Opetuspuheita

24. helluntainjälkeinen sunnuntai

                                                    Tsasounan suunnalta  
                                                                 WWW. TSASOUNA. NET

24. helluntainjälkeinen sunnuntai

Lk.8:40–56

 

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Lapsuudesta muistamme sadun prinsessa Ruususesta, joka asui isänsä linnassa. Pahojen haltioiden vaikutuksesta prinsessa ja koko hoviväki vaipuivat pitkään uneen. Linna alkoi rappeutua ja villit kasvit kietoivat sen syleilyynsä, niin että sitä oli melkein mahdotonta huomata kaiken keskeltä ja sinne oli lähes mahdotonta mennä. Muistamme myös pelastajan tulleen sitten aikanaan. Prinssi vieraasta valtakunnasta herätti nukkuvan prinsessan ja niin uni päättyi. Koko hoviväki heräsi ja elämä alkoi ikään kuin uudelleen. 

Evankeliumissakin kuulemme tänään puhuttavan unesta. Jeesus sanoo Jairuksen tyttären nukkuvan, kun Hänelle tuodaan sana, että tyttö on kuollut.                

Ymmärrämme, että elämän ja kuoleman Herralle on kaikki mahdollista. Kristus Jumalan Poika, oli tullut maailmaan juuri sitä varten, että Hän kukistaisi kuoleman ja hankkisi meille iankaikkisen elämän.                

Syntiinlankeemuksessa koko ihmiskunta ja koko maailma vaipuivat synnin turmeluksen uneen. Vain jumalallisen voiman virrat saavat sen heräämään ja uudistumaan. Jumalallinen käskysana: ”Lapsi, nouse!” herättää tytön ja hänen henkensä palaa.                

Unessa ollessamme lepäämme tiedottomina. Maailman tapahtumat ja ilmiöt eivät silloin kosketa tajuntaamme. Oikeastaan olemme silloin kuin kuolleita ulkomaailmalle. Aistimme ovat ikään kuin suljetut. Silmämme eivät näe, korvamme eivät kuule. Katselemme unia tajuntamme virratessa. Unikuvat vaihtuvat ilman mitään sääntöjä. Eläessämme maailmassa me olemme tavalla vaipuneet myös eräänlaiseen maailmallisuuden horteeseen. Mieleemme ja tajuntaamme virtaa lakkaamatta aineellisuuden haavekuvia rikkaudesta, onnesta, kaikkinaisesta maallisesta hyvästä. Nämä asiat valtaavat meidät unen tavoin jolloin olemme suljetut hengen ja Jumalan valtakunnan todellisuuksilta. Nukumme synnin unta, niin kuin apostoli Paavali sanoo: ”Yö on jo pitkälle kulunut ja päivä on lähellä. Pankaamme sen tähden pois pimeyden teot ja pukeutukaamme valkeuden varustuksiin. Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta.”                

Päivittäin maailma antaa ympärillämme meille esimerkkejä synnin todellisuudesta: sotaa, väkivaltaa, sairautta, rakkaudettomuutta. Raamattu sanoo, että Jumala loi maailman hyväksi, mutta että maailma on pahan vallassa.                  Apostolin mukaan koko maailma huokaa synnytystuskissa pyrkiessään uudistumaan Jumalan, kirkkauteen, johon myös ihminen kurkottaa kilvoittelullaan ja Jumalan armoon turvatessaan.                

Milloin päättyy tämä unenomainen tila, joka saattaa joillekin olla painajaisunen kaltainen, niin Kristus sanoo: ” Ja ihmiset pelkäävät odottaessaan, mikä on kohtaava maan piiriä”,                

Lohduttavina kuulemme Jeesuksen sanat: ”Älä pelkää, usko ainoastaan, niin hän paranee”.                

Meidän ei tule pelätä, vaan olla lujia uskossa. Kaikki on tuleva terveeksi, me itse ja koko maailma. Jumalan armovoiman virrat uudistavat tälläkin hetkellä, ne herättävät ja tekevät terveeksi.           

Kristus on elämämme rauha. Hänessä on rakkaus, parantuminen ja kasvu. ”Sillä Hän on meidän rauhamme, Hän, joka purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden”.                

