Joh 8:31-42a: Totuus ei ole ajatus, vaan Kristus itse

Totuus ei ole ajatus, vaan Kristus itse

Joh 8:31-42a

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Kristus puhuu niille juutalaisille, jotka olivat alkaneet uskoa Häneen. Hän sanoo: ”Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani. Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” Nämä sanat ovat kauniit, mutta myös vaativat. Kristus ei sano, että hetkellinen innostus riittää. Hän puhuu pysymisestä, uskollisuudesta, sanan kantamisesta elämässä. Vapaus ei synny siitä, että ihminen seuraa omaa tahtoaan, vaan siitä, että hän antaa Kristuksen sanan puhdistaa tahtonsa.

Kuulijat loukkaantuvat, koska he pitävät itseään Aabrahamin jälkeläisinä eivätkä orjina. He ymmärtävät vapauden ulkoisesti: kansallisena kunniana, uskonnollisena perintönä ja omana asemanaan. Kristus vie keskustelun syvemmälle: ”Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.” Tämä on evankeliumin kirurginen totuus. Ihminen voi olla ulkoisesti vapaa ja silti sisäisesti sidottu vihaan, himoon, ylpeyteen, pelkoon, katkeruuteen tai itsepetokseen.

Jeesus halusi opettaa, että synti ei ole vain yksittäisiä tekoja, vaan valta, joka orjuuttaa ihmisen. Se lupaa vapautta, mutta vie kyvyn rakastaa. Se lupaa nautintoa, mutta synnyttää tyhjyyttä. Se lupaa itsemääräämistä, mutta tekee ihmisestä himojensa palvelijan.

Siksi Kristus sanoo: ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” Vapaus ei ole vain käskyjen noudattamista omin voimin, vaan osallisuutta Poikaan, joka yksin asuu Isän kodissa pysyvästi. Orja ei jää taloon, mutta Poika jää. Kun meidät liitetään Kristukseen, meistä tulee Jumalan lapsia, ei enää synnin palvelijoita.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Kristus puhuu ”uskoville” osoittaakseen, että usko tarvitsee juurtumista. Alkanut usko voi vielä olla sekoittunut ylpeyteen ja väärään turvallisuuteen. Siksi Herra koettelee heidän sydäntään. Kun sana paljastaa heidän orjuutensa, he vastustavat. Näin käy usein myös meille.

Pyhät isät ymmärsivät ”totuuden” ennen kaikkea Kristukseksi itseksi. Hän ei vain opeta totuudesta; Hän on Totuus. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että ihminen vapautuu synnin vallasta osallistumalla Kristuksen elämään Pyhän Hengen kautta. Totuus tekee vapaaksi, koska Kristus parantaa ihmisen sisäisesti.

Isät näkivät Aabrahamin lapseuden hengellisenä todellisuutena. Pelkkä syntyperä ei riitä. Jos ihminen on Aabrahamin lapsi, hän tekee Aabrahamin tekoja: uskoo Jumalaan, ottaa vastaan Hänen sanansa ja elää kuuliaisuudessa. Kristus sanoo kuulijoilleen, että he etsivät Häntä tappaakseen, koska Hänen sanansa ei mahdu heihin. Tämä on pelottava mahdollisuus: ihminen voi pitää itseään uskonnollisena, mutta sulkea sydämensä Jumalalta.

Tämä evankeliumi kysyy, olemmeko todella vapaita? Emme vastaa tähän katsomalla passiamme, asemaamme tai ulkoista elämäämme, vaan sydäntämme. Mikä hallitsee minua? Mitä ilman en voi elää? Mitä puolustan silloinkin, kun tiedän sen rikkovan rakkautta?

Kristus ei paljasta orjuuttamme häpäistäkseen meitä, vaan vapauttaakseen meidät. Hän kutsuu meitä pysymään sanassaan: lukemaan evankeliumia, rukoilemaan, tunnustamaan syntimme, antamaan anteeksi ja tulemaan Ehtoollisen parantavaan yhteyteen. Silloin totuus ei jää ulkopuoliseksi opetukseksi, vaan alkaa asua meissä.

Älkäämme turvautuko pelkkään nimeen, tapaan tai perintöön. Ortodoksisuus ei pelasta meitä automaattisesti, jos Kristuksen sana ei saa sijaa sydämessä. Mutta jos Poika vapauttaa meidät, silloin vapaus on todellinen: vapaus rakastaa, katua, antaa anteeksi ja elää Jumalan lapsina. Aamen.