Turhamaisuudesta
Evagrios
Käytännön kilvoittelua vastustavista demoneista kolme on siis johtajia joita seuraa koko muu joukkio, kuten alussa totesimme. Nuo johtajat ryhtyvät taisteluun ensimmäisinä ja epäpuhtailla ajatuksilla houkuttelevat sielua pahuuteen.
Demonien kärkikolmikkoon kuuluvat: se jonka osana on vatsanpalvelun halujen herättäminen, se joka kylvää mieleemme rahanhimon, ja se joka kiehtoo mieltämme ihmiskunnialla. Jos pyrit puhtaaseen rukoukseen, pidä vihasi aisoissa, ja jos rakastat siveyttä, vartioi tarkoin vatsaasi äläkä anna sille mielin määrin edes vettä ja leipää. Valvo öisin rukouksessa ja karkota kaikki kauna kauas itsestäsi. Pyhän Hengen opetukset olkoot aina mielessäsi ja kolkuta pyhien kirjoitusten ovia hyveiden käsillä. Silloin sinusta alkaa säteillä sydämen himottomuus ja näet rukouksessa mielesi kirkkaana kuin tähti. (Munkki Evagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä I / 88. 23)
Joka on päässyt osalliseksi todellisesta tiedosta ja kokenut sen suomaa iloa, ei enää kuuntele turhamaisuuden demonia, vaikka se tarjoaisi hänelle kaikki maailman nautinnot. Sillä voisiko se luvata mitään suurempaa kuin hengellinen näkeminen? Mutta niin kauan kuin emme ole todellista tietoa tavoittaneet, kilvoitelkaamme innokkaasti käytännön hyveissä ja osoittakaamme Jumalalle, että teemme kaikkemme, jotta saavuttaisimme tiedon Hänestä. (Munkki Evagrios: Poimintoja hengellistä raittiutta… I / 89. 2)
Kun mieli viimein alkaa rukoilla puhtaasti ja himottomasti paholaiset hyökkäävät sitä vastaan – eivät enää vasemmalta, vaan oikealta. Ne näyttävät sille muka Jumalan kunnian tai jonkin muun aisteille mieluisan kuvan, niin että ihmisestä alkaisi näyttää, että hän on jo täydellisesti saavuttanut rukouksen päämäärät. Niin tapahtuu, kuten eräs viisas mies* on sanonut, turhamaisuuden himon vaikutuksesta, kun paholainen koskettaa tiettyä aivojen osaa. (Munkki Evagrios: Rukouksesta I / 100. 73)
* Euagrios
Mielen harhautumisen alkuna on turhamaisuus. Sen vaikutuksesta mieli pyrkii kuvittelemaan jumaluuden hahmoja ja muotoja. (Munkki Evagrios: Rukouksesta I / 107. 116)
Kassianus Roomalainen
Seitsemänneksi meidän on kilvoiteltava turhamaisuuden henkeä vastaan. Se on erittäin monimuotoinen ja vaikeasti eriteltävä himo, jota ei edes sen »uhri» heti tunnista. Muiden himojen hyökkäykset ovat ilmi selviä, ja näin taistelu niitä vastaan on tavallaan helpompaa, koska sielu tuntee vastustajansa ja asettumalla vastarintaan torjuu sen hyökkäykset heti rukouksen avulla. Mutta monimuotoista turhamaisuuden pahetta vastaan on vaikea taistella. Se voi näet piillä kaikessa, mitä ihminen ikinä tekee: äänessä, puheessa, puhumattomuudessa, työssä, valvomisessa ja paastossa, rukouksessa ja lukemisessa, hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä. Kaiken tämän kautta se koettaa kaataa maahan Kristuksen sotilaan. Ja sitä jota tämä himo ei voi ylellisellä vaatetuksella houkutella turhamaisuuteen, se yrittää kiusata halvan puvun välityksellä. Ja ketä se ei kunnian avulla saa ylpeilemään, sen se panee pöyhkeilemään siitä, että hän muka kestää häväistystä. Ketä taas se ei saa taivutetuksi korskeilemaan puhetaidolla, sen se viettelee vaikenemisen ansaan: kehumaan itseään hiljaiseksi. Ja ketä se ei saa herpaantumaan ylellisillä ruoilla, sen se eksyttää etsimään ylistyksen aiheen paastoamisesta. Sanalla sanoen: jokaisesta teosta, jokaisesta toimesta tämä paha henki löytää aiheen hyökätä sielua vastaan.
Kaiken muun lisäksi turhamaisuus panee munkin haaveilemaan pappeuden arvosta. Muistan, miten skiitassa kerran sattui, että muuan vanhus lähti erästä veljeä tervehtimään. Lähestyessään keljan ovea vanhus kuuli veljen puhuvan. Vanhus ajatteli, että veli tutkiskelee pyhää Raamattua ja pysähtyi kuuntelemaan. Tällöin hän havaitsi, että veli turhamaisuuden tolaltaan saattamana kuvitteli, että hänet oli vihitty diakoniksi, ja nyt hän kehotti opetettavia poistumaan.* Kuultuaan tämän vanhus raotti ovea ja astui sisään. Silloin veli tuli häntä vastaan tehden tavanmukaisen kumarruksen ja vaati saada tietää, oliko hän ehkä pitkäänkin seissyt ovella. Vanhus vastasi leikkisästi: »Tulin juuri äsken, kun kehotit opetettavia poistumaan.» Tämän kuultuaan veli lankesi vanhuksen jalkoihin ja pyysi tätä rukoilemaan puolestaan, että hän vapautuisi tästä eksytyksestä.
Palautin tämän mieleeni koska halusin osoittaa, millaiseen hengelliseen turtumukseen turhamaisuuden demoni voi saattaa ihmisen. Siispä se joka tahtoo kilvoitella täydellisen kilvoituksen ja saada osakseen vanhurskauden seppeleen täydellisenä, pyrkiköön kaikin keinoin voittamaan tuon monimuotoisen pedon. Hän pitäköön joka hetki silmäinsä edessä Daavidin sanat: »Jumala hajottaa niiden luut, jotka mielistelevät ihmisiä.» (Ps.53:6 LXX) Hän älköön tehkö mitään saadakseen ylistystä ihmisiltä, vaan päinvastoin tavoitelkoon palkkaa Jumalalta. Hän vähätelköön itseään Jumalan edessä ja torjukoon sydämestään itserakkaat ajatukset, sillä niin hän voi Jumalan avulla vapautua turhamaisuuden hengestä. (Pyhä Cassianus Roomalainen: Turhamaisuudesta I / 136 – 138)
* Ortodoksinen liturgia koostuu kahdesta osasta: opetettavien ja uskovaisten liturgiasta. Kirkon varhaisina aikoina kasteeseen valmistuvat eli opetettavat poistuivat ennen uskovaisten liturgian eli varsinaisen eukaristiapalveluksen alkua. (suom.)