Erimielisyydet, riidat ja sodat johtuvat siitä, että rakkautta puuttuu. Jumala on rakkaus. Siis kaikenlaiset väliseinät: vihollisuus, tuomitseminen ja suvaitsemattomuus johtuvat siitä, että olemme työntäneet Jumalan elämästämme jonnekin sivummalle, ikään kuin vanhan juhlapukumme vaatekomerossa takimmaiseksi. Tiedämme sen kyllä siellä olevan, mutta käyttöä ei tahdo sille löytyä, kun on niin paljon muodinmukaisia pukuja. Unohdamme myös, että valkoinen kastepukumme, joka kuvaa uudestisyntymisen puhtautta, on tahriintunut syntiemme paljoudesta. Älkäämme unohtako kuitenkaan tuhlaajapoikaa, joka vieraalla maalla katumukseen tultuaan palaa Isänsä luokse ja saa uuden juhlapuvun ja takaisin pojan oikeutensa. Meidänkin on mahdollista uudistua. ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Ja Hän jätti ne yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta ja lähti etsimään sitä kadonnutta lammasta. Kadonneet minä tahdon etsiä, haavoittuneet sitoa, sairaat parantaa. Sitä, joka tulee minun luokseni, minä en heitä pois”. Näillä sanoillaan Jeesus tahtoo osoittaa anteeksiantamuksensa ja rakkautensa äärettömyyttä ja myös sitä, että vain Hän voi kaiken senkin, mikä inhimillisen mittapuun mukaan tuntuu mahdottomalta.             

Eläessämme aineellisten haave- ja unikuviemme vallassa olemme unohtaneet itse Elämänantajan. Niin rakennamme hiekalle, turhuuksien varaan, emmekä Jumalan valtakuntaa Hänen työtovereinaan.                

Ihmisiä erottavia väliseiniä ovat viha, kateus, riidat, turhan kunnian pyytäminen, vallanhimo ja rakkaudettomuus ja laittomuus.

Kristus on purkanut nämä väliseinät. Hänessä voimme ylittää tai läpäistä nämä väliseinät. Kristuksen kautta meillä on pääsy Jumalan yhteyteen. Kristuksen kautta Jumalan voima herätti kuolleen Jairuksen tyttären.                

Apostoli sanoo: ”Kristus tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat, sillä Hänen kauttansa meillä on pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö”.

Yhdessä Hengessä.               

Kristuksen evankeliumi ja apostolien opetus osoittaa selvästi yksimielisyyden tärkeyden. Yksimielisyys osoittaa rakkautta ja rakkaus on Jumalasta, sillä Jumala on rakkaus. Yksimielisyys ja rakkaus avaavat meille huikaisevat Jumalan valtakunnan todellisuuksien näköalat. Kristus sanoi: ”Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa”. Jos kaksi ihmistä yksimielisyydessä voi tuoda Jumalan lupauksen mukaan maan päälle mitä ikinä haluavat, kuinka paljon enemmän voimme kaikki yhdessä rukoillen pyytää Jumalalta, että Hän antaisi meille parannukseksi, voimaksi, rakentumiseksemme ja maailman uudistamiseksi.              

Kristus sanoi myös: ”Teillä ei ole sen tähden, että te ette ano”. Vähäisen joukon voima on yksimielisyydessä, sillä se ei enää olekaan ihmisten voimaa, vaan Jumalan. Yksimielisyyden kautta Jumala rakentaa ja parantaa maailmaa ja turmeltunutta ihmisluontoa.                

Vähäisestä opetuslasten joukosta kasvoi maailmanlaajuinen kirkko. Apostoli kuvaa: Ja kaikki he pysyivät yksimielisinä rukouksessa ja Leivän murtamisessa eli Ehtoollisessa.                

Kirkko rakentuu Kristus-kalliolle ja apostolien laskemalle perustukselle. Kulmakivenä on itse Kristus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa ja Hänessä mekin yhdessä muitten kanssa rakennumme Jumalan asumukseksi hengessä.                

Ennen kärsimistään ja kuolemaansa Jeesus sanoi hajottavansa temppelin ja rakentavansa sen kolmessa päivässä uudelleen. Ymmärrämme, että Hän puhui kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan sekä ruumiin temppelistä, jonka tulee rakentua Pyhän Hengen asuinsijaksi.                

Me olemme Jumalan perheväkeä, jotka on kasteessa asetettu kasvamaan pyhiksi temppeleiksi Herrassa. Meissä vaikuttavan Jumalan armon määrän mukaan ilmenee myös tämän temppelin kauneus ulkomaailmalle Hengen hedelminä: rakkautena, pitkämielisyytenä, kärsivällisyytenä, kilpailuna toinen toisensa kunnioittamisessa sekä yksimielisyytenä.

Tämä Jumalan hengellisen temppelin kasvu ilmenee myös ulkonaisena temppelin rakentamisena. Kaikkialla maailmassa rakennetaan uusia temppeleitä rakkauden osoituksena Jumalalle sekä meille tärkeän Jumalan palvelemisen paikoiksi, joissa voimme kokoontua yhdeksi Jumalan kansaksi, osallistumaan Hänen läsnäolostansa keskellämme Pyhässä Jumalallisessa perheateriassa, Leivän murtamisessa ja taivaallisen viinipuun antia nauttiessamme. 

