Katumuksesta
Simeon Uusteologi
Ennen kuin alamme murehtia syntejämme ja vuodattaa kyyneleitä, »älköön kukaan pettäkö meitä tyhjillä puheilla» (Ef.5:6), älkäämme myöskään itse eksyttäkö itseämme. Meillä ei ole halua mielenmuutokseen, emme todella tunne katumusta, eikä meillä liioin ole Jumalan pelkoa sydämessämme, ellemme kyyneleitä vuodattaen murehdi syntiemme tähden; emme vielä tajua syyllisyyttämme eikä sielumme selvästi tunne tulevaa tuomiota ja iankaikkisia vaivoja. Jos syyttäisimme ja tuomitsisimme itseämme, jos todella tuntisimme nämä asiat ja niitä ajattelisimme puhkeaisimme heti kyyneliin. Ilman kyyneleitä ei kova sydämemme voi koskaan pehmetä, sielumme ei voi saavuttaa hengellistä nöyryyttä, emmekä pysty nöyrtymään. Joka ei ole nöyrä, ei voi yhdistyä Pyhään Henkeen, ja joka ei ole puhdistunut ja siten yhdistynyt Henkeen, ei kykene näkemään eikä tuntemaan Jumalaa. Hän ei liioin ole otollinen omaksumaan nöyryyden hyveiden salattua opetusta.( Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 113, kohta 69)
Gregorios Tessalonikalainen
Olemme nyt muutamin esimerkein antaneet jonkinlaisen kuvan siitä, mitä tarkoittaa hengellinen ympärileikkaus. Lisäksi on syytä kuvailla joitakin sen runsaista hedelmistä. Hän joka itse on ainoa autuas, tekee myös murheelliset osallisiksi omasta autuudestaan sen jälkeen kun hengessään köyhät ovat saaneet palkakseen katoamattoman rikkauden. Hän, autuuden Antaja, sanoo: »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.» (Mt. 5: 4)
Miksi Kristus on liittänyt köyhyyteen murehtimisen? Siksi että köyhyyteen kuuluu aina murhe. Maallisen köyhyyden murehtiminen tuottaa kuitenkin apostolin sanojen mukaan sielulle kuoleman. kun taas murhe, jonka lähteenä on Jumalan mielen mukainen köyhyys, saa aikaan mielenmuutoksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kenenkään tarvitse katua (Vrt. 2 Kor. 7: 10) Koska maallinen köyhyys kohtaa meitä tahtomattamme, on myös sen aiheuttama murhe tahatonta. Sen sijaan vapaaehtoisesti valitsemaamme Jumalan mielen mukaista köyhyyttä seuraa väistämättä myös vapaaehtoisesti valitsemamme murhe. Kun siis Kristuksen autuuttavaksi ylistämä murhe liittyy tässä Jumalan mielen mukaiseen köyhyyteen ja pakostakin syntyy siitä, on tämä murhe myös täysin riippuvainen aiheuttajastaan köyhyydestä. ja saa siitä hengellisen, omaehtoisen luonteensa. Mutta katsokaamme nyt, kuinka autuuttava köyhyys synnyttää autuaallisen murheen. ( Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 74, kohta 31)
… Vastaavasti myös varsinainen elämä, joka tuottaa sekä sielulle että ruumiille todellisen, kuolemattoman elämän. saa nyt alkunsa täällä kuoleman paikassa. Älköön kuitenkaan sellainen joka ei kiiruhda hankkimaan tätä elämää sieluunsa jo täällä, pettäkö itseään tyhjillä toiveilla, että saisi sen siellä, rajan takana. Hänen on myös turha toivoa, että saisi maistaa Jumalan ihmisrakkautta tulevassa ajassa. Silloin on maksun ja koston päivä (vrt. Jes.63:4) – ei myötätunnon ja ihmisrakkauden. Silloin Jumalan kiivastus, viha ja oikeudenmukaisuus astuvat esiin. Silloin Jumala kohottaa korkealle väkevän kätensä rankaisemaan tottelemattomia. (vrt. Jes.5:25) Voi sitä, joka lankeaa elävän Jumalan käsiin! (vrt. Hebr.10:31) Voi sitä, joka siellä joutuu kokemaan Jumalan suuttumuksen eikä ole jo täällä Jumalan pelon koulussa oppinut, kuinka voimakas Hänen vihansa voi olla, eikä ole teoillaan ennalta turvannut itselleen Hänen rakkauttaan. Nämä kokemukset kuuluvat tähän nykyiseen aikaan, sitä varten Jumala on antanut meille tämän elämän katumuksen paikaksi. Ellei näin olisi, menettäisi ihminen heti syntiä tehdessään myös tämän elämän. Mitä hyötyä hänellä siitä olisi?
