Hiljaisuus ja rauha elämän voimavarana

Tavanomaisessa merkityksessä “hiljaisuus” (“hesykia” = sisäinen hiljaisuus) rinnastetaan liikkeen puuttumiseen, vastakohtana liikkeelle; tai sen katsotaan olevan samaistettavissa lepoon, vastakohtana työlle tai askareille. Toisin sanoen, rauhallisuus ja levollisuus ymmärretään ulkoisena ja pääosin ruumiillisena tilana, ilman mitään erityistä hengellistä sisältöä tai suoraa yhteyttä ihmisen sisäiseen elämään. Se vastaa isien käyttämää käsitettä “argia”– toimettomuus.

Mutta ortodoksisessa perinteessä hiljaisuudella on hyvin erilainen merkitys. Se ei tarkoita liikkumattomuutta eikä lepoa. Sitä ei myöskään pidetä eräänlaisena tavanomaisena poikkeamana tai hyveenä. Rauhallisuus  ja levollisuus on “mitä ylevintä huolettomuutta” ja “täydellisin hyve”. Se on Jumalan tuntemisen tie, joka huipentuu “Jumalan näkemiseen”. Muut hyveet, jotka “toteutuvat työn kautta – noudattamalla käskyjä – ovat ensimmäinen vaihe ja ne ovat edellytys  edistymiselle kohti   “Jumalan näkemistä”.

Hesykasmi ei ole pelkästään teologinen koulukunta tai kirkollinen järjestelmä, vaan pikemminkin ilmiö, joka ylittää erilaiset koulukunnat ja järjestelmät. Ja vielä enemmänkin, hesykasmi ei rajoitu tiettyyn ajanjaksoon munkkilaisuuden historiassa, vaikkapa 1400-lukuun, jolloin oppinut munkki, Varlaam Kalabrialainen, hyökkäsi athosvuorelaisia munkkeja vastaan ja synnytti tunnetun hesykasti-riidan. Hesykasmi on rauhallisuuden harjoittamista, joka on ortodoksisen kilvoittelun pysyvä ominaisuus.

Mitä on tämä rauhallisuus ja mistä se koostuu?

Mitä tulee lähestymistapaan kohti Jumalaa ja Hänen tuntemistannsa, se, mitä siitä yleensä sanotaan, on peräisin Psalmien jakeista: “Heretkää (=olkaa hiljaa) ja tietäkää, että minä olen Jumala” (Ps 46:11). Tämän jakeen katsotaan kuitenkin usein tarkoittavan ulkoista rauhallisuutta Toisin sanoen, hiljaisuutta pidetään pelkkänä pidättäytymisenä työstä tai ulkoisena rauhallisuutena. Mutta sellaisella hiljaisuudella, sellaisella  rauhallisuudella ei ole sinällään mitään myönteistä sisältöä, eikä se tietenkään tarjoa mitään tietoa Jumalasta. Pyhä Simeon Uusi Teologi sanoo: “Sillä Jumalan tuntemista ei anna ulkopuolinen rauha… vaan pikemminkin rauhallisuus ilmenee niissä, jotka ovat kamppailleet oikeutetusti ja hyvin”. Jos ihmiset vetäytyvät toiminnasta, se on: käskyjen noudattamisesta, panostamatta  hengelliseen työhön, he ovat laiskoja molemmissa asioissa ja niin he varmasti tekevät syntiä.

Sama hesykasti-pyhä sanoo: “Yksikään apostoleista tai jumalankantajaisistä ei korota  rauhaa yli mieluisten tekojen, vaan noudattamalla käskyjä he tietoisesti osoittavat uskoa Jumalan rakkauteen “.

