Omahyväisyydestä

Markus Askeetti

Varo puheissasi kerskausta ja ajatuksissasi omahyväisyyttä, ettei sinun ehkä sallittaisi langeta päinvastaisiin synteihin. Hyvää ei näet tehdä pelkästään ihmisvoimin, vaan kaikkinäkevän Jumalan avulla. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I/ 203. 188)

 

Maksimos Tunnustaja

Älä vertaile itseäsi heikompiin veljiisi, vaan pyri ennemminkin täyttämään rakkauden käskyä. Sillä kun vertaat itseäsi heikompiin, lankeat omahyväisyyden kuiluun, mutta kun taivutat itseäsi rakkauden käskyyn, kohoat nöyryyden korkeuksiin. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 102. 14)

Hengellistä tietoa seuraavat tavallisesti omahyväisyys ja kateus, etenkin alkuvaiheessa. Omahyväisyys on pelkästään sisäistä – se vaivaa vain tietoa saanutta. Kateutta sen sijaan on sekä sisäistä että ulkoista: se vaivaa sekä tietoa saanutta että hänen lähimmäisiään. Sisäistä kateus on silloin, kun me kadehdimme toisten tietoa, ja ulkoista silloin, kun toiset tietämättömämmät kadehtivat meidän tietoamme. Rakkaus karkottaa sekä omahyväisyyden että molemmat kateuden lajit, sillä se ei pöyhkeile, ei itse kadehdi ja olemalla pitkämielinen ja lempeä (1Kor.13:4) estää toisiakin kadehtimasta. Hengellistä tietoa saaneen on siis välttämättä hankittava myös rakkautta, että hänen mielensä varjeltuisi joka suhteessa vahingoittumattomana. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 132. 61)

Jumala, joka isoaa kaikkien ihmisten pelastusta ja janoaa heidän jumaloitumistaan, tekee lopun ihmisten omahyväisyydestä – niin kuin Hän aikoinaan kuivetti hedelmättömän viikunapuun (Mt.21:19 – 21) -, niin etteivät he enää huolehtisi hurskaasta ulkokuoresta, vaan pyrkisivät todelliseen hurskauteen. Jumala tahtoo heidän luopuvan tekopyhästä näyttelemisestä ja viettävän vilpittömästi hyveellistä elämää Jumalan sanan mukaisesti. Heidän tulee ennemminkin pyrkiä siihen, että voisivat paljastaa sielunsa hyvän tilan Jumalalle, kuin siihen että voivat näytellä hurskasta ihmisten edessä. (III:74) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II / 179. 121)

Omahyväisyys, tuo todella kirottu himo syntyy niin, että kaksi pahaa – ylpeys ja turhamaisuus – liittoutuvat. Ylpeys kieltää luonnon ja hyveen Luojan ja Alkusyyn, turhamaisuus taas vääristää sekä luonnon että hyveen. Ylpeä ei tee mitään Jumalan tahdon mukaan eikä turhamainen tee mitään luonnollisesti. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II / 209. 225)

 

Thalassios Afrikkalainen

Turhamaisuuden tunnistaa teeskentelystä ja valheellisuudesta, ylpeyden taas omahyväisyydestä ja pahansuopuudesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 215. 19)

Karttaessasi turhaa kunniaa kiinnitä mielesi Jumalaan, muuten lankeat väistämättä omahyväisyyteen tai haureuteen. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 242. 28)

 

Elia Presbyteeri

Himottomuutta ei ole saavuttanut se, joka harjoittaa hyveitä laiskasti. Toisaalta ei sekään, joka omahyväisyydessään on haalinut ylenpalttisesti ulkonaisia hyveitä, ole osannut himottomuuden satamaan, sillä ei hänkään ole päässyt nauttimaan vanhurskauden hyvyyksistä, jotka ovat puutteen ja yltäkylläisyyden puolivälissä. (Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja III / 70. 119)