Epätoivolla ei saa myöskään olla sijaa ihmiselämässä, vaikka paholainen koettaakin monin tavoin kylvää sitä ei vain välinpitämättömien, vaan toisinaan myös kilvoittelevien mieleen. Koska siis tämän elämän aika on katumuksen aikaa, jo pelkästään se että syntiä tehnyt on elossa on takeena siitä, että Jumala ottaa hänet vastaan jos hän vain tahtoo palata Jumalan luo. Tähän elämään kuuluu näet aina ihmiselle annettu oikeus päättää itse omasta kohtalostaan. Vapaan tahdon tehtävänä onkin valita joko elämän vuoripolku tai kuolemanlaaksoon johtava tie – näistä molemmista oli edellä puhetta. Ihminen voi siis vapaasti valita tai hylätä kumman tahansa. Missä siis olisi sijaa epätoivolle, kun kaikki voivat aina ja milloin vain haluavat saada omakseen iankaikkisen elämän?… (Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 54, kohta 7)
Jesaja Erakko
Tarkkaa siis itseäsi, ettei mikään kadotuksen ansa pääsisi erottamaan sinua Jumalan rakkaudesta. Hallitse sydäntäsi äläkä masennu ja sano: »Kuinka minä syntinen ihminen voin sitä varjella?» Kun ihminen luopuu synneistään ja kääntyy Jumalan puoleen, hänen katumuksensa uudestisynnyttää hänet ja kokonaan uudistaa hänet. (Mielen varjelemisesta, Filokalia I, s. 56, kohta 22)
Munkki Eugrios
Kaikki muut pahat henget viettelevät sielua nautinnonhimoon; poikkeuksena on alakuloisuuden demoni: se turmelee erämaahan saapuneiden ajatukset lopettamalla ja kuihduttamalla sielusta kaiken nautinnon. Onhan kirjoitettu: »Murheellisen miehen luut kuivuvat». Tämän demonin tavanomaiset hyökkäykset pitävät erakon kaukana kaikesta nautinnosta ja saavat hänet karaistumaan ja vakuuttuneeksi siitä ettei mikään tässä maailmassa ole kiintymisen arvoista. Mutta jos se pääsee pesiytymään erakon mieleen, se saa hänet hautomaan ajatuksia itsemurhasta tai pakottaa hänet lähtemään loitos asuinsijoiltaan. Tällaisia ajatteli ja näistä kärsi aikoinaan Job, kun tämä demoni ahdisti häntä. Hän sanookin: ”Kunpa voisin ottaa itseltäni hengen tai pyytää toista tekemään sen minulle!»(Job. 30:24 LXX)
Tämän demonin vertauskuvana on kyykäärme, jonka myrkky oikein annosteltuna tekee tyhjäksi toisten petojen myrkyn vaikutuksen, mutta liian suuri annos tuhoaa sen, joka sitä ottaa. Tämän demonin haltuun Paavali antoi Korintossa laittomuuteen langenneen miehen, siksi hän kiiruhtikin kirjoittamaan korinttolaisille »Osoittakaa hänelle rakkautta, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen». (2Kor.2:7(1Kor.5:5)) Näin siis tämä ihmisiä murehduttava henki saattaa saada aikaan myös hyödyllisen katumuksen. Pyhä Johannes Kastaja nimittää niitä, jotka saatuaan tämän hengen piston sydämeensä turvautuvat Jumalaan, kyykäärmeiden sikiöiksi ja sanoo: ”Kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sen tähden parannuksen soveliaita hedelmiä älkääkä luulko voivanne sanoa mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’.» (Mt.3:7- 9) Kuitenkin jokainen joka Aabrahamin jälkiä seuraten lähtee maastaan ja suvustaan, (1Moos.12:1) on tätä demonia voimakkaampi. (Himojen ja ajatusten erittelemisestä, Filokalia I, s. 80, kohta 11)
Kassianus Roomalainen
… Meidän ainoa murheemme olkoon synnin murhe, johon liittyy katumus ja pelastavainen toivo…(Alakuloisuudesta, Filokalia I, s. 133 rivi 2)
Markus Askeetti
Vihollinen tuntee hengellisen elämän lait ja siksi odottaa vain, että sen hankkeisiin suostutaan ajatuksissa. Sitten se pyrkii saattamaan vallassaan olevan syylliseksi, jotta tämä joutuisi raskaisiin katumusvaivoihin. Jos syyllinen ei kadu, vihollinen yrittää tuottaa hänelle tuskaa erilaisilla onnettomuuksilla. Toisinaan käy niin, että vihollinen rohkaisee ihmistä kapinoimaan onnettomuuksia vastaan moninkertaistaakseen hänen piinansa ja voidakseen lähdön hetkellä osoittaa hänet epäuskoiseksi, koska hän oli kärsimätön koettelemuksissa.
Monet ovat eri tavoin menestyksekkäästi taistelleet vastoinkäymisissä. Mutta ilman rukousta ja katumusta ei kukaan ole välttänyt kärsimystä. (Hengellisestä laista, Filokalia I, ss. 169 – 170, kohdat 91 – 92)
Mielettömät pilkkaavat sitä joka katuu oikein. Siitä hän huomaa, että hänen katumuksensa on Jumalalle otollista.(Hengellisestä laista, Filokalia I, s. 174, kohta 133)
Paatuneelle ei kannata puhua hengellisen elämän hienouksista, sillä ilman pelkoa hän ei suostu katumuksen vaivoihin. (Hengellisestä laista, Filokalia I, s. 175, kohta 148)
Joka katuu oikein, ei mitoita vaivannäköään entisten syntiensä mukaan, vaan hänen vaivannäkönsä tarkoituksena on päästä sovintoon Jumalan kanssa. (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 186, kohta 42)
Syntiä tehnyt ei voi paeta rangaistusta muuten kuin katumalla siten kuin hänen lankeemuksensa edellyttää.(Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 187, kohta 58)
Kukaan ei ole niin hyvä ja armahtavainen kuin Herra. Mutta katumattomalle ei Hänkään annan anteeksi. (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 190, kohta 78)
