Joh 8:51-59: Poika on iankaikkinen Jumala

Poika on iankaikkinen Jumala

Joh 8:51-59

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä evankeliumi vie meidät Kristuksen ja Hänen vastustajiensa jännitteiseen keskusteluun. Herra sanoo: ”Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa.” Kuulijat ymmärtävät sanat vain maallisesti ja loukkaantuvat: Aabraham on kuollut, profeetat ovat kuolleet — tekeekö Jeesus itsestään suuremman kuin he? Kristus ei kuitenkaan vetäydy, vaan johdattaa heidät ilmoituksen syvimpään kohtaan: ”Ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen.” Tässä Kristus ei puhu vain pitkästä olemassaolostaan, vaan ilmoittaa jumalallisen identiteettinsä.

Jeesus halusi opettaa, että kuolema ei ole ihmiselämän viimeinen totuus sille, joka pysyy Hänen sanassaan. Hän ei lupaa, ettei ruumiillinen kuolema koskisi uskovaa, vaan että kuolema menettää lopullisen valtansa. Ihminen, joka on Kristuksessa, voi kulkea kuoleman läpi näkemättä sitä tuhoutumisena, koska Kristus itse on elämä.

”Pitää minun sanani” ei tarkoita vain kuulemista tai ulkoa muistamista. Se tarkoittaa sanan säilyttämistä sydämessä, sen varjelemista, sen mukaan elämistä ja sen asettamista omien mielipiteiden yläpuolelle. Kristuksen sana ei ole pelkkää opetusta, vaan elävä voima, joka liittää ihmisen Häneen.

Kun vastustajat vetoavat Aabrahamiin, Jeesus vastaa, että Aabraham iloitsi saadessaan nähdä Hänen päivänsä. Tämä tarkoittaa, että Vanhan liiton pyhät elivät kohti Kristusta. Lupaukset, uhrit, profetiat ja Aabrahamin usko saivat täyttymyksensä Herrassa. Aabraham ei ole Kristuksen kilpailija, vaan Hänen todistajansa.

Lopulta Kristus sanoo: ”Minä olen.” Tämä ilmaus viittaa Jumalan nimeen, jonka Herra ilmoitti Moosekselle. Jeesus ei siis sano vain: ”Minä olin ennen Aabrahamia”, vaan: ”Minä olen” — ajaton, olemassaolon Herra, sama Jumala, joka puhui palavasta pensaasta.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Kristus asteittain nostaa kuulijansa ymmärrystä. Ensin Hän puhuu sanansa voimasta, sitten suhteestaan Aabrahamiin, lopulta iankaikkisesta olemuksestaan. Juutalaiset tarttuvat kiviin, koska he ymmärtävät Hänen väitteensä: Hän ilmoittaa olevansa Jumala.

Pyhä Athanasios Suuri näki tässä jaksossa vahvan todistuksen Pojan jumaluudesta. Poika ei ole luotu olento eikä vain profeetta, vaan Isästä iankaikkisesti syntynyt Sana. Jos Kristus ei olisi todellinen Jumala, Hän ei voisi antaa voittoa kuolemasta. Vain Elämä itse voi kukistaa kuoleman.

Isät opettavat myös, että Aabrahamin ilo on Kirkon ilo. Vanha liitto katsoi Kristusta kohti varjojen ja lupausten kautta; Kirkko näkee Hänet ilmoitettuna, ristiinnaulittuna, ylösnousseena ja Ehtoollisessa meille annettuna.

Kenen sanaan me luotamme? Maailma tarjoaa monia sanoja: pelon sanoja, nautinnon sanoja, ylpeyden sanoja, epätoivon sanoja. Mutta yksikään niistä ei voi kantaa meitä kuoleman yli. Vain Kristuksen sana on elämä.

Luottaminen Kristuksen sanaan merkitsee konkreettista parannusta. Se merkitsee anteeksiantamista silloin, kun sydän tahtoo kostaa. Se merkitsee rukousta silloin, kun mieli on kuiva. Se merkitsee Ehtoolliselle tulemista nöyryydessä, ei tottumuksesta. Se merkitsee luottamusta siihen, että Kristus on suurempi kuin syntimme, pelkomme ja kuolemamme.

Kun Herra sanoo ”Minä olen”, Hän seisoo meidänkin elämämme pimeydessä samana Jumalana, joka oli ennen Aabrahamia ja joka on nyt läsnä Kirkossaan. Älkäämme siis tarttuko kiviin, eli kovaan sydämeen ja vastustukseen, vaan avatkaamme kätemme vastaanottamaan Hänet.

Joka pitää Hänen sanansa, ei jää kuoleman vangiksi. Kristuksessa kuolema muuttuu pääsiäiseksi, ja ihmiselämä saa iankaikkisen suunnan. Aamen.