Armosta

Markus Askeetti

Ei ole mahdollista paimentaa yhdessä lampaita ja susia. (kts. Siir.13:17) Niin ei myöskään voi saada armoa sellainen ihminen, joka käyttäytyy kierosti lähimmäistään kohtaan. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista, Filokalia I, s. 173, kohta 123)

Vastoinkäymisissä – sikäli kuin kestämme ne kärsivällisesti – piilee aina Jumalan armoa, joka vetää meitä katumukseen ja vapauttaa meidät iankaikkisista rangaistuksista.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 196, kohta 139)

Kun joku auttaa toista sanoin tai teoin, tulisi sekä auttajan että avun saajan käsittää se Jumalan armoksi. Jos jompikumpi ei tätä tajua, hän joutuu sen valtaan, joka tajuaa. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista, Filokalia I, s.168, kohta 74)

Sanotaan, että raha kaiken hankkii.(Saarn.10:19) Mutta hengellisiä asioita säätelee Jumalan armo.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista, Filokalia I, s. 180, kohta 197)

»Kun olette tehneet kaiken mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.» (Lk. 17: 10) Näillä sanoilla Herra tahtoo osoittaa, että käskyjen täyttäminen on velvollisuus, kun taas lapseus on lahjoitettu ihmisille Hänen verensä kautta. Näin siis taivasten valtakunta ei ole tekojen palkka, vaan Jumalan armon lahja, jonka Hän on valmistanut uskollisille palvelijoilleen. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista I, s. 181 kohta 2 (=247. 79))

Orja ei vaadi palkakseen vapautta, vaan velallisen tavoin pyrkii olemaan herralleen mieliksi ja odottaa saavansa vapauden armosta.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s. 181, kohta 3)

Kristus on Herra olemuksensa ja Jumalan armotalouden mukaan. Sillä Hän on olemattomuudesta luonut ja omalla verellään ostanut meidät, jotka olimme kuolleet synteihimme, sekä suonut armon niille, jotka niin uskovat.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s.183, kohta 21)

Jokainen hyvä teko jonka teemme luontaisilla voimillamme tosin pitää meidät erossa vastaavasta pahasta teosta, mutta ei voi pyhittää meitä ilman armoa. On Jumalan armon toimintaa, jota hengellisen kasvunsa alkuvaiheessa olevat eivät pysty tunnistamaan. Mutta on myös pahan toimintaa, joka erehdyttävästi on totuuden kaltaista. Ei kannata tutkistella liikaa, koska kyseessä voi olla pahan toiminta. Mutta ei liioin pidä suoralta kädeltä tuomita niitä, koska kyseessä voi olla armon toiminta. Kaikki on siis tuotava luottavaisesti Jumalan eteen, sillä Hän tuntee kummastakin koituvan hyödyn.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s. 184, kohdat 24, 28)

Jotkut sanovat ettemme voi tehdä mitään hyvää, ellemme ole aktiivisesti saaneet Pyhän Hengen armoa. Ne, jotka tieten tahtoen ovat aina valmiita nautiskeluun, jättävät tekemättä senkin, mikä on heidän voimiensa rajoissa, väittäen, etteivät saa apua ylhäältä. Armo on salaisesti annettu niille, jotka on kastettu Kristukseen, mutta se toimii siinä määrin kuin he täyttävät käskyjä. Tämä armo ei lakkaa salaisesti auttamasta meitä, meidän vallassamme taas on tehdä tai olla tekemättä hyvää voimiemme mukaan. Ensiksi armo herättää omantunnon jumalallisella voimallaan. Siksihän pahantekijätkin ovat kaduttuaan tulleet Jumalalle otollisiksi. Toisinaan taas armo piilee lähimmäisen antamassa neuvossa. Joskus se seuraa ajatusta lukemisen aikana ja opettaa luonnollisen päättelyn avulla ymmärrykselle oman totuutensa. Jos emme kätke saamaamme leiviskää, pääsemme todella Herramme iloon. (Mt. 25:14 – 30) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s. 188, kohdat 59 – 63)

Armona ennen armon täyteyttä on Jumala lahjoittanut ihmisille todellisen tiedon. Niitä jotka ovat sen saaneet, se opettaa ennen kaikkea uskomaan Lahjanantajaan.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s. 190, kohta 81)

Jokainen oikeauskoisesti kastettu on saanut armon koko täyteyden. Se avautuu hänelle sitä mukaa kuin hän täyttää käskyt.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s.191, kohta 92)

Hengen armo on yksi ja aina sama eikä se muutu, mutta se toimii meissä itse kussakin niin kuin tahtoo. Maahan lankeava sade antaa kullekin kasville sen erityisominaisuuden, makeille makeuden, karvaille karvauden. Niin armokin, joka samanlaisena lankeaa uskovien sydämiin, toimii itse kussakin hänen hyveitään vastaavasti (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 193, kohdat 115 – 116)

Vastoinkäymisissä – sikäli kuin kestämme ne kärsivällisesti – piilee aina Jumalan armo, joka vetää meitä katumukseen ja vapauttaa meidät iankaikkisista rangaistuksista.(Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskatuvansa teoista, Filokalia I, s. 196, kohta 139)

Jos tahdot pelastua ja oppia tuntemaan totuuden, (1Tim.2:4) pyri aina kohoamaan kaikkien aistillisten asioiden yläpuolelle ja koeta toivon voimalla tarrautua yksin Jumalaan. Kun näin pakotat itsesi kääntymään sisimpääsi, löydät hallituksia ja valtoja, jotka taistelevat sinua vastaan. Kun voitat ne rukouksella ja säilytät hyvän toivon, saat Jumalalta armon, joka vapauttaa sinut tulevasta vihasta. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 197, kohta 146)

Jos joku ei saa Kristuksen armon avulla hankituksi itselleen totuuden tuntemista ja Jumalan pelkoa, eivät häntä haavoita pahasti ainoastaan himot, vaan myös ulkonaiset tapahtumat. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 203, kohta 194)

Jumalan pelko pakottaa meidät taistelemaan pahuutta vastaan. Ja kun taistelemme, taistelee kanssamme myös Jumalan armo. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 205, kohta 205)

Sinun tulee alkaa sielusi pelastustyö seuraavasti: pidä aina ja jatkuvasti mielessäsi kaikki se huolenpito ja ne hyvät teot, jotka Jumala ihmisrakkaudessaan on sinulle suonut ja joita Hän jatkuvasti sielusi pelastukseksi suo. Älä salli pahan turruttaa niiden muistoa äläkä itse välinpitämättömyydessäsi unohda Hänen monia suuria hyviä tekojaan, niin että viettäisit loppuikäsi hyödyttömässä kiittämättömyydessä. Jumalan hyvien tekojen jatkuva muistaminen pistää sydäntä kuin oka ja kehottaa sitä aina ylistykseen, nöyryyteen, särjetyllä sydämellä kannettuun kiitokseen ja kaiken hyvän halajamiseen. Silloin ihminenkin tahtoo antaa Jumalalle vastalahjaksi hyvän elämän. Hän haluaa edistyä kaikissa Jumalan tahdon mukaisissa hyveissä ja hänen sydämensä mietiskelee alinomaa profeetan sanoja: »Kuinka minä maksan Herralle kaikki Hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?» (Ps.116:12) Mietiskele kaikkia ihmisiärakastavan Jumalan hyviä tekoja, joita syntymästäsi saakka olet saanut osaksesi: kuinka suurista vaaroista olet monta kertaa pelastunut tai kuinka sieluasi ei ole annettu petturihengille ansaitsemaansa tuhoon ja kuolemaan, vaikka se on tieten tahtoen langennut usein pahuuteen ja suuriin rikkomuksiin. Ihmisiärakastava Herra on varjellut sieluasi pitkämielisesti eikä ole ottanut huomioon sen rikkomuksia, vaan on odottanut sen kääntymistä. Hän on ylläpitänyt sinua ja kaikin tavoin osoittanut huolenpitoaan sinua kohtaan, vaikka sielusi palveli omasta tahdostaan himoillaan vihollisia ja pahoja henkiä. Lopulta Hän sitten hyvällä ohjauksellaan opasti sinut pelastuksen tielle. Hän pani sydämeesi rakkauden kilvoituselämään, vahvisti sitä jättämään iloiten maailman ja kaikki sen pettävät lihalliset nautinnot ja koristi sen kilvoittelijoiden enkelien skeemalla. Jumalan huolenpitoa on sekin, että pyhät isät ottivat sinut suopeasti vastaan veljestön jäseneksi. Kuka selväymmärryksinen ei kaikkea tätä ajatellessaan eläisi aina särjetyin sydämin? Kun hänellä on sellaiset vakuudet osakseen tulleista hyvistä teoista, vaikka hän ei itse sitä ennen ollut tehnyt mitään hyvää ansaitakseen ne, eikö hänellä aina ole varma toivo? Hän voi mietiskellä itsekseen näin: »Jos Jumala silloin, kun en ollut tehnyt mitään hyvää, vaan päinvastoin rikkonut paljon Häntä vastaan eläen saastaisissa lihan himoissa ja monissa muissa synneissä, ei tehnyt minulle syntieni mukaan eikä kostanut minulle pahain tekojeni mukaan, (Ps.103:10) vaan soi minulle suuria lahjoja ja osoitti armoaan että pelastuisin, niin kuinka suurista hyvyyksistä ja armolahjoista osalliseksi Hän tekeekään minut nyt, kun annan itseni loppuiäkseni kokonaan Hänen palvelukseensa ja vaellan kaikessa puhtaasti harjoittaen hyveitä, Hän joka vahvistaa, ohjaa ja auttaa kaikessa hyvässä?» Niin siis aina tämä ajatus mielessäsi ja unohtamatta Jumalan hyviä tekoja kehota, ohjaa ja kannusta itseäsi kaikkeen hyvyyteen, hyveenharjoitukseen ja vanhurskauteen aina alttiina ja valmiina toteuttamaan Jumalan tahtoa.

Koska sinulla, rakas poikani, on siis Kristuksen armosta terve ymmärrys, harrasta aina näitä hyviä mietteitä. Älä anna turmiollisen unohduksen päästä niitä peittämään tai salli velttouden, joka tekee mielen tyhjänpäiväiseksi ja kääntää sen pois elämästä, olla itseäsi estämässä. Älä myöskään anna tietämättömyyden, joka on kaiken pahan alku, pimentää ajatuksiasi äläkä salli turmiollisen välinpitämättömyyden saada itseäsi saaliikseen, niin että lihan nautinto tempaa sinut mukaansa ja vatsanpalvonta saa sinusta voiton. Älä anna mielesi joutua intohimon vangiksi, niin että suostumalla likaisiin ajatuksiin saastutat itse itsesi. Älä salli vihaa synnyttävän suuttumuksen saada valtaa ylitsesi, niin että jonkin säälittävän ja kurjan tekosyyn nojalla pahoitat toisten mieltä ja olet itse pahoillasi, kun keräät muistiisi pahoja ajatuksia lähimmäistäsi vastaan. Näin olet estynyt kantamasta puhdasta rukousta Jumalan puoleen ja saatat mielesi täydelliseen orjuuteen, kun petomaisesti väijyt hengellistä veljeäsi. Omatuntosi joutuu lihan mielen järjettömän ajattelutavan kahleisiin, ja sinut jätetään joksikin aikaa pahojen henkien haltuun. Niiden valtaan sinut on alistettu kuritusta saadaksesi. Lopulta joka taholta ahdistettu mieli, joka on ylen määrin saanut maistaa alakuloisuuden ja velttouden henkeä ja lakannut edellä mainituista syistä edistymästä Jumalan mielen mukaisessa elämässä, alkaa jälleen hyvin nöyrästi panna alkua pelastuksensa tielle. Kilvoitellen rukouksissa ja kokoöisissä valvomisissa se murtaa pahan aiheet itsessään tunnustamalla nöyrästi syntinsä Jumalan ja lähimmäisen edessä. Evankelisen tiedon valaisemana ihminen oppii Jumalan armosta tietämään, että ellei hän anna itseään kokonaan ristille nöyrällä mielellä ja pidä itseään täysin arvottomana ja kaikkia alempiarvoisena, ei antaudu poljettavaksi ja halvennettavaksi, kärsimään vääryyttä, naurua ja pilkkaa – ellei hän Herran tähden kestä kaikkea tätä iloiten tavoittelematta ollenkaan mitään inhimillistä: kunniaa, mainetta, ylistystä, ruoan, juoman tai vaatetuksen suomaa nautintoa – ei hänestä voi tulla todellista kristittyä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Kirje munkki Nikolaokselle, Filokalia I, ss. 212 – 213, kohdat 4 – 5)

 

Johannes Karpathoslainen

Lihalliset ja sielulliset himot katoavat kuten saat nähdä, ajan myötä Jumalan viittauksen voimasta. Mutta Kristuksen armo on ehtymätön. ”Herran armo pysyy iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät.” (Ps.103: 17)(Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 344, kohta 33)

Kun mielesi kuhisee vihollisen kuiskutuksia ja olet kallistanut niille korvasi, niin että ne ovat voittaneet sinut, tiedä silloin että samalla olet joutunut eroon Jumalan armosta. Sen tähden sinut on myös oikeudenmukaisen tuomion mukaan »luovutettu lankeemuksesi haltuun». (Siir. 4:19) Kilvoittele siis, ettei oman välinpitämättömyytesi tähden Jumalan armo koskaan pääsisi hetkeksikään hylkäämään sinua. Mutta jos vältät lankeemuksen, silloin ylität myös himollisten ajatusten muurin ja kukistat toistensa kintereillä seuraavat saastaiset houkutukset, joita vihollinen sinulle viekkaasti esittää – pidä kuitenkin mielessäsi, että tämä voitto on lahja ylhäältä. Apostoli sanoo: »En kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani» (1Kor.15:10) on saanut tämän voiton. Toisaalla on sanottu: Sinä korotat minut vastustajaini – saastaisten ajatusten – ylitse ja päästät minut väkivaltaisesta miehestä, (vrt. Ps.18:49) so. pahasta hengestä ja vanhasta ihmisestä. Silloin voin Hengen siivin ja ikään kuin ruumiittomana lennähtää saalistavien demonien yläpuolelle, kun ne koettavat saada pauloihinsa ihmismielen syöttinään nautinnonrakkaus, johon ne väen väkisin pakottavat, ja yllyttävät sitä. Mutta Hän, joka vei minut pois Egyptin maasta, (2Moos.12:50) so. sielun tuhoon johtavasta maailman elämästä, sekä voimakkaalla kädellään näkymättömästi taisteli minun rinnallani ja löi Amalekin, – Hän on antanut minulle toivon, että Hän, Herra, tuhoaa tieltämme muutkin saastaisten himojen joukot. Meidän Jumalamme itse antaa viisauden ja voiman (Dan.2:23) Toiset ovat näet saaneet viisauden mutta eivät voimaa vihollisen voittamiseen. Hän kohottaa sinun pääsi vihollistesi yli (Ps.27:6) ja antaa sinulle siivet, niin että lennät pois ja pääset lepoon Jumalan luo. (Ps.57:7) Hän opettaa sinun käsivartesi vaskijousta jännittämään, (Ps.18:35) tekee sinut lujaksi, nopeaksi ja jänteväksi taistelijaksi ja painaa kaikki vastustajat allesi. (Ps.18:40) Kanna siis kiitos Herralle puhtauden lahjasta ja siitä, ettei Hän ole sulkenut sinua lihasi ja veresi vankilaan eikä jättänyt niiden kautta turmelusta tuottavien saastaisten henkien vangiksi, vaan on suojannut sinut oikealla kädellään. Rakenna hänelle alttari, kuten Mooses teki Amalekin käännyttyä pakoon, (2Moos.17:15,16) Minä ylistän Sinua, Herra, veisaan Sinun nimesi kiitosta (vt. Ps.8:50) ja julistan Sinun voimatekojasi, sillä Sinä lunastit minun elämäni turmeluksesta (Ps.103:4 XX) ja tempasit minut viekkaan pahan hengen verkoista ja pauloista.(Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 336, kohta 5)

Päättäväisen asenteemme viholliset pyrkivät murtamaan käymällä sielun kimppuun mitä moninaisimmin kiusauksin, joita kaikkia ei voi edes kuvailla. Mutta näistä monista ahdistuksista solmitaan sinulle voitonseppele – Kristuksen voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. (2 Kor.12:9) Ja mitä ankarampi on ahdinko, sitä kirkkaampana loistaa Hengen armo. »Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus», (Ps.112:4) jos vain »loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen» (Hebr.3:6 Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s.340, kohta 19)

Tämä on meidän ilosanomamme sille, jota ahdistavat häpeälliset heikkoudet ja jolla ei ole voimaa hyveiden toteuttamiseen: hän saavuttaa himottomuuden ja saa nähdä Jeesuksen, ei vasta tulevassa vaan jo tässä ajassa, kun Jeesus tulee hänen himottomaan sieluunsa »suurella voimalla ja kirkkaudella».(vt. Mt.24:30) Tällainen sielu on Saaran tavoin vanhennut hedelmättömänä, mutta vastoin odotuksia sekin synnyttää vanhurskauden pojan. Saaran lailla se sanoo: »Jumala on saanut minut nauramaan», (1 Moos.18:12 XX) so. on lahjoittanut minulle suuren ilon – minulle joka niin monet vuodet kiduin himojen vallassa. Toinen Raamatun kääntäjä on tulkinnut saman kohdan: »Jumala on suonut minulle nuoruuden hehkeyden.» Psalmissa sanotaan sama asia: »Minun nuoruuteni uudistuu kuin kotkan.» (Ps.103:5) Sieluni vanheni ennen synnissä ja kunniattomissa himoissa, mutta nyt minä joka ennen olin aineellisuuden kovettama olen syntynyt uudestaan ja tullut jälleen nuoreksi ja hehkeäksi. Nyt näen oikeassa valossa tämän maailman asiat, olen saanut takaisin luonnollisen yksinkertaisuuteni, sillä Jumalan suuresta laupeudesta mieleni on terve. Lihani on kuin syyrialaisen Naemanin tullut pikkulasten lihan kaltaiseksi, sillä olen peseytynyt tiedon Jordanissa. (vrt.2Kun.5:14) Olen Jumalan armosta yhtä itseni kanssa ja olen vapautunut käärmeen vaikutuksesta sekä siitä monenkirjavien pahojen ajatusten parvesta, jonka olin luonnottomasti laskenut rnieleeni. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 345, 37)