Korskeus on vierasta katuvalle; samoin on nöyryys mahdotonta sille, joka tieten tahtoen tekee syntiä. (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s.193, kohta 110)
Jos vältät vaivannäköä ja pelkäät häväistystä, sinun on turha luvata, että kadut muita hyveitä harrastamalla. Turhamaisuus ja tunteettomuus nimittäin palvelevat syntiä myös hyveen valepuvussa. (Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 199, kohta 156)
Hesykshios Jerusalemilainen
Vanhan testamentin papin otsakoriste (kts.2Moos.28:36) on puhtaan sydämen vertauskuva. Huolehtikaamme mekin sydämemme kultalevystä, ettei synti pääsisi sitä tummentamaan, ja puhdistakaamme se liasta katumuskyynelin ja rukouksin. Mielemme on tavallaan helposti johdettavissa, ja on vaikea hillitä sitä pahoista ajatuksista; se seuraa yhtä herkästi sekä pahoja että hyviä mielikuvia. (Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 275, kohta 195)
Johannes Karpathoslainen
Himokkaat ajatukset ovat lihan kautta tulevan turmeluksen lähde ja perusta. Katumuksella karkotamme ne sielustamme, jos lankeemuksen jälkeen alamme jälleen harjoittaa henkistä raittiutta. Kuitenkin teidän on hyvä pikemminkin tulla murheellisiksi, jotta tuo tuollaiseen tekoon viettelevä paha ja epäpyhä ajatus poistettaisiin teidän keskuudestanne. (Vrt.1 Kor. 5: 2) Murhe näet torjuu turmeluksen hengen. ( Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 345, kohta 36)
Oikeastaan synti itse alkaa työntää katuvaa kohti Jumalaa sen jälkeen, kun hän on huomannut sen lemun sekä raskauden ja raivon. Mutta sitä, joka ei halua nöyrtyä katumukseen, synti ei päästä Jumalaa kohti, vaan pitää hänet tiukasti vallassaan ja sitoo katkeamattomilla kahleilla ja tekee tuhoisat halut hänessä yhä kiihkeämmiksi ja väkevämmiksi. (Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 352, kohta 57)
Maksimos Tunnustaja
Joka ahkeroi toisten syntien etsimisessä tai omien epäluulojensa nojalla tuomitsee veljeään, ei ole vielä edes pannut alulle katumustaan. Hän ei ole vielä ryhtynyt tutkimaan itseään, että oppisi tuntemaan omat syntinsä, jotka totisesti ovat Iyijyäkin raskaammat. Hän ei tiedä, mikä ahdistaa ihmisen sydäntä kun hän »etsii turhuutta ja rakastaa valhetta» (Ps.4:3 LXX). Sen tähden, niin kuin mieletön joka pimeässä vaeltaa, hän ei enää tutki omia tekojaan, vaan pitää lukua toisten synneistä, olivatpa ne sitten todellisia tai pelkästään hänen omien luulottelujensa tuotteita. (Rakkaudesta, Filokalia II, s. 112, kohta 56)
Thalassios Afrikkalainen
Kristus on koko maailman Vapahtaja. Hän on lahjoittanut katumuksen ihmisille pelastukseksi. Katumus ohjaa noudattamaan Jumalan käskyjä. Käskyjen pitäminen taas puhdistaa sielun. (Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 228, kohdat 76 – 77)
Teognostos
Meitä ei rangaista eikä tuomita tulevassa ajassa siitä, että olemme tehneet syntiä, sillä meille annettu luonto on muuttuva ja ailahtelevainen. Mutta meitä rangaistaan sen tähden, että emme ole katuneet syntejämme emmekä ole kääntyneet pois pahuuden teiltä, vaikka se olisi ollut meidän vallassamme ja siihen olisi ollut aikaa. Vain katumalla saamme osaksemme Jumalan laupeuden, muutoin meitä odottaa Hänen vihansa. Se kohdistuu kuitenkin itse pahuuteen, ei meihin. Jumala on näet kaiken vihan ja koston yläpuolella, vaikka sanommekin Hänen suhtautuvan meihin meidän tekojemme ja vaikuttimiemme mukaan niin että Hän kuvastimen tavoin heijastaa kullekin sen, mitä hän on teoillaan ansainnut. ( Pappeudesta, Filokalia II, s. 284, kohta 47)
Elia Presbyteeri
Rikkomuksesta toiseen rientävät ne, joilla ei ole katumuksen mieltä. Ne taas, jotka tekevät syntiä tahattomasti, voivat sovittaa hairahduksensa katumuksellaan, vaikka ei heillä siihen useinkaan ole syytä. (Antologia, Filokalia III, s. 33, kohta 14)
Simon Harras
Pidä huoli, ettet milloinkaan mene ehtoolliselle, jos sinulla on jotakin jotakuta vastaan – vaikkapa vain ajatuksissa. Ensin tulee katua ja tehdä sovinto. Tämänkin opettaa sinulle rukous. (Kilvoitusohjeita, Filokalia III, s. 80, kohta 13)
Simeon Uusteologi
Ellet vielä ole kokonaan vapautunut kiintymyksestä rahaan ja tavaraan, älä tartu talousasioihin, ettet joutuisi mammonan kahleisiin. Sillä sen sijaan että saisit palkan kuuliaisuustehtävästäsi sinua saattaakin odottaa tuomio varkaudesta ja pyhäinryöstöstä. Jos kuitenkin igumenisi pakottaa sinut taloudenhoitotehtäviin, toimi kuin olisit tekemisissä polttavan tulen kanssa. Torju ajatusten hyökkäykset tunnustamalla ne ja katumalla niitä. Näin säilyt igumenisi rukousten avulla vanhingoittumattomana. (Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 109, kohta 56)
