Raamattu Kirkon uskon lähteenä

Ortodoksisen uskon perustana ovat Raamatun ilmoitus ja pyhä traditio eli perimäoppi. Apostolien välityksellä Jumalan ilmoitus siirtyi jälkipolville sekä kirjoitetussa että kirjoittamattomassa muodossa eli suullisesti ja myös esimerkin kautta.

Aivan aluksi Raamatun kirjojen sisältö on säilynyt suullisena perimätietona ja vasta myöhemmin sai kirjallisen muodon. On tärkeää ymmärtää, että Raamattu kuuluu traditioon ja on sen tärkeä osa. Oikeastaan Raamattu on kokonainen kirjasto, joka sisältää historiaa, lakikirjoja, runoutta, opetuskirjoja, kirjeitä ja ilmestyksiä.

Uusi testamentti on lähtöisin seurakuntien keskuudessa julistetusta evankeliumin sanomasta. Sen vuoksi on sanottu, että ”evankeliumia ei olisi ilman kirkkoa, eikä kirkkoa ilman evankeliumia”. Aluksi uusi testamenttikin oli vain suullisessa muodossa ja sai kirjallisen muotonsa vasta myöhemmin.

Raamatulla on keskeinen asema ortodoksisen kirkon perinteessä. Se on Kirkon kirja ja sitä käytetään paljon liturgisessa elämässä. Ortodoksisessa ajattelussa evankeliumi on Kristuksen sanallinen ikoni, ja Kristuksen sanat, jotka ovat muistiinkirjoitetut evankeliumeihin, ovat tänä päivänäkin samoja Kristuksen sanoja, joita Hän puhui maanpäällisen elämänsä aikana. Evankeliumissa Kristus on koko ajan läsnä keskuudessamme. Siksi evankeliumikirjalla on kunniapaikka alttarin pyhällä pöydällä. Raamatun tulkinta Pyhän Hengen ohjaamana on Kirkon tehtävä. Niin vältytään yksipuolisilta tulkinnoilta ja kannanotoilta. Siitä huolimatta jokaisen uskovaisen tulisi henkilökohtaisesti lukea Raamattua päivittäin.

RAAMATTU JA TRADITIO

Pyhiksi kirjoituksiksi nimitetään tiettyjä Jumalan Hengen ohjaamana Jumalan pyhittämien ihmisten, joita kutsutaan profeetoiksi ja apostoleiksi, kautta kirjoitettuja kirjoja. Niitä yleisesti nimitetään Raamatuksi. Kreikankielinen Raamattua vastaava sana tarkoittaa ”kirjat”. Nimi merkitsee, että nämä kirjat ansaitsevat huomiota ennen kaikkea muita. Raamattu on kirjoitettu kertomus Jumalan ilmoituksesta.

Juutalaisilla, kristityillä ja islamilaisilla on pyhä kirjallisuus. Tieteen edustajat ja tutkijat usein sanovat, että uskonto on toiveajattelua, ja ihminen luo kuvan Jumalasta. He vetoavat siihen, ettei pystytä todistamaan Raamattua Jumalan ilmoitukseksi. Uskonto on kuitenkin arvojen ja kokemusta maailmaa ja siinä mielessä laajempi kuin tiede. Jotkut asiat Raamatussa ovat niin vanhoja, ettei niitä ole voitu keksiä. Näin Raamattu on tieteellisestikin luotettava. Raamatun tieteellisen tutkimuksen kohteena voi olla vain Raamatun inhimillinen puoli. Tieteen keinoin ei jumalallista ulottuvuutta voi lähestyä.

Tieteellinen tutkimus kuitenkin merkitsee paljon Raamatun ymmärtämiselle. Raamattua voidaan tutkia sekä kriittisesti että historiallisesti

Raamattu on Jumalan tahdon ilmoitusta, tietoa siitä, miten Jumala lahjoittaa ihmisille pelastuksen. Se on tietoa pelastavasta todellisuudesta tai sieluntilasta. Kirjoittajat eivät olleet mekaanisia kirjoittajia, vaan heissä on vaikuttanut jumalallinen inspiraatio. Kirjoittajien persoonalliset piirteet tulevat esille, samoin piirteitä muinaisesta kulttuuriympäristöstä.

Varsinaisissa pelastukseen liittyvissä kysymyksissä Raamatun voidaan sanoa olevan erehtymätön, mutta erehtyväinen maailmankuvaa, luonnontiedettä ja biologiaa koskevissa asioissa. Kirjoittajat edustavat oman aikansa käsityksiä. On muistettava, että Raamattu ei ole luonnontieteen, lääketieteen tai biologian oppikirja.