Jos rukous ja Jumalan armo lämmittävät sinua aina, kuuluvat sinulle pyhän Raamatun sanat valon aseisiin vyöttäytyneelle:( Room.13:12) ”Sinun vaatteesi ovat kuumat (Job. 37:17 LXX). Olkoon häväitys sinun vainoojiesi pukuna ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä kuin viitta” (Ps. 102:29) (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 364, kohta 96)

 

Teodoros Edessalainen

Niin kauan kuin sielu on luonnonvastaisessa tilassa villiintyneenä ja täynnä nautintojen ohdakkeita, se on villipetojen ja hirviöiden asuinpaikka. Onhan kirjoitettu: »Siellä pesivät tuonenkurjet, kissapöllöt asuvat siellä, siellä metsänpeikot toisiansa tapaavat.» (vt. Jes. 34:11 ja 4) Nämä kaikki tarkoittavat häpeällisiä himoja. Mutta kun sielu palaa takaisin luonnonmukaiseen tilaansa – näin se voi tehdä milloin tahansa niin kauan kuin se on vielä ruumiissa – ja taltuttaa itsensä ponnistelemalla uutterasti ja tunnollisesti ja elämällä Jumalan lain mukaan, silloin siihen pesiytyneet pedot pakenevat ja tilalle tulevat enkelit, meidän elämämme suojelijat, jotka iloitsevat sielun kääntymisestä. Silloin kaikkein pyhimmän Hengen armo asettuu sieluun asumaan ja opettaa sille hengellistä tietoa niin että se vahvistuu ja edistyy hyvässä yhä pitemmälle. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 14, kohta 7)

 

Gregorios Siinailainen

 

Ohjeita armovoiman löytämiseksi

Kasteessa salaisesti saamamme Hengen armovoiman voimme löytää kahdella tavalla. Tämä lahja paljastuu – ja silloinkin vasta pitkän ajan kuluttua – kun noudatamme käskyjä ja näemme paljon vaivaa niiden tähden, niin kuin pyhä Markus* sanoo Mitä innokkaammin noudatamme käskyjä, sitä kirkkaammin armovoima valaisee meitä. Tämä on tavallisin tapa. Mutta Hengen toiminta tulee ilmi myös toista tietä. Tämä tie on Herran Jeesuksen jatkuva määrätietoinen avuksi kutsuminen, johon liittyy kuuliaisuudessa eläminen. Ensiksi kuvattu tapa vaatii pitkän ajan. Jälkimmäinen taas johtaa tulokseen nopeammin. jos vain opimme vaivoja karttamatta ja periksi antamatta kaivamaan maata ja etsimään kätkettyä kultaa. Jos siis haluamme löytää totuuden ja oppia tuntemaan sen – ilman eksymisen vaaraa – meidän tulee tavoitella pelkkää sydämessä vaikuttavaa armon toimintaa, johon ei liity minkäänlaisia kuvia eikä hahmoja. Meidän tulee kavahtaa kaikkia mielikuvituksellisia pyhien ilmestyksiä ja valoilmiöiden näkemisiä. Etenkin kilvoittelun alkuvaiheessa eksytys pyrkii johtamaan kokemattomien mielen harhaan tällaisilla valheellisilla mielikuvitusilmiöillä. Meidän on koetettava säilyttää sydämessämme vain rukouksen toiminta, joka lämmittää ja ilahduttaa mieltä sekä hehkuttaa sielun sanoin kuvaamattomaan rakkauteen Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Niinpä voidaankin nähdä, että rukouksesta syntyy syvä nöyryys ja se saa sydämen murtumaan. Aloittelijoiden rukous on Pyhän Hengen pysähtymätöntä sisäistä toimintaa. Kilvoituksen alussa rukous kohoaa sydämestä riemun tulena mutta viime vaiheessa se säteilee kuin tuoksuva valo.

Jotka etsivät armovoimaa vakavissaan eivätkä vain kokeilumielessä, voivat tietyistä merkeistä havaita, että se on alkanut vaikuttaa heissä. Julistaahan viisauskin, että armon löytävät ne jotka eivät etsi sitä kiusaten, ja että se ilmestyy niille jotka eivät suhtaudu siihen epäuskoisesti. (vt. Salom.Viis.1:2)

Toisissa ihmisissä armo näkyy sielun aamuruskona, toisissa kauhunsekaisena riemuna, toisissa ilona, tai ilona ja pelkona, joissakin taas kauhistuksena ja ilona. Toisinaan se ilmenee kyynelinä ja pelkona: sielu kyllä iloitsee Jumalan vierailusta ja armosta, mutta toisaalta se pelkää Hänen läsnäoloaan ja vapisee, koska on syyllistynyt moniin synteihin. Kun armon vaikutus alkaa, tuntevat jotkut kuvaamatonta synninmurhetta ja suurta sieluntuskaa: sielu vääntelehtii tuskissaan kuin synnytyskivuissa oleva nainen, kuten Raamattu asian ilmaisee”. Elävä ja toimiva Sana, Jeesus, tunkeutuu ihmisen sisimpään, kunnes apostolin mukaan »erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet» (vt. Hebr.4:12), että Hänen väkevä voimansa kuluttaisi sielusta ja ruumiista pois kaiken himollisen.

Toisissa armo herättää rakkauden ja saa heidät suhtautumaan tyynen rauhallisesti kaikkiin. Joissakin se näkyy riemastuksena, jota isät nimittävät usein sydämen ilonkarkeloksi. Tämä riemu on nimittäin Hengen voimaa ja sydämen elävää liikettä. Sitä kutsutaan myös Hengen sykähdykseksi ja huokaukseksi, sillä »Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla» (Room.8:26). Jesaja nimittää sitä Jumalan vanhurskauden luomukseksi (vt. Jes.45:8) ja suuri Efraim (Syyrialainen) sydämen pistokseksi. Herra itse kutsuu tätä riemastusta »sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään» (Joh.4:14) – (Henkeä Hän nimittää vedeksi). Se nousee sydämestä ja kuohuu yli väkevässä voimassaan. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Ohjeita armovoiman löytämiseksi, Filokalia II, ss. 322 – 323, kohdat 3 – 4)

Totuuden tuntemisena tulee varsinaisesti pitää armon tietoista kokemista. Kaikkea muuta tietoa on syytä kutsua vain oivallusten esittämiseksi ja asioiden todenperäisyyden osoittamiseksi. Jotka ovat jääneet armosta osattomiksi, saavat syyttää siitä epäuskoaan ja välinpitämättömyyttään. Ne taas jotka ovat armon löytäneet, saavat kiittää siitä uskoaan ja intoaan. Usko ja into näet vievät eteenpäin, kun taas epäusko ja välinpitämättömyys johtavat täydelliseen taantumukseen. (Pyhä Gregorios Siinaialainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 264, kohdat 3 – 4)

Jotka ottavat vastaan armon, hedelmöityvät hengellisesti ja Henki tekee heidät raskaaksi. Lankeemuksillaan he kuitenkin keskeyttävät raskautensa ja poistavat sisimmästään jumalallisen siemenen. Toisaalta myös Jumala saattaa hylätä heidät, jättää leskeksi, koska he ovat olleet yhteydessä viholliseen ja ovat päästäneet sen luikertelemaan sisimpäänsä. Kun himot alkavat vaikuttaa, poistuu armo. Varsinaiset synninteot taas johtavat armon täydelliseen menettämiseen. Sielu joka hellii himoja ja syntejä, ajaa pois armon ja jää hengellisesti leskeksi. Tällaisesta sielusta tulee himojen – etten sanoisi pahojen henkien – asuinsija sekä nyt että tulevassa ajassa. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 267, kohta 12)

Kun Henki uudistaa ihmisen, ja tämä säilyttää saamansa lahjan, Kristus saa muodon hänessä. (vrt. Gal.4:19) Hän tulee osalliseksi Kristuksen kunniasta ja jumalallistuu ihmeellisellä, sanoin kuvaamattomalla tavalla. Mutta yhtä Kristuksen kanssa, ja Hänen jäsenensä ei voi olla kukaan, joka ei jo tässä elämässä ole päässyt osalliseksi armosta ja jolla ei ole itsessään, apostolin sanoin, »tiedon ja totuuden muotoa» (Room.2:20). (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 275, kohta 42)

Hyveelliset teot, joihin oma intomme meitä kannustaa, eivät vielä riitä parantamaan sieluamme, ellei armo juurruta itse hyveitä pysyviksi tottumuksiksi sisimpäämme. Jokaisella hyveellä on näet oma erityinen viehätyksensä ja oma tietty vaikutuksensa: hyvällä – etenkin kun se on muuttunut tottumukseksi – on luonnostaan niin suuri vetovoima, että hyve voi saada harjoittajansa kiintymään itseensä, jopa tahtomattaankin. Ja kun hyvä on kerran annettu meille, se säilyy siitä lähtien muuttumattomana ja pysyvänä. Sillä hyveillä on kuin elävänä sieluna ruumiissaan Hengen armo, joka panee sen toimimaan. Sen tähden ilman armoa koko hyveiden joukko on kuollut, ja ne jotka arvelevat omistavansa tai toteuttavansa hyveet täydellisinä, pettävät itseään: heidän ”hyveensä” ovat vain hyvän varjoja ja kuvajaisia, eivät todellisia hyveitä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 287, kohta 86)

Armo ei ole ainoastaan uskoa, vaan myös toimivaa rukousta. Kun Pyhä Henki elävöittää uskon ja se toimii rakkauden välityksellä, on se todellista ja siinä näkyy Jeesuksen antama elämän esikuva. Jos kilvoittelija ei näe itsessään uskon tekoja, puuttuu hänen uskostaan elämänvoima: se on kuollut. Uskovaksi ei pidä kutsua sellaista, jonka usko on pelkkiä sanoja eikä käskyjen mukaista tai Hengen innoittamaa toimintaa. Uskon tulee näkyä siitä, kuinka uskova edistyy hyvissä töissä: sen tulee vaikuttaa ja säteillä hänen teoissaan. Sanoohan apostolikin: »Näytä sinä minulle teoista ilmenevä uskosi, niin minä näytän sinulle uskosta nousevat tekoni.” Näin hän osoittaa, että käskyjen mukaiset teot todistavat armosta syntyneestä uskosta. Käskyjen täyttäminen taas on seurausta armon synnyttämästä uskosta, joka saa hyvät teot säteilemään kirkkaina. Käskyjen juuri on näet usko, tai paremminkin usko on lähde, joka kastelee käskyjä ja saa ne kasvamaan. Usko puolestaan voidaan jakaa kahteen osaan, tunnustamiseen ja armoon, vaikka se luonnostaan onkin jakamaton.(Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s.303, kohta 119)

Apostoli sanoo, että me olemme Kristuksen ruumis ja Hänen jäseniään (1Kor.12:27). Ja vielä hän sanoo: yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin.» (Ef.4:4) Samoin kuin ruumis jossa ei ole henkeä, on kuollut ja tunnoton, samoin myös se joka on laiminlyönyt käskyt ja niin päästänyt himot kuolettamaan itsensä, jää ilman Pyhän Hengen ja Kristuksen armon valaisevaa vaikutusta. Hän on kyllä saanut sisimpäänsä Hengen uskon ja uudestisyntymisen kautta, mutta Hän ei kuitenkaan toimi ja vaikuta hänessä, koska hänen sielunsa on kuoleutunut. Sielu on yksi, kun taas ruumiinjäseniä on monta. Tämä yksi sielu pitää kuitenkin koossa kaikkia jäseniä, elävöittää ne jotka pystyvät ottamaan vastaan elämää, ja panee ne liikkeeseen. Mutta sellaisetkin jäsenet, jotka sairauden tähden ovat jähmettyneet liikkumattomiksi ja tulleet ikään kuin kuolleiksi, sielu pitää yhteydessään, vaikkei niissä olekaan elämää eikä tuntoa. Samalla tavoin Kristuksen henki on kokonaisuudessaan – kuitenkin sekoittumattomana – kaikissa Kristuksen jäsenissä. Se elävöittää ja panee toimimaan ne jäsenet jotka pystyvät tulemaan elämästä osallisiksi. Ihmisrakkaudessaan se pitää yhteydessään nekin, jotka ovat heikkoja eivätkä kykene ottamaan vastaan elämää -, ovathan he kaikesta huolimatta Kristuksen omia jäseniä. Usko tekee jokaisen uskovan Hengen lapseksi. Jotkut ovat kuitenkin välinpitämättömiä ja epäuskoisia, ja jäävät sentähden Hengen toiminnasta ja valosta osattomiksi, vaille Jeesuksen suomaa valoa ja elämää. Näin siis jokainen uskova on Kristuksen jäsen ja hänellä on Kristuksen henki. Silti hän saattaa jäädä toimettomaksi, jähmettyä paikoilleen ja olla kykenemätön armon osallisuuteen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 313, kohta 129)

Kaste uudistaa kaikki hurskaat ja voitelee heidät todellisiksi papeiksi ja kuninkaiksi, mitä ennalta kuvasi vanhan liiton pappien ja kuninkaiden voitelu. Vanhan liiton voitelu oli sen vertauskuva jonka me nyt todellisuudessa koemme ja voidellut kuvaavat meitä kaikkia – ei vain valittuja. he kaikki yhdessä ovat meidän kaikkien kuva. Meidän kuninkuutemme ja pappeutemme ei kuitenkaan ole samanlainen kuin heidän, vaikka vertauskuvat ovatkin samat. Meidän voitelumme ei aseta voideltavia eri asemaan suvun, itse kunkin saaman armon tai erityisen kutsumuksen perusteella, vaan meillä kaikilla on sama kutsumus, sama usko ja samanlainen voitelu. Voitelu merkitsee – niin kuin totuuden sana todistaa – että voideltavasta tulee puhdas, himoton ja kokonaan Jumalan oma, niin tässä kuin tulevassakin elämässä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 316, kohta 133)

Jokaisen vasta-alkajan sydämessä on kahdenlaista toimintaa, jotka vaikuttavat siellä kahdella tavalla ja toisiinsa sekoittumatta. Toisen niistä saa aikaan armo ja toisen eksytys. Markus Askeetti sanoo niistä: »On olemassa sekä hengellistä että saatanallista toimintaa, jota hengellisen kasvunsa alkuvaiheessa olevat eivät pysty tunnistamaan.» Toisaalla hän sanoo: »Ihmisissä syttyy kolmenlaista lämmön toimintaa: armosta lähtöisin oleva, eksytyksen eli synnin aiheuttama ja veren runsaudesta johtuva.» Viimeksi mainittua kutsuu Thalassios Afrikkalainen myös ruumiintilaksi, ja neuvoo taltuttamaan ja rauhoittamaan ruumiin kohtuullisella pidättyväisyydellä. Armon toiminta on sydämessä vaikuttava Hengen tulen täyttämä voima, joka säteilee iloa ja riemua. Se puhdistaa, vahvistaa ja lämmittää sielun sekä lakkauttaa pahat ajatukset ja kuolettaa ruumiin himolliset liikkeet toistaiseksi. Tietyt merkit ja hedelmät paljastavat, että on todella kyse armon toiminnasta. Kyyneleet, murtunut mieli, nöyryys, pidättyvyys, vaikeneminen, kärsivällisyys, halu pysytellä tuntemattomana ja monet muut ovat varmoja todisteita armon vaikutuksesta. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Ohjeita armovoiman löytämiseksi, Filokalia III, s. 325, kohdat 8 – 9)

Kysymys: Miksi jotkut opettavat veisaamaan paljon, toiset vähän ja muutamat eivät ollenkaan? Viimeksi mainitut suosittelevat ainoastaan rukousta ja vaivannäköä – eli käsityötä, maahankumarruksia tai muuta rasittavaa työskentelyä.