Pyhässä kasteessa saamme syntimme anteeksi ja vapaudumme muinaisesta kirouksesta ja Pyhä Henki pyhittää meidät läsnäolollaan. Mutta täydellistä armoa, sitä olotilaa josta Jumala sanoo »Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään» (2Kor.6:16; (2 Moos.29:45)) emme vielä silloin saa. Se kuuluu näet niille, joilla on horjumaton usko ja jotka osoittavat uskonsa myös teoin. Kadotamme nimittäin kokonaan kasteen suoman pyhityksenkin, jos taas taivumme pahoihin ja häpeällisiin tekoihin. Katumalla, tunnustamalla syntimme ja vuodattamalla kyyneleitä voimme kuitenkin saada syntimme anteeksi ja ottaa sitten vastaan ylhäältä laskeutuvan armon pyhityksen. Katumus pesee pois häpeällisten tekojen saastan. Sen jälkeen on mahdollista päästä osalliseksi Pyhästä Hengestä, ei kuitenkaan ilman muuta, vaan sen mukaan kuin vilpittömällä katujalla on uskoa ja nöyryyttä sekä oikea mielenlaatu. Mutta tämäkään ei vielä riitä: on saatava täydellinen synninpäästö hengelliseltä isältä. Siksi onkin hyvä katua joka päivä. Kehotus »Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle» (Mt.3:2) osoittaa, ettei katumuksella ole rajoja. (Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 115, kohta 74 – 75)
Itse kukin päätelköön näistä merkeistä, onko hän saanut Hengen kihlat Kristus – Yljältä ja Valtiaalta. Kihlat saanut katsokoon, ettei menetä niitä. Se taas jolla ei vielä ole Hengen kihloja. tavoitelkoon niitä hyvien tekojen ja hartaan katumuksen avulla ja kihlat saatuaan säilyttäköön ne käskyjä noudattamalla sekä kehittymällä hyveissä. (Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 117, kohta 82)
Niketas Stithatoslainen
Himot toimivat väkevästi meitä vastaan niin kauan kuin sisällämme on himoja ruokkivia aineksia emmekä edes koeta karkottaa himojen aiheita vaan päinvastoin tieten tahtoen hellimme niitä. Näin himot saavat voimansa meistä itsestämme. Meidän tulee – näkyväisen maailman petollisuutta vihaten – heittää luotamme himojen aiheet ja puhdistaa sydämemme katumuksen kyynelillä. Näin Lohduttaja tulee meihin: me näemme Jumalan Hänen iankaikkisessa valkeudessaan ja Jumala puolestaan näkee meidät. (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 138, kohta 19)
Kyyneleet tuottavat sydämen henkisille aisteille milloin katkeruutta ja kipua, milloin taas iloa ja riemua. Katkeruutta ja kipua – sekä sisäisesti että ulkonaisesti – tunnemme silloin, kun katumuksen kautta puhdistumme synnin myrkystä ja saastasta: jumalallisen palon hehkuttamat katumuskyyneleet polttavat meitä kuin tuli ja sydämen pohjasta nousevilla huokauksilla iskemme ymmärrystämme kuin moukarilla. Mutta kun katumuskyyneleet ovat puhdistaneet meitä tarpeeksi ja olemme vapautuneet himojen orjuudesta, jumalallinen Henki lohduttaa meitä: saamme tyynen ja puhtaan sydämen, ja iloa tuottavat liikutuksen kyyneleet täyttävät meidät sanomattomalla nautinnolla ja suloisuudella. Katumuskyyneleet ja jumalallisen liikutuksen kyyneleet ovat eri asioita. Katumuksen kyyneleet ovat kuin joki, joka huuhtoo ja vie mennessään synnin varustukset. Jumalallisen liikutuksen kyyneleet taas lankeavat sieluun »niin kuin vihma vihannalle) niin kuin sadekuuro ruohikolle.» (5 Moos.32:2) Ne ravitsevat näin tiedon tähkää ja se kantaa moninkertaisen sadon. Kyyneleet eivät suinkaan ole sama kuin harras liikutus, vaan näiden kahden välillä on suuri ero. Kyyneleet ovat kuin tulta ja kiehuvaa vettä. Ne vuotavat sydämen puhdistamiseksi, kun kadumme entistä elämäntapaamme ja muistelemme sielumme vanhoja lankeemuksia. Harras liikutus taas on kuin ylhäältä laskeutuva Hengen jumalallinen kaste: se lohduttaa ja virkistää sielua, joka on palavin mielin astunut nöyryyden syvyyteen. Nauttien sielu katselee lähestymätöntä valoa ja huutaa Jumalalle Daavidin tavoin: »Me jouduimme tuleen ja veteen, mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen.» (Ps.66:12) (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, ss. 156 – 157, kohdat 69 – 71)
Mitä runsaammin pahuus on päässyt vuodattamaan meihin myrkkyään, sitä enemmän tarvitsemme myös katumuksen puhdistavaa tulta – kyyneleitä ja kilvoitusvaivoja. Synnin saastasta meitä puhdistavat joko vapaaehtoiset vaivat, tai koettelemukset jotka kohtaavat meitä tahtomattamme. Sitä joka vapaaehtoisesti valitsee vaivannäön, eivät koettelemukset kohtaa. Mutta silloin kun emme puhdista »maljan ja vadin sisäpuolta» (Mt.23:25) vapaaehtoisin kilvoituksin, kohtaavat koettelemukset meitä kaksin verroin ankarampina ohjatakseen meidät entiseen hyvään tilaamme, sillä näin on Luojamme armossaan säätänyt. (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 174, kohta 9)
Haureuden himo saa lankeamaan ja syöksee saastaiseen kuiluunsa ne, jotka elävät munkkiudessa täysin välinpitämättöminä. Se hehkuttaa heidän jäseniään haureuden ja intohimon liekiksi ja neuvoo heille keinoja lihan halun tyydyttämiseksi ilman yhteyttä toiseen lihaan – häpeällistä on siitä puhuakin (vrt. Ef 5:12) tai sitä ajatella. He saastuttavat lihansa, kuten apostoli sanoo (vrt. Ef.5:12), ja saavat syödä karvaan hekuman hedelmiä. Heidän kasvonsa muuttuvat synkeiksi ja aivan aiheellisesti heiltä katkeaa yhteys ylevämpiin asioihin. Parannuksen sitä haluaville suo palava katumus: se saa aikaan kyyneleet ja hartaan liikutuksen, joka auttaa vastedes välttämään pahaa, puhdistaa sielun saastutuksesta ja tekee sen Jumalan armon perilliseksi. Tähän viittaa suuri Salomo sanoessaan: »Katumus tekee lopun suuristakin synneistä.» (Saarn.10:4 LXX) (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 176, kohta 17)
