien halvat vihannekset ja tekstiilit pitäisi tuottaa Euroopan ulkopuolella. Varsinkin halpatyövoimana laittomat siirtolaiset ovat joustava työvoimareservi, jolla ei ole oikeuksia, olipa sitten kysymyksessä työturvallisuus, työajat tai palkat.

ORJUUS
Orjuuden ajatellaan usein olevan menneisyyttä, mutta sitä esiintyy nykyäänkin, joskaan ei enää laillisesti missään maassa. Orjuudella tarkoitetaan ihmisen pitämistä toisen ihmisen tai valtion vallan alaisena työssä ilman oikeutta palkkaan, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei pääse vapaaksi asemastaan. Orjuuteen verrattavat olosuhteet taas tarkoittavat sitä, että saatava palkka on liki olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa. Perinteisesti orjuus on käsitetty ihmisen pitämisenä toisen omaisuutena.Ihmisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden viemiseen ei useinkaan käytetä kahleita, vaan pelottelu, eristäminen, kiristäminen, riippuvuus, pakottaminen ja valheelliset lupaukset paremmasta elämästä riittävät.

Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti- Slavery International -järjestön mukaan nykyajan orjuutta ovat:
Velkaorjuus: ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi. Velkaorjuus koskee miljoonia ihmisiä.
Pakkoavioliitot: pakkoavioliitoissa pääasiassa naiset ja tytöt pakotetaan naimisiin.
Pakkotyö: vähintään 12,3 miljoonaa ihmistä maailmassa pakotetaan väkivallalla, muulla rangaistuksella tai näiden uhalla työhön.
Syntyperään liittyvä orjuus: ihmiset joko syntyvät orjaluokkaan tai kuuluvat ryhmään, jota pidetään orjatyöhön soveltuvana.
Lapsityön pahimmat muodot: arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista.
Lapsisotilaat: arviolta 300 000 lasta on väkivallalla orjuutettu sotatoimiin eri puolilla maailmaa.

Orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty. Maailmassa on kuitenkin yhä arviosta riippuen 21–30 miljoonaa orjaa. Suomessa oli 79 viranomaisten tietoon tullutta orjuustapausta vuonna 2010. Suomessa olevat orjat joutuvat työskentelemään muun muassa seksiorjina tai orjina kotitalous- ja maataloustöissä. Myös etnisissä ravintoloissa on havaittu orjuustapauksia. Ilmi tulleisiin tapauksiin liittyy tyypillisesti järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta ja ihmiskauppaa