Pyhä Tihon Sadonskilainen: Hengellistä mietiskelyä
1. Katselet tuohon ihmeelliseen, korkealla olevaan ja avaraan taivaaseen, jota monet tähdet kaunistavat, katselet aurinkoa ja kuuta, jotka kirkkaina valaisevat kaiken taivaankannen alla, tarkkailet pilviä, jotka vuodattavat virkistävän sateen, aistisi ja ajatuksesi havaitsevat maan ja kaiken, mitä siinä on – puut, ruohon, karjan ja eläimet, meret, järvet, joet., lähteet ja muut ihanuudet. Siitä, minkä näet, siirry näkymättömiin: luomakunnasta Luojaan. Olkoon sinulle tässä tilaisuus, ihmetellä: 1) Jumalamme kaikkivoimaisuutta, sillä Hän on tämän kaiken vain sanallaan tyhjästä luonut (1 Moos. 1. luku) ; 2) Hänen viisauttaan, sillä Hän on kaiken näin viisaasti asettanut; 3) Hänen hyvyyttään, sillä Hän on kaiken tämän tehnyt meidän vuoksemme. Kun näin mietiskelee ja oppii luodussa näkemään Luojan voiman, viisauden ja hyvyyden, voi hengessä ihastuneena yhdessä psalmistan kanssa veisata: “Kuinka moninaiset ovat Sinun tekosi, Herra. Sinä olet kaikki viisaasti tehnyt” (Ps. 104: 24). (Hehkuva Hiillos No. 1 /1959, s.1)
2. Sinä näet, että kaikki luotu palvelee yhtäläisesti kaikkia: aurinko, kuu ja tähdet valaisevat kaikkia samalla tavalla, ilma ylläpitää samalla tavalla kaikkien elämän, maa kantaa ja ravitsee yhtäläisesti kaikkia, vesi sammuttaa yhtäläisesti kaikkien janon. Sanon: yhtäläisesti, siis rikas ja, köyhä, kuuluisa ja tuntematon, herra ja palvelija, – kukin. saa yhtäläisesti osansa. Tästä opimme, että Jumalan antamat hyvyydet ovat annetut meille ja lähimmäisillemme. (Hehkuva Hiillos No.1/ 1959, ss. 1-2)
3. Näet myöskin, että toinen luotu auttaa toista: korkeammat luonnon voimat alhaisempia. Aurinko valaisee ja lämmittää ilman ja maan, pilvet kastelevat niitä, ilma tekee elävien olentojen hengittämisen mahdolliseksi, maa antaa ravinnon meille ja karjallemme. Kaikesta tästä voimme oppia, että erikoisesti juuri meidän, järjellisten olentojen, tulee auttaa toisiamme: rikkaan köyhää, viisaan yksinkertaista, terveen sairasta, vapaan vankeudessa olevaa, voimakkaan loukattua, vallassa olevan sitä, jolla ei ole puolustajaa jne. Ja siksi sellaisella lauseella kuin “mitä minä hänestä välitän” ei pitäisi olla sijaa kristittyjen keskuudessa. (Hehkuva Hiillos No.1/ 1959, s.3)
4. Ehkä näet palvelijan, joka seisoo isäntänsä edessä ja kuuliaisena noudattaa tämän käskyjä. Tämä tapaus antaa. sinulle tilaisuuden ajatella, kuinka sinun tulisi paljon suurempaa kunnioitusta ja hartautta osoittaen seisoa Jumalan, meidän Herramme, edessä, kääntyä Hänen puoleensa sekä erityisen kuuliaisuuden innossa noudattaa Hänen käskyjään. Sillä Jumala on joka paikassa, ja olimmepa missä tahansa ja teimme mitä tahansa, teemme sen Jumalan meihin suunnatun katseen edessä. Isäntä, vaikka hän olisi miten suuri tahansa, on vain ihminen, samanlainen kuin hänen palvelijansakin, ja kuitenkin hän nauttii palvelijansa kunnioitusta. Mutta Jumala on isäntien ja palvelijain Herra ja Kuningas. (Hehkuva Hiillos No.1/ 1959, s.3
———
20. Näet laivan, joka on – merihädässä aaltojen heiteltävänä. Ajattele, että tällainen on elämämme tämän maailman merellä: Hätää ja monenlaisia vaaroja myrskyävässä aallokossa. Opi siksi usein ja hartaasti rukoilemaan ja huokauksin kääntymään Kristuksen, viisaan ohjaajan puoleen, ettei Hän antaisi purtesi hukkua ahdistusten aaltoihin, vaan johdattaisi sinut ikuisen elämään tyyneen ja vaarattomaan satamaan.( Hehkuva Hiillos No.1/1962, s.57)
21. Näet kynttilän palavan ja sammuvan. Tämä esimerkki opettaa sinut tajuamaan, että elämämmekin kynttilän lailla palaa ja sammuu. Siispä muistaen loppua, josta emme tiedä, minä päivänä ja hetkenä se tulee, odottakaamme sitä alituisesti.( Hehkuva Hiillos No.1/1962,s. 57)
22. Näet, miten kuuluisa menettää maineensa, rikkaasta tulee köyhä, terve sairastuu, vapaa joutuu vankeuteen, herrasta tulee palvelija. Nämä muutokset osoittavat meille selvästi, että elämämme maan päällä on muuttuvaista, täynnä turhuuksia, se on kurja, surkuteltava, ja tämä on meille merkiksi siitä, että Luojamme ei ole luonut meitä tätä, vaan toista, parempaa, autuaampaa elämää varten. Tästä saamme opetuksen ja tulemme vakuuttuneiksi siitä, että meidän tulee etsiä tuota pysyväistä ja autuaampaa elämää. Näin ollen emme saa valittaa, kuten lihallinen minämme sokeudessaan tahtoisi tehdä, vaan meidän on vieläpä suuresti kiittäminen Jumalaa, vaikka meistä tuntuukin, epämiellyttävältä, että Hänen armovoimansa tällä tavoin ikään kuin pakottaa meidät iankaikkiseen elämään.( Hehkuva Hiillos No.4/1961,s.53)
23. Näet ihmisen, joka kärsii kuumeesta, tai kun astut saunaan, tunnet polttavan kuumuuden, tai sitten näet uunin, joka on lämmitetty tuliseksi. Tästä tulesta siirry mielessäsi ajattelemaan helvetin tulta, jossa katumattomat syntiset saavat loputtomasti kärsiä. Tämä mietiskely opettaa sinua katumuksella ja kyynelillä vetoamaan Jumalan hyvyyteen, jotta välttäisit tuon vaivan.( Hehkuva Hiillos No.1/1961,s 53)
24. Näet vankilaan teljetyn, rautoihin kahlehditun ihmisen kalpeana ja kuihtuneena. Tästä vankilasta siirry mielessäsi ajattelemaan sitä helvetin ikuista vankeutta, jossa laittomuuksistaan tuomitut eivät ikinä saa nähdä valoa. Tämän vuoksi kadu syntejäsi, ettet sinäkin joutuisi tähän kärsimysten paikkaan. (Hehkuva Hiillos No.1/1961,ss. 53-54)
25. Näet tai kuulet, että isä on luopunut tottelemattomasta ja parantumattomasta pojastaan ja on tehnyt hänet perinnöttömäksi. Tästä opi ymmärtämään, että Kristus luopuu parannusta tekemättömistä ja katumattomista kristityistä ja ottaa heiltä pois iankaikkisen perintöosuuden. Ja vaikka nämä olivat huutaneet Hänen nimeään, Hän sanoo heille: “En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät” (Lk. 13: 25,27). Tämä muistuttakoon sinua siltä, ettei riitä sinulle vain kristityn nimi, vaan että sinun on pyrittävä tekemään elämäsikin nimesi ja tunnustuksesi mukaiseksi.( Hehkuva Hiillos No.1/1961,s.54)
26. Sinä näet koreat kuninkaalliset huoneet ja niiden loiston. Kohottakoon tällöin usko sydämesi niihin ikuisiin taivaallisiin majoihin, jotka on valmistettu vanhurskaille, ja taivaan Isän luona oleviin asuinsijoihin, Kristuksen, iankaikkisen kuninkaan kunniaan, josta uskolliset saavat kyllästymättä nauttia loputtomiin aikoihin. Kohota sielusi silmät Jumalan Pojan tykö, jotta Hän soisi sinulle valittujensa osan. (Hehkuva Hiillos No.1/1961,s. 54)
27. Sinä kuulet sointuvaa, kaunista soittoa tai laulua. Vieköön usko henkesi taivaallisiin asuinsijoihin, Jaakobin Jumalan kotiin, sielusi korvin kuullaksesi, kuinka enkelten paljoudet ja pyhien joukot virittävät sointuisaa, lauluaan kolmipersoonaiselle Jumalalle. Tämä antakoon sinulle aiheen hartaasti rukoilla Häntä, jotta Hän soisi sinun niin täällä kuin tulevassakin ajassa ylistää Häntä yhdessä kaikkien valittujensa kanssa. (Hehkuva Hiillos No.1/1961, s.54)
——-
28. Näet tai kuulet, että maallinen hallitsija runsaasti palkitsee palvelijansa hänen tekemistään palveluksista. Ajattele tällöin, kuinka Kristus, taivaallinen, iankaikkinen Kuningas, on palkitseva ja kunnioittava uskollisia palvelijoitaan omassa valtakunnassaan totisen lupauksensa mukaan: mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, sen Jumala on valmistanut niille, jotka Häntä rakastavat (1 Kor 2: 9), ja vielä: “Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko”, (Matt 13: 43), “eivätkä tämän nykyisen ajan kärsimykset ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä heihin” (Room 8: 18). Silloin he saavat nähdä, mitä silmä täällä ei ole voinut nähdä, ja kuulla, miltä korva täällä ei ole voinut kuulla, ja tuntea, mitä sydämeen ei ole täällä noussut. Silloin “heidän sydämensä on iloitseva eikä kukaan ota heiltä pois heidän iloaan” (Joh 16: 22). Silloin saavat lohdutuksen ne, jotka nyt itkevät; silloin tulevat ravituiksi ne, jotka nyt isoavat ja janoavat vanhurskautta; silloin tulevat rikkaiksi ne, jotka nyt ovat puutteessa; silloin vastaanottavat valtakunnan ne, joita nyt vanhurskauden tähden vainotaan. Silloin he ottavat Herran kädestä vastaan kaiken, mihin nyt uskolla ikään kuin kuvastimesta ja arvoituksin katsovat ja johon toivon siivittäminä pyrkivät. Silloin jokainen iloitsee Herrassa ja henkensä riemussa huudahtaa: “Hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi Hän minut seppelöi ja niin kuin morsiamen koristaa minut kauneudella” (Jes 61: 10). Tämä mietiskely opettakoon sinua olemaan välittämättä tämän maailman kunniasta ja aina tavoittelemaan sitä toista kunniaa, uskollisesti palvelemaan Kristusta, taivaallista Kuningasta, jotta yhdessä Hänen valittujensa kanssa olisit Hänen armostaan otollinen perimään Hänen kunniansa.( Hehkuva Hiillos No.4/1961,s.53
——-
34. Näet, että maahan pudonnut siemen kuolee, mutta kun se itää, niin nousee maasta. Tämä esimerkki osoittaa sinulle selvästi, miten ruumiimme, jotka kuolevat ja haudataan, Jumalan voimasta aikanaan jälleen tulevat eläviksi ja pukeutuvat kuolemattomuuden vaatteeseen. Tästä apostoli julistaa näin: “Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis’, (1 Kor. 15: 42 – 44). Seiso siis ja vahvistu uskossa, odottaen kuolleitten ylösnousemusta ja tulevan ajan elämää. (Hehkuva Hiillos No.4/1962,s.75)