Nöyryys on hyveistä arvokkaimpia. Se tuo seurakseen sieluihin, joihin se on vilpittömän katumuksen kautta juurtunut, rukouksen ja itsehillinnän. Se vapauttaa nöyrät himojen orjuudesta, suo rauhan heidän sielunvoimilleen, puhdistaa kyynelin heidän sydämensä ja täyttää sen tyyneydellä, kun Pyhä Henki laskeutuu siihen. Tässä tilassa olevan ihmisen sisimmässä kirkastuu Jumalan tuntemisen olemus: hän saa nähdä taivasten valtakunnan salaisuudet (vrt. Mt.13:11) ja luomakunnan perusteet. Mitä pitemmälle Hengen syvyyksiin hän tunkeutuu, sitä nöyremmäksi hän tulee. Tällä tavoin hän oppii entistä paremmin tuntemaan omat mittansa ja ihmisluonnon heikkouden. Hänen rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin kasvaa, niin että hän katsoo ammentavansa pyhitystä jo pelkästä kilvoittelukumppaniensa tervehdyksestä ja läheisyydestä (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, ss. 184 – 185, kohta 40)
Syvässä hiljaisuudessa elävä kilvoittelija, joka kerää hyveiden hunajaa, kohoaa kilvoitusten avulla lihan alhaisuuden yläpuolelle. Nöyrtynyt mieli palauttaa hänen sielunvoimansa takaisin niiden luonnolliseen tilaan. Koska kyyneleet ovat puhdistaneet kilvoittelijan sydämen, hän tunnistaa Hengen säteet ja pukeutuu Kristuksen eläväksi tekevän kuoleman katoamattomuuteen. (vrt.2Kor.4:10) Syvän hiljaisuuden yläsalissa hän saa Lohduttaja – Hengen (vrt. Apt.2:2–3) tulisina kielinä. Silloin hän on velvollinen puhumaan rohkeasti »Jumalan suuria tekoja» (vrt. Apt.2:11) ja julistamaan Hänen vanhurskauttaan suuressa seurakunnassa (Ps.40:10 LXX), onhan hän saanut sisimpäänsä Hengen lain (vrt. Joh.7:38 – 39)”. Jos Pyhän Hengen saanut kilvoittelija ei julista Herran hyvyyttä, hänet heitetään ikuiseen tuleen niin kuin se paha palvelija, joka oli kätkenyt Herransa leiviskän. (vrt. Mt.25:30) Niin Daavidkin pestyään ensin katumuksella pois syntinsä ja saatuaan takaisin profeetallisen armolahjansa, lausui Jumalalle – koska ei voinut kätkeä Hänen hyvää tekoaan: »Katso, en minä sulje huuliani, Sinä, Herra, sen tiedät. Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.» (Ps.40:11 LXX) (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, ss. 196 – 197, kohta 66)
Se, jonka ajatukset harhailevat vielä maallisen ajattelun usvassa, huutaa Jumalalle: »Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä.»(Ps.119:18) Kun sielun silmien eteen heittyy maalliselle mielelle ominainen tietämättömyyden usva ja syvä synkeys, valtaa pimeys ja synkkyys sielun. Se ei voi ymmärtää jumalallisia eikä edes inhimillisiä asioita. Se ei pysty katselemaan jumalallisen valon säteilyä eikä pääse nauttimaan niistä hyvyyksistä, joita »silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut ja jotka eivät ole ihmisen sydämeen nousseet» (1Kor.2:9). Mutta kun katumus avaa sielun silmät, se alkaa nähdä ne kirkkaasti, kuulee niistä ymmärtäen kuulemansa ja tajuaa ne järjellään. Ajatukset näistä asioista vaikuttavat myös sydämeen kohottavasti. Kun sielu saa maistaa tämän kaiken suloisuutta, sen tieto kirkastuu, ja Jumalan viisauden sanoin se kertoo kaikille niistä ihmeellisistä hyvyyksistä jotka Jumala on valmistanut Häntä rakastaville. (1Kor.2:9). Monin kilvoituksin ja kyynelin se kannustaa kaikkia pyrkimään näistä Jumalan hyvyyksistä osalliseksi. (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 205, kohta 87)
Kun Pyhä Henki on laskeutunut meihin ja taltuttanut mielemme himollisten ajatusten hillittöminä hyökyvät tyrskyt ja kun itsehillintä ja kuoleman muistaminen ovat rauhoittaneet sopimattomien ajatusten ja muistojen suolaiset syvänteet, silloin alkaa puhaltaa katumuksen jumalallinen tuuli ja hartaan liikutuksen vedet alkavat virrata. Valtiaamme ja Jumalamme kokoaa nämä liikutuksemme kyyneleet katumuksen pesuvatiin ja pesee niillä mielemme jalat. (vrt. Joh.13:5) Näin Hän tekee ne arvollisiksi astumaan Hänen valtakuntansa kartanoille. (Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 208, kohta 92)
Teoleptos Filadelfialainen
Sinä olet kuitenkin naulinnut sielusi Jumalan pelkoon, olet oppinut tuntemaan sekasortoisen maailman sielua pimentävän vaikutuksen, olet tajunnut millaisen mielenhajaannuksen saa aikaan maailman hälinä, olet nähnyt miten tämä levoton ajallinen elämä ajaa ihmisen huolehtimaan turhista. Rakkaus vaikenemiskilvoitukseen on nuolen tavoin lävistänyt sydämesi ja olet etsinyt ajatuksillesi rauhaa korvissasi kehotus: »Etsi rauhaa ja pyri siihen.» (Ps.34:15) Olet kaivannut toisen maailman lepoa, koska olet kuullut: »Palaja, sieluni, takaisin lepoosi.» (Ps116:7) Tällä tavoin pyrit jälleen saavuttamaan sen jalouden, jonka olit armosta saanut omaksesi kasteessa, mutta josta olet tieten tahtoen luopunut antautumalla tämän maailman himoihin. Olet toteuttanut hyvän pyrkimyksesi tulemalla tähän pyhään oppilaitokseen, pukeutumalla kunniakkaaseen katumuksen pukuun ja lupaamalla rohkein mielin pysyä luostarissa kuolemaasi asti.