Traditio on jumalallisen ilmoituksen leviämisen vanhin ja alkuperäisin väline. Aadamista Moosekseen ei ollut olemassa pyhiä kirjoja. Herramme Jeesus Kristus itse jätti jumalallisen opetuksensa ja määräyksensä opetuslapsilleen sanallisesti ja esimerkein, mutta ei kirjallisena. Apostolit seurasivat myös aluksi samaa menetelmää levittäessään uskoa maailmaan ja perustaessaan Kristuksen Kirkon. Traditio tarpeellisuus edelleenkin käy ilmi siitä, että kirjoja on saatavilla vain osalle ihmiskuntaa, mutta traditio kaikille. Profeetat puhuivat Jumalan sanaa välittömän jumalallisen inspiraation vaikutuksesta. He olivat ennustajia vain toissijaisesti. Raamatun kirjoittajat eivät aina olleet täysin tietoisia siitä, että heidän kirjoituksensa on jumalan sana.

Raamattu kirjoitettiin siihen tarkoitukseen, että ilmoitus säilyisi täsmällisempänä ja muuttumattomana.  Pyhästä Raamatusta saamme lukea profeettojen ja apostolien sanoja täsmälleen sellaisina kuin eläisimme heidän kanssaan ja kuuntelisimme heitä, vaikka viimeisin pyhistä kirjoista kirjoitettiin tuhat ja muutamia satoja vuosia ennen omaa aikaamme.

Vaikka meillä onkin pyhä Raamattu, meidän on noudatettava pyhää traditiota, joka on sopusoinnussa ilmoituksen ja pyhän Raamatun kanssa, niin kuin Raamattu itse opettaa. Apostoli Paavali kirjoittaa: ” Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille”. (2. Tess. 2:15)

Traditio on tarpeellinen nykyäänkin opastamassa Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, sakramenttien oikein toimittamiseen sekä pyhien toimitusten ja seremonioiden säilyttämiseksi puhtaina, sellaisina kuin ne alun perin asetettiin.

Pyhä Basileios Suuri sanoo tästä seuraavaa: ”Kirkon säilyttämistä opetuksista ja kielloista jotkut ovat säilyneet kirjallisina, mutta jotkut niistä olemme saneet apostolisesta perinteestä kahdenkeskisenä seuraantona. Sekä edellisillä että jälkimmäisillä on sama jumalisuuden voima. Ja tätä ei kiistä kukaan, jolla on vähänkään tietoa Kirkon säädöksistä. Sillä jos rohkenisimme hylätä kirjoittamattomat tavat, ikään kuin niillä ei olisi suurempaa merkitystä, meidän tunnottomasti turmelisimme evankeliumin, jopa kaikkein oleellisimmilta osin, sillä apostolien opetus jäisi vain tyhjäksi nimeksi. Esimerkiksi mainitkaamme ennen kaikkea muuta kristittyjen kaikkein ensimmäisin ja tavanomaisin toimenpide: että niiden, jotka luottivat Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, tulisi merkitä itsensä ristimerkillä. Kuka opetti tämän kirjoittamalla? Entä rukoiltaessa itään päin kääntyminen? Mistä Raamatun tekstistä tämä löytyy? Siunattaessa Eukaristian leipää ja viiniä Pyhän Hengen avuksikutsumissanat niiden muuttumiseksi? Kuka pyhä jätti ne meille kirjoitettuna? Sillä me emme tyydy niihin sanoihin, jotka apostoli tai evankeliumi on merkinnyt muistiin, sillä ennen niitä ja niiden jälkeenkin me lausuimme myös muita sanoja, joilla uskomme olevan suuri voima sakramentille, vaikka olemme saaneet ne kirjoittamattomana opetuksena. Minkä Raamatun kirjoituksen mukaan me sitten siunaamme kasteveden, voitelun öljyn, ja itse kastetun henkilön?  Eikö salaisen ja hiljaisen tradition mukaan? Mitä vielä? Itse varsinainen öljyllä voitelemiskäytäntö: mitä kirjoitettuja sanoja meillä on siitä? Milloin on annettu sääntö kolminkertaisesta upottamisesta? Entä muista kasteseremonioista; Saatanasta ja hänen enkeleistään luopumisesta, mistä Raamatun kirjasta ne on otettu? Eivätkö ne kaikki ole tästä julkaisemattomasta ja yksityisestä opetuksesta, jonka isämme pitivät varastossa, jonne ei ollut pääsyä uteliaisuudesta eikä maallisia tutkimuksia varten, koska ensimmäisenä periaatteena oli opetettu vartioimaan mysteerien pyhyyden salaisuuksia? Sillä kuinka sopivaa olisi julkaista opetusta kirjoittamalla noista asioista, joita kastamattomat eivät saaneet nähdä?” (Basileios Suuri: De Spiritu Sancto, kpl. 27)

RAAMATTU ORTODOKSISESSA KIRKOSSA

Raamattu on ortodokseille jumalallisen opetuksen tärkein kirjallinen lähde. Raamatun inspiraatiolla tarkoitetaan sitä, että Jumalan innoittamat ihmiset kirjoittivat inhimillisin sanoin, mutta nämä sanat kokonaisuudessaan ovat Jumalan sana. Inspiraatio on siis Jumalan erityinen vaikutus kirjoittajiin. Siksi Jumala itse on välillisesti Raamatun ”tekijä” eli kirjoittaja. Raamattu on kokoelma ihmisten kirjoituksia, joissa Jumala ilmoittaa itsensä inhimillisessä muodossa. Pyhä Henki ”kätkeytyy” siinä luotuun ilmaistakseen itsensä luodun välityksellä.