35. Näet siemeniä kylvävän maamiehen. Ei jokainen siemen kanna hedelmää. Eräs, kuten vertauksessa kerrotaan, putoaa tielle, ja taivaan linnut syövät sen, toinen joutuu kivikkoon, toinen orjantappurain sekaan. Näin myös pelastava siemen, Jumalan sana, kylvetään ihmisten sydänten peltosarkoihin, mutta ainoastaan hyvissä sydämissä se kasvattaa hedelmän (Mt. 12: 3-23). Tämä esimerkki opettaa sinua ahkerasti anomaan Jumalalta, että Hän antaisi sinulle pehmeän sydämen, uuden hengen ja uuden mielen. Silloin Jumalan sanan siemen, joka tulee kätketyksi sydämesi maahan, ei jää hedelmää vaille.( Hehkuva Hiillos No.4/1962,s75)
36. Näet jälleen maamiehen, joka kylvää siemenensä, korjaa viljansa aittoihin, mutta heittää pois rikkaruohot. Näin tulee olemaan myös tämän ajan lopussa, kuten kirjoitettu on. Silloin uskolliset, hurskaat ihmiset otetaan taivaan valtakuntaan niin kuin vehnä aittaan, mutta pahat orjantappuroina ajetaan ulos ja ne “heitetään tuliseen pätsiin, siellä on oleva itku ja hammasten kiristys” (Mt. 13: 40 – 42). Tämä esimerkki kehottaa sinua huolehtimaan pelastuksestasi, niin että olisit vehnänä etkä kelvottomana rikkaruohona. (Hehkuva Hiillos No.4/1962,s.75)
37. Näet taas maamiehen, joka iloiten kokoaa vaivojensa hedelmät. Ajattele sitä iloa, jota vaivojensa hedelmien johdosta tulevat tuntemaan kaikki nyt uskossa ja kärsivällisyydessä kilvoittelevat. “Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät, he palaavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat” (Ps. 126: 5-6). Nähdessäsi tämän älä hellitä hurskauden kilvoitustasi.( Hehkuva Hiillos No.4/1962,s.75
——
40. Näet myös ihmisen, jonka mätänevät haavat haisevat. Katso syntistä sielua, joka levittää paljon pahempaa löyhkää kuin haiseva ruumis. Synti ja laittomuus on sielussa sama, mikä ruumiissa mätänevä haava. Kuule, mitä sanoo profeetta: “Minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niin kuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat,. Minun haavani haisevat ja märkivät minun hulluuteni tähden” (Ps. 38: 5-6)., Ruumiillinen löyhkä on meistä sietämätön. Sielun löyhkä on Jumalalle vastenmielinen. Ruumiillinen löyhkä saa meidät kääntymään pois ja pakenemaan, sielun löyhkä taas saa Jumalan Hengen väistymään luotamme. Tämäkin kehottaa sinua pakenemaan syntiä. Mutta jos huomaat, että sielusi on synnin pitalin saastuttama, niin vaikkapa, etäältä korota äänesi kuten muinoin pitaliset Jeesuksen, Jumalan Pojan puoleen, Hänen, joka karkottaa, niin sielun kuin ruumiinkin kaikkinaiset vaivat, korota äänesi sydämen pohjasta äläkä ainoastaan huulillasi sekä rukoile: “Jeesus, Opettaja, armahda minua” (Lk.’17:13). Ja Hän, joka muinoin puhdisti pitaliset, puhdistaa sinunkin sielusi pitalin. Hän on laupias ja kuulee meidän raukkojen äänen. Sitä varten Hän on maailmaan tullutkin, että Hän vapauttaisi meidät synneistämme. Eikä löydy niin suurta synnin saastaa, jota meidän viisain ja kaikkivoimallisin Parantajamme, ei tahtoisi tai ei voisi puhdistaa.( Hehkuva Hiillos No.1/1963, s. 3)
——
47. Sinä näet oikealta tieltä eksyneen harhailevan ja etsivän opastajaa, joka voisi ohjata hänet takaisin tielle ja saattaa perille. Näinhän tapahtuu usein maailmassa eläville. Tämä muistuttakoon sinua siitä, että myöskin me kaikki, jotka pahan hengen yllyttäminä emme totelleet Jumalaa, olemme joutuneet eksyksiin ja harhailemme autioilla mailla, kaukana siitä kodista, taivaasta, johon Jumala oli meidät luonut. Sanoohan profeetta: “Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen” (Jes. 53: 6). Ja Daavid rukoili: “Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas, etsi palvelijasi” (Ps119: 176). Harhautuneina emme löydä kotiin, ja niin on meillä tässä vakavassa tilanteessa tärkeä tehtävä, joka “yksin on tarpeen” (Lk. 10: 41): on turvauduttava taitavaan johtajaan. Evankeliumi osoittaa meille tällaiseksi eteväksi ja viisaaksi oppaaksi Jeesuksen, Jumalan Pojan, josta Isä taivaista todisti: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa Häntä” (Mt. 17: 5). Toisin sanoin: “Olen lähettänyt Hänet teille opettajaksi, kasvattajaksi, johtajaksi. Jos tahdotte päästä luokseni ja löytää kadottamanne taivaan valtakunnan, niin kuunnelkaa Häntä. Mitä Hän opettaa, se tehkää.” Itsestäänkin Herra sanoo: “Minä olen tie ja totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14: 6). Rakas kristitty. Ethän tietenkään tahdo harhailla eksyksissä ja olla perkeleen ikuisena vankina, vaan haluat päästä jälleen Jumalan luo ja saavuttaa iankaikkisen elämän, johon olemme kutsutut ja kasteen peson kautta synnytetyt. Jättäytykäämme siis hänen huomaansa, pysykäämme Hänessä uskoen ja rakastaen, kuunnelkaamme Hänen pyhää ja totuudellista opetustansa, astukaamme Hänen jälkiänsä, seuratkaamme Hänen puhtaan ja synnittömän elämänsä esimerkkiä. Hänen nöyryytensä tehköön mitättömäksi meidän ylpeytemme, Hänen kärsivällisyytensä hillitköön suuttumuksemme, hänen sävyisyytensä karkottakoon pahuutemme ja kostonhalumme, hänen köyhyytensä kääntäköön meidät pois rahanhimosta, ahneudesta, riistämishalusta, hänen rakkautensa kukistakoon meidän kateutemme ja vihamme, hänen, pyhyytensä opettakoon meitä huolehtimaan sielumme ja ruumiimme puhtaudesta. Koko hänen pyhä ja jumalallinen elämänsä olkoon meille esikuvana vanhalta Aatamilta perinnöksi saamiemme pahojen taipumusten parantamiseksi. Tällä tavoin Hän on meille tie, totuus ja elämä. Häntä näin seuraten emme eksy oikealta suunnalta, vaan saavutamme kaivatun kotiseudun, taivaallisen Isän kodin, jossa on “monta asuinsijaa” (Joh. 14: 2). Tämä tie, rakas kristitty, on vähäpätöinen ja alhainen tie, mutta heidät, jotka sitä kulkevat, se johtaa ylös taivaaseen. Kulje sitä tietä, jos tahdot päästä kotiin. Silloin et eksy helvetin kuiluihin.( Hehkuva Hiillos No.1/1966,ss. 1-2)
48. Satut kenties näkemään, miten kunnioittavasti ja suuresti riemuiten kansa ottaa vastaan hallitsijan, kun tämä saapuu heidän kaupunkiinsa. Kadut joita myöten kulkue liikkuu, on siistitty ja koristettu, kansa on pukeutunut juhlavaatteisiin, se osoittaa kunnioitustaan kumarrellen, polvensa notkistaen ja ehkä muullakin tavalla. Tästä katseltavana olevasta kuvauksesta siirrä uskossa ajatuksesi näkymättömään, aineellisesta henkiseen. Jumalan Poika Kristus, taivaallinen Kuningas, tuli maan päälle silloin, kun Hän meidän tähtemme syntyi kaikkein pyhimmästä Neitseestä, Hän saapui luoksemme tähän maailmaan aivan kuin johonkin kaupunkiin. Me olemme tämän avaran, käsittä muodostuneen kaupungin väestö. Meidän, Hänen kelvottomien palvelijainsa luokse Hän tuli, meidän puoleemme katsoi aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle”, kuten pyhä profeetta Sakarja julisti (Lk. 1: 7879). Hiljaisena ja nöyränä Hän tuli, “otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi” (Fil. 2:7). Kuinka meidän on valmistauduttava ottamaan Hänet vastaan? Millä kunnioituksella ja riemulla? Sopimatonta olisi lähteä ylpeänä ja prameillen vastaanottamaan Kuningastamme, kun Hän itse tulee nöyränä luoksemme. Hän ei pitäisi tällaisesta vastaanotosta. Kun Rebekka saapui sulhasensa luo, “nosti silmänsä ja näki Iisakin, laskeutui hän nopeasti maahan kamelin selästä” (1 Moos. 24: 64). Niin pitää meidänkin aivan kuin kamelin selästä laskeutua alas ylpeytemme korkeuksista ja syvästi nöyrinä jalan kiiruhtaa Ylkää vastaan, sekä notkistaa Hänen edessään niin polvemme kuin sydämemmekin. Näin myöskin profeetta kehottaa meitä menettelemään: “Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen” (Ps. 95:6). (Hehkuva Hiillos No.2/1966,ss. 5-6)
49. Sinä näet tai kuulet, että kunniallinen ja uskollinen vaimo ei rakasta ketään muuta kuin puolisoaan, yrittämättä olla kenellekään muulle mieliksi. Tuosta maallisesta avioliitosta käännä nyt ajatuksesi hengelliseen liittoon, jossa kristityt uskossaan ovat yhdistetyt taivaalliseen Ylkään, Kristukseen. Tästä pyhä Paavali puhui Korinton uskoville näin: “Minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen” (2 Kor. 11:2). Ajattele, kuinka kristittyjen tulee vaalia tätä rakkauttaan ainoata taivaallista Ylkää kohtaan! Kuinka heidän tulee, mikäli haluavat pysyä uskollisina Hänelle, paeta epäpuhdasta maailman rakastamista ja liittyä vain Kristukseen, sekä olla pitämättä mistään muusta kuin Hänestä tai niistä, joita on rakastettava Hänen vuoksensa. Kunnianhimo, vallanhimo, lihanhimo, rahanhimo sekä kaikki muut tämän maailman himot ovat kuin avionrikkojavaimo, johon sielussaan yhtyy kristitty, joka unohtaen kuolemattoman Yljän, Kristuksen, tavoittelee kunniaa ja mainetta, hopeata tai kultaa, nautintoja tai muita haluja, ja tällä tavoin luovuttaa sielunsa maailman, ikään kuin pahamaineisen naisen rakkaudelle. Kuinka raskaasti rikkovatkaan ne kristityt, jotka lupauksiaan muistamatta eivät pysy loppuun asti uskollisina Kristukselle, joka on heitä rakastanut ja uhrautunut heidän puolestaan. Omaksi äärettömäksi turmiokseen he näin syystään menettävät kaikki ne henkiset hyvyydet, joista kasteessa ovat tulleet osallisiksi. Suotta eivät pyhät apostolit varoittaneet meitä maailman rakastamisesta. “Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on” (1 Joh. 2:15), sanoo pyhä Johannes. Ja pyhä Jaakob kirjoitti: “Maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen” (Jaak. 4-4) * Niin vaarallinen on tuo maailman rakastaminen, että siihen antautunut tulee Jumalan viholliseksi. Kuinka kauhea onkaan tämä ajatus, vaikkei sokea ihminen sitä huomaakaan. (Hehkuva Hiillos No.3/1966, ss. 9,11)