Vastaus: Ratkaisu ongelmaan on seuraava. Ne jotka ovat itse nähneet paljon vaivaa ja uurastaneet pitkään ennen kuin ovat löytäneet armon, opettavat toisillekin samaa minkä itse ovat oppineet. He suhtautuvat epäluuloisesti niihin, jotka – pyhän Iisakin sanoin – ovat Jumalan armosta lyhyessä ajassa uskonsa palavuuden ansiosta ja määrätietoisesti kilvoittelemalla yltäneet samaan. Uurastajat ja puurtajat eivät hyväksy vaan moittivat heitä, koska tietämättömyys ja omahyväisyys johtavat heidät itsensä huomaamatta harhaan. Toisillekin he vakuuttavat, jos jotakin tapahtuu heidän omasta kokemuksestaan poikkeavasti, että kyseessä on eksytys eikä armon toiminta. He eivät tiedä, että »helppoa on Herran silmissä äkisti, odottamatta tehdä köyhä rikkaaksi» (Siir.11: 21) ja että »viisauden alku on: hanki viisautta» (Sananl.4: 7). Viimeksi mainittu pätee myös armoon. Apostolikin nuhtelee omia opetuslapsiaan, koska he eivät tunteneet armoa: »Ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä’? Ellei, niin ette koetusta kestä» (2 Kor.13: 5) (eli: ette edisty, koska olette välinpitämättömiä). Paljon uurastaneet ja pitkään kilvoitelleet eivät ylpeytensä ja epäuskonsa tähden pysty hyväksymään niitä tavallisuudesta poikkeavia ihmeellisiä rukouksen vaikutuksia, joita Henki saa joissakin ihmisissä aikaan. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Erilaisista veisaamiskäytännöistä, Filokalia III, s. 331, kohta 5)

… Sen taas joka on saanut maistaa armoa, tulee, isien ohjeen mukaan, veisata säästeliäästi ja askaroida enimmäkseen rukouksen parissa. Jos kuitenkin laiskuus alkaa ahdistaa, hän nouskoon veisaamaan tai lukekoon isien kilvoitusohjeita. Kun tuuli pullistaa purjeet, ei laiva tarvitse airoja: suotuisa tuuli vie sen helposti yli himojen suolaisen meren. Vain silloin kun ei tuule ja laiva pysähtyy, tarvitaan airot tai hinaaja sen liikkeessä pitämiseksi…

… Monet ovat siirtyneet käytännön kilvoittelusta mietiskelyyn, lakanneet kaikista töistään (= He ovat saavuttaneet himottomuuden, jolloin käytännön kilvoitus sujuu heiltä kuin itsestään, ilman vaivaa ja ponnisteluja, ja he voivat suunnata kaiken huomionsa sisäiseen elämään. (Vrt. Hebr.4:10.) ja alkaneet viettää sapattia hengellisen lain mukaan. He riemuitsevat ainoastaan Jumalasta: Hän täyttää heidät jumalallisella nautinnolla eikä armo salli heidän veisata tai ajatella mitään muuta. He ovat ajoittain eräänlaisessa haltioituneen ihmetyksen tilassa, sillä heidän ylin kaipauksensa on osaksi täyttynyt – ikään kuin takeeksi tulevasta autuudesta. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Neuvoja siitä, kuinka tulee veisata, Filokalia III, s. 347 rivi 6 ylh. ja 3 alh

… Se, että armo on alkanut vaikuttaa rukouksessa, ilmenee eri ihmisissä eri tavoin – sanoohan apostolikin, että Jumala jakaa Henkeään monella tavalla, tahtonsa mukaan. (Hebr.2:4) Hengen vaikutukset meissä ovat havaittavissa ja tunnistettavissa samalla tavoin kuin olivat aikoinaan profeetta Eliassa. Joillekin annetaan pelon henki, joka myrskytuulena halkoo himojen vuoret ja särkee kovien sydänten kivet. (1Kun.19:11) Se naulitsee lihankin pelosta paikoilleen ja kuolettaa sen. Toisissa taas vaikuttaa järistyksen Henki (1Kun.19:12), jonkinlainen aineeton, mutta silti olemuksellinen, koko sisintä värähdyttävä riemastus (isät kutsuvat sitä sydämen suureksi ilokarkeloksi) – ellei se olisi olemuksellinen, se olisi olematon. Vihdoin muutamissa – niissä jotka ovat edistyneet rukouksessa – Jumalan vaikutus tuntuu ikään kuin hiljaisena, rauhaisana ja valontäyteisenä tuulen hyminänä (1Kun.19:12), sillä Kristus asuu – apostolin sanoin (vrt. Ef.3:17) – heidän sydämissään ja näyttäytyy salaisesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Sen tähden Jumala sanoikin Elialle Hoorebin vuorella, ettei Hän ole myrskyssä eikä maanjäristyksessä. Herra ei siis ole aloittelijoiden epätäydellisissä armon vaikutuksissa, vaan valon lempeässä henkäyksessä. Siinä on Herra, joka on tällä tavoin osoittanut meille, mitä on täydellinen rukous.

Kysymys: Kuinka tulee menetellä, kun saatana tekeytyy valon enkeliksi ja pyrkii eksyttämään ihmisen?

Vastaus: Näin todella tapahtuu, ja sen tähden tarvitsemme runsaasti arvostelukykyä, että pystyisimme erottamaan hyvän pahasta. Älä pintapuolisesti heti innostu siitä mikä sinulle näyttäytyy, vaan pysy vakaana. Hyväksy hyvä vasta, kun olet koetellut sitä tarkasti, mutta paha hylkää. Velvollisuutesi on ensin koetella ja arvostella ja vasta sitten uskoa.

Tiedä myös, että armon vaikutukset ovat niin ilmeiset, ettei saatana pysty saamaan niitä aikaan, tekeytyipä se miksi tahansa. Armon vaikutuksia ovat sävyisyys, lempeys, nöyryys, maailman vihaaminen, nautinnonhalun ja himojen laantuminen. Pahan hengen aikaansaannoksia taas ovat korskeus, ylpeys, pelko ja yleensä kaikki paha. Vaikutuksesta voit siis päätellä, onko sielussasi loistava valo lähtöisin Jumalasta vai saatanasta. Syötävät lehtikasvit muistuttavat näöltään katkeria yrttejä ja viinietikan väri on sama kuin viinin, mutta kieli erottaa ne maun perusteella. Samalla tavoin arvostelukykyinen sielu erottaa hengellisen tuntemuksen perusteella Pyhän Hengen armolahjat saatanan eksyttävistä mielikuvista. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Eksytyksestä ja monista muista asioista, Filokalia III, s. 355. rivi 8 alh. – 356)

 

Cassianus Roomalainen

… Tämän vuoksi on ihmisen mahdotonta enkelien tavoin »omin siivin» nousta taivaisiin ja saada tämä korkea ja taivaallinen pyhyyden voittopalkinto; se on mahdotonta, ellei Jumalan armo kohota häntä maasta ja loasta… Pyhä Cassianus Roomalainen: Haureuden hengestä ja lihanhimosta, Filokalia I, 116. rivi 13 alh.)

…. Sillä kun Jumalan armon avulla olemme karkottaneet himot sydämestämme, pystymme elämään vaivatta yhdessä ei vain ihmisten, vaan jopa villipetojenkin kanssa. Sanoohan autuas Jobkin: »Metsän pedot elävät rauhassa sinun kanssasi.» (Job. 5: 23)… Pyhä Cassianus Roomalainen: Alakuloisuudesta, Filokalia I, s.132. rivi 9 alh.)

… Totisena todistuksena siitä että pelastuksemme toteutuu Jumalan armosta ja laupeudesta on tuo ryöväri, joka ei perinyt taivasten valtakuntaa hyveittensä palkaksi, vaan sai sen Jumalan armosta ja laupeudesta. Isämme jotka kaikki tiesivät tämän, ovat yksimielisesti opettaneet meille, ettei hyveen täydellisyyteen voi päästä muuten kuin nöyryyden kautta… (Pyhä Cassianus Roomalainen: Ylpeydestä, Filokalia I, s. 39. rivi 5 alh.)

… Kukaan ei näet voisi kestää vihollisen hyökkäyksiä eikä edes sammuttaa luonnon tulista kuohuntaa, ellei Jumalan armo vahvistaisi häntä heikkoa… (Pyhä Cassianus Roomalainen: Skiitan pyhistä isistä, Filokalia I, s.156. rivi 2 alh.)

Pyhä Hesykhios

»Tuo tekosi Herran eteen ja löydät armon» (vrt. Sananal.3:3 LXX), niin ettei meihin sopisi profeetan sana: »Heidän suussaan sinä olet lähellä, mutta kaukana heidän sisimmästään.» (Jer.12:2) Kukaan muu kuin Jeesus ei voi pysyvästi rauhoittaa sydäntäsi himoista, ei kukaan muu kuin Jeesus Kristus, joka yhdisti nuo kaukana olevat (kts. Ef.2:14; tarkoittaa jumaluutta ja ihmisyyttä) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 272,kohta 184)

 

Autuas Diadokhos

Kun mielemme alkaa tuntea Pyhän Hengen armoa, silloin myös saatana yön hiljaisuudessa kilvoittelijan vaivuttua kevyeen unenhorteeseen saa sielussa aikaan jonkinlaisen mielihyvän tunteen. Jos mieli silloin pysyttelee kiihkeästi kiinni Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja käyttää tuota pyhää ja kunniakasta nimeä aseenaan houkutusta vastaan, tuo ovela eksyttäjä vetäytyy pois. Siitä lähtien se käy taisteluun sielua vastaan ei enää ajatusten kautta vaan omassa persoonassaan. Näin mieli oppii tarkoin tuntemaan pahan hengen petolliset juonet ja oppii sitten kokemuksesta erittelemään hengellisiä ilmiöitä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 290, kohta 31)

Hengellisen elämän alkuvaiheissa Jumalan armo yleensä selvästi johdattaa sielun omaan kirkkautensa kokemiseen. Kilvoituksen edistyessä armon salainen vaikutus on jo enimmäkseen huomaamatonta. Näillä kahdella tavalla armo toimii jumalallisia asioita tutkiskelevassa sielussa siksi, että se alussa auttaisi meitä – vastikään tietämättömyyden pimeydestä tiedon valoon astuneita – iloiten pääsemään jumalallisten tutkiskelujen polulle, mutta kilvoituksen kestäessä varjelisi tietomme turhamaisuudesta. Kun armo jättää meidät, tulee meidän kohtuullisesti murehtia, jotta nöyrtyisimme ja alistuisimme Herran kunnian edessä. Mutta toisaalta meidän tulee ajallaan taas toivon kannustamina iloita. Sillä liika murehtiminen saattaa sielun toivottomuuteen ja epäuskoon samoin kuin yletön ilo johtaa sen ylpeilyyn ja pöyhkeyteen – puhun nyt niistä, jotka ovat vielä hengellisesti kokemattomia. Hengellinen kokemuksemme kasvaa armon milloin valaistessa sielumme milloin taas hylätessä sen, ja murheen ja ilon vaihtelut synnyttävät toivon. On sanottu: »Hartaasti minä odotin Herraa ja Hän kumartui minun puoleeni.» (Ps.40:2) Ja toisaalla: » Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahduttaa minun sieluni.” (Ps. 94:19) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss. 307 – 308, kohta 69)

Jotkut ovat arvelleet, että armo ja synti, so. totuuden henki ja eksytyksen henki, (kts.1 Joh.4:6) vaikuttaisivat yhtä aikaa kastettujen mielen kätköissä: edellinen kehottaa mieltä hyvään, jälkimmäinen taas kiirehtii yllyttämään pahaan. Pyhistä kirjoituksista ja oman mieleni kokemuksesta olen päätynyt seuraavaan käsitykseen: Ennen pyhää kastetta armo on sielun ulkopuolella ja sieltä kehottaa sitä hyvään. Sielun syvyyksissä taas asustaa saatana, joka pyrkii tukkimaan sielulta kaikki kanavat Jumalan yhteyteen. Kasteessa kaikki kääntyy: paha henki joutuu ulos ja armo alkaa vaikuttaa sielun sisällä. Samoin kuin ennen vallitsi sielua eksytys, niin sitä kasteen jälkeen vallitsee totuus. Saatana tosin vaikuttaa sieluun kasteen jälkeenkin entiseen tapaan, toisinaan jopa pahemminkin. Ei kuitenkaan niin, että se asuisi sielussa yhdessä armon kanssa – pois se! – vaan se käyttää hyväkseen ruumiin nesteitä sumentaakseen mielen järjettömillä himoilla ja nautinnoilla. Tämä tapahtuu Jumalan sallimuksesta, jotta ihminen läpäistyään myrskyn ja tulen koetuksen pääsisi – mikäli haluaa – nauttimaan hyvästä. On sanottu: »Me jouduimme tuleen ja veteen, mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen.» (Ps.66:12)

Kasteessa armo siis astuu sieluumme ja asettuu asumaan sen syvyyksiin, kuitenkin niin, ettei edes mieli itse havaitse sen läsnäoloa. Kun sitten ihminen pyrkii kaikin voimin rakastamaan Jumalaa, alkaa armo sanomattomin sanoin tuntomme kautta raottaa sielulle aarrearkkuaan. Jos sielu silloin tahtoo lujasti säilyttää löytämänsä, se haluaa luopua iloiten kaikista ajallisista hyvyyksistä saadakseen todella omakseen tuon pellon, jonka poveen on kätketty elämän aarre. (Mt. 13: 44) Sillä kun ihminen luopuu kaikesta tämän elämän rikkaudesta, silloin hän löytää Jumalan armon aarrekätkön. Sitä mukaa kuin sielu edistyy hyveissä avautuvat myös armon salaisuudet. Samalla Jumala sallii pahojen henkien entistä ankarammin ahdistaa sielua: näin Hän haluaa opettaa sitä erottamaan hyvän pahasta ja tehdä sen nöyremmäksi. Puhtauteen pyrkiessään se näet suuresti häpeää niitä häpeällisiä ajatuksia, joita saatana sille tyrkyttää. Jumalan kuvaa meissä on sielun henkinen toiminta, ruumis taas on ikään kuin sielun asumus. Aadamin rikkomuksessa sielumme jumalalliset piirteet turmeltuivat ja ruumiimmekin lankesi katoavaisuuteen. Sen tähden Jumalan pyhä Sana tuli lihaksi ja Jumalana oman kasteensa kautta lahjoitti meille pelastuksen veden uudestisyntymiseksemme. Pyhän ja eläväksi tekevän hengen vaikutuksesta me uudestisynnymme veden kautta. Jos vain koko sydämestämme riennämme Jumalan luo, puhdistuvat tämän veden vaikutuksesta sekä sielumme että ruumiimme, kun Pyhä Henki tulee asumaan meihin ja karkottaa synnin. Sielumme on näet jakamaton ja yksinkertainen, eikä ole mahdollista, niin kuin jotkut ovat arvelleet, että siinä asuisivat yhtä aikaa sekä Pyhä Henki että pimeyden ruhtinas. Sillä kun Jumalan armo piirtyy pyhässä kasteessa äärettömän hellästi Jumalan kuvan mukaan luotuun ihmiseen pantiksi Jumalan kaltaisuudesta, ei pahuuden edustajalle enää jää sijaa. Valkeudella ja pimeydellä ei ole mitään yhteyttä. (2 Kor. 6: 14) Me, jotka kilvoittelemme näissä pyhissä taistoissa uskomme, että katoamattomuuden pesossa tuo kavala käärme karkotetaan mielemme kammioista. Älkäämme kuitenkaan ihmetelkö, miksi kasteen jälkeenkin taas ajattelemme pahaa yhdessä hyvän kanssa. Pyhyyden peso näet poistaa meistä synnin saastan, mutta ei poista tahtomme kaksijakoisuutta, niin että se taipuu edelleen sekä hyvään että pahaan. Se ei myöskään estä pahoja henkiä käymästä kimppuumme petollisilla kuiskutuksillaan. Mutta kun opimme tarttumaan vanhurskauden aseisiin, (2 Kor. 6: 7) voimme nyt Jumalan voimalla säilyttää sen, mitä emme voineet varjella luonnollisessa tilassamme.

Pyhässä kasteessa siis saatana karkotetaan sielusta, mutta syistä, jotka jo mainitsin, se saa jatkaa houkutuksiaan ruumiin välityksellä. Mutta sielussa itsessään, sen syvyyksissä, asuu Jumalan armo. On kirjoitettu: »Koko kuninkaan tyttären ihanuus on sisäpuolella», (Ps.45:14 LXX) se ei toisin sanoen ole pahojen henkien nähtävissä. Sen tähden muistellessamme palavasti Jumalaa tunnemmekin, kuinka ikään kuin syvältä sydämestämme pulppuaa jumalallinen kaipaus. Pahat henget käyttävät hyväkseen ruumiin aisteja ja niihin pesiytyneinä käyvät aina alttiin lihan kautta niiden kimppuun, jotka ovat vielä lapsia sielultaan. Pyhän apostolinkin mukaan mielemme aina yhtyy Hengen lakiin, (vrt. Room.7:22) mutta lihalliset aistimme haluavat heittäytyä nautintojen hekumaan. Hengellisessä tiedossa varttuneet saavat ruumiillisestikin tuntea armon tuottamaa sanomatonta iloa. Mutta pahat henget, nuo murhaajat, ottavat sielun vangikseen ja pakottavat sen sellaiseen, mitä se ei tahdo – varsinkin jos tapaavat sen välinpitämättömänä ja huolettomana hurskauden tiellä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss.311 – 313, kohdat 76 – 79)

Ne, jotka väittävät molempien, armon ja synnin, asustavan uskovien sydämessä, vetoavat evankeliumin sanaan: »Valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.» (Joh.1:5) Tästä he päättelevät, että jumalallinen kirkkaus ei mitenkään saastu pahan läsnäolosta, vaikka jumalallinen valkeus sielussa jotenkin liittyisi saatanan pimeyteen. Kuitenkin juuri tämä evankeliumin sana osoittaa, ettei heidän mielipiteensä ole sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa. Näillä evankeliuminsa sanoilla pyhä Johannes Teologi on nimittäin halunnut sanoa, että Jumalan Sana, totinen Valkeus, näki hyväksi ilmestyä luomakunnalle lihassa ja mittaamattomassa ihmisrakkaudessaan sytyttää meissä pyhän tiedon valon, mutta maailman mieli ei ottanut vastaan Jumalan tahtoa, so. ei tuntenut sitä, sillä »lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan». (Room.8:7) Vähän edempänä evankeliumissaan jumalallinen Johannes jatkaa: »Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan» – tällä hän tarkoittaa: joka ohjaa ja tekee eläväksi – »maailmassa hän oli ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.» (Joh.1:9 -12) Viisas Paavali tulkitsee sanoja – »eivät ottaneet vastaan”, kun hän sanoo: »Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.» (Fil.3:12) Evankelista ei siis sano, että saatana ei ottanut vastaan todellista valkeutta. Se on alusta alkaen kaihtanut tätä valkeutta, joka ei siinä itsessään loista. Näillä sanoilla evankelista arvostelee ihmisiä jotka ovat kyllä kuulleet Jumalan voimateoista ja ihmeistä, mutta sydämeltään pimentyneinä eivät halua lähestyä totuuden valoa. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 314, kohta 80)