Näin olet solminut jo toisen liiton Jumalan kanssa. Ensimmäisen solmit tullessasi tähän elämään, toisen solmit nyt rientäessäsi kohti sen loppua. Silloin sinut otettiin Kristuksen yhteyteen uskon kautta, nyt olet yhdistynyt Häneen katumuksessa. Silloin sait armon, nyt olet saanut myös velvoitteita. Silloin olit pienokainen etkä tajunnut saamaasi armoa, mutta kasvaessasi aloit käsittää lahjan suuruuden ja rupesit tuntemaan myös suitset suussasi. Nyt ymmärrykseltäsi täysi-ikäisenä tiedät tarkkaan sitoumuksesi merkityksen. Varo siis, ettet riko tätäkin lupaustasi, jottei sinua heitettäisi rikkinäisen ruukun lailla ulos pimeyteen, missä on itku ja hammasten kiristys. (Mt. 8: 12)Sillä pelastukseen ei ole olemassa muuta tietä kuin katumuksen tie. (Mitä on näkymätön työskentely, Filokalia I, ss. 10 – 11, kohta 4 – 5)
Erakkomunkki Nikeforos
Vastaus: Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä – Hänen, joka on sanonut »ilman minua te ette voi mitään tehdä» (Joh.15:5) -, Häntä avukseni huutaen ja auttajakseni kutsuen yritän voimieni mukaan selvittää teille, mitä tarkkaavaisuus on ja kuinka se Jumalan niin tahtoessa saavutetaan.
Jotkut pyhistä ovat kutsuneet tarkkaavaisuutta mielen varjelemiseksi, jotkut sydämen vartioimiseksi, jotkut henkiseksi raittiudeksi, muutamat mielen hiljaisuudeksi ja jotkut vielä muilla nimillä. Nämä eri nimitykset tarkoittavat kuitenkin yhtä ja samaa asiaa aivan kuin leipä, limppu ja kyrsä. Mitä tämä tarkkaavaisuus sitten on ja mitkä ovat sen luonteenomaiset piirteet, siitä saat seuraavassa tarkan selvityksen.
Tarkkaavaisuus on vilpittömän katumuksen merkki. Se on sielun paluuta alkuperäiseen tilaansa, vihaa maailmaa kohtaan ja kohoamista Jumalan luo. Tarkkavaisuus on synnistä luopumista ja hyveeseen palaamista. Se on ehdotonta varmuutta syntien anteeksisaamisesta. Tarkkaavaisuus on hengellisen näkemisen alku tai pikemminkin sen välttämätön perusta, sillä se saa Jumalan ikään kuin kumartumaan alas ja ilmestymään mielelle. Tarkkaavaisuus on mielen häiriintymättömyyttä tai paremminkin täydellistä hiljentymistä, jolla Jumala laupeudessaan palkitsee sielun. Tarkkaavaisuus on pahojen ajatusten tuho; se on Jumalan muistamisen palatsi ja voimavarasto, joka auttaa kestämään kärsivällisesti kaikki vastoinkäymiset. Tarkkaavaisuus auttaa osaltaan uskon, toivon ja rakkauden synnyssä. Joka ei usko, ei myöskään halua ottaa vastaan ulkonaisia koettelemuksia. Ja joka ei mieluusti kohtaa koettelemuksia, ei voi sanoa Herralle: »Sinä olet minun turvani ja linnani.» (Ps.91:2)… (Nikeforoksen omaa opetusta, Filokalia IV, s. 41)
Munkit Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaiset
Herra on sijoittanut pelastuksemme evankeliumin alkuun aivan kuin varta vasten joitakin keskeisiä runsassisältöisiä lausumia. Niinpä Hän on tämänkin yhden autuudenlauseen piiriin koonnut kokonaisen joukon hyveitä ja samalla karkottanut pois parven paheita. Hän on siunannut ne, jotka ovat sen vaikutuksesta ympärileikanneet sielunsa himollisen puolen katumuksella. Eikä tässä kyllin: tähän autuuden lauseeseen sisältyy vielä hyvin paljon muutakin, jonka kuvailuun ei käy ympärileikkaus. vaan pakkanen ja jää, lumi, kuura ja myrskytuulet – lyhyesti: kaikki ne koettelemukset, joille kasvit joutuvat alttiiksi talven kylmyydessä ja kesän helteessä, mutta joita ilman ei mikään maassa kasvava voi koskaan kantaa täyttä hedelmää…(Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 72, kohta 30) (Munkit Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaiset)
Jumalallisessa kohdussa – pyhässä kastealtaassa – saamme täysin lahjaksi Jumalan armon. Jos kuitenkin myöhemmin peitämme sen himojen usvaan, niin kuin valitettavasti tapahtuu käyttämällä väärin ajallisia asioita ja antautumalla elatushuoliin, on meillä silloinkin katumuksen kautta ja jumalalliseksi tekeviä käskyjä noudattamalla mahdollisuus saada takaisin tämä yliluonnollinen kirkkaus, tulla uudelleen sen omistajiksi ja nähdä selvästi. kuinka se kuoriutuu esiin himojen kätköstä. Armo paljastuu siis sen mukaan kuin itse kukin edistyy uskossa ja uurastuksessa. mutta ennen kaikkea kuitenkin Herran Jeesuksen Kristuksen puollon tähden ja Hänen hyvästä tahdostaan. Pyhä Markus sanoo: »Täydellisenä Jumalana Kristus on lahjoittanut kastetuille Pyhän Hengen täydellisen armon, johon meidän ei ole tarvis mitään lisätä. Tämä armo avautuu ja ilmestyy meille sitä mukaa kuin edistymme käskyjen toteuttamisessa. Se itse lisää meille uskoa, ’kunnes me kaikki pääsemme yhteen uskossa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään (Ef.4:3).»Mitä siis tuommekin Herralle sen jälkeen kun olemme uudestisyntyneet Hänen voimallaan, se on jo ollut meissä sisimpämme kätkössä ja on Hänen antamaansa ja Hänestä lähtöisin.