 

Simeon Harras

Pidä mielesi aina Jumalaan suunnattuna: niin unessa kuin valveilla, syödessäsi ja puhuessasi. Olkoon Jumala mielessäsi myös silloin, kun teet omaa käsityötäsi tai muita askareita.** Profeettakin sanoo: »Minä pidän Herran aina edessäni.» (Ps.16:8) Sinun tulee ajatella, että olet kaikista ihmisistä syntisin. Kun tämä ajatus syöpyy mieleesi, se alkaa valonsäteen lailla valaista mieltäsi. Mitä innokkaammin tavoittelet tätä valoa – tarkkaavaisesti ja keskittynein mielin, kilvoituksen vaivoin ja kyyneleitä vuodattaen – sitä kirkkaammaksi se tulee. Kun tämä valo näyttäytyy, se käy yhä rakkaammaksi – ja mitä enemmän sitä rakastetaan, sitä puhtaammaksi se tekee ihmisen. Kun tuo valo puhdistaa kilvoittelijan, se tekee hänet Jumalan kaltaiseksi: valaisee hänet ja opettaa erottamaan hyvän pahasta. Veljeni, sinun tulee Jumalan avulla nähdä paljon vaivaa, ennen kuin tämä valo asettuu täydellisenä asumaan sieluusi ja valaisee sen kuin kuu pimeän yön. Sinun on myös varottava ajatusten hyökkäyksiä – etenkin turhamaisuutta ja omahyväisyyttä – etkä saa tuomita ketään, vaikka näkisit jonkun tekevän jotakin sopimatonta. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III / 83. 21)

** Vanhoina aikoina oli kullakin munkilla luostarissa oma käsityönsä. esim. suutarin tai räätälin tehtävä. korien punominen. puunleikkaustyöt. Käsityöksi luettiin myös kirjojen kopioiminen. Tämän lisäksi oli yhteisiä talkootehtäviä, esim. suursiivoukset tai viljankorjuu. Käsityön lisäksi saattoi munkeilla olla myös muu kuuliaisuustehtävä. joka ei vienyt hänen aikaansa kokonaan kuten vieraista huolehtiminen kirkon hoito tai jokin siivoustehtävä. Tämä järjestys on nykyisinkin voimassa joissakin luostareissa. (suom.)

 

Simeon Uusteologi

Tällaisten arvioijien mielestä omahyväinen jaarittelija on hengellinen ihminen ja opettaja, kun taas hiljainen ja turhia puhumaton on puhekyvytön moukka. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III / 114. 71)

Ei kukaan, joka pitää itseään viisaana opillisen sivistyksen perusteella. pääse koskaan näkemään ja katselemaan Jumalan salaisuuksia: hänen täytyy ensin nöyrtyä ja tulla houkaksi -luopua paitsi omahyväisyydestään myös hankkimastaan maallisesta tiedosta. Joka nöyrtyy ja seuraa empimättä täysin luottavaisena Jumalan viisaita, antautuen heidän ohjaukseensa, astuu elävän Jumalan kaupunkiin yhdessä heidän kanssaan. Pyhä Henki ohjaa ja valaisee häntä, ja hän näkee ja oppii asioita, joita ei kukaan muu pysty milloinkaan näkemään eikä oppimaan. Näin hänestä tulee »Jumalan opettama». (vrt. Joh.6:45) (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III / 124. 104)