On totta, että sydän synnyttää omasta itsestäänkin sekä hyviä että pahoja ajatuksia. (vrt. Lk.6:45) Pahat ajatukset eivät kuitenkaan ole sydämen luontaisia hedelmiä, vaan pikemminkin ensimmäisen lankeemuksen heijastumia: pahan muistaminen on tullut tavaksi. Valtaosa pahoista ajatuksista on kuitenkin pahojen henkien hyökkäysten tulosta. Meistä itsestämme kuitenkin tuntuu, että ne kaikki tulevat sydämestä, ja siksi jotkut ovatkin alkaneet ajatella, että mielessä asuu armon ohella myös synti. Tämän vuoksi he sanovat Herrankin lausuneen: »Mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet jne.” (Mt.15:18 – 19) He eivät tiedä, että mielemme on äärimmäisen herkkä ja pitää ominaan niitäkin ajatuksia, jotka pahat henget ruumiin toimintojen kautta herättävät. Ruumiin ja sielun yhteyden vuoksi ruumiin viehtymys aina heikentää sielua, vaikka emme ymmärräkään, kuinka se sen tekee. Liha mielii määrättömästi petollista imartelua ja siksi siis myös pahojen henkien alulle panemat ajatukset näyttävät tulevan sydämestä. Ja niistä todellakin tulee meidän ajatuksiamme, jos ilomielin niihin yhdymme. Tästä Herra moitti edellä lainatussa kohdassa, kuten itse lainauksestakin käy ilmi. Sillä onhan selvää, että se joka mielihyvin yhtyy ajatuksiin, jotka kavala saatana on hänen mieleensä ujuttanut, ja siten ikään kuin kaivertaa niiden muiston sydämeensä, alkaa ennen pitkää esittää niitä oman ajattelunsa hedelminä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä , Filokalia I, s.318, kohta 83)

Se että ajattelemme sekä hyvää että pahaa, ei johdu siitä että Pyhä Henki ja paholainen asuvat molemmat mielessämme, vaan siitä, ettemme vielä ole »maistaneet ja katsoneet kuinka Herra on hyvä». (Ps.34:9) Kuten jo olen sanonut, armo ei alussa ilmaise itseään kastetuille vaan odottaa sielun vapaata ratkaisua. Kun sitten ihminen kääntyy kokonaan Herran puoleen, silloin armo astuu esiin ja sydän havaitsee sen sanoin selittämättömänä tunteena. Sitten armo jää jälleen odottamaan sielun ratkaisua. Samalla se kuitenkin sallii saatanan nuolien päästä haavoittamaan sielun herkimpiäkin osia, jotta sielu entistä nöyremmin ja palavammin etsisi Jumalaa. Jos ihminen sitten alkaa edistyä käskyjen noudattamisessa ja kutsuu lakkaamatta avukseen Herraa Jeesusta, silloin Jumalan armon tuli leviää myös sielun kuorikerroksiin ja polttaa rikkaruohot sydämen pellosta. Siitä seuraa, että pahan hengen hyökkäykset kilpistyvät jo sielun kuorikerrokseen: ne vain hipaisevat himoille herkkää sielun sivua, mutta eivät aiheuta sisäistä hämminkiä. Kun kilvoittelija sitten on vyöttäytynyt kaikkiin hyveisiin, erityisesti tävdelliseen köyhyyteen, silloin armo valaisee syvemmällä tietoisuudella koko hänen olemuksensa ja sytyttää hänessä suuren rakkauden Jumalaa kohtaan. Silloin paholaisen tulinuolet sammuvat, ennen kuin ehtivät edes koskea ruumiiseen, sillä Pyhän Hengen henkäys, joka herättää sydämessä rauhan tuulet, sammuttaa kaikki tulta syöksevän paholaisen nuolet kesken niiden lennon. Kuitenkin Jumala joskus antaa näinkin pitkälle päässeen kilvoittelijan pahojen henkien kiusattavaksi ja jättää hänen mielensä valosta osattomaksi, jotta vapaa tahtomme ei olisi kokonaan armon sitoma. Jumalan tarkoituksena ei ole ainoastaan se, että kilvoituksillamme kukistaisimme synnin, vaan Hän haluaa tällä tavoin auttaa meitä kartuttamaan (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s.319, kohta 85)

Kun joku talvisaikaan aamupäivällä seisoo ulkona kasvot itään, lämmittää aurinko hänen etupuoltaan, mutta selkäpuolta palelee, koska auringon säteet eivät osu siihen. Samoin myös sydän, joka elää hengellistä huomentaan saa tuntea Jumalan armon lämmittäviä säteitä ja niin mieli alkaa tuottaa hengellisiä ajatuksia. Mutta sydämen kuorikerroksissa sikiävät edelleenkin lihan ajatukset, koska Jumalan armo on vasta alkanut sarastaa, eikä ole valaissut sielua joka puolelta. Jotkut ovat ymmärtäneet tämän väärin ja ovat päätelleet, että mielessämme taistelee kaksi vastakkaista voimaa. Kuitenkin aivan samoin kuin ihminen talviaamuna toisaalta hytisee kylmästä mutta toisaalta tuntee auringon lämmön, samoin sielukin voi samanaikaisesti ajatella sekä hyvää että pahaa. Siitä lähtien kun tietomme Aadamin lankeemuksessa jakaantui kahtia, mielemme tahtomattaankin tuottaa samalla kertaa sekä hyviä että pahoja ajatuksia; näin on varsinkin niiden laita, jotka ovat kehittyneet erittäin herkkätuntoisiksi. Vaikka mieli kuinka kokee aina ajatella hyvää, saattaa sen silti yllättää pahan muistaminen, koska Aadamin lankeemuksesta lähtien ajattelumme on ollut kaksijakoista. Mutta jos alamme kaikesta sydämestämme täyttää Jumalan käskyjä, silloin Jumalan armo kirkastaa kaikki aistimme. Tulen tavoin se polttaa synnin kuonan ajatuksistamme ja tuo sydämeemme kestävän rakkauden suloisen rauhan, ja niin alamme ajatella hengellisesti emmekä enää lihan mukaan. Tämä armon vaikutus ilmenee alati niissä, jotka ovat päässeet täydellisyyden porteille ja jotka säilyttävät lakkaamatta Herran Jeesuksen muiston sydämessään.

Armo suo uudestisyntymisen kasteen kautta meille kaksi lahjaa, joista toinen on äärettömästi toista arvokkaampi. Ensimmäisen lahjan saamme heti kasteessa: armo uudistaa meidät jo kastevedessä ja kirkastaa kaikki sielumme piirteet – so. meissä olevan Jumalan kuvan – pesten pois synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös meidän osuuttamme: Kun mielemme alkaa tajuta ja maistaa Pyhän Hengen hyvyyttä, tietäkäämme silloin, että armo alkaa tavallaan maalata kuvan päälle kaltaisuutta. Taiteilijat piirtävät ensin yhdellä värillä muotokuvan ääriviivat ja sitten vähän kerrassaan lisäävät väriä värin päälle ja niin ikuistavat mallinsa aina pienintä piirtoa myöten. Samoin myös Jumalan armo aluksi kasteen kautta uudistaa ihmisessä olevan Jumalan kuvan sellaiseksi kuin se luotiin. Kun armo sitten näkee meidän koko sydämestämme kaipaavan kaltaisuuden kauneutta ja nöyrästi seisovan alastomina sen ateljeessa, silloin se loihtii kukkaan hyveen toisensa jälkeen ja kohottaa sielun kunniasta kunniaan ja niin saa sielussa aikaan Jumalan kaltaisuuden. Sisäinen havaintokykymme ilmaisee että meissä on kehkeytymässä Jumalan kaltaisuus, mutta sen täydellisyyden opimme tuntemaan vasta armon kirkastamina. Sillä edetessään tavalla, jota sanat eivät pysty ilmaisemaan, mieli voi havaintokykynsä avulla saada kaikki muut hyveet, mutta hengellistä rakkautta se ei voi saavuttaa muuten kuin Pyhän Hengen täyttämänä ja kirkastamana. Ellei mieli koe sellaista Jumalan kirkkautta eikä saavuta Jumalan kaltaisuuden täyteyttä, se jää osattomaksi täydellisestä rakkaudesta, siitäkin huolimatta että sillä olisi kaikki muut hyveet. Vasta sitten kun mieli on saavuttanut Jumalan kaltaisuuden – siinä määrin tietenkin kuin se on mahdollista – vasta silloin se pääsee myös Jumalan rakkauden täyteyteen. Kun muotokuvaan sitten viimeiseksi lisätään kirkkain väri, on näköisyys täydellinen, niin että kuva muistuttaa mallia jopa hymyä myöten. Samoin tapahtuu myös niille, jotka armo maalaa Jumalan kaltaisuuteen: kun kuvaan lisätään rakkauden kirkkaus, on Jumalan kuva kokonaan korotettu Jumalan kaltaisuuden kauneuteen. Mikään muu hyve ei voi tuottaa himottomuutta paitsi rakkaus, sillä »rakkaus on lain täyttymys». (Room. 13: 10) »Sisäinen ihmisemme päivä päivältä uudistuu» (2 Kor. 4: 16) rakkautta maistamalla, ja vasta rakkauden täydellisyydessä se löytää oman täyttymyksensä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss. 321- 322, kohdat 88 – 89 (= IV: 81: 38))

Nöyryys on työn ja tuskan takana. Mitä suurempi nöyryys, sitä enemmän tarvitaan kilvoitusta sen saavuttamiseksi. Hengellisestä tiedosta osallisille on kaksi tietä nöyryyteen. Kun kilvoittelija on hengellisen kokemuksen polulla puolimatkan paikkeilla, hänen itsevarmuutensa murtavat joko ruumiilliset sairaudet tai ihmiset, jotka syyttä vihaavat vanhurskauden tavoittelijoita, tai pahat ajatukset. Mutta kun mieli täysin tietoisesti tuntee Jumalan armon valon, silloin sielu on luonnostaan nöyrä. Täpötäynnä jumalallista hyvyyttä sielu ei enää voi olla kunnianhimoinen eikä pöyhkeillä omahyväisesti. Sillä vaikka se lakkaamatta toteuttaisikin Jumalan käskyjä, se silloinkin pitää itseään muita vähäisempänä, koska se on oppinut Herralta lempeää kärsivällisyyttä. Ensiksi mainitulle nöyryyden lajille on ominaista murhe ja masennus; luontaiseen nöyryyteen taas kuuluu ilo ja kaino kunnioitus. Sen vuoksi, kuten jo totesin, edellinen odottaa kilvoittelutien keskivaiheilla kulkevia, jälkimmäinen taas suodaan niille jotka lähestyvät jo maalia, so. täydellisyyttä. Tästä johtuu, että edellisen saa usein horjumaan maallinen hyvinvointi. Jälkimmäinen taas ei järky, vaikka sille tarjottaisiin kaikki maan ääret, sillä synnin turmiolliset nuolet kilpistyvät siitä. Se on puhtaasti hengellistä eikä välitä rahtuakaan ajallisesta kunniasta. Tähän jälkimmäiseen, luontaiseen nöyryyteen, ei ole oikotietä: kaikkien on kuljettava ensimmäisen nöyryyden asteen kautta. Sillä ellei armo ensin tuossa nöyryyden esiasteessa lannista luontoamme ja kasvattaen koettele meitä himojen hyökkäyksillä, emme pysty ottamaan vastaan luontaisen nöyryyden rikkauksia. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss. 328 – 329, kohta 95)

Maksimos Tunnustaja

Sen tähden Vapahtaja vielä toisaalla sanoo: »Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja» (Lk.12:33), »katso, silloin kaikki on teille puhdasta» (Lk.11:41). Silloin emme näet enää kuluta aikaamme huolehtimalla ruumiillisesta hyvinvoinnista, vaan kiiruhdamme puhdistamaan mielemme – Herra nimittää sitä sydämeksi – vihasta ja hillittömyydestä. Nämä kaksi nimittäin tahraavat mielen eivätkä suo sen nähdä Kristusta, joka asuu siinä pyhän kasteen armon kautta. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 13, kohta 73)

Joka tavoittelee hurskaasti viisautta ja odottaa valppaasti näkymättömien vihollisten hyökkäyksiä, anokoon rukouksessa sekä luonnollista tervettä arvostelukykyä, jonka valo tosin on rajallinen, että Hengen valaisevaa armoa. Terve arvostelukyky kasvattaa ruumista käytännön kilvoitusten avulla hyveeseen; Hengen armo puolestaan valaisee mielen valitsemaan toverikseen ennen mitään muuta viisauden. Viisauden avulla mieli hävittää kaikki pahuuden linnoitukset ja »jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan». (2Kor.10:4-5) Molempiin edellä mainittuihin viittaa myös Joosua, Nuunin poika, rukoillessaan, että »aurinko seisoisi alallaan Gibeonissa» – so. ettei Jumalan tuntemisen valo koskaan laskisi hänen hengellisen mietiskelynsä vuorella – »ja kuu Aijalonin laaksossa» (Joos.10:12) – so. että hänen luonnollinen arvostelukykynsä, joka valvoo lihan heikkoutta, pysyisi aina vankkumattomana hyveessä. (II:33) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta, Filokalia II , s.153, kohta 42)

Joka on urheasti kamppaillut ruumiinsa himojen kanssa ja käynyt hellittämätöntä taistelua saastaisia henkiä vastaan sekä karkottanut niiden herättämät mielikuvat sielustaan, rukoilkoon, että hänelle annettaisiin »puhdas sydän ja uusi vahva henki» (Ps.51:12) – ts. että hän armon avulla pääsisi kokonaan eroon pahoista ajatuksista ja tulisi täyteen jumalallisia ajatuksia. Näin Jumalan suuri ja loistava hengen maailma, joka koostuu siveellisyyttä, luontoa ja Jumalaa koskevista tutkiskeluista, alkaa elää hänessä. (II:79) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta, Filokalia II, s. 160,kohta 64)

Jotkut haluavat tietää, millainen on niiden tila jotka on havaittu otollisiksi pääsemään Jumalan valtakunnan täydellisyyteen. Tapahtuuko sielläkin edistymistä ja muutoksia vai pysyykö siellä kaikki muuttumattomassa tilassa? Millaisia ovat siellä ruumiit ja sielut ja mitä niistä on ajateltava? Näitä pohdiskeltaessa voidaan vertauskohteeksi ottaa ruumiillinen elämä, jossa ruoalla on kahtalainen tehtävä: se palvelee sekä ruokittavien kasvamista että heidän hengissä pysymistään. Niin kauan kuin emme ole täysikasvuisia, nautimme ravintoa kasvaaksemme; mutta kun ruumis lopettaa kasvunsa, ei sitä enää ruokita siksi että se kasvaisi, vaan sen elämän säilyttämiseksi. Samoin sielunkin elämässä ravinnolla on kahtalainen merkitys. Kun sielu ei ole vielä saavuttanut täydellisyyttä vaan vasta etenee sitä kohti, se saa ravintoa hyveistä ja hengellisistä tutkiskeluista, kunnes – käytyään läpi kaiken olevaisen – päätyy »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään». (Ef.4:13) Sen saavutettuaan sielu ei enää edisty tai kehity edellä mainittujen välillisten keinojen avulla, vaan saa välittömästi ravintoa yli ja ohi kaiken ymmärryksen. Koska sielu on kohonnut kaiken kasvamisen yläpuolelle, se nauttii tätä turmeltumatonta ravintoa ainoastaan Jumalan kaltaisen täydellisyytensä säilyttämiseksi ja saa siitä ikuisen hyvän olon. Tämän katoamattoman ravinnon suoma suunnaton kirkkaus avautuu sielulle, ja Jumalan armon osallisuus tekee siitä itsestään jumalan. Silloin sielu hylkää kaikki mielen ja aistien toiminnot sekä samalla myös ruumiin luonnolliset toiminnat, sillä ruumiskin on jumaloitunut yhdessä sielun kanssa edellytystensä mukaan. Silloin sekä sielu että ruumis ovat kauttaaltaan Jumalan säteilyä, sillä niiden luonnolliset piirteet ovat väistyneet Hänen ylenpalttisen kirkkautensa tieltä. (II: 88) (Pyhä Maksimos Tunnustaja:Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan ihmisekstulosta, Filokalia II , s. 162, kohta 69)

Mielemme pystyy luonnostaan saamaan tietoa ruumiillisista ja ruumiittomista olennoista. Mutta Pyhän Kolminaisuuden ilmestyksiä se voi kokea ainoastaan armosta: sen on tyydyttävä vain uskomaan, että Kolminaisuus on olemassa, eikä kyselemättä koskaan röyhkeästi mikä Hän on olemukseltaan, niin kuin pahat henget tekevät. Hengellisestä tiedosta osaton on täysin tietämätön siitä, kuinka hyve puhdistaa synnistä. (IV:42) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 186, kohta 142)

Pyhän Hengen vaikutus ilmenee itse kussakin meistä uskomme määrän mukaan. Näin me kukin omalta kohdaltamme olemme armon annostelijoita. Sen tähden ei kukaan ymmärtäväinen koskaan kadehdi sitä, jolla on runsaasti armolahjoja: hän tietää, että jokaisen omassa vallassa on kasvattaa omaa Jumalan hyvyyksien vastaanottokykyään. (V: 34) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s.19, kohta 179)