50. Sinä näet tai kuulet, että mies ottaa eron uskottomasta vaimosta, kun tämä, hyljäten hänet, laittomasti yhtyy toiseen ja antautuu aviorikokseen. Tiedä tarkkaan, että myös taivaallinen, kaikkein puhtain Ylkä, Kristus, sanoutuu irti sellaisesta sielusta, joka yhtyy tähän maailmaan antautuen lihan himoon, silmäin pyyntöön ja elämän korskaan. Tällainen sielu ei pysy Kristukselle uskollisena, vaikka niin se kristinuskoon tullessaan on luvannut loppuun asti olla. Niille, jotka näin elävät, Hän sanoo, kun Hän tulee kunniassaan: “En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette” (Lk. 13:25). Kristitty, tämä ajatus kehottakoon sinua tarkkailemaan, etkö sinäkin ole hyljännyt Kristusta, etkö ole sydämelläsi kiintynyt maailmaan, sen rikkauksiin, kunniaan, maineeseen ja nautintoihin? Jos huomaat jotakin tällaista, niin viipymättä, kunnes vielä aikaa on, käänny Kristuksen puoleen katuen ja kyyneleitä vuodattaen, sillä Hän ottaa vastaan parannuksen tehneen. Muuten voit havaita olevasi niiden joukossa, joille Hän sanoo: “En tunne teitä”, vaikka sinä, huutaisitkin heidän kanssaan: “Herra, Herra”. Onhan Hän sanonut: “Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon” (Mt. 7:21). (Hehkuva Hiillos No.4/1966, 13)
——–
54. Sinä näet, että velkoja kohtelee ankarasti velallista; hän panettaa hänet vankeuteen, ellei saa suoritusta. Näin myös Jumala vaatii syntisiltä syntivelkojen maksua. Mitä enemmän joku tekee syntiä, lisää rikkomuksiaan, sitä enemmän hän kasvattaa velkataakkaansa ja joutuu sitä suurempaan vastuuseen sekä saa ankaramman tuomion Jumalalta. “Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi” (Room. 2:5). Velkoja panettaa velallisen vankilaan, jotta tämä maksaisi hänelle velan. Niin myös Jumala sulkee velallisensa ikuiseen vankeuteen, jossa nämä kärsimyksillään joutuvat hyvittämään Jumalan vanhurskauden, eivätkä kuitenkaan pysty ikinä suoriutumaan veloistaan. Kuinka syntinen voisi vapautua tästä suuresta taakasta, joka hukuttaa hänet tuonelaan? Herra vastaa tähän: ” Jos Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” (Joh. 8:3). Laupias Jumala antaa anteeksi Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden, sillä tämä on verellään ja kuolemallaan maksanut puolestamme kaikki syntivelkamme. Kaikki, jotka Häneen uskovat ja katuvat, Hän päästää heidän veloistaan ja näistä johtuvista rangaistuksista. Siksi jokaisen, joka haluaa vapautua ikuiseen vankeuteen johtavista veloistaan, tulee katua ja kääntyä Sovittajamme, armollisen Jeesuksen Kristuksen puoleen. Katumus edellyttää kuitenkin ehdotonta synneistä luopumista. Jokaisen on ensin luovuttava niistä, jolloin Jumalakin jättää ne huomioon ottamatta. Kuinka voisikaan pyytää velkansa anteeksi sellainen, joka ei lakkaa velkaa tekemästä, velkarasitustaan lisäämästä. Ei voi olla todellista katumusta siellä, missä ei tapahdu synneistä luopumista. Sellainen katumus on vain näennäinen, vilpillinen ja johtaa harhaan. Varsinkin nykyisenä aikana monet ihmiset haluavat katua. mutta eivät tahdo luopua synneistä. Niinpä he eivät pääse syntiveloistaan, ennen kuin vilpittömästi yrittäen lakkaavat syntiä tekemästä. Tämän lisäksi on myös meidän annettava anteeksi velallisillemme, jos haluamme saada anteeksi Jumalalta, muuten emme pääse veloistamme, sillä Herra sanoo: “Jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne” (Mt. 6: 14-15) (Hehkuva Hiillos No.1/1968,ss. 3-4)
55. Sinä näet, että vesi virtaa korkealta vuorelta alhaalla olevaan laaksoon. Tästä opi tuntemaan, että suuri Jumala katsoo korkeudesta alas nöyrien puoleen ja vuodattaa heidän sydämiinsä lahjojensa virrat. Meidän tulee nöyrtyä, jotta tulisimme osalliseksi Hänen armostaan. Pyhä Krysostomos kysyy: “Kuinka voi löytää annon Jumalan edessä? Eihän toki muulla kuin nöyryydellä. Sillä ‘Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armonsa’ (1 Piet: 5,5). ‘Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki’, ja ‘murtunutta sydäntä ei Jumala hylkää’ (Ps. 51: 219)”. Edelleen isä opettaa, mikä on nöyryyttä: “Jos sinä Pahoitat nöyrän mieltä, jos solvaat häntä, tai sanot jotain muuta pahaa, ja hän pysyy vaiti ja hiljaisuudessa sen kärsii, niin näin hän saavuttaa sellaisen rauhan, että sitä on mahdotonta kuvatakaan”. (Hehkuva Hiillos No.5/1968, s.8)
56. Kun näet kuninkaaltaan armon osoitusta anovan ihmisen, niin tarkkaile, kuinka hän käyttäytyy. Kunnioittavasti hän painaa päänsä alas ja laskeutuu polvilleen. Hän ei ajattele muuta kuin sitä, jota hänen pyyntönsä koskee. Tästä me kristityt voimme oppia, kuinka meidän tulisi anomuksillamme kääntyä taivaallisen Kuninkaan puoleen, kuinka meidän tulisi muistaa, keitä itse olemme ja ketä me lähestymme. “Olen tomu ja tuhka”, sanoi Aabraham Jumalaa rukoillessaan (1 Moos. 18: 27). Suurta nöyryyttä ja hartautta tuntien tulee meidänkin Jumalan suuruuden edessä taivuttaa päämme ja sydämemme ja painaa alas koko olemuksemme, sillä vain nöyrien puoleen Jumala katsoo. “Jumala kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä heidän rukous hylkää” (Ps. 102: 18). Mutta samalla kun pidämme mielessä Hänen suuruuttaan on meidän muistettava myöskin Hänen meihin kohdistamaa laupeuttaan, sillä “niin kuin Hänen valtasuuruutensa on, niin on myös Hänen laupeutensa” sanotaan Siirakin kirjassa (2: 18). Kun lähestymme pyhää, vanhurskasta Kuningastamme ja Jumalaamme, on ,meidän päästävä apostolin opetuksen mukaan vääryydestä “Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee” (2 Tim. 2: 19), sillä “paha ei saa asua Jumalan tykönä, ja ylvästelijät eivät kestä Hänen silmiensä edessä. Hän vihaa kaikkia väärintekijöitä” (Ps. 5: 6-7). Pyytäessämme syntien anteeksi saamista, meidänkin tulee Kristuksen opetuksen mukaisesti antaa anteeksi lähimmäisillemme: “Antakaa anteeksi, niin teillekin annetaan”.
Tästä opimme seuraavaa:
1) Rukoukset ja laulut, joita eräät ajattelemattomat papit ja kirkonpalvelijat sekä maallikot lukevat niin nopeassa tahdissa, kuin vain kieli pystyy sen tekemään, tai vielä pahemmin – joita esitetään samanaikaisesti kahdelta taholta päällekkäin, eivät ole mitään rukouksia, vaan ainoastaan melua kirkossa, ilman pieksämistä ja suusta päästettyjä ääniä. Tästä johtuu, että ne, jotka näin menettelevät, eivät pysty tekemään elämässään parannusta, vaan ovat pahennukseksi ja kiusaukseksi muille. He saattavat kuvitella rukoilevansa joka päivä, mutta itse asiassa he eivät rukoile lainkaan. Ja ilman todellista rukousta kukaan ei pysty parannuksen tekoon, sillä hän on voimaton ja jatkuvasti perkeleen ahdistama.
2) Syntinen, joka kääntyy rukoillen Jumalan puoleen, mutta ei elämäntavoissaan halua tehdä parannusta, ei saa pyytämäänsä. Jos hän haluaa saada armon Jumalalta, hänen on myös pyrittävä parannuksentekoon.
3) Tie Jumalan luo on suljettu niiltä, jotka vihaavat lähimmäisiään ja miettivät heille kostoa. Kuinka voi toivoa armoa Jumalalta sellainen, joka ei tahdo osoittaa armoa itsensä kaltaiselle ihmiselle, eikä ollessaan itse syntinen suostu syntiselle antamaan anteeksi?
4) Ilman nöyryyttä tapahtuva Jumalan lähestymien osoittautuu myöskin turhaksi. Jos me nöyrin mielin käännymme ihmisen puoleen pyytäessämme jotakin itsellemme, niin kuinka paljon nöyremmin ja innokkaammin meidän tulee heittäytyä Jumalan eteen, joka on “ylpeitä vastaan”. (Hehkuva Hiillos No.4/1968,16 / Hehkuva Hiillos No.1/1969,s.4)
57. Näet, että saviastiasta lähtee se haju, joka siihen on tarttunut sen oltua vielä uusi. Millään pesulla tai puhdistamisella ei sitä hajua saa pois. Ymmärrä, että näin on myös ihmisen, tuon saviastian suhteen: minkä hän nuorena oppii, sen hän myöhemmällä iällä noudattaa. Jos hänet on kasvatettu hyvään ja Jumalan pelkoon, niin sen mukaista elämääkin hän tulee viettämään. Mutta jos hän oppii pahuuteen, niin hänen elämästään tulee lähtemään pahuuden inhottava löyhkä. Mutta ihminen on altis pahuuteen. Sen vuoksi kaikenlainen paha tarttuu jo nuoruusvuosina helposti häneen, elleivät pelko ja rangaistukset toimi hillitsevinä suitsina, näin taltuttaen hänessä olevaa lihan raivoa. Tämä esimerkki opettakoon sinua kasvattamaan lapsesi hyvään pitäen heidät Herran pelossa, kuten apostolikin neuvoo: “Te isät, kasvattakaa lapsianne Herran kurissa ja nuhteessa” (EL 6:4).