Kirkon elämässä ei ole koskaan pidetty rauhallisuutta ja levollisuutta parempana kuin käskyjen noudattamista. Tarkoituksellinen käskyjen noudattamatta jättäminen on täysin päinvastaista kuin rauhallisuus. Hesykastit noudattavat rakkaudestaan Jumalaan uskollisesti Hänen käskyjään ja pystyvät siten tulemaan tutuiksi Hänen kanssaan. He haluavat pysyä Hänen kanssaan, mikä  antaa heille mahdollisuuden kulkea sekasorron ja ahdistustavan läpi ja sulkeutua rauhan “jumalalliseen hehkuun”, jotta “he voivat kuulla Kristuksen hiljaisuuden” (Ign.Antiokial.). Siksi rauhallisuuden ja ortodoksisen hesykastisen elämän malli on Meidän Kaikkein Pyhin Äitimme, joka kantaa “jumalallista tulta  käsivarsillaan” .

Käskyjen noudattamisen kautta osoitamme rakkautemme Jumalaan ja lähestymme Hänen tuntemistaan. “Ne, joilla on minun käskyni ja noudattavat  niitä, ovat niitä, jotka rakastavat minua. Ja ne, jotka rakastavat minua, rakastavat minun Isääni, ja minä rakastan heitä ja ilmoitan itseni  heille. “(Joh.14:21) Mutta sydämen rukouksen tila ylittää käskyjen noudattamisen. Käskyjen noudattaminen, jota yleisesti kutsutaan askeettisessa perinteessä  “toiminnaksi” eli  “praksikseksi”, johtaa “mietiskelyyn”,  mielen  hiljaisuuteen, joka on paikka, jossa jumalallinen mietiskelu tapahtuu.

On luonnollista, että ennen kuin ihmiset saavuttavat mielen rauhallisuuden tason, heidän on yritettävä keskittää  älynsä, vapauttaa se huolista ja irrottaa se maailmallisista huolenaiheista. Näin tämän maailman asioiden välttäminen edesauttaa keinona askeettiseen puhdistumiseen ja prosessina saavuttamaan  mielen rauhoittumisen Siksi hesykasmin mestari pyhä Johannes Siinailainen asettaa Portaissaan, hesykasmin käsikirjassaan, kieltäymyksen ensimmäiseksi askelmaksi. Hän sanoo, että kukaan ei pääse  sisälle taivaalliseen hääkammioon kruunuineen, ellei suorita kolminkertaista kieltäymystä:  luovu asioista ja muista ihmisistä, henkilökohtaisesta tahdosta  ja hylkää turhaamaisuutta (Johannes Siinailainen).

Rauhallisuuden kokeminen edellyttää tietenkin ulkoista rauhaa. Sitä ei voida saavuttaa nykyajan elämässä ja kohinassa, vaikka onkin aina muutamia selviä poikkeuksia, jotka onnistuvat saavuttamaan saavuttamattoman.  Rauhallisuus ja levollisuus on sielun, tai tarkemmin sanoen älyn tila. Kun älymme lakkaa hyödyntämästä  ulkoisia asioita ja lakkaa innostumasta tämän maailman ärsykkeistä, se palaa itseensä ja itsensä kautta “kohoaa Jumalan ymmärtämiseen”(Basieios Suuri). Rauhallisuuden kokee ensiksi ja ennen kaikkea erämaassa, ja kaikki suuret hesykastit kulkivat erämaan halki.

Jumalan tunteminen ei tule ulkoisen rauhallisuuden tuloksena, vaikkakin tämä voi olla hyödyksi sen hankkimisessa.Eikä heykasmi rajoitu ulkoiseen rauhallisuuteen.

Ortodoksisen hesykasmin hiljaisuus ei ole teoreettista, vaan hyvin kokemusperäinen tila. Se edellyttää käskyjen noudattamista ja hyveiden harjoittamista. Kun kilvoittelijat kypsyvät “areenalla”, “toiminnassa”, kun he toisin sanoen ovat jo ahertaneet “oikeasti ja hyvin” hyveiden saavuttamiseksi, niin silloin he kykenevät kääntymään mietiskelyyn. Ja tämän jumalallisen mietiskelyn ilo on todellista rauhaa, mielen hiljaisuutta.