Jumalaa voidaan kutsua isäksi ja Hän myös todella armon kautta on niiden isä, joissa hyveet ovat aikaansaaneet sisäisen uudestisyntymisen Hengessä. Sen merkkinä he kantavat sielussaan heidät synnyttäneen Jumalan leimaa, joka näkyy hyveissä. Heidän elämässään on tapahtunut suuri muutos, joka saa muutkin ylistämään Jumalaa ja tarjoaa näille oivallisen hyveen esikuvan. Jumalaa ei näet ylistetä pelkillä sanoilla, vaan ennen kaikkea vanhurskauden teoilla, jotka kuuluttavat Hänen kunniaansa ja suuruuttaan paljon tehokkaammin kuin sanat. (VI: 86) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 209, kohta 223)

Thalassios Afrikkalainen

Joka on saavuttanut himottomuuden ja hengellisen tiedon, on saanut armon Jumalan edessä. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 214, kohta 13)

Syntien anteeksisaamisen merkkinä on himoista vapautuminen. Joka ei ole vapautunut himoista, ei vielä ole saanut anteeksiantamuksen armoa.(Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 221, kohta 100)

Vilpitön rakkaus johtaa hengelliseen tietoon luomakunnasta. Sitä seuraa kaikkien toiveiden täyttymys: Jumalan tuntemisen armo. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 245, kohta 62)

 

Abba Filemon

… Mitä enemmän vanhurskaus enenee meissä, sitä lähemmäksi pääsemme hengellistä kypsyyttä. Kun mieli on kohonnut täydellisyyteen, se liittyy kokonaan Jumalaan, tulee täyteen jumalallista valoa ja sille avautuvat sanoin kuvaamattomat salaisuudet. Silloin mieli todella oppii tietämään »missä on ymmärrys, missä on voima ja missä on taito, missä on pitkä ikä ja elämä, missä on silmien valo ja rauha». (Baaruk3:14) Sillä niin kauan kuin mieli vielä taistelee himoja vastaan, se ei kykene nauttimaan tällaisista asioista. Sekä hyveet että paheet näet sokaisevat mielen: paheet estävät näkemästä hyveitä ja hyveet paheita. Mutta kun taistelun tauottua mieli on tullut arvolliseksi pääsemään osalliseksi hengellisistä armolahjoista, se muuttuu armon voimasta kokonaan valon kaltaiseksi ja keskittyy hengellisten asioiden sisäiseen tarkasteluun. Silloin ihminen ei ole enää kiinni tämän maailman asioissa vaan on »siirtynyt kuolemasta elämään.» (Joh.5:24) Sen tähden ihmisellä, joka on antautunut kilvoituselämään, tulee olla puhdas sydän ja puhtaat ajatukset, niin että hänen sanansa olisivat puhtaita ja kelvollisia ylistämään Jumalaa – keskusteleehan Jumalaan liittynyt sielu jatkuvasti Hänen kanssaan. Veljet, meidänkin tulee kohota tälle hyveiden huipulle, ettemme himoihin takertuneina jäisi maan vangeiksi. Sillä ihminen, joka kilvoitellen lähestyy Jumalaa, on Hänen rakkautensa haavoittama ja tulee pyhästä valosta osalliseksi. Hän riemuitsee Herrassa ja kokee sanomatonta hengellistä iloa, kuten psalmirunoilija sanoo: »Silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. – Ja hän antaa sinun vanhurskautesi nousta niin kuin valkeuden ja sinun oikeutesi niin kuin keskipäivän.» (Ps.37:4, 6)…(Abba Filemon: Hyödyllinen kertomus abba Filemonista, Filokalia II, s. 266, kohta 19)

 

Pyhittäjä Teognostos

On mahdotonta kohota korkeuksiin ilman siipiä. Yhtä mahdotonta on saavuttaa toivottuja hyvyyksiä ilman tässä elämässä saatua varmaa vakaumusta siitä, että kerran on ne perivä. Tämän vakaumuksen saavat ne, jotka ovat täydellisesti sovitetut Jumalan kanssa äärimmäisen nöyryytensä tähden tai Pyhän Hengen armon vaikutuksesta. Heille on myös ominaista himottomuus, jonka täydellisyys määräytyy heidän sovituksensa ja puhdistumisensa asteesta. Mutta ne jotka eroavat ruumiista ilman tuota vakaumusta himojen talven vielä vallitessa tai sapattina (kts. Mt.24:20), toisin sanoen kun hyveet eivät ole tehneet heissä työtään, joutuvat tuomioistuimen eteen, ja heidän on vastattava teoistaan silloin kun on tilinteon aika. (Pyhittäjä Teognostos: Hyveiden harrastamisesta, Filokalia II, s. 283, kohta 44)

Pappeuden ies on sovelias ja sen kuorma on keveä kantaa (vrt. Mt.11:30) silloin kun se otetaan vastaan ja myönnetään laillisesti eikä Pyhän Hengen armoa ole kaupiteltu. Mutta jos tämä armo, joka ei ole hinnoiteltavissa, koetetaan saada inhimillisin toimin ja katoavaisilla lahjoilla ilman ylhäältä tulevaa kutsumusta, pappeuden kuorma käy todella erittäin raskaaksi, koska se lepää arvottomilla ja liian heikoilla hartioilla. Ies on silloin sangen kova, se hiertää pahoin kantajansa niskaa ja jäytää hänen voimiaan, ja jollei hän luovu siitä, se kuluttaa ja tuhoaa hänet kokonaan. (Pyhittäjä Teognostos: Pappeudesta, Filokalia II, s. 286, kohta 52)

Kun Jumalan armo vaikuttaa sinussa, niin että Jumalan läsnäolon tuntien seisot kyynelsilmin Hänen edessään, heittäydy silloin maahan kädet ristin muotoisesti levitettyinä ja painaen pääsi lattiaan ano poispääsyä täältä, että vapautuisit turmeluksesta ja kiusauksista. Älä kuitenkaan ano, että lähtösi tapahtuisi oman tahtosi mukaan, vaan tapahtukoon se niin kuin Jumala hyväksi näkee, vaikka halajat jo pois ja olet syvässä nöyryydessä valmis kohoamaan kyynelten kera Herran luo saadaksesi vapaana kaikesta maallisesta tyydyttää kaipauksesi ja antautua palavaan rukoukseen. Alistu kuitenkin kärsivällisesti siihen, että lähtösi siirtyy vielä ja ajattele, että Jumala on varannut sinulle jotakin parempaa. (Hebr.11:40) Pyri silti kaikin voimin ja ehdottoman päättävästi päämäärääsi äläkä koskaan tee, puhu, tavoittele tai ryhdy mihinkään Jumalan tahdon vastaiseen, ettet joutuisi eroon Hänen yhteydestään. (Pyhittäjä Teognostos: Hyveiden harrastamisesta, Filokalia II, s. 29, kohta 64)

 

Simeon Harras

Pyri hyödylliseksi esikuvaksi veljille kaikissa hyveissä: ole nöyrä, lempeä. armelias ja kuuliainen vähäisissä ja halvoissakin tehtävissä. Älä vihastu äläkä kiinny mihinkään. Elä köyhyydessä ja yksinkertaisesti muukalaisena kaikille. Ole harras äläkä utele turhia. kestä pahaa kärsivällisesti. Käy katsomassa sairaita ja lohduta murheellisia. Älä ketään, joka tahtoo kuulla sinulta hyödyllisen sanan, torju sen vuoksi että juuri keskustelet Jumalan kanssa, sillä rakkaus on rukousta arvokkaampi. Ole myötätuntoinen kaikkia kohtaan, älä ole turhamainen äläkä röyhkeä. Älä moiti ketään äläkä vaadi mitään igumeniltasi tai niiltä, joiden vastuulla ovat palvelutehtävät. Kunnioita pappeja ja ole tarkkaavainen rukouksessa, ole vaatimaton ja osoita rakkautta kaikille. Älä tutki ja kaivele pyhiä kirjoituksia vain tavoitellaksesi ihmisten kunnioitusta. Kyynelin kantamasi rukous ja armon valo opettavat sinulle kaiken. Kun joku kysyy sinulta jotakin hengellisestä elämästä, opeta häntä nöyrästi, ilman turhamaisuutta. Opasta häntä – sen mukaan kuin armo antaa sinulle sanoja – toimimaan Jumalan tahdon mukaan: kerro esimerkkejä omasta elämästäsi aivan kuin kertoisit jostakusta muusta, olipa hyötyä janoava sitten kuka tahansa. Älä liioin torju luotasi sitä, joka toivoo saavansa hengellistä hyötyä ja haluaa kysyä sinulta neuvoa jonkin mieltään ahdistavan ajatuksen tähden. Ota omiksesi hänen hairahduksensa, olivatpa ne millaisia tahansa. Itke ja rukoile hänen puolestaan: sekin on merkki rakkaudesta ja täydellisestä myötätunnosta. Älä torju puoleesi kääntyvää siksi, että pelkäät tällaisten asioiden kuulemisen vahingoittavan itseäsi. Jos armo on apunasi, et kärsi mitään vahinkoa. Tällaiset keskustelut on kuitenkin käytävä syrjäisessä paikassa, etteivät ne vahingoittaisi muita. Koska sinäkin olet ihminen saattavat ajatuksesi joutua hämmennyksiin; jos olet Jumalan armosta osallinen et hämmenny. Meitä näet opetetaan: »Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta, että tämä pelastuisi» (vrt.1Kor. 10:24,33). Mutta kuten jo edellä totesimme, sinun tulee varjella elämäsi vapaana kaikista elantoon ja omaisuuteen liittyvistä huolista. Ja tiedä, että armo vaikuttaa sinussa, silloin kun vilpittömästi pidät itseäsi kaikista ihmisistä syntisimpänä. En osaa selittää, kuinka tämä tapahtuu – Jumala sen tietää. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita, Filokalia III, ss. 86 -87, kohta 24)

 

Simeon Uusteologi

Pyhässä kasteessa saamme syntimme anteeksi ja vapaudumme muinaisesta kirouksesta ja Pyhä Henki pyhittää meidät läsnäolollaan. Mutta täydellistä armoa, sitä olotilaa josta Jumala sanoo »Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään» (2 Kor.6:16; 2 Moos.29:45) emme vielä silloin saa. Se kuuluu näet niille, joilla on horjumaton usko ja jotka osoittavat uskonsa myös teoin. Kadotamme nimittäin kokonaan kasteen suoman pyhityksenkin, jos taas taivumme pahoihin ja häpeällisiin tekoihin. Katumalla, tunnustamalla syntimme ja vuodattamalla kyyneleitä voimme kuitenkin saada syntimme anteeksi ja ottaa sitten vastaan ylhäältä laskeutuvan armon pyhityksen. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s.115, kohta 74)

Kihlaus ei ole varma, elleivät luotettavat todistajat ole allekirjoituksillaan varmentaneet aviosopimusta. Yhtä lailla ei armon valokaan ole varma, ellei se saa vahvistuksekseen käskyjen noudattamista ja hyveiden harjoitusta. Hengellisessä kihlauksessa näet käskyjen täyttäminen ja hyveet vastaavat aviosopimuksen todistajia. Niillä varmistavat kihlauksensa kaikki ne, jotka pelastuvat. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 116, kohta 77)

Talon katto lepää aina perustusten ja muun rakennuksen varassa. Perustukset taas lasketaan varta vasten kattoa kannattamaan – ne ovat välttämättömät ja tarpeelliset. Kattoa ei voi olla ilman perustuksia, ja toisaalta perustukset ilman kattoa jäävät hyödyttömiksi: rakennus on asuinkelvoton. Vastaavasti Hengen armo lepää käskyjen täyttämisen varassa. Käskyjen täyttäminen on siis ikään kuin Jumalan lahjan perustus. Hengen armo ei pysy meissä, ellemme noudata käskyjä. Pelkkä käskyjen täyttäminen taas – ilman Hengen armoa – ei ole tarpeen eikä siitä ole mitään hyötyä. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 117, kohta 83)

Talo jonka rakentaja on laiskuuttaan jättänyt vaille kattoa, ei ole vain käyttökelvoton vaan saattaa rakentajansakin naurunalaiseksi. Yhtä lailla keskeneräinen ja surkuteltava on täydellisten silmissä se, joka on käskyjen täyttämisen perustukselle pystyttänyt hyveiden korkeat seinät, mutta ei ole saanut Pyhän Hengen armoa, niin että näkisi ja tuntisi sen läsnäolon sielussaan. Hän on jäänyt vaille Hengen armoa kahdesta syystä: joko hän on lyönyt laimin katumuksen tai on katsonut hyveiden hankkimisen loputtomaksi ja toivottomaksi ja on jättänyt tekemättä jotakin näennäisesti ehkä vähäistä, jota ilman kuitenkin hyveiden talo jää torsoksi eikä sitä voida suojata Hengen armon katolla. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, ss. 117 – 118, kohta 84)

Sille joka Jumalan pelon tähden luopuu omasta tahdostaan, Herra antaa salaisesti ja ihmisen itsensä sitä tietämättä oman tahtonsa. Herra myös säilyttää sen pysyvästi hänen sydämessään, avaa hänen ymmärryksensä silmät näkemään sen ja antaa voimaa sen täyttämiseen. Tämän kaiken saa aikaan Pyhän Hengen armo, jota ilman mitään ei tapahdu. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 122, kohta 98)

 

Niketas Stithatoslainen

Pahat henget kauhistuvat jumalallisen Hengen armoa, etenkin kun se runsaana laskeutuu ihmissydämiin, koska olemme mietiskelyn ja puhtaan rukouksen puhdistamia. Ne eivät uskalla lähestyä Hengen armoa säteilevien majaa, vaan yrittävät vain mielikuvin, pelottavin ryskytyksin ja sekavin huudoin pelotella ja järkyttää kilvoittelijoita ja saada heidät luopumaan valvomisesta ja rukouksesta. Ne eivät säästä kilvoittelijoita silloinkaan, kun nämä laskeutuvat paljaalle permannolle nukkuakseen vähän. Pahat henget asettuvat väijyksiin, koska ne kadehtivat tuota vähäistäkin lepoa kilvoituksen vaivoista. Säpsäytyksillä ne karkottavat unen kilvoittelijoiden silmistä. Näin ne tahtovat tehdä heidän elämänsä entistäkin työläämmäksi ja tukalammaksi. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s.167, kohta 95)

Jumala haluaa testata todellisten kilvoittelijoiden edistymistä: siksi Hän panee heidät koetukselle ja sallii kiusausten lieskan kohdata heitä. Hän ottaa joksikin aikaa pois armon, joka kilvoittelijoille on annettu ylhäältä, ja päästää aika ajoin pahat henget järkyttämään heidän ajatustensa tyyneyttä. Tällä tavoin Hän tahtoo nähdä, mihin päin sielu kallistuu: tahtooko se miellyttää enemmän Luojaansa ja Hyväntekijäänsä vai maailmallisia aistinautintoja ja hivelevää hekumaa? Näin Jumala sitten joko antaa kilvoittelijoille kaksin verroin armoaan nähdessään heidän edistyvän rakkaudessa Häneen tai, jos he ovat kiintyneitä maallisiin, ruoskii heitä koettelemuksilla ja murheilla, kunnes he alkavat vihata näkyväisen epävakaisuutta ja pesevät kyynelillään pois maailmallisten nautintojen katkeruuden. (Niketas Stithatolainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s.175, kohta 14)

Voivatko vähääkään viisaita olla ne, jotka synnyttävät pahansuopaisuutta? Kuinka kateelliset saattavat sanoa, kuten Jeremia kertoo: »Me olemme viisaita ja meillä on Herran laki»’? (vrt. Jer.8:8-9 LXX) Hehän riutuvat kateudesta niitä kohtaan, joille Jumalan tunteminen ja jumalallinen viisaus ovat suoneet Hengen armon. Turhaksi on tämän maailman valhetieto osoittautunut oppineille ja viisaille, kun he kuitenkin ovat eksyneet oikeasta tiedosta. Nämä »viisaat» joutuvat häpeään, koska olivat langenneet eroon Lohduttaja – Hengen viisaudesta. He näkivät, kuinka tämä todellinen viisaus kasvoi kalastajissa, ja saivat pelätä heidän sanojensa voimaa. He takertuivat kalastajien ajatusten verkkoihin, koska olivat hylänneet todellisen viisauden ja Herran tuntemisen. (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 242, kohta 63)

Miksi kateuden kalvamat, jotka itse ovat hylänneet Jumalan viisauden lähteen, katsovat karsaasti niitä, jotka ovat saaneet Hengen armon rikkaudet ja tulisen kielen, joka on kuin »kerkeän kirjurin kynä» (vrt. Ps.45:2)? Jos hekin vaeltaisivat Jumalan tiellä, he saisivat asua himottomuuden rauhassa ikiaikoihin asti ja oppisivat tietämään, missä on ymmärrys ja voima, missä järkevyys ja tieto olevaisista, missä pitkäikäisyys ja elämä, missä silmien valo, missä viisaus ja rauha. (Baaruk 3:14 LXX) He tietäisivät myös, kuka löytää viisauden asuinsijan ja astuu sen aarrekammioihin. Sillä Jumala käskee profeetan kautta sanan palvelukseen antautuneita: »Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti.» (Jer.23:28) Ja toisaalla Hän käskee: »Kirjoita kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhunut, kirjaan.» (Jer.30:2) Jos pahansuovat ymmärtäisivät tämän, ei heitä koskaan kalvaisi kateus niitä kohtaan jotka ovat saaneet Hengen armon.(Niketas Stithatolainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 243, kohta 64)