58. Näet kaiken selvästi, kun huoneessa palaa kynttilä, tai kun päivä valaisee. Voit silloin erottaa esineet toisistaan, voit nähdä, mikä on pahaa, mikä hyvää. Samanlaisessa tilanteessa on myös se, jolle Jumalan sanan valo loistaa, valistaen hänen ymmärryksensä silmät psalmistan sanojen mukaan: “Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni” (Ps. 119: 105). Kun tämä Jumalan kynttilä palaa aina edessämme, valaisten meidät päivin ja öin, voimme siis kulkea aina ikään kuin päivän valossa ja erottaa oikean väärästä, hyödyn vahingosta, hyveen paheesta, ja käyden Jumalan avulla tällä tavoin emme joudu turmioon. Ota siis, kristitty, tämä neuvoksi ja “tutkistele Herran lakia päivät ja yöt” (Ps. 1: 2) ja “kätke Jumalan sana sydämeesi, ettet tekisi syntiä Häntä vastaan” (Ps. 119: 11). Jumala kehottaa: “Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin menestyt” (Joos. 1:8) (Hehkuva Hiillos No.1/1969,s.2)
59. Sinä näet, että astiasta lähtevä haju johtuu astian sisällöstä. Näin on myöskin ihmissydämen laita. Jos sydän on täynnä rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin, huomaa tämän merkeistä, jotka siinä ilmenevät, niistä aikeista, yrityksistä, puheista, toiminnoista ja ajatuksista, jotka siitä lähtevät. Omena arvostetaan sen maun mukaan, niin myös sydän tunnetaan sen aikaansaamista teoista, sanoista, käyttäytymisestä. Ja niin kuin uuni, jossa palaa tuli, hohtaa lämpöä ja se lämmöstä havaitaan, niin myös Jumalan ja lähimmäisen rakkauden sydämessä sytyttämä tuli levittää hyvyyden, laupeuden, kärsivällisyyden ja nöyryyden lämpöä ympärilleen ja tunnistetaan siitä. Päinvastoin, ihminen, jonka sydän on täynnä tähän maailmaan kohdistuvaa rakkautta, ilmaisee tämän jo käyttäytymisellään, hän ajattelee ja tutkiskelee sitä, puhuu siitä, toimii sen mukaisesti. Ken pitää rikkaudesta tai maineesta tai kunniasta tai hekumasta tai ylellisyydestä, ajatteleekin vain sitä, tavoittelee sitä. Niinhän Herra sanoo: ‘Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sydämesi” (Mt. 6:21). Ja vaikka moni yrittää salata aikeensa ja tekonsa, ei sitä, mikä on haudattu sydämeen, voi kuitenkaan pitää siellä salassa, vaan se tulee esille ja ilmi aivan kuin vedessä oleva ilma, joka kuplana nousee Ylös, tai kuin vatsasta purkautuva röyhtäisy. Sillä – “ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä” Mt. 7:18), sanoo Herra. (Hehkuva Hiillos No.2/1969,s.7)
60. Näet, että peiliin tulee kuva siitä, mihin peili on suunnattu. Jos se on käännetty taivaaseen päin, niin siitä näkyy taivaan kuva, jos se on kohdistettu mahahan, niin siitä näkyy maa. Näin myöskin käy ihmisen sielulle: siitä kuvastuu se, mitä se rakastaa, mihin mieltyy. Jos se kääntyy Jumalan puoleen, niin Pyhän Hengen toimesta siitä kuvastuukin Jumalan kuva, mutta jos se kallistuu maallisten ja ajallisten asiain puoleen, niin siihen piirtyy maallinen kuva. Millainen kuva, sellaisia ovat myös ajatukset. Jos siinä on Jumalan kuva, niin silloin se rakastaa Jumalaa ja Jumalan kuvaksi luotua ihmistä, se ajattelee taivaallisia, ylhäisiä, eikä maallisia asioita. Mutta jos siinä on maallinen, eläimellinen kuva, niin se ajattelee maallisia, tekee sellaista, mikä miellyttää sen aisteja, ja mikä on ominaista järjettömille eläimille. Tämä mietiskely opettakoon sinua “panemaan pois vanhan ihmisen” ja sen eläimellisen kuvan ja pyrkimään pukeutumaan Jumalan kuvaan, mikä on sielun parhain ja ylevin koristus. Se, mikä tänään näkyy sielustasi, tulee näkymään siitä myöskin tuomiopäivänä. Jos Herra silloin näkee sinussa oman kuvansa, niin hän tunnustaa sinut omakseen, mutta muut, joilla ei tätä kaunistusta ole, ja jotka eläimellisen kuvansa ja syntisen saastansa vuoksi näyttävät hirvittäviltä pelättimiltä, hän tulee kieltämään sanomalla: “En tunne teitä”, vaikka nämä lausuisivatkin hänelle “Herra, Herra!” (Lk. 13: 27). (Hehkuva Hiillos No.3/1969,s.10)
61. Sinä näet, että puu luovuttaa hedelmänsä niin hoitajalleen, joka siitä huolta näkee, kuin myös vieraalle. Kaivosta saavat juoda sekä ne, jotka pitävät sitä puhtaana, että nekin, jotka ovat valmiit täyttämään sen umpeen tai sylkemään siihen. Myöskin aurinko paistaa sitä ihaileville kuin myös moittiville. Näin toimivat myös todelliset kristityt, jotka hyvän puun tavoin “tekevät hyviä hedelmiä” (Mt. 7:17), tai jotka “loistavat niin kuin tähdet maailmassa” (Fil. 2:15): he tekevät hyvää kaikille – hyville ja pahoille, ystäville ja vihollisille, seuraten näin Taivaallista Isäänsä, joka “antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin” (Mt. 5:45). Tästä sinä, kristitty, opi olemaan todellisten kristittyjen ja heidän kanssansa Taivaallisen Isän kaltainen, äläkä seuraa tämän ajan ihmisiä, jotka rakastavat vain itseään tai itsensä vuoksi.( Hehkuva Hiillos No.5/1969, s.17)
62. Sinä näet, että sairas ihminen, halutessaan tulla terveeksi, tunnustaa ja kertoo lääkärille vaivansa sekä hartaasti pyytää, että tämä parantaisi hänet. Siitä opimme, että tahtoessamme parantua sielumme vaivoista, meidänkin tulee vilpittömästi tunnustaa ne ja ilmaista ne Kristukselle, Jumalan Pojalle, joka on sielumme ja ruumiimme Parantaja, meidän on nöyrästi anottava Häneltä apua, sillä kaikki olemme luonnostamme sairaita, viheliäisiä, kirottuja. Pyhässä evankeliumissa luemme, että ‘Kristuksen luo tulivat sokeat, kuurot, mykät, pitaliset, jotka valittivat Hänelle vaivojansa sekä nöyrästi uskoen anoivat armoa. Ja he paranivat. Syntymästä saakka olemme mekin sokeita, emme näe jumalisia, hengellisiä, pelastukseksemme tarpeellisia asioita. Siksi yhdessä raamatullisten sokeitten kanssa meidän on rukoiltava Häntä: “Herra, tee, että meidän silmämme aukenisivat (Mt. 2.0: 33). Olemme luonnostamme kuuroja kuulemaan Jumalan sanaa ja Hänen pyhiä käskyjään. Siksi meidän on pyydettävä Häneltä korvat, joista Hän sanoo: “Jolla on korvat, se kuulkoon” (Mt. 13: 9). Kankeakielisiä ja mykkiä olemme luonnostamme huutamaan Häntä avuksi, ylistämään ja kiittämään Häntä ja veisaamaan Hänen pyhälle nimelleen. Siksi meidän on huokailtava, että Hän päästäisi kielemme ja avaisi huulemme, meidän on rukoiltava: “Herra, opeta meitä rukoilemaan” (Lk. 11: 1). Synnin parantumaton pitali on tarttunut meidän lihaamme, ja siksi yhdessä pitalisten kanssa tulee meidän sydämemme pohjasta korottaa äänemme ja sanoa Hänelle: “Jeesus mestari, armahda meitä” (Lk. 17: 13). Olemme rampoja, emme jaksa nousta lähteäksemme Hänen luokseen. Siksi anokaamme, että Hän ojentaisi kaikkivoimallisen kätensä ja nostaisi meidät syntivuoteestamme. Riivaaja kauheasti vaivaa lihaamme. Tämän vuoksi on yhdessä kanaanilaisen vaimon kanssa huudettava. “Herra, Daavidin Poika, armahda meitä”, ja toistettava lakkaamatta anomusta “Herra, auta meitä”. Emmekä saa toivoa lapsille kuuluvaa osaa, vaan on tyydyttävä siihen, että penikkain tapaan saisimme muruja herrain pöydältä (Mt. 15: 21 -27). Evankeliumi todistaa, että poloiset vaivaiset saivat aikoinaan Kristus-parantajalta armoa ja parannusta. Saamme sitä mekin, jos valittaessamme Hänelle valvojamme samalla uskoen kadumme niitä. Sitä varten Hän on tullut maailmaan: parantamaan vaivamme, poistamaan meitä painavan kirouksen ja antamaan autuuden. Jos Hän paransi Hänen luokseen tulleitten katoavia ja kuolevaisia ruumiita, niin eikö sitä pikemmin meidän kuolemattomia sielujamme, Hän, sieluja rakastava Herra. (Hehkuva Hiillos No.5/1969,ss. 17, 20)
63. Et näe mitään peilistä, joka on pölyttynyt tai savustunut. Jos haluat nähdä siitä kasvosi ja ne viat, jotka niissä ovat, sinun on ensin pyyhittävä peili puhtaaksi. Näin on myös ihmisen omantunnon laita. Jos monet synnilliset teot ja paheellinen elämä ovat sen lianneet, niin ihminen ei voi havaita siitä vikoja, jotka ovat tarttuneet hänen sieluunsa, ja niin hän kuljeskelee kuin metsäläinen kokonaan likaisena ja mitään varomatta lankeaa synnistä toiseen. Kuinka kauhistuttava ja murheellinen onkaan tällainen tila. Ei näe tällainen ihminen saastaisuuttaan ja iljettävyyttään, mutta hän tulee sen näkemään, kun “kirjat avataan” koko maailman, niin enkelten kuin ihmisten katseltaviksi, ja kuin hänen syntinsä tulevat olemaan hänen kasvojensa edessä, kuten Jumala on sanonut: “Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen” (Ps. 50: 21). Silloin syntinen näkee olevansa kokonaan likainen kuin mikäkin pelätin. Sillä silloin se saasta, joka nyt kätkeytyy sisään, tulee näkyviin aivan kuin myös vanhurskasten sielujen hyvyys, kun “he loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko” (Mt. 13: 43). Silloin syntinen raukka inhoaa itseään, alkaa vihata itseään, yrittää paeta itseään, tahtoo muuttua olemattomaksi, mutta ei mahda mitään, sillä ikuisesti, koskaan lähtemättä tulee tämä leima olemaan hänen päällään todistamassa irstaasta elämästä, jota hän oli maan päällä viettänyt. Voi, jospa hän näkisi jo nyt tämän saastan, niin hän itkisi lakkaamatta ja koettaisi Kristuksen armoon turvaten vapautua siitä. Mutta sokeana hän ei näe kurjuuttaan. Vasta kun peili tulee puhtaaksi, se selvästi ilmaisee kaiken, mikä sen edessä on, ja silloin ovat nähtävissä myöskin kasvojen viat, eivätkä ainoastaan suuret viat, vaan kaikkein pienimmätkin. Näin myöskin puhdas omatunto huomaa pienimmätkin viat, joten ihminen voi uskon ja parannuksen kyyneleillä pestä ne pois. Tästä mietiskelystä voit oppia, että on syvennyttävä Jumalan lakiin, sillä sen avulla syntimme tulevat ilmi ja me tunnistamme ne. Silloin voimme Jumalan käskyjä tutkistelemalla parannusta tehden ja uskoen katua ja aloittaa uuden elämän, jotteivät syntimme, joita itsekään emme tahtoisi tarkastella ja tuntea, tulisi koko maailman tietoon, vaan tulisivat ajoissa pestyiksi pois. (Hehkuva Hiillos No.6/1969,s.23)
