Jumala

JUMALAN OLEMASSAOLON TODISTAMISTAPOJA

Kausaalisen Jumala-todistuksen mukaan ajatellaan, että tapahtuman aiheuttaa aina joku toinen tapahtuma syyn ja seurauksen lain mukaan. Ensimmäisen tapahtuman takana täytyy ensimmäinen syy. Ja tuo ensimmäinen syy on Jumala.

Kosmologinen todistusketju päättelee, että olemassa olevat oliot eivät ole olemassa välttämättä. Olemassaolo on riippuvainen muista asioista. Täytyy olla olemassa jokin, joka on riippumaton ja välttämätön. Sellainen on Jumala.

Ontologinen todistus pohjautuu näkemykseen, että ihmisillä on mielikuva täydellisestä olennosta. Täydelliseen olentoon kuuluu välttämättä olemassaolo. Jumala on täydellinen. Jumala siis on olemassa,

Teleologinen todistelu perustuu tarkoituksenmukaisuuteen. Olemassaolo on tarkoituksenmukaista. Täytyy olla olemassa joku, joka on luonut tarkoitukset ja päämäärät. Tuo päämäärien asettaja on Jumala.

Moraalinen todistus lähtee siitä, että hyvän ja pahan on oltava ihmisistä riippumattomia tosiasioita. Moraalinen järjestys on Jumalan luoma.

JUMALAN OLEMASSAOLON KIELTÄMINEN

On myös ihmisiä, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon. Heidän katsomustaan nimitetään ateismiksi. Nykyajan ateismi ilmenee eri muotoina.

Marxilaisen ateismin mukaan usko Jumalaan on kurjuuden vuoksi syntynyttä ajattelua paremmasta. Se lamaannuttaa ihmisen toimeliaisuutta ja estää epäkohtien korjaamista. Marxilaisen ateismin mukaan ”uskonto on kansan oopiumia”.

Freudilainen ateismi väittää, että usko on ihmisen neuroottista takertumista lapsuuteen. On mahdollista takertua ”kaikkivaltiaisiin” vanhempiin ja turvautua heihin. Ihminen projisoi lapsuusajan tunnekokemukset ja samaistaa Jumalaan.

Naturalistisen ateismin mukaan ei ole mitään Luojaa, kaitselmusta tai tarkoitusta. Kaikki on syntynyt sattumalta ja etenee luonnonlakien mukaan. Kehitys kulkee elollisessa luonnossa luonnonvalinnan ja mutaatioiden kautta elinkelpoisimpien säilyessä.

Eksintentiaalinen ateismi lähtee suoraan siitä toteamuksesta, ettei ole olemassa Jumalaa. Koska ei ole Jumalaa, elämällä ei ole tarkoitusta. Elämä ilman tarkoitusta on mieletöntä. Ihmisten asettamat tavoitteet ovat perimmältään arvottomia. Jonkin arvokkaaksi kokeminen on ihmisen subjektiivinen tietoisuustila. Ihminen on vapaa tekemään mitä tahansa. Hänet on heitetty olemassaoloon ilman tarkoitusta.

Käytännöllinen ateismi taas on elämäntapa tai – asenne, johon mahdollinen Jumalaan uskominen ei vaikuta. Tämä ateismin muoto suuntautuu yksinomaan aineellisen hyvinvoinnin ja vaurauden hankkimiseen ja sen itsekkääseen käyttämiseen.

JUMALAAN USKOMINEN

Jumalaan uskominen tarkoittaa sitä, että omistaa elävän uskon hänen olemassaoloonsa, ominaisuuksiinsa ja tekoihinsa, ja vastaanottaa kaikesta sydämestään hänen ihmisten pelastusta koskevat sanansa. Näin apostoli Paavali vakuuttaa: ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.” (Hepr. 11:6)

Sama apostoli ilmaisee uskon vaikutuksen kristittyihin rukoillessaan Jumalaa heidän puolestaan: ” Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.” (Ef. 3: 16 -17)

Sydämen usko Jumalaan saa aikaan välittömästi ja pysyvästi tämän saman uskon tunnustamisen. Uskon tunnustaminen tarkoittaa, että uskomme vilpittömästi ja vakaasti ortodoksiseen uskoon, niin etteivät viettelykset, vaarat, kidutukset, eikä itse kuolemakaan saa meitä luopumaan uskostamme todelliseen Jumalaan ja Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Uskon tunnustaminen on pelastukselle välttämätöntä apostoli Paavalin mukaan: ”Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.” (Room. 10:10) Ei vain uskominen, vaan ortodoksisen uskon tunnustaminen ovat tarpeellisia pelastukselle. Uskontunnustuksessa ei sanota ”uskon Jumalaan”, vaan ”uskon yhteen Jumalaan” tarkoituksella vastustaa pakanallisten uskontojen käsitystä, jotka pitävät luotuja Jumalana, jolloin kysymyksessä on monijumalaisuus.

IHMINEN JA JUMALA

Jokaisen ihmisen on ratkaistava suhteensa Jumalaan henkilökohtaisesti. Hän joko pyrkii lähemmäksi Jumalaa tai hän vieraantuu kauemmaksi Hänestä. Kysymykseen, miten syntinen ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen, antaa meille vastauksen Jeesus Kristus vertauksessaan tuhlaajapojasta (Luuk. 15: 11—24).