Markus Askeetti
Ahdistukset kypsyttävät ihmisiä hyvään; turhamaisuus ja nautinnot taas kietovat heidät pahuuden pauloihin. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 165. 42)
Kaiken pahan alkusyy on turhamaisuus ja nautinnonhalu. Joka ei niitä vihaa, ei pysty vapautumaan himoista. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 170. 99)
Nämä kolme – rahanhimo, turhamaisuus ja nautinnonhalu – sokaisevat mielen.
Nämä kolme himoa ovat Raamatussa mainitut verenimijän kolme tytärtä, (Sananl.30:15) joita niiden äiti, houkkamaisuus, yli kaiken rakastaa.
Tietoa ja uskoa, luonnollisia seuralaisiamme, ei mikään siinä määrin tylsistä kuin nämä kolme.
Viha, raivo, sodat ja tapot sekä kaikki muu pahuus ovat juuri noiden kolmen kautta saaneet suuren vallan ihmisten keskuudessa.
Rahanhimoa, turhamaisuutta ja nautinnonhalua tulee vihata pahuuden äiteinä ja hyvän äitipuolina. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 171. 101 – 105)
Joka toisille kehuu ja toisille moittii lähimmäistään, on turhamaisuuden ja kateuden vallassa. Kehumisilla hän pyrkii kätkemään kateutensa, moitteilla taas osoittamaan, että hän on toista parempi. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 173. 122)
Pöyhkeys ja kerskailu johtavat jumalanpilkkaan, ahneus ja turhamaisuus taas kovasydämisyyteen ja tekopyhyyteen. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 190. 87)
Talon tavaroita ovat astiat ja ruokatarvikkeet. Mielen “kamaa” ovat turhamaisuus ja nautinnonrakkaus. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 193. 113)
Kun näet jonkun kärsivän tuskallisista häväistyksistä, saat olla varma siitä, että hän on ollut täynnä turhamaisia ajatuksia ja nyt tuskalla ja vaivalla niittää sydämensä kylvön tähkiä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 195. 127)
Turhamaisuus, rahanhimo ja nautinnonrakkaus tahraavat hyvän teon, ellei niitä ole ajoissa nujerrettu Jumalan pelon avulla. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 196. 138)
Jos vältät vaivannäköä ja pelkäät häväistystä, sinun on turha luvata, että kadut muita hyveitä harrastamalla. Turhamaisuus ja tunteettomuus nimittäin palvelevat syntiä myös hyveen valepuvussa.
Hyveet syntyvät tavallisesti vaivoista ja häväistyksestä, synnit taas nautinnosta ja turhamaisuudesta.
Korskea ja turhamainen sopivat hyvin yhteen: korskea kehuu turhamaista, joka osoittaa hänelle orjamaista alistuvaisuutta: Turhamainen taas suitsuttaa ylistystä korskealle, joka yhtenään kiittää häntä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 199. 156 – 157, 164)
Hesykhios
Kun sielu ja ruumis pitävät vahingokseen yhtä, silloin ne molemmat rakentavat turhamaisuuden kaupungin ja ylpeyden tornin, johon asettuvat jumalattomat ajatukset asumaan. Tuon yksituumaisuuden Herra sekoittaa ja hajottaa helvetin pelolla (vrt. 1Moos. 11:1 – 9) ja pakottaa valtiattaren, so. sielun, puhumaan ja ajattelemaan ruumista vastaan. Helvetinpelko jakaa sielun ja ruumiin eri leireihin, koska »lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle.» (Room. 8:7) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I / 257. 123)
Jos kerran jokainen hyve on hankittava sekä sielun että ruumiin omaksi, ovat siis sekä sielu että ruumis joiden kautta hyve siis kehittyy, Jumalan luomia. Kuinka siis voisimme olla niin äärimmäisen mielettömiä, että pöyhkeilemme koristamalla sielumme ja ruumiimme niille vierailla koristuksilla kerskailemme turhamaisesti ja nojaudumme ylpeyteemme kuin ruokosauvaan? Vieläpä kapinoimme Jumalaa vastaan, joka on suunnattomasti meitä suurempi, ja tällä perin laittomalla mielettömyydellämme vedämme päällemme Hänen kauhistuttavan vihansa. Herra on ylpeitä vastaan (Jaak.4:6). Mutta sen sijaan että pitäisimme esimerkkinämme Hänen nöyryyttään, me turhamaisuutemme ja omahyväisyytemme tähden ystävystymme Hänen vihollisensa ylpeyden demonin kanssa. Sen tähden apostolikin on sanonut: »Mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Et kai ole itseäsi luonut? Mutta jos olet saanut Jumalalta ruumiin ja sielun, joista ja joissa ja joiden kautta jokainen hyve muodostuu, miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua’?» (1Kor.4:7; vapaa sitaatti) Sillä juuri Herra on nämä sinulle lahjoittanut. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I / 274. 192)
Diadokhos Fotikealainen
Kun turhamaisuuden liekit nuoleskelevat meitä erityisesti veljen tai jonkun muun käydessä luonamme,* silloin on hyvä sallia kohtuullinen lievennys ruokavalioon. Näin karkotamme tuon demonin, joka poistuu tyhjin toimin luotamme ja murehtii hukkaan mennyttä yritystään. Samalla täytämme rakkauden lain. Tämän myönnytyksen turvin myös paastomme säilyy salassa. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 296. 46)
* Ts. turhamaisuus pyrkii saamaan meidät näyttämään, kuinka suuria paastoajia olemme. (suom. huom.)
Johannes Karpathoslainen
Pahat henget, sielujemme viholliset, saavat jotkut syytämään meille ylistävää sanahelinää. Siten ne koettavat saada meidät kiitoksenkipeiksi. Jos sitten pöyhkeys pettää mielemme valppauden ja suomme sijaa vielä turhamaisuudellekin, saavat vihollisemme meidät vaivatta valtaansa. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta I / 338. 10)
Veljien kokoontuessa saattaa tapahtua, että jonkun mieleen nousee turhamainen ajatus, joka herättää hänessä halun puhua sopimattomalla ajalla. Enkelit lähettävät vasta-ajatuksia, jotka pyrkivät hävittämään tuon liikaan puheliaisuuteen yllyttävän ajatuksen. Ellet kuitenkaan tuhoa sitä visusti vaikenemalla, vaan päästät sen pöyhistyneenä julki, saat varautua vastaamaan seurauksista: rangaistuksesi voi olla jokin vielä suurempi lankeemus, kovat ruumiilliset vaivat tai ikävät yhteenotot veljien kanssa tai se voi kohdata sinua vasta tulevassa elämässä. Joudumme tekemään tiliä jokaisesta turhasta sanasta, jonka kuriton kielemme turhamaisuuden houkutuksesta lausuu. (Mt.1:36) Sen tähden meidän tulee tarkoin vartioida kieltämme. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta I / 352 – 353. 59)
Teodoros Edessalainen
Joku entisaikain isistä (Euagrios (vrt. “Himojen ja ajatusten erittelemisestä”, kohta 1. Filokalia I, s.70) on oikein ja sattuvasti sanonut, että meitä vastustavista demoneista nousevat ensimmäisinä taisteluun ne joiden tehtäväksi on uskottu vatsanpalvelun himojen herättäminen, ne jotka istuttavat mieleemme rahanhimon sekä ne jotka kutsuvat meitä tavoittelemaan ihmiskunniaa. Niiden jäljessä ryntäävät kaikki muut demonit ja ottavat orjikseen ne, joita nuo ensimmäiset ovat haavoittaneet.