64. Kävellessäsi puutarhassa näet, että hedelmäpuita voi arvostaa niiden tuottamien hedelmien maun perusteella. Sillä tavalla sinun pitää ajatella myöskin ihmisistä: moni sanoo olevansa kristitty, todellisen kristityn tunnet kuitenkin vain hänen uskostaan ja rakkaudestaan. Todellisen kristityn tuntomerkit ilmenevät siinä, että hän on suopea, nöyrä, kärsivällinen, laupias, hyväntahtoinen. Ja niin kuin puutarhassa eräitten puitten hedelmät ovat näöltään kauniit, mutta maultaan kelvottomat, niin monet ihmisetkin tuntuvat hyviltä, puhuvat sävyisästi miellyttävästi ja hiljaa, paastoavat paljon, rukoilevat paljon, mutta kun joudut heidän kanssaan tekemisiin, niin toteat heidän hedelmiensä olevan kitkeriä: he osoittautuvat olevansa täynnä vihaa, kiukkua, kateutta, kovasydämisyyttä. He ovatkin kelvottomia puita, jotka tuottavat pahoja hedelmiä. Tästä juuri Herra on sanonut: “Ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän. Jokainen puu tunnetaan hedelmästään” (Lk. 6: 43 – 44). Ei paastoa eikä rukousta ole väheksyttävä, mutta ilman kristillistä rakkautta ne eivät merkitse mitään. Ei sävyisä, hiljainen ja miellyttävä puhe ole sinänsä pahasta, mutta ilman rakkauden hedelmää se on vain silmänpalvelua ja viekkautta. Eivät yksin sanat, vaan teot, joihin sävyisä, hiljainen ja miellyttävä puhe liittyy, ilmaisevat hyvän kristityn. Kristillisyyden pitää olla sisimmässämme, meidän on pyrittävä omistamaan se sisäisesti. Jos hyvä on sisällisesti meissä se tulee ilmenemään myös ulkonaisesti. Näin Kristuksen sanojen mukaan: “Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää” (Lk. 6: 45). (Hehkuva Hiillos No.1-2/1970, s.5)
65. Sinä näet, että puu luovuttaa hedelmänsä kenelle tahansa, mutta pysyy itse vaiti. Kaivo sammuttaa janon, mutta on vaiti. Näin myös muut Jumalan luomat tuottavat meille hyötyä, mutta ovat vaiti, sillä sellaisiksi Luoja on ne tehnyt. Vaiti ollen ne julistavat kunniaa ja kiitosta Jumalalle saaden myös meidät, jotka tulemme osallisiksi niiden meille suomasta hyödystä, kiittämään ja ylistämään Jumalan hyvyyttä. Tästä me, järkevät olennot, opimme tekemään hiljaisuudessa hyvää toisillemme, toitottamatta itsemme edessä ja etsimättä omaa kunniaa, vaan antaen kaiken kunnian Luojallemme, josta alun olemme saaneet, niin me itse kuin myöskin kaikki hyvä Tällä tavoin menettelemään opettaa meitä Kristus Vapahtajamme sanoessaan: “Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvän tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa”(Mt. S: 16). (Hehkuva Hiillos No.4/1970, s. 13)
66. Sinä näet, että kaikki saman ruumiin jäsenet rakkaudessa ja sovussa auttavat toisiaan: käsi auttaa kättä ja muita jäseniä, samoin jalka, silmä, korva auttavat toisiaan ja muita. Näin toimivat myöskin todelliset kristityt, joita heidän päänsä, Kristus, Jumalan Poika, ohjaa. Rakkaudessa ja sovussa he nöyrästi auttavat toisiaan, pyrkivät olemaan toisilleen hyödyksi niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Kun joku joutuu vaikeuksiin, toinen antaa sen, mikä puuttuu. Kun toinen on huonovointinen, niin toinen palvelee häntä. Kun toinen kärsii, niin toinen myötämielisyydessä kärsii hänen kanssaan. Kun toinen horjuu uskossa ja joutuu hätään, toinen vahvistaa. Kun toinen on peloissaan ja menehtymäisillään, toinen lohduttaa ja ojentaa tukevan kätensä jne. Sillä kaikki ovat vain saman, ruumiin jäseniä, joilla Kristuksessa on siunatuin pää kuten apostolin sanoista käy ilmi: “Vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä” (Room. 12: 5). Tästä opit, että kristittynä sinun tulee rakastaa kaikkia: “‘Palvelkaa toisianne rakkaudessa” (Gal.5: 13) Sinun tulee myös olla rauhassa kaikkien kanssa: “Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa” (Hbr. 12:14). Kristillisyys puuttuu niiltä ihmisiltä, jotka eivät lähimmäistään rakasta eivätkä halua elää rauhassa muitten kanssa. Heitä ei voi lukea todellisiin kristittyihin kuuluviksi. (Hehkuva Hiillos No.4/1970, ss. 13, 16)
67. Kun kuulet kysyttävän, kuka on rakentanut tämän talon tai perustanut tuon kaupungin, niin näet, ettei mikään synny itsestään, vaan saa alun ja olemiensa joltakin toiselta. Kohdista nyt mietiskelysi tähän maailmaan ja siihen, mikä siinä on, sekä kysy, keneltä se näin täydellisenä ja kauniina on saanut alun? Ja hiljaisuudessa sinulle vastataan: “Hän on minut luonut. Taivaat vastaavat sinulle: “Me julistamme Jumalan kunniaa” (Ps. 1 -2). Aurinko, kuu ja tähdet vastaavat sinulle: “Hän on meidät luonut ja antanut meille valon teidän valistamiseksi. Hän, joka verhoutuu valoon niin kuin viittaan” (Ps. 104:2) Pilvet vastaavat sinulle: “Hän on meidät luonut ja on käskenyt antamaan teille ja vainioillenne sateen”. Maa vastaa sinulle: “Hän on luonut minut ja käskenyt tuottamaan teille hedelmät”. Vesi vastaa sinulle: “Hän on minut luonut ja käskenyt sammuttamaan teidän ja karjanne janon.” Kalat vastaavat sinulle: “Hän on meidät luonut ja antanut teille ravinnoksi”. Puut, ruohot ja kaikki, mikä kasvaa, vastaavat sinulle: “Hän on meidät luonut ja käskenyt palvelemaan teidän tarpeitanne”. Karja ja muut eläimet vastaavat sinulle: “Hän on meidät luonut ja käskenyt työskentelemään hyväksenne”. Tuli vastaa sinulle: “Hän on minut luonut ja käskenyt lämmittämään ja valaisemaan teitä sekä keittämään ruokanne”. Hänen kansansa vastaa sinulle: “Hän, emmekä me itse, on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat (Ps.100:3) ja hän on käskenyt meitä palvelemaan toisiamme rakkaudessa (Gal. 5:13) ja kiittämään hänen nimeänsä, sillä Herra on hyvä, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen” (Ps. 100:4-5). Pyhä Henki profeetan kautta kertoo sinulle myöskin: “Hän käski ja ne tulivat lohduksi. Ja hän asetti ne olemaan aina ja iankaikkisesti. Hän antoi niille lain, josta ne eivät poikkea” (Ps. 148:5-6).
Tästä sinä, kristitty ihminen, saat tietää, että
1) on olemassa Jumala Luoja, jonka luomistekonsa todistavat tekijästään,
2) kaikki on saanut alkunsa hänessä ja on hänen kauttaan olemassa,
3) kaikki Jumalan käskystä palvelee ihmistä,
4) ihminen, käyttäen hyväksensä Jumalan luomakuntaa, on velvollinen lakkaamatta kiittämään ja palvelemaan häntä,
5) sokeana harhailevat ne, jotka laiminlyövät tämän velvollisuutensa, ja heidän omatuntonsa tuomitsee heidät tästä kiittämättömyydestään,
6) sama syytös kohtaa heidät myöskin Kristuksen tuomiolla, sillä eläen maailmassa he käyttävät hyväkseen Jumalan lahjoja, mutta eivät kiitä eivätkä palvele Jumalaa, hyvän antajaa.
Näin siis voit tutkia itseäsi: yrititkö täyttää tämän velvollisuutesi, ettet osoittaudu kiittämättömäksi Luojaasi kohtaan etkä tule Kristuksen tuomiopäivänä tuomituksi yhdessä kiittämättömien palvelijain kanssa. (Hehkuva Hiillos No.5/1970, ss. 19 – 20))
68. Sinä näet, että aurinko ei himmene, makea vesi ei muutu kitkeräksi eikä hyvä puu tule huonommaksi moittimisesta. Ei myöskään kiittäminen tee aurinkoa kirkkaammaksi, ei vettä makeammaksi eikä hyvää puuta vielä paremmaksi. Samoin hyvät ihmiset eivät moitiskelusta pahene eivätkä kiittämisestä parane. Millainen heidän sydämensä on, sellaisina he pysyvät. Tästä sinä voit oppia: älä pahastu moittimisesta, äläkä ylpisty kiitoksesta, vielä vähemmin tavoittele sitä. Moitteet eivät vähennä eivätkä kiitokset lisää sisäistä hyvyyttäsi. Ei se ole hyvää, jota ihmiset kiittävät, eikä se paha, jota he moittivat,, vaan hyvyys tai pahuus on jokaisen sisimmässä. Se ei ole ihmisten määrättävissä, vaan se määräytyy sen mukaan, ketä Jumala kiittää tai kenet Hän tuomitsee. Mitä hyötyä sinulle on sellaisesta kiitoksesta, joka soi korvissasi ja jonka omatunto sisässäsi kuitenkin tuomitsee. Tai miltä voi saada aikaan sellainen moite, joka ulkonaisesti ruoskii, ja josta omatuntosi sinut vapauttaa. Niin kuin ihmisen sisimmässä on joko hyvyys tai pahuus, autuus tai kadotus, niin myös lohdutuksen tai murheen, ilon tai surun tulisi olla hänen sisässään. Hyvältä ihmiseltä ei ulkonainen moitevoi riistää hänen sisäistä autuuttaan eikä saa häntä murheelliseksi, samoin pahalle ihmiselle ei kiitos anna sisäistä autuutta. Siksi paha omatunto tuntee sisäistä hätää ja murhetta, vaikka ihminen ulkonaisesti saisikin kiitosta osakseen. Mutta toisen hyvä omatunto synnyttää sisäistä kiitosta ja iloa, vaikka ulkonaisesti hän joutuisikin kärsimään pahuudesta. Omatunto on rehellinen todistaja, joka lausuu meidät syyttömiksi tai tuomitsee. Syytöntä se puolustaa, syyllisen tuomitsee. Mikä siihen on kirjoitettu, sen se rehellisesti ilmaisee. Tämä todistaja ei valehtele, vaikka kuinka yrittäisit sen lahjoa. (Hehkuva Hiillos No.1/1971, s. 3))
69. Sinä näet, että se, joka on viinipuun istuttanut, korjaa sen hedelmät. Saboohan apostolikin: “Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää?” (1 Kor 9:7) Jokainen kristitty on rypälepensas Pyhässä Seurakunnassa, siinä viinitarhassa, joka on aidattu Jumalan lailla ja jota Jumalan sana kastelee ja pyhät sakramentit ravitsevat. Siksi hänen tulee Jumalalle, Kasvattajalleen, kantaa hyvien tekojen hedelmät: tällaisia ovat rakkaus, kärsivällisyys, nöyryys, “niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään.” (Hbr 13:15) Jos joku ei kanna tällaista hedelmää, niin varokoon, ettei tulisi pois hakatuksi. Edelläkävijä sanoi: “Jo on kirves pantu puitten juurelle: jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen” (Mt 3:15) Tämä esimerkki ja sen sisällys olkoon sinulle kehotuksena vilpittömään parannuksen tekoon ja katumuksen hedelmien tavoittamiseen, sillä ilman niitä ei voi olla todellista parannusta. (Hehkuva Hiillos No.2/1971, s.8)