Herääminen. Lähdettyään isän kodista tuhlaajapoika kulutti kaiken saamansa omaisuuden synnissä ja irstaassa elämässä. Kun hän kaiken oli tuhlannut, tuli hänelle suuri puute ja nälkä, ja hän joutui sikopaimeneksi syöden sitä ruokaa, mitä siat saivat. Tällaiseksi Kristus kuvaa ihmisen synnillistä elämää. Nälkä, nöyryytykset ja hyvän kodin muistot panivat tuhlaajapojan menemään itseensä. Hän näkee ainoaksi pelastuksekseen sen, että hän nousee ja menee isän tykö ja katuen tunnustaa hänelle erehdyksensä. Tuhlaajapojan näkemyksissä tapahtuu suuri muutos, jota voisimme nimittää hengelliseksi heräämiseksi. Näin voi tapahtua myös jokaisen ihmisen elämässä, joskus äkillisesti ja voimakkaasti, jolloin tapahtuu suuri muutos ihmisen elämäntavoissa ja koko olemuksessa. Joskus herääminen tapahtuu hiljaisesti aivan kuin huomaamatta.

Kääntyminen. Kun tuhlaajapoika tajusi, mistä hän oli luopunut, mitä menettänyt ja mitä oli tilalle saanut, hän teki päätöksen palata takaisin isän kotiin. Hän valitsi uuden suunnan, joka ei vienyt häntä enää pois kotoa, vaan takaisin sinne. Tätä elämänvaihetta voimme nimittää kääntymiseksi, jollaisen ihmiset saattavat joutua tekemään joskus montakin kertaa.

Parannuksenteko. Valittuaan uuden suunnan tuhlaajapoika nousi ja lähti matkalle kulkien nöyränä ja katuvana takaisin kohti kotia. Tätä matkaa kotiin, kilvoitusta ja taistelua syntiä vastaan voidaan nimittää parannuksenteoksi. Se on jatkuvaa, koko ihmisen elämän kestävää kilvoitus synneistä irrottautumiseen ja hyveissä kehittymiseen. Tällaista kilvoitusta myös Raamattu tarkoittaa kehottaessaan: “Tehkää parannus”.

Uudestisyntyminen. Tuhlaajapojan ollessa vielä kaukana, isä riensi häntä vastaan ja sulki hänet syliinsä. Tuntiessaan isän käsivarsien sulkevan rakkaudella hänet syliinsä tuhlaajapoika koki uudestisyntymisen. Isä otti hänet heti omaksi lapsekseen ja palautti hänelle pojan oikeudet. Tuhlaajapoika ei ansainnut sitä, vaan kaikki tämä tapahtui isän rakkaudesta ja armosta.

Näin tapahtuu jokaisen ihmisen uudestisyntyminen ja pelastuminen. Sitä ei saavuteta ilman kilvoittelua ja ponnistelua, mutta kukaan ei voi sanoa, että hän olisi omilla ansioillaan pelastuksen saavuttanut. Ihminen saa kokea uudestisyntymisen pyhissä sakramenteissa, ennen muuta kasteessa ja mirhavoitelussa, joissa Jumalan armo erikoisella voimalla vaikuttaa hänen sieluunsa puhdistaen ja pyhittäen. Katumuksen ja uskon kehittymisen mukana hänessä herää myös halu tehdä hyvää. Hän pitää kaikkia ihmisiä veljinään ja mielellään palvelee heitä rakkaudella.

ERIASTEISTA JUMALAN KOKEMISTA

Ihmisen yhteys Jumalan kanssa vaihtelee eri ikäkausina. Se saattaa olla läheisempää tai kaukaisempaa. Silloin kun ihminen etsii Jumalaa, kaipaa Hänen luokseen ja ajattelee Jumalaa, hänellä on ns. ajatuksellinen yhteys. Esimerkiksi hengellisen heräämisen aikoina ihminen tuntee tällaista yhteyttä. Todellisen yhteyden hän kokee silloin, kun hän tajuaa Jumalan sovittaneen hänen syntinsä ja ottaneen hänet omaksi lapsekseen. Näin tapahtuu usein katumuksen sakramentin jälkeen.

Selvimmin Jumala-yhteyden tuntee sakramenteissa, erikoisesti Herran Pyhässä Ehtoollisessa, jossa Kristus näkyvällä tavalla tulee ihmiseen. Toisinaan saattaa ihmisestä tuntua, aivan kuin yhteys olisi katkennut, aivan kuin Jumala olisi hänet hyljännyt ja jättänyt hukkumisen vaaraan. Kuitenkin tällaisten koettelemusten hetkien jälkeen Jumalan armo usein ilmenee entistä voimakkaammin ja suurta lohdutusta antavana. Erottavana tekijänä suhteessa Jumalaan on aina synti. Sen vuoksi sitä tulee aina karttaa ja lankeamisten jälkeen riennettävä katumuksen sakramentin kautta rakentamaan uudelleen suhde Jumalan kanssa.