Jokainen uusi temppeli ilmentää uskoamme iankaikkiseen Jumalan rakkauteen ja ylösnousemuksen iloon. Vaikka me vaellammekin vain lyhyen ajan täällä maan päällä, Jumalan valtakunta on toivon ja iankaikkisuuden valtakunta. Temppeliemme uutuuttaan välkkyvät kupolit kimaltelevat tätä toivoa ympäröivään maailmaan ja antavat uskoa ja voimaa, jotta vähäinenkin joukko, ”piskuinen lauma”, ei pelkäisi, vaan pysyisi lujana luottaen Kristuksen lupaukseen: ”Sillä Isäni on hyväksi nähnyt antaa teille valtakunnan”.                

Ulkonainen kuvastaa aina sisäistä. Rakkaus Jumalaan, Kirkkoon ja seurakuntaan ilmenee myös aina ulkonaisessa. Ulkonaisen kautta me näkyvässä maailmassa osoitamme sisäistä suhdettamme Jumalan valtakunnan todellisuuteen. Hedelmistään puu tunnetaan. Voimme pohtia itsessämme, minkälaisen todistuksen annamme itsestämme, Kirkostamme ja seurakunnastamme niille, jotka ympärillämme vaeltavat muihin seurakuntiin kuuluvina kristittyinä.                

Olemmeko maailmalle valkeutena, olemmeko esikuvia rakkaudessa, kilpailemmeko toinen toistemme kunnioittamisessa, tuommeko elämässämme uutissatomme parhaat Jumalalle, kaiken hyvän antajalle. Toimimmeko Kristuksen käsinä maan päällä, Hänen rakkautensa ja armovoimansa kanavina ihmisten keskellä. Kokoonnummeko temppeliimme sydämen rakkaudesta ylistämään Jumalalaamme ja Vapahtajaamme ja yhdistyäksemme Häneen Hänen pyhissä salaisuuksissaan. Vai unohdammeko Herramme ja seurakuntamme ja vitkastelemmeko saatuamme kutsun taivaalliselle hääaterialle, keksimmekö kuka minkäkin laisia verukkeita, ettemme tulisi Herramme luo?                

Toiminta on merkki elämästä. Pyhä Henki tekee eläväksi synnyttäen rakkautta. Ellei sellaista ilmene, meidän on katuen pyrittävä Jumalan yhteyteen, että uudistuisimme. Elämä on merkki rakkaudesta ja rakkaus on Jumalasta. Meillä jokaisella on oma paikkamme ja tehtävämme Jumala n valtakunnassa ja työtä riittää. Jos vaikka ulkopuolella seurakuntaamme olevat pitänevätkin seurakuntaamme uneen vaipuneena, kenties toimettomana ja itseensä sulkeutuneena, kenties kuin Jairuksen tyttärenä, emme saa menettää toivoamme. Muistakaamme Herramme lupaus: Missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeeni, siellä minä olen läsnä ja jos he jotakin anovat. minä annan sen heille.                

Tällekin aikakaudelle kaikuvat Kristuksen sanat yhtä voimallisina kuin tuolloin: ”Älkää itkekö, Hän ei ole kuollut, vaan nukkuu”. Jos me lankeamme synagogan esimiehen Jairuksen tavoin Kristuksen eteen kohottaen Hänen puoleensa tarpeemme ja anomuksemme, Hän on tarttuva käteemme ja nostava meidät elämään yksilöinä ja yhteisönä, seurakuntana ja Kirkkona. Pyhä Henki toimii Kirkossa, antakaamme Hänen toimia. Älkäämme olko esteenä vaan ennemmin poistakaamme esteitä. Herätkäämme unesta ja luopukaamme turhan tavoittelemisesta. Etsikäämme ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin sen ohessa annetaan meille.             

Jumalan voimasta elämä palaa. ”Ja tyttö nousi ylös”, evankeliumi todistaa. Nauru ja vähättely muuttuivat hämmästykseksi ja peloksi kun ihmiset näkivät Jairuksen tyttären nousevan ylös.                

Että tyttö todella oli palannut kuolemasta ihmisten keskelle elämään ihmisenä, sen merkiksi Jeesus käski antaa hänelle syötävää. Ei ollut kysymys vain hengellisestä ylösnousemuksesta, vaan myös ruumiin. Meillekin Kristus antaa syötävää pyhän ja kalliin Ruumiinsa ja Verensä, jotta meillä olisi elämä itsessämme, ettemme enää eläisi vaan Kristus eläisi meissä, jotta me yhdessä muiden kanssa rakentuisimme asumukseksi Herralle Pyhässä Hengessä, jotta kerran koko maailma kirkastuisi meidän kanssamme alkuperäiseen kauneuteensa, paratiisin tilaan ja me itse kukin Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen. Aamen.