Joukossamme on nytkin ihmisiä, jotka ovat himottomia ja pyhiä ja täynnä jumalallista valoa. He ovat niin täysin kuolettaneet maiset jäsenensä (Kol.3:5) kaikelle saastaisuudelle ja himollisille haluille, etteivät koskaan oma-aloitteisesti ajattele tai tee mitään pahaa – eivät edes toisten houkuttelut pysty mitenkään muuttamaan heidän himotonta tilaansa. Jotkut kuitenkin halveksivat näitä pyhiä ja himottomia, eivätkä usko, että heidän hengellisten opetustensa lähde on Pyhän Hengen viisaus. Mutta halveksijatkin antaisivat pyhille tunnustusta, jos vain tajuaisivat niiden jumalallisten sanojen merkityksen; joita he joka päivä lukevat ja laulavat. Jos he näet tuntisivat täydellisesti pyhät kirjoitukset, he uskoisivat hyvyyksiin, jotka Jumala on luvannut ja lahjoittanut. Mutta koska he itse omahyväisinä ja laiskoina ovat jääneet hyvyyksiä vaille, he panettelevat sellaisia jotka ovat päässeet niistä osallisiksi ja opettavat niistä, eivätkä usko heitä. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/ 125. 106)

Niketas Stithatoslainen

Omahyväisyytensä takia on langennut se, joka on ensin vaivalloisesti ja ankarasti kilvoiteltuaan saavuttanut nöyryyden ja saanut Jumalalta suuria lahjoja mutta sitten on langennut pois tästä tilasta ja joutunut himojen valtaan ja demonien kuritettavaksi: hän on alkanut luulla liikoja itsestään ja on ruvennut ylvästelemään toisten edessä. Tällä tavoin langenneelle ei ole muuta parannusta – eikä hänelle ole ahdistavista himoista ja demoneista muuta vapautusta – kuin pyrkiä katumuksen kautta takaisin entiseen tilaan. Tehokkaiksi välittäjikseen Jumalan eteen hän tuokoon nöyryyden ja omien mittojensa tuntemisen ne saavat jokaisen, joka seisoo vankasti hyveiden perustuksella. pitämään itseään vähäisimpänä kaikista luoduista.

Himokkaat, mielen hillittömyydessä tehdyt teot ja omahyväinen pöyhkeily hyveiden tähden ovat Jumalan silmissä – kuten myös Kristuksen tahdon mukaan elävien ihmisten silmissä – yhtä pahoja. On häpeällistä jo sanoakin, mitä himoissa rypevät salassa tekevät. Mutta yhtä lailla »jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus.! (vrt. Sananl.16:5) Edellisiä Jumala ei päästä lepoonsa, koska he Raamatun sanan mukaan ovat liha. (1Moos. 6:3) Samalla tavoin ovat jälkimmäiset ylpeytensä tähden saastaisia Jumalan edessä. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III / 144. 35- 36)

Kun Jumalan Henki on johdattanut meidät sisälle Jumalan salaisuuksien yleviin syvyyksiin ja kun himottomuuden ja nöyryyden siivin liitelemme Jumalan syvällisen tuntemisen* ihmeellisissä avaruuksissa, silloin poltamme jumalallisten totuuksien ja ajatusten salamoilla poroksi kunnianhimon hengen.

Pitämällä alati silmiemme edessä kaiken inhimillisen loppua hukutamme liikutuksen kyynelvirtoihin tuon demonikolmikon, joka käy kimppuumme omahyväisyyden, turhamaisuuden ja ylpeyden välityksellä. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III / 147. 45)

Joka on paisunut ylpeydestä ja antanut omahyväisyyden pettää mielensä, ei koskaan pääse hartaan liikutuksen valkeuteen eikä saavuta nöyryyden armoa. Nöyryyden armon myötä Jumala palkitsee viisautensa valolla ne, joilla on murtunut sydän, onhan kirjoitettu: »sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.» (Ps.36:10) Ylpeän ihmisen taas ympäröi aina himojen yö, ja siinä liikkuvat kaikki ihmisluonnon »metsänpedot»(Ps.104:20) ja omahyväisyyden »nuoret leijonat» (Ps.104:21) – tarkoitan turhamaisuuden ja haureuden demoneja – »käyvät ympäri etsien kenet saisivat niellä» (1Piet.5:8) epätoivon vatsaan.