Toiminta eli käskyjen noudattaminen elämässä  sopii useimmille ihmisille, kun taas mietiskely on täydellisiä varten (Gregorios Teologi) Pyhä  Gregorios itse halusi mietiskellä. Hänet sai pitämään mietiskelyn etusijalla ei niinkään hänen oma psykologinen  rakenteensa, vaan pikemminkin jumalallinen  rakkaus “hyvyyteen ja hiljaisuuteen”, jonka täyttämä hän oli.

Näyttää siltä, ​​että pyhän Gregorioksen läheinen ystävä pyhä Basileios Suuri piti parempana toimintaa. Tämän hän asetti lähtökohdaksi munkkilaisuudelle, jonka perustaja hän oli. Itse asiassa on väitetty, että hän hylkäsi erakkoelämän, koska se oli ristiriidassa sosiaalisen luonteemme kanssa ja että hän todennäköisesti vasta elämänsä loppupuolella hyväksyi  vastenmielisesti erakot poikkeuksina. Basileios Suuri koki rauhan voimakkaasti ja pani merkille sen merkityksen hengelliselle elämälle. Se oli myös terve perusta hänen vertansa vailla olevalle pastoraaliselle ja sosiaaliselle työlleen.

Basileios toteaa, että jos mielemme on hämmentynyt, “emme voi saavuttaa rakkautta Jumalaan tai lähimmäiseemme”. Hän painottaa 5. Mooseksen kirjan kehotusta “pitäkää huolta itsestänne” (5.Moos. 15 : 9), ja on tyypillistä hänen sanomisilleen. Yhdessä saarnassaan, jossa tämä Raamatun sanonta on hänen aiheenaan, hän kommentoi: “Tarkatkaa  itseänne; eli ei perhettä eikä noita ympärilläolevia, vaan yksin  itseänne”.(Basieios Suuri).

Rauha ei ole pelkästään samanaikaista toiminnan kanssa, vaan se on itse asiassa edellytys toiminnan eli käskyjen noudattamisen  oikealle harjoittamiselle. Kaikki oikeat toimet ovat rauhallisuuden hedelmää. Rakkauden kaksinkertaisen käskyn täsmällinen noudattaminen edellyttää pirstoutuneen ihmispersoonan  eheytymistä, mielen järjestykseen saattamista ja älyn rauhoittamista. Basileios ei kannustanut perustamaan erakkokeskuksia, mikä olisi ollut helppoa, kun otetaan huomioon puolierakkomaisten yhteisöjen määrä, joita uskovat olivat jo perustaneet hänen aikanaan. Hän ei tehnyt niin, koska hän itse oli jo elänyt ja kypsynyt rauhassa ja hänelle oli jo suotu Jumalan näkeminen, kuten hän paljastaa kirjeessään.

Alusta alkaen ortodoksinen munkkilaisuus on ollut hesykastista Varhaisimmat munkit, jotka elivät kaukana maailmasta ja harjoittivat lakkaamaatonta rukousta, olivat pohjimmiltaan hesykasteja (John Meyendorff). He olivat sitä mieltä, että heille oli turvattava rauha “voidakseen puhua Jumalalle selkeästi”(Gregorios Teologi). Tämä oli ja on tietenkin itsestään selvä vaatimus jokaiselle todelliselle uskovalle. Ja niin  meillä on kirkon näkemyksenä rauhallisuus ja levollisuus perusominaisuutena.  Se on se Marian “hyvä osa”, jonka Kristus itse hyväksyi ja jota korostetaan ja ylistetään koko ortodoksisessa perinteessä. Se selittää myös perehtyneisyyden, joka  ortodoksisella kirkolla elämässään on aina ollut askeettista  perinnettä kohtaan,niin kuin se ilmenee Filokalian ja Iisak Syyrialaisen,Efraim  Syyrialaisen, Portaiden Johanneksen, Nikodemos  Athosvuorelaisen ja muidenkin teksteistä.