Voidaan siis sanoa, että Raamattu on Jumalan sana kirjallisessa muodossa.  Se on Jumalan Sana samalla kuin se on ihmisten kirjoittama. Raamatussa Jumala ilmoittaa itsensä. Keskipisteenä on Jeesus Kristus, elävä Jumalan Sana ihmisen hahmossa.  Raamatun luonne onkin parhaiten ymmärrettävissä kristologiasta käsin. Kaikki Raamatussa on tulkittava Kristuksesta käsin, sillä kaikki johtaa Kristukseen ja kertoo Hänestä (Luuk.24:44). Jeesus Kristus – Jumala ja ihminen – kahdessa luonnossa mutta yhdessä persoonassa (Kalkedonin määritelmä), tarkoittaa sitä, että Hän on täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen. Raamattu on sekä täysin jumalallinen että täysin inhimillinen samanaikaisesti. Koko Raamattu täyttyy Kristuksessa.  Raamattu onkin Kristuksen sanallinen ikoni. Jumala ilmoittaa itsensä ihmiselle. Siksi Raamattu on Jumalan ilmoitus. Siksi ortodoksissa kirkoissa pyhällä alttaripöydällä pidetään vain evankeliumikirjaa.

Raamatun tarkoitus on palauttaa ja toteuttaa ihmisen ja Jumalan välinen yhteys, joka toteutuu jumalallistumisen kautta. Se puolestaan edellyttää elämän puhtautta ja kilvoitusta.

Raamattu on Kolmiyhteisen Jumalan ilmoitusta itsestään. Jumalallinen ilmoitus on tapahtuma, liike ylhäältä alaspäin. Jumala ilmoittaa itsensä Logoksen kautta Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki tekee ilmoituksen meille todellisuudeksi. Ilman Pyhän Hengen innoitusta Raamattu jää kuolleeksi kirjaimeksi. Meillä tulisi olla sama usko kuin Raamatun kirjoittajilla. Raamatun opetus on välttämättä sidottu uskontunnustukseen ja Kirkon opetukseen. On myös merkittävää, että ilmoitus on aina trinitaarinen.

Raamatun kautta meidän on mahdollista oppia tuntemaan Jumalaa. Jumalan tunteminen on ennen muuta mystistä, mutta se on myös objektiivista, kaikille mahdollista. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siksi se dynaaminen tila, jossa ihminen tuntee Jumalan rakkauden, on yhteydessä Häneen, sekä kuuliaisuudessa ja elämän puhtaudessa.

Ihmisen ”looginen” luonne turmeltui syntiinlankeemuksessa. Siksi Jumala tulee ihmisen luo ilmoituksen kautta. Ilmoitus tarkoittaa ikään kuin ”verhon sivuun vetämistä”. Langenneena ihminen tarvitsee erityisen jumalallisen inspiraation tunteakseen Jumalan tässä ilmoituksessa.

Ilmoitus ja inspiraatio eivät ole ”yliluonnollisia” eivätkä vieraita ihmisen luonnolle. Niissä Jumala laskeutuu ihmisen heikkouden tasolle. Tapahtuu Jumalan kenoosis, itsensä tyhjentäminen ihmisen tasolle.

Jumala on ”ylhäällä” ja ihminen ”alhaalla”. Jo VT: ssa oli ”kirkko”. Raamatun ilmoituksen seurauksena tuo kirkko tuli maailman keskelle. Lopputulos oli Jumalan valtakunta, joka tulee alas ja läpäisee koko maailman.