Kukaan Kristukseen kastettu ja Häneen uskova ei jää osattomaksi Pyhän Hengen armosta, ellei hän ole kokonaan antautunut vihollishengen valtaan, niin että on teoillaan saastuttanut uskonsa, tai ellei hän ole veltto ja välinpitämätön. Pyhän Hengen täyteyden saa varmasti se, joka ei päästä pyhässä kasteessa saamaansa Hengen esikoislahjaa sammumaan, tai – jos se on sammunut – sytyttää sen uudelleen tekemällä vanhurskauden tekoja. Sillä Hengen täyteys suo hyvän kilvoituksen hyvin kilvoitelleelle Jumalan viisauden sanat Kirkon opetukseksi tai antaa hänelle Jumalan salaisuuksia koskevan tiedon sanat: näin hän saa tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet. Tai sitten kilvoittelija saa Hengen kautta sisäistyneen uskon, niin että hän Aabrahamin tavoin uskoo Jumalan lupauksiin. Hän saattaa myös saada lahjan parantaa sairaita, tehdä voimallisia tekoja – karkottaa pahoja henkiä ja tehdä tunnustekoja – tai profetoimisen lahjan, niin että hän näkee ennalta ja ennustaa tulevaisia. Pyhän Hengen armo saattaa suoda kilvoittelijalle myös lahjan arvioida henkiä – erottaa kuka puhuu Jumalan Hengessä, kuka ei – tai lahjan tulkita kieliä (Vrt.1 Kor. 12: 8-11). Joku saattaa saada lahjan avustaa vaivaan joutuneita tai johtaa Jumalan seurakuntia ja kansaa (Vrt.1 Kor. 12: 28), tai sitten kyvyn rakastaa kaikkia siihen liittyvine armolahjoineen, joita ovat pitkämielisyys, lempeys ja muut senkaltaiset. (1 Kor.13: 4) Jos kuitenkin on joku, jolla ei ole mitään näistä lahjoista, en tiedä, kuinka voisin kutsua häntä uskovaksi, kuinka voisin liittää hänet niiden joukkoon, jotka ovat pyhässä kasteessa pukeutuneet Kristukseen . (Gal.3:27)(Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 254 – 255, kohta 86)

 

Teoleptos

Älä ruumiisi heikkouden tähden hylkää rukousta yhtenäkään elämäsi päivänä, sanoohan apostolikin: »Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.» (2 Kor.12:10) Päivittäisestä rukouksesta on suuri hyöty, sillä rukous yhdessä armon kanssa nostaa sinut nopeasti pystyyn. Missä on Hengen lohdutus, siellä eivät sairaus ja alakuloisuus pitkään majaile. (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Yhdeksän kohtaa salaisesta työskentelystä, Filokalia IV, s. 27, kohta 9)

 

Gregorios Tessalonikalainen

Ja oi ihmettä, armon valon valaisema vuoritien taivaltaja pääsee katselemaan yliluonnollisia asioita milloin alkuperäisen matkakumppaninsa aineellisen ruumiin yhteydessä milloin erossa siitä, aina kulloisenkin kohoamisvaiheen mukaan. Hän ei näet kohoa ymmärryksen mielikuvituksellisilla siivillä, niin että ymmärrys harhailisi sokean tavoin pystymättä tarkkaan ja epäilemättä käsittämään sen enempää taakseen jättämäänsä aistimaailmaa kuin yläpuolellaan siintävää henkimaailmaakaan. Hän todellakin kohoaa Hengen kuvaamattoman voiman vaikutuksesta, ja sanoin selittämättömällä hengellisellä ymmärryksellä hän kuulee »sanomattomia sanoja» (2Kor.12:4) ja näkee näkymättömiä asioita. Hän täyttyy yltyleensä ihmetyksellä jo täältä lähtien, vaikkei vielä olekaan henkimaailmassa, ja alkaa kilpailla ruumiittomien voimien kanssa, jotka veisaavat väsymättä ylistysvirttä Jumalalle. Hänestä on tullut todellinen, vaikkakin maanpäällinen, Jumalan enkeli. Itsessään hän johtaa koko luomakuntaa Jumalan luo, koska hän on itse osallinen kaikista luoduista. Nyt hän pääsee osalliseksi myös kaiken luodun yläpuolella Olevasta, että Jumalan kuva olisi hänessä joka suhteessa täydellinen.

Pyhä Neilos sanoo, että tällaisen ihmisen mieli on verrattavissa taivaan kuulaaseen sineen, johon rukouksen aikana syttyy Pyhän Kolminaisuuden valo. Ja hän jatkaa: »Jos joku tahtoo nähdä mielensä varsinaisen tilan, hän pidättyköön kaikista ajatuksista ja silloin hän näkee mielensä safiirin- tai taivaansinisenä.» Ilman himottomuutta on kuitenkin mahdotonta saavuttaa tällaista tilaa, sen tähden tarvitaankin avuksi Jumalaa, joka suo mielelle sille luonnostaan kuuluvan valon.

Pyhä Diadokhos taas sanoo: »Armo suo uudestisyntymisen »kasteen kautta meille kaksi lahjaa, joista toinen on äärettömästi toista arvokkaampi. Ensimmäisen lahjan saamme heti kasteessa: armo uudistaa meidät jo kastevedessä ja kirkastaa kaikki sielumme piirteet – so. meissä olevan Jumalan kuvan – pesten pois synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös meidän osuuttamme: kun mielemme alkaa tajuta ja maistaa Pyhän Hengen hyvyyttä, tietäkäämme silloin, että armo alkaa tavallaan maalata kuvan päälle kaltaisuutta. – – Sisäinen havaintokykymme ilmaisee, että meissä on kehkeytymässä Jumalan kaltaisuus, mutta sen täydellisyyden opimme tuntemaan vasta armon kirkastamina.»

Diadokhos jatkaa vielä: »Hengellistä rakkautta mieli ei voi saavuttaa muuten kuin Pyhän Hengen kirkastaessa sen niin, että se on siitä selvästi tietoinen. Ellei mieli koe sellaista Jumalan kirkkautta eikä siten saavuta Jumalan kaltaisuuden täyteyttä, se jää osattomaksi täydellisestä rakkaudesta, siitäkin huolimatta että sillä olisi kaikki muut hyveet.» Olemme myös kuulleet pyhän lisak Syyrialaisen opettavan, että armon täyttämä mieli näkee rukouksen aikana oman puhtautensa taivaan sinenä, jota Israelin vanhimmat kutsuivat »Jumalan paikaksi» (2Moos.249 – 11 LXX), Jumalan näyttäytyessä heille vuorella. Pyhä Iisak sanoo myös: »Mielen puhtaus on sitä, että siinä rukouksen aikana hohtaa Pyhän Kolminaisuuden valo.»

Mieli joka on tullut otolliseksi saamaan jumalallisen valon, välittää myös itseensä yhdistyneeseen ruumiiseen runsaasti jumalallisen kauneuden merkkejä. Tällä tavoin se toimii siltana lihan aineellisuudesta Jumalan armoon ja suo ruumiille voiman tehdä sellaista, mihin se ei muuten pystyisi. Tästä mielen ruumiiseenkin välittämästä jumalallisesta valosta kumpuaa toisaalta Jumalan kaltaisuudesta todistava valtaisa into hyveeseen, toisaalta taas kaiken pahan täydellinen torjuminen tai ainakin haluttomuus pahaan. Siitä seuraa myös, että Sana tulee ja selvittää mielelle olevaisten olemuksen ja mielen oman puhtauden ansiosta paljastaa sille luonnon salaisuudet. Niistä sitten uskovan ymmärrys kohoaa vastaavasti yliluonnollisten asiain tajuamiseen, jonka Sanan Isä itse on kytkenyt tällaisiin aineettomiin yhteyksiin. Tämä ruumiissakin vaikuttava jumalallinen valo on alkuna myös moninaisille ihmeellisille ilmiöille, esim. selvänäkemiselle, ennalta näkemiselle ja kaukaisten tapahtumien kuvaamiselle aivan kuin ne tapahtuisivat silmiemme edessä.

Huomionarvoista on, että nämä autuaat ihmeellisiä kykyjä saaneet eivät mitenkään ole tavoitelleet näitä kykyjä. Niin kuin auringonpaisteessa näemme etsimättä myös ilmassa leijuvat tomuhiukkaset, siten hekin kohdatessaan puhtaina jumalalliset säteet, jotka luonnostaan paljastavat kaiken saavat puhtauttaan vastaavassa määrin nähdä nykyisten ja menneiden lisäksi myös tulevaisia aivan kuin ylimääräisenä nähtävyytenä vaeltamallaan vuoritiellä. Se mihin he tietoisesti ovat pyrkineet, on ollut mielen palauttaminen ja keskittäminen omaan itseensä tai paremminkin – niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin -kaikkien sielunvoimien palauttaminen mieleen, niin että ne toimivat mielen ohjauksessa, siis Jumalan tahdon mukaan. Silloin sielunvoimat parantuvat ja alkavat muistuttaa Alkukuvaansa, ja armo palauttaa ne jälleen niiden alkuperäiseen suurenmoiseen kauneuteen. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, ss. 80 – 82, kohta 38)

Murheen alkuvaiheessa sielu pyrkii ikään kuin kihlautumaan Jumalalle, vaikka se näyttääkin lähes saavuttamattoman kaukaiselta päämäärältä. Sen tähden ne, jotka ikävöivät Ylkää ja murehtivat, koska Hän ei mitenkään osoita suostuvaisuuttaan. puhuttelevat Häntä siten kuin on tapana ennen kihlausta. Valittaen ja vaikeroiden he kutsuvat Häntä, joka pysyy poissa eikä ehkä koskaan tule heidän luokseen. Mutta kun murhe on kasvanut täyteen mittaansa, sielu yhtyy puhtaan morsiamen tavoin täydellisesti Ylkään. Sen tähden Paavalikin, kutsuttuaan ensin aviopuolisoiden yhdeksi lihaksi yhtymistä suureksi salaisuudeksi, lisää: »Minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.» (Ef. 5:32) Kuten aviopuolisot ovat yksi liha, niin myös Jumalan omat ovat yksi henki Hänen kanssaan. Samainen apostoli ilmaisee tämänkin selvästi sanoessaan: »Joka yhtyy Herraan, on yksi henki Hänen kanssaan.” (1Kor.6:17) Missä ovatkaan ne, jotka väittävät että pyhissä asuva armo on luotua’? Tietäkööt he herjaavansa itseään Pyhää Henkeä, joka armoa jakaessaan on tullut yhdeksi pyhien kanssa.(Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 86, kohta 43)

Kun nyt joku puhdistaa ruumiinsa itsehillinnällä, kääntää jumalallisen rakkauden voimalla vihan ja intohimon hyveiden aiheiksi ja kohottaa rukouksessa mielensä Jumalan eteen vilpittömänä ja puhtaana, hän saa – ja myös näkee itsessään – sen armon. joka on luvattu puhdassydämisille (vrt. Mt.5:8). Hän voi yhdessä Paavalin kanssa sanoa: »Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämeemme ja valaisi sen tuntemaan Jumalan kirkkauden Jeesuksen Kristuksen kasvoissa.» (2Kor.4:6; UT:n virallinen suomennos ei anna oikeata tulkintaa. Suom.) Ja apostoli jatkaa: »Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa» (2Kor.4:7) – saviastioilla hän tarkoittaa ruumistamme. Jos siis pidämme mielemme ruumiin sisällä, menettelemmekö silloin vastoin mielen suuruutta ja jaloutta’? Kuka voisi väittää jotakin tällaista? Vain sellainen joka ei ole hengellinen ja jonka mieli – niin ihmisen mieli kuin onkin – on aivan osaton Jumalan armosta.(Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus, Filokalia IV, s.102, kohta 2)

 

Munkit Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaiset

Apostolin mukaan itse Jumala on meidän opettajamme (vrt.1Tess.4:9), koska kannamme sydämissämme uutta lakia, joka on tultakin kirkkaammin sanoitta sinne kirjoitettu. (Jer.31: 33) Nämä jumalalliset sanat edellyttävät, että vaellamme hyvän ja vilpittömän Hengen ohjauksessa ja vietämme enkelimäistä elämää kuin ainakin Jumalan lapset ja perilliset sekä Kristuksen kanssaperilliset. (Room.8:17) Meidän tulisi myös tuntea Herra, ilman että kenenkään tarvitsisi meitä siihen opettaa ja kehottaa. (vrt. Jer.31:34) Olemme kuitenkin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien harhautuneet pois hyvästä ja poikenneet pahaan. Leppymätön vihollisemme, tuo kauhea Beliar eksytyksineen, lisää vielä taipumustamme kaikota yhä kauemmaksi Jumalan pelastavaisista käskyistä ja panee meidät kulkemaan kohti tuhoisia kuiluja. Ja mikä surkuteltavinta: se on kiihottanut meidät toimimaan ja ajattelemaan vastoin omaa etuamme. »Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat poikenneet pois suoralta polulta, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet.” (Ps14:2-3; vapaa sitaatti) Olemme pelkästään liha (1Moos.6:3), vailla jumalallista armoa, ja siksi tarvitsemme toisiltamme apua ja kannustusta hyvään. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss. 122 – 123, kohta 1)

Kaiken Jumalan tahdon mukaisen työskentelyn alku on lyhyesti siinä, että pyrimme kaikin voimin ja kaikin tavoin elämään kaikkien Vapahtajan jumalalliseksi tekevien käskyjen mukaan. Päämääränä taas on, että niitä noudattamalla kokisimme jälleen sen täydellisen hengellisen uudistumisen tai uudelleen luomisen – miten sitten haluatkin nimittää tätä lahjaa, jonka meissä sai alussa aikaan ikään kuin ylhäältä pyhän kasteen myötäjäisiksi saamamme armo. Riisumme pois vanhan Aadamin tekoineen ja haluineen ja pukeudumme uuteen hengelliseen ihmiseen (vrt. Kol.3:9 -10), joka on Herra Jeesus Kristus. Pyhä Paavali sanoo: »Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä»’ ja »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.» (Gal.4:19) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss.124 -125, kohta 4)

Mitä armo on ja kuinka pääsemme siitä osallisiksi? Mikä himmentää sen ja mikä kirkastaa jälleen? Näihin kysymyksiin antaa selvityksen mies, jonka sekä sielu että kieli ovat kaikkea kultaa kirkkaammat. Hän sanoo: »Mitä apostoli tarkoittaa sanoessaan, että ’me kaikki, jotka katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta muutumme saman kuvan kaltaisiksi’? (2 Kor. 3: 18) Tämä oli selvempää silloin kun ihmeiden armolahjat vaikuttivat, mutta nytkään sitä ei ole vaikea nähdä, jos vain omistaa uskon silmät. Kasteen jälkeen sielumme loistaa Hengen puhdistamana aurinkoakin kirkkaammin. Emme ainoastaan katsele Jumalan kirkkautta, vaan meihinkin tarttuu jotakin sen hohteesta. Puhdistettu hopea heijastaa auringonpaisteessa ei vain omaa hohdettaan vaan myös auringon kirkkautta. Samoin kasteessa puhdistunut sielukin, josta on tullut hopeaakin kirkkaampi, saa oman kirkkautensa vahvistukseksi säteen Hengen kirkkautta – sellaista kirkkautta, jonka suo Herra joka on Henki. (vrt. 2Kor. 3:18)»

Vähän myöhemmin pyhä Johannes Krysostomos jatkaa: »Jos tahdot, osoitan tämän sinulle vielä kouraantuntuvammin apostoleista. Ajattele Paavalia jonka vaatteet tekivät ihmeitä (Apt.19:12), ja Pietaria, jonka varjossa oli ihmeitä tekevä voima. (Apt. 5:15) Jollei heissä olisi ollut Kuninkaan kuvaa eikä heidän säteilynsä olisi ollut jotakin sellaista mitä me emme voi saavuttaa, eivät heidän vaatteensa ja varjonsa olisi vaikuttaneet niin voimakkaasti. Pelkät kuninkaan vaatteetkin ovat rosvoille kauhistus.

Haluatko nähdä, kuinka armo säteilee myös ruumiissa? On kirjoitettu: he loivat katseensa Stefanuksen kasvoihin, ja hänen kasvonsa olivat heistä kuin enkelin kasvot. (Apt.6:15) Tämä ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna siihen kirkkauteen, joka säteili hänen sisimmässään. Sillä sitä mikä aikoinaan näkyi Mooseksen kasvoilla (2Moos.34:30), apostolit ja heidän työtoverinsa kantoivat sielussaan, tai oikeastaan vielä paljon sitä enemmän. Mooseksen yhteydessä oli kyse ilmiöstä joka ennemminkin kuului aistimaailmaan, apostolien kohdalla taas tilasta joka ei kuulu ruumiin piiriin.

Kun hehkuvat kappaleet lähestyvät kirkkaita esineitä, ne heijastavat niihin hohdettaan. Samoin tapahtuu uskovillekin. Siksi ne jotka kokevat jotakin tällaista, irrottautuvat maallisista ja uneksivat vain taivaallisista. Mutta voi! – tässä voisi huoata katkerasti -, vaikka meidät on kohotettu näin korkeaan arvoon, emme edes ymmärrä mistä on kyse, koska kadotamme nopeasti kaiken mistä edellä on ollut puhe ja innostumme aineellisiin asioihin. Tämä sanoin kuvaamaton pelottava kirkkaus säilyy meissä näet vain päivän pari kasteen jälkeen. Sitten tukahdutamme sen päästämällä sisään maallisten huolten myrskyn ja niiden sankoilla pilvillä peitämme kirkkauden säteiden loiston.»