70. Sinä näet, että omena on ulkonaisesti vielä kaunis, muitta sisästä jo mätä ja haisee. Monet ihmiset ovat samankaltaisia: ulkonaisesti he ylvästelevät jalosukuisuudellaan, mutta heidän sielunsa ovat täynnä mätää ja löyhkää. Muita ihmisiä he hallitsevat ja käskevät, mutta itse alistuvat himojensa ja halujensa valtaan ja niin ovat omien palvelijainsa viheliäisiä orjia. Olisi parempi palvella ihmistä kuin omia halujaan ja syntiä. Ihminen on Jumalan luomus, mutta synti on perkeleen aikaansaannos. Mainitut ihmiset ovat niitä, joita herroiksi kutsutaan, mutta jotka itse alistuvat vihan, suuttumuksen, mammonan, rahanhimon, ylpeyden, vääryyden, kateuden, hekuman, siveettömyyden, mässäilyn ynnä muitten iljettävien kiusausten valtaan. Pyhä Johannes Krysostomos sanoo, “Jos rikas ja jalosukuinen joutuu synnin valtaan, niin hän on huonoista pahin”. Niinpä ulkonaisesti kauniin, mutta sisästä mädän omenan kaltaisia ovat ne kristityt, jotka tekeytyvät hyviksi, mutta todellisuudessa ovat täynnä vihaa ja eripuraisuutta ja muuta mätää ja löyhkää, sillä tämä tällainen on ulkokullaisuutta ja viekkautta. (Hehkuva Hiillos No.3/1971, s. 12)
71. Sinä näet, että eräät aineet, kuten vaha, rasva, voi pehmenevät ja sulavat lämmön vaikutuksesta, toiset taas, kuten savi, puu ja ruoho kovettuvat. Syynä siihen ei ole lämmön ominaisuudessa, vaan niitten aineitten erilaisuudessa, jotka lämmön alaisiksi joutuvat, sillä lämpö kohdistuu niihin yhtäläisesti. Näin on ihmistenkin keskuudessa: Jumalanhyvyyden ja kärsivällisyyden lämpö vaikuttaa toisiin pehmittävästi, he ikään kuin sulavat, kutistuvat, alkavat katua ja tuntea vetoa Jumalan puoleen. Toiset taas tulevat sen vaikutuksesta kovasydämisiksi ja paatuvat yhä suuremmissa paheissa. Tällaisille sanoo apostoli: “Halveksitko sinä Hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi” (Room. 2: 4-5). Ja näin ei suinkaan tapahdu Jumalan hyvyydestä vaan sen vuoksi, että ihmisen sydän käyttää väärin Jumalan hyvyyttä eikä halua katua, sillä Jumalan hyvyys kutsuu katumuksen tekoon yhtäläisesti kaikki ihmiset. Farao, joka oli nähnyt paljon Jumalan suuria tekoja, paadutti sydämensä eikä tehnyt parannusta, vaan hukkui. Monet paaduttavat nytkin itsensä ja lykkäävät parannuksen tekemisen, kunnes äkkiä tulee kuolema ja toimittaa heidät ilman pelastuksen toivoa tulevan maailman aikaan. Tästä sinä, kristitty, saat opetuksen olla lykkäämättä katumusta tuonnemmaksi. Sen sijaan nouse, ja heti tee parannus, kuten pyhä sanakin kehottaa: “Jospa te tänä päivänä kuulisitte Hänen äänensä: älkää paaduttako sydäntänne” (Ps. 95: 78). (Hehkuva Hiillos No.4-5/1971, s. 19 )
72. Näe, että likainen ja nokeutunut lasi läpäise luonnon valoa., Samoin ei Jumalan armon valo valaise saastunutta ja syntien mustaamaa sielua, niin kauan kuin se synneissä pysyttelee. Sillä synti on synkkää pimeyttä, tai oikeammin se on sellainen varjostin, joka ehkäisee Jumalan valon pääsemistä sieluun ja erottaa sielun Jumalasta, kuten profeettakin sanoo: “Teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne ja teidän syntinne peittävät teiltä Hänen kasvonsa” (Jes. 59: 2). Sikäli kuin lasia aletaan puhdistaa, se rupeaa myöskin läpäisemään valoa, ja mitä kirkkaammaksi se saadaan, sitä paremmin valo käy sen läpi. Samoin myöskin Jumalan armo valaisee sielun, kun ihminen kääntyy synneistä Jumalan puoleen, tekee parannuksen ja katumusta tuntien sekä Kristukseen uskoen alkaa puhdistautua synneistään. Ja mitä hartaammin hän katuu, sitä valoisammaksi hänen sielunsa tulee. Näin meitä kehotetaan kääntymään Jumalan puoleen ja tekemään parannus, mikäli haluamme tulla osallisiksi Hänen laupeudestaan. (Hehkuva Hiillos No.4-5/1971, ss. 19-20)
73. Sinä näet, että maa, johon on kylvetty siemen, ei viheriöi, ellei se saa kosteutta. Samoin on myöskin ihmisen sydämen laita: vaikka se kuuleekin Jumalan sanan, se ei tuota Jumalan sanan arvoista hedelmää, ellei Jumalan armo sitä kostuta. Tätä meidän tuleekin hartaasti anoa. “Anokaa, etsikää, kolkuttakaa” – sanoo Herra. Meidän täytyy ahkerasti rukoilla Jumalaa ja pyytää Häneltä armoa, että Hän antaisi meille korvat kuullaksemme Hänen sanomaansa ja sydämen toimiaksemme Hänen sanansa mukaan. Ilman sitä me emme saa mitään aikaan, sillä sydämemme on kovin turmeltunut. Kuullessamme Jumalan sanaa emme sitä käsitä emmekä saa sitä juurtumaan sydämeemme. Ja jos käsitämme, niin emme toimi sen mukaisesti. Näin joka hetki me tarvitsemme Jumalan armoa, joka auttaa meitä hurskauden saavuttamisessa. (Hehkuva Hiillos No.4-5/1971, s. 19-20) )
—–
75. Näet, että sairas mahalaukku ei kunnolla sulata sitä ruokaa, joka sen sisälle joutuu. Näin se ei pysty luovuttamaan ravintoa muillekaan ruumiin jäsenille, vaan saattaa nämä samoin kuin itsensäkin yhä suurempaan heikkouteen. Sen sijaan terve mahalaukku, joka välittää hyvin sulatetun ruoan elinnesteet muihin jäseniin, vahvistaa nämä ja itsensäkin. Näin myöskin rikas ihminen, joka kätkee tai käyttää väärin Jumalalta saamansa omaisuuden, ei tuota kenellekään hyötyä, vaan päinvastoin vahingoittaa niin muita kuin itseäänkin. Hän ei luovuta lähimmäisilleen sitä, minkä olisi velvollinen antamaan Jumalan käskyn mukaisesti: “Anna sille, joka sinulta anoo” (Mt. 5: 42). Riistäen lähimmäiseltä aineellista hyvää hän riistää itseltään hengen hedelmät. Hän ei noudata Jumalan käskyä, hän sairastaa itserakkautta ja kovasydämisyyttä. Osoittamatta laupeutta lähimmäisilleen, hän sulkee itseltään Jumalan armon ovet. Sen sijaan antelias ihminen terveen mahalaukun tavoin nauttii Jumalan kunniaksi ja Jumalaa kiittäen rikkaudestaan itse ja tyydyttää muittenkin tarpeet saman Jumalan kunniaksi. Näin hän saa itselleen hengellistä hyötyä hyödyttäen muita aineellisesti. Samalla tavoin sinun tulee ajatella kaikkien muittenkin Jumalalta vastaanottamiemme lahjojen suhteen. Jos käytämme ne lähimmäistemme hyväksi, ne tuottavat hyötyä meillekin, mutta ellemme näin tee, niin ne vahingoittavat meitä. Eiväthän ne ole vahingollisia sinänsä, vaan ainoastaan silloin, kun käytämme niitä väärin. Tuli on annettu meille ruoan keittämiseksi ja huoneittemme lämmittämiseksi, mutta sillä tuhotaan myös lähimmäisen omaisuus. Miekka on olemassa isänmaan puolustamiseksi, mutta sillä saatamme surmata veljemme. Kieli on meille annettu sydämestä lähtevien neuvojen jakamiseksi ja Jumalan ylistämiseksi, mutta me käytämme sen panetteluun, parjaamiseen ja kiroiluun. Käsillä suoritamme anastukset ja pahoinpitelyt, vaikka olemme saaneet ne itsemme ja toistemme auttamiseksi. Näin saattaa ihminen käyttää Jumalan lahjat pahan aikaansaamiseen itsensä ja lähimmäisten vahingoksi. (Hehkuva Hiillos No.1/1972, s. 3 )
76. Näet, että vääristynyttä puuta ei voi käyttää minkään esineen tekemiseen. Samoin kelvoton on pahanilkinen ihminen, jolla on huono sydän. Mikäli hän on palvelija, hän työskentelee huonosti, laiskasti, epärehellisesti. Mikäli hän on itsenäinen, hän ajattelee ainoastaan sitä, mikä miellyttää vain häntä itseään, vaikka se olisi vastoin Jumalan tahtoa ja vahingoittaisi muita ihmisiä. Sitä vastoin ihminen, jolla on hyvä sydän, on sovelias mihin tahansa, aivan kuin hyvä, suora puu. Oikea sydän noudattaa Jumalan tahtoa. Jumala tekee kaiken meidän hyväksemme, näin myöskin hyvä sydän yrittää toimia Jumalan kunniaksi ja läheisten hyödyksi. Se tahtoo sitä, mitä Jumala tahtoo. Jumala tahtoo vain hyvää, ilman että siitä koituisi jotain hyötyä Hänelle. Näin myöskin hyvä sydän haluaa tehdä hyvää jokaiselle ajattelematta omaa etuaan. “Rakkaus ei etsi omaansa” (1 Kor. 13:5) sanoo apostoli. Ja missä on tosi rakkautta, sieltä löytyy myöskin hyvä sydän. Ihminen, jolla on hyvä sydän, toimii aina ja kaikkialla oikein ja on arvoasemastaan riippumatta sovelias mihin asiaan ja tehtävään tahansa. Tästä me, rakkaat kristityt, opimme etsimään ja pyytämään Jumalalta puhdasta sydäntä ja oikeata henkeä. “Luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki” (P,s. 5,1:12). Kun meissä on oikea, puhdas sydän, niin myöskin tekomme ja ajatuksemme tulevat olemaan oikeita.
Näet, että lasi ottaa vastaan valon ja päästään sen itsensä läpi. Uunia ei lämmitetä sen itsensä vuoksi, vaan viihtymyksen aikaansaamiseksi. Sama on havaittavissa ruumiintoiminnoissa: silmät eivät katso vain itseänsä varten, vaan koko ruumista varten, korvat eivät kuuntele itsekseen, vaan koko ruumiin hyväksi, sierainten vastaanottamat tuoksut hyödyttävät koko ruumista, vatsa ei saa ravintoa ainoastaan itseänsä varten, vaan koko ruumiin tarpeeksi, kädet eivät tee työtä itselleen, vaan koko ruumiille, jalat eivät kulje vain itsekseen, vaan kantavat koko ruumiin. Myöskin muussa luonnossa näemme samanlaista: aurinko loistaa taivaalla ja valaisee muunkin’ luomakunnan, pilvet eivät pidätä vettä, vaan vihmovat sen maahan, hedelmät eivät pysy maan päällä, vaan joutuvat käyttöön. Käsitä, että näin on kaiken muunkin suhteen. Tästä me opimme, että Jumalan meille suomien lahjojen tulee olla yhteiset, niiden tulee joutua kaikkien hyväksi. Viisaan järki koitukoon niin hänen itsensä kuin myöskin lähimmäisten hyväksi, varallisuus palvelkoon sekä varakasta itseään kuin muitakin. Näin olkoon kaikessa. Ovathan kaikki Herran lahjat leivisköitä, jotka olemme saaneet Häneltä ja joista meidän on Hänelle tehtävä tili Hänen tulemuksensa päivänä. Sillä kaikki, minkä omistamme, ei olekaan meidän omaamme, vaan Jumalan. Emmekä ole saaneet sitä Jumalalta vain omaan käyttöömme, vaan käytettäväksi myöskin lähimmäistemme hyväksi. Jos joku ei jaa muille sitä hyvää, minkä on saanut Jumalalta, hän tekee syntiä Jumalaa vastaan ja hän joutuu siitä vastuuseen Kristuksen tuomiopäivänä. (Hehkuva Hiillos No.5/1972, s. 21/(Hehkuva Hiillos No.6/1971, s. 24)
77. Kun näet, että poika rikkoo isäänsä tai palvelija isäntäänsä vastaan, käyttäytyen heidän edessään kunniattomasti, niin pidät tällaista tekoa sopimattomana. Käsitä, että salaisesti tai julkisesti syntiä harjoittavat kristityt samoin käyttäytyvät sopimattomasti Jumalan edessä, joka kaikkea tarkkailee, näkee jokaisen tekomme, jokaisen ajatuksemme. Isä on pahoillaan poikansa rikkomusten tähden ja isäntä palvelijansa käyttäytymisen vuoksi. Monin verroin enemmän pahoillaan huonojen kristittyjen elämän vuoksi on Jumala, kaikkien Isä ja Herra. Siksi opi tästä seuraavat asiat:
1) Sanoissa, teoissa ja ajatuksissa on osoitettava varovaisuutta. On vältettävä tekoja, sanoja ja ajatuksia, jotka loukkaavat Jumalan Pyhää Henkeä.