Tosiaan – omat havaintomme ja kokemuksemmekin ovat vakuuttavasti osoittaneet, että ihmisen on mahdotonta langeta mihinkään syntiin tai himoon, ellei jokin noista kolmesta ole ensin häntä haavoittanut. Samat kolme kiusaustahan paholainen esitti Vapahtajallekin, mutta Herra voitti ne ja ajoi paholaisen pois (Mt.4:1 – 10), hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan Hän lahjoitti meille tuon voittonsa hedelmät. Hän oli ottanut omakseen kaikessa meidän ruumiimme kaltaisen ruumiin – kuitenkin ilman syntiä (Hebr.4:15), ja Hän osoitti meille tien, joka johtaa varmasti puhtauteen; kun me sitä vaellamme me pukeudumme uuteen, Luojansa kuvan mukaan uudistuvaan ihmisyyteen. (kts. Kol.3:10) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 28. 61- 62)
Maksimos Tunnustaja
Kun pilkka tai häpeä painaa sinua raskaasti, muista että se on suureksi hyödyksi, sillä nöyryytys poistaa sinusta turhamaisuuden. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 64. 30)
Turhamaisuuden tuulet eivät voi horjuttaa ihmistä, joka on rakkauden kautta tullut otolliseksi jumalallisen tiedon valkeuteen. Sen sijaan se, joka ei vielä ole tietoon otollinen, joutuu helposti tuuliajolle turhamaisuuden aallokossa. Mutta hänkin varjeltuu, jos tekee kaiken Jumalan tähden ja Hänen kunniakseen. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 66. 46)
Monet teot ovat sinänsä hyviä, mutta väärät vaikuttimet mitätöivät hyvänkin teon. Esimerkiksi paasto ja valvominen, rukous ja psalmilaulu, armeliaisuus ja vieraanvaraisuus ovat luonnostaan hyviä asioita, mutta turhamaisuudesta tehtyinä ne eivät enää olekaan hyviä. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 86. 35)
Sinä munkki, katso ettei kukaan onnistu pettämään sinua väittämällä, että sinä voit pelastua, vaikka nautinnonhimo ja turhamaisuus pitäisivätkin sinua vallassaan.
Niin kuin päivää seuraa yö ja kesää talvi, niin seuraavat turhamaisuutta ja aistinautintoa murheet ja kärsimykset joko tässä tai tulevassa elämässä. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 92. 63,65)
Nautinnonhaluinen rakastaa rahaa siksi, että voisi sen avulla antautua nautiskeluun. Turhamainen taas siksi, että saisi sen avulla kunniaa. Mutta epäuskoinen rakastaa rahaa kätkeäkseen ja säilyttääkseen sen, sillä hän pelkää nälänhätää, vanhuutta, sairautta, maanpakoa tai muuta sellaista. Hän panee toivonsa mammonaan eikä Jumalaan, kaiken Luojaan, joka huolehtii kaikista luoduistaan aina vähäisimpiä olentoja myöten. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 103. 18)
Itserakkaus on, kuten jo monesti on todettu, kaikkien himollisten ajatusten alku. Siitä kehittyvät kolmen päähimon ajatukset: vatsanpalvonnan, rahanhimon ja turhamaisuuden. Vatsanpalvontaa seuraa haureus, rahanhimoa ahneus ja turhamaisuutta ylpeys. Samoin kaikki muutkin himolliset ajatukset kuten esimerkiksi viha, alakuloisuus, kaunaisuus, kateus ja panettelu seuraavat näiden kolmen kintereillä. Nämä himot kiinnittävät mielen aineellisiin ja raskaan kiviriipan lailla kahlitsevat sen maahan, vaikka se luonnostaan on tultakin keveämpi ja aineettomampi. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II /112. 56)
Kun alhaiset himot hallitsevat sielua, ne karkottavat siitä turhamaisuuden. Mutta kun nuo himot on kukistettu, on turhamaisuus jälleen kärkkymässä sieluun pääsyä.
Turhamaisuus synnyttää aina ylpeyden: sekä silloin kun se karkotetaan, että silloin kun se pysyy sielussa. Kun kilvoittelijan onnistuu karkottaa turhamaisuus sielustaan, hänet valtaa omahyväisyys; sielussa asuva turhamaisuus taas synnyttää kerskailun. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 113. 60 – 62)
*Turhamaisuuden karkottaa salassa tapahtuva hyveen harjoitus, ylpeyden taas se että luemme saavutuksemme Jumalan ansioksi.
*Filokaliassa kohdat 61 ja 62 ovat yhtenä lukuna ja kolmannessa jaksossa on näin 99 kohtaa. Suomennoksessa on noudatettu Dobrotoljubijen jakoa, jolloin päädytään tarkoitettuun 100 kohtaan.
Joka pyrkii hankkimaan hyveitä pelkästä turhamaisuudesta, tavoittelee tietoakin tästä samasta syystä. On ilmeistä, ettei hän tee tai puhu mitään toisten rakennukseksi, vaan päinvastoin saadakseen kiitosta ja kunniaa niiltä, jotka katselevat ja kuuntelevat häntä. Turhamaisuus paljastuu silloin, kun jotkut katselijoista tai kuulijoista arvostelevat hänen tekojaan tai sanojaan. Sellainen surettaa häntä kovin, mutta ei siksi ettei hän pystynyt olemaan heille hyödyksi – eihän hänellä ollut sellaista tarkoitustakaan—vaan siksi että häntä on nöyryytetty.
Turhamaisuus ja rahanhimo syntyvät toisistaan. Jotkut ovat turhamaisia ja pyrkivät siksi rikastumaan, toiset taas rikastuttuaan tulevat turhamaisiksi. Tämä pätee maailmassa eläviin. Sen sijaan munkki, joka on luopunut omaisuudestaan, on enemmän taipuvainen turhamaisuuteen. Mutta jos hänellä sattuukin olemaan rahaa, hän häpeää sitä ja kätkee sen, koska se ei sovi hänen kutsumukseensa.