Toisaalla Krysostomos sanoo vielä: »Niiden ruumiit jotka ovat eläneet Jumalalle otollisesti, pukeutuvat niin suureen kirkkauteen, ettei näillä silmillä ole mahdollista edes nähdä sitä. Vain joitakin merkkejä ja hämäriä muistumia tällaisesta kirkkaudesta on Jumala tuonut silmiemme eteen Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Vanhan liiton aikana Mooseksen kasvoja valaisi sellainen kirkkaus, etteivät israelilaisten silmät kestäneet sitä nähdä. (2Moos.34:30) Uuden liiton aikana Kristuksen kasvot loistivat vielä paljon kirkkaammin. (Mt.17:2)»

Kuulitko, mitä Henki puhuu? Oletko käsittänyt salaisuuden voiman? Oletko tajunnut, millaisia tuskia tietää hengellinen uudistumisemme, kun synnymme täysin uudestaan pyhässä kasteessa? Millaiset ovat sen hedelmät, mikä sen täyteys ja mitkä palkinnot siitä seuraavat? Näetkö kuinka meidän vallassamme on joko lisätä tai vähentää tätä yliluonnollista armoa, joko kirkastaa tai himmentää sitä siinä määrin kuin se meistä riippuu.

Armon himmentää elatushuolten pyörremyrsky ja sen kintereillä hiipivä pilkkopimeä himojen yö. Maalliset huolet hyökkäävät näet kimppuumme myrskyn tai tulvavirran tavoin. Ne hautaavat sielun alleen eivätkä salli sen vetää henkeä tai nostaa silmiään kohti todella hyvää ja autuaallista, jota varten se on luotu. Kun nautintojen kuohu ja niiden huurut ovat ensin järisyttäneet ja ärsyttäneet sielua, maalliset huolet pimentävät ja hukuttavat sen.

Armon taas kirkastaa kaikki mikä on äskeisille vastakkaista, ts. kaikki mikä syntyy jumalalliseksi tekevien käskyjen noudattamisesta niissä jotka eivät vaella lihan vaan hengen mukaan. Apostoli sanoo: »vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.» (Gal.5:16) Se kaikki on hyödyllistä ja pelastavaista ja johtaa portaiden tavoin huipulle, askelmista ylimmälle: rakkauteen, joka on Jumala. (1Joh.4:8) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss.125 -126, kohta 5)

Jumalallisessa kohdussa – pyhässä kastealtaassa – saamme täysin lahjaksi Jumalan armon. Jos kuitenkin myöhemmin peitämme sen himojen usvaan, niin kuin valitettavasti tapahtuu, käyttämällä väärin ajallisia asioita ja antautumalla elatushuoliin, on meillä silloinkin katumuksen kautta ja jumalalliseksi tekeviä käskyjä noudattamalla mahdollisuus saada takaisin tämä yliluonnollinen kirkkaus, tulla uudelleen sen omistajiksi ja nähdä selvästi, kuinka se kuoriutuu esiin himojen kätköstä. Armo paljastuu siis sen mukaan kuin itse kukin edistyy uskossa ja uurastuksessa, mutta ennen kaikkea kuitenkin Herran Jeesuksen Kristuksen puollon tähden ja Hänen hyvästä tahdostaan. Pyhä Markus sanoo: »Täydellisenä Jumalana Kristus on lahjoittanut kastetuille Pyhän Hengen täydellisen armon, johon meidän ei ole tarvis mitään lisätä. Tämä armo avautuu ja ilmestyy meille sitä mukaa kuin edistymme käskyjen toteuttamisessa. Se itse lisää meille uskoa, ’kunnes me kaikki pääsemme yhteen uskossa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään’ (Ef.4:13).» Mitä siis tuommekin Herralle sen jälkeen kun olemme uudestisyntyneet Hänen voimallaan, se on jo ollut meissä sisimpämme kätkössä ja on Hänen antamaansa ja Hänestä lähtöisin. Sen joka vaeltaa Jumalan tahdon mukaan, tulee noudattaa kaikkia käskyjä, mutta ennen kaikkea hänen on ponnisteltava niiden käskyjen täyttämiseksi, jotka ovat muita tärkeämpiä ja ikään kuin yleisluonteisempia. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s.12, kohta 6)

Kuten jo sanoimme, kaiken toimintamme alku ja perusta on pelastavaisten käskyjen mukainen elämä. Tällaisen elämän lopputuloksena ja hedelmänä on, että löydämme uudestaan täydellisenä sen Hengen armon, joka aluksi on meille lahjoitettu kasteen kautta ja siten on jo meissä – »Jumala ei armolahjojaan kadu» (Room.11: 29), kuten apostoli sanoo. Armo on kuitenkin hautautunut meissä himoihin ja paljastuu vasta sitten, kun uurastamme käskyjen täyttämiseksi. Siksi tehtävänämme onkin täyttää mahdollisuuksien mukaan kaikki jumalalliseksi tekevät käskyt ja siten pyrkiä kaikin tavoin siihen, että Henki pääsisi meissä uudestaan esiin kirkkaana ja selvästi havaittavana.

Autuas Daavid sanoo Jumalalle: »Sinun lakisi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni.» (Ps.119:105) Toisaalla hän sanoo: »Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.» (Ps.19:9) Ja vielä: »Sen tähden minä vaellan kaikessa suoraan, kaikkien sinun asetuksiesi mukaan.» (Ps.119:128) Opetuslapsi, joka nojasi Kristuksen rintaa vasten, puolestaan toteaa: »Joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä» (1Joh.3:24) ja »hänen käskynsä eivät ole raskaat» (1Joh.5:3). Vapahtaja itse sanoo: »Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle. Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani.» (Joh.14:21, 23 – 24)

Suurin huomio on kohdistettava nimenomaan käskyistä tärkeimpiin ja yleisluonteisimpiin, jotka ovat ikään kuin muiden äitejä. Siten pääsemme Jumalan avulla kompastelematta siihen päämäärään jonka jalon uurastuksen alussa itsellemme asetimme, sekä saavutamme myös kaipauksemme täyttymyksen: Henki alkaa ilmetä meissä. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s. 129, 7)

Huomaa, että uskoa on Jumalan sanan mukaan kahta lajia. Ensinnäkin on yleinen kaikille oikeauskoisille Kristityille yhteinen usko, johon meidät on elämämme alussa kastettu, ja siinä uskossa toivoaksemme myös täältä sen lopussa lähdemme.

Toinen uskon laji taas on vain harvojen omaisuutta. Se kuuluu vain niille, joista kaikkien jumalalliseksi tekevien käskyjen täyttämisen kautta on tullut jälleen Jumalan kuvia ja kaltaisia ja jotka näin armon jumalallisen valon runsain määrin heitä valaistessa ovat panneet kaiken toivonsa Herraan. Onpa heidän toivonsa niin täydellinen – mikä suuriarvoinen asia! – etteivät he Herran sanoin ollenkaan epäile (vrt. Mt.21:21) rukouksen aikana, ettei Jumala kuulisi heidän pyyntöjään, vaan anovat uskoen, ja niin saavat viivytyksittä kaikkea, mikä on heille hyödyksi. Vilpittömistä teoistaan nämä autuaat ovat saaneet sellaisen uskonvarmuuden, että ovat kokonaan panneet syrjään kaiken todennäköisyyden, epäilyt ja epäröinnit ja lakanneet täysin huolehtimasta itsestään. He ovat kaikki kokonaan uppoutuneet Jumalaan suuntautuneen uskon, toivon ja rakkauden pyhään huumeeseen. He ovat kokeneet sen autuaan ja parantavan muutoksen, jonka Korkeimman oikea käsi saa aikaan, niin kuin Daavid julistaa.” (Ps.77:11 LXX:n antamassa merkityksessä)

Tässä ei ole tarpeen esitellä laajemmin ensimmäistä uskon lajia, sen sijaan toisen käsittely on hyvinkin ajankohtainen. Tämä toinen uskon laji puhkeaa kukkaan ensimmäisen ansiosta ja syntyy sen jumalallisena hedelmänä. Usko on näet eräänlainen jumalalliseksi tekevän vaikenemiskilvoituksen juuri ja ydin. »Jollet usko», sanoo Portaiden kirjoittaja, »kuinka voit ryhtyä vaikenemiskilvoitukseen’?» Ja jumalallinen Daavid sanoo: »Minä uskon, sen tähden minä puhun.» (Ps.16:10) Suuri apostoli Paavali puolestaan selittää: »Usko on sen todellisuutta mitä toivotaan, vakuuttumista niistä asioista joita ei voi nähdä» ja vakuuttaa: »Vanhurskas on elävä uskosta» (Room.1:17).

Vapahtaja itse sanoi opetuslapsilleen, jotka pyysivät Häntä lisäämään heille uskoa: »Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ’Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen’, ja se tottelisi teitä» (Lk.17: 5-6). Samoin Hän sanoi: »Jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuulle tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: ’Kohoa ja heittäydy mereen’, niin se tapahtuisi. Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte.» (Mt.21:21 – 22)Sairaalle Hän sanoi: »Sinun uskosi on sinut pelastanut.» (Lk.17:19)

Pyhittäjä Iisak Syyrialainen opettaa:

Usko on hienojakoisempaa ja kevyempää kuin tieto, yhtä lailla kuin tieto on hienojakoisempaa kuin aistein havaittavat asiat. Kaikki pyhät, jotka ovat tulleet otollisiksi tähän elämäntapaan – pyhään ihmetykseen Jumalan edessä – vaeltavat uskon vahvistamina yliluonnollisen elämän nautinnoissa. Uskolla emme tässä tarkoita uskoa Jumalan kolmeen erillisinä kumarrettavaan persoonaan tai Jumaluuden kaiken yläpuolella olevaan yhteen luontoon tai Hänen ihmeelliseen suunnitelmaansa ihmiskunnan pelastamiseksi, kun Hän otti päälleen meidän luontomme – tätä emme tarkoita, vaikka tämäkin usko on sangen ylevä. Tarkoitan sitä uskoa, jonka armon valo saa sarastamaan sielussa yhtyessään ymmärryksen todistukseen. Tämä usko vahvistaa sydämen, niin että se pysyy empimättä varmana toivossaan, kuitenkin kaukana kaikesta omahyväisyydestä. Tämä usko ei tule korvin kuultavaksi, vaan se avaa hengelliset silmät näkemään sielun salaisuudet, salaisen jumalallisen rikkauden, joka on kätkössä lihan lapsilta ja paljastuu hengessä niille, jotka saavat aterioida Kristuksen pöydässä Hänen lakejaan tutkiskellen. Herra itse on sanonut: »Jos te pidätte minun käskyni, lähetän minä teille Lohduttajan, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, ja hän opettaa teille koko totuuden.» (vrt. Joh.14:15,17; 16:13)

Pyhä lisak jatkaa vielä:

Siihen saakka kunnes tulee Hän, joka on salaisuuksien täyttymys, ja kunnes ne paljastuvat meille kokonaan, usko toimittaa Jumalan ja pyhien välillä sanoin ilmaisemattomia sakramentteja. Suokoon Kristus armossaan, että mekin saisimme osallistua näihin salaisuuksiin – täällä vakuutena tulevaisista ja siellä, ts. taivasten valtakunnassa, todellisesti yhdessä Häntä rakastavien kanssa. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s.148: 16 B)

Muistamalla aina Herraa Jeesusta sydämensä syvyydessä kilvoittelija sekä pidättyy pahoista teoista että välttää helposti myös himokkaat ajatukset ja sopimattomat mielikuvat, niin kuin on kirjoitettu: »Vaeltakaa hengessä, niin ette lihan himoa täytä.» (Gal.5:16) Itse asiassa enemmänkin: kilvoittelija on kokonaan vapautunut kaikista pahoista ajatuksista ja sopimattomista mielikuvista, koska hänen palava intonsa hyveeseen on polttanut poroksi ja hävittänyt jäljettömiin kaiken pahuuden, mikä ennen vaikutti hänessä joko aistien kautta tai ajatuksissa. Samalla hän tuhoaa myös demonit, nuo pahuuden vahingoniloisina ilkkuvat päälliköt.

Pyhä Iisak sanoo:

Pahoille hengille kauhistuttava mutta Jumalalle ja Hänen enkeleilleen rakas on se, joka palavassa innossaan kiskoo juurineen vihollisen istuttamat ohdakkeet sydämestään. Hän edistyy niin pitkälle, että saa jo täällä varmuuden Jumalan rakkaudesta, ja armon jumalallinen valo valaisee pysyvästi hänen olemuksensa, niin että hän itse ja muutkin voivat sen selvästi havaita. Tuon edistymisen voit halutessasi ilmaista näinkin: hän palaa iloiten siihen jaloon tilaan ja hengelliseen lapseuteen, joka on meille kasteen armon kautta ylhäältä suotu. Tämä on Jerusalem ja se Jumalan valtakunta, joka Herran sanojen mukaan on »sisällisesti meissä» (Lk.17:21). Tämä tila on Jumalan kirkkauden pilvi, johon vain puhdassydämiset voivat astua katselemaan Valtiaansa kasvoja. (vrt. Mt.5:8) Älköön kuitenkaan kukaan pyrkikö tietoisesti tavoittelemaan Jumalan ilmestymistä, ettei erehdyksessä avaisi sydämensä ovea viholliselle, joka tosin tekeytyy valoksi, mutta on todellinen pimeys. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s. 219, kohta 60)

Jotkut kuitenkin epäröivät vielä ja ottavat vastaan mielikuvia ja monia ja monenkaltaisia mietiskelynäkyjä. He väittävät meitä vastaan ja katsovat seuraavansa pyhien jälkiä. He vetoavat Gregorios Teologin sanoihin, että me voimme hahmotella Jumalan ainoastaan mielen avulla, emme Hänen olemuksensa vaan ominaisuuksiensa perusteella, niin että erilaiset mielikuvat yhdistyvät yhdeksi totuuden kuvaksi. Jumalallinen Maksimoskin sanoo – he muistuttavat -, ettei käytännön kilvoitus riitä yksin vapauttamaan meitä himoista vaan lisäksi tarvitaan monia ja monenkaltaisia mietiskelynäkyjä. Samaa sanovat monet muutkin pyhät.

Tällaisiin lauselmiin turvautuvat unohtavat kuitenkin, että pyhät isät eivät tässä yhteydessä tarkoita ylhäältä annettua hengellisen työskentelyn armolahjaa, joka tiedon ja sisäisen näkemisen kautta yhdistää ihmisen kokemusperäisesti Jumalaan. Puheena olevilla lausumillaan isät tarkoittavat omaan ponnisteluun perustuvaa hengellistä tutkiskelua, joka koostuu viisaudesta ja olevaisten suhteiden ja sopusoinnun tarkastelusta ja lähestyy siten vaikkakin epäselvästi Jumala-käsitettä. Sitä voivat useimmat, tai itse asiassa kaikki, harjoittaa. Tämä on päivänselvää niille, jotka tutkivat tarkoin puheena olleita ja muita vastaavanlaisia pyhien lausumia.

On kirjoitettu: »Luotujen suurenmoisuudesta ja kauneudesta on pääteltävissä, millainen on vastaavasti niiden Luoja» ei kuitenkaan maailmallisen, pakanallisen, monisanaisen ja turhan mekaanisen oppineisuuden perusteella. Maailmallinen oppineisuus on näet kuin julkea palvelustyttö, joka pöyhkeilee tieteellisillä saivarteluillaan ja todisteluillaan. Se ei nojaa evankeliumiin perustuvaan uskoon ja nöyryyteen eikä Jumalan totuuksien tunnustamiseen, ja siksi se on karkotettu kauas pyhiltä esipihoilta. Tässä me käsittelemme kuitenkin täydellistä, koko olemuksen läpitunkevaa valaistusta, jollainen sanoin kuvaamattomalla tavalla tuli apostolien johtomiesten osaksi, kun he nousivat yhdessä Jeesuksen kanssa Taaborin vuorelle. (kts. Mt.17:1 – 8) Siellä he kokivat todella autuaallisen muutoksen: Kaikkeinpyhimmän Hengen oikea käsi teki heidät otollisiksi näkemään luonnollisilla silmillään näkymättömän valtakunnan ja jumaluuden. Heidän silmänsä olivat näet jotenkin hengellistyneet ja jumalallistuneet.

Mutta niin kaukana kuin itä on lännestä ja taivas maasta ja niin paljon kuin sielu on ruumiista arvokkaampi, yhtä suuri on ero ylhäältä annetun armontäyteisen hengellisen työskentelyn ja omaan ponnisteluumme pohjautuvan tutkistelun välillä. Omaan ponnisteluumme perustuva työskentely lähtee, kuten jo totesimme, ulkonaisista: siinä kerätään olevaisten säännöllisistä liikkeistä, järjestyksestä ja yhteenliittymisistä erilaisia mielikuvia, jotka sitten yhdistetään yhdeksi totuuden kuvaksi, ja tällä tavoin tutkiskelija kohoaa uskossa Jumalan puoleen.

Ylhäältä annetun hengellisen työskentelyn sen sijaan saa aikaan välittömästi itse Jumala. Se koskee koko olemustamme ja toteutuu sisällä sydämessä. Joskus se tosin välittää käsittämättömällä tavalla jumalallista säteilyään ja valaistustaan myös ulospäin ruumiiseen. Tämä tapahtuu viisaan Maksimoksen mukaan siksi, että sydän kokee jotakin yliluonnollista, ei siksi että itsessään aluton jumalallistuminen olisi sen omaa aikaansaannosta. Pyhä Maksimos selittää: »Kutsun aluttomaksi jumalallistumiseksi jumaluuden persoonallista säteilyä. Sillä ei ole syntyä, vaan se tulee käsittämättömällä tavalla otollisten osaksi.» Saman vahvistaa myös suuri Dionysios: »Tietäkäämme, että mielellämme on kyky tajuta ja tällä kyvyllä se näkee henkisiä asioita. Mutta mieli voi myös kokea oman luontonsa ylittävän yhdistymisen ja siten olla yhteydessä siihen mikä on sen itsensä yläpuolella.»

