1 Kor 3:9-17: Jumalan työtovereina

Jumalan työtovereina

1 Kor 3:9-17

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

 

Tämän päivän apostolinen lukukappale Ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä  avaa eteemme kaksi voimallista vertauskuvaa siitä, keitä me olemme Jumalan edessä. Pyhä Paavali julistaa: ”Me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan pelto, Jumalan rakennus.” Ja hän vie kuvan vieläkin syvemmälle: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” Pelto, rakennus, temppeli — niistä koostuu tämän päivän pyhä opetus.

Vaikka apostoli kirjoittaa, hänen kauttaan kaikuu Vapahtajan oma sanoma perustuksesta. Herra opetti rakentamaan talomme kalliolle eikä hiekalle, ja Paavali nimeää tuon kallion: ”Muuta perustusta ei kukaan voi laskea kuin sen, joka on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.”

Tästä seuraa vakava vastuu. Jokainen rakentaa elämänsä tälle perustukselle — toinen kullalla, hopealla ja jalokivillä, toinen puulla, heinällä ja oljilla. Ja tulen päivä koettelee jokaisen työn laadun. Herra ei kysy rakennelmamme suuruutta, vaan sen kestävyyttä Hänen tulensa edessä.

Lopuksi Paavali lausuu pyhän varoituksen: ”Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet.” Sillä me itse olemme tuo pyhä temppeli.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei perustuksen laskeminen yksin riitä. Kristus on annettu meille kasteessa, mutta sen päälle on rakennettava elämä, joka kestää. ”Älköön kukaan luottako pelkkään uskoon laiminlyöden teot”, hän opettaa. Tuli ei tuhoa kultaa vaan kirkastaa sen; oljen se polttaa tuhkaksi.

Origenes ja monet isät näkevät rakennusaineissa tekojemme ja ajatustemme laadun. Kulta ja jalokivet ovat hyveet ja totuudelliset opetukset; puu ja olki ovat turhuus ja synti, joka palaa pois. Pelastua tulen läpi merkitsee puhdistuvaa kohtaamista Jumalan pyhyyden kanssa.

Isät rakastavat erityisesti sanaa temppelistä.

Pyhä Basileios Suuri opettaa, että Pyhän Hengen asuminen tekee ihmisruumiista pyhitetyn paikan — siksi ruumiin synti ei ole vähäinen asia, vaan pyhäkön häpäisemistä. Mutta sama totuus on lohtu: Jumala ei ole kaukana, vaan asuu sisimmässämme.

Tästä avautuu sekä vakavuus että ääretön arvokkuus. Pelastuksemme ei ole pelkkä alku — kasteen perustus — vaan koko elämän kestävä rakennustyö Kristuksen päälle. Me olemme Jumalan työtovereita omassa pelastuksessamme; Hän laskee perustuksen, mutta kutsuu meidät rakentamaan kestävillä aineilla.

Ja meissä on suunnaton arvo. Olemme Jumalan peltoa, jota Hän viljelee; Jumalan rakennusta, jota Hän kohottaa; Jumalan temppeliä, jossa Henki itse asuu. Kukaan ei saa häpäistä tätä pyhäkköä — ei ympärillämme oleva maailma eivätkä omat himomme.

Rakentakaamme siis viisaasti. Tutkikaamme, mistä aineesta elämämme kohoaa: kestääkö se tulen vai katoaako se savuna? Ja muistakaamme aina kantavamme sisällämme Pyhän Hengen pyhäkköä. Eläkäämme sen arvoisesti, jotta tulen päivänä työmme ei katoaisi, vaan loistaisi kirkastettuna Herran kasvojen edessä.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.