2) Tulee ihmetellä Jumalan hyvyyttä ja sitä, että Hän, jota tekomme, sanamme ja ajatuksemme loukkaavat, on näin kärsivällinen meitä kohtaan.
3) Lähimmäiselle on annettava anteeksi kaikki hänen meille aiheuttamat loukkaukset sen Jumalan suuren hyvyyden vuoksi, josta joka päivä ja joka hetki tunnet tulevasi osalliseksi.
4) On vilpittömästi murehdittava aikaisemmin tehtyjä syntejä ja rikkomuksia ja nöyrästi häveten sekä Jumalaa kumartaen pyydettävä anteeksi.
5) Pitää hartaasti kiittää Jumalaa siitä, ettei Hänen oikea tuomionsa ole, kohdannut sinua sinun rikkomustesi ja pahojen tekojesi johdosta. (Hehkuva Hiillos No.6/1972, s. 25 )
78. Sinä näet, että helteen tai pakkasen vaikutuksesta kukka lakastuu nopeasti, että savu haihtuu ja veden pinnalla oleva kupla pian katoaa. Näin käy myöskin rikkauden, tämän maailman kunnian ja maineen. Tuskin ne ovat ennättäneet osoittautua jonkin arvoisiksi, kun jo onnettomuuksien kasaantuessa tai kuoleman sattuessa katoavat pois, niin kuin niitä ei olisi ollutkaan. Katso rikkaita ja arvossa pidettyjä hautojen sisällä, niin näet etteivät he nyt millään tavalla erotu köyhistä ja kunniaa vailla olevista. Kaikki he ovat maan kaltaisia, sillä maahan he ovat palanneet, maaksi tulleet. He poistuivat maailmasta, ja kunnia jätti heidät, rikkaus katosi. Ja niin rikkaat tulivat köyhien kaltaisiksi, kunnianarvoisat kunniattomien veroisiksi. Isännät ja palvelijat, rikkaat ja köyhät ovat nyt samanarvoisia, niin ettei voi tietää, missä on isäntä ja missä hänen palvelijansa, missä makaa rikas ja missä köyhä. Tämä mietiskely neuvoo meitä etsimään todellista rikkautta ja kunniaa, jotka, kun ne löydetään, eivät meitä jätä, ja olemaan tavoittelematta tämän maailman iloja, jotka savun tai vesikuplan lailla häviävät, niin että kuviteltu ilo todellisuudessa muuttuukin murheeksi. (Hehkuva Hiillos No.1/1973, s. 1 )
79. Sinä näet, että kuuma rauta tai kivi ei päästä mitään ääntä ellei sen päälle kaadeta vettä tai muuta sen kaltaista. Mutta kun se tulee kosketukseen veden kanssa, niin se suhinalla ilmaisee kuumuutensa. Näin käyttäytyvät monet ihmisetkin: he näyttävät nöyriltä ja hiljaisilta niin kauan kuin heitä ei loukata. Mutta kun tuntevat itsensä loukatuiksi, niin silloin suuttuvat, vihastuvat, meluavat kuin vedellä valeltu kuuma rauta. Sillä kärsitty loukkaus ilmaisee, mikä kätkeytyy sydämeen, viha vaiko nöyryys. Siinä on muun muassa eräs syy, miksi Jumala sallii meidän kärsiä onnettomuuksista ja panetteluista, sillä näin Hän osoittaa meille, onko sydämemme pohjalla nöyryyttä vai vihaa, jotta me, päästyämme tästä selville, yrittäisimme Hänen armoonsa turvaten, parantaa heikkoutemme. Näin mietiskellen opimme tuntemaan sydämemme, joka on “petollinen ylitse kaiken ja pahanilkinen”. (Jer. 17:9). (Hehkuva Hiillos No.2/1973, s. 8) )
80. Sinä näet, että kuuma uuni lämmittää jokaista, joka sitä lähestyy. Näin myöskin hyvä ihminen, jonka sydän on lämmin rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, lämmittää tällä rakkauden tulella niitä, joiden kanssa joutuu tekemisiin. Ja niin kuin uuni luovuttaa lämpöänsä sitä kaipaavalle, niin myöskin sellainen ihminen jakaa tarvitseville veljilleen Jumalan hänelle suomia lahjoja: alastoman hän peittää, kodittoman ottaa taloonsa ja hoivaa, sairasta ja vankeudessa olevaa hän palvelee, murheellista lohduttaa. Sanalla sanoen, jokaiselle hän voimiensa mukaan ojentaa auttavan kätensä. Kristillisen rakkauden lämpö saa hänessä kaiken tämän aikaan. Sen sijaan kylmä uuni ei tuota kenellekään mitään hyötyä. Jos joku koskettaakin siihen, niin saa pettyneenä ja viluisena poistua. Samanlaisia ovat epäystävälliset ihmiset, joiden sydän ei ole lämmennyt kristillisestä rakkaudesta. Monet kuvittelevat olevansa jotakin. He rukoilevat paljon ja usein, paastoavat, pystyttävät Jumalan temppeleitä, koristavat niitä (itse asiassa tämä ansaitsee kiitosta, sillä sekin on hurskautta), mutta kun heidän puoleensa kääntyy joku köyhä tai apua tarvitseva, niin pettyy, aivan kuin olisi koskettanut kylmää uunia, ja lähtee yhtä surullisena ja hätäisenä, kuin oli ollut tullessaan apua pyytämään. Tästä sinä näet, että meidän tulisi harrastaa kristillistä rakkautta, jota vailla ihmisten silmissä hyvältäkin näyttävä asia on kuollut. Todellinen rakkaus tekee eläviksi kaikki hyvät teot, kaikki kristilliset hyveet. Mikään elävä olento ei voi tulla toimeen ilman luonnon lämpöä, niin myös mikään hyvä teko ei voi olla todellinen ilman oikeata rakkautta, vaan sillä tulee olemaan vain valheellinen muoto. Vääristä hurskastelijoista pyhä apostoli sanoo: “Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ‘menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin *mitä hyötyä siitä on?” (Jaak. 2:15-16). Nykyisten kristittyjen keskuudessa on paljon tällaisia hurskastelijoita: he tervehtivät ystävällisesti, mutta todellisuudessa he ovat kuitenkin kokonaan toisenlaisia. Monet heistä nähdessään veljen olevan avun tarpeessa, eivät häpeä edes sanoa: “Mitä hänen hätänsä minulle kuuluu”. Toiset taas lähettävät tarvitsijan Jumalan luo sanoessaan: “Auttakoon sinua Jumala”. Jospa he todella toivoisivatkin, että Jumala antaisi tarvitsevalle, kun he itse eivät voi mitään antaa, mutta he kehottavat kääntymään Jumalan puoleen siksi, etteivät halua jakaa anovan kanssa Jumalalta saamiaan lahjoja. Niinpä niin, hyvä lukija. Mitä lähemmäs maailma kulkee loppuaan kohti, sitä harvemmaksi käy todellinen rakkaus, ja sen mukana vähenee todellinen hurskaus, mutta ulkokultaisuus ja valhe kasvavat. (Hehkuva Hiillos No. 6/1973, s. 22, 24)
81. Sinä näet omenan tai kukan. Ulkoapäin se on ihana, mutta sisältä sen on pilannut myrkyllinen mato, joka ei ole ainoastaan hyödytön, vaan vieläpä ihmisille vahingollinen. Näin ihmistekokaan ei ole miksikään hyödyksi, vaan tuottaa jopa vahinkoa, jos se on aikaansaatu itsekkäässä, kunnianhimoisessa ja ylpeässä mielessä, vaikka teko muuten näyttääkin hyvältä. Henkilö, joka täten toimii , ei kunnioita Jumalaa, jolta kaikki hyvä on peräisin. Hän tahtoo omistaa itselleen sen , mikä kuuluu yksin Jumalalle. Jumalan antimia hän ei käytä Jumalan kunniaksi, vaan paheksuvasti tavoittelee omaa kunniaansa. Sille paikalle, jolla hänen tulisi nähdä Jumala, hän asettaakin itsensä eläväksi epäjumalaksi. Näin hän luopuu Jumalasta, josta hänen sydämensä etääntyy, ja lankeaa henkisen epäjumalanpalveluksen inhottavaan syntiin. Sellaisia ovat ihmiset, jotka jakavat runsaita almuja, rakentavat Jumalan huoneita, pystyttävät Vanhainkoteja, etsien tällä tavalla ihmisiltä kiitosta ja ylistystä itselleen. Samoin ne, jotka opettavat ja neuvovat muita, toivoen, että heitä pidettäisiin viisaina ja älykkäinä jne. Tämä on saatanan viettelystä ja ymmärtämättömän, sokean sydämen itserakkautta. Sen, mikä Jumalalta saadaan Jumalan kunnian kirkastamiseksi ja muitten ihmisten hyödyttämiseksi, tällainen ihminen käyttääkin oman kunniansa korostamiseen. Mitäpä ihmisellä olisikaan omasta takaa syntiensä lisäksi? Totisesti ei kerrassaan mitään. Tavaramme, rikkautemme, järkemme, viisautemme ym. ovat kaikki Jumalan lahjoja. Kuinka häpeämätöntä onkaan käyttää se, mikä on Jumalan, omaksi kunniaksemme, eikä Jumalan kunniaksi. Kuinka paljon me teemmekään syntiä silloin, kun suoritamme omasta mielestämme hyviä tekoja. Siellä, missä näemme hyvän, piileekin todellinen synti, niin, että “erhetykset kuka ymmärtää?” (Ps. 19: 13). Opastakoon tämä mietiskely sinua olemaan etsimättä kiitosta ja kunniaa hyvien tekojen välityksellä, mutta antamaan “Jumalalle Jumalan”, eikä omistamaan sitä itselleen. Mutta jos yrität tavoitella sitä, niin tiedä, että kukka on näöltään kaunis, mutta sisältä pilaantunut, täysin kelvoton. Näin tekosi silloin näyttävät, joltisilta päältäpäin, mutta todellisuudessa Jumalan edessä ne eivät ole minkään arvoisia, pahoja, sillä Hän ei katso tekoja, vaan tarkkailee sydäntäsi ja aikomuksiasi. (Hehkuva Hiillos No.8/1973, ss. 130, 32)
82. Sinä näet, ettei ihminen, jolle on annettu hoitoon vieras omaisuus, ylpeile siitä, hän ei pidä itseään rikkaana eikä kehu sillä. Näin tulee menetellä meidänkin, jos olemme Jumalalta. saaneet joitakin antimia. Me emme saa pitää niitä ominamme, vaan lainaksi saatuina Me emme saa asettaa itseämme toisten yläpuolelle, vaan meidän on käytettävä ne Jumalan kunniaksi, sillä ne ovat peräisin Häneltä. Meidän on käytettävä ne meidän omaksi ja lähimmäistemme hyödyksi, sillä sitä varten ne ovat meille luovutettu. Tulkoon omaisuus, ymmärrys, viisaus ym. hyödyksi meille ja lähimmäisillemme, ei meidän ylistykseksemme, vaan Hänen kunniakseen ja kiitoksekseen, jolta ne on saatu. Sillä Hän, joka on ne meille armossaan antanut, voi kiittämättömyytemme vuoksi ne meiltä poiskin ottaa, ovathan ne Hänen. Silloin me totisesti tulemme tuntemaan, että olemme köyhät, puutteenalaiset, kurjat, alastomat, ja ettei meillä syntiä lukuun ottamatta ole mitään omaamme. (Hehkuva Hiillos No.2/1974, s. 7 )
83. Näet puussa kuivuneen oksan. Se kuivui, kun sillä ei ollut elävöittävää nestettä. Käsitä, että kristitty on kuin kuivunut oksa, ellei hänessä ole elävää uskoa, joka ilmaisee itsensä rakkaudessa ja muissa eloa osoittavissa hedelmissä. Sellaisella ihmisellä ei ole yhteyttä Kristukseen, “totiseen viinipuuhun” (Joh. 15: 1), eikä myöskään muihin kristittyihin, jotka “ovat Hänen ruumiinsa jäseniä” (Ef 5: 30). Niin kauan kuin ihminen on tällaisessa tilassa, hänellä ei ole iankaikkisen elämän toivoa. Ja häntä uhkaa Jumalan tuomio: “Jo on kirves pantu puitten juurelle. jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen” (Mt. 3: 10). Tämä mietiskely opettaa kristittyä tarkkailemaan, onko hänellä uskoa, joka ilmaisee itsensä hedelmissään, hyvissä teoissa. (Hehkuva Hiillos No.5/1974, s. 19 )