Sen joka vaeltaa Jumalan tahdon mukaan, tulee noudattaa kaikkia käskyjä, mutta ennen kaikkea hänen on ponnisteltava niiden käskyjen täyttämiseksi, jotka ovat muita tärkeämpiä ja ikään kuin yleisluonteisempia. (Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s. 128, kohta 6)
Pyhä Iisak opettaa: Kaikki kilvoitustiet ovat täydellisiä silloin kun nämä kolme ovat mukana: katumus, puhtaus ja täydellisyys. Mitä on katumus? Luopumista entisestä ja sen murehtimista. Mitä taas on puhtaus lyhyesti ilmaistuna? Se on armelias sydän, joka säälii kaikkia luotuja. Ja mitä on täydellisyys? Se on syvää nöyryyttä eli kaiken sekä näkyvän että näkymättömän hylkäämistä. Näkyväisillä tarkoitamme kaikkea aistimaailmaan kuuluvaa, näkymättömillä taas henkimaailman asioita. Täydellinen ei enää huolehdi mistään niistä. Katumus on vapaaehtoista kaksinkertaista kuolemista kaikelle. Armelias sydän on sydämen paloa koko luomakunnan tähden: ihmisten, lintujen, maaeläinten, demonien ja jokaisen luontokappaleen tähden. Niin kauan kuin olemme tässä maailmassa ja elämme lihassa, ei meidän ole mahdollista olla ilman työtä ja vaivaa ja elää mistään huolehtimatta, vaikka kohoaisimme aina taivaan holvien korkeuteen. Tämä on lopullinen täydellisyys, suo minulle anteeksi. Sen yläpuolella vielä mietiskely, johon ymmärrys ei enää ota osaa. (Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s. 199, kohta 44)
Pyhä Iisak puhuu kompastumisesta: Älkäämme murehtiko, kun kompastumme – murehtimiseen on syytä silloin, kun olemme jääneet lankeemuksen tilaan. Kompastumisia näet sattuu usein täydellisillekin. Lankeemuksen tilaan jääminen sen sijaan merkitsee täydellistä kuoleutumista. Murheen jota tunnemme kompastumistemme tähden Jumalan armo lukee meidän hyväksemme nuhteettoman, lankeemuksista vapaan hengellisen työskentelyn sijaan. Mutta se joka pannen toivonsa katumukseen hairahtuu toistamiseen, vaeltaa petollisesti Jumalan edessä. Häntä odottaa äkkikuolema, eikä hän ehdi viedä päätökseen hyviä aikeitaan niin kuin oli ajatellut. Meidän on joka hetki oltava selvillä siitä, että tarvitsemme katumusta aamusta iltaan ja illasta aamuun, kaikkina 24 tuntina. Katumus merkitsee, kuten kokemuksesta tiedämme, että anomme joka hetki herpaantumatta hartaassa rukouksessa Jumalalta syntiemme anteeksiantoa. Se merkitsee myös murheentäyteistä huolta siitä, että vastaisuudessa varjeltuisimme lankeamasta. Katumus on annettu ihmisille armoksi armon jälkeen. Se on Jumalan suoma toinen uudestisyntyminen. Armolahjan, josta usko on jo antanut esimakua, suo katumus nyt meille täydellisenä. Katumus on ovi armahdukseen, avoinna kaikille jotka haluavat katua. Tästä ovesta astumme Jumalan laupeuden vaikutuspiiriin, ja se on ainoa pääsytie armahdukseen. Raamattu sanoo: »Kaikki ovat syntiä tehneet – – ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan.» (Room.3:23 – 24) Katumus on toinen armo ja syntyy sydämessä uskosta ja pelosta. Pelko on isän sauva, joka kaitsee meitä, kunnes saavumme hengelliseen paratiisiin. Sinne saavuttuamme pelko jättää meidät ja kääntyy pois. Paratiisi on Jumalan rakkaus, johon sisältyy kaikki se nautinto minkä autuuden lauseet (Autuuden lauseet, kts. Mt.5:3 -12) lupaavat. Niin kuin ei ole mahdollista ilman laivaa ylittää valtamerta, samoin ei kukaan pysty saavuttamaan rakkautta ilman pelkoa. Vain katumuksen laivalla, pelko airoissa, voimme ylittää sen löyhkäävän meren, joka erottaa meidät henkisestä paratiisista. Mutta ellei pelko pane liikettä airoihin ja ohjaa katumuksen laivaa, jolla matkaamme tämän maailman meren poikki Jumalan luo, me hukumme tuohon löyhkäävään mereen.