Munkin turhamaisuus on sitä, että hän kerskailee hyveistään. Munkille ominaista ylpeyttä taas on, että hän vähättelee muita ja rehentelee saavutuksillaan lukien ne itsensä eikä Jumalan ansioksi. Maailmassa elävien turhamaisuus ja ylpeys taas on sitä, että he kerskailevat ja pöyhkeilevät kauneudellaan, rikkaudellaan, vallallaan ja älykkyydellään. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 116 – 118. 75, 83 – 84)
Ihminen, joka vielä rakastaa turhaa kunniaa tai on kiintynyt aineelliseen, närkästyy lähimmäisiinsä ajallisten asioiden tähden, kantaa heille kaunaa tai vihaa heitä tai joutuu häpeällisten ajatusten orjaksi. Kaikki tämä on täysin vierasta Jumalaa rakastavalle sielulle.
Kun et lausu tai tee mitään häpeällistä edes ajatuksissasi, kun et kanna kaunaa pahantekijöillesi ja parjaajillesi, ja kun rukouksen aikana varjelet mielesi aineellisista ajatuksista ja kuvitelmista, silloin olet saavuttanut himottomuuden ja täydellisen rakkauden.
Vapautuminen turhamaisuuden himosta vaatii paljon kilvoittelua. Tämän vapauden voit lunastaa tekemällä hyvää salassa ja rukoilemalla entistä uutterammin. Sen tiedät saavuttaneesi silloin, kun et enää kanna kaunaa parjaajillesi. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 129. 41 – 43)
Joka paastoaa ja pidättyy himoja kiihottavasta ravinnosta ja tekee muutakin mikä auttaa vapautumaan synnistä on sen tien tekijä, josta sanotaan: »Valmistakaa Herralle tie.» (Lk.3:4) Mutta joka tekee kaikkea tätä turhamaisuudesta, ahneudesta, ihmisten mieliksi tai jostakin muusta tämäntapaisesta syystä, mutta ei halusta tulla otolliseksi Jumalalle, hän ei ole tehnyt polkujaan tasaisiksi Herralle. Hän on kyllä nähnyt tien valmistamisen vaivan, mutta ei saa Jumalaa polkujensa kulkijaksi. (IV:52) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II / 186 – 187.145)
Turhamaisuus on jumalallisen päämäärän vaihtamista jumalattomaan. Sillä turhamainen on se joka pyrkii hyveeseen, mutta ei Jumalan kunniaksi, vaan oman kunniansa tähden – ja joka kilvoittelee ja näkee vaivaa hankkiakseen vain kuolevaisten katoavaista kiitosta. (V:65) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II / 200. 193)
Omahyväisyys, tuo todella kirottu himo syntyy niin, että kaksi pahaa – ylpeys ja turhamaisuus – liittoutuvat. Ylpeys kieltää luonnon ja hyveen Luojan ja Alkusyyn, turhamaisuus taas vääristää sekä luonnon että hyveen. Ylpeä ei tee mitään Jumalan tahdon mukaan eikä turhamainen tee mitään luonnollisesti. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II / 209210. 225)
Thalassios Afrikkalainen
Turhamaisuuden tuho on salassa tapahtuva ponnistelu – ylpeyden taas ajaa tiehensä, jos et halveksi ketään.
Turhamaisuuden tunnistaa teeskentelystä ja valheellisuudesta, ylpeyden taas omahyväisyydestä ja pahansuopuudesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 215. 18 – 19)
Himojen herätessä turhamaisuus kaikkoaa. Se palaa kuitenkin vaanimaan kun himot on nujerrettu. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 221. 92)
Nämä kolme halua ovat vatsanpalvonta, turhamaisuus ja rahanhimo. Niiden vanavedessä seuraavat kaikki muut himolliset ajatukset, joskaan ne kaikki eivät ole lähtöisin kaikista kolmesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 238. 88)
Pöyhkeä mieli on kuin vedetön pilvi, jota turhamaisuuden ja ylpeyden tuulet ajelevat sinne tänne. (vrt. Juuda 12)
Kun olet voittanut turhamaisuuden, varo haureutta, ettet paetessasi turhaa kunniaa lankeaisi häpeällisiin tekoihin.
Karttaessasi turhaa kunniaa kiinnitä mielesi Jumalaan, muuten lankeat väistämättä omahyväisyyteen tai haureuteen.
Turhamaisuuden tavoitteena on vaikutuksen tekeminen toisiin ihmisiin, ylpeys taas yllyttää ylenkatseeseen ja vihaan. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 242. 26 – 29)
Elia Presbyteeri
Hyveellinen ihminen on pohjiaan myöten hyvä, turhamainen vain tekeytyy hyveelliseksi. Paha puolestaan ei pääse ahkeraan kilvoittelijaan pintaa syvemmälle, mutta nautinnonhaluisen se kyllästää pohjiaan myöten. (Elia Presbyteeri: Antologia III / 33. 10)
Moni on saattanut riisua yltään itserakkauden viitan, mutta vain harva on vapautunut maailmallisuuden rakkauden vaipasta. Mutta himoton heittää yltään myös turhamaisuuden ihokkaan, himollisen sielun viimeiseen vaatekappaleen.(Elia Presbyteeri: Antologia III / 43. 76)
Jollei sielu, joka tahtoo vapautua seitsemännestä eli viimeisestä paheesta, turhamaisuudesta, ole ensin heittänyt yltään kuutta muuta, ei se voi pukeutua niiden jälkeen kahdeksantena odottavaan hyvään, jota apostoli kutsuu taivaalliseksi majaksi (2 Kor.5:1-2). Siihen pukeutuvat, so. astuvat vain ne, jotka sen saavuttaakseen ovat kulkeneet huokauksien tietä ja riisuneet yltään kaiken aineellisen. (Elia Presbyteeri Hengellisestä tiedosta III / 54. 29)
Monet ovat riisuneet yltään nahkaiset vaatekertansa (vrt. 1Moos.3:21). Mutta alimman niistä, turhamaisuuden, ovat heittäneet pois ainoastaan ne, jotka inhoavat sen äitiä, oman mielensä mukaan elämistä.
Joka torjuu ihmisten ylistelyn ja kieltää ruumiiltaan levon, vaikka niitä molempia hänelle tarjotaan, on riisunut pois myös turhamaisuuden, viimeisenkin nahkaverhonsa. Jo täällä hänen on suotu pukeutua tuohon kirkkaaseen taivaalliseen majaan, jota niin monin huokauksin etsitään. (kts.2 Kor. 5:2) (Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja… III / 73. 131 – 132)
Simeon Harras
*Niin pian kuin olet jättänyt taaksesi maailman, pyri juurruttamaan itseesi hyveitä, että olisit hyödyksi veljestölle ja että Herra lopulta korottaisi sinut kunniaan.
