2 Kor 6:16b-7:1: Me olemme elävän Jumalan temppeli

Me olemme elävän Jumalan temppeli

2 Kor 6:16b-7:1

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolisessa opetuksessa Paavali muistuttaa seurakuntaa siitä, että kristityt ovat elävän Jumalan temppeli. Jumala ei tahdo vain tulla vieraaksi ihmisen elämään, vaan asua hänen keskellään ja hänessä. Siksi Paavali kutsuu uskovia puhdistautumaan kaikesta, mikä saastuttaa ruumiin ja hengen, ja saattamaan pyhityksensä täydelliseksi Jumalan pelossa. Jeesus tahtoo opettaa, että pelastus ei ole vain syntien anteeksianto ulkoisena päätöksenä, vaan ihmisen koko olemuksen vihkiminen Jumalan asuinsijaksi, niin että hän irtautuu epäjumalista ja kasvaa pyhyyteen.

Paavali lausuu yhden kristillisen ihmisyyden suurimmista totuuksista: “Me olemme elävän Jumalan temppeli.” Tämä ei ole kaunis vertauskuva vain rohkaisuksi, vaan ilmoitus siitä, mitä kirkossa ja pelastuksessa todella tapahtuu. Vanhassa liitossa temppeli oli paikka, jossa Jumalan kirkkaus asui kansansa keskellä. Nyt Paavali sanoo, että Kristuksessa tämä ei enää koske vain kivistä rakennusta, vaan Jumalan kansaa ja jokaisen uskovan elämää. Jeesus tahtoi opettaa tätä jo puhuessaan ruumiistaan temppelinä ja puhdistaessaan temppelin kaupankäynnistä. Hän osoitti, että Jumalan läsnäolo ei siedä rinnalleen sitä, mikä turmelee, hajottaa ja tekee pyhästä maallisen hyödykkeen.

Kun Paavali sanoo: “Lähtekää pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä”, hän ei kehota halveksimaan maailmaa tai pakenemaan ihmisiä, vaan irtautumaan siitä hengestä, joka tekee luodusta epäjumalan. Kristitty elää maailmassa, mutta ei saa tulla maailman kaltaiseksi siinä merkityksessä, että hän alistuisi valheen, himon ja saastaisuuden valtaan. Jeesus tahtoi opettaa samaa sanoessaan, että kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jumalan temppelissä ei voi yhtä aikaa olla alttaria Jumalalle ja alttaria epäjumalille. Ihmisen sydän on aina jonkun asumus: joko se avautuu Jumalan armolle tai se täyttyy niillä voimilla, jotka vieraannuttavat Jumalasta.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan hyvin konkreettisesti ja samalla syvästi hengellisesti.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että temppeliksi kutsuminen nostaa ihmisen arvon äärettömän korkeaksi. Jos kerran olemme Jumalan temppeli, meidän tulee karttaa kaikkea, mikä häpäisee tätä pyhyyttä, ei vain ulkoisissa teoissa vaan myös ajatuksissa ja aikomuksissa.

Pyhä Basileios Suuri puolestaan painottaa, että puhdistautuminen “kaikesta ruumiin ja hengen saastasta” tarkoittaa koko ihmisen parantumista: ruumis ei ole halveksittava, eikä henki yksin riitä, vaan koko ihminen on kutsuttu pyhitykseen. Isille tämä teksti on vahva todiste siitä, että kristillinen elämä on askeettista yhteistyötä armon kanssa. Jumala asuu meissä lahjana, mutta meidän tulee varjella tätä lahjaa kilvoituksella.

Pelastuksen kannalta tämä kohta on hyvin lohdullinen ja hyvin vaativa. Se on lohdullinen, koska Jumala ei tahdo jäädä kaukaiseksi, vaan sanoo: “Minä asun heidän keskellään ja vaellan heidän joukossaan.” Pelastus on siis yhteyttä, Jumalan asumista ihmisessä. Mutta se on myös vaativa, koska tämä yhteys edellyttää puhdistumista. Ei siksi, että ansaitsisimme Jumalan rakkauden, vaan siksi, että hänen läsnäolonsa muuttaa kaiken. Tuli ei voi tulla taloon ilman, että se antaa valoa ja polttaa pois roskan.

Meidän aikamme suuri kiusaus on ajatella, että voimme kuulua Jumalalle ilman sisäistä muutosta. Paavali ei jätä meille sitä mahdollisuutta. Jos olemme elävän Jumalan temppeli, elämässämme täytyy näkyä tämä pyhyys. Pelastus on juuri sitä, että ihminen vapautuu epäjumalistaan, puhdistuu vähitellen kaikesta saastasta ja tulee paikaksi, jossa Jumala mielellään asuu. Ja mikä voisi olla ihmisen suurempi kunnia kuin tämä: että Kaikkivaltias ei ainoastaan armahda häntä, vaan tekee hänestä oman temppelinsä. Aamen.