Pyhä lisak opettaa edelleen: »Katumus on laiva, pelko sen kapteeni ja rakkaus on jumalallinen satama. Pelko ajaa meidät katumuksen laivaan ja kuljettaa tämän elämän löyhkäävän meren halki jumalalliseen rakkauden satamaan, johon pääsevät kaikki katumustyötä tekevät ja katumuksen kuormaa kantavat (vrt. Mt.11:28). Ja kun olemme päässeet rakkauden satamaan, olemme saavuttaneet Jumalan. Vaelluksemme on ohi ja olemme saapuneet tuonpuoleisen maailman saareen, joka on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen asuinsija.»
Jumalalle mieluisasta murheesta sanoo Vapahtajamme: »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.» (Mt. 5:4) Pyhittäjä Iisak, jonka opetuksia jo edellä lainasimme, kirjoittaa kyynelistä: »Rukouksessa vuodatetut kyyneleet ovat merkki Jumalan laupeudesta, johon sielu on katumuksen kautta kypsynyt. Ne osoittavat, että katumus on kelvollisena otettu vastaan ja kyynelehtivän sielun edessä avautuvat puhtauden tasangot. Sillä jos ihminen ei vapaudu ajallisissa askartelevista ajatuksista eikä hylkää maallisia toiveita ja ala halveksia tätä maailmaa, ja ellei hän ala valmistautua lähtöönsä ja ellei hänen sielussaan ala liikkua ajatuksia tuonpuoleisista, eivät silmätkään pysty vuodattamaan kyyneleitä. Kyyneleet syntyvät keskittyneestä puhtaasta mietiskelystä, monista toistuvista ja harhailemattomista ajatuksista sekä etenkin yhdestä ymmärryksessä syntyvästä jonkinlaisesta hienonhienosta ajatuksesta, jonka mieleentulo täyttää sydämen murheella. Kaikki tämä saa kyyneleet virtaamaan vuolaina. »Pyhä Johannes, Portaiden kirjoittaja, opettaa: »Niin kuin tuli kuluttaa ruo’on, niin myös puhtaat kyyneleet pyyhkivät pois kaikki tahrat sekä ruumiista että sielusta.» »Pyrkikäämme lähtöämme muistamalla puhtaisiin vilpittömiin kyyneliin. Niihin ei sisälly paholaisen petosta eikä omahyväisyyttä. Ne päinvastoin puhdistavat ihmisen, enentävät rakkautta Jumalaan, pesevät pois synnin ja tuovat tilalle himottomuuden.» »Älä luota kyynelvirtoihisi ennen kuin olet kokonaan puhdistunut. Ethän voi olla varma viinistäkään, heti kun se on kuurnasta laskettu ja suljettu leileihin. » »Pelon kyynelillä on oma vartijansa – pelko varjelee niitä; sen sijaan rakkaudesta kumpuaviin kyyneliin vihollinen voi – ennen kuin rakkaus on kehittynyt täydelliseksi – joissakin tapauksissa ehkä helpostikin ujuttaa petoksensa. Täysin turvassa ne ovat vasta sitten, kun sydän hehkuu kauttaaltaan rakkauden sammumattomassa tulessa. Hämmästyttävää on, kuinka vähempiarvoinen ilmiö on omalla ajallaan turvallisempi.» »Lähdön muistamisen nostattamat kyyneleet synnyttävät pelon. Mutta kun pelosta kasvaa pelottomuus, seuraa ilo. Ja kun tämä käsittämätön ilo lakkaa, silloin avautuu pyhän rakkauden kukka.» Oman itsensä soimaamisesta opettaa suuri Antonios: »Suuri kilvoitus on ihmiselle siinä, että hän tunnustaa itsensä aina syylliseksi Jumalan edessä ja odottaa kiusausta viimeiseen hengenvetoonsa asti »
Eräältä toiselta pyhältä isältä kysyttiin »Mitä tärkeää olet löytänyt kilvoituselämän tiellä, isä?» Tämä vastasi: »Sen että syytän kaikesta itseäni.» Kysyjä piti vastausta erinomaisena ja sanoi: »Todellakaan ei ole muuta tietä kuin tämä.»
Abba Poimen taas huokasi: »Tämä maailma on tullut täyteen hyveitä. Mutta ota pois niistä yksi, ja ilman sitä ihminen vain vaivoin pysyy pystyssä.» Häneltä kysyttiin: »Mikä on tämä hyve?» Hän vastasi: »Se että ihminen aina soimaa itseään.» Vielä hän lisäsi: »Jos joku soimaa itseään, niin kohtasipa häntä mikä tahansa – vahinko, loukkaus tai muu murhe – hän pitää jo ennalta itseään sen ansainneena eikä joudu koskaan hämmennyksiin.» (Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss. 249 – 252, kohdat 80 – 81)