Kuten jo toisaalla olen sanonut älä milloinkaan käy liian tuttavalliseksi igumenia kohtaan, äläkä tavoittele häneltä kunniaa. Älä liioin pyri ystävystymään johtavassa asemassa olevien veljien kanssa äläkä kiertele heidän keljoissaan: pyrkiminen liian läheiseen tuttavuuteen johtavien veljien kanssa näet herättää esimiehesi vihan sinua kohtaan ja muokkaa sinussa maaperää turhan kunnian himolle. Jolla on ymmärrys, se ymmärtäköön kuinka tämä tapahtuu. Pysyttele rauhassa omassa keljassasi – millainen se sitten onkin. Älä torju luoksesi tulijaa vain siksi. että haluat säilyttää oman hartaan mielialasi, vaan keskustele isällisesti hänen kanssaan. Et suinkaan kärsi vahinkoa vaikka vieraasi edustaisikin näkökohtia, jotka ovat omiesi vastaisia. Ja jos huomaisitkin, ettei keskustelu ole sinulle itsellesi hyödyksi, sinun on silti ennen muuta ajateltava lähimmäisesi parasta.(Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III / 76. 1)
* Kreikkalaisessa Filokaliassa nämä Simeon Hartaan kilvoitusohjeet on liitetty Simeon Uustelogin kirjoituksiin (jaksot 120 – 152). Tutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei ohjeita ole kirjoittanut Simeon Uusteologi vaan hänen ohjaajavanhuksensa Simeon Harras.
Sinun tulee pitää kaikkia luostarin veljiä pyhinä – vain sinä itse olet syntinen ja viheliäisin kaikista: viimeisenä päivänä, kun kaikki muut pelastuvat joudut sinä kadotukseen. Kun seisot kirkossa ja ajattelet tällä tavoin, vuodata lakkaamatta kuumia kyyneleitä hartaan liikutuksen vallassa: älä välitä niistä, jotka ehkä pahastuvat käytöksestäsi ja pilkkaavat sinua. Mutta jos huomaat, että kyynelet saavat sinut lankeamaan turhamaisuuteen, poistu kirkosta ja itke salassa. Palaa sitten taas viivyttelemättä omalle paikallesi. Tällaiset kyynelet tekevät vasta-alkajalle erittäin hyvää – varsinkin heksapsalmin, psalmien veisuun, lukujaksojen ja liturgian aikana. Varo tuomitsemasta ketään ja ajattele vakaasti mielessäsi: »Ne jotka näkevät minun tällä tavoin itkevän ja valittavan, arvelevat että olen suuri syntinen ja rukoilevat pelastukseni puolesta.» Jos aina ajattelet ja menettelet tällä tavoin, saat suuren hyödyn: vedät puoleesi Jumalan armon ja itse Herra ylistää sinua autuaaksi. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III / 78. 4)
Pidä mielesi aina Jumalaan suunnattuna: niin unessa kuin valveilla, syödessäsi ja puhuessasi. Olkoon Jumala mielessäsi myös silloin, kun teet omaa käsityötäsi tai muita askareita.** Profeettakin sanoo: »Minä pidän Herran aina edessäni.» (Ps.16:8) Sinun tulee ajatella, että olet kaikista ihmisistä syntisin. Kun tämä ajatus syöpyy mieleesi, se alkaa valonsäteen lailla valaista mieltäsi. Mitä innokkaammin tavoittelet tätä valoa – tarkkaavaisesti ja keskittynein mielin, kilvoituksen vaivoin ja kyyneleitä vuodattaen – sitä kirkkaammaksi se tulee. Kun tämä valo näyttäytyy, se käy yhä rakkaammaksi – ja mitä enemmän sitä rakastetaan, sitä puhtaammaksi se tekee ihmisen. Kun tuo valo puhdistaa kilvoittelijan, se tekee hänet Jumalan kaltaiseksi: valaisee hänet ja opettaa erottamaan hyvän pahasta. Veljeni, sinun tulee Jumalan avulla nähdä paljon vaivaa, ennen kuin tämä valo asettuu täydellisenä asumaan sieluusi ja valaisee sen kuin kuu pimeän yön. Sinun on myös varottava ajatusten hyökkäyksiä – etenkin turhamaisuutta ja omahyväisyyttä – etkä saa tuomita ketään, vaikka näkisit jonkun tekevän jotakin sopimatonta. Pahat henget nimittäin esittävät sielulle tällaisia ajatuksia, kun näkevät että sielu on – saavuttamansa rauhan ja sisimpäänsä asettuneen armon avulla – vapautunut himoista ja kiusauksista. Apu näidenkin ajatusten karkottamiseen tulee Jumalalta. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III / 83. 21)
**Vanhoina aikoina oli kullakin munkilla luostarissa oma käsityönsä, esim. suutarin tai räätälin tehtävä, korien punominen, puunleikkaustyöt. Käsityöksi luettiin myös kirjojen kopioiminen. Tämän lisäksi oli yhteisiä talkootehtäviä, esim. suursiivoukset tai viljankorjuu. Käsityön lisäksi saattoi munkeilla olla myös muu kuuliaisuustehtävä joka ei vienyt hänen aikaansa kokonaan, kuten vieraista huolehtiminen, kirkon hoito tai jokin siivoustehtävä. Tämä järjestys on nykyisinkin voimassa joissakin luostareissa. (suom.)
Simeon Uusteologi
Pahat henget yrittävät kaikin tavoin horjuttaa pyrkimystämme elää Jumalan tahdon mukaan. Kun ne eivät yrityksissään onnistu, ne menevät tekohurskaisiin ihmisiin ja koettavat heidän kauttaan luoda esteitä kilvoittelijoille. Rakkautta ja myötätuntoa teeskennellen nämä hurskastelijat kehottavat kilvoittelijoita ensin suomaan lepoa ruumiilleen, ettei se heikkenisi ja lamaantuisi, kuten he sanovat. Sen jälkeen he houkuttelevat kilvoittelijoita hyödyttömiin keskusteluihin ja saavat heidät kuluttamaan päivänsä niissä. Jos kilvoittelija tottelee näitä hurskastelijoita ja niin muuttuu itsekin heidän kaltaisekseen he alkavat karttaa häntä ja pilkkaavat hänen tuhoisaa lankeemustaan. Jos kilvoittelija taas ei ota korviinsa hurskastelijoiden kehotuksia, vaan keskittyy sisimpäänsä, torjuu tuttavallisuuden ja pysyttelee erillään kaikista, heidät valtaa kateus: kademieliset hurskastelijat tekevät kaikkensa kilvoittelijan turmioksi, kunnes lopulta onnistuvat järjestämään hänelle jopa karkotuksen luostarista. * Turhamaisuus** joka ei herätä kunnioitusta kenessäkään, ei nimittäin siedä, että nöyryyttä ylistetään.
