Isien näkemyksiä suuresta paastosta ja muista paaston ajoista

Kirkon säädöksien näkemys paastosta

Ekumeenisten kirkolliskokousten paastoa käsittelevät asiakirjat ja säädökset sisältävät selvän yleisen periaatteen, että on olemassa yleismaailmallisesti säädettyjä paastonaikoja, joita tulee yleismaailmallisesti myös noudattaa. Ja niin pitää myös isien mukaan olla. Paastosääntöjä rikkovat joutuvat kanonien mukaan anateeman alaisiksi. Kanoneissa suurta paastoa kutsutaan nimenomaan “apostolien ja isien traditioksi”. Kaikilta odotetaan paaston tarkkaa noudattamista itsestään selviönä. Säännöistä poikkeamista pidetään paaston häpäisemisenä. Erityisen ankara kirkko on kirkonpalvelijoihin nähden, jotka “eivät pidä pyhää nelikymmenpäiväistä paastoa”. Seuraamuksena saattoi olla virasta tai Kirkosta erottaminen. Useassa kohdassa tähdennetään, ettei suuren paaston ankaraa luonnetta saa muuttaa. Isien ankarien säädösten mukaan vain “kuivia” ruokia saa tarjota paaston aikana.

Isät säätävät ,että Pyhää liturgiaa saa suuren paaston aikana kokonaisuudessaan viettää vain lauantaisin ja sunnuntaisia. Muina päivinä toimitetaan Ennenpyhitettyjen Lahjain liturgiaa. Se sopii paastoon paremmin kuin täydellinen eukaristinen liturgia, joka on täynnä iloa. Myöskään kirkon marttyyrien syntymäjuhlia ei yleensä vietetä, mutta paastokaudelle osuvien pyhien syntymäjuhlia kunnioitetaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Samoin muut juhlallisuudet kielletään. Niin ollen häät ja syntymäpäiväjuhlat eivät sovi paastoon.

Eräissä asiakirjoissa sanotaan, että esimerkiksi pidättäymistä lihasta ja viinistä ei tule pitää paastoamisena eikä sitä saa hyväksyä, jos syynä on vain se, että ko. ruokaa ei hyväksytä. Jos niin tapahtuisi, sellaista asennetta voi sanoa luomistyön pilkkaamiseksi, sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää. Isien opetuksen mukaan käyttäytymisen muotoja ei yleensäkään paaston yhteydessä saa arvostella vain ulkonaisten asioiden perusteella, vaan ne tulee käsittää sisäisen uskon ja vakaumuksen ilmauksiksi.

 

Paaston yhteisöllisyys

Suuri ja pyhä paasto, samoin kuin muutkin Kirkon asettaman paaston ajat, on tarkoitettu Kirkon jäsenille hengellisen kasvamisen ja eheytymisen ajaksi.

 

Pyhä Simeon Uusteologi (k. 1022) opettaa: “Paasto on kaiken hengellisen työn alku ja perusta. Kaikki hyveet, jotka rakentuvat paastoon, tulevat lujiksi ja horjumattomiksi, ikään kuin ne olisi rakennettu kiinteälle kalliolle.”

Paasto ja rukous liittyvät aina toistensa yhteyteen. Pyhä Makarios Egyptiläinen (k. 390) muistuttaa, että kristittyjen tulisi aina säilyttää mielessään Jumalan muistaminen. Pyhä Gregorios Teologi (k. 390) puolestaan kehottaa meitä muistamaan Jumalan nimen yhtä usein kuin hengitämme. Pyhä

 

Johannes Krysostomos (k. 407) sanoo: “Rukous on satama elämän myrskyissä, ankkuri myrskyyn joutuneille, köyhien aarre, rikkaiden turva, sairaiden parannus, terveyden ylläpitäjä. Rukous hävittää pahat asiat, mutta säilyttää hyvät.”

Isät korostavat, että kilvoittelija ei pysty saavuttamaan täydellistä rukouksen puhtautta ilman Jumalan armon apua. Kaikista hengellisen harjoituksen muodoista rukous auttaa ihmistä eniten Jumalan armon saamisessa. Se yhdistää kilvoittelijan jumalaan ja ‘jumaloittaa hänet’, kuten pyhät isät opettavat. Tähän paaston aikana pyritään.

