Joh 12:19-36: Jyvän tie on ristin tie

Jyvän tie on ristin tie

Joh 12:19-36

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa seisomme Kristuksen kärsimysten kynnyksellä. Fariseukset sanovat katkerina: ”Koko maailma juoksee hänen perässään.” Samalla kreikkalaiset tulevat Filippuksen luo ja pyytävät: ”Me haluamme nähdä Jeesuksen.” Tässä hetkessä avautuu suuri salaisuus: Kristuksen kirkkaus ei ilmesty maallisena voittona, vaan ristin kautta. Kun kansat alkavat etsiä Häntä, Herra vastaa puhumalla kuolemastaan: ”Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan.”

Jeesus haluaa opettaa, että todellinen elämä syntyy kuolemisen kautta. Hän sanoo: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin; mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Tämä ei ole vain vertaus kärsimyksestä yleensä, vaan ilmoitus Hänen omasta pelastustyöstään. Kristus on taivaallinen vehnänjyvä, joka putoaa maan pimeyteen, hautaan, jotta koko ihmiskunta saisi elämän.

Tämä laki koskee myös Hänen opetuslapsiaan. ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen; mutta joka panee alttiiksi elämänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään.” Herra ei käske vihaamaan elämää Jumalan lahjana, vaan hylkäämään itsekkään, synnin sitoman elämän, joka tahtoo säilyttää kaiken itselleen. Elämä, jota varjellaan ilman Jumalaa, kuihtuu. Elämä, joka annetaan Kristukselle, kantaa hedelmää.

Kristus sanoo myös: ”Kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Tämä korottaminen tarkoittaa ristiä. Maailma näkee siinä häpeän, mutta usko näkee siinä valtaistuimen. Ristillä Kristus tuomitsee tämän maailman ruhtinaan, murskaa pimeyden vallan ja avaa tien Isän luo. Siksi Hän kutsuu: ”Uskokaa valoon, niin kauan kuin teillä valo on, jotta tulisitte valon lapsiksi.”

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että kreikkalaisten tulo Kristuksen luo osoittaa pakanakansojen kutsumisen ajan alkaneen. Kun Israelin johtajat torjuvat Herran, kansat alkavat etsiä Häntä. Mutta Kristus ei kokoa heitä poliittisen vallan avulla, vaan ristin vetovoimalla.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näkee vehnänjyvässä Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen salaisuuden. Kristus ei kuole siksi, että elämä voitettaisiin, vaan jotta kuolema itse kukistettaisiin sisältäpäin. Hänen hautansa on kuin kylvömaa, josta nousee uusi ihmiskunta.

Isät ymmärsivät myös, että ”maailman ruhtinas” tarkoittaa paholaisen valtaa, joka pitää ihmisiä pelossa, himoissa ja epätoivossa. Risti ei ole tappio, vaan tuomio pimeydelle. Kristuksen nöyryys riisuu aseista ylpeyden vallan.

Rakkaat kristityt, tämä evankeliumi on meille pelastukseksi, koska se kysyy: tahdommeko todella nähdä Jeesuksen? Emme voi nähdä Häntä vain ihmeiden tekijänä, lohduttajana tai viisaana opettajana. Meidän on nähtävä Hänet ristiinnaulittuna Herrana, joka kutsuu meidätkin kuolemaan synnille.

Meissä jokaisessa on vehnänjyvä, joka pelkää pudota maahan. Pelkäämme menettää oman tahtomme, ylpeytemme, kaunamme, nautintomme ja turvallisuutemme. Mutta juuri se, mistä pidämme kiinni ilman Kristusta, tekee meidät yksinäisiksi. Kun annamme itsemme Jumalalle katumuksessa, rukouksessa, paastossa ja lähimmäisen palvelemisessa, elämä alkaa kantaa hedelmää.

Liturgiassa Kristuksen vehnänjyvä tulee meille leiväksi, elämän ravinnoksi. Hän, joka kuoli ja nousi, antaa meille oman kuolemattoman elämänsä. Kulkekaamme siis niin kauan kuin meillä on valo. Uskokaamme valoon, pysykäämme ristissä ja tulkaamme valon lapsiksi. Aamen.