Turhamainen on ahdistunut, kun näkee että nöyrä vuodattaa kyyneleitä ja saa niistä kaksinkertaisen hyödyn: lepyttää kyynelillään Jumalan ja saa ihmiset tahtomattaankin ylistämään kyynelten vuodattajaa. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III / 97. 13- 14)
* Pyhä Simeon puhuu omasta kokemuksestaan. (suom.) ** Kr. Kenodoksia tarkoittaa pintapuolista ulkonaisilla asioilla pröystäilemistä.(suom.)
Tulenlieskat kohoavat aina ylöspäin ja voimistuvat kun puita kohennellaan. Samalla tavoin ei turhamaisenkaan sydän pysty nöyrtymään, vaan kun hänelle sanotaan jotakin häntä hyödyttävää, hänen sydämensä siitä vain paisuu. Kun häntä nuhdellaan ja moititaan, hän puhkeaa kiivaisiin vastalauseisiin; ylistyksen ja rohkaisun sanat taas ylpistävät hänet. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III / 101. 28)
Niketas Stithatoslainen
Kun Jumalan Henki on johdattanut meidät sisälle Jumalan salaisuuksien yleviin syvyyksiin ja kun himottomuuden ja nöyryyden siivin 1iitelemme Jumalan syvällisen tuntemisen* ihmeellisissä avaruuksissa, silloin poltamme jumalallisten totuuksien ja ajatusten salamoilla poroksi kunnianhimon hengen.
Pitämällä alati silmiemme edessä kaiken inhimillisen loppua hukutamme liikutuksen kyynelvirtoihin tuon demonikolmikon, joka käy kimppuumme omahyväisyyden, turhamaisuuden ja ylpeyden välityksellä.
Maailman on ristiinnaulinnut itselleen ja itsensä maailmalle (vrt. Gal.6:14) se, joka on luopunut maallisesta ja vihaa koko sielustaan »lihan himoa, silmäin pyyntöä ja elämän korskaa» (1 Joh.2:16). Hän on näin luopunut kiintymyksestään tähän »vääryyden maailmaan» (Jaak.3:6) jonka ystävyys tekee meistä Jumalan vihollisia (vrt. Jaak.4:4). Omassa lihassaan hän on sovittanut Jumalan ja ihmissielun välisen vihollisuuden ja solminut rauhan niiden kesken (vrt. Ef.2:15 – 16). Joka on kuollut maailmalle – riisumalla pois lihan mielen – on sovittanut itsensä Jumalan kanssa. Elämällä maailmassa ristiinnaulittuna maailmalle hän on kuolettanut nautinnot ja siten lyönyt kuoliaaksi maailman vihollisuuden. Näin hän on saavuttanut Jeesuksen ystävyyden. Enää hän ei ole maailman ystävä ja Jumalan vihollinen, vaan hänestä on tullut Jumalan ystävä – onhan hän ristiinnaulinnut itsensä maailmalle ja voi sanoa: »Maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle.» (Gal.6:14)
Jumalan armo hylkää kilvoittelijan lähinnä kolmesta syystä. Nämä syyt ovat: turhan kunnian tavoittelu, lähimmäisen tuomitseminen ja omista hyveistä ylpeileminen. Niinpä jos jokin näistä paheista pääsee kilvoittelijan sieluun, Jumala hylkää hänet heti. Tämä oikeudenmukainen tuomio ei väisty ennen kuin kilvoittelija karkottaa luotaan tuon tuomion tuojan ja nousee jälleen nöyryyden korkeuteen.(Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoitteluelämästä III / 147 – 148. 45 – 47)
Kr. mystike theologia.
Turhamaisuuden himo on kuin kolmipiikkinen ansa*, jonka pahat henget ovat takoneet turhamaisuuden, omahyväisyyden ja ylpeyden ahjossa. Mutta ne jotka »istuvat Korkeimman suojassa» (Ps.91:1), havaitsevat sen helposti ja murtavat sen piikit. Nöyryyden siivillä he kohoavat sen yläpuolelle ja lepäävät elämän puun siimeksessä.
Vangitse henkisesti tämä saastainen ja ovela turhamaisuuden pahahenki – mikäli olet saanut voiman siihen -, aina kun se hyökkää kimppuusi hyveen tiellä edistyessäsi. Vangitse se, kun se alkaa ennustaa sinulle kunniaistuimia ja muistuttaa mieleesi hyvät tekosi ja ylistää niitä toisten tekoja paremmiksi sekä vihjaa, että olet sopiva johtamaan sieluja. Älä päästä tätä saastaista henkeä pakoon, vaan pidä se otteessasi ja palauta mieleesi jokin kelvoton tekosi. Kerro se kiinni ottamallesi demonille ja sano: »Kelpaavatko korkeisiin johtoasemiin ne, jotka ovat tehneet tällaisia tekoja? Sopivatko sellaiset sinun mielestäsi johtamaan sieluja ja tuomaan ne pelastettuina Kristuksen eteen’? Vastaa sinä, minä vaikenen!» Ja koska se ei voi vastata sinulle mitään, se haihtuu häpeissään savuna ilmaan eikä enää voimakkaasti ahdistele sinua. Mutta jollei sinulla ole mitään kelvotonta tekoa tai sanaa, jota voisit muistella, koska elämäsi on ollut ylimaailmallista, vertaa silloin elämääsi Herran käskyihin ja Hänen kärsimyksiinsä. Havaitset, että täydellisyyteen verrattuna olet yhtä puutteellinen kuin vesimalja meren rinnalla. Sillä Jumalan vanhurskauteen verrattuna ihmisten vanhurskaus on siinä määrin vajavaista kuin maa on pienempi taivasta ja hyttynen leijonaa.(Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoitteluelämästä III / 161 – 162. 80 – 81)
* Kolmipiikkisiä jalka-ansoja sijoitettiin sodan aikana vihollisen oletetulle kulkuväylälle ja niiden tarkoituksena oli vahingoittaa vihollisen hevosia. (suom.)