Raamatun ja Kirkon suhteen ortodoksisen kirkko ymmärtää siis siten, että ensin oli Kirkko. Raamattu on syntynyt Kirkon toimesta Kirkkoa varten. Alkuseurakunta oli ensiksi ja vasta myöhemmin syntyivät evankeliumit ja muut Uuden testamentin kirjat. Kirkko määritteli, mitkä kirjat hyväksyttiin ja otettiin Raamattuun. Kirkko on myös julistanut Raamatun kirjoitukset ”inspiroiduiksi” teksteiksi vasta tutkittuaan, millaisia hedelmiä ne Kirkon elämässä tuottavat: Jumala- yhteyttä, Jumalan tuntemista ja elämää yhteydessä Jumalaan, Kristuksen kautta Pyhässä hengessä. Raamattu on jumalinhimillinen realiteetti vain Kirkossa, Kirkon kirjana. Itse asiassa tässä on kysymyksessä Kristuksen persoonan kaltainen mysteeri. Kirkko on messiaanisen ajan kokemusta. Kirkossa Jumala itse opettaa ihmistä. Kirkko elää lopullista, ”ikuisen liiton” aikaa. Kirkossa Jumala (Immanuel) elää ihmisten keskellä. Jumalan valtakunta on jo tullut Kirkossa.

Raamattu ja Kirkko perustuvat Jumalan ilmoitukseen historiassa. Traditiot, jotka kirjattiin Raamattuun, elivät jo satoja vuosia ennen Kirkkoa.  Raamatun oikea paikka on Kirkossa ja kirjan sanoma aukeaa Kirkossa eläville ihmisille. Raamatun ymmärtämisen avain ovat Kristus ja Pyhä Henki.

Pyhä Henki on tradition ylläpitäjä, säilyttäjä ja sen totuuden varjelija. Raamattu on tämän tradition keskeinen ilmentäjä, ”osa” tätä traditiota. Traditio on myös Kirkon koko elämä ja kokemus. Kirkko on myös näin ollen ainoa Raamatun auktoritatiivinen tulkitsija. Kristus elää ja inspiroi sekä ohjaa Kirkkoaan Pyhän Hengen kautta, sekä ohjaa oikeaan Raamatun sekä muun tradition tulkintaan. Siksi Raamattua on tulkittava Kirkon koko tradition valossa ja yhteydessä. Siinä auttaa liturginen sekä kirkon isien perinne. Tällä tavoin ortodoksinen kirkko käyttää Raamattua kaikessa kirkollisessa elämässä. Se on teologian perusta, opin lähde, liturginen kirja, hengellisen elämän ohje sekä saarnaamisen sekä opetuksen perusta

Vanha Testamentti voidaan ymmärtää täysin vain Uuden Testamentin valossa. Uusi on Vanhan täyttymys. VT ennustaa Messiaan tuloa, UT taas julistaa, että Messias on tullut. Emme voi ymmärtää VT: a ilman uutta. UT: a taas ei olisi olemassa ilman vanhaa. Siksi Raamattu on yksi kokonaisuus.

ORTODOKSINEN SUHTAUTUMINEN RAAMATUN LUKEMISEEN

Raamattua tulee lukea ja tutkia, koska se on Jumalan inspiroima teos. Se on Jumalan aito ilmoitus itsestään ja ilmaisee Jumalan tahdon ihmiskuntaan nähden. Oikein ymmärrettynä se ilmaisee totuuden Jumalan luonnosta, ihmisen tilanteesta ja maailmankaikkeuden tarkoituksesta.

Raamattu on Jumalan sanaa Jumalasta itsestään ja Hänen valtakunnastaan. Tämä sanoma on tarkoitettu erityisesti Kirkon jäsenille, joiden tulisi kuunnella sitä, ottaa se huomioon, mietiskellä sitä ja vastata siihen uskossa ja kuuliaisuudessa.

Raamattu on Jumalan itsensä s a n a l l i n e n   i k o n i, joka ilmaisee ja välittää ihmisille jumalan todellisen läsnäolon. Raamatun kautta ihmiselle on annettu mahdollisuus päästä välittömään yhteyteen Jumalan itsensä kanssa.

Raamattu on myös Kirkon jumalanpalveluselämän perusta. Esimerkiksi liturgiajumalanpalveluksen rukouksissa on 98 sitaattia Vanhasta Testamentista ja 114 sitaattia Uudesta Testamentista, lisäksi epistola- ja evankeliumitekstit sekä Isä meidän – rukous.

Raamattu on Kirkon pyhän Tradition tärkeimpiä ilmauksia. Sitä luettaessa tavoitteeksi tulisi asettaa ”raamatullinen mieli”. Irrallisten yksityiskohtien ei pidä antaa johtaa itseänsä harhaan. Pyrkimyksenä tulee olla Raamatun kokonaisuuden käsittäminen siitä huolimatta, että se sisältää paljon erilaista ainesta. Raamattu on itse itsensä ohjenuora, ”mittatikku”, kanoni. Siksi kaikkea opetusta tulee verrata Raamattuun. Traditio valvoo Raamatun tulkitsemista, sillä Raamattu on kiteytetty tradition osa. Raamatun tulkinnassa tulisi olla keskeisenä tunnetun ortodoksiteologin Georges Florovskin käyttämä käsite, ”raamatullinen mieli”, jolla hän tarkoittaa sitä, että Raamattu on pyrittävä näkemään kokonaisuutena.