Ortodoksisen hengellisen perinteen mukainen rukous on olennaisesti yhteisöllistä toimintaa. Eivät edes autiomaan erakot koskaan seisoneet yksinään Jumalan edessä, sillä hekin olivat kirkkoyhteisön jäseniä. Evagrios Pontoslainen (k. 399) ilmaisee munkin yhteisöllisen elämän ihanteen sanomalla: “Munkki erottautuu kaikista yhdistyäkseen kaikkien kanssa.”

Erämaaisät opettavat paljonkin ihmisen sisäisen toiminnan kehittämisestä. Tällä he tarkoittavat pääasiallisesti Jumalan muistamista. Pyhä Basileios Suuri (k. 379) toteaa, että rukouksen voiman tulisi ilmetä ihmiselämässä sielun moraalisena asenteena ja hyveellisinä tekoina. Tämän kirkkoisän mukaan ihmisen lakkaamaton rukous ei ole sanojen, vaan koko elämämme uhraamista Jumalalle.

 

Pyhän Basileios Suuren mukaan todellinen Kirkon jäsen ei voi pysyä välinpitämättömänä, kun hän kohtaa moraalista, sosiaalista tai hengellistä sairautta. Jumala odottaa osallistumista. Hän pitää meitä työtovereinaan, jotka uurastavat uuden ihmiskunnan hyväksi. Kristityn salaisuus piilee siinä, että hän elää lähimmäisilleen Jumalan kautta. Näin kaikella paastoamisella on alusta alkaen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus, joka ilmenee käytännössä siinä, kuinka paastoamisemme hyödyttää myös lähimmäisiämme.

 

Pyhä Gregorios Nyssalainen (k. 394) opettaa tähdentäen Kirkon paaston ja yhteiskunnallisen auttamistyön yhteenkuulumista: “On paastoa, joka ei ole ruumiillista, tarkoitan hengellistä itsekuria, joka vaikuttaa sieluun. Sellainen paasto merkitsee luopumista pahuudesta. Sen vuoksi sanon sinulle: paastoa pahan tekemisestä, luovu epäoikeudenmukaisesta hyvän tavoittelusta, älä kaipaa mammonan perään. Älä pidä talossasi varastettuja aarteita. Mitä hyötyä sinulle on siitä, että juot vettä, mutta samalla janoat lähimmäisesi verta? Juudas Iskariot paastosi yhdentoista muun opetuslapsen kanssa, mutta hän ei voinut vastustaa rahan rakastamista. Siksi paastoaminen ei avannut hänelle tietä pelastukseen. Siispä kehotan sinua: taita leipäsi nälkäiselle ja tuo koditon kotiisi.”

Pyhien isien mukaan Jumala loi aikojen alussa kaiken yhteiseen käyttöön. Isät korostavat, ettei ennen syntiinlankeemusta ollut yksityisomaisuutta. Syntiinlankeemuksen jälkeenkin ihmisen yksityisomistaminen on näennäistä. Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan kaikki, minkä Jumala on luonut, kuuluu Hänelle. Kaikki, minkä Jumala on antanut ihmisille, on tarkoitettu yhteiseksi hyväksi. Siksi isät puhuvat Jumalan ihmiselle antamien lahjojen oikeasta ja väärästä käyttämisestä. Isät tuomitsevat saarnoissaan ja opetuspuheissaan rahan rakastamisen, rikkaiden ylellisen elämän ja köyhien unohtamisen.

Pyhä Basileios Suuri kysyy rikkaalta: “Kuinka vastaat Tuomarille, kun verhoat seinät, mutta et vaateta ihmistä? Sinä koristelet hevosia, mutta ylenkatsot alastonta veljeäsi? Sinä joka annat viljan homehtua etkä ruoki nälkäisiä? Sinä joka kätket kullan maahan ja halveksit puutteenalaista? Sano minulle, mikä suuri tarve vaatii hopeisia lavitsoita ja pöytiä, norsunluisia tuoleja ja vaunuja, niin että niiden tähden rikkaus ei siirry köyhille, vaikka heitä seisoo lukematon määrä portin ulkopuolella säälittävästi valittaen? Kieltäydyt antamasta sanomalla, että antisi ei riitä millään kaikille pyytäjille. Kielelläsi vannot niin, mutta kätesi tuomitsee sinut, koska sormessasi loistaa kallisarvoinen kivi.”

