Hiljaisuus – matka sisäiseen eheytymiseen
Nykyihmisen elämänpiiri varsin usein on kaukana kaikesta siitä, mikä liittyy hiljaisuuteen ja rauhaan. Tuntuu ehkä kummalliselta, mutta juuri hiljaisuus ja yksinäisyys auttavat parhaiten modernia ihmistä löytämään vastauksia oman olemassaolon mysteeriin ja Hänen salaisuuteensa,jonka kuvaksi ihminen on luotu, Uudelleen ollaan tajuamassa hiljaisuuden arvo. Yhä enemmän on niitä, jotka kaipaavat hiljaisuutta ja etsivät sitä oma-aloitteisesti. Näin ajatteleville on arvaamattoman paljon löydettävissä ortodoksisen kirkon hengellisestä perinteestä,joka on rikas ja monivivah- teinen, ja juuri hiljaisuuden ja sisãisen rauhan etsiminen ja kokeminen ovat siìnä varsin keskeinen alue. Jotkut löytävät etsimänsä ehkä jo kirkon jumalanpalvelustraditiosta. Hiljaisuuteen ja rauhaan voidaan pyrkiä eriasteisesti omista edellytyksistä tai olosuhteista riippuen, mutta on ilmeistä, että syvän hiljaisuuden ja pysyvän sìsäisen rauhan saavuttaminen ei onnistu kaikille.
Hìljaisuus elämänasenteena siihen käytännössä pyrkimisineen on tärkeämpi ja arvokkaampi kuin mitkään sitä koskevat ajatusrakenteet ja opilliset viisaudet. Näin on aivan selvästi erakkojen ja luostarìmaailman kilvoittelijoitten kohdalla. Vaikeneminen, hiljaisuus ja rauha kuuluvat samaan suureen kokonaisuuteen. Voimme saavuttaa hengellisesti arvokasta tietoa vain hiljaisuuden ja rukouksen avulla. Eräänlaisena perusedellytyksenä on pyrittävä vapautumaan ympäröivän maailman moninaisista valkutuksista. Vain näin voidaan edetä lähemmäksì Jumalaa ja sitä jumalankaltaisuutta, jonka kirkon opetus näkee kristityn korkeimmaksi tavoìtteeksi.
Vaikenemisen kautta tehdäãn tilaa hiljaisuudelle, ensin ulkonaisesti ja sitten syvemmãssä mielessä,jotta syntyisi tilaa hyville ja rauhaamme edistäville ajatuksille. Tällöin on kyse ihmisen jatkuvasta pyrkimyksestä siihen rauhaan, joka merkitsee Jumalan läheisyyttä. Kyse on etäisyyden ottamisesta tämän maailman tavanomaisiin asioihin, pyrkìmys vaimentaa ihmisen maailmaan liittyvien mielitekojen ja halujen vaikutusta ja enenevässä määrin vapautua niiden vallasta. Sydämen rauhaa kutsutaan myös kaikkien hyveiden äidiksi, mutta tuon rauhan saavuttaminen vaatii jatkuvaa taistelua, Hiljaisuus ja yksinäisyys eivät ole välttämättä paikkoja, vaan pikemminkin mielen ja sydämen tiloja. On kyllä totta, että hiljaisuus on joskus pelkkää puheen puuttumista. Mutta hiljaisuuden pitäisi olla aina myös kuuntelemista.
Pelkkä melun poissaoleminen ei ole vielä tätä hìljaisuutta. Päivä, joka on täynnä melua ja ääniä voi olla hiljaisuuden päivä, jos melu tulee meille Jumalan läsnäolon kaiuksi, ja jos äänet ovat meille Jumalan viestejä ja pyyntöjä. Mutta kun me puhumme itsestämme ja olemme täynnä itseämme, jätämme hiljaisuuden taaksemme. Kun me toistamme Jumalaa lähellä olevia sanoja,jotka hän on jättänyt meille, meidän hiljaisuutemme pysyy rikkumattomana. Hiljaisuus on hengellisen elämän kehittymisen ja vahvistumisen perusedellytys. Niitä jotka vakavasti etsivät hiljaisuutta, neuvotaan tuon tavoitteen edistämiseksi myös väittämään tyhjänpäivãisten puheitten kuuntelemista, mutta neuvot eivät pysähdy vain haitallisen aineksen välttämiseen, vaan tilalle tuodaan myös jotakin myönteistä.
