Joh 12:36-47: Usko valoon ennen kuin sydän paatuu

Usko valoon ennen kuin sydän paatuu

Joh 12:36-47

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Kristus kutsuu meitä vielä kerran valoon: ”Uskokaa valoon, niin kauan kuin teillä valo on, jotta teistä tulisi valon lapsia.” Heti tämän jälkeen evankelista Johannes kertoo järkyttävän asian: vaikka Jeesus oli tehnyt niin monia tunnustekoja heidän nähtensä, he eivät uskoneet Häneen. Valo loistaa heidän edessään, mutta sydän voi sulkeutua. Tämä kohta ei puhu vain menneistä ihmisistä, vaan jokaisesta meistä: miten ihminen voi seistä Jumalan läsnäolon äärellä ja silti jäädä pimeyteen?

Jeesus haluaa opettaa, että usko ei ole loputon lykkäämisen mahdollisuus. Valo on annettu meille pelastukseksi, mutta ihminen voi torjua sen niin kauan, että pimeydestä tulee hänelle tuttu koti. Kristus ei uhkaa kylmästi, vaan kutsuu kiireellisesti: uskokaa, kun valo vielä kutsuu.

Evankelista Johannes selittää epäuskoa profeetta Jesajan sanoilla. Kansan silmät ovat sokaistuneet ja sydän paatunut, etteivät he kääntyisi ja paranisi. Tämä ei tarkoita, että Jumala mielivaltaisesti estäisi ihmistä pelastumasta. Isien mukaan paatumus on ihmisen toistuvan vastustuksen seuraus: kun totuus torjutaan yhä uudelleen, sielu menettää kykynsä nähdä. Jumala sallii ihmisen valita sen pimeyden, jota hän rakastaa.

Tämä evankeliumi kertoo myös hallitusmiehistä, jotka uskoivat Jeesukseen, mutta eivät tunnustaneet Häntä fariseusten pelosta. He rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Tämä on vaarallinen hengellinen sairaus. Ihminen voi tietää totuuden, mutta vaieta, koska pelkää menettävänsä aseman, hyväksynnän tai mukavuuden.

Kristus sanoo kuitenkin: ”Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan Häneen, joka on minut lähettänyt.” Hän ilmoittaa, ettei Hänen torjumisensa ole vain yhden opettajan torjumista. Kristuksessa me kohtaamme Isän. Hän ei tule tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan maailman. Mutta juuri pelastavan sanan hylkääminen muuttuu ihmiselle tuomioksi.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Kristuksen ihmeet eivät pakottaneet ketään uskoon, vaan kutsuivat vapaaseen tunnustukseen. Jumala ei murra ihmisen tahtoa väkisin. Hän valaisee, vetää puoleensa ja parantaa, mutta ei tee ihmisestä konetta.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että Kristus on Isän täydellinen ilmoitus. Se, joka näkee Pojan, näkee Isän kirkkauden. Siksi usko Kristukseen ei ole lisä uskonnolliseen elämään, vaan elämän perusta. Ilman Poikaa Jumala jää ihmiselle kaukaiseksi ajatukseksi; Pojassa Isä tulee meille läheiseksi.

Isät ymmärsivät Jesajan sanat myös hengellisenä lääkkeenä. Paatumuksesta puhutaan, jotta emme paatuisi. Kun Kirkko varoittaa pimeydestä, se ei tee sitä epätoivon vuoksi, vaan herättääkseen katumuksen.

Tämä evankeliumin sana kutsuu meitä pois salatusta, pelokkaasta uskosta. Ei riitä, että sydämessä pidämme Kristusta hyvänä, jos elämässämme häpeämme Häntä. Usko tahtoo tulla tunnustukseksi, rukoukseksi, katumukseksi, lähimmäisenrakkaudeksi ja osallistumiseksi Kirkon elämään.

Meidän on kysyttävä: rakastanko enemmän ihmisten kiitosta vai Jumalan kunniaa? Vaikenemmeko silloin, kun totuus kutsuu? Torjummeko valon, koska se paljastaa syntimme?

Liturgiassa Kristuksen valo loistaa meille sanassa ja pyhissä lahjoissa. Hän ei tule murskaamaan meitä, vaan pelastamaan. Avatkaamme siis silmämme, ennen kuin pimeys tuntuu valolta. Uskokaamme Valoon, tunnustakaamme Poika ja antakaamme Hänen parantaa sydämemme, jotta meistä tulisi valon lapsia. Aamen.