Ihmisen hengellinen sairaus tarkoittaa sitä, että hänen yhteisöllinen suhteensa Jumalaan, lähimmäisiin ja luomakuntaan on tuhoutunut.

 

Pyhittäjä Johannes Siinalaisen mukaan sellainen ihminen elää orjuudessa. Hän on “sielultaan sairas”. Jumala loi hänet vapaaksi, mutta hän lankesi saatanan, synnin ja kuoleman orjuuteen. Hän elää itsellisesti ja itseriittoisesti. Hänestä tuntuu, ettei hän tarvitse Jumalaa. Hän on täynnä sallivan ja hyvinvoivan yhteiskunnan aatteita. Sisäinen maailma ei kiehdo häntä millään tavalla. Hän tyydyttää luonnottomasti itsekkäitä tarpeitaan ja samalla väheksyy ihmisyyden yhteisöllistä luonnetta. Ihminen kieltäytyy näkemästä, että Jumalan antamat hyvyydet on tarkoitettu jaettavaksi, nyt ja tulevaisuudessa.

Pyhä Basileios Suuri (k. 379) edelleen opettaa meille paastosta: “Olkoon paasto hengähdystaukona tavanomaisista vaivoista koko vuoden ahertaville palvelijoille. Anna kokkisi levähtää, suo vapaata pöydänkattajalle, pysähdytä juomanlaskijan käsi, pitäkööt kerran taukoa myös monenlaisten makeisten valmistaja. Rauhoittukoon talosi kerrankin kaikesta hälinästä, savusta ja kärystä ja ylös alas juoksemisesta, jonka tarkoituksena on vatsan tarpeiden tyydyttäminen ja sen palveleminen ikään kuin se olisi kyltymätön valtiatar.”

Pyhä Basileios jatkaa: “Älä kuitenkaan rajoita paastosta koituvaa hyvää vain ruoasta pidättäytymiseen. Todellinen paasto on nimittäin pidättäytymistä pahasta. Viha on sielun humala, joka viinin tavoin saattaa sen järjiltään. Murhe on sekin juopumusta, koska järki hukkuu siihen. Myös pelko on juopumusta, kun se ilmenee siellä, missä ei pidä.”

Basileios kuvailee paastosta koituvan siunauksen sanoen: “Paasto on kotien menestys, terveyden äiti, nuoruuden kasvattaja, vanhuuden kaunistus, matkalaisten hyvä seuralainen, perheenjäsenten turvallinen asuinkumppani”.

Hengellinen paasto

Sielu ja ruumis ovat yhtäläisellä tavalla synnin alamaisuudessa. Sen tähden paasto koskee yhtälailla koko ihmistä. Hengellinen paastoaminen on tärkeämpää kuin ruumiillinen paasto, mutta ilman ruumiillista paastoa ei voi olla oikeaa hengellistä paastoa, niin kuin ihminen ilman ruumista ei ole ihminen.

Paastoaminen on pyrkimystä nousta ylös lankeemuksesta, Jumalan armovoiman turvin ponnistelua pois himojen ja synnin orjuudesta, suuntautumista kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Hengellinen paasto on siis taistelua syntiä vastaan ja omia pahoja taipumuksiamme vastaan. Jeesus kehotti paastoamaan niin, etteivät toiset ihmiset sitä näkisi. Todellinen paasto tapahtuu ihmisen sisimmässä ja se on lakkaamatonta taistelua omia himojamme vastaan.

Kirkon hengellisten isien mukaan synti ei niinkään ole paha teko, johon lankeamme, vaan se on ihmisen sisäisessä olemuksessa. Synti piilee ihmisen sisimmässä paheiden alkujuurena kypsyen ja etsien sopivaa ajan kohtaa, saattaen kauankin olla ilmitulematta. Ihminen herää vasta sitten, kun synti on jo tehty ja alkaa katua tekoaan vasta silloin. Tulisi tehdä työtä jo etukäteen, ettei synti kehittyisi teon asteelle. Näin kysymyksessä on taistelu sielussa olevia synnin juuria vastaan, joista pahe ja paha teko johtuvat. Paaston ajat ovat tarkoitetut tällaisiksi tehostetun taistelun kausiksi.