Suomessa on jo 1990-Iuvun puolivälistã lähtien järjestetty aika ajoin ortodoksisia hiljaisuuden retriittejä. Retriitin osallistujien määrät eivät olleet suuria, mutt yhä enemmän retriitit kiinnostavat. Retriitissä tietoisesti iuovutaan tavanomaisista rutiineista, vetäydytään ohjatusti pois maailmasta ja pyritään tietoisesti hiljentymään, Iuopumalla puhumasta ja sanoista. Se, mihin veäydytään, ja mitä hiljaisuudesta pyritään löytämään, rìippuu pitkälti retriitinjärjestäjästä. Jos mahdollista retriitin aikana osallistutaan mahdollisimman paljon jumalanpalveluksiin. Seurakunnan omien jumalanpalveluksien lisäksi retriitin aikana toimitetaan akatistoksia ja Jeesuksen rukous-palveluksia sekä panihida eli vainajien muistopalvelus. Ruokailut tapahtuvat yhdessä luostariperinteen mukaisesti. Niiden aikana luetaan hengellisiä opetuksia. Kukin retriittiläinen voi itse mãäritellä oman tapansa hiljaisuuden ja tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Hengellisen kirjallisuuden lukemisen ja Jeesuksen rukouksen opettelemi- sen kautta on mahdollista oppia ortodoksisen hengellisyyden perusteita. Vaikka retriitti on alkujaan katolisen kirkon käyttämä hiljentymisen muoto, on ortodoksisuudestakin löydettãvissä vankat juuret niiden järjes- tãmiseen. Kirkkoisien opettama hesykasmi korostaa sisäistä hiljaisuutta ja sisäisen rauhan etsimistä. Pyhä Gregorios Palamas, Tessalonikan piispa ja teologi, 1400- Iuvulla vaikutti hengelliseen uudistumiseen, joka kosketti kaikkia kristillisen elämän alueita, yhtä hyvin sisäistä kehittymistä kuin sakramentaalista ja sosiaalista elämää.
Pyhän Gregorioksen mukaan pelastus on enemmän kuin pelkkää anteeksiantamusta; se on ihmisen aitoa uudistumista ja tätä uudistumista eivät saa aikaan jotkut ihmisen omaan luotuun olemukseen sisältyvät luonnollisten energioiden purkaukset, vaan Jumalasta lähtevät energiat, ennen kaikkea muuta jumalallinen armo, jotka kohtaavat ja ympäröivät ihmisen ja saattavat hänet yhteyteen Jumalan kanssa. Tãssä hesykasmiksi nimetyssä liikkeessä yhdistyi hengellinen tieto ja kokemus käytännön elämän toimintaan. Siksi hiljaisuus voidaan katsoa osaksi hengellistä kilvoittelua. Esimerkiksi suuren paaston yhteydessä Venäjällä oli vanha tapa lähteä joksikin aikaa metsän hiljaisuuteen rukoilemaan ja lukemaan pyhiä tekstejä. Kysymyksessä oli ns. pustinja- perinne, Hiljentymisessä ihminen voi kohdata myös vaikeita asioita ja kieiteisiä tunteita.
Ortodoksisessa perinteessä hiljentyminen on aìna ohjattua. Jokaiselle osallistujalle on varattu aikaa hengelliseen keskusteluun ja ohjaukseen papìn kanssa. Retriitit ovat tärkeää kirkon työtä, eräänlaìsta sisälähetystyötä ortodoksien piirissä. Retriitteihin osallistuu myös luterilaisen kirkon jäseniä sekä muita kristittyjä tai jopa ateisteja,jopa enemmänkin kuin ortodokseja. Johdantoluennot ja mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ortodoksisuudesta tai kunkin elämäntilanteesta sekä ortodokseilla mahdollisuus katumuksen sakramenttiin ovat monelle elämän käännepiste. Ne antavat eväitä ja suuntaa elämään. Sisäinen eheytyminen ja takaisin palaaminen ovat ortodoksisuuden ydintä.
Oikeastaan retriitti tarjoaa jopa paremmat puitteet ortodoksisuuteen tutustumiseen kuin erilliset, siìhen tarkoitetut kurssit. Kyseessä on kohtaa- minen Jumalan ja lähìmmãisen sekä itsensä kanssa. Monet kokevat juuri yhteisöllisyyden voimakkaana huolimatta siitä, että retriitin aikana ei puhuta. Monet ovat palanneet takasin seurakuntayhteyteen tai liittyneet kirkkoonkin osallistuttuaan retriitteihin. Hiljaisuuden retriitti on vaìn johdantoa paluuseen ja eheytymiseen.Hengellistä, kilvoittelevaa hiljaisuutta tarvittaisiin enemmän. Meidän, koko kirkon ja ortodoksisen kristillisyyden, tulisi palata juurillemme. Tulisi pyrkiä tuomaan enemmän esille, kuinka löydämme hesykastisen elämänmuodon, hiljaisuuden kautta eheytyvän yhteyden Jumalaan.