Hiljaisuus ja rauha on kaikille kristityille askeesin menetelmä ja elämäntapamenetelmä. Uskovainen saavuttaa hengellisen elämän kuuliaisuuden kautta. Käymällä läpi  himoista puhdistumisen ja käskyjen noudattamisen vaiheet, kilvoittelija saavuttaa älyn ja sydämen puhtauden kuuliaisuuden kautta. Näin on mahdollista kokea  rauhaa mielen ja sydämen rauhan tilana. Tämä koetaan älyn ja sydämen yhdistymisenä tai “sydämen kätkössä olevan persoonan” mietiskelynä (1.Piet. 3:4), jolloin on mahdollista nähdä heijastus Jumalan totuudesta. Rauhallisuus ei ole enää askeettista, vaan ennen kaikkea karismaattista. Se on sielun puhtauden tila, jossa ihmiset vapautuvat kaikista sisäisistä häiriöistä ja epäjärjestyksestä siihen pisteeseen asti, jossa he ylittävät itsensä ja antautuvat Jumalan mietiskelyyn. Tässä rauhallisuuden tilassa ihmiset tulevat ikään kuin läpinäkyviksi Jumalan edessä, Jumala tuntee heidät, koska Jumala odottaa heitä; ja he tuntevat Jumalan, koska he noudattavat Hänen tahtonsa. Tästä syystä, kuten vanhus Sofroni kirjoittaa, tässä aidosti karismaattisessa elämässä ei ole asketismia (Arkkim. Aofroni). Tässä elämässä himot, joita vastaan askeesi on tarpeellinen ase, on jo voitettu.

Akateemisen teologian alalla esitetään joskus kysymys: “Mikä on hesykasmin raamatullinen perusta. Mitä tarkoitusperiä se palvelee ja mihin käskyyn se perustuu, jos, kuten hyvin tiedetään, kaikki evankeliumin käskyt kiteytyvät rakkauden kaksoiskäskyyn? “

Varmasti näihin kysymyksiin on aihetta, mutta kuitenkaan  akateeminen teologia ei ole vastannut niihin. Rauhaa ja hesykasmia koskevaa tukea Raamatusta kyllä löytyy Psalmiteksteistä: “Heretkää (=olkaa hiljaa) ja tietäkää, että minä olen Jumala,” (Ps.45:11). Tämä on kuitenkin ymmärretty käytännöllisessä mielessä ilman laajempia ulottuvuuksia tai syvempää merkitystä. Ainakin näin sen  Bysantin pyhän Simeon Uusi Teologin  aikalaiset humanistit ymmärsivät.

Raamatussa tästä on myös käytännön esimerkkejä: profeetta Elia Karmel-vuorella, Johannes Kastaja autiomaassa ja Jeesus itse, joka vetäytyi rukoilemaan erämaan rauhaan (Mt 4:1; Mk.1: 12-13; Lk.4:1; 5:16) Mutta näitä ei myöskään pidetä riittävinä hesykasmin oikeuttamiseksi. Monet ihmiset uskovat, että rauha syrjäyttää toiminnan. Mitä kuitenkaan ei ole kovin hyvin ymmärretty, on se, että ilman rauhaa toiminta jää aliarvostetuksi.  Ilman rauhaa koko ihmiskunnan pelastuminen vaarantuu, koska emme  ole vielä “pelastuneet”, vaan olemme yhä turmeluksen vallassa.

Pyhä Paavali kirjoittaa, että “hengelliset ihmiset pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia, koska heillä on” Kristuksen mieli”(1.Kor.2:15). Mielen rauha selkeyttää kilvoittelijan  mielen ja mahdollistaa Kristuksen mielen tuntemisen. Tämän armolahjan kanssa, joka aina toimii Kristuksen ruumiissa, kirkossa, kokemuksellinen teologia todistaa myönteisesti Hengen yliaistillisesta totuudesta, vaikka käyttääkin aina asianmukaista ihmiskeskustelua.