Joka on paisunut ylpeydestä ja antanut omahyväisyyden pettää mielensä, ei koskaan pääse hartaan liikutuksen valkeuteen eikä saavuta nöyryyden armoa. Nöyryyden armon myötä Jumala palkitsee viisautensa valolla ne, joilla on murtunut sydän, onhan kirjoitettu: »sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.» (Ps.36:10) Ylpeän ihmisen taas ympäröi aina himojen yö, ja siinä liikkuvat kaikki ihmisluonnon »metsänpedot» (Ps.104:20) ja omahyväisyyden »nuoret leijonat» (Ps.104:21) – tarkoitan turhamaisuuden ja haureuden demoneja – »käyvät ympäri etsien kenet saisivat niellä» (1 Piet. 5:8) epätoivon vatsaan.(Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoitteluelämästä III / 162 – 163. 84)
Päähimoja on kahdeksan. Tärkeimmät ovat vatsanpalvonta, rahanhimo ja turhamaisuus. Loput viisi, nimittäin haureus, viha, murhe, lamaannus ja ylpeys ovat noiden kolmen kylkiäisiä. Kolmen keskeisimmän himon vastapainona on kolme laaja-alaista hyvettä: itsehillintä, köyhyys ja nöyryys. Näitä seuraavat sitten puhtaus, sävyisyys, ilo, urhoollisuus, itsensä vähätteleminen ja koko muu hyveiden joukko. Eri hyveiden ja paheiden voimaa, vaikutusta ja ominaishajua ei voi oppia tuntemaan kuka tahansa sitä haluava. Hyveet oppii tuntemaan vain se, joka harjoittaa niitä teoin ja sanoin, paheet taas tulevat tutuiksi niiden valtaan joutuneille. Käytännön kokemuksen lisäksi on tarpeen tiedon ja arvostelukyvyn armolahja Pyhältä Hengeltä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 289. 91)
Gregorios Siinailainen
Ihmiset, jotka ovat vain liha (vrt. 1Moos.6:3) ja joita hallitsee itserakkaus, palvelevat aina nautintoa ja turhamaisuutta. Pahansuopuus on juurtunut heihin ja kateus kalvaa heitä niin, että he katkeroituvat lähimmäisensä menestyksestä ja panettelevat hyvää pahaksi sanoen sitä muka eksytyksen tulokseksi. He eivät hyväksy Pyhän Hengen töitä eivätkä usko niihin. Koska heillä ei ole uskoa, he eivät pysty näkemään tai tuntemaan Jumalaa, vaan sokeina ja vähäuskoisina saavat kuulla oikeudenmukaisen tuomion: »Minä en tunne teitä.» (Mt.25:12)
Kun uskova kysyy jotakin, hänen tulee uskoa, vaikka saisikin vastaukseksi sellaista mitä ei itse tunne, tai sitten hänen on opittava tuntemaan se mihin uskoo. Hänen on myös tyydyttävä opettamaan vain sitä minkä itse tietää ja näin moninkertaistettava jatkuvasti leiviskänsä niissä, jotka ottavat hänen opetuksensa uskoen vastaan. Mutta jos hän ei usko mitään mitä ei itse tunne, vähättelee sitä mitä ei tiedä ja opettaa sellaista mitä ei ole itse oppinut – kadehtien niitä, jotka opettavat omasta kokemuksestaan – hän saa saman osan kuin ne, jotka ovat »täynnä katkeruuden sappea». (Apt.8:23) (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 309. 126)
Tarkkaa myös joka hetki huolellisesti, millainen on sisäinen asenteesi: toimitko Jumalan tahdon mukaan ja istut hiljaisuudessa, veisaat, luet. rukoilet tai harjoitat jotakin muuta hyvettä itse hyvän tähden ja sielusi hyödyksi, vai ohjaako kenties jokin muu vaikutin toimintaasi’? Vihollinen saattaa nimittäin saada sinut saaliikseen huomaamattasi: olet kilvoittelija vain ulkonaisesti, mutta sisimmässäsi tahdotkin olla mieliksi ihmisille etkä Jumalalle ja sen mukaisesti myös käyttäydyt. Ovelan vihollisemme paulat ovat näet moninaiset. Se väijyy hyvin innokkaasti sisäistä asennettamme – useimmat eivät sitä edes havaitse – ja tahtoo aina huomaamatta pilata työmme, niin ettemme toimisikaan Jumalan tahdon mukaan. Pidä kuitenkin tahtosi tiukasti Jumalaan suunnattuna, vaikka vihollinen taistelee leppymättömästi ja tekee häpeämättömiä hyökkäyksiään sinua vastaan. Silloin vihollinen ei saa sinua – ainakaan usein – vangikseen, vaikka saattaakin vastarinnastasi huolimatta pakottaa tahtosi suunnan horjumaan. Joku heikko ehkä häviää voimiensa ehtymisen vuoksi taistelunsa, vaikkei tahtoisikaan, mutta silloinkin sisäisen asenteemme ja sydämemme Tuntija on valmis antamaan hänelle anteeksi ja suo jopa kiitosta.
Turhamaisuuden himo, jonka ilmenemismuodoista on edellä ollut puhetta, estää munkin edistymisen hyveissä: hän kyllä kilvoittelee vaivaa nähden, mutta hänen vanhuutensa on hedelmätön. Turhamaisuus ahdistaa kilvoittelun kaikissa vaiheissa: se vaivaa niin aloittelijoita ja edistyneempiä kuin täydellisiäkin ja ryöstää heidät putipuhtaiksi hyveistä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Lukemista III / 338. 12)
Teoleptos Filadelfialainen
Kun kilvoittelija pyrkii rukouksen avulla tekemään lopun hämmentävistä ajatuksista, hän kyllä saa ne vähäksi aikaa asettumaan ja voi karsia niiden monimuotoisuutta milloin hyökäten milloin puolustautuen niitä vastaan. Hän ei kuitenkaan pysty vapautumaan noista ajatushäiriköistä lopullisesti, koska on kiintynyt niiden aiheuttajiin, ruumiilliseen mukavuuteen ja maalliseen kunniaan. Tämä kaksikko pidättelee häntä tunnustamasta himollisia ajatuksiaan. Tästä myös johtuu, ettei hän saa rauhaa, koska hän pitää kiinni sellaisesta, johon vihollisilla on oikeuksia. Keneltäpä vieraan omaisuuden haltijalta eivät omistajat vaatisi omiaan takaisin? Ja kuinka kukaan joka ei vaadittaessa suostu palauttamaan sitä, minkä on väärin perustein ottanut haltuunsa, voisi vapautua vastustajiensa käsistä? Mutta kun kilvoittelija on saanut uutta voimaa Jumalan ajattelemisesta ja alkaa vilpittömästi rakastaa halveksuntaa ja ruumiillista vaivannäköä sekä tunnustaa pahat ajatuksensa häpeästä välittämättä, silloin viholliset vetäytyvät kiireesti pois, ja mieli voi taas vapautuneena antautua jatkuvaan rukoukseen ja jumalallisiin tutkiskeluihin. (Teoleptos,Fialdelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely… IV / 23. 29)
Gregorios Tessalonikalainen
Mikä on tuo toinen’? – Se on kunnianhimo, joka iskee meihin jo kasvuiässä ennen lihanhimoa, ikään kuin sen ilkeänä airuena. Tarkoitan tässä sellaista kunnianhimon muotoa, jossa kiinnitetään huomiota ruumiin kaunisteluun ja ylelliseen vaatetukseen – isät kutsuvat sitä myös maailmalliseksi turhamaisuudeksi. On näet toinenkin kunnianhimon laji; se ahdistaa niitä jotka ovat kunnostautuneet hyveessä, ja sen seuralaisia ovat omahyväisyys ja ulkokultaisuus, joiden varjolla vihollinen koettaa tuhota heidän hengellisen rikkautensa.
Epäterve kunnianhimo karisee kerralla, kun saamme maistaa ylhäältä tulevaa kunniaa, ja alamme kaivata sitä, vaikka tunnemmekin arvottomuutemme; se karisee kun kestämme kärsivällisesti ihmisten halveksunnan katsoen sen ansainneemme. Omaa kunniaa tärkeämpi on Jumalan kunnia, kuten psalminkirjoittaja sanoo: »Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia.» (Ps.115:1) Ja vaikka joku tietäisikin tehneensä jotakin ylistystä ansaitsevaa, katsokoon hän saavutuksensa Jumalan ansioksi ja antakoon kiitollisin mielin kunnian siitä Hänelle – älköönkä itselleen. Näin hän iloitsee, koska on saanut hyveen lahjan, mutta ei ylpeile, koska tietää ettei hänessä itsessään ole mitään hyvää. Pikemminkin hän nöyrtyy ja suuntaa yötä päivää sisäiset silmänsä Jumalaan niin kuin psalminkirjoittaja sanoo: »palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin.» (Ps.123:2) Hän pelkää, ettei vain joutuisi eroon ainoasta hyvän Antajasta ja Ylläpitäjästä ja niin suistuisi pahuuden kuiluun. Sellainen on nimittäin omahyväisyyden ja turhamaisuuden orjien osa.
Omahyväisyyttä ja turhamaisuutta parantaa parhaiten eristäytyminen, yksin eläminen ja keljasssa pysyminen, mikäli niihin sortunut oman heikkoutensa tuntien pitää itseään arvottomana muiden ihmisten seuraan. Mitä muuta tämäkään on kuin Herran autuaalliseksi ylistämää hengellistä köyhyyttä’?
Jos pitäisimme mielessä kaikki ne häpeälliset teot, joihin turhamaisuus yleensä johtaa, karttaisimme sitä kaikin voimin. Toisten ihailua tavoitteleva joutuu näet häpeään nimenomaan niiden tekojensa vuoksi, joilla hän kunniaa tavoittelee. Kaunistelemalla ulkonäköään, ylpeilemällä ylhäisellä syntyperällään, koreilemalla kauniilla vaatteilla ja tekemällä muuta tämänkaltaista hän osoittaa oman lapsellisuutensa. Ulkonäkö, syntyperä ja muu sellainen on vain maan tomua ja mikäpä olisi tomua arvottomampaa?
Joka ei vaateta itseään vain verhotakseen ruumiinsa ja pysyäkseen lämpimänä, vaan ihastelee pehmeitä ja kiiltäviä kankaita, paljastaa siten sielunsa hedelmättömyyden ja antaa viitteitä huonoista kevytmielisen naisen taipumuksistaan. Tämän käsittää jokainen joka hänet näkee. Hänelle kuuluvat ennen muuta Herran sanat: »Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.» (Mt.11:8) Mutta meidän yhdyskuntamme on taivaissa (Fil.3:20), toteaa apostoli Paavali. Varokaamme siis, ettei meitä houkkamaisen pukeutumisemme takia käännytettäisi taivaan portilta tätä maailmaa hallitsevan pimeydenruhtinaan majoihin (vrt.ef.6:12).
Yhtään paremmin ei käy niidenkään, jotka harjoittavat hyveitä inhimillisen kunnian toivossa. Ne joiden pitäisi elää taivaallista elämää, tallaavatkin kunniansa tomuun (Ps.7:6) ja hankkivat niin itselleen Daavidin kirouksen. Heidän rukouksensakaan ei yllä taivaaseen, ja kaikki heidän pyrkimyksensä töksähtävät alas maahan, sillä niitä ei siivitä jumalallinen rakkaus, joka kohottaa maanpäälliset tekomme taivaan korkeuksiin. Nämä harhautuneet hyveen harjoittajat näkevät kyllä vaivaa mutta eivät saa vaivojensa hedelmäksi palkkaa. Mitä hupsinkaan palkan puuttumisesta? He todella kantavat hedelmää, mutta heidän hedelmänsä on häpeää, ajatusten ailahtelua, mielen vankeutta ja hämminkiä. Psalminkirjoittajan sanoin Herra »hajottaa niiden luut, jotka mielistelevät ihmisiä. He joutuvat häpeään! Sillä Jumala nöyryyttää heidät.» (Ps.53:6 LXX)
Mielistelynhalu on kavalin kaikista himoista. Niinpä ei riitä, että sitä vastaan taisteleva varoo vain liittymistä tähän himoon: hänen on varjeltava itseään jo sen houkutukseltakin*, aivan kuin se olisi jo taipumista, ja silti hän vain vaivoin onnistuu välttämään pikaisen tappion. Jos hän kuitenkin toimii neuvomme mukaan ja pitää mielensä valppaana, mielistelynhalun hyökkäys jää hänelle hartaan liikutuksen aiheeksi; muutoin se valmistaa maaperää ylpeydelle.
Ylpeyden tartunnan saaneen taas on työlästä parantua, tai pikemminkin hän on parantumaton, onhan ylpeys paholaisen lankeemus. Mutta jo ennen kuin näin pitkälle on edetty, mielistelynhalu on tuottanut uhrilleen niin suuren vahingon, että hän on kärsiä haaksirikon itse uskossakin87. Herra muistuttaa: »Kuinka te voisitte uskoa minuun, te jotka otatte vastaan kunniaa ihmisiltä ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?» (Joh.5:44) Mitä hyötyä sinulle, ihminen, on kunniasta joka tulee toisilta ihmisiltä tai pikemminkin siitä mikä ei ole mitään kunniaa vaan vain tyhjä nimi? Siitä ei ainoastaan puutu todellinen kunnia, vaan se riistää uhriltaan senkin kunnian, mikä hänellä jo on. Ja kaiken kukkuraksi se herättää vielä muissa kateutta, jossa piilee murhan aihe: Kateus aiheutti maailman ensimmäisen veririkoksen ja sittemmin myös jumalanmurhan.(Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 66 – 68: 19 – 24)
*Houkutus, taipuminen ja liittyminen ovat vaiheita kiusauksen kehittymisessä kohti lankeemusta. kts. kiusaus s. 353
Munkit Kallistos ja Ignatios
Kyyneleet puhdistavat meidät himoista ja saastasta sekä tekevät osallisiksi kaikesta hyvästä ja pelastavaisesta. Portaiden kirjoittaja sanookin: »Niin kuin tuli polttaa ruo’on, siten myös puhdas kyynel kuluttaa pois sekä näkyväisen että henkisen saastan.» Eräs toinen isä taas opettaa: »Joka tahtoo vapautua pahuudesta, vapautuu siitä itkun avulla. Ja joka tahtoo hankkia hyveitä, hankkii niitä itkun avulla. Jollet tunne harrasta liikutusta, tiedä että sairastat turhamaisuutta; se ei salli sielusi liikuttua.» (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV / 167. 25)