Pyhä Iisak opettaa: »Meillä on kaksi sielun silmää kuten isät sanovat, mutta käytämme niitä eri tarkoituksiin. Toisella silmällä näemme sen mikä on kätkettynä luotujen luontoon: Jumalan voiman, Hänen viisautensa ja Hänen huolenpitonsa meistä, mikä on tajuttavissa siitä pyhästä tavasta jolla Hän ohjaa kohtaloitamme. Toisella silmällä taas näemme Hänen pyhän luontonsa kunnian, kun Hän näkee hyväksi johdattaa meidät hengellisiin salaisuuksiin.»

Autuas Diadokhos selittää:

Sekä viisaus että tieto ovat yhden ja saman Pyhän Hengen armolahjoja kuten kaikki muutkin Jumalan armolahjat. Kummallakin niistä on silti oma erityinen vaikutuksensa. Sillä kuten apostoli todistaa, toinen saa Hengen kautta viisauden, toinen saman Hengen vaikutuksesta tiedon. (kts.1 Kor.12:8) Tieto liittää ihmisen kokemuksen kautta Jumalaan, mutta ei johdata sielua puhumaan hengellisistä asioista. Tästä johtuu, että vaikka jotkut munkit ovat saaneetkin hengellisen tiedon valaistuksen, eivät he kuitenkaan pysty puhumaan jumalallisista asioista. Mutta jos joku saa viisauden ja Jumalan pelon sekä samalla myös hengellisen tiedon – tämä on tosin harvinaista – niin viisaus tuo ilmi tämän tiedon hedelmät rakkaudessa. Tieto näet tavallisesti valaisee vaikuttamalla sisäisesti, viisaus taas sanan kautta. Tiedon lahjoittavat rukous ja syvä hiljaisuus ilman mitään maallisia huolia; viisauden taas tuottaa nöyrä Hengen sanojen tutkistelu, mutta ennen kaikkea kuitenkin Jumalan armo… (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss. 227 – 229, kohta 68)

Kun mielemme alkaa tuntea Pyhän Hengen armoa, silloin myös saatana yön hiljaisuudessa kilvoittelijan vaivuttua kevyeen unenhorteeseen saa sielussa aikaan jonkinlaisen mielihyvän tunteen. Jos mieli silloin pysyttelee kiihkeästi kiinni Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja käyttää tuota pyhää ja kunniakasta nimeä aseenaan houkutusta vastaan, tuo ovela eksyttäjä vetäytyy pois. Siitä lähtien se käy taisteluun sielua vastaan, ei enää ajatusten kautta vaan omassa persoonassaan. Näin mieli oppii tarkoin tuntemaan pahan hengen petolliset juonet ja oppii sitten kokemuksesta erittelemään hengellisiä ilmiöitä.

Kun lohdutus on lähtöisin Jumalasta, sen tuntee siitä, että ihminen joko valveilla tai uneen vaipuessaan palavasti muistaa Jumalaa ja ikään kuin tarrautuu Hänen rakkauteensa. Mutta eksytyksen aiheuttama on lohdutus silloin, kun kilvoittelija – kuten jo sanoin – on kevyessä unessa ja vain keskinkertaisella lämmöllä muistaa Jumalaa. Lohdutus, joka on lähtöisin Jumalasta, ilahduttaa selvästi tajuttavalla tavalla kilvoittelijoita ja saa heidän sielunsa rakkauden hurmiossa kohoamaan Jumalan eteen. Väärä lohdutus taas saa sielun väräjämään eksytyksen tuulessa ja yrittää ruumiin unta hyväksi käyttäen ryöstää terveeltä mieleltä kokemuksen Jumalan muistamisesta. Mutta jos mieli muistelee valppaasti Herraa Jeesusta, se tekee tyhjäksi tuon vihollisen mielihyvää tuottavan henkäyksen ja käy iloiten taisteluun häntä vastaan. Armon lisäksi sielulla on toinenkin kelpo ase, kokemuksen myötä kasvanut luottamus.

Joskus sielussa syttyy horjumaton ja mielikuvista vapaa rakkaus Jumalaa kohtaan ja se vetää ruumiinkin tuon sanoin kuvaamattoman rakkauden syvyyksiin, kun kilvoittelija on joko valveilla tai pyhän armon vaikutuksen alaisena vaipumassa uneen, niin että sielu ei silloin ajattele mitään muuta kuin Häntä, jota kohden se pyrkii. Kun näin tapahtuu, voimme olla varmoja, että tuo vaikutus on Pyhästä Hengestä. Sillä kun tuo sanomaton suloisuus täyttää sielun, se ei voi ajatella mitään muuta tuossa ehtymättömässä ilossa. Mutta jos mieli tällaisessa tilassa taipuu johonkin epäilykseen tai likaiseen ajatukseen, vaikka käyttääkin Jumalan pyhää nimeä ei vain rakkaudesta Jumalaan, vaan puolustukseksi pahaa vastaan, tulee tästä ymmärtää, että tuon mielihyvän täyteisen lohdutuksen takana on petturi, joka on pukenut petoksensa ilon pukuun. Tuo ilo on kuitenkin aivan holtitonta ja sekavaa, sillä vihollinen yrittää näin raiskata sielun, kun se näkee mielen alkavan vilpittömästi iloita sisäisen tuntokykynsä kokemuksesta. Vihollinen vetää silloin sielua puoleensa joillakin hyväntuntuisilla lohdutuksilla, jotta tämä veltostuttava ja nihkeä mielihyvä pettäisi sen, niin ettei se huomaisi yhtyvänsä viholliseen. Tästä kaikesta siis tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen. (vrt. 1Joh.4:6) Ei kukaan voi tietoisesti maistaa Jumalan hyvyyttä eikä kokea pahojen henkien karvautta, jollei hän ole varmasti perillä siitä, että armo asuu mielen syvyyksissä, kun taas pahat henget oleilevat ainoastaan sydämen ympärillä. Pahat henget eivät kuitenkaan halua meidän milloinkaan uskovan sitä, jottei mielemme täysin tietoisena tästä aseistautuisi niitä vastaan Jumalan muistamisella.

Siinä sinulle riittämiin tietoa tästä asiasta. Tyydy tähän, sanoohan sananlaskukin: »Gibraltarin tuolle puolen ei ole menemistä.» Toinen sananlasku opettaa: »Jos hunajaa löydät, syö kohtuullisesti, ettet kyllästyisi siihen ja sitä oksentaisi.» (Sananl.25:6) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss.241 – 242, kohta 74)

Kallistos Angelikudes

Tee siis nyt tätä kaikkea näin: polvistu niin monta kertaa kuin jaksat ja sitten istuudu ja rukoile. Ja kun väsyt rukoilemaan, rupea lukemaan, niin kuin neuvoimme, ja ryhdy sitten taas uudestaan rukoilemaan. Kyllästyttyäsi rukoilemaan, nouse vähän veisaamaan ja sitten asetu taas rukoilemaan. Kun väsymys alkaa taas painaa, syvenny joksikin aikaa tutkiskelemaan Raamatun sanoja ja luomakunnan ihmeitä, kuten edellä esitimme, ja sitten taas jatka rukoilemista. Askartele myös väliin jotakin käsilläsi, sillä se torjuu kyllästymisen, kuten sinäkin, pyhä veli, olet isiltä kuullut.

Näin kaikessa Jumalan tahdon mukaisessa työskentelyssäsi aamusta iltaan ja illasta aamuun olkoon ensi sijalla rukous; muuta harrastamme vain, koska väsymme emmekä jaksa aina rukoilla. Kun sitten sielu saa laupeuden ja Hengen armo saattaa rukouksen kumpuamaan sydämestä kuin veden lähteestä, alkaa mieli askarrella yksinomaan rukouksessa ja hengellisten asioiden katselemisessa: rukous ja hengellinen katselu ovat sen ainoana nautintona Jumalan rakkauden paratiisissa.(Kallistos Angelikudes: Vaikenemiskilvoituksesta, Filokalia IV, s. 291, kohta 7)

Nyt sinun tulee kaiken muun lisäksi ja ennen muuta oppia tämä: joka tahtoo oppia ampumaan jousella, ei jännitä jousta tähtäämättä maaliin. Samalla tavoin tulee sillä, joka tahtoo oppia vaikenemiskilvoitusta olla selvä päämäärä: sydämen säilyttäminen aina sävyisänä. Hän ei saa milloinkaan eikä missään asiassa aiheuttaa kiihtymystä eikä itse kiihtyä, paitsi silloin kun oikea usko on vaarassa. Tämän hän voi helposti toteuttaa karttamalla kaikkia ja olemalla enimmäkseen hiljaa. Mutta jos epäonnistumisia joskus sattuukin, hänen tulee heti katua ja syyttää ankarasti itseään sekä pyrkiä olemaan entistä varovaisempi, että uudelleen alkuun päästyään voisi rauhassa ja puhtain omintunnoin kutsua neuvomme mukaan avukseen Jeesusta, ja siten kilvoitustiellä edetessään saisi Hänen jumalallisen armonsa lepäämään sieluunsa.

Armo ei vain lepää sielussa, vaan suo sielullekin täydellisen levon sitä aikaisemmin ahdistaneista pahoista hengistä ja himoista ja ruokkii sitä sanoin kuvaamattomalla riemulla. Vaikka pahat henget ja himot vielä ahdistaisivatkin, eivät ne pääse toimimaan, koska sielu ei taivu niihin eikä kaipaa niiden tuottamaa nautintoa – tällaisen ihmisen ainoa kaipaus on näet armon antaja, Herra. Hän joutuu silti kestämään hyökkäyksiä, koska Jumala sen sallii – ei siksi että Jumala olisi hänet hylännyt. Miksi sitten Jumala niin sallii? Siksi ettei kilvoittelijan mieli ylpistyisi saavuttamastaan hyvästä, vaan tulisi pahojen henkien ja himojen hyökkäyksistä yhä nöyremmäksi. Ainoastaan nöyryyden avulla hän kukistaa ylpeät vastustajansa ja saa yhä suurempia lahjoja. Kunpa mekin tulisimme arvollisiksi saamaan niitä Kristukselta, joka nöyryytti itsensä meidän tähtemme (Fil.2: 8) ja suo armonsa runsaana nöyrille (vrt. Jaak.4:6) nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen. (Kallistos Angelikudes: Vaikenemiskilvoituksesta, Filokalia IV, s. 295, kohta 13)

 

Tuntematon

… Jumalan laupeus ei ole muuta kuin kaikkein pyhimmän Hengen armo, jota meidän syntisten tulee pyytää Jumalalta…

… Joka tietää tarvitsevansa kaikkea tätä ja pyytää sitä armolliselta Jumalalta huutaen ”Herra armahda”, saa aivan varmasti pyytämänsä ja pääsee osalliseksi Jumalan laupeudesta ja armosta…(Tuntematon: ”Herra armahda”- rukouksen selitys, Filokalia IV, s. 311. rivi 15 ja rivi 2 alh.)

… Mutta joka ei tiedä mitään näistä edellä esitetyistä asioista vaan ainoastaan tavan vuoksi huutaa ”Herra armahda”, ei voi koskaan saada Jumalan laupeutta, sillä Jumala on aikaisemmin osoittanut hänelle monin tavoin armoaan, mutta hän ei ole tuntenut sitä eikä liioin kiittänyt Jumalaa näistä armonosoituksista… (Tuntematon: ”Herra armahda”- rukouksen selitys, Filokalia IV, s. 312. rivi 3)

Keskustelu p.Gregorioksen kanssa Maksimos Kapsokalybilaisesta

… Pyhä Gregorios jatkoi: »Sano minulle, pyhä isä, oletko koskaan lausuessasi rukousta Herra Jeesus Kristus tuntenut jumalallisen muutoksen tai haltioitumisen tai jonkin muun Pyhän Hengen hedelmän.» Tähän pyhä Maksimos vastasi: »Ah, isä, juuri sen tähden, voidakseni nauttia rukouksen hedelmästä, so. ylenpalttisesta rakkaudesta Jumalaan ja mielen tempautumisesta Herran luo, olen lähtenyt erämaahan ja kaipaan jatkuvasti elämää hiljaisuudessa.»

Pyhä Gregorios sanoi: »Pyydän sinua, isä, sano minulle, oletko itse kokenut nämä asiat joista puhut.» Hymyn häive käväisi jälleen pyhän Maksimoksen kasvoilla, kun hän vastasi: »Anna minulle jotakin syötävää äläkä tutki eksytyksiäni.» Tähän pyhä Gregorios sanoi: »Olisipa minullakin sinun eksytyksesi, pyhä isä! – Sano minulle kuitenkin, pyydän sinua: kun mielesi tempautuu Jumalan puoleen. mitä se näkee sisäisillä silmillään? Voiko mieli silloin yhdessä sydämen kanssa kohottaa Jumalalle rukouksen?»

Pyhä Maksimos vastasi:

Ei, ei voi. Kun näet Pyhän Hengen armo tulee rukouksessa ihmiseen, niin rukous lakkaa, koska Pyhän Hengen armo valtaa kokonaan mielen. Silloin eivät mielen voimat pysty enää toimimaan, eikä mieli tee mitään – se ainoastaan alistuu Pyhälle Hengelle. Pyhä Henki johdattaa mielen minne tahtoo: joko jumalallisen valon aineettomaan Jotta ymmärtäisit kuinka mieli näkee näitä asioita, syvenny miettimään sanojani. Kun vaha on kaukana tulesta, se on kovaa ja siihen voi tarttua. Mutta kun se joutuu tuleen, se sulaa ja palaa liekissä leimuten ja muuttuu kokonaan valoksi ja niin tuli kuluttaa sen aivan loppuun. Se ei voi olla sulamatta tulessa ja muuttumatta juoksevaksi kuin vesi. Samoin on myös mielen laita: Kun se on yksin eikä ole kohdannut Jumalaa, se tajuaa vain sen mikä on sen omassa piirissä. Mutta kun mieli lähestyy Jumaluuden tulta ja Pyhää Henkeä, jumalallinen valo läpäisee sen kokonaan ja se muuttuu itsekin kauttaaltaan valoksi. Kaikkein pyhimmän Hengen liekissä se leimuaa ja sulaa jumalallisten ajatusten hehkussa: jumalallisen tulen keskellä se ei enää voi ajatella omiaan tai sitä mitä itse tahtoo.»

Kun Maksimos oli lopettanut, pyhä Gregorios kysyi vielä: »Ystäväni Majanpolttaja, onko kenties muita vastaavanlaisia ilmiöitä, jotka kuitenkin ovat peräisin eksytyksestä?»

Suuri Maksimos vastasi hänelle:

On kyllä, mutta eksytyksen merkit eroavat armon merkeistä. Kun eksytyksen henki lähestyy ihmistä, se hämmentää hänen mielensä, raaistaa hänet ja kovettaa ja pimentää hänen sydämensä. Se herättää arkuutta ja pelkoa mutta myös ylpeyttä, se saat silmät leiskumaan suuttumusta ja hämmentää aivot, se panee koko ruumiin värisemään ja näyttää mielikuvituksellisen valon, joka ei ole kirkas ja puhdas vaan jotenkin punertava. Eksytyksen henki saa ihmisen suunniltaan, tekee hänestä demonisen ja saa hänet lausumaan sopimattomia ja herjaavia sanoja. Eksytyksen hengen näkijä on useimmiten vihan vallassa ja täynnä kiukkua. Nöyryys, todellinen synninmurhe ja kyyneleet ovat hänelle tuntemattomia. Hän kerskailee jatkuvasti hyvillä teoillaan, on turhamainen ja vähääkään häpeämättä ja täysin vailla Jumalan pelkoa askartelee aina himojen parissa. Lopulta hän menettää kokonaan järkensä ja joutuu täydelliseen tuhoon. Herra pelastakoon meidät tästä eksytyksestä sinun rukouksesi tähden!

Armolla taas on omat tuntomerkkinsä: Kun kaikkein pyhimmän Hengen armo asettuu ihmiseen, se kokoaa hänen mielensä ja tekee hänestä tarkkaavaisen ja nöyrän. Se saa hänet muistamaan kuolemaa, syntejään, tulevaa tuomiota ja iankaikkista kadotusta. Hänen sielunsa liikuttuu helposti ja hän itkee ja murehtii. Mitä enemmän armo lähestyy ihmistä, sitä lempeämmäksi hänen sielunsa tulee. Armo lohduttaa sielua kirkastaen sille Herramme Jeesuksen Kristuksen pyhät kärsimykset ja Hänen suunnattoman ihmisrakkautensa. Mielelle taas armo antaa yleviä ja todellisia mietiskelynäkyjä. Mieli tutkiskelee Jumalan käsittämätöntä voimaa, kuinka Hän loi yhdellä sanalla kaiken olemattomuudesta olemiseen ja kuinka Hän pitää koossa ja hallitsee kaikkea kaikista huolehtien. Sen mietiskelynäyt koskevat myös Pyhän Kolminaisuuden käsittämätöntä salaisuutta ja Jumalan olemusta, joka on kuin tutkimaton ulappa, ja on vielä muitakin aiheita. Kun jumalallinen valo tempaa luokseen mielen ja se saa kokea jumalallisen tiedon valaistuksen, sydämestä tulee tyven ja hiljaisen lempeä ja siitä alkavat kummuta Pyhän Hengen hedelmät – ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, myötämielisyys, rakkaus, nöyryys ja muut (vrt. Gal.5:22) – ja sielu saa kokea sanoin kuvaamatonta riemua.

Kun pyhä Gregorios Siinailainen kuuli tämän, hän meni hämmästyksestä sanattomaksi ja ihmetteli kaikkea mitä pyhä Maksimos hänelle puhui. Eikä hän enää kutsunut Maksimosta ihmiseksi vaan maanpäälliseksi enkeliksi. (Keskustelu p. Gregorioksen kanssa Maksimos Kapsokalybilaisesta, Filokalia IV, ss. 338 – 341)