Jos ihmiset, jotka ovat rajoittuneet pelkästään askeettisiin ponnisteluihin, lopettavat niiden toteuttamisen, he eivät voi toimia hengellisesti (Simeon Uusi teologi). Pyhä Gregorios Palamas soveltaa eroa henkisen ja empiirisen Jumalan tuntemisen välillä  käyttämällä termejä “teologia” ja “Jumalan näkeminen”. Pyhä Gregorios sanoo, että teologia on yhtä kaukana Jumalan näkemisestä, joka tapahtuu valon sisällä, kuin asioiden tunteminen on kaukana tiedon hankkimisesta.  “On eri asia puhua Jumalasta  kuin käydä sisälle, yhteyteen Hänen kanssaan”.

Teologia tarvitsee puhuttua sanaa ja jopa puhumisen taidetta, kun se käyttää loogisia perusteluja ja todisteita, kun haluamme siirtää tietomme muille ihmisille. Tämän voivat tehdä ihmiset, joilla on maallista viisautta, vaikka he eivät olisikaan hengellisesti puhtaita. Mutta jotta ihmiset saisivat Jumalan itseensä ja sekoittuisivat Hänen puhtaimman valonsa kanssa, sikäli kuin se on mahdollista ihmisluonnolle, tätä ei voida tehdä, elleivät he käy ulos itsestään tai paremminkin ylitä itseään. Ja tämä vaatii puhdistumista, joka toteutuu  hyveitä harjoittamalla (Gregorios Palamas).

Pyhä Ignatios Jumalankantaja kirjoittaa:”Hesykasti kokee Jumalan “rauhaa”. Hän toteuttaa Marian osaa, joka istui Jeesuksen jalkojen juuressa  ja kuunteli Hänen opetustaan​​”(Lk.10:39). On myös akateemista eli skolastista teologiaa, joka tekee hänen sisarensa Martan työtä, joka huolehti ainoastaan  Kristuksen illallisen valmistamisesta (Lk.10:40). Ilman Martan kovaa työtä illallinen ei olisi tullut valmiiksi. Marian tavoin  Marttakin rakasti Kristusta. Kristus kuitenkin ylisti Marian asennetta sanomalla, että “hyvää osaa” ei otettaisi häneltä pois .

Lopuksi todettakoon, kuinka arkkimandriitta Sofroni kirjoittaa, että todellinen Jumalan tunteminen ei ole ihmisen järjen tuotetta eikä kriittisen tutkimuksen tuotetta, vaan ilmoitusta, joka koskee  korkeampaa Olemista, johon ihmiset tulevat sisälle Pyhän Hengen vaikutuksen kautta . Siksi todellinen lähestymistapa kirkon dogmaattiseen opetukseen toteutuu henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Akateemisessa teologiassa voidaan yleensä havaita  kaksi suuntausta: konservatiivinen ja progressiivinen. “Vanhoilliset” teologit, jotka ovat hedelmättömiä ja karuja, “puhuvat ilman olemista”. He ovat kykenemättömiä joko edistämään tai estämään mitään liikettä kohti “jumalallisen hohteen” rauhaa. “Edistykselliset” teologit, rohkealla mielikuvituksellaan ja pohdinnoillaan, pyrkivät aina olemaan “luovassa myötävaikutuksessa” maallisen yhteiskunnan kanssa. Mutta tällä tavalla ei todellinen Jumalan tunteminen  säily eikä etene. Todellisen “säilymisen” ja todellisen teologian “edistymisen” keskiönä on aina “hiljaisuuden ja rauhan ja levollisuuden liekki”, joka tyytyy Marian asenteeseen. Tämän liekin soihdunkantaja on ortodoksinen hesyksmi, joka on säilynyt läpi aikojen ja joka voidaan kokea jokaisessa ortodoksisen kirkon uudistusvaiheessa. Niinpä hesykasmi pysyy minkä tahansa todellisen  uudistuksen lähteenä ortodoksisessa kirkossa.