Sille joka elää ihmismielen mukaan ja toimii omahyväisyyden hengessä, tämä ajallinen elämä muodostuu pahuuden mereksi. Pahojen henkien tuulet nostavat tämän meren raivoon: se upottaa ylpeän ihmisen mielen nautintojen suolaveteen ja pieksee himojen hyökyaalloin hänen kolmitahoista sieluaan. Häntä uhkaa syvän masennuksen synnyttämä kauhea neuvottomuus: hänen aluksensa ja hänen sielunsa peräsin murskautuvat lihan nautinnoissa ja kapteenina toiminut mieli vaipuu synnin syvyyksiin ja henkiseen kuolemaan. Tätä kestää aina siihen saakka kunnes pahuuden aallot tyyntyvät nöyryyden syvyydeksi ja aistinautintojen suolavesi vaihtuu kyynelten kasteeseen ja valonhohteisen liikutuksen nautintoon. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III / 162 – 163. 84 – 85)

 

Gregorios Siinailainen

Mikään ei niin tehokkaasti murra sydäntä ja nöyrrytä sielua kuin viisas yksinäisyys ja täydellinen vaitiolo. Toisaalta mikään ei turmele sisäistä hiljaisuutta ja karkota siinä vaikuttavaa jumalallista voimaa tehokkaammin kuin seuraavat kuusi laaja-alaista himoa: röyhkeys, vatsanpalvonta, puheliaisuus, monipuuhaisuus ja ylvästely sekä kaikkien himojen valtiatar – omahyväisyys. Jos kilvoittelija sallii niiden muuttua tottumuksiksi, hänen mielensä pimenee ja lopulta hänestä tulee täysin tunnoton. Mutta jos hän palaa tuntoihinsa ja aloittaa uskoen ja innokkaasti alusta, hän saavuttaa uudestaan etsimänsä, etenkin jos tavoittelee sitä sinnikkäästi ja nöyrin mielin. Mutta jos hän on välinpitämätön ja sallii vaikkapa vain yhdenkin edellä mainituista himoista saada vallan sisimmässään, hyökkää häntä vastaan koko paheiden armeija yhdessä turmiollisen epäuskon kera. Näin hänen sielustaan tulee autio kaupunki, kuin Baabelin kaupunki (vrt. Jes.13:19 – 22), joka on täynnä saatanallista sekasortoa ja hälyä. Tällaisen ihmisen »viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset» (Mt.12:45). Hänestä tulee vaikenemiskilvoitusta harjoittavien kiivas vihollinen ja syyttäjä, joka hioo herkeämättä kieltään heitä vastaan kuin kaksiteräistä pistomiekkaa. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 295. 104)

Vaikenemiskilvoituksen paahtavaa hellettä ei voi kestää ilman synninmurhetta ja sen sävyttämää elämäntapaa. Joka synninmurhe sydämessään mietiskelee ennalta kärsimyksiä, jotka odottavat meitä sekä ennen kuolemaa että sen jälkeen, on voittanut omakseen kärsivällisyyden ja nöyryyden, vaikenemisen kaksi kulmakiveä. Sen sijaan sillä joka koettaa kilvoitella vaikenemisen tiellä ilman kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, on alituisina seuralaisinaan leväperäisyys ja omahyväisyys. Niiden vaikutuksesta hänen ajatuksensa alkavat harhailla yhä enemmän ja pyörivät pakonomaisesti tietyissä aiheissa, mistä on seurauksena kilvoituksen herpaantuminen. Velttouden tytär, hillittömyys, tekee sitten ruumiin veteläksi ja tarmottomaksi sekä paaduttaa ja pimentää mielen. Silloin Jeesuskin poistuu, sillä ymmärryksen »paikassa» on paljon mielikuvien ja ajatusten »kansaa» (Joh.5:13). (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 296. 108)