Isät pohjaavat opetuksensa Raamatun näkemykseen synnistä ja heidän mukaansa ihmisen synninteon alku on himo, joka on sielussamme, sisäisessä olemuksessamme. Isät ovat yksimielisiä siitä, missä järjestyksessä synti kehittyy ihmisessä.

Isien opetuksen mukaan synnin kasvu tapahtuu järjestyksessä: vatsanpalvonta, haureus, rahanhimo ja ahneus, viha , murhe, epätoivo, kunnianhimo ja ylpeys. Juuri ylpeyden takia enkeliruhtinas heitettiin alas taivaasta. Ylpeys on tottelemattomuutta Jumalaa vastaan. Siihen lankesivat Adam ja Eeva ja me heidän kanssaan. Tämä lankeemus ilmenee meissä perisyntinä. Näin kaikki, mikä on Jumalan tahdon vastustamista, on syntiä.

Edellä mainittuja nimitetään joskus kuolemansynneiksi, sillä niiden valtaan joutuminen johtaa Pyhän Hengen pilkkaan, paatumuksen tilaan, ts. eroon Jumalasta, mikä merkitseekin kuolemaa, hengellistä kuolemaa.

Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous ohjaa meitä syvällisesti juuri hengelliseen paastoon. Rukouksessa pyydetään Jumalaa vapauttamaan meidät hengellisestä laiskuudesta ja velttoudesta, vallanhimosta ja turhanpuhumisesta, sekä anotaan voimaa puhdistua sydämeltään, ja nöyryyttä ja kärsivällisyyttä tässä kilvoituksessa. Jumalaan turvaaminen, nöyryys ja kärsivällisyys ovatkin syntiä vastaan taistellessa oikeat keinot. Erityisesti pyydetään Jumalalta apua, ettemme tuomitsisi, sillä tuomitsemisen lähtökohtana ovat kateus, ylpeys, kunnianhimo ja itserakkaus, nuo paheet, jotka johtavat hengelliseen kuolemaan.

Turhanpuhumisella, josta vapautumista rukoillaan paastorukouksessa, tarkoitetaan valhetta ja kerskailua. Valheesta tulee helposti toinen luonto ja valehteleminen alkaa käydä luonnollisesti. Valhe on totuuden vääristämistä, sen totuuden, johon lähimmäisten tulisi uskoa. Totuuden vääristelijä uskoo itsekin vääristämäänsä totuuteen. Tällä tavoin valehtelija joutuu ikään kuin hämähäkin verkkoon. Valhe alkaa usein varsin vähäisistä asioista. Ensiksi alkaa totuuden muuntelu. Tarkoituksena on johonkin hyötytavoitteeseen pyrkiminen. Muunneltu totuus muuttuu vähitellen vääristellyksi totuudeksi

Velttous ja laiskuus hengellisessä elämässä johtuu siitä, että olemme aineellisuuden vallassa. Yksi hengellisen paaston pyrkimys on vapautua aineellisuuden kahleista. Aineellinen sinänsä ei ole pahasta. Se muuttuu synniksi vasta käyttämisen kautta.

Hengellisessä paastossa pyritään vapautumaan myös vihasta. Vihaa ihmisen ei ole helppo tunnistaa itsessään. Useinkaan emme ymmärrä olevamme vihan vallassa. Viha on salatun himon esiin tulemista ihmisessä ja ilmenee sisäisenä rauhattomuutena ja epäilyksinä.

Filokalian isistä Simeon Harras sanoo , että paastonaikoja on neljä: joulupaasto ennen joulua, suuri paasto ennen pääsiäistä apostolien paasto ennen apostolien Pietarin ja Paavalin muistopäivää (29.6) ja Jumalansynnyttäjän paasto ennen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhlaa (15.8.) Koska kuitenkin apostolien paasto on riippuvainen pääsiäisen ajankohdasta alkaen viikon päästä helluntaista ja saattaa joskus supistua varsin lyhyeksi, hän ei mainitse apostolien paastoa ollenkaan.