84. Sinä näet että sekä isä että poika iloitsevat suuresti, kun poika palaa vieraalta maalta isänsä kotiin, sillä he molemmat lohduttautuvat toistensa tapaamisesta. Johda ajatuksesi tästä Taivaallisen Isän kotiin, johon totiset kristityt Jumalan lapsina palaavat maailman turuilta, oltuaan karkotettuina syntiensä vuoksi. Kuinka iloitseekaan uskovainen sielu, kun se hehkuen rakkautta Jumalaa kohtaan palaa Taivaallisen Isän kotiin vaelluksensa jälkeen tässä vieraassa maassa, vaivaisessa maailmassa. Kuinka se iloitsee, kun se asettuu Jumalan kasvojen eteen ja saa “nähdä Hänet kasvoista kasvoihin” (1 Kor. 13: 12), “saa nähdä Hänet sellaisena, kuin Hän on” (1 Joh. S: 2) saa kumartua Hänen kunniansa valtaistuimen eteen. Taivaallinen Isäkin näkee silloin itkulaaksosta palaavan poikansa ja katsahtaa häneen armollisin silmin. Yhdessä koko taivaallisen perhekuntansa kanssa Hän riemuitsee poikansa näkemisestä, Hän ilahduttaa häntä kasvojensa otollisella näkemisellä, antaa hänelle levon hänen vaivoistaan ja kilvoitteluistaan, lohduttaa häntä hänen itkussaan ja kyynelissään. Tämä mietiskely neuvoo meitä ajattelemaan ylhäällä olevia, eikä maallisia sekä uskossa kohottamaan sydämemme Jumalan puoleen, jotta meidänkin osaksemme tulisi tuo todellinen ilo Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armosta. (Hehkuva Hiillos No.5/1974, ss. 19, 22 )
—————
88. Sinä näet, että vedetty kello käy pysähtymättä. Aika kuluu lakkaamatta ja lähenee määrähetkeään välittämättä siitä, nukummeko vai valvomme, teemmekö jotain vai olemme tekemättä. Näin on elämässämmekin: syntymästä kuolemaan se lähestyy taukoamatta loppuansa kohti. Lepäämmekö vai aherramme, valvommeko vai nukumme, keskustelemme jonkun kanssa tai vaikenemme – elämä jatkaa kulkuaan ja lähestyy ilman viivytyksiä määränpäätänsä. Tänään ja tänä hetkenä loppu on lähempänä kuin se oli eilen tai toissa päivänä tai menneenä hetkenä. Näin huomaamatta elämämme lyhenee. Näin tunnit ja minuutit kiitävät ohi. Emme tiedä, milloin kellon paino laskeutuu alimpaan kohtaan ja heiluri lakkaa käymästä. Jumalan kaitselmus on kätkenyt tämän meiltä, jotta olisimme aina valmiit lähtöön, kun Herramme Jumala meitä kutsuu, tapahtuipa tämä milloin tahansa. “Autuas on se, jonka hänen Herransa tapaa valvomasta” (Lk. 12:37), mutta voi sitä, jonka tapaa synnin uneen vaipuneena. (Hehkuva Hiillos No.2/1975, s. 6 )
——
92. Sinä näet, että ihminen ahkerasti tavoittelee sitä, mitä suuresti itselleen toivoo. Ken etsii kunniaa tai haluaa hankkia tämän maailman rikkaudet, hän pyrkiikin siihen, kantaa tätä päämäärää sydämessään, haaveilee siitä. Niin myös se, joka tahtoo viettää hurskasta kristillistä elämää, huolehtii siitä, päivin ja öin hakee opastusta Jumalan sanasta ja anoo sitä Jumalalta. Hurskaan elämän peili on pyhä Jumalan sana, joka ilmaisee sekä tosi hurskauden että jumalattomuudenkin, jumalattomien ja hurskaitten vaelluksen. Sen avulla voit oppia tutkimaan itseäsi, haluatko todella elää hurskaasti Jeesuksessa Kristuksessa, vai puuttuuko sinulta tämä pelastava aikomus. Ellei sitä ole, etkä myös välitä siitä, ei myöskään mitään hurskautta ole sydämessäsi etkä kuulu uskovaisten joukkoon, sinulla ei ole mitään osuutta Kristukseen eikä kristityn nimi sinua mitenkään auta. Hehkuva Hiillos No.2/1977, s.11)
——
98. Sinä näet, että vaikka se, joka on jostakin hyvänteosta tullut osalliseksi, osoittaakin kunnioitusta hyväntekijälleen, ei kuitenkaan tunne sydämessään aitoa kiitollisuutta eikä rakkautta. Kuka tahansa huomaa, ettei tämä kohteliaisuus ole muuta kuin silmänlumetta. Näin myös väärämieliset kristityt kuvittelevat osoittavansa kiitollisuuttaan Jumalalle käydessään kirkossa, veisatessaan ja ylistäessään Häntä, mutta jumalanpelkoa heissä ei ole eivätkä he rakasta Häntä, minkä näkee heidän pahoista teoistaan ja Jumalan pyhien käskyjen rikkomisesta, mitä ei voi sovittaa yhteen jumalanpelon ja rakkauden kanssa. Näin heidän kirkossakäyntinsä, veisuunsa ja ylistyksensä ovat vain tekopyhyyttä, minkä Jumala, joka “tutkii sydämet ja munaskuut”(Ps. 7:10), selvästi näkee eikä siksi ota vastaan heidän veisujansa, ylistyksiänsä ja rukouksiansa, vaan kääntyy heistä poispäin, kunnes he tekevät sydämissään parannuksen. Tällaiset kristityt muistuttavat niitä israelilaisia, joista psalmista kirjoitti: “He pettivät häntä suullaan ja valhettelevat Hänelle kielellänsä, sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa Häntä kohtaan”(Ps. 78: 36-37). Profeettansa kautta Jumala sanoo heille: “Tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana”(Jes. 29:13). Näin menetellen he eivät osoita mitään kiitosta ja kunnioitusta Jumalalle. Tämä opettaa sinua, ettei ole pyrittävä ulkokohtaiseen vaan sydämen hurskauteen ja on kunnioitettava Jumalaa sydämessä eikä ainoastaan huulilla ja menoilla. Ilman uskoa, jumalanpelkoa ja rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan ei ole olemassa todellista Jumalan kunnioittamista. (Hehkuva Hiillos No.1/1979, s.4)
99. Tiedätkö sinä, oi kristitty, kuinka purjehtijat toimivat kovassa myrskyssä? Kun pelastumisesta ei ole toivoa, he heittävät ankkurin meren syvyyteen ja kiinnittävät sen pohjaan voidakseen tällä tavoin pelastaa laivan ja itsensä. Näin he pelastuvat hukkumasta. Kristittyjenkin, jotka tämän maailman merellä pyhässä kirkkolaivassa purjehtivat, tulee näin seurata laivureita. Kun paholainen nostattaa heitä vastaan kiusausten, hädän tai onnettomuuksien myrskyn, on heidän luovuttava luottamasta ihmisiin ja turvauduttava Jumalaan, kiinnitettävä hätääntyneet ja horjuvat sydämensä Jumalan rakkauteen. Jos vihollinen haluaa irrottaa heidät)Jumalan rakkaudesta ja hukuttaa rikkomusten ja syntien syvyyksiin, heidän on ankkuroitava sydämensä laiva Jumalan rakkauteen. Yrittääkö paha henki syöstä epätoivoon? Samaan rakkauteen on heidän kiinnitettävä toivon ja pelastuksen ankkuri ja muista, kuinka on kirjoitettu: “Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi” (Joh.3:16 -17). On pidettävä kiinni näistä Jumalan armollisista lupauksista, jotka Hän horjuvan sydämemme lujittamiseksi on valalla vahvistanut: “Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää” (Hes. 33:11), ja taas: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: Joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään”(Joh. 5 : 24). Ja vielä: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämää (Joh. 6:47), sekä: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa” (Joh. 8:51). Näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valehdella, saamme voimallisen kehotuksen me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo on meille ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti”(Hebr. 6:18-19). Kun siis pahan hengen aiheuttama kiusausten myrsky nousee sinua vastaan, rakas kristitty, seuraa silloin merellä purjehtijain esimerkkiä ja vahvista hädässä oleva sydämesi Jumalan rakkauteen, jolla Hän on rakastanut meitä rakkaassa Pojassansa. Pitäköön tämä rakkaus meitä kiinni Jumalan rakkaudessa silloin, kun paholainen saattaa meidät maailman mielimisen kiusaukseen ja yrittää erottaa meitä Jumalan rakkaudesta ja vetää meidät lihan himon, silmäin pyynnin ja elämän korskan alaisuuteen. Tämä rakkaus varjelkoon meitä ja vahvistakoon toivossa silloin, kun tuo sama vihollinen alkaa horjuttaa sydäntämme epätoivon myrskyssä ja pahojen ajatusten kautta kuiskuttaa meille: “Ei ole sinulla pelastusta Jumalassa (Hehkuva Hiillos No.1/1979, ss. 5 – 7)
100. Näet, kuinka laumastaan eksynyt lammas juoksentelee, huutaa ja etsii katrastaan kunnes jälleen sen löytää. Näin tulee kristitynkin menetellä, kun hän välinpitämättömyydessään ja tottelemattomuudessaan on eristynyt Kristuksen laumasta: niin kauan hakea, anoa, kolkuttaa ja itkeä, kunnes taas liittyy siihen. Anoa ja rukoilla yhdessä Daavidin kanssa: “Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas, etsi palvelijasi”(Ps.119:176). Jokainen lainrikkoja eristyy Kristuksen laumasta. Haureudentekijä, avionrikkoja, ryöstäjä, varas, kiristäjä, koronkiskoja, kiusantekijä, viekas, panettelija, juomari, elostelija, häijy, pahantekijä jne. ovat eksyneitä lampaita, jotka ovat eronneet Kristuksen laumasta, sillä Kristuksen lampaat kuulevat Kristuksen ääntä, kuten Hän itse sanoo: “Lampaat kuulevat minun ääneni'(Joh.10:3).Ja vaikka tuollaiset kuvittelevatkin olevansa Kristuksen laumassa, he ovat todellisuudessa vieraantuneet, ovat vieraita itse Kristukselle, vieraita iankaikkisen elämän suhteen, elleivät he todella käänny ja liity Häneen. Tämä seikka ja sen mietiskely kehottakoon sinua tarkkailemaan, etkö sinäkin ole eronnut Kristuksen laumasta. Ja jos omatuntosi ilmaisee sinulle näin onnettomasti tapahtuneen, niin älä viivyttele palata katumuksen, itkun ja huokausten kautta, kunnes on vielä aikaa ja ovet ovat avoinna Kristuksen siunattujen lampaitten tarhaan, johon voimme päästä sisälle aitoa katumusta tuntien ja uskoen. ( Hehkuva Hiillos No.1/1979, ss. 7-8)
928.gif (410 bytes)