Jotka kirjoittavat ja puhuvat ilman Pyhää Henkeä ja tahtovat näin rakentaa Kirkkoa, ovat apostolin mukaan pelkästään sielullisia, henkeä heillä ei ole (Juuda 19). Heitä koskee tämä kirous: »Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!» (Jes.5:21)

Sielullisten ihmisten puhe on lähtöisin heistä itsestään, eikä Jumalan Henki puhu heissä, kuten Herra on sanonut. (kts. Mt.10:20) Nämä ennen puhdistumistaan omia ajatuksiaan esittelevät ovat eksyneet omahyväisyyden hengen pauloihin. Heistä sanoo sananlasku: »Näet miehen, viisaan omissa silmissään – enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.» (Sananl.26:12) Ja toinen sananlasku varoittaa: »Älä ole viisas omissa silmissäsi.» (Sananl.3:7)

Myös Hengen täyttämä apostoli todistaa: »Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta.» (2Kor. 3:5) Ja toisaalla hän sanoo: »Niin kuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.» (2Kor.2:17) Ilman henkeä puhuvien sanoista puuttuu viehätys ja valovoima, sillä niiden puhujat eivät ammenna Hengen elävästä lähteestä, vaan oman sydämensä mutalammikosta, joka kuhisee halujen, pöyhkeyden ja hillittömyyden iilimatoja, käärmeitä ja sammakoita. Heidän tietonsa vesi haisee, on sameaa ja haaleaa: se vie juojansa heikkoon kuntoon ja aiheuttaa inhoa ja pahoinvointia. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 312. 128)

On paikallaan puhua parhaan kykymme mukaan myös eksytyksestä, sillä monien on vaikeata havaita, ja melkein mahdotonta käsittää sen viekkaita ja monimuotoisia pauloja. Eksytys ilmenee, tai paremminkin se kohtaa meidät, kahdella tapaa: mielikuvituksessa ja toiminnassa. Sen alkulähde on silti yksi ja sama, nimittäin ylpeys. Mielikuvituksen eksytys jatkuu toiminnassa ilmenevänä eksytyksenä, joka puolestaan johtaa usein vielä kolmanteen eksytyksen muotoon, eräänlaiseen hurmokseen.

Mielikuvituksesta liikkeelle lähtevän näennäisesti hengellisen mietiskelyn alkuunpanijana on omahyväisyys: se panee kuvittelemaan jumaluutta jossakin muodossa. Tästä seuraa sitten eksytys, joka on mielikuvituksen tuote ja pettää ihmisen. Eksytys johtaa herjaukseen, ja siitä puolestaan syntyy kummajaisten pelko sekä valveilla että unessa. Tätä tilaa kutsutaan sielun kauhuksi ja sekasorroksi. Ylpeyttä seuraa siis eksytys, eksytystä jumalanpilkka, jumalanpilkkaa pelko ja pelkoa kauhu, joka saa ihmisen menettämään järkensä. Tällainen on eksytyksen ensimmäinen laji, joka on peräisin mielikuvituksesta.

Toinen eksytyksen muoto ilmenee toimintana ja saa alkunsa hekumoinnista, joka muka on syntyisin luonnollisesta halusta.

Hekumasta syntyy sitten saastainen irstailu, josta olisi paras vaieta. Irstailu sytyttää uhrinsa koko olemuksen hehkuun ja sumentaa häneltä järjen, sillä se saa hänet harjoittamaan haureutta mielikuvitushahmojen kanssa. Juovuttavalla poltteellaan se syöksee mielen raiteiltaan ja hullaannuttaa sen.

Joka on joutunut toisen eksytyksen lajin uhriksi, alkaa esittää valheellisia ennustuksia ja julistaa, kuinka jotkut pyhät ovat muka näyttäytyneet hänelle ja valinneet hänet viestiensä välittäjiksi. Himot ovat juovuttaneet hänet ja hän käyttäytyy oudosti kuin riivattu päästellen suustaan sanoja, joita »pyhät» ovat muka hänelle sanoneet. Maailman ihmiset jotka antavat helposti eksyttää itsensä, kutsuvat tällaisia ihmisiä »sieluparoiksi». Nämä eksytysten uhrit kuluttavat aikaansa istuskellen eri pyhien nimikkokirkoissa ja väittävät välittävänsä ihmisille näiden pyhien ilmoituksia, sillä he kuvittelevat olevansa heidän innoittamiaan ja piinaamiaan. Oikeampaa on kuitenkin sanoa, että he ovat riivattuja, petettyjä ja eksytyksen orjia – eivätkä suinkaan profeettoja, jotka julistavat ennalta nykyisiä ja tulevia.

Irstauden demoni on hekuman hehkulla pimentänyt noiden eksytyksen uhrien mielen. Se on saanut heidät järjiltään ja on näyttävinään heille pyhien hahmoja: se panee heidät katselemaan näitä »pyhiä» ja keskustelemaan niiden kanssa. Toisinaan itse demonitkin näyttäytyvät näille eksytetyille hämmentääkseen heidät ja herättääkseen heissä pelkoa. Kun siis irstauden demoni on alistanut heidät Beliarin* ikeeseen, se ajaa heidät nopeasti eksytykseen myös toiminnassa, niin että he pysyisivät pahojen henkien alamaisina ja orjina kuolemaansa asti ja lopulta joutuisivat helvettiin.

Meidän tulee tietää, että eksytyksen perusaiheita on kolme: ylpeys, pahojen henkien kateus ja Jumalan meitä kasvattava sallimus. Ylpeyden saa aikaan pinnallisuus, ja pahojen henkien kateus johtuu kilvoittelijan edistyksestä. Kasvattava kuritus puolestaan on syntisen elämän seurausta. Pelkästään omahyväisyyden ja pahojen henkien kateuden aiheuttama eksytys paranee nopeasti, etenkin kun sielu nöyrtyy. Mutta kun Jumala jättää synnintekijän kasvatuksellisessa tarkoituksessa saatanan haltuun, Hän sallii usein tämän eksytyksen tilan kestää aina kuolemaan saakka. niin että synnit tulisivat siten poispyyhityiksi. Joskus Jumala antaa pahojen henkien kurittaa myös viattomia heidän pelastuksekseen. Vielä on tarpeen tietää, että myös itse omahyväisyyden demoni saattaa profetoida niissä, jotka eivät tarkkaa sydäntään huolellisesti. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 314 – 315. 131 – 132)

*Pahojen henkien päämiehestä käytetty nimitys.

Tutkikaamme siis ensin Jumalan avulla, joka antaa sanat tällaisten hyvyyksien julistajalle (vrt. Ps.68:12 LXX), kuinka voimme löytää Hänet, joka meillä jo on eli Kristuksen – Hänethän olemme kasteessa saaneet Hengen välityksellä sisimpäämme. Apostoli Paavali sanookin: »Ettekö tunne, että Jeesus Kristus asuu sydämissänne?» (vrt.2Kor.13:5) Sitten yritämme selittää, kuinka on jatkettava tästä eteenpäin niin että säilyttää löytämänsä. Tämän laajan aiheen voi parhaiten ja kätevimmin käsitellä niin, että kuvataan tien alku ja loppu sekä sanotaan muutama sana siitä mikä niiden välissä on.

Monet ovat kilvoittelemalla löytäneet etsimänsä, mutta ovat sitten pysähtyneet. He eivät välitä jatkaa pitemmälle, vaan tyytyvät vain löytämäänsä alkuun. He ovat kohdanneet esteitä ja ovat huomaamattaan poikenneet syrjäpoluille. Itse he arvelevat vaeltavansa oikeaa tietä, vaikka todellisuudessa harhailevatkin hyödyttömästi väärillä teillä. Jotkut ovat kyllä päässeet pitemmälle, mutta ovat väsähtäneet kesken kaiken ja jättäneet matkanteon sikseen. Tai sitten he ovat langenneet leväperäiseen elämään ja niin kääntyneet takaisin ja palanneet vasta-alkajiksi. Täydellisyyden saavuttaneet taas saattavat joutua – elleivät ole varuillaan – omahyväisyyden uhreiksi ja siten langeta takaisin edistyneiden tai vasta-alkajien tasolle.

Vasta-alkajissa vaikuttaa Hengen armovoima, edistyneet saavat valaistuksen ja täydellisten sielu puhdistuu, so. he kokevat ylösnousemuksen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Tarkka opetus vaikenemisesta ja… III / 321. 2)

Eksytyksen toiminta on synnin poltetta. Se sytyttää sielun hekumaan ja herättää ruumiissa raivoisan sukupuolihalun. Eksytyksen tila on täysin holtiton ja sekava, kuten pyhä Diadokhos sanoo*. Se saa aikaan järjetöntä iloa, omahyväisyyttä, hämmennystä ja epämääräistä riemastusta, joka ei pysty ravitsemaan sielua. Tympeällä nautinnollaan se vaikuttaa ennen kaikkea haluihin**. Eksytyksen polttoaineena ovat hekumalliset nautinnot ja sen kumppani on kyltymätön vatsa. Vatsasta se ammentaa voimaa ja saa lihan himot syttymään. Täysi vatsa suo eksytykselle tilaisuuden vaikuttaa myös sieluun: se alkaa polttaa kilvoittelijan sielua ja vetää sitä puoleensa, niin että hekumalliset nautinnot muodostuvat ihmiselle lopulta tottumukseksi ja hän siten vähä vähältä karkottaa armon sisimmästään. (Pyhä Gregorios Siinailainen:Ohjeita kuinka rukousta tulee… III / 326. 10)

*Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, kohta 33. Filokalia I s.291

**Kr. Sielun haluavaan osaan

… Jos meitä kohtaa jokin kiusaus, se on meille koetukseksi, että saisimme voitonseppeleen. Jumala joka on kiusauksen sallinut, lähettää viivytyksittä avun parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka koko demonien armeija kävisi lukemattomin kiusauksin oikein elävän ja nuhteettomasti vaeltavan, ylpeyttä ja toisten liehakointia karttavan kilvoittelijan kimppuun, ei hän – isien vakuutuksen mukaan – kärsi vahinkoa. Mutta ne jotka vaeltavat omavaltaisesti, oman tahtonsa mukaan, vahingoittuvat helposti. Vaikenijan tulee siis aina pysytellä kultaisella keskitiellä, sillä liioittelu johtaa helposti omahyväisyyteen ja tämä edelleen eksytykseen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Eksytyksestä ja monista muista… III / 355. rivi 11)

 

Gregorios Tessalonikalainen

Sen tähden monet naiset, jotka ovat aikansa olleet kiinni maailmassa, ovat puolisonsa menetettyään ja yksin jäätyään sinun ylimaallisen elämäsi innoittamina hylänneet maailman ja valinneet sinun tiesi saadakseen samanlaisen voitonseppeleen kuin sinä. Apostoli Paavali kehottaa kunnioittamaan tällaisia leskiä, sillä he pysyvät jatkuvasti rukouksessa ja anomisessa ja panevat toivonsa Jumalaan (1Tim.5:3,5).

Mutta jos neitseellisen elämään kuuluukin murheita, ne kuitenkin tuottavat lohdutuksen, johtavat taivasten valtakuntaan ja tasoittavat tien pelastukseen. Sen sijaan naimisissa olevan sekä ilot että murheet tuottavat yhtä lailla kuoleman. »Maailman murhe tuottaa kuoleman», sanoo apostoli, »mutta Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu.» (vrt.2 Kor.7:10)

Siksi Herra korottaakin kunniaan tämän maailman hyvyyksien vastakohdat sanoessaan: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.» (Mt.5:3) Miksi Hän sanoessaan autuaita ovat köyhät lisäsi vielä hengessään? Hän tahtoi näin osoittaa, että sielun vaatimattomuus on ylistettävää ja Herralle otollista. Miksi Hän ei sanonut autuaita ovat hengeltään köyhät, olisihan sekin ilmaissut vaatimatonta mielenvirettä? Hän tahtoo opettaa meille, että ei pelkästään hengen köyhyys vaan myös ruumiillinen köyhyys on autuaallista ja johtaa taivasten valtakuntaan, mutta vain silloin kun sitä harjoitetaan sielun nöyryyden tähden ja kun se on liittynyt nöyryyteen tai saanut siitä alkunsa.

Ylistäessään autuaiksi hengessään köyhiä Herra osoitti suurenmoisella tavalla, missä on pyhien näkyväisen köyhyyden juuri ja aiheuttaja. Se on heidän hengessään: kun henki omaksuu evankeliumin opetuksen armon, se alkaa vuodattaa köyhyyden virtoja. Ne kastelevat koko maan pinnan, (Vrt.1 Moos.2:6) – ts. ulkoisen ihmisemme – ja tekevät siitä hyveiden paratiisin. Tällainen köyhyys on Jumalan silmissä autuaallista.

Lyhyesti ja ytimekkäästi Herra näin esitti, mikä on vapaaehtoisen, monessa eri muodossa ilmenevän köyhyyden aiheuttaja. Osoitettuaan sen ja ylistettyään sitä autuaalliseksi Hän liitti siihen myös muut köyhyyden monet versot ja opetti vähän niistä kaikista. Joku näet saattaa elää mitään omistamatta, olla hyvin vaatimaton ja kohtuullinen ja tehdä kaiken tämän omasta halustaan, mutta vain saadakseen kunniaa ihmisiltä. Tällainen ei tietenkään ole hengessään köyhä. Tekopyhyys syntyy nimittäin omahyväisyydestä, ja omahyväisyys on hengellisen köyhyyden vihollinen. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 61. 14)

Mikä on tuo toinen? – Se on kunnianhimo, joka iskee meihin jo kasvuiässä ennen lihanhimoa, ikään kuin sen ilkeänä airuena. Tarkoitan tässä sellaista kunnianhimon muotoa, jossa kiinnitetään huomiota ruumiin kaunisteluun ja ylelliseen vaatetukseen – isät kutsuvat sitä myös maailmalliseksi turhamaisuudeksi. On näet toinenkin kunnianhimon laji; se ahdistaa niitä jotka ovat kunnostautuneet hyveessä, ja sen seuralaisia ovat omahyväisyys ja ulkokultaisuus, joiden varjolla vihollinen koettaa tuhota heidän hengellisen rikkautensa. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 66. 19)

 

Munkit Kallistos ja Ignatios

Omahyväisyys on kantaisässämme ja kaikissa hänen kaltaisissaan kaikkien onnettomuuksien juuri ja äiti. Vastaavasti uudessa Aadamissa, jumalihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa, ja niissä jotka haluavat elää Hänen tahtonsa mukaan, on nöyryys kaiken hyvän alku, lähde ja perusta. Voimme todeta, että tämä säännönmukaisuus pätee kaikkien meitä ylempien jumalallisten enkelien pyhissä ja ylevissä järjestöissä, samoin maanpäällisessä Kirkossa. Meille on opetettu ja uskomme, että ne jotka poikkeavat tästä järjestyksestä ja vaeltavat kierosti – tekisi mieli sanoa röyhkeästi – oman tahtonsa mukaan, joutuvat eroon Jumalasta, menettävät perintönsä, taivaallisen kirkkauden, heidät erotetaan yhteisestä Kirkosta ja karkotetaan pimeyteen ja helvetin tuleen. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV / 142. 15)