 

Munkki Euagrios Pontoslainen kehottaa paastoamaan voimiensa mukaan Herran edessä. Hänen mukaansa paasto puhdistaa rikkomuksista ja synneistä, vakavoittaa sielun, pyhittää mielen, karkottaa pahat henget ja valmistaa Jumalan läheisyyteen. Hän opettaa: ” Syö kerran päivässä äläkä himoitse toista ateriaa, ettei sinulla olisi paljon kuluja ja ettet tekisi mieltäsi levottomaksi. Kun elät näin, sinulta liikenee varoja hyväntekeväisyyteen ja voit kuolettaa ruumiisi himot. Mutta jos luoksesi tulee veljiä ja sinun on vieraanvaraisuuden tähden syötävä toinen tai kolmaskin kerta, älä ole siitä nyreissäsi äläkä murheissasi. Päinvastoin: täytä iloiten velvollisuutesi ja toisen tai kolmannen kerran syödessäsi kiitä Jumalaa, että olet täyttänyt rakkauden lain, sillä tiedäthän, että tästä lähtien itse Jumala huolehtii aineellisista tarpeistasi.

 

Kassianus Roomalaisen mukaan isät eivät säätäneet kaikille samaa paastosääntöä, eivät yhtä ainoaa tapaa nauttia ravintoa eivätkä yhtäläistä määrääkään, koska kaikki iän, sairauden tai ruumiinrakenteen takia eivät ole yhtä vahvoja. Mutta isien säätämä päämäärä on kuitenkin sama kaikille: välttää kylläisyyttä ja vatsan täyttämistä. Isien mukaan jokapäiväinen paasto on hyödyllisempää ja edistää enemmän puhtauden saavuttamista kuin sellainen paasto, jota venytetään kolmen, neljän päivän tai peräti viikon mittaiseksi.

Näin Kassianus puolustaa kohtuullisuutta paastoamisessa.

 

Diadokhos Fotikealainen sanoo että erityisesti veljien tai jonkun muun käydessä luonamme on hyvä sallia kohtuullinen lievennys ruokavalioon ettemme turhamaisuudesta kerskailisi paastoamisellamme. Samalla täytämme rakkauden lain. Tämän myönnytyksen turvin myös paastomme säilyy salassa.

 

Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaiset mainitsevat siitä, millainen ruokajärjestyksen tulee olla ja kuinka pitää elää pyhien paastojen ja etenkin suuren paaston aikana. Heidän mielestään on tarpeetonta selittää yksityiskohtaisesti, millainen tulee ruokavalion ja muun elämän olla pyhien paastojen aikana. Samat kilvoittelusäännöt, jotka koskevat niitä päiviä, jolloin syödään vasta yhdeksännen hetken jälkeen, pätevät myös pyhinä paastonaikoina lauantai- ja sunnuntaipäiviä lukuun ottamatta. Tai mikäli mahdollista, tulee silloin elää silloin vieläkin tarkemmin ja valppaammin etenkin suuren ja pyhän paaston aikana. Se on näet ikään kuin kymmenykset koko vuodesta, ja ne jotka silloin kilvoittelevat voitokkaasti Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaan, tulevat palkituiksi Herran jumalallisena, valoisana ylösnousemuksen päivänä

Kaiken kaikkiaan isien näkemys yleisesti ottaen on, että paasto on itsessäänkin ylistettävä, mutta Jumalan edessä sillä ei semmoisenaan ole arvoa. Niille, jotka sitä haluavat noudattaa, se on apuneuvo siveyden saavuttamisessa.

Paastot päättyvät ainoa sitä seuraavaa juhlaan. Se ei tarkoita, että sen jälkeen hengellinen toimeliaisuutemme sammuisi tai että enää ei tarvitsisi pidättäytyä pahasta, että sen jälkeen voisimme palata vanhoihin loukkauksiin tai kokemiimme vääryyksiin. Paastoamme siksi, että vähä vähältä oppisimme näkemään itsemme osana Jumalan koko maailmaa koskevaa pelastussuunnitelmaa. Emme ole tahdottomia ja passiivisia sivustaseuraajia, vaan kutsumuksemme on olla Jumalan käytössä, Jumalan rakkauden toteuttajina omassa lähiympäristössämme.

Paasto pyrkii juurruttamaan meihin uuden tavan kohdata lähimmäisemme. Siksi pääsiäisyönä laulamme: “Viettäkäämme kirkasta riemujuhlaa ja syleilkäämme toinen toistamme! Veljet, sanokaamme myös vihollisillemmekin: antakaamme kaikki ylösnousemisen tähden anteeksi ja